Kirjoittaja Aihe: Luotetaan vain Saivartelijaan |Sallittu| Luna/Hermione  (Luettu 1937 kertaa)

Kato

  • Eksynyt
  • ***
  • Viestejä: 6
Ficin nimi:Luotetaan vain Saivartelijaan
Kirjoittaja:Kato
Beta:-
Genre:Kevyttä fluffya...? Eh, antaa olla.
Ikäraja:Sallittu
Paritukset:Luna/Hermione, Harry/Draco pienessä osassa
Disclaimer: Potter-maailma hahmoineen kuuluu J.K.Rowlingille, minä vain lainaan enkä saa tästä rahaa.
Haasteet:Ottaa osaa Idearolliin sanalla viattomuus.

A/N: Nimi on ainakin toiveikas, vaikkei muuten kovin hyvä. Tasan 600 sanaa. Muoks: onhan tuolla tuota H/D:täkin, lisäänpä sen siis parituksiin.

Luotetaan vain Saivartelijaan

Tapahtui eräällä alkutalven viikolla Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa.

Ruskeahiuksinen tyttö istuu hiljaa pehmeässä, sinisessä nojatuolissa ja silittää Koukkujalkaa hymyillen. Muutama kihara hiuskiehkura on irronnut poninhännästä ja kissa yrittää vetää kynsillään muitakin irti, mutta sen aikeet keskeytyvät jatkuvasti siihen, että viereisen nojatuolin valtaaja nappaa tassuista kiinni ja painaa ne alas.

”Kiitos kovasti, Koukkujalka! Mutta ole kiltti, älä viitsi vetää kaikkia Hermionen hiuksia irti kun häädät narksuja.”

Hermione naurahtaa ja työntää kovaäänisesti kehräävää kissaa poispäin itsestään. He ovat istuneet korpinkynsien oleskeluhuoneessa jo tunnin, jutelleet ja leikkineet Koukkujalan kanssa, auttaneet kahta näsäviisasta ensiluokkalaista selviämään McGarmivan läksypinosta. Luna on koko ajan tehnyt pieniä huomautuksia milloin mistäkin otuksesta, useimmat siitä, joka on ehkä löydetty viime viikolla Havaijin velhoyhteisön liepeiltä ja aiheuttaa yleensä vaarattoman, lyhytaikaisen ihastumisen.

Rohkelikkotyttö ei ole sanonut mielipidettään ääneen, mutta epäilee, että kyseinen olento saattaa hyvinkin majailla Tylypahkassa Tyynenmeren sijaan. Lunakin on varmasti huomannut, että koulussa vallitsee harvinaisen vaaleanpunainen ilmapiiri, mutta ei vain näe tarpeelliseksi todeta asiaa. Koepergamenttien reunaan ilmestyy mystisesti sydämin koristeltuja nimikirjaimia taikuuden historian esseiden sijaan, eikä iltaisin käytävillä ole helppoa sulkea silmiään (tai korviaan) hämärien nurkkien valtaajilta.

Itse asiassa, vain muutama päivä sitten Hermione todisti sattumalta epäilyksensä erään kaksikon suhteen oikeiksi. Sillä tuskin oli mitään tekemistä lyhytaikaisen kanssa, mutta se liittyy aiheeseen riittävän läheisesti.
Kyseisillä pojilla ei varmasti ollut aavistustakaan, etteivät he olleet pöllölän viereisessä umpikujaportaikossa yksin, mutta heidän onnekseen Hermione on niitä hämmästyttävän tahdikkaita ihmisiä, jotka osaavat poistua hiljaa paikalta. Tyttö muistuttaa kuitenkin itseään, että vihjaisi Harrya olemaan varovaisempi; häntä ei kiinnostanut nähdä MeNoitien kansikuvaan päätynyttä luihuisten jääprinssin ja ystävänsä intiimiä hetkeä.

Palatessaan mietteistään takaisin oleskeluhuoneen todellisuuteen hän on aikeissa nousta ylös, mutta muuttaa mielensä. Luna nimittäin nojaa Hermionen olkapäähän takaapäin ja letittää hänen kiharia vallattomia hiuksiaan. Koukkujalka on asettunut käsinojalle ja katselee vaalean tytön tekemisiä tyytymättömänä. Sen omistaja on vallattu. Eikä kissalla ole valitettavasti epäilystäkään siitä, kumman yrittäjistä Hermione ottaisi mieluummin syliin silitettäväksi... Hermionen tiedoista meidän ei tarvitsekaan tässä asiassa piitata, koska kissat tietävät kaiken.

”Ajattelin, ettet pahastu leteistä. Sinun hiuksillasi on hauska leikkiä”, Lunan rauhallinen ääni mutisee haukotellen. Hän keskittyy letin tekoon kuin se olisi maailman tärkein asia juuri nyt. Voihan se tosin ollakin, mistäpä minä sen tiedän.

”Ei, en tietenkään pahastu”, toinen vastaa ja kohottaa kättään ohimolle. Se tapaa letin, toisen, kolmannen. Neljännen. Vai viidennenkö, ei, onko se samaa kuin toinen? Ne kiertävät toisiaan ja solmiutuvat välillä yhteen.

”Hetkinen. Kuinka pitkään minä oikein olin ajatuksissani?” Hermione jää miettimään, mihin aikaan käytävillä saikaan kulkea.

”Ehkä puoli tuntia, mutta älä huoli, käytävillä saa vielä liikkua. Ja ei, en lue ajatuksiasi, paitsi silloin kun ne ovat tarjolla kuin kello viiden tee. Teehän on erittäin hyvää, etenkin vanilja.” Luna astuu muutaman askeleen taaksepäin ja hieroo käsivarsiaan, hiuksista on taas punottu uusi osa risteämään muiden kanssa. Hiusten omistaja taas vaikenee hetkeksi ja kysyy sitten:
”Pitäisikö sinun istuakin välillä?” Hän odottaa vastausta epätietoisena. Korpinkynnestä ei koskaan tiedä.

”Kyllä, se voisi olla hyvä ajatus. Teetkö hiukan tilaa?” Luna viittaa ohimennen muihin tuoleihin, joiden käyttäjäkunta on sekalainen seurakunta meluisia seitsemäsluokkalaisia ja heidän koululaukkujaan. Vaikka Hermione ei ole koskaan tajunnut sitä, miksi laukun pitää saada oma paikkansa esimerkiksi täpötäydessä linja-autossa, hän siirtyy oikeammalle ja päästää Lunan viereensä.

Tämä laskee saman tien päänsä Hermionen syliin.

”Tuota, Luna...” Hermione aloittaa lauseen, mutta lopetus jää ilmaan. Vaalea pää kierähtää kohti kivilattiaa ja rohkelikolle tulee kiire osoittaa tupansa. Vartin kuluttua näky on melko mielenkiintoinen. Kaksi tyttöä istuu sikin sokin sinisessä nojatuolissa, kummatkin silmät suljettuina ja käsi kädessä. Kellanpunainen kissa on loikannut kasan päälle vähät välittäen värien harmoniasta ja ottanut lohdutuspalkinnoksi lämpimän istumapaikan.

Ruskeahiuksisen tytön letit eivät tahdo pysyä koossa, kun aivot yrittävät päättää, mikä on viattomuutta ja mikä tietoinen osoitus jostain. Ja onko Saivartelijan taikaolentolöytöihin voinut koskaan luottaa.


« Viimeksi muokattu: 23.11.2012 22:02:58 kirjoittanut Kato »
ava by puolipro

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 277
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Vs: Luotetaan vain Saivartelijaan |Sallittu| Luna/Hermione
« Vastaus #1 : 23.11.2012 16:24:01 »
Hii!

Olipa maukkaasti kerrottu tarina hyvin kirjoitettu juttu. Muun muassa kertojaääni, joka livahti mukaan jossain vaiheessa, oli omaperäinen ratkaisu, jota jää kaipaamaan.

Omaperäinen ote oli hieno vaikka joistakin ratkaisuista hämäännyin aika lailla, esimerkiksi joistakin enteröinneistä, vuoropuheluita seuranneista virkkeistä tai

Lainaus
Ruskeahiuksinen tyttö istuu hiljaa pehmeässä, sinisessä nojatuolissa ja silittää Koukkujalkaa hymyillen. Muutama kihara hiuskiehkura on irronnut poninhännästä ja kissa yrittää vetää kynsillään muitakin irti, mutta sen aikeet keskeytyvät jatkuvasti siihen, että viereisen nojatuolin valtaaja nappaa tassuista kiinni ja painaa ne alas.

”Kiitos kovasti, Koukkujalka! Mutta ole kiltti, älä viitsi vetää kaikkia Hermionen hiuksia irti kun häädät narksuja.”

Hermione naurahtaa ja työntää kovaäänisesti kehräävää kissaa poispäin itsestään.

Eli Luna kiittää Koukkujalkaa - mistä? Narksujen häätämisestä? Mistelikimpuissa asustelevat narksut sopivat kohtaukseen kuin nenä päähän ja oli muutenkin valloittavaa, kuinka mukaan oli saatu niin paljon kaikkea: Saivartelija, MeNoidat, Harry ja Draco sekä Luna ja Hermionen olemus. Tietynlainen herkkyys: hän aistii ja analysoi muttei ehkä uskalla tehdä lopullista johtopäätöstä. Joka tapauksessa psyyke oli kuvattu loistavasti ja Hermionen hiuksista oli otettu kerrassaan kaikki irti. :>

Omistaja-sanasta tässä käytetyssä yhteydessä en oikein hurraa, mutta kielellisesti fikki oli monin paikoin älyttömän kivaa. Hieno tasapainottelu ällösöpöilyn ja vinkeän luettavan välimaastossa. Tosi kiva löytö, kiitos!
perhosen siivenisku


Kato

  • Eksynyt
  • ***
  • Viestejä: 6
Vs: Luotetaan vain Saivartelijaan |Sallittu| Luna/Hermione
« Vastaus #2 : 23.11.2012 21:56:29 »
Kiitos kommentista, Renneto! Tämä kun on todellisen aloittelijan kynästä, ei allekirjoittanut ole vielä suinkaan varma siitä, mikä mahtaa olla se oma tyyli. Ei siis ihme, jos hämmensi lukijaa, kun kirjoittajakaan ei ole perillä tästä. Kiva kuitenkin kuulla, että miellytti!

Myönnän auliisti, että tässä ovat kappalejaot onnellisen sekaisin ja epäkohtia saattaa löytyä muitakin kuin mainitsemastasi kohdasta. Siinä kyse on tosiaan siitä, että Luna kiittää Koukkujalkaa narksujen häätämisestä, mutta sen piti mennä vähän toisin :D Ajattelin muuttaa tuota vielä ja siinä oli kirjoitusvaiheessa punainen merkintä "muuta!!", mutta seuraavana päivänä en enää muistanut, miten virkettä piti muuttaa... Oppi menee näemmä perille kantapään kautta. Jos menee.

Omistajasta en pidä itsekään, se vain tuli jostakin eikä halunnut poistua, eikä minulla riittänyt mielenlujuus sen häätämiseen.
ava by puolipro