A/N: Huomasin juuri, että viimeisimmän luvun lisättyäni, tätä on luettu 140 kertaa kahden päivän sisällä. Öh... OHO
Luku 143. Suojelius
”Mennään mihin?” Adara kysyi.
”Näet kohta. Seuraa minua”, Kalkaros sanoi ja lähti astelemaan metsään vievää polkua pitkin eteenpäin. Kalkaros vilkuili koko ajan ympärilleen ja lopulta kaivoi taskustaan taikasauvansa.
”Tästä eteenpäin sinä kävelet edellä ja minä seuraan näkymättömänä perässä, jatkamme ulos polulta kohti tuota kukkulaa. Kerron koska pysähdymme”, Kalkaros sanoi ja heilautti sauvaa päänsä päällä ja hän katosi näkyvistä.
”Miksi? Mitä me teemme?” Adara kysyi ja huomasi että Kalkaroksesta jäi jotakin näkyviin. Godric Rohkelikon miekka!
”Ota tuo, äläkä missään nimessä päästä siitä irti ennen kuin sanon”, Kalkaros sanoi ja miekan kahva ojentui Adaran käteen.
”Miksi sinulla on tämä?” Adara kysyi.
”Viemme sen Potterille”, Kalkaros sanoi.
”M-mitä? Miksi Harry tätä kaipaisi?” Adara kysyi ja häntä häiritsi suunnattomasti kun hän ei nähnyt Kalkarosta puhuessaan tälle.
”Älä kysele, selitän myöhemmin. Kävele”, Kalkaros käski ja Adara huokaisi höyryä talvi-ilman keskelle. Hän lähti kävelemään Kalkaroksen kertomaan suuntaan ja kuuli kuinka lumi narskui hänen perässään tulevien näkymättömien jalkojen alla. Kalkaros kulki Adaran jalanjäljissä, etteivät he jättäisi kaksia jälkiä.
”Miksi emme vain ilmiinny?” Adara kysyi.
”Koska, saatamme säikäyttää Potterin pakenemaan. He eivät varmasti jää paikalleen jos kuulevat jonkun löytäneen heidät”, Kalkaros kuiskasi. ”Ole nyt hiljaa, ettei meitä kuulla.”
”Jos meitä ei saa kuulla, miten viemme miekan Harrylle?”
”Potter ei saa nähdä meitä. Liian riskialtista jos joku alkaa kyselemään häneltä miekasta. Viemme sen johonkin josta Potter ei epäröi ottaa sitä luulematta koko juttua ansaksi.”
”Esimerkiksi?” Adara kysyi ja katseli miekkaa mietteliäänä.
”Tässä lähellä on matala lampi. Lasketaan miekka sinne”, Kalkaros vastasi.
”Lampeen?! Harryhan jäätyy!”
”Hys!” Adara pysähtyi hetkeksi ja kuunteli hetken ympäristöään.
”Ostamme Potterille samalla aikaa olla suojaloitsujen ja teltan ulkopuolella, että Weasley löytää hänet.”
”Ron? Eikö hän ole löytänyt Harrya vielä?”
”Ei. Kävele nyt.” Adara jatkoi matkaansa ja he pysyivät pitkän aikaa vaiti.
”Miten saamme Harryn tulemaan pois suojastaan, jos emme saa tulla nähdyksi? Sinut nähtyään hän varmasti tulisikin, kirouksien saattelemana”, Adara sanoi.
”En ota riskiä, että Potter osuisi minuun. Minä tai sinä luomme suojeliuksen. Potter toivottavasti alkaa seurata sitä ja siten johdatamme hänet lammelle. Weasley on täällä pian, joten ei kestä kauaa että Potterin ja hänen tiensä törmäävät”, Kalkaros sanoi. ”Pysähdy. Olemme lähellä.”
Adara pysäytti askeleensa ja he jäivät katselemaan ympärilleen (vaikkei Adara Kalkarosta nähnytkään, hänen oli helppo kuvitella tämän tekevän niin).
”Haistatko jotain?” Kalkaros kysyi. Adara nuuhkaisi tarkemmin ilmaa.
”Haistan, jotain… ruokaa?” Kalkaros hymähti ja he jatkoivat matkaansa lammelle, joka oli kiiltävän, ohuen jään peitossa.
Adara kuuli Kalkaroksen mutisevan jonkun loitsun ja pieni osa lammen jäästä suli.
”Laske miekka sinne”, Kalkaros käski ja Adara teki niin. Miekka vajosi lammen pohjaan, mutta kuun heikko kajo paljasti sen silti. Kalkaros mutisi taas jotain ja lampi jäätyi umpeen. Miekka näkyi kuin kimaltavana ristinä jään alla.
”Palataan teltalle päin”, Kalkaros käski ja taikoi samalla heidän jalanjälkiään lammen ympäriltä kadoksiin.
He saapuivat taas paikalle, jossa tuoksui ruoalle.
”Miksi minä en ole näkymätön?” Adara kysyi.
”Koska jonkun täytyy selittää nämä jalanjäljet.”
”Mitä sen on väliä, kun eivät he tule näkemään minua?” Adara kysyi.
”Jos he näkevät”, Kalkaros sanoi.
”Ja sitten tapahtuu mitä?”
”Sinä puhut heille ja jäät ehkä jopa heidän seurakseen hetkeksi, miten haluat, kunhan säilytät heidän luottamuksen. Voit kertoa salaisuutesi, mutta älä kerro minun osallisuudestani, se riskeeraa liikaa”, Kalkaros sanoi.
”Ymmärrän”, Adara vastasi. Se vasta sotku olisikin jos joku kuolonsyöjä pääsisi Harryn tai Hermionen mieleen ja näkisi kuinka Adara kertoo Kalkaroksen olevan hänen kanssaan juonessa Voldemortia vastaan. Jos Adara puhuisi vain omasta puolestaan, kuolonsyöjät tietäisivät että hän vain valehteli.
”Teetkö sinä suojeliuksen, vai minä?” Kalkaros kysyi. Adara kohautti olkiaan.
”Tee sinä…” Hän ei ollut kauhean hyvällä tuulella suojeliuksen tekoon. Pian Adaran eteen ilmestyi valkoinen naarashirvi, joka lähti kävelemään hitaasti pitkin lumihankea.
”Onko jokin vialla?” Adara kuuli matalan kuiskauksen takaansa ja kesti hetken, että hän ymmärsi kysyjän olevan Kalkaros. Ei hän koskaan kysynyt oliko Adaralla joku hätänä, saatikka sitten välittänyt vastauksesta.
”Miksi kysyt?” Adara kysyi. Kalkaros oli hetken hiljaa.
”Älä vastaa kysymykseen kysymyksellä.” Adara naurahti.
”Se on näköjään se ja sama paljonko kanssasi aikaani vietän, sillä en silti opi ymmärtämään sinua kunnolla”, Adara sanoi.
”Harry tuli näkyviin”, Kalkaros kuiskasi ja Adara piiloutui hitaasti puun taakse.
Kalkaros oli oikeassa, Harry käveli hitaasti epäröiden kohti suojeliusta, joka lähti juoksemaan kauemmas hänestä.
”Ei, älä mene!” Harry sanoi ja lähti juoksemaan tämän perään.
”Seuraa. Kutsu minua jos jotain tapahtuu”, Kalkaros käski ja Adara juoksi katse Harryssa lammen suuntaan, sen verta kaukana Harrysta ettei tämä huomannut häntä.
Lammen luo päästyään, suojelius katosi. Harry otti sauvan taskustaan ja loihti sillä valoa eteensä. Hän katsoi ympärilleen tarkasti, joten Adara pysytteli hiljaa puun takana. Harry käänsi viimein katseensa lampeen ja ilmeisesti näki miekan, sillä hänen ilmeensä oli hämmästynyt. Hän käveli lammen ympäri kerran pari, vilkuili taas ympärilleen ja alkoi lopulta riisua vaatteitaan. Adara katseli häpeissään muualle ja kuuli, kun Harry loihti jään hajalle kovan pamauksen saattelemana ja pulahti saman tien veteen.
Adara kääntyi katsomaan ja näki, että Harry oli vielä pää pinnalla. Sitten tämä sukelsi, ja samassa Adara kuuli jonkun huutavan: ”Huhuu? Onko täällä ketään? Harry?” Adara piiloutui visummin puun taakse ja näki kun Ron asteli lammen lähelle, huomasi vaatepinon lammen reunalla ja tähyili ympärilleen. Adaraa alkoi pelottaa. Miksi Harry ei ollut vielä pinnalla? Ei miekka niin syvällä ollut.
”Harry!” Ron huudahti, laski laukkunsa maahan ja loikkasi saman tien lampeen. Adaran sisuksissa kouraisi kauhu: sattuiko Harrylle jotain?
Kesti hetken ja Ron raahasi Harryn pois vedestä ja repäisi jotain pois Harryn kaulan ympäriltä. Harry oli selvästi elossa, sillä hän alkoi kakoa vettä ulos ja koetti kaulaansa kädellään.
”Oletko – sinä – mielenvikainen?!” Ron kysyi. Harry nousi säikähtäen seisomaan ja katsoi täristen Ronia, joka oli läpimärkänä vaatteissaan, puristaen kädessään Rohkelikon miekkaa.
”Miksi hitossa?” Ron huohotti väsyneenä ja nosti jotain kädessään olevaa esinettä Harryn näkyviin ja jatkoi: ”et ottanut tätä pois ennen kuin sukelsit?” Harry ei vastannut vaan vilkuili Ronia hämmentyneenä ja alkoi hampaat kalisten pukeutua. Adara huomasi että hänenkin alkoi olla kylmä.
”Se olit s-sinä?” Harry sanoi.
”No joo”, Ron sanoi ja näytti siltä että hän kysyisi seuraavaksi Harrylta oliko tämä lyönyt päänsä.
”S-sinä langetit naarashirven?” Harry kysyi.
”Minkä? Ei, en tietenkään! Minä luulin että se oli sinun!” Ron sanoi. Adara kurtisti kulmiaan. Kalkaros oli johdattanut Roninkin lammelle.
”Minun suojelukseni on uroshirvi”, Harry korjasi.
”Ai niin. Ajattelinkin että se näytti erilaiselta. Sarvettomalta.” Harry sai puettua loppuun ja Adara oli vähällä aivastaa. Hän peitti kasvonsa tumppuihin ja pidätteli. Tumpun langat kutittivat hänen nenäänsä vielä enemmän.
”Miten sinä täällä olet?” Harry kysyi.
”No, minä – tuota noin – minä tulin takaisin. Jos – tuota noin… Jos sinä huolit?” Ron sanoi. Adara piti nenästään kiinni ja pidätteli aivastusta kaikin voimin.
”Joo, minä sain sen ylös. Tämän takia sinä kai sukelsit?” Ron kysyi ja kohotti miekkaa.
”Joo. Mutta minä en käsitä. Miten sinä pääsit tänne. Miten löysit meidät?” Harry kysyi.
”Pitkä tarina. Olen etsinyt teitä jo iäisyyden täällä. Ja ajattelin juuri että käyn nukkumaan, kun näin sen hirven joka johti minut tänne.”
”Etkö nähnyt ketään muuta?” Harry kysyi.
”En… Minusta tuntui että näin jonkun liikkuvan tuolla –” Ron osoitti juuri sinne missä Adara oli. ”- mutten ole varma – hei!” Harry juoksi kohti puita joiden takana Adara piileskeli. Adara pidätteli henkeään – ja aivastustaan kun vain suinkin pystyi ja kuuli kun Harry oli jo ihan lähellä. Harry tähyili ympärilleen ja kääntyi lopulta pettyneenä. Adara päästi happea viimein keuhkoihinsa – ja aivasti.
Harry kääntyi ripeästi ympäri kohottaen sauvaansa ja asteli suoraan Adaran viereen.
”ÄLÄ LIIK-… Adara?!” Harry sanoi hölmistyneenä.
”Harry - atsiuh!” Adara aivasti uudestaan ja Harry tuijotti häntä todella tyrmistynyt ilme kasvoillaan.
”Mitä ihmettä sinä täällä teet?”
”Onko siellä joku?” Ron kysyi ja Harry vinkkasi Adaraa liikkumaan kanssaan lammelle.
”Adara?” Ron sanoi hölmistyneenä.
”Hei, Ron”, Adara sanoi ja pyyhkäisi nenäänsä.
”Sinäkö meitä olet vahtinut koko tämä yön?” Harry kysyi.
”Vahtinut? Mitä tarkoitat?” Adara kysyi.
”Hermione sanoi kuulleensa askelia aivan teltan läheltä – hän tosin oletti vain kuvitelleensa ne.”
”Ai, se olin varmaan sitten minä”, Adara sanoi.
”Sinäkö teit ne suojeliukset? Sinun suojeliushan on koira!” Ron kysyi. Adara nielaisi. Miten hän selittäisi tämän?
”Se – se on muuttunut… Tylypahkassa, se lakkasi olemasta koira”, Adara sanoi.
”Perhana, voivatko suojeliuksetkin muuttua?”
”Voi, Tonksinkin muuttui kun hän oli masentunut”, Harry sanoi eikä kukaan epäröinyt asiasta sen enempää.
”Mutta miksi? Miksi johdatit meidät tänne ja toit miekan lampeen?” Harry kysyi.
”Varastin sen miekan Kalkaroksen työhuoneesta. Minä – no, se on pitkä juttu – mutta sanotaan että kuolonsyöjät luottavat minuun. En voinut tietenkään antaa miekkaa suoraan sinulle kun jos kuolonsyöjät menevät teidän mieliinne –”
”Okei, ymmärsin. Mutta oliko pakko pistää se miekka lampeen?” Harry kysyi happamana ja hänen hampaansa kalisivat taas.
”Sori… Se vähän lipsahti”, Adara sanoi.
”Miten tuollainen idea voi lipsahtaa mieleen?” Ron kysyi ja Adara mulkaisi tätä.
”Tarkoitin, että se lipsahti käsistäni. Yritin saada sen pysymään pystyssä jäällä, mutta se putosi ennen kuin vesi jäätyi uudestaan siitä kohtaa”, Adara sanoi.
”Halusit että leikin jotain kuningas Arthuria vai?” Harry kysyi naurahtaen.
”Ketä?” Ron kysyi.
”Unohda…”
”Okei, harhailemme aiheesta”, Ron sanoi ja ojensi kultaista medaljonkia ja miekkaa Harrylle.
”Tuhoa se nyt.”
”Minusta sinun pitäisi tehdä se”, Harry sanoi.
”Minun?” Ron toisti. ”Miksi?”
”Koska sinä nostit miekan – ja minut lammen pohjasta. Minusta tuntuu että sinun kuuluu tehdä se”, Harry sanoi. Adara kurtisti kulmiaan.
”Siis – tuo on nyt se oikea hirnyrkki? Te saitte sen Pimennolta?” Adara kysyi ja Harry nyökkäsi.
”Me murtauduttiin ministeriöön sinä päivänä kun lähdettiin Kalmanahanaukiolta. Sitten me jatkettiin matkaamme teltan kanssa, ettei me vaarannettaisi ketään muita. Me yritettiin tuhota tuo, mutta vain joku todella vahva kirous tai maahistekoinen teräs tehoaa siihen.”
”No mitä me sitten odotellaan? Ron, ole hyvä”, Adara sanoi ja Ron laski medaljongin pienelle puun kannolle.
”Minä avaan sen ja sinä isket heti. Koska mitä tahansa siellä sisällä on, se pistää taatusti vastaan, niin kuin Valedron päiväkirja”, Harry sanoi ja Ron ja otti miekan molempiin käsiinsä, terä osoittaen medaljonkia. Harry laskeutui polvilleen maahan ja painoi sormensa medaljonkia vasten.
”Miten sinä avaat sen?” Ron kysyi yhtäkkiä kummastuneena.
”Käsken sitä kärmeskielellä”, Harry vastasi.
”Okei pojat… Lasken kolmeen”, Adara sanoi.
”Yksi… kaksi… kolme”, Adara sanoi ja Harry sihahti jotakin, ja medaljonki aukesi.
Medaljongin sisällä näkyi lasin takana kaksi kaunista, tummaa silmää jotka tuijottivat suoraan Roniin.
”Minä olen nähnyt sinun sydämesi ja se on minun.”
”Älä kuuntele sitä!” Harry huusi.
”Minä olen nähnyt sinun unelmasi, Ronald Weasley, minä olen nähnyt sinun pelkosi. Kaikki toivomasi voi toteutua, mutta kaikki pelkäämäsi voi toteutua myös…”
”Iske!” Adara käski, mutta Ron oli jo sen vallassa.
”Vähiten rakastettu, aina, sillä äiti kaipasi tytärtä… vähiten rakastettu, nyt, sillä tyttö pitää enemmän ystävästäsi… toiseksi paras, aina, ikuisesti toisten varjossa…”
”Ron, tuhoa se! Kaikkien pimeyden lordin uhrien puolesta!” Adara huusi ja Harry kurtisti kulmiaan Adaran lauseen kuultuaan.
Medaljongista nousi yhtäkkiä kaksi hahmoa. Hermionen ja Harryn näköiset olennot, jotka olivat kuitenkin kauniimpia, mutta julmemman oloisia.
”Miksi palasit, Ron? Meidän oli parempi ilman sinua, olimme onnellisia kaksin, iloisia poissaolostasi… me nauroimme sinun tyhmyydellesi”, Voldemortin luoma harha-Harry sanoi.
”Älä kuuntele sitä, Ron! ISKE!” Harry huusi, mutta Ron tuijotti hahmoja kauhuissaan, suu ammollaan.
”Kuka sinua katsoisi, kuka koskaan katsoisi sinuun Harry Potterin rinnalla? Mitä sinä olet muka tehnyt kun verrataan valittuun? Mikä sinä olet verrattuna poikaan joka elää?” harha-Hermione kysyi ja Adara huomasi, että silmät medaljongissa olivat muuttuneet punaisiksi, ja koru hehkui kuumana Harryn käsien otteessa.
”Sinun äitisi tunnusti, että ottaisi mieluummin minut pojakseen, vaihtaisi kernaasti…”
”Kukapa ei ottaisi mieluummin häntä, kuka nainen tyytyisi sinuun? Sinä et ole mitään!” Hermione rääkyi. Ron tärisi ja hänen kasvonsa irvistivät tuskasta. Adara tarttui oikealla kädellään Ronin toisesta kädestä ja auttoi tätä kohottamaan miekkaa.
”Tee se Ron, tuo ei ole todellista, Hermione rakastaa sinua! Idioottikin huomaa sen!” Adara sanoi ja Ronin silmissä välähti hetken punaista.
”Ron -?” Harry ehti sanoa, kun Ron iski. Kuului kovaa kirkunaa, Harry heittäytyi pois tieltä ja kääntyi katsomaan kun Ron ja Adara pitelivät miekan kahvasta, joka oli iskenyt medaljongin sirpaleiksi, molemmat lasit rikki.
Adara tunsi yhtäkkiä polttelevaa, tuskaa vasemmassa kädessään, piirrolla, sekä kädessään jolla hän piteli miekkaa. Kuin miekka olisi polttanut häntä vihaisena.
Adara päästi irti miekasta ja lyyhistyi polvilleen maahan älähtäen kivusta. Ron itki, laski miekan maahan ja Harry säntäsi Adaran luo.
”Adara – mitä tapahtui?” Harry ihmetteli ja Adara painoi vasemman kätensä mahdollisimman syvälle viittansa alle ja ähkäisi.
”Tuntui kuin miekka olisi polttanut…” Adara sanoi, eikä maininnut piirtoa.
”Minä en tuntenut mitään”, Ron sanoi.
”Sinä olit kai niin shokissa”, Harry sanoi ja Ron pyyhki silmiään häpeissään, mutta kyyneleitä tulvi lisää ja Ron lysähti polvilleen maahan.
Adara painoi lohduttavana vasemman käsivartensa Ronin ympärille ja Harry painoi kätensä Ronin olkapäälle. Ron ei sysännyt kumpaakaan heistä pois.
”Tervetuloa takaisin, Ron”, Harry sanoi ja Ron niiskautti kuuluvasti ja niisti nenänsä märkään paidan hihaansa.