Adara, Siriuksen tähti (K-11, 160 lukua)

[Nettis]

äläbölöblöö, ilmottaudun lukiaksi. Luin tätä joskus silloin aluksi ja kommentoinkin muutaman kerran, mutta sitten se jäi... Lähinnä koska en pitänyt kirjoitustyylistäsi ja liikaa kirjoja seuraavasta juonesta. Nyt näissä 50 -> luvuissa kirjoitustyyli on kuitenkin kehittynyt huimasti ja tapahtumiinkin on tullut enemmän "omaa".

Tykkään muuten älyttömästi Kalkaroksestasi. Se on vaan jotenkin niin ihanan ystävällinen Adaralle, menettämättä kuitenkaan omaa persoonaansa. Arvelin muuten aika pitkältä alusta lähtien, että Kalkaroksella ja Violalla oli suhde, aika hyvin meni yksiin DH:n tapahtumien kanssa =D Vai olikos kirja jo ilmestynyt ennen sitä... hmm, empä tiedä. Mutta kiva silti.

Adara on myös kehittynyt hyvin hahmona ja saanut lisää syvyyttä ja uskottavuutta. Joskus tytön teot tosin tuntuvat vähän ylireagoiduilta, mutta kukapa toisaalta tietää, miten ihminen muuttuu sellaisten tapahtumien jälkeen.

Pitää vielä vähän pohtia sitä, miten olet ujuttanut Harryn tarinan tähän mukaan. Alkupään luvuissa olin vielä aina hyvin kärryillä siitä, missä kohtaa kirjojen tapahtumia mennään. Loppuunpäin tultaessa olet kuitenkin jättänyt Harryn aika vähille, mikä sinänsä on aika huono juttu, koska esim. PVP:n loppua kuvaavat tapahtumat tulivat minulle täytenä yllätyksenä. Olin vain, että nytkö jo ollaan täällä?!. Mutta mikäs tässä.

Finniganien tapauksesta en sinänsä osaa oikein sanoa mitään. Perjaatteessa olisi toki ollut aika epäuskottavaa, jos Adara olisi heidät pystynyt tappamaan, mutta tämäkin vaihtoehto oli jotenkin... en tiedä, mutta ei ihan se, mitä olisin halunnut.

Muutenkin en voi olla epäilemättä Adaran okklumeus taitoja. Hän treenasi niitä 3/4 vuoden. Voldemortilla on vuosien kokemus. Kuinka Adara niin lyhyessä ajassa pystyi oppimaan niin paljon? Ja kuinka V ei ollut epäluuloisepi? Olihan Adaralla toki hyvät tekosyyt, mutta...

Silmiini sattui lisäksi kommentisi tuolla välissä. Adara kuolee =O Ei se loppu, jonka olisin tälle fikille halunnut. Yritän tässä juuri pohtia mahdollisia kuolintapoja. Luulen, että hän kuolee pelastaessaan jonkun ystävänsä. Ehkäpä sen pienen puuskupuhin?

Muttajoo, häivyn tästä tekemään matsan referaattia... huoh... Piristäthän päivääni ja laitat huomenna taas uuden luvun =DD

[Lokitar]

Tulipas nyt paljon sanottavaa Nettikselle näistä huomautuksista:

Arvelin muuten aika pitkältä alusta lähtien, että Kalkaroksella ja Violalla oli suhde, aika hyvin meni yksiin DH:n tapahtumien kanssa =D Vai olikos kirja jo ilmestynyt ennen sitä... hmm, empä tiedä. Mutta kiva silti.

Viittauksia Violan ja Severuksen suhteeseen oli jo ennen DH:n ilmestymistä

Pitää vielä vähän pohtia sitä, miten olet ujuttanut Harryn tarinan tähän mukaan. Alkupään luvuissa olin vielä aina hyvin kärryillä siitä, missä kohtaa kirjojen tapahtumia mennään. Loppuunpäin tultaessa olet kuitenkin jättänyt Harryn aika vähille, mikä sinänsä on aika huono juttu, koska esim. PVP:n loppua kuvaavat tapahtumat tulivat minulle täytenä yllätyksenä. Olin vain, että nytkö jo ollaan täällä?!. Mutta mikäs tässä.

No karsin Harryn oppitunnit Voldemortista pois (koska Adara ei niihin liity, ei ei), ja hyvin vähän jäi siitä kirjasta enää käteen. Lue se kirja niin että hypit Voldemort tuntien yli niin huomaat.

Finniganien tapauksesta en sinänsä osaa oikein sanoa mitään. Perjaatteessa olisi toki ollut aika epäuskottavaa, jos Adara olisi heidät pystynyt tappamaan, mutta tämäkin vaihtoehto oli jotenkin... en tiedä, mutta ei ihan se, mitä olisin halunnut.

No, olen pahoillani jos se sittenkin rakasti niitä

Ja kuinka V ei ollut epäluuloisepi? Olihan Adaralla toki hyvät tekosyyt, mutta...

Kuka sanoi etteikö Voldemort epäilisi jotain? *pirullinen virne*

Silmiini sattui lisäksi kommentisi tuolla välissä. Adara kuolee =O Ei se loppu, jonka olisin tälle fikille halunnut. Yritän tässä juuri pohtia mahdollisia kuolintapoja. Luulen, että hän kuolee pelastaessaan jonkun ystävänsä. Ehkäpä sen pienen puuskupuhin?

No TÄLLE en simppelisti voi mitään jos joku ei sitten pidä kirjoittajan itse päättämästä lopusta

Neeppu, kiitos kommentista
Gaploon, jos Adara ois paha niin sehän sais takuulla vain turpiinsa lopuksi no okei, se tulee saamaan turpaansa muutenkin...

[Lokitar]

Luku 116. Kuolonsyöjien kokous







He seisoivat täysin liikahtamatta illan hämäryydessä, halaten toisiaan, mutta heidän hetkensä keskeytti kivulias polte molempien vasemmassa käsivarressa.
Kalkaros irtautui halauksesta ja painoi oikean kätensä vasemmalle ähkäisten hiljaa.
”Hän kutsuu meitä, kaikkia”, hän sanoi. Adara nyökkäsi ja he kaikkoontuivat yhdessä Malfoyn kartanon tiluksille.
Samaan aikaan heidän vasemmalle puolelleen ilmiintyi joku. Kalkaros nosti sauvansa sekunnin murto-osassa kohti miestä, joka teki samoin. Adara katsoi miestä nyt tarkemmin. Sehän oli Yaxley.
Kalkaros ja Yaxley laskivat sauvansa ja lähtivät kävelemään. Adara käveli heidän perässään.

”Onko kuulumisia?” Yaxley kysyi.
”Mitä parhaita”, Kalkaros vastasi tyynesti. He kävelivät kujan vasenta laitaa pitkin ja kääntyivät jossain vaiheessa oikealle pihatielle.
”Adara, Malfoyn kartanoon pääsee nykyään näyttämällä piirtoa”, Kalkaros totesi heidän lähestyessään rautaporttia.
”Selvä”, Adara vastasi ja veti paitansa hihaa ylöspäin, kuten Yaxley ja Kalkaroskin tekivät. Rautaportti aukesi ja he astelivat sisäpihalle. Yaxley kääntyi yhtäkkiä katsomaan vasemmalle sauva valmiusasennossa, mutta puskasta tulikin pelkkä riikinkukko. Yaxley huokaisi ja jatkoi matkaansa muiden kanssa. He astelivat puutarhan läpi etuovelle.

Saavuttuaan eteishallin läpi portaisiin, heitä vastassa oli jo Adaralle tuttu ovi.
Kalkaros avasi sen ja heidän eteensä avautui Sali, jonka keskellä oli pitkä pöytä täynnä tuoleja. Tuoleilla istuivat kaikki muut kuolonsyöjät, odottamassa heitä. Voldemort istui pöydän päässä takan edessä ja pöydän yläpuolella leijui tajuton ihminen, roikkuen kuin näkymättömän köyden varassa.
Adara nielaisi.

”Yaxley, Kalkaros, Musta…” Voldemort sanoi kimeällä äänellään. ”Severus, tänne”, hän lisäsi ja viittasi tuoliin oikealla puolellaan.
”Yaxley Dolohovin viereen, Musta Malfoyn viereen”, hän sanoi vielä ja Adara näki Lucius Malfoyn istumassa Narcissan vieressä pöydän ääressä. Paikka Luciuksen vierellä oli tyhjä, ilmeisesti se olisi kuulunut Dracolle jos Draco olisi onnistunut tehtävässään.
Adara istuutui Luciuksen viereen ja näki kuinka useimmat katseet seurasivat juuri Kalkarosta. Lucius katsoi jonnekin poispäin Adarasta.

”No?” Voldemort sanoi Kalkarokselle.
”Herrani, Feeniksin kilta aikoo siirtää Harry Potterin nykyisestä turvapaikastaan pojan syntymäpäivää edeltävänä päivänä”, Yaxley sanoi.
Kalkaros hymyili.
”Minä yritän Mustan kanssa saada pian selville oikean päivän, ilmoitamme siitä heti henkilökohtaisesti, herrani.”
”Minä vakuutan herrani, että Dawlish – se aurori joka tiedon livautti - vaikutti hyvin varmalta asiastaan”, Yaxley sanoi.
”Jos hänet on hämäytetty, niin totta kai hän on varma”, Kalkaros totesi. ”Minä puolestani vakuutan sinulle, Yaxley, ettei aurorivirasto osallistu enää Potterin suojelemiseen. Kilta uumoilee, että me olemme soluttautuneet ministeriöön.”
”Kilta taitaa siis olla yhdessä asiassa oikeassakin”, Amikus Carrow sanoi ja nauroi. Muutama muukin naurahteli, muttei Voldemort. Adara ihmetteli, että oliko ministeriössä enemmänkin kuolonsyöjiä kuin Yaxley. Ja olivatko he aikeissa tehdä jotain ministeriön valtaamiseksi?

”Minne he aikovat piilottaa pojan?” Voldemort kysyi.
”Jonkun kiltalaisen kotiin”, Kalkaros vastasi. ”Paikalla on lähteeni mukaan kaikki se turva jonka kilta pystyy antamaan. En usko, että poikaa oikein voi kaapata niin kauan kuin hän on siellä, paitsi tietenkin jos ministeriö ehtii kaatua ennen sitä päivää, missä tapauksessa saattaisimme voida selvittää ja purkaa taioista sen verran, että pystyisimme murtautumaan loppujen läpi.”
Adaraa inhotti kuulla Kalkarokselta tuollaisia ehdotuksia että he iskisivät Kotikoloon, jonne Harry piilotettaisiin, mutta jos Kalkaros ei ehdottanut niitä, niin joku muu olisi.
”No, Yaxley? Ehtiikö ministeriö kaatua ennen pojan syntymäpäivää, tarvittaessa aiemmin?” Voldemort kysyi. Yaxley kohensi ryhtiään.
”Herrani, minulla onkin uutisia tästä asiasta. Olen – vaikeuksien kautta ja kovasti ponnisteltuani – onnistunut langettamaan komennuskirouksen Pius Sakiaan.”
Moni näytti olevan vaikuttunut tästä. Adaralle Pius Sakian nimi ei kertonut mitään, mutta ilmeisesti hän oli tärkeä hahmo ministeriössä.

”Onhan se alku”, Voldemort sanoi. ”Mutta Sakia on vain yksi mies. Meidän väkemme on ympäröitävä Rymistyir joka puolelta ennen kuin minä ryhdyn toimeen. Ainutkin epäonnistunut yritys tappaa ministeri vie minut pitkän matkaa taaksepäin.”
Adaran vatsassa muljahti ikävästi. Vaikkei hän pitänytkään Rymistyiristä, ei hän silti tätä kuolleeksi toivonut.
”Niin – Herrani, se pitää paikkansa – mutta Sakialla on taikalainvartijaosaston päällikkönä säännöllinen yhteys paitsi ministeriin itseensä myös muiden ministeriön osastojen päälliköihin. Minä uskon, että kun näin korkea virkamies on vallassamme, meidän on helppo alistaa muut, minkä jälkeen he voivat kukistaa Rymistyirin yhteisvoimin.”
”Kunhan Sakia-ystäväämme ei keksitä ennen kuin hän on käännyttänyt toiset”, Voldemort sanoi. ”Vaikuttaa joka tapauksessa epätodennäköiseltä, että miniseriö olisi minun ennen kuin Potter viedään uuteen piilopaikkaansa. Jos emme voi koskea poikaan hänen määränpäässään, meidän on toimittava matkan varrella.”

”Tässä kohdin etu on meidän puolellamme, herrani”, Yaxley sanoi. ”Taikaliikenneosastoon on jo sijoitettu useita meikäläisiä. Jos Potter ilmiintyy tai käyttää hormiverkostoa, me tiedämme välittömästi.”
”Hän ei tee kumpaakaan”, Kalkaros sanoi. ”Kilta karttaa ministeriön valvomaa tai säätelemää liikennettä; he eivät luota mihinkään millä on tekemistä ministeriön kanssa.”
”Sitä parempi”, Voldemort totesi. ”Pojan on liikuttava avoimesti. Huomattavasti helpompi kaapata.”
Yhtäkkiä Adara kuuli hirvittävää, tuskan ja kivun huutoa. Se kuului kellarikerroksesta. Moni hätkähti ja Voldemort katsoi Peter Piskuilaniin.
”Matohäntä, enkö ole sanonut sinulle, että vanki on pidettävä vaiti?”
”Olet, h-herrani”, Peter vinkaisi ja kompuroi pystyyn ja poistui ovesta kohti kellaria.

”Kuten olin sanomassa… minun on lainattava sauva joltakulta teistä ennen kuin menen tappamaan Potterin”, Voldemort jatkoi. Kukaan ei sanonut sanaakaan.
”Eikö löydy vapaaehtoisia? Mietitäänpä… Lucius, minä en näe mitään syytä miksi kantaisit yhä sauvaa.” Lucius kohotti kalpeana katseensa.
”Niin, herrani?” hän sanoi käheällä äänellä.
”Sinun sauvasi, Lucius. Minä tarvitsen sinun sauvasi.”
”Minä…” Lucius sanoi ja vilkaisi vaimoonsa joka tuijotti kalpeana eteensä. Adara näki, että Narcissa piti miestään kädestä.

Lucius laittoi kätensä viittansa alle ja ojensi sitten sauvansa Voldemortille.
”Mitä se on?” Voldemort kysyi tutkaillen sauvaa pitkin sormiensa lomassa.
”Jalavaa, herrani. Ydin on lohikäärmettä – lohikäärmeen sydänjuurta”, Lucius vastasi ja Narcissa tarttui häntä taas kädestä. Adaran sydämessä kävi pieni säälin pistos.
Voldemort otti oman sauvansa ja vertaili nyt kahta sauvaa keskenään. Lucius värähti hiukan peloissaan ja Voldemort huomasi sen.
”Antaisinko minä sauvani sinulle, Lucius? Minun sauvani?” Jotkut tirskahtelivat hiljaa.
”Olen antanut sinulle vapauden Lucius, eikö se riitä? Olen pannut merkille, että sinä ja perheesi ette ole vaikuttaneet kovin iloisilta viime aikoina.. mikä sinua siinä pahastuttaa, että minä oleskelen sinun kodissasi?”
”E-ei mikään – ei mikään, herrani”, Lucius sanoi.

”Valheita, Lucius, valheita…”
Yhtäkkiä Voldemortin käärme, Nagini, kiipesi hitaasti Voldemortin tuolia pitkin Voldemortin harteille. Voldemort silitti sitä laihoilla sormillaan katse silti Luciuksessa.
”Miksi Malfoyt vaikuttavat niin tyytymättömiltä osaansa? Eivätkö he juuri minun paluutani, minun valtaannousuani muka toivoneet vaikka miten monta vuotta?”
”Totta kai”, Lucius sanoi ja hänen kätensä tärisi pöydän alla. Adara tunsi jo toisen säälinpistoksen.
”Me toivoimme sitä – toivomme yhä”, Lucius lisäsi.
”Herrani, läsnäolosi täällä meidän sukutalossamme on suuri kunnia. Mikään ei voisi tuottaa suurempaa mielihyvää”, sanoi Bellatrix hiukan Luciuksesta kauempana.
”Ei suurempaa mielihyvää”, Voldemort toisti. ”Se merkitsee paljon sinun sanomanasi, Bellatrix”, Voldemort sanoi ja Bellatrixin posket muuttuivat punaisiksi.
”Herrani tietää, että puhun aina totta.”

”Ei suurempaa mielihyvää… edes verrattuna siihen onnelliseen tapahtumaan, joka kuulemma on kohdannut sukuanne tänään, viimeisimpien tietojeni mukaan?” Adara kurtisti kulmiaan ja Bellatrix tuijotti herraansa huulet raollaan.
”Minä en tiedä mitä tarkoitat”, Bellatrix sanoi.
”Puhun sisarentyttärestäsi, Bellatrix. Samoin sinun Narcissa, ja sinun vaimosi sisarentyttärestä, Lucius. Hänhän on juuri tänään nainut ihmissuden, Mustan kummisedän Remus Lupinin. Te mahdatte olla ylpeitä.”
Adarakin raotti huuliaan, kuin Bellatrix hetki sitten. Remus ja Tonks ovat mitä?!

Muutamat ihmiset pöydän ääressä purskahtivat nauruun.
”Hän ei ole sisarentyttäremme!” Bellatrix sylkäisi. ”Me – Narcissa ja minä – emme ole nähneetkään siskoamme sen jälkeen kun hän nai sen kuraverisen. Tällä kakaralla ei ole mitään tekemistä meidän kummankaan kanssa, eikä myöskään niillä otuksilla joiden kanssa hän menee naimisiin.”
Adara puristi kättään nyrkkiin pöydän alla ja Lucius huomasi sen, muttei sanonut mitään.

”Mitäs Musta sanoo?” Voldemort kysyi ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä.
”Menetkös lapsenlikaksi kummisetäsi sudenpennuille?” Adara piti omahyväistä ilmettä yllään ja salli Voldemortin nähdä hänen muistoistaan sen jossa Lupin lyö häntä.
”En todellakaan, herrani”, Adara vastasi ja Voldemortin viivamainen suu nousi pieneen hymyyn.
Muut nauroivat entistä enemmän ja Voldemort katsoi nyt heihin.
”Riittää.”
Nauru hiipui heti.
”Moni vanhimmista sukupuistamme tulee ajan mittaan hieman sairaalloiseksi”, hän sanoi.
”Teidänkin lienee karsittava omaanne, jotta se pysyy terveenä. Leikkaatte pois ne haarat jotka uhkaavat muiden hyvinvointia… Tällä hetkellä tiedän vain Malfoyn suvun pysyneen puhtaana, jos ei Mustan sukuun liittymistä lasketa. Mustan suvusta, Phineas Nigeliuksesta lähtien suoraan polveutuviakaan on enää yksi ja hän istuu onnekseen joukossamme.”
Moni katsoi taas Adaraan.

”Toivon tietysti että Mustan ja Malfoyn suku liittyy seuraavassakin polvessa. Niin lienee teidänkin suunnitelmananne, vai mitä, Lucius?”
Lucius kähähti saadakseen ääntään takaisin.
”K-kyllä herrani, Draco ei voisi olla nykyään onnellisempi.”
”Hyvä”, Voldemort totesi ja katsoi pikaisesti Adaraan. Adaran iho nousi kananlihalle.
”Me karsimme heti tilaisuuden tullen kuraiset haarat, herrani”, Bellatrix sanoi.
”Se tilaisuus tulee”, Voldemort sanoi. ”Ja kuten teidän suvussanne, niin myös koko maailmassa… me leikkaamme pois meitä kalvavan syövän, kunnes jäljellä on vain ne, joiden veri on aitoa…”
Voldemort kohotti sauvansa ja osoitti sillä pöydän alla riippuvaa hahmoa.
”Severus, Musta, ettekö tunnista vierastamme?” Voldemort kysyi ja he kaksi kohottivat katseensa monen muun kanssa ylösalaisin riippuviin kasvoihin. Adara nielaisi. Professori Burbage, jästitiedon opettaja.

Nainen heräsi ja katseli ympärilleen. Hän näki Kalkaroksen ja alkoi huutaa: ”Severus! Auta!”
”Aah, kyllä minä hänet tunnen”, Kalkaros sanoi kun nainen jatkoi pyörimistään hitaasti. Hän sai Adaran nyt näköpiiriinsä.
”A-Adara! Auta minua! Pyydän!”
”Et kai sinä Musta ole ollut hänen tunneillaan?” Voldemort kysyi. Adara pudisti päätään.
”En, herrani.”
Professori Burbagen silmät laajenivat järkytyksestä kun Adara nimitti Voldemortia herrakseen.
”Niin… professori Burbage opetti noitien ja velhojen lapsille kaiken jästeistä… sen, miten ne eivät ole kovinkaan erilaisia kuin me.”
Yksi kuolonsyöjistä, Alekto, sylkäisi lattialle. Burbage kääntyi taas Kalkaroksen suuntaan.
”Severus… apua… apua…”

”Vaiti”, Voldemort sanoi ja heilautti sauvaansa. Burbage ei päästänyt enää ääntäkään.
”Ja kun professorille ei riittänyt se, että hän turmeli ja saastutti velholasten mielet, viime viikolla hän kirjoitti kiihkeän kuraveristen puolustuspuheen Päivän Profeettaan. Velhojen täytyy hänen mukaansa hyväksyä nämä tietojensa ja taikojensa varastelijat. Puhdasveristen hupeneminen on professori Burbagen mielestä mitä suotavinta… hän soisi meidän kaikkien pariutuvan jästien kanssa… ja epäilemättä ihmissusienkin…”
Kukaan ei nauranut, sillä Voldemortin ääni oli kiukkuista ja halveksuvaa.
”Avada kedavra”, Voldemort sanoi ja vihreä välähdys valaisi huoneen ja professori Burbage rysähti kuolleena pöydälle. Adara säpsähti hiukan ja katsoi huomasiko kukaan, mutta hänen onnekseen moni muukin oli liikahtanut, naisen elottoman ruumiin pudotessa niin äänekkäästi.
”Illallinen Nagini…” Voldemort sanoi hiljaa ja Nagini luikersi hänen harteiltaan pöydälle ja upotti hampaansa professori Burbagen olkapäähän. Adara pidätti järkytyksen ja yökötyksen tunnettaan.

Pian he saivat kaikki lähteä. Voldemort poistui ensimmäisenä ja Adara taas jäi odottamaan, päästäkseen olemaan kahden Kalkaroksen kanssa, mutta niin ei käynyt, sillä Kalkaros lähti omituisella kiireellä pois. Jostain syystä Adara tiesi tämän voivan pahoin.
Adara itsekin nousi ylös ja lähti kohti ovea, kun Lucius pysäytti hänet ottamalla häntä olkapäästä.
”Draco haluaisi tavata sinut”, hän sanoi. Adara katsoi hetken Luciusta ja nyökkäsi. Tuntui kummalliselta että nyt Lucius tarttuu häntä toverillisesti olkapäästä kun viimeksi hän melkein kuristi Adaran hengiltä…

[Mrs Black]

Oho! En näköjään ole vielä kommentoinut tätä uutta lukua.
Jes, Adara ei tappanutkaan niitä. Thank god. Tosi söpö oli toi Adaran ja Kalkarosen kohtaus tossa lopussa. 
Arvelinkin, että Kalkaros ei tarkottanut sitä 'murhaa nyt vaan kaikki'-juttua. Mitenköhän Lupin pystyy piilottamaan kokonaisen perheen ilman että Voldemort saisi tietää...?
Toivottavasti pian tapahtuu jotain ei niin synkkää, kun on ollut hiukan (hyvällä tavalla) masentavaa lukea, kun mitään mukavaa ei tapahdu.
Mrs Black 
 

[Hopbandop]

”Minä oikeasti… rakastan teitä kaikkia”, Adara tunnusti ja kyyneleet pääsivät jopa ummistetuista silmistä ulos. Hän tunsi kuinka Silmeian käsivarret kiertyivät hetkeksi hänen ympärilleen, Frankin pää silitti hänen hiuksiaan ja Seamusin sormet hipaisivat Adaran omia ja sitten he kolme lähtivät ulos. Ovi sulkeutui heidän perässään.

Tuo vaan hiukan häiritsi. Ehkä siinä kuitenkin pitöisi lukea käsi eikä pää

Pitää kyllä sanoa, että mie arvasin, ettei Adara tappais Finniganeja. Se vaan ei sopinut Adaran luonteeseen. Ja hyvä niin, murhaajaan ei ole helppo samaistua.

Odotan mielenkiinnolla Adara Draco kohtausta.

Ja sitten vielä ihan ficin ulkopuolelta.
Onnittelut kissasta, onko ensimmäinen? Muta nimi kuullostaa lupaavalta, varmasti tosi suloisen värinen. Varmaankin ihan maatiaiskissa? Meilläkin asustelee kissa, norjalaisen metsäkissan ja maatiaisen risteytys, aika pörröinen olento siis, jos tiedät miltä norskit näyttää. Kova poika leikkimään, varsinkin ihmisten käsillä Lisäksi siskollani on kaksi kissaa, joista toinen on ihan tavan maatiainen, mutta toinen ihana pikkuinen ocicat. Vasta hiukan yli vuoden ikäinen, suloinen ja vielä tosi pentumainen. Niin, että pointtini oli, että kissaihmisiä täälläkin

[Lokitar]

Njoo, se nyt tuli mutta mä taidan olla allerginen sille :/ Ja KYLLÄ sen piti olla käsi eikä pää! Mulla menee jo ruumiinosatki sekasi voi huoh...

[Nettis]

Heipä hei, vastailen ensin sinulle, ennen kuin sanon sanasen tästä luvusta..

Pitää vielä vähän pohtia sitä, miten olet ujuttanut Harryn tarinan tähän mukaan. Alkupään luvuissa olin vielä aina hyvin kärryillä siitä, missä kohtaa kirjojen tapahtumia mennään. Loppuunpäin tultaessa olet kuitenkin jättänyt Harryn aika vähille, mikä sinänsä on aika huono juttu, koska esim. PVP:n loppua kuvaavat tapahtumat tulivat minulle täytenä yllätyksenä. Olin vain, että nytkö jo ollaan täällä?!. Mutta mikäs tässä.

No karsin Harryn oppitunnit Voldemortista pois (koska Adara ei niihin liity, ei ei), ja hyvin vähän jäi siitä kirjasta enää käteen. Lue se kirja niin että hypit Voldemort tuntien yli niin huomaat.

Joo, enpäs ole asiaa sen suuremmin ajatellut, kirjojenkin lukemisesta on herra ties kuin kauan... Jotain vihjauksia olisi silti voinut antaa =D Mutta mitäs sille enään voi.

Finniganien tapauksesta en sinänsä osaa oikein sanoa mitään. Perjaatteessa olisi toki ollut aika epäuskottavaa, jos Adara olisi heidät pystynyt tappamaan, mutta tämäkin vaihtoehto oli jotenkin... en tiedä, mutta ei ihan se, mitä olisin halunnut.

No, olen pahoillani jos se sittenkin rakasti niitä

Eipä siiinä sinänsä mitään, kuten sanoinkin, olisi ollut liian outoa, jos Adara olisi kaikkien niiden vuosien jälkeen vain lakannut välittämästä heistä, niin kuin väitti.

Ja kuinka V ei ollut epäluuloisepi? Olihan Adaralla toki hyvät tekosyyt, mutta...

Kuka sanoi etteikö Voldemort epäilisi jotain? *pirullinen virne*

No joo, jotain tällaista osasin odottaakkin =D

Silmiini sattui lisäksi kommentisi tuolla välissä. Adara kuolee =O Ei se loppu, jonka olisin tälle fikille halunnut. Yritän tässä juuri pohtia mahdollisia kuolintapoja. Luulen, että hän kuolee pelastaessaan jonkun ystävänsä. Ehkäpä sen pienen puuskupuhin?

No TÄLLE en simppelisti voi mitään jos joku ei sitten pidä kirjoittajan itse päättämästä lopusta

Tokihan minä sen ymmärrän, sanoinpahan vain ajatukseni julki.


Tämä luku oli taas ihan mukava, olit hyvin saanut Adaran ujutettua juoneen mukaan. Eipä tästä oikein mitään voi sanoa, kun tämä nimenomainen luku seuraili niin tarkasti kirjan tekstiä. Mutta lisää odotellessa

[Lokitar]

Hui kauhee kun säikähdin noita lainauksia että tuleeko joku pilkunviilaaja kommentoimaan mutta huomasin että se olitki sinä xD

[Needled Laiho]

Taas yksi todella taidokas luku, mutta kai Adara tulee kummisedänsä poikaa näkemään?!? Olisi hirveää jos Adara kieltäytyisi näkemästä Teddyä koska pelkäisi V huomaavan sen. Kun kyllähän Harrykin välittää Adarasta ku se on Harryn kummisedän lapsi. No et sä oo kyl vielä ees sanonu et elääkö Adara niin pitkään et näkee Teddyn.

Mut jatka jatka! Sää oot niiin helvetin hyvä kirjottaja 

[Lokitar]

Luku 117. Mustan ja Malfoyn perillinen






Adara seurasi Luciusta Dracon huoneen ovelle. Lucius koputti oveen ja lähti sitten sanaakaan sanomatta, jättäen Adaran siihen yksin. Ovi aukesi ja Dracon vaalea pää kurkisti käytävälle. Hän riuhtaisi oven kokonaan auki Adaran nähdessään ja kietoi kätensä tytön ympärille.

”Et arvaakaan kuinka ahdistavaa täällä on kun tietää että joka huoneessa asuu joku Azkabanin karkuri, Amikus, Alekto –” Draco luetteli suljettuaan oven heidän perässään ja istuuduttuaan sängylleen. Dracon huone oli melko siistissä kunnossa. Seinä oli tapetoitu hopealla ja vihreällä, sängyn peite oli sammaleen vihreä ja ikkunan vieressä seinällä roikkui iso hopeakehyksinen peili. Toisella seinällä oli työpöytä ja vaatekaappi ja yhdellä seinällä oli vain pieni lipasto ja Luihuisten lippu.
”Asuvatko he kaikki täällä?” Adara kysyi.
”Tietty, eivät ne voi julkisille paikoillekaan mennä”, Draco sanoi ja osoitti Adaraa istuutumaan viereensä. Adara istuutui hiukan hermostuneena ja Draco tuijotti lattialla olevaa mustaa mattoa.

”Miten olet voinut?” Draco kysyi. Adara kohautti olkiaan.
”Sitä samaa vanhaa kaiketi… Sinä?”
”Ahdistunut, väsynyt… muuten okei”, Draco sanoi ja pakottautui hymyilemään. ”Pääsisinpä vain takaisin Tylypahkaan…”
”Asiat ovat muuttuneet sielläkin. Uusia opettajia, uusi rehtori…” Adara sanoi.
”Kuulit siis jästitiedon opettajasta…?” Draco kysyi.
”Hänet tapettiin juuri”, Adara vastasi ja Draco vavahti.

”Jospa ei puhuttaisi tällaisia kun viimein taas nähdään”, Adara totesi ja hymyili hiukan väkisin. Draco nyökkäsi.
”Samaa mieltä…” hän mutisi ja laski kätensä Adaran kädelle. Adara kohotti katseensa Dracoon ja ehti tuskin sitä tehdä, kun Draco jo painoi huulensa hänen omilleen omistavasti, haluavasti. Hän siirsi kätensä Adaran niskalle ja Adara vastasi suudelmaan.
Hän painoi Adaran hitaasti selälleen vuoteelle tätä yhä suudellen. Hän hivutti kätensä tytön olkapäälle, toisen käden poskelle ja suudelma syveni – ainakin Dracolla, mutta Adara suorastaan ahdistui.

Adara tunsi oman sydämen sykkeensä sormen päissään ja Dracon pieni huokaus jäi kaikumaan hänen mieleensä. Adara kesti esittää vain sillä ajatuksella, että hän kuvitteli Dracon Georgeksi. Kun Adara kietoi kätensä Dracon ympärille, suudelmalla ei tuntunut enää löytyvän loppua. Dracon kädet vaelsivat hänen hiuksilleen, kaulalleen, poskilleen, kunnes Adara ihan tosissaan ahdistui. Draco ei ollut nyt ihan itsensä. Hän painoi kätensä Dracon rintakehälle ja työnsi poikaa hiukan pois.
”Draco, mikä sinun on?” Adara kysyi hiukan hengästyneenä.
”Ei mikään, haluan vain… olla lähelläsi”, Draco sanoi ja sipaisi hiussuortuvan Adaran kasvoilta.
”Draco”, Adara sanoi hiukan käskevästi. Draco huokaisi ja nousi istumaan. Adara katsoi häntä tiiviisti silmiin ja yhtäkkiä tunsi katsovan kauemmas, kuin hänen lävitseen.

”Pimeyden lordi tulee tyytyväiseksi jos sinä –”
”Mitä? ’Pariudun puhdasverisen kanssa’? Ei se ole isä noin simppeliä! En ole mikään jalorotuinen koira joka pitää parittaa toiselle yhtä jalorotuiselle! Minä rakastan Adaraa, enkä ikinä hanki häntä raskaaksi vain miellyttääkseni Pimeyden lordia kun saan tälle puhdasverisen lapsen kannattajiensa joukkoon!”
”Draco, Pimeyden lordi toivoo sitä –”
”TOIVOKOOT!”

Adara henkäisi ja tunsi olevansa taas siinä Dracon vierellä. Hän oli käyttänyt lukilitista täysin tietämättään.
”Pistikö sinun isäsi sinut tähän?” Adara kysyi ja Draco suorastaan säikähti.
”M- ei tietenkään.”
”Draco.”
”Hyvä on, pisti, mutta se ei ole niin yksinkertaista –”
”Sekö sinun seuraava tehtäväsi on, saada minut raskaaksi vai?” Adara sanoi hiukan vihaisesti.
”Saada puhdasverinen, ihanteellinen lapsi Pimeyden lordin joukkoihin?”
”N- osapuilleen niin…” Draco mutisi. Adaran iski sisäinen paniikki. Mitä hittoa tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Sanoa ’okei, joko aloitetaan’? EI ikinä. Ainoa, jonka kanssa hän voisi vapaasta tahdosta olla, oli George.
”Sota on ihan aluillaan ja minunko pitäisi elää varovaisesti, ettei vauvalle tapahtuisi mitään?” Adara sanoi hiukan tuhahtaen.
”Jos minä hankin lapsia, niin teen sen vapaasta tahdosta enkä velvollisuudesta.”
Draco vaikeni ja häntä ilmeisesti hävetti, kun hän oli niin helposti suostunut tottelemaan isänsä käskyä.

Syntyi ahdistava hiljaisuus, melkein käsin kosketeltava. Draco puri huultaan mietteliäänä ja Adara sipaisi hiuksiaan korvan taakse ja huokaisi hiljaa.
”Anteeksi kun olen ääliö”, Draco sanoi.
”Ei se mitään, etkä sinä edes ole ääliö”, Adara sanoi.
”Olenpas, minun olisi vain pitänyt puhua kanssasi eikä salailla”, Draco sanoi.
”Eiköhän meillä kaikilla ole omat salailumme nykyään…”
”Niinpä kai”, Draco sanoi ja katsoi muualle. Adara painoi vuorostaan kätensä Dracon kädelle.
”Meillä jää kyllä aikaa myöhemminkin –” Adara tunsi pienen omatunnon vihlaisun itsessään. ”- mutta ei nyt –”
”Rehellisesti sanottuna, en usko että noiden valvovien silmien alla –” Draco vinkkasi ovelleen ja tarkoitti varmasti kuolonsyöjiä. ”- elän enää kovinkaan pitkään. Olen pelkkä epäonnistuja niiden mielestä.”
”Puhdasverinen epäonnistuja. Siksi sait toisen tilaisuuden.”

”Ja se toinen tilaisuus olet sinä! Ne tappavat minut ennen pitkää kun tajuavat etten minä ole aikeissa saada sinua vaimokseni ja lapseni äidiksi – tai siis ainakaan vielä”, Draco sanoi.
”Sinä olet heidän ainoa linkkinsä Tylypahkaan nuorien joukossa, luuletko että he riskeeraavat sinut? He varmasti haluavat sinun keräävän Pimeyden lordille kannattajia Luihuisista.”
”Kuolonsyöjäopettajat hoitavat sen, eivät he minua tarvitse”, Draco sanoi. Adara ei osannut vastata tuohon.
”No, Pimeyden lordi kuitenkin pelkää että joku hänen alamaisistaan kääntyy häntä vastaan. Jos hän tapattaisi sinut, niin hän saisi Luciuksesta ja Narcissasta varmat vihollisensa…”
”He ovat jo”, Draco sanoi.
”Joo, he – mitä?”
”Isä hokee sitä koko ajan unissaan. Hän haluaa pois täältä, pois Pimeyden lordin ulottuvilta. Äiti on selvästi samaa mieltä.”
”He haluavat vain sinut turvaan.”
”Sitäkin.”

Adara ei tiennyt mitä sanoa. Luciuskin oli halukas hylkäämään Voldemortin perheensä vuoksi. Hän oli tullut järkiinsä, mutta Adara ei voinut auttaa heitä. Hän vaarantaisi tehtävänsä jos hän yrittäisi auttaa Malfoyn perhettä pois kuolonsyöjien keskuudesta. Finniganien auttaminenkin oli jo riskialtista.
Adara laski katseensa syliinsä ja huokaisi hiljaa.
”Minun pitäisi varmaan lähteä…”
”Älä vielä”, Draco pyysi.
”Minulla on paljon tekemistä kotona ja haluan saada ne valmiiksi.”
Draco näytti pahastuneelta, muttei sanonut mitään. Adara nousi ylös ja lähti sanaakaan sanomatta ovesta ulos. Adaraa kuvotti. Ei siksi, että ajatus Dracon kanssa lapsen saamisesta olisi niin vastenmielinen, mutta syy miksi se lapsi pitäisi saada. Puhdasverinen, ihanteellinen lapsi Voldemortin kätyriksi.
Ja Voldemort halusi ilmeisesti itselleen seuraajia mahdollisimman pian – jos Adara synnyttäisi seuraavan vuoden alussa, niin lapsihan olisi valmis kuolonsyöjäksi jo viidentoista vuoden kuluttua. Sairasta…

Adara oli juuri ehtinyt ilmiintyä kotinsa pihaan, kun hän voi jo niin pahoin että hän nojasi roskikseen ja melkein oksensi. Voiko Voldemortin haaveet enää sairaammiksi mennä? Jos kaikki saisivat lapsia puhdasveristen kanssa, he olisivat pian kaikki sukua toisilleen ja pian oman siskon kanssa naimisiin menokaan ei olisi ihme. Adara melkein maistoi oksennuksen suussaan, mutta hän veti sen takaisin ja hengitti syvään. Kalmanhanaukio yhden ja kolmentoista välistä kuului oven kolahdus. Lupin oli juossut hänen luokseen.
”Mikä sinun on?” hän kysyi. Adarasta tuntui kuin hänen sisuskalunsa olisivat pelkkä tiskirätti jota joku puristaisi.
”Mennään sisälle”, Adara mutisi ja asteli Lupinin edellä sisään Kalmanhanaukio kahteentoista.

[Gaploon]

Pelottavaa minulta oli jäänyt 116. välistä  No nyt korvaan menetyksen. 116 oli aika selittävä luku mitään maailmaa mullistavaa ei tapahtunut, mutta juoni meni kuitenkin eteenpäin.
Tämä 117 oli aika paha vanha kunnon sopimussiitos on näköjään sittenkin voimassa.  No, osittain tuo pakkonaitto oli odotettavissa, sillä ainahan puhdasveristen kuolonsyöjien pitäisi pariutua keskenään. Tietenkin tuo tekotapa oli hieman oudon hassu. Ihme ettei Dracolle ole opetettu sitä muistojen lukitus juttua Vai eikö vain muistanut käyttää sitä? Missä vaiheessa Adara saa turpiinsa ja koska meidän ihana Bellamme (ihan oikeesti Bellatrix on ihana) astuu kunnolla kuvioihin
Kirjoitat edelleen hyvin ja aina saa laittaa lisää tulemaan

[Needled Laiho]

Häijy juttu tuo et Adaran pitäs saada lapsi Dracon kanssa vain et V sais puhdasverisen kätyrin 

Mut sun tarina on taas tapansa mukaan ihana!

[Hopbandop]

Pitä kyllä heti tähän alkuun sanoa, että olet nopeimmin päivittävä kirjottaja jonka tiedän. Oikeasti, miten kukaan voi kirjottaa noin nopeasti ja vielä laadukasta tekstiä?

No niin, tulihan sitä Adaran ja Dracon suhdetta Miustakin oli kyllä hiukan hassua, että Adara pääsi noin helposti Dracon mieleen. Ja kaiken lisäksi vahingossa. Dracohan osaa oklumeusta, kuten puoliverisessä prinssissä ilmeni. Kalkaroskaan ei onnistunut lkukemaan Dracon ajatuksia, ja sitten Adara tekee sen vahingossa. Jäi hiukan häiritsemään.

Olisi kyllä ihan Voldemortin kuuloista haluta Dracon ja Adaran saavan lapsi, koska he ovat puhdasverisiä. Väliäkö sillä rakastavatko he toisiaan vai eivät. Voldemorthan ei ole ikinä ymmärtänyt rakkautta.

Mutta jos pääsisin yli tuosta Dracon ajatusten helppolukuisuudesta, niin tämä oli kyllä muuten hyvä luku. Tuli sitä kauan kaivattua Draco Adaraa

Ja pakko vielä pahoitella sen kissan puolesta. Kamalaa jos yrittäisin hankkia kissa ja sitten huomaisinkin olevani allerginen  Varmaan aika moinen pettymys.

[Lokitar]

Gaploon, Bellatrixista lisää siinä luvussa jossa Siriuksestakin tulee juttua (taisin mainita sen luvun aiemmin, nyt ei muista)
Kiitos, Neeppu ^^
Hopbandop, ehkä Dracon mielen sulkeutuminen järkkyi kun hän oli niin... *köh*...intiimisti Adaran seurassa. Tuskinpa kukaan toista suudellessaan keskittyy samalla johonkin muuhun (paitsi NC-17 ficeissä ne jotkut tekevät .... okei ei jatketa tästä aiheesta)

[Mrs Black]

Todellaki sairasta toi Vn ajatusten kulku. Adarahan on jotain 17-vuotias..
Huomasin pari kirjotusvirhettä tossa luku 117, mutta en nyt muista missä. Jotain tyylii pilkku puuttui. 
Jatkoa danke

Mrs Black

[Lokitar]

Luku 118. Siriuksen Harley





”Ymmärsinkö nyt oikein? Voldemort toivoo edistystä puhdasveristen lisääntymiseen?”
”Ilmeisesti”, Adara sanoi ja Lupin voi pahoin. ”Kuulin muuten hyvät uutiset, en voi uskoa ettet kertonut minulle!” Lupin katsoi häntä hölmistyneenä.
”Sinä kosit Tonksia!” Adara huudahti ja Lupin lehahti - täysin tapansa vastaisesti - punaiseksi.
”Miten sinä siitä jo kuulit?”
”Pimeyden lordi kertoi. En tiedä mistä hän sen oli kuullut mutta Bellatrix lupasi tilaisuuden tullen… karsia mädät oksat sukupuustaan.”
Lupin kalpeni tällä kertaa ja näytti huolestuneelta.
”Sanoivatko he minusta ja Tonksista muuta?” Adara pudisti päätään.
”Pilkkasivat vain minua että menenkö lapsenlikaksi teidän lapsillenne – mutta kyllä minä oikeasti voin hoitaa teidän lapsia jos on joskus tarve!”

Lupin naurahti.
”Ai niin, kuolonsyöjät tietävät että Harry aiotaan siirtää Likusteritieltä –”
”Totta kai, mehän vuodimme sen tiedon Dawlishin kautta.”
”Niin, mutta minä päivänä Harry siirretään?”
”Lauantaina”, Lupin vastasi.
”Ei siis Harryn syntymäpäivää edeltävänä päivänä?” Adara kysyi.
”Ei, sen tiedon annoimme Dawlishille.” Adara huokaisi helpotuksesta.
”Oletko pakannut? Voin saattaa sinut Kotikololle ennen kuin lähden Tonksin luo”, Lupin ehdotti.
”Joo, olen pakannut kaiken mitä siellä tarvitsen…” Adarasta tuntui jotenkin kurjalta jättää taakseen kaikki Tylypahkan oppikirjansa, taikajuomapullo-kokoelmansa ja kaukoputkensa.

He kaikkoontuivat Kotikolon läheiselle pellolle, sillä lähemmäksi rakennusta he eivät päässeet. Kotikolo oli nykyään suojattu kymmenillä loitsuilla tunkeilijoiden varalta. Lupin lähetti puhuvan suojeliuksensa Kotikoloon ja pian se palasi merkiksi että Adara sai tulla. Lupin ja Adara jättivät pikaiset hyvästit ja Lupin kaikkoontui.

Rouva Weasley, Ginny, Fred, George, Fleur ja Bill olivat kotona, herra Weasley oli vielä ministeriössä mutta silti he aloittivat illallisen syönnin Adaran saavuttua.
”Mitään uutta kuolonsyöjistä?” George kysyi heti kun he olivat istuutuneet.
”Ei Ginnyn kuullen!” rouva Weasley tiuskaisi.
”Äiti!” Ginny tiuskaisi takaisin ja kaikki katsoivat Adaraa odottavina.
”..Professori Burbage on kuollut.” Kaikkien silmät laajenivat järkytyksestä.
”Jästitiedon opettaja?” rouva Weasley sanoi. ”Hän joka teki sen puolustuspuheen Päivän profeettaan?”
”Sama henkilö. Amikus ja Alekto Carrow ilmeisesti kidnappasivat hänet ja tänään kokouksessa hän roikkui kokouspöytämme yläpuolella tajuttomana, kunnes… kunnes V-… Pimeyden lordi tappoi hänet ja syötti käärmeelleen.”

Rouva Weasleyn kädessä ollut kauha putosi kolahtaen lattialle. Samassa herra Weasley asteli ovesta sisään.
”Kotona ollaan - mitäs nyt?” hän sanoi hölmistyneenä nähdessään kaikkien ilmeet.
”Professori Burbage kuoli tänään”, Adara toisti ja herra Weasleykin kalpeni.
”Tänään? Miten?”
”Kuolonsyöjien kokouksessa. Pimeyden lordi rankaisi häntä… velholasten mielten saastuttamisesta puheillaan, joissa hän väitti että jästit eivät ole kovinkaan erilaisia velhoista ja noidista.”
Kukaan ei sanonut hetkeen sanaakaan. Vain Adara oli onnistunut säilyttää ruokahalunsa, sillä hänellä oli ylitsepääsemätön nälkä, eikä sitä näköjään pilannut edes professori Burbagen ruumis joka rojahti Adaran silmien edessä pöydälle uudelleen ja uudelleen.

Sitten muisto Dracosta ja hänen isänsä käskystä tuli hänen mieleensä, ja se vei Adaran ruokahalun. Hän laski haarukkansa lautasen reunalle kun muut jatkoivat vaivoin syömistä. George tarttui Adaraa kädestä pöydän alla ja Adara havahtui ajatuksistaan.
”Onko kukaan kertonut miten Harry haetaan lauantaina?” rouva Weasley kysyi Adaralta. Adara pudisti päätään.
”Se on aika nerokas suunnitelma, oikeasti”, Fred sanoi.
”Ron, Hermione, Fred, minä, Bill, isä, Villisilmä, Tonks, Lupin, Fleur, Mundungus, Kingsley – ai niin ja Hagrid, mennään Likusteritielle hakemaan Harry. Kuusi meistä ottaa monijuomalientä –” George vinkkasi keittiön pöydälle jossa oli pienellä lämmöllä noidan kattila keittämässä ilmeisestikin monijuomalientä. ”- ja muuttuvat Harryksi. Sitten me mennään parittain luudalla tai thestralilla oikean Harryn kanssa ja jos meidän kimppuun hyökätään, kukaan ei tiedä kuka meistä on oikea Harry! Sitten me lennetään jonkun kiltalaisen kotiin ja tullaan laittomilla porttiavaimilla takaisin tänne.”

”Hagridilla on vain se ongelma että häntä ei kanna mikään luuta eikä eläin, joten… me tarvittaisiin sinulta lainaan Siriuksen Harley.”
Adaran vatsassa muljahti. Siriuksen Harley, Siriuksen ensimmäinen itsenäinen ostos jota Sirius oli vaalinut monta vuotta. Muisto Adarasta ja Siriuksesta ajamassa Lontoon yllä nousi hänen mieleensä.
”Minä voin mennä Hagridin sijasta, minä voin ottaa Harleyn”, Adara sanoi ennen kuin edes ajatteli sanojaan.
”Älä ole hölmö!” George huudahti. ”Kuolonsyöjäthän näkevät sinut jos he hyökkäävät! Ne luulevat että olet niiden puolella!”
”Joko minä menen Harleylla tai kukaan ei mene”, Adara sanoi päättäväisesti.
”Ja et taatusti mene!” Fred sanoi.
”Sitten Harleylla ei mene kukaan”, Adara totesi ja näki kuinka rouva Weasley tärisi, ilmeisesti itkusta.

”Adara nyt ei ole aika mihinkään itsekkäisiin päätöksiin –”
”Ei tämä johdu itsekkyydestä! Minä vain tiedän, että jos te otatte Harleyn mukaanne ja jos teidän kimppuunne hyökätään niin siitä jää Hagridin käteen vain satula ja tuurilla yksi rengas! Ei sillä ettenkö luottaisi Hagridiin, mutta minä tiedän kuinka vähän keinoja kuolonsyöjät kaihtavat ja jos sitä ei ole ajamassa joku joka ei tiedä – ei tiedä sen moottoripyörän arvoa niin… siitä tuskin jää mitään jäljelle.”
”Siriushan jätti sinulle kasoittain kultaa, saat uuden moottoripyörän koska haluat –” Ron yritti, mutta George kumautti häntä päähän.
”Ei kullan arvoa pöljä!”

”Siksi haluaisin ajaa sitä itse… että voin yrittää kaikkeni että se pysyisi vielä kasassa. Siinä pyörässä on niin paljon – muistoja…” Adara sanoi ja koko huone vaikeni.
”Ehkä me ei tarvita sinua suojelemaan sitä pyörää”, herra Weasley totesi ja hymyili. Adara kurtisti kulmiaan.
”Tule”, herra Weasley sanoi ja johdatti Adaran heidän talliinsa ja otti peitteen Harleyn päältä.
”Olen hiukan miettinyt, että jos tämä kerta saatiin lentämään ja muuttumaan näkymättömäksi – niin miksi se ei tekisi paljon muutakin?”
Adara ei käsittänyt mihin herra Weasley oli pyrkimässä.
”Katsohan, jos tämä moottoripyörä kulkee ilmassa pelkällä taialla, eikä käyttämällä bönsiiniä –”
”Bensiiniä.”
”Niin, aivan – niin miksi sitä bensiiniä ei voisi käyttää johonkin muuhun? Esimerkiksi… syöksemään tulta?”

Adara kohotti kulmiaan hämmästyneenä.
”Voisin rakentaa sen syöksemään tulta päivässä tai parissa – lauantaihin on kuitenkin vielä viisi päivää, joten uskon että ehdin jos anon ministeriöstä sairaslomaa hetkeksi.”
”Se olisi… loistavaa”, Adara sanoi.
”Harley puolustaisi siten itse itseään tarpeen tullen, kunhan Hagrid vain painaa nappia”, herra Weasley virnisti melkein kuin kaksospoikansa, ilkikurisesti.
”Tehkää se, herra Weasley”, Adara sanoi ja hymyili. ”Niin minä luovutan sen Hagridille.”

[Amy Malfoy]

Hieno luku taas kaiken kaikkiaan
Ymmärrän miksi Adara kieltäytyi aluksi antamasta pyörää Hagridille, se on kuitenkin se yksi tärkeimmistä asioista, joita Sirius hänelle jätti. Mutta toivottavasti seuraavassa jaksossa on actionia myös Adaran kohdalta, vaikka ei mukaan pääsekään


~Amy

[Needled Laiho]

Tosi hyvä luku! Miten sä osaat kirjottaa noin hyvin?

[Mya Musta]

Tosi hyvä luku taas ihan vaihteeks, mäkin ymmärrän ton ettei Adara ois halunnu antaa Siriuksen Harleytä Hagridille, varsinkin kun tietää miten siinä käy (vaikkei Adara sitä oikeesti vielä tiedäkkään ) luin sen luvun just eilen kirjastani.
Toi V:n uusi "tehtävä" Adaralle on kyl jollain tavalla niin naurettava, mut tosi hyvin keksitty, kaikkihan sen tietää, että Voldemortin vintti on pimmennyt, että sieltä tulee vähän erikoisia ehdotuksia välillä
Jotenkin toivosin, että säästäsit Siriuksen pyörän ihan täysin, siinä on niin paljon muistoja (:

Laita pian seuraava luku, en malta odottaa mitä tapahtuu seuraavaksi

Mya

[Lokitar]

119. Luku
Harryn Saattue

Lauantai koetti harvinaisen nopeasti. Kalkaroksesta ei ollut kuulunut sanaakaan – ilmeisesti hän valehteli Voldemortille senkin että Adara hankkii Harryn oikean siirtämispäivän heille.
Ja herra Weasleyn tekemistä varotoimista riippumatta, Adara rukoili Hagridia olemaan Harleyn kanssa varovainen. Hagrid taputti Adaraa päähän niin, että häneltä vajosivat melkein jalat alta.
”Älä huoli, koetan pitää siitä yhtä hyvää huolta ku Harrystaki”, Hagrid sanoi hymyillen.
Adara painoi suudelman vielä Georgen huulille, ennen kuin kaikki tehtävää suorittavat lähtivät, ja kotiin jäivät vain Adara, rouva Weasley ja Ginny.

Adara istui hermostuneena Kotikolon portailla. Vasta kymmenen minuuttia sitten George, Fred, Ron, Hermione, Villisilmä, Kingsley, Remus, Tonks, Bill, Fleur, Mundungus ja herra Weasley lähtivät hakemaan Harrya Likusteritieltä. Adara tiesi etteivät he palaisi ainakaan pariin tuntiin, mutta hän oli peloissaan. Niin moni hänen elämässään tärkeä henkilö oli lähtenyt yhtä aikaa vaaralliseen tehtävään. Ginny kävi välillä myös portailla, katsoi haikeasti pelloille ja kääntyi taas takaisin sisätiloihin. Adara tiesi tämän odottavan Harrya.

Adara kuuli rouva Weasleyn hermostuneen kattiloiden kolistelun tämän tiskatessa.
Kului tunti, ja toinenkin. Rouva Weasley tiskasi samaa kattilaa jo toisen vartin verran. Sitten kuului kova kolahdus, kun kattila rämähti lattialle, rouva Weasleyn käsistä. Adara kääntyi katsomaan takaovesta keittiöön ja näki rouva Weasleyn tuijottavan kauhuissaan kelloa. Se ei ollut mikä tahansa kello, vaan siinä oli jokaisen Weasleyn perheenjäsenten nimet nuolina, jotka osoittivat aina missä tilassa perheenjäsen oli. Adara näki ainakin kahden nuolen liikkuneen kohtaan: Hengenvaarassa.
Se ei voi olla George... Adara rukoili mielessään, silmiensä samentuessa kyyneliin. Hän ei voinut mennä katsomaan.

Puoli tuntia myöhemmin kuului pieni kolahdus takapihalta. Ronin ja Tonksin öljykannuksi naamioitu porttiavain palasi; ilman heitä.
”Ei...” kuului rouva Weasleyn hiljainen, tärisevä ääni tämän purskahtaessa itkuun. Ginny meni lohduttamaan häntä.
Viisi minuuttia myöhemmin Fredin ja herra Weasleyn porttiavain palasi, ilman heitäkin. Adara tunsi kuinka hänen sydämensä pusertui kauhun kietoutuessa sen ympärille.
”Keiden porttiavain tulee kolmantena?” Ginny kysyi ääni väristen. Rouva Weasley ei pystynyt vastaamaan. Yhtäkkiä takapihalle ilmestyi kirkas sininen valo, joka kasvoi ja kasvoi ja lopulta rämähti takapihalle ja muuttui Harryksi ja Hagridiksi.
Adara, Ginny ja rouva Weasley säntäsivät heidän luokseen.
”Harry? Sinä olet oikea Harry? Mitä tapahtui? Missä muut ovat?” Rouva Weasley kysyi itkien.

”Mitä tarkoitat? Eikö kukaan muu ole palannut?” Harry kysyi ja Adara pudisti itkuisena päätään.
”Kuolonsyöjät osasivat odottaa meitä. Meidät saarrettiin heti kun olimme ilmassa – he tiesivät että se tapahtuu tänä yönä – en tiedä mitä muille tapahtui. Neljä niistä jahtasivat meitä, ainoa mitä pystyimme tekemään oli paeta, ja Voldemort tuli sinne -”
”Luojan kiitos olet kunnossa”, rouva Weasley sanoi halaten Harrya.
Rouva Weasley lähti hakemaan brandya hermorauniolta näyttävälle Hagridille, Ginny kertoi Harrylle tilanteen.

Rouva Weasleyn palattua, Ginny kiljaisi: ”Äiti, katso!” ja osoitti hiukan kauemmas takapihalle siihen kohtaan johon Hagrid ja Harry olivat hetki sitten rämähtäneet. Tuli jälleen kirkas sininen valo, joka muovautui kahdeksi ihmiseksi; Lupin ja George. Lupin tuki tajutonta Georgea, jonka kasvot olivat veren peittämät. Adaran silmiin kihosivat kyyneleet hänen juostessaan heitä vastaan.
”George!” Adara kiljaisi äänensä melkein pettäessä, kun hän saapui Georgen ja Remuksen luo.
”George kiltti, puhu minulle! Mitä vain! George älä ole -” Adara huusi epätoivoisena, suorastaan hysteerisenä. Ginny ja Harry ryntäsivät heidän luokseen, Ginny tarttui Adaraa olkapäistä ja käänsi itseensä päin halaukseen. He itkivät toistensa olkia vasten. Harry otti Georgea jaloista ja he lähtivät kantamaan tätä sisälle taloon.

Adara ei voinut hengittää sillä hetkellä kun hän näki öljylampun valaisemana Georgen kasvot; hänen toinen korvansa oli poissa, ja se puoli hänen päästään ja kaulastaan oli täysin veren peittämä.
Adara polvistui Georgen jalkojen viereen, rouva Weasleyn polvistuttua hoitamaan tämän kasvoja.
Lupin tarttui Harrya yhtäkkiä olkapäästä ja raahasi keittiöön. Adara käänsi viimein katseensa Georgesta ja katsoi nyt Lupinia.
”Hoi! Päästä irti hänestä!” Hagrid huusi. Lupin ei kuunnellut vaan kysyi Harrylta: ”Mikä otus istui huoneen nurkassa kun Harry Potter kävi ensimmäistä kertaa huoneessani Tylypahkassa?”
Harry näytti säikähtäneeltä.
”Vastaa minulle!” Lupin huusi.
”K-kirskuristaja vesisäiliössä, eikö ollutkin?” Harry vastasi. Lupin päästi Harrysta irti.
”Mitä tuo meinas?” Hagrid kysyi.
”Anteeksi, Harry, mutta minun täytyi varmistaa”, Lupin sanoi pahoittelevasti.
”Mikset sit varmista mua?” Hagrid kysyi.
”Monijuomaliemi ei toimi muuta kuin ihmisiin, sinä olet puolijättiläinen, Hagrid.”

”Kukaan killasta ei olisi kertonut Voldemortille että liikumme tänä yönä. Voldemort tuli minun kimppuuni vasta lopussa, hän ei tiennyt alun perin kuka on oikea minä. Jos hän olisi tiennyt koko suunnitelman, hän olisi tiennyt että olen Hagridin kanssa.”
”Voldemort kävi kimppuusi? Mitä tapahtui? Miten pääsit karkuun?” Lupin kysyi. Harry selitti kaiken siitä kuinka he olivat koettaneet paeta kuolonsyöjiä, kuinka lopulta he putosivat Siriuksen moottoripyörällä maahan – Adaran vatsassa muljahti, että hän melkein putosi polvilleen lattialle - ja Tonksin vanhempien kodin suojaloitsu esti kuolonsyöjiä pääsemästä pidemmälle.
”He tunnistivat sinut? Mutta miten? Mitä sinä teit?” Lupin kysyi.
”Minä... Näin Stan Pikitien... tiedäthän, hän joka oli Poimittaislinjan konduktööri? Ja yritin karkotaseet-loitsua häneen sen sijaan että – no, hän ei tiedä mitä tekee, eihän? Hänet on varmasti komennettu!” Harry sanoi.

Lupin näytti tyrmistyneeltä.
”Harry, karkotaseet-aika on mennyttä! Ne ihmiset yrittävät napata ja tappaa sinut! Olisit edes tainnuttanut jos et ollut valmis tappamaan!”
”Me olimme satojen metrien korkeudessa! Stan ei ollut oma itsensä ja jos olisin tainnuttanut hänet, hän olisi pudonnut ja kuollut, sillä ei olisi ollut lopussa mitään eroa Avada Kedavraan! Karkotaseet pelasti minut Voldemortilta kaksi vuotta sitten”, Harry vastasi.
Lupin ja Harry kiistelivät asiasta hetken aikaa kun Adara päätti puuttua asiaan, hän ei kestänyt kuunnella heidän riitelyään sellaisessa tilanteessa.
”Harry on oikeassa, jos joku komennuttaisi sinut, en minäkään pudottaisi sinua luudaltasi että saisin sinut pois tieltäni”, Adara sanoi Lupinille.
”Mutta juuri niin sinun pitäisi tehdä.” Lupin sanoi. Adaralle se oli viimeinen pisara. Hän asteli ensimmäistä kertaa pois Georgen viereltä, käveli Lupinin luo ja löi tätä avokämmenellä poskeen niin lujaa kun sillä hetkellä pystyi.

Syntyi pitkä hiljaisuus. Adara tuijotti hölmistynyttä Lupinia. Kaikki muut tuijottivat myös Lupinia sekä Adaraa – tajuton George lukuun ottamatta.
Adara ei tiennyt edes mitä huutaa päin Lupinin naamaa. Kuinka hän kehtasi edes ehdottaa jotain sellaista? Että Adara vain tappaisi Lupinin yhtä helposti kuin jonkun kuolonsyöjän?!
Kaikki raivo tuntui valuneen jo tuon lyönnin aikana pois, ei tarvittu enää sanoja.
Suru ja pelko ottivat Adarasta taas vallan ja hän purskahti kyyneliin. Lupin kietoi kätensä Adaran ympärille ja halasi tätä tiukasti, silittäen toisella kädellään Adaran päätä ja hiljaa hyssytellen.

Kaksi uutta henkilöä tuli sisälle. Adara ei halunnut päästää irti Lupinista joten hän pysyi vielä hetken kasvot Lupinia vasten ja kuunteli. Hän kuuli Kingsleyn kysyvän Lupiniin päin:
”Viimeiset sanat jotka Dumbledore sanoi meille kahdelle?”
”Harry on paras toivomme. Luottakaa häneen”, Lupin vastasi ja silitti Adaran selkää edelleen. Kuului kun Kingsley kääntyi Harryyn päin.
”Se on hän, varmistin jo!” Lupin huudahti.
”Hyvä on, hyvä on! Mutta joku on pettänyt meidät! He tiesivät, he tiesivät että se tapahtuu tänä yönä!” Kingsley huusi ja Adara viimein irtaantui Lupinista ja näki Hermionen seisovan Kingsleyn takana. Kingsley tuijotti hetken Adaraa.

”Siltä näyttää. Mutta ilmeisesti he eivät tietäneet että meillä on seitsemän Harrya”, Lupin vastasi.
”Se on pieni lohtu! Kuka muu on palannut?” Kingsley kysyi.
”Vain Harry, Hagrid, George ja minä”, Lupin vastasi ja vilkaisi Georgea. ”Mitä sinulle kävi?”
”Meitä seurasi viisi, loukkasin kahta, yhden saatoin tappaa. Ja näimme tiedät-kai-kenenkin, hän liittyi jahtiin puolivälissä, mutta katosi melko äkkiä. Remus, hän osaa-”
”Lentää, näin hänet myös, hän tuli minun ja Hagridin perään”, Harry sanoi.
”Siksi he siis lähtivät – seuraamaan sinua! En voinut ymmärtää miksi hän katosi. Mutta mikä sai hänet vaihtamaan kohdetta?”
”Harry käyttäytyi liian ystävällisesti Stan Pikitietä kohtaan”, Lupin sanoi.
”Stan? Luulin että hän on Azkabanissa?” Hermione sanoi. Kingsley nauroi ilottomasti.
”Hermione, Azkabanissa on selvästi ollut useita massakarkauksia joista ministeriö on hiljaa. Traversin huppu lähti myös kun kirosin hänet ja hänenkin pitäisi olla vankilassa. Mutta mitä tapahtui sinulle, Remus? Missä on George?”

”Hän menetti korvansa”, Lupin sanoi.
”Menetti -?” Hermione toisti kauhuissaan.
”Kalkaroksen tekosia”, Lupin vastasi.
”KALKAROS?!” Adara huusi. Hän puristi kätensä nyrkkiin epäuskoisena.
”Hän menetti huppunsa taistelun aikana”, Lupin sanoi ja jatkoi vielä kertomustaan mutta Adara ei kuunnellut. Hän asteli keittiöstä olohuoneen sohvalla makaavan Georgen luo.
”Kuinka hän voi?” Adara kysyi rouva Weasleylta.
”En saa sitä kasvamaan takaisin kun se on poistettu mustalla magialla. Mutta pahemminkin olisi voinut käydä... hän on hengissä.”
”Luojan kiitos”, Harry sanoi. Adara tuijotti hetken aikaa kuuroutuneena Georgea, tietämättä mitä sanoa tai tehdä. Severerus…
”Todistan kuka olen, Kingsley, sitten kun olen nähnyt poikani, nyt omaksi parhaaksesi voisit väistyä!!” kuului herra Weasleyn karjunta keittiöstä, ja tämä ryntäsi olohuoneeseen. Adara väistyi ja herra Weasley ryntäsi hänen paikalleen Georgen viereen. Hänen perässään keittiöstä tuli Fred, täysin kunnossa kuten isänsäkin.
Fred tuijotti kalpeana Georgea. Adara ryntäsi halaamaan Frediä.
”Luojan kiitos, Fred. Olet kunnossa”, hän kuiskasi kun Fred yhä järkytyksestä jäykkänä halasi jotenkuten takaisin. Fred kuitenkin irtautui pian halauksesta ja asteli sohvan päätyyn, tietämättä lainkaan mitä sanoa.

Lopulta George avasi hiukan silmiään.
”Miltä tuntuu, George?” rouva Weasley kysyi, Georgen kuin hapuillessa korvaansa.
”Hyvitetyltä”, George vastasi.
”Mikä häntä vaivaa?” Fred kysyi kauhuissaan. ”Onko hänen järkensä niksahtanut?”
”Hyvitetyltä”, George toisti. ”Katso nyt Fred, korva poissa. Korvattu, tajuatko?”
Fred punehtui naamaltaan kirsikan väriseksi.
”Surkeaa”, hän totesi veljelleen. ”Surkeaa! Koko lavea maailma on tupaten täynnä korva-vitsejä ja sinä tyydyt hyvittämiseen ja korvaamiseen?”

”Missä muut - missä Adara?” George kysyi, ja rouva Weasley väisti nyyhkyttäen Adaran tieltä että tämä pääsi Georgen viereen.
”Tässä olen”, Adara vastasi, silmät kiiltäen kyynelistä. George virnisti tyypillisen kaksosvirneensä.
”Et kai ole saanut montaa sätkyä odottaessasi että herään?” hän kysyi tuttuun äänensävyynsä.
”En tietenkään, tomppeli. En tietenkään”, Adara sanoi painaessaan kasvonsa Georgen rintakehää vasten itkien. George painoi kätensä Adaran hiuksiin ja silitti niitä hellästi.
”Senkin itkupilli”, hän sanoi, mutta hiukan säälivään äänensävyyn.
”Harry hei, oletko kunnossa?” George kysyi nähdessään tämän.
”Joo, kunnossa.”
”No, ainakin saimme sinut tänne ehjänä... Miksi Ron ja Bill eivät ole sulloutuneet sairasvuoteeni ympärille?”
Adara nosti päänsä Georgeen päin.
”He eivät ole vielä palanneet”, Adara vastasi, Georgen virne haihtui.