A/N: Soriii, tästä luvusta tuli tosi lyhyt, mutta lähden huomenna Turkuun ja olen siellä sunnuntaihin asti, joten ajattelin antaa edes tän raapaleen siksi aikaa teille kunnes palaan kirjoittamaan
Luku 141. Kotona
Sirius kumartui Adaran lähelle, nosti tämän käsivarsilleen ja vei olohuoneen sohvalle makaamaan.
”K-kylmää vettä…” Adara änkytti ja Lupin säntäsi keittiöön.
”Miksi, Adara?!” Sirius huudahti itkien ja Adara yritti tasata hengitystään.
”Koska… he eivät osaa epäillä minua… minulla on – hyvä suunnitelma”, Adara änkytti.
”Miksi sinun piti tehdä jotain näin vaarallista yksin?” Sirius kysyi ja tarttui Adaraa terveestä kädestä.
”En minä ollut yksin, tavallaan”, Adara sanoi. ”Severus tuki minua.”
”Severus? Kalkaros?” Sirius sanoi hölmistyneenä. Adara nyökkäsi. Hän oli päättänyt kertoa oman osansa suunnitelmasta.
”Esitän olevani rakastunut Severukseen, jotta pääsin kuolonsyöjiin”, Adara sanoi.
”M-mitäh?” Sirius sanoi juuri kun Lupin toi kylmää vettä astiassa. Ja siitä alkoi pitkä, hiukan muunneltu tarina…
”Se toimi, isä! Voldemort teki minulle piirron!”
”Se ei ole pääasia! Mitä helvettiä Kalkaros oikein ajattelee, sekaantumalla sinuun?! Minä tapan sen paskiaisen!”
”Isä, me emme ole tehneet – öh – sitä mitä varmaankin kuvittelet.” Siriuksen ilmeen valtasi suuri kuvotus, tämän edes ajatellessa asiaa.
”Jos hän tekee, minä tapan hänet!”
”Etköhän sinä tapa hänet jo muutenkin”, Lupin totesi huokaisten.
”Koeta rauhoittua nyt, minä osaan pitää huolen itsestäni siellä”, Adara sanoi.
”Niinkö? Mitä nuo arvet sitten ovat?” Sirius kysyi ja osoitti arpia jotka Kalkaros oli Adaralle loihtinut.
”Nämä ovat jälki-istunnoista, ei Severukselta.”
”Mitä?!”
”He kiduttavat oppilaita jälki-istunnoissa. Teidän pitäisi nähdä missä kunnossa Neville Longbottom on nykyään”, Adara vastasi. Sirius sihisi vihaisesti.
”Sairaat, saastaiset paskiaiset…!”
”Yhtä asiaa en ymmärrä. Miten pääsit tänne?” Lupin kysyi.
”Severus toi. Hän luulee että olen kuolonsyöjien puolella, joten hän ei pitänyt kovinkaan riskialttiina jos tulisin tänne huiputtamaan teitä”, Adara sanoi.
”Ja palaat siis Tylypahkaan joululoman loputtua?” Sirius kysyi.
”Palaan jo ennen”, Adara sanoi. ”Minun on parasta olla siellä katsomassa tilannetta… Miten Ron voi?” Sirius ja Lupin vilkaisivat toisiaan.
”Mitä?”
”Ron katosi tänään tavaroidensa kera. Ilmeisesti hän lähti etsimään Harrya”, Lupin vastasi.
”Toivottavasti hän pärjää”, Adara sanoi.
Sirius yritti vielä keskustelun lopuksi sitoa Adaran piirron sideharsoon, mutta Adara ei suostunut. Hän tiesi että se sattuisi vain lisää.
”Yritetään olla koskematta siihen, niin se paranee helpoiten”, Adara sanoi ja pian sen jälkeen hän nukahti sohvalle. Sirius peitteli hänet viltin alle ja silitti tämän päälakea.
”Puhutaan keittiössä hetki, Sirius”, Lupin sanoi ja meni edellä keittiöön. Sirius vilkaisi vielä tytärtään, painoi huulensa tämän otsalle ja seurasi perässä.
”Asiat ovat menneet pahasti pieleen sitten Adaran kirjeen tulon”, Lupin sanoi.
”Samaa mieltä… En voi vieläkään uskoa että Kalkaros olisi mennyt noin pitkälle”, Sirius sanoi vihaisesti ja löi nyrkillään pöytää. ”Sairasta!”
”Älä herätä Adaraa! Hänellä on ollut jo tarpeeksi rasittava päivä”, Lupin varoitti. Sirius painoi päänsä pöytää vasten ja lyyhistyi kyykkyyn lattialle, nojaten päätään pöydän reunaan.
”Tunnen oloni niin avuttomaksi! Kun hän tarvitsi apuani, en voinut sitä antaa…” Sirius huokaisi. Lupin katsoi häntä säälien, eikä tiennyt mitä sanoa.
”Mene nukkumaan nyt… Ole hänelle tukena taas huomenna”, hän sanoi ja lähti portaisiin. Sirius huokaisi.
”Jos hän on täällä vielä huomenna…”
Adara esitti nukkuvaa. Kuinka hän olisi voinut nukkua kun se saastainen, musta kuvio poltteli hänen ihollaan. Kipu ei mennyt pois. Eikä se tosiasia että se ylipäätään oli siinä. Hän kuuli Siriuksen huutavan Lupinille jotain, ja pian oli taas hiljaista.
Adara huokaisi ja sulki silmänsä, päästäen kyyneleet valumaan. Hän kuuli ääniä portaista ja piti silmänsä tiukasti kiinni. Hän kuuli kun joku sipaisi sohvan selkänojaa, asteli Adaran jalkopäähän ja kiskaisi peittoa Adaran varpaiden päälle. Sitten kuului poistumisen askelia.
Seuraavat askeleet kuuluivat, eivätkä jatkaneet eteenpäin. Kuului nojatuolin natinaa ja pieni, kärsivä huokaus. Sitten Adara oikeasti nukahti, tietäen että hänen isänsä suojeli häntä.
Seuraavana aamuna Sirius heräsi nojatuolissa ja katsoi heti silmiään hierottuaan sohvalle. Adara ei ollut enää siinä.
Sirius kuuli pannun kolinaa keittiöstä ja suunnisti tiensä sinne. Portaissa hän haistoi tuoreen kahvin, paistetun pekonin ja munakkaan tuoksun ja portaat loppuun asteltuaan hän näki Adaran täydessä työn touhussa. Pekonit ritisivät pannulla rasva roiskuen, kananmunat viereisellä pannulla seuranaan. Adara oli juuri tiskannut yhden pannun ja laittanut sen takaisin kaappiin ja siirtyi lisäämään maidon pöytään ja suolaa munakkaalle. Hän sipaisi vasemmalla kädellään hiussuortuvan otsaltaan, ja Sirius huomasi kuinka hän värähti huomatessaan mustan, hiukan arpeutuneen merkin kädessään.
Adara kuitenkin jatkoi puuhiansa ja asetti lautasia pöydälle. Silloin hän huomasi Siriuksen läsnäolon.
”Ai, huomenta”, hän totesi ja hymyili. ”Remus meni hakemaan Tonksia, että saan nähdä hänet ennen kuin – no, kun palaan Tylypahkaan.” Silloin Sirius huomasikin että aamiaislautasia oli neljä. Ei, viisi.
”Ajattelin myös… jospa George tulisi käymään… Remus lupasi mennä kertomaan hänelle, että olen täällä”, Adara sanoi huomattuaan, kuinka Sirius katsoi viidettä lautasta.
Adara siirtyi sekoittelemaan pannukakkutaikinaa hellan viereen ja Sirius ei voinut muuta kuin katsoa häntä. Hän ei keksinyt mitään sanottavaa.
Adara otti pekonit ja munakkaan pois hellalta ja laittoi ne kansien alle pysymään lämpiminä. Hän etsi hajamielisesti pannua ja huomasi että olikin vienyt sen hetki sitten kaappiin. Sirius asteli ennen häntä kaapille ja ojensi pannun tälle.
”Kiitos”, Adara sanoi ja siirtyi taas hellan ääreen, paistamaan pannukakkuja. Sirius tunsi yhtäkkiä ahdistavaa painetta rintakehänsä seudulla. Hän tiesi, että Adaraan sattui, mutta hän oli liian vahva näyttämään sitä.
Adara käänsi yhtä pannukakkua ja tunsi samassa kädet kietoutuvan hänen yläruumiinsa ympärille.
”Koska sinä ryhdyit esittämään isäsi edessä?” Sirius kysyi.
”Mitä sinä höpiset? En minä esitä mitään”, Adara sanoi hyväntuulisesti, mutta välttelevästi. Sirius tiukensi otettaan hänestä.
”Ei sinun tarvitse esittää vahvaa… Sinä olet jo. Hyvin vahva. Ihan kuin äitisi”, Sirius sanoi. Adara tunsi kyyneleet valumassa poskiltaan, mutta sanoi silti vakaalla äänellä: ”Minä voin ihan hyvin…”
”Adara. Sinun ei tarvitse esittää mitään minulle”, Sirius sanoi.
”Tiedän”, Adara sanoi äänensä täristessä heikosti. Hän painoi oikean kätensä isänsä käsivarrelle ja piti kiinni tiukasti.
”En vain halua huolestuttaa sinua”, Adara jatkoi. Sirius tuhahti, että naurahti samaan aikaan.
”Minä olen huolissani sinusta joka aamu kun nouset sängystä, koska pelkään että kompastut”, hän sanoi ja Adara naurahti ja yritti pyyhkiä kyyneliään. Kipu kuitenkin pimeän piirrossa yltyi pienestä hipaisusta Siriuksen käsivarteen, ja Adara itki vuolaammin. Sirius päästi hänestä irti, siirtyi hänen eteensä ja Adara kietoi kätensä isänsä selälle ennen kuin tämä ehti itse sanoa tai tehdä mitään. Adara lyyhistyi polvilleen lattialle ja Sirius polvistui hänen eteensä ja painoi päänsä tyttärensä päälakea vasten.
”Kaikki järjestyy vielä… Usko pois”, Sirius kuiskasi ja Adara nyökkäsi tämän rintakehää vasten.
