A/N: Tämä seuraa lähinnä kirjan tapahtumia mutta pakkohan sekin on tänne laittaa
en kirjoita nyt varmaan hetkeen kun inspiraatio lähti varmaan kyyneleiden kera ja haihtui pois (rakkausongelmia, älkää kysykö..)
Luku 148. Uteliaisuus
He kaikki seisoivat Dobbyn haudan edessä. Oli hiljaista, vain aallot pauhasivat jossain kaukaisuudessa kallioita vasten, pitäen pieniä kuiskauksia muistuttavia ääniä, pieniä surun valitteluja menetetyn toverin muistoksi. Kaikki seisoivat isossa kaaressa allapäin ja tuijottivat pientä elotonta ruumista, joka oli Harryn sylissä.
Dean antoi Dobbylle villamyssynsä, Ron sukkansa ja kenkänsä, Harry takkinsa ja Adara ei keksinyt antaa muuta kuin Mundungusilta saamansa kaulakorun. Hän kietoi sen neljästi Dobbyn ranteen ympärille ja pisti sen sitten lukkoon. Harry asetteli Dobbyn hautaansa ja Luna sulki Dobbylta silmät ennen kuin hän totesi: ”Meidän pitäisi varmaan sanoa jotain… Minä voin aloittaa.”
Kaikki katsoivat Lunaa, kun tämä aloitti: ”Suurkiitos, Dobby, että pelastit minut siitä kellarista. On epäreilua, että sinun täytyi kuolla, vaikka olit niin hyvä ja rohkea. Tulen aina muistamaan, mitä teit meidän hyväksemme. Toivon, että olet nyt onnellinen.”
”Joo… Kiitos, Dobby”, Ron sanoi karheasti.
”Kiitos”, Dean mutisi.
”Hyvästi, Dobby”, Harry sanoi vaimeasti ja nielaisi. Adara tunsi häpeäkseen olevansa ainoa joka itki sillä hetkellä.
”Olen niin hirveän pahoillani, Dobby. Minä pyysin sinut sinne avuksemme, vaikka tiesin että pelkäät Malfoyita… Minulla on Feeniksin kyyneleitä, ja jos olisin tullut ajoissa… Sinä et ehkä…” Adara murtui ja Harry riensi halaamaan häntä, kun Bill kohotti sauvansa ja haudan viereen kasaantunut maa liikkui, peittäen pienen väsyneen kotitontun ruumiin suojaansa.
Harry jäi yksin haudalle, kun muut lähtivät takaisin sisälle, paitsi Adara joka halusi olla hetken yksin omantunnon tuskansa kanssa. Hän lähti pitkälle kävelylle.
Miksi hän ei heti seurannut Harrya ja muita? Varmistanut ettei kukaan ollut hengenvaarassa? Ei se johtunut siitä että hän olisi unohtanut Feeniksin kyyneleet, hänhän oli juuri käskenyt Oljon säilöä niitä, että tämä voisi tuoda ne jos niitä tarvittaisiin Hermionen auttamiseen. Hermione oli jo lähes toipunut, joten kyyneleitä olisi tarvittu vain pelastamaan pieni, Dobby-parka.
Adara pyyhki kyyneleiset poskensa kuiviksi ja asteli haudan luo. Harry oli lähtenyt sisälle, mutta hautakummun päälle oli ilmestynyt kivi, jossa luki: Tässä lepää Dobby, vapaa kotitonttu.
Adara asteli sisälle ja kysyi missä Harry oli. Bill osoitti yhtä ovea yläkerrassa ja Adara asteli muitta mutkitta sisälle.
”Se on ollut aina selvää meille, jotka olemme opiskelleet sauvatietoa”, kuului Ollivanderin lause, kun Adara asteli sisälle. Harry vilkaisi häntä hyväksyvästi ja Adara asteli peremmälle. Ollivanderin katse hakeutui mustaan piirtoon Adaran käsivarressa, joka paljastui nyt, kun Adara oli ottanut pitkähihaisen puseronsa pois.
”Pimeyden lordin päihittämisen hinta”, Adara mutisi synkästi ja painoi oikean kätensä piirron päälle.
”Voiko ihminen käyttää sellaistakin sauvaa, joka ei ole valinnut häntä?” Harry kysyi jatkaen keskustelua johon hän Ollivanderin kanssa oli jäänyt.
”Voi kyllä, koska jos on kummoinenkaan velho, pystyy kanavoimaan taikuutensa melkein minkä hyvänsä välineen kautta. Parhaat tulokset syntyvät kuitenkin aina silloin, kun velhon ja sauvan sälillä vallitsee vahva yhteenkuuluvuus. Sidokset ovat monimutkaisia. Ensin on vetovoima, sitten kokemusten hankinta yhdessä, jolloin sauva oppii velholta ja velho sauvalta.”
”Minä otin tämän sauvan väkisin Draco Malfoylta, onko minun turvallista käyttää sitä?” Harry kysyi ja kohotti kädessään olevaa sauvaa.
”Kyllä minusta. Sauvojen omistajuutta koskevat mutkikkaat lait, mutta valloitettu sauva taipuu tavallisesti uuden isäntänsä tahtoon”, Ollivander sanoi.
”Minäkin voin siis käyttää tätä?” Ron kysyi ja veti taskustaan sauvan.
”Kastanjaa ja lohikäärmeen sydänjuurta. Yhdeksän ja neljännestuuma. Helposti särkyvä. Minut pakotettiin tekemään tämä Peter Piskuilanille pian sen jälkeen kun minut oli kaapattu. Kyllä, jos sinä voitit sen, se tottelee sinua, ja tottelee hyvin, todennäköisemmin kuin jokin muu sauva.”
”Päteekö tämä kaikkiin sauvoihin?”
”Uskoakseni kyllä”, Ollivander vastasi.
”Ei siis ole pakko tappaa sauvan edellistä omistajaa, jotta saa sauvan omistukseensa aidosti?”
”Pakko? Ei, en sanoisi että on pakko tappaa”, Ollivander vastasi nielaistuaan.
”On kuitenkin tarinoita”, Harry sanoi. ”Tarina sauvoista jotka ovat kulkeneet kädestä käteen murhan kautta.” Ollivander kalpeni silmiinpistävästi.
”Käsittääkseni vain yksi sauva”, hän kuiskasi.
”Ja tiedät-kai-kuka on kiinnostunut siitä, vai mitä?” Harry sanoi.
”Minä – miten? Miten sinä tiedät siitä?”
”Hän halusi, että sinä kerrot hänelle, miten hän voi voittaa meidän sauvojemme välisen yhteyden”, Harry sanoi ja Ollivander näytti pelokkaalta.
”Hän kidutti minua, sinun täytyy ymmärtää se! Kidutuskirous, minä – minulla ei ollut muuta –”
”Ymmärrän”, Harry sanoi. ”Sinä kerroit hänelle kaksoisytimistä? Sanoit että hänen täytyi lainata vain toisen sauvaa?” Ollivander nyökkäsi.
”Mutta se ei toiminut. Minun sauvani voitti lainatunkin. Tiedätkö mistä se johtui?”
”En ollut… koskaan kuullut sellaisesta. Sinun sauvasi teki sinä yönä jotain ainutlaatuista. Kaksoisytimien välinen yhteys on erittäin harvinainen, mutta sitä en todellakaan tiedä, miksi sinun sauvasi iski lainasauvaan.”
”Johtuisikohan se siitä –” Adara avasi ensimmäistä kertaa suunsa. ”- että sulka, joka Harryn sauvassa on juuri Dumbledoren Feenikslinnun, Fawkesin antama? Olisiko Fawkesilla ollut yhteys sulkiinsa, joten se halusi tukea Harrya?”
”Sellaisesta en ole kuullut”, Ollivander sanoi. ”Mutta se ei ole mahdotonta.”
”Äsken puhuin sauvasta, joka vaihtaa käsiä murhan kautta… Tiedät-kai-kuka kyseli siitä sauvasta, vai mitä?”
”Mistä sinä tiedät sen?” Ollivander kysyi, mutta Harry ei vastannut.
”Kyllä, hän kyseli… Hän tahtoi tietää kaiken, minkä osasin kertoa sauvasta, joka tunnetaan seljasauvana… Pimeyden lordi oli aina ollut tyytyväinen sauvaan, jonka tein hänelle, kunnes hän keksi kaksosytimien välisen yhteyden. Nyt hän etsii toista, entistä vahvempaa sauvaa ainoaksi keinoksi, jolla voittaa sinun sauvasi.”
”Mutta pian hän saa tietää, ellei tiedä jo, että minun sauvani on hajonnut korvauskelvottomaksi”, Harry totesi.
”Ei! Ei hän voi sitä tietää, Harry, miten hän voisi -?”
”Varhennum loitsuimes”, Harry sanoi. ”Sinun sauvasi jäi Malfoyille. Jos he tutkivat ne, panevat toistamaan taikansa, he näkevät että sinun sauvasi katkaisi minun, ja että yritit korjata sen, mutta epäonnistuit…”
Hermione valahti kalpeaksi, ja Ollivander keskeytti: ”Pimeyden lordi ei etsi seljasauvaa vain sinun tuhoamiseksesi, Harry. Hän haluaa omistaa sen, koska uskoo olevansa haavoittumaton sen omistajana.”
”Onko hän?”
”Seljasauvan omistaja joutuu aina pelkäämään hyökkäystä, mutta eiköhän Pimeyden lordi kärsi sellaisista jo muutenkin… Mutta on myönnettävä, että ajatus Pimeyden lordista kuolonkepin haltijana on… pelottava.”
”Sinä siis uskot että se sauva on tosiaan olemassa?” Hermione kysyi.
”Tottahan toki, siitä on todisteita koko historian halki. On vuosikymmeniä kun se katoaa historiasta, mutta aina se vain pulpahtaa esiin. Sitä en tosin tiedä, onko sen pakko vaihtaa isäntäänsä murhan kautta, vai johtuuko se yksinkertaisesti siitä, että sitä tavoitellaan niin kiihkeästi ja se herättää velhoissa suuria intohimoja”, Ollivander vastasi.
”Sinähän kerroit, että seljasauva on ollut Gregorovitsilla?” Harry kysyi ja Ollivander kalpeni taas.
”Mistä sinä – mutta mistä?”
”Vähät siitä mistä minä sen tiedän”, Harry sanoi. ”Sinä siis kerroit?”
”Niin huhuttiin… Huhuttiin vuosikausia sitten. Uskoakseni huhun pani liikkeelle Gregorovits itse. Voin kuvitella miten hyvää se teki liiketoiminnalle: että hän tutki ja kopioi seljasauvan ominaisuuksia!”
”Voin kuvitella… Vielä yksi kysymys: mitä sinä tiedät kuoleman varjeluksista?” Harry kysyi.
”Mi- mistä?” Ollivander kysyi hölmistyneenä.
”Kuoleman varjeluksista”, Harry toisti.
”Ei, en tiedä mistä puhut, liittyykö tämäkin sauvoihin?”
”Ei… antaa olla”, Harry sanoi ja he lähtivät.
”Minun täytyy saada –”
”Puhua Hermionen ja Ronin kanssa kolmestaan, tajuan kyllä”, Adara lopetti Harryn lauseen ja meni istumaan Deanin ja Billin väliin keittiöön. Bill kysyi mitä oli tapahtunut, ja Adara suostui kertomaan heille hiukan muunnellun version, vaikka hänen mielensä harhaili näissä niin kutsutuissa kuoleman varjeluksissa ja seljasauvassa…
