A/N: Tähän lukuun on Kivikausi tehnyt UPEAN kuvan, huomatkaa siis se linkki sitten sen lauseen kohdalla ja avatkaa se
Luku 150. Kihlasormus
Kun Lupin oli kieltäytynyt kolmannesta lasillisestaan ja lähtenyt viimein takaisin Tonksin luo, Sirius ja Adarakin päättivät palata Kalmanhanaukiolle, sillä Simpukkamökkiin he eivät olisi mahtuneet millään yöpymään. He pyysivät myös Billiä sanomaan Deanille ja Lunalle, että nämä olisivat tervetulleita muuttamaan Kalmanhanaukiolle, jos Simpukkamökin ahtaus alkaisi käydä liian tukalaksi.
Kotona Adaraa odotti jälleen kirje Kalkarokselta.
Palaa Tylypahkaan huomenna. Pimeyden lordi on käskenyt minua kysymään sinulta paria asiaa.
S.KAdara huokaisi. Kaikki hyvä näköjään loppui aikanaan. Hän ilmoitti Siriukselle palaavansa Tylypahkaan seuraavana aamuna, ja Adara näki kuinka synkkä varjo laskeutui Siriuksen kasvoille, vaikka hän yritti pitää ilmeensä tyynenä. Adara hymyili tälle pahoittelevasti ja nousi portaita ylös huoneeseensa.
Seuraavana aamuna Adara siis lähti. Hän suunnisti heti Tylypahkaan saavuttuaan rehtorin kansliaan ja hän huomasi ettei Kalkaros ollut osannut odottaa häntä.
”Olet melko aikaisessa”, Kalkaros totesi kurtistaen kulmiaan.
”Olen huolissani muista”, Adara totesi takaisin ja istuutui. ”Mitä Vo- Pimeyden lordi halusi kysyä minulta?”
”Missä Potter on ja mitä hän aikoo seuraavaksi?” Kalkaros kysyi ja istuutui hänkin. Hänen katseensa nauliutui Phineas Nigeliuksen taulun suunnalle, eikä erehtynyt hetkeksikään katsomaan Adaraan. ”Sinä tietysti vastaat, ettet tiedä koska Potter ei enää uskoudu sinulle.”
”Miksi pyysit minut tänne vaikka tiesit, etten voi vastata rehellisesti?” Adara kysyi.
”Ajattelin, että sinun on turvallista olla täällä, kun Potter murtautuu Irvetaan. Pimeyden lordi voisi epäillä että sinä tiesit ja et varoittanut ketään. On parempi siis että olet täällä, jolloin Pimeyden lordi tietää, ettet ole voinut tavata Potteria viimepäivinä.”
”Mistä tiedät, että Harry aikoo murtautua Irvetaan? Ja miksi ihmeessä hän tekisi niin?”
”Hän murtautuu Bellatrixin holviin, sillä osa Pimeyden lordin sielua lepää siellä. Kun Potter varastaa sen, Pimeyden lordi saa vihdoin tietää että Potter jahtaa hirnyrkkejä. Hän tulee pelkäämään suuresti jäljellä olevien hirnyrkkien puolesta ja tulee varmasti tänne.” Adara nielaisi.
”V… Pimeyden lordi tulee
Tylypahkaan?”
”Kuulustelemaan sinua, ja valmistautumaan…”
”Valmistautumaan mihin?” Adara kysyi ja Kalkaros käänsi viimein katseensa häneen.
”Viimeiseen taisteluun.” Adara nielaisi ja he olivat molemmat hetken täydessä hiljaisuudessa.
”Se tosiaan lähestyy, eikö lähestykin?”
”Niin.”
Ei kestänyt kauaakaan, kun Harry Potter oli päässyt taas lehtien otsikoihin, pankkiryöstöstä. Harry tosiaan oli tunkeutunut Irvetaan. Lehdessä ei paljastettu kenen holviin, mutta Adara saattoi arvata Kalkaroksen olleen tässäkin asiassa oikeassa, että Harry oli murtautunut Bellatrixin holviin.
Kalkaros sai kutsun Voldemortin luokse, raportoimaan mitä Adara oli hänelle mukamas kertonut, ja saamaan lisäohjeita Voldemortilta. Adara huomasi tunneilla ja rohkelikkojen keskuudessa ollessaan pientä jännitettä hänen ja muiden välillä. Kaikkien paitsi Nevillen.
”En tajua, miksi kaikki ovat niin kylmiä minua kohtaan?” Adara huokaisi oleskeluhuoneessa. Hän ja Neville olivat kahden, kun kaikki muut olivat jo nukkumassa.
”No… Täällä on hiukan kierrellyt huhuja, kun olit poissa… Siitä kuinka yhtäkkiä nousit Alekton ja Amikuksen suosioon ja kuinka sait lomaa Tylypahkasta ja Ernie Macmillan vannoi kuulleensa Amikusin ja Alekton juttelevan sinun ja Kalkaroksen… kihlautumisesta.”
Adara vilkaisi käsiinsä kuin ihmetellen että oliko hän kaikessa tässä kiireessä mennyt jo ottamaan sormuksenkin vasempaan nimettömäänsä. Onnekseen hän totesi, että ei. Hän huokaisi vaimeasti ja raapi kirvelevää pimeän piirron arpea kankaan läpi.
”Oliko se henkilö josta puhuit silloin, että rakastat jotakuta josta kuolonsyöjät pitävät… oliko se Kalkaros?” Neville kysyi. Adara nielaisi ja punnitsi pitkään vastaustaan. Mutta hän ei nähnyt vaihtoehtoja vastata muutoin kuin totuudenmukaisesti.
”On… Mutta Kalkaros on vain osa peitetar-”
”Kuinka tyhmänä minua pidät? Osasin päätellä sen itsekin. Ethän sinä ikimaailmassa oikeasti rakastuisi Kalkarokseen”, Neville totesi ja virnisti. Adara hymyili takaisin helpottuneena, toivotti lopulta hyvät yöt ja meni nukkumaan, kun Neville sanoi jäävänsä vielä oleskeluhuoneeseen. Adarasta tuntui kuin suuri paino hänen rinnaltaan olisi laskenut kun hän sai kertoa jollekulle…
Seuraavana päivänä Adara kuuli kesken oppituntien professori McGarmiwan kuuluttavan koko koululle: ”Huomio, valvojaoppilaat ja erityisoppilaat, tulkaa etelän puoleiselle tyrmiin johtavalle käytävälle, professorit Carrow, Carrow ja Kalkaros odottavat teitä.”
Adara mutisi professori Lipetitille anteeksipyynnön ja poistui luokasta, saaden paljon katseita oppilailta. Draco nousi myös ylös ja pyyhälsi Adaran perään käytävään. He eivät vaihtaneet sanaakaan.
He saapuivat kyseiselle käytävälle ja löysivät pian Kalkaroksen ja muut seisomasta professori McGarmiwan kanssa katse eräässä osassa seinää. Seinään oli kirjoitettu jollakin mustalla hiilenkaltaisella, kissankokoisin kirjaimin:
ALBUKSEN KAARTI JATKAA YHÄ TOIMINTAANSA, HALUKKAAT OVAT TERVETULLEITA LIITTYMÄÄNMcGarmiwan huulilla käväisi hyvin lievä, pieni virne ja Adara huomasi sen. Amikus kaivoi taskustaan sauvan ja loihti tekstiä kirjain kirjaimelta, hitaasti ja vaivalloisesti pois.
”Onko kenelläkään ideaa kuka tämän teki?” Alekto kysyi ja valvojaoppilaat vilkuilivat toisiaan. Adara muisti kuinka Neville oli jäänyt viimeyönä vielä oleskeluhuoneeseen. Hän vilkaisi Kalkarokseen, mutta tämä ei katsonut takaisin. Adara käveli tämän viereen ja tarttui tätä kädestä erään laiseksi merkiksi. Kalkaros vilkaisi häneen ja Adara vilkaisi takaisin. Kalkaros näytti ymmärtäneen viestin, puristi Adaran kättä ja avasi sitten suunsa: ”Pistäkääpä Neville Longbottomille uusi jälki-istunto.” Adaran vatsassa muljahti.
”Selvititkö noin helposti, että Longbottom teki tämän?” Amikus kysyi hölmistyneenä. Kalkaros nyökkäsi.
”Adara kertoi.” Adaran sydän tuntui hypähtävän kurkkuun, mutta hän pyrki pysymään tyynenä. Rohkelikon valvojaoppilaat ja professori McGarmiwa katsoivat Adaraa järkyttyneinä ja Adaran oli jo vaivalloista pitää leukansa ylpeästi pystyssä.
”Nev- Longbottom ei mennyt nukkumaan vaan jäi valvomaan oleskeluhuoneeseen vielä kun minä menin nukkumaan”, hän sanoi ja Alekto virnisti omituisesti. Kuin hän olisi yllättänyt koiran kanalasta.
”Minäpä menen saman tien ilmoittamaan Longbottomille uudesta jälki-istunnostaan. Kiitos vihjeestä, Musta.”
”Oppilaat, palatkaa tunneille – tai no, tunteja on enää puoli tuntia jäljellä… menkää tupiinne, luihuiset”, Amikus sanoi ja loihti loputkin kirjaimista pois.
Kalkaros tarttui Adaraa ranteesta hennolla, pehmeällä otteella ja lähti tämän kanssa kävelemään kohti rehtorin työhuonetta. Adara tunsi rohkelikkojen – ja varmasti muidenkin valvojaoppilaiden - katseet niskassaan ja häntä häiritsi miten avoimesti Kalkaros piti hänen kädestään kiinni. Oliko nyt aika julkistaa heidän ”suhdettaan” koko koululle? Ja jos oli niin miksi?
Kalkaroksen työhuoneeseen päästyään Adara irrotti kätensä tämän otteesta ja katsoi tätä kysyvästi.
”Miksi sinun piti ilmiantaa Neville?”
”Täytyyhän sinun ansaita lisää luottamusta Amikuksen ja Alekton taholta”, Kalkaros totesi kuin itsestäänselvyytenä.
”Miksi pidit kädestäni niin avoimesti kiinni?”
”Haluan oppilaiden pikkuhiljaa ymmärtävän.”
”Miksi?”
”Etkö osaa yhtään luottaa minuun?” Adara vaikeni. Totta kai hän luotti, mutta…
”Hyvä. Luota minuun jatkossakin, sillä tämä meidän suhteemme paljastuu oppilaille vielä tämän päivän sisällä.”
”Jo tänään?!” Adara säikähti.
”No, se ei ole minun päätökseni. Amikus ehdotti nostavansa tänään illallisella maljan meidän niin sanotulle kihlautumiselle. Josta tulikin mieleeni…” Kalkaros sanoi ja meni lipastonsa luo ja nosti sieltä pienen rasian, samankaltaisen jonka Draco oli ottanut taskustaan Adaran unessa.
”Kihlasormuksesi”, Kalkaros sanoi ja ojensi sen Adaralle. Adara avasi rasian juhlallisen hitaasti ja henkäisi timanttiriville, joka kimalsi sormuksesta, jonka sisälle ei oltu kaiverrettu mitään. Niin tarkasti Kalkaros ei ilmeisesti avioparia esitä. Adara alkoi nauraa.
”Mitä nyt?” Kalkaros kysyi.
”Ajattelin vain… Jos joku olisi selittänyt minulle tämän hetken joskus viisi vuotta sitten, en olisi taatusti uskonut häntä”, Adara sanoi ja naurahti vielä, pistäessään sormuksen sormeensa.
”Onhan se sopiva? Ei turhan iso?”
”Ei… Juuri sopiva, kiitos”, Adara sanoi ja virnisti laittaessaan sormuksen rasian taskuunsa. Kalkaros palasi lipaston luo ja otti sieltä yksinkertaisen, kultasormuksen, jonka hän pujotti vasemman käden nimettömäänsä.
Tuli hetken vaivautunut hiljaisuus, jonka Kalkaros rikkoi yskähdyksellä. Adara huokaisi hiljaa ja totesi: ”Tässä vaiheessa normaalipari varmaankin suutelisi?”
”Niin”, Kalkaros totesi ja Adara tiesi, että heidän pitäisi tehdä se. Voldemort ei jättäisi tilaisuutta olla kysymättä heidän sormusten vaihtohetkestään, ja silloin he olisivat pulassa, jollei heillä olisi mitään muistoa näytettävänä. Siksi siis Adara nousi hiukan varpailleen,
antoi Kalkaroksen painaa kätensä hänen leualleen ja kietoi sitten kätensä Kalkaroksen niskaan ja painoi suudelman miehen huulille, kuvitellen kuitenkin jokaisen hetken, jokaisen kosketuksen, tapahtuvan Georgen kanssa…
A/N: comment?
