A/N: Ahhihhi, ei tämä ficci lopu tähän lukuunkaan, höynäytin teitä kaikkia
Luku 123. Kuolema
Oli valkoista, kuin auringonvaloa heijastava lumi ympäröisi Adaran ruumiin. Kaikki oli täysin puhtaanvalkoista, ei yhtään tummempaa paikkaa tai varjoja, ei mitään, ei edes maata jolla seistä, hän oli kuin tyhjän valon päällä. Silloin Adara tajusi valon lähtevän hänestä itsestään. Hän tuijotti joka puolelle. Mihin hän menisi? Kaikkialla oli vain tyhjyyttä. Tällaistako on olla kuollut? Oliko hän kuollut? Jostain syystä Adarasta tuntui kuin hän odottaisi jotain. Kuin hän ei olisikaan yksin.
Yhtäkkiä Adara näki jotain hiukan tummempaa. Ruskeat olille yltävät hiukset kehystivät miehen kalpeita kasvoja. Adara tajusi tuijottavansa täysin samanvärisiä silmiä kuin omansa.
Sirius.
”I-isä?” Adara sanoi häkeltyneenä ja ääni kaikui tyhjyydessä. ”Oletko - olenko minä kuollut?”
Sirius hymyili ja pudisti päätään.
”Et. En tiedä miten olet siinä, mutta et ole kuollut”, hän vastasi sillä vahvalla äänellään jota hän aina käytti. Se oli kuin musiikkia Adaran korville. Kuinka hän kaipasikaan tuota ääntä...
”Mutta miksi? Minä - minähän menin sinun ja Bellatrixin väliin. Avada Kedavra osui minuun”, Adara kysyi. Siriuksen hymy lieveni.
”Sinun ei olisi pitänyt...”
”Olisi”, Adara tiuskaisi takaisin ja tunsi yhtäkkiä putoavansa.
Hän putosi ja putosi Siriuksen kanssa kunnes he osuivat pehmeästi maahan. Valkoisuus oli kadonnut ja he olivat huoneessa jossa Sirius kuoli. Aika oli pysähtynyt. Adara oli juoksemassa, melkein Siriuksen edessä. Avada Kedavra-kirous oli vielä sauvan kärjessä. Bellatrix seisoi sauva kädessään osoittaen Siriusta. Siriuksen kasvot olivat pysähtyneet kesken pelokkaan huudon.
”M-mitä tämä on?” Adara kysyi.
”Päätös”, Sirius vastasi kuiskaten, ja asteli jähmettyneen itsensä viereen. ”Sinä päätät, kuinka tässä käy. Aika on pysähtynyt sen päätöksen takia. Sinä joko hyppäät todellakin eteeni, otat Avadan itseesi ja kuolet. Tai väistyt ja minä kuolen.”
”Ei!” Adara huusi. ”Tein sen päätöksen jo, tuossa minä olen. Hyppäämässä väliin. Olen päättänyt jo.”
Sirius hymyili vaisusti.
”Minä kuolen, sinä jäät”, Adara jatkoi. Sirius pudisti päätään surullisesti.
”Älä tee sitä... Älä tee sitä minulle. Minä tarvitsen sinua”, hän sanoi ja asteli Adaran luo.
”Harry tarvitsee sinua! Olit hänen ainoa perheensä! Minäkin tarvitsen sinua! Mutta... sinua tarvitaan... enemmän”, Adara sanoi ja Sirius puuskahti.
”Älä väitä noin. Entä George? Remus? Ystäväsi? Ja Harry tarvitsee sinuakin.”
”Remuskin tarvitsee sinua! Minä en voi olla Harrylle isähahmo... en osaa, en voi. Sinä olet ainoa joka voi”, Adara sanoi ja pidätti kyyneleitä valumasta kasvoilleen.
”Harry pärjää...”
”Mutta minä en!!” Adara huusi vihaisesti silmiensä kostuessa. ”Minä en voi elää joka päivä surussa, kokien mielessäni kuolemasi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan!!! Se oli minun syyni että sinä kuolit, ja aion nyt maksaa sen takaisin! Sainko Dumbledorelta ajankääntäjän itse vain sen takia että sinä hylkäät minut taas?!”
”Älä sano noin!” Sirius huusi ja syöksähti yhtäkkiä halaamaan Adaraa. Painaen tämän pään rintakehäänsä vasten tiukasti.
Kyyneleet tulvivat, sille ei voinut mitään. Adara oli kaivannut tätä... Isänsä läsnäoloa...
”En voi menettää sinua taas... en voi...” Adara kuiskasi. Sirius hyssytteli kuullessaan Adaran itkevän.
”Minä olen aina kanssasi. Usko pois...”
”Mutta -”
”Sinulla on koko elämä edessäsi. Olet vasta kahdeksantoista. Sinua odottaa vielä paljon. Työ, aviomies, lapset...” Sirius sanoi, nosti Adaran päätä itseensä päin, upottaen kätensä tytön hiuksien sekaan.
”En pysty. Haluan että olet paikalla juhlimassa ensimmäistä työpaikkaani, häitäni, lapseni syntymistä... Ei mikään tunnu miltään jos isäni ei ole siellä”, Adara sanoi ja Sirius pyyhki uudet kyyneleet Adaran kasvoilta.
”Sinä pystyt siihen... Muista vain että minä katson jälkeesi aina... Vaikka et tunnekaan läsnäoloani...” Sirius kuiskasi ja suukotti Adaran otsaa.
”Aika alkaa olla vähissä. Sinun pitää astua ruumiiseesi ja minä astun omaani. Sinun täytyy väistyä”, hän jatkoi ja Adara pudisti päätään.
”Älä tee tätä minulle...” Adara sanoi ja tarttui Siriusta käsistä. Sirius hymyili - tosin ilottomasti.
”Tämä on oikein... väisty, niin minä en menetä sinua”, hän sanoi ja asteli oman pysähtyneen ruumiinsa luo. Adara huokaisi sulkien silmänsä.
”Valmis?” Sirius sanoi ja oli nyt ruumiinsa takana.
”En”, Adara vastasi ja asteli Siriuksen luo, laski hitaasti kätensä isänsä kasvoille ja painoi suukon tämän poskelle.
”Rakastan sinua, isä…” Sirius päästi kyyneleen poskelleen ja painoi vuorostaan Adaran poskelle suukon.
”Niin minäkin sinua…”
”Nyt?” Adara nyökkäsi, asteli oman ruumiinsa luo, tietäen täysin mitä aikoi...
”Kolmannella... Yksi... Kaksi... Nyt!” Sirius sanoi, loikkasi omaan ruumiiseensa Adaran tehdessä samoin. Värit lentelivät ja huone pyöri. Lopulta Adara havahtui liikkuvaan aikaan. Hän jatkoi juoksemistaan. Suoraan Siriuksen ja Avada Kedavran väliin.
"ADARA EI!" Sirius huusi, vihreä valo välähti heitä kohti. Adara kaatui kasvot Siriuksen rintakehää vasten, tämän suojaksi, ja tunsi kuin kylmän tuulahduksen osuvan selkäänsä.
”EI!” Viimeinen asia mitä Adara tunsi, oli lämmin kyynel, joka putosi Siriuksen leualta hänen poskelleen.
”Eieieiei... ei voi...” Sirius hoki itkien. Bellatrix säntäsi ulos huoneesta, Dumbledore ryntäsi Adaran ruumiin luo. Sirius puristi Adaran ruumista itseään vasten ja keinutti tätä hiljaa, itkien kuin olisi menettänyt kaiken.
”Mutta.. Sirius, Adara on tuossa”, Dumbledore sanoi ja osoitti lattialle kauemmas Siriuksesta. Totta. Siinä Adara makasi, tajuttomana.
”Kuolonsyöjä törmäsi Harryyn, Harry törmäsi Remukseen, Remus törmäsi Adaraan ja Adara kaatui ja löi päänsä. Hän toipuu kyllä. Mutta miten Adara voi olla tuossa?” Dumbledore sanoi ja katsoi hölmistyneenä toista Adaraa Siriuksen sylissä.
”Adara käänsi ilmeisesti aikaa, ja pelasti sinut...” Lupin sanoi kumartuneena tajuttoman Adaran ruumiin luo.
”Mutta... mitä nyt sitten tapahtuu? Tajuton Adara herää ja kaikki on hyvin? Minä elän joten hänen ei enää tarvitse kuolla?” Sirius ihmetteli. Dumbledore pudisti päätään.
”Minulla ei ole aavistustakaan”, hän sanoi.
”Sirius, katso”, Lupin sanoi ja osoitti ruumista Siriuksen sylissä. Se hälveni läpinäkyväksi, kunnes katosi kokonaan.
”Tuo taisi vastata kysymykseesi, Sirius hyvä”, Dumbledore totesi katsottuaan tajutonta Adaraa jonka ruumis pysyi lattialla. Dumbledore hymyili kirkkaasti. Sirius jäi tunnustelemaan ilmaa hetkeksi sormillaan ja alkoi nauraa.
Lopulta Sirius toipui ilostaan ja otti tajuttoman Adaran käsivarsilleen. Lupin heilautti sauvaansa ja leijutti Tonksin kohti salia. Vauhkomieli, Kahlesalpa ja Dumbledore jäivät vahtimaan kuolonsyöjiä. Harry ja muut lähtivät Siriuksen ja Lupinin mukana kohti ministeriön aulaa.
”Voidit daikoakin häned leijumaan, eddei tarvidde kandaa”, Neville, jonka nenä näytti murtuneen, sanoi. Sirius pudisti päätään.
”En ikinä...” hän sanoi ja hymyili.
Yhtäkkiä Harry pysähtyi kesken kävelyn. Tuijotti eteensä tiukasti.
”Mitä nyt, Harry?” Sirius kysyi.
”Vie Adara pois”, Harry kuiskasi. ”Äkkiä!”
”Mitä sinä puhut, Harry?” Lupin kysyi hölmistyneenä ja vilkaisi suuntaan johon Harry tuijotti. Patsaan takana seisoi joku. Joku, joka alkoi nauraa pilkallista naurua. Voldemort.
Remus heilautti sauvaansa ja Siriuksen ja Adaran ympärille nousi kilpiloitsu.
”Vie hänet pois täältä, hae samalla -” Lupin aloitti, mutta Sirius nyökkäsi ja oli jo kääntynyt hakemaan Dumbledoren.