A/N: Noni, nyt tapahtuu!
Luku 109. Tähtitiedetorni
Adara makasi nyt kuumeessa sairaalasiivessä, pyöritellen Georgelta saamaansa lasipalloa. Tavallinen vilustuminen olisi ollut matami Pomfreylle helppo nakki, mutta stressin aiheuttamat vahingot fyysiseen kuntoon olivat sellaisia, joista matami sanoi: ”Pode kunnes on ohi, niin se parhaiten paranee.”
Adaraa mietitytti, että olikohan Kalkaroskin stressin takia sairaana kesällä. Adaran ajatukset harhailivat Kalkaroksesta siihen iloiseen seikkaan, että hänellä ei olisi yhtään S.U.P.E.R-tutkintoa kolmeen viikkoon: hän ehtisi potea sairautensa ihan rauhassa.
Seuraavana päivänä Katie Bell oli palannut täysin terveenä kouluun, ja kävi kiittämässä Adaraa kun tämä oli pelannut hyvin hänen paikallaan.
”Oikeasti, jos on jotain mitä voin tehdä…” Adara heilautti kättään.
”Ei se oikeasti ollut niin iso juttu, pidä itsesi terveenä ja huolehdi lyöjistäkin ettei se McLaggen pääse enää murtamaan meidän kalloja.” Katie nauroi ja lähti taikajuomien tunnilleen kiireellä. Adara hymyili. Hän ei ollut koskaan päässyt juttelemaan Katielle, joten oli mukava yllätys että tämä tuli käymään. Adara kaivoi lasipallonsa taas esille, naputti sitä ja pian hän näkikin Georgen kasvot pallon sisällä.
”Adara! Hei! Miten menee – miksi olet sairaalasiivessä?” George kysyi heti.
”Kuumetta vain, on ollut niin paljon stressiä, että se muuttui kuumeeksi.”
”Voi sinua…” George sanoi ja Adara näki nyt että tämä istui Kalmanhanaukion keittiön pöydän ääressä ja rouva Weasley vilahti hänen taakseen.
”Kenelle sinä puhut, George?”
”Adaralle”, George vastasi ja näytti lasipalloa.
”Adara! Mitä kuuluu?” rouva Weasley sanoi ilahtuneena ja otti kyselemättä lasipallon itselleen.
”Ihan hyvää, kiitos… Olen nyt vain kuumeessa”, Adara vastasi.
”Voi kultapieni, älä ota niin suurta stressiä koulun kanssa. S.U.P.E.R-kokeen voi aina uusia!”
”Niin, mutta ei huvittaisi jatkaa tutkintoja kesällekin”, Adara sanoi.
”No, hyvä että joku edes suorittaa S.U.P.E.R-tutkintonsa”, rouva Weasley sanoi ja vilkaisi Georgea.
”Mitäs sinne suuntaan kuuluu?” Adara kysyi, ja keskustelu jatkui monen monta tuntia…
Myöhemmin päivällä Harry, Ron ja Hermione tulivat käymään hänen luonaan. Ron näytti erikoisen hyväntuuliselta, ja niin näytti itse asiassa Hermionekin.
”No, mitään uutta?” Adara kysyi.
”Minä ja Lavender erottiin”, Ron sanoi. ”Melko helpottunut olo oikeastaan.”
”Ai, no, hyvä jos ei tullut katkeria jäähyväisiä”, Adara sanoi.
”No ei minun puolelta, mutta Lavender on aika…” Ron sanoi vaivaantuneena.
”Ymmärrän”, Adara sanoi.
”Mitenkäs sinulla menee, Harry?”
”Ihan hyvin, minä – käyn Dumbledoren kansliassa pari kertaa kuussa, tänäänkin. Hän kertoo minulle kaikkea Voldemortista ja hänen kukistamisestaan.”
”Mitä?! Miksi et aikaisemmin ole kertonut?” Adara kysyi.
”No, ajattelin, että olet kiireinen S.U.P.E.R:ien kanssa, niin en viitsinyt vaivata.”
”No siinä asiassa olit kyllä oikeassa”, Adara mutisi ja vilkaisi kuumemittariaan.
”Mitä Dumbledore on kertonut?” hän kysyi, Hermione vilkaisi varoittavasti Harryyn.
”En… ehkä olisi parempi, etten kerro. Siltä varalta vain, jos Voldemort lukee ajatuksiasi ja saa tämän hetken käsiinsä –”
”Ai, niin joo…” Adara sanoi ja painoi oikean kätensä vasemman kyynärvarrelle. Syntyi omituinen hiljaisuus ja Adara arvasi, että kaikki vain säälivät häntä.
”Me mennään, Harrylla ja minulla on pelitaktiikat miettimättä, kun Korpinkynttä vastaan oleva peli on huomenna…” Ron sanoi ja kaikki kolme nousivat yhteistuumin ylös.
”Okei, onnea peliin jos ei aikaisemmin nähdä”, Adara sanoi ja he lähtivät. Adara otti taikajuomien kirjansa esille ja selaili sitä, miettien mitähän heille tulisi läksyksi tänään…
Tunti kului kirjaa vain selaillessa ja lukiessa, kun Kalkaros laahusti sairaalasiipeen, Dracoa pystyssä pidellen. Adara katsoi järkyttyneenä heitä: Dracon paidan etumus oli aivan veren peitossa.
”Draco”, Adara sanoi kun ei muuta osannut. Draco oli shokissa eikä vastannut.
”Mitä tapahtui?!” matami Pomfrey kiljahti kun hän saapui huoneestaan.
”Syvä haava, paikkasin sen, mutta voisitko hoitaa arvet pois?” Kalkaros kysyi ja laski Dracon istumaan.
”T-totta kai”, matami Pomfrey vastasi.
”Minä menen jututtamaan –” Kalkaros oli sanomassa kun hän huomasi Adaran. Hänen katseensa laskeutui Adaran käsiin, jossa lepäsi Taikajuomien valmistus edistyneille. Kalkaros asteli hitaasti Adaran luo ja ojensi kätensä.
”Anna se kirja.”
”Anteeksi?”
”Anna se kirja minulle, nyt heti.”
Adara ojensi kirjan Kalkarokselle, mutta Kalkaros ei avannut sitä vielä.
”Oletko näyttänyt tätä Potterille?”
”Mitäh? En – en tietääkseni”, Adara vastasi hämmentyneenä ja Kalkaros avasi kirjan väärältä puolelta.
”Tämä ei ole se Puoliverisen prinssin kirja.”
”E-ei niin”, Adara sanoi.
”Missä se on?” Kalkaros kysyi.
”En m-minä tiedä, lainasin sitä vain kerran kun unohdin kirjani”, Adara valehteli ja sulki mielensä Kalkaroksen katseelta.
”Vai niin. Matami, hoitakaa Draco kuntoon, minä menen jututtamaan Potteria.”
”Potteria?” matami Pomfrey toisti hölmistyneenä, mutta Kalkaroksen viitta oli jo hulmahtanut poissa näkyvistä. Adara säikähti että oliko hän päästänyt jonkin muiston vilahtamaan Kalkarokselle Puoliverisen prinssin kirjasta.
Draco ei näyttänyt kärsivän, mutta hän oli huonovointisen näköinen ja hänen päänsä huojui. Hän oli kai järkyttynyt siitä… mitä hänelle sitten olikaan tapahtunut.
Draco voi hetken päästä jo paremmin ja Adara katsoi häntä tutkivasti.
”Mitä tapahtui?” hän kysyi kun matami Pomfrey oli kadonnut kulman taakse.
”Potter”, Draco sanoi. ”Me kaksintaisteltiin Murjottavan Myrtin vessassa ja Potter käytti jotain – jotain ihan outoa loitsua. En ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta loitsusta.”
Adara puraisi huultaan. Olisikohan Harry oppinut sen Puoliverisen prinssin kirjasta? Ja Kalkaros arvasi että se loitsu on siitä kirjasta peräisin?
Sehän tarkoittaisi sitä, että Kalkaros tiesi Puoliverisen prinssin loitsut ja taidot… Tiesi kuka tuo prinssi oli…?
Draco katsoi Adaraa hiukan mietteliäänä.
”Miksi sinä olet sairaalasiivessä?”
”Stressin aiheuttama kuume…” Adara vastasi ja Draco katsoi häntä hiukan osaaottavasti. Hän nousi ylös ja asteli Adaran vuoteen luo.
”En tiedä piristääkö tämä yhtään, mutta…” hän sanoi, nojautui Adaraa kohden ja painoi huulensa hitaasti tytön huulille.
”Parane pian”, Draco toivotti melkein kuiskaten ja lähti. Adara jäi yksin siipeen ja huokaisi raskaasti.
Seuraavana päivänä oli Rohkelikko-Korpinkynsi peli. Adara istua kyhjötti vuoteellaan ja tuijotti ikkunasta huispauskentälle. Peli oli alkanut. Harry ei ollut etsijänä – tai niin Adara oli matamilta kuullut – sillä Harry oli Kalkaroksen jälki-istunnossa. Ginny olisi etsijän paikalla. Siitä huolimatta punaiset ja keltaiset värit lentelivät pelin loputtua – he olivat voittaneet! Adara vilkaisi riemuissaan Dracon potilasvuodetta, vaikka Draco ei ollutkaan enää siellä.
Adara huokaisi ja katsoi vielä kun väki häipyi kentältä takaisin linnaan. Kaikki varmaan juhlisivat juuri nyt oleskeluhuoneessa, mutta heillä ei olisi mitään syötävää kun Adara ei ole käynyt keittiössä…
Seuraavan viikon aikana Adara kuuli, että Harry ja Ginny olivat alkaneet seurustella.
Iloinen uutinen Adaralle. Hän oli jo pitkään tiennyt, että Ginny oli ihastunut Harryyn, mutta hän ei ollut varma huomaisiko Harry koskaan Ginnyä. Moni Harryyn ihastunut tyttö oli tietysti pettynyt kun Harry valitsi Ginnyn, mutta Adara oli iloinen heidän puolestaan.
Stressin jälkeinen kuume alkoi lieventyä, ja Adara sai lupauksen että hän pääsisi seuraavana päivänä pois, jos kuumetta ei enää olisi. Adara oli tästä tiedosta kiitollinen ja hän päätti käydä aikaisin lepäämään, että hän olisi valmis palaamaan koulunkäyntiin.
Kello oli yksitoista yöllä, kun hänet herätettiin äkillisesti. Kalkaros ravisteli häntä olkapäistä ja sanoi: ”Herää!”
”M-mitä?” Adara mutisi ja avasi silmänsä.
”Nouse ylös, pue päällesi ja lähde ulos.”
”Miksi?” Adara kysyi hölmistyneenä. Samassa hän näki silmäkulmassaan kiiltävän jotain vihreää. Adara katsoi ikkunasta ulos ja näki kun vihreä pieni valosuihku räjähti ja muuttui suureksi Pimeän piirroksi taivaalle, suoraan tähtitiedetornin ylle.
Käytäviltä kuului nyt pamahduksia ja kiljaisu.
”He ovat täällä, kaikki”, Kalkaros sanoi ja Adara nousi vuoteeltaan. Kalkaros asteli ovelle ja salpasi sen kiinni. Adara kiskoi koulukaapunsa pyjamansa päälle ja vaihtoi sitten pyjamahousunsa tavallisiin. Hän lisäsi vielä hupullisen ulkoviittansa ylleen.
”Mene ulos, seuraan perässä kun on aika”, Kalkaros sanoi avattuaan siiven oven ja työnsi Adaraa eteenpäin käytävälle ja lähti itse eri suuntaan. Adara kummastui: Kalkaros oli työntänyt hänet väärään suuntaan?
Hän tuijotti käytävälle ja tajusi: se oli esitystä. Käytävän päässä sijaitsi rehtorin kanslian ovi, Kalkaros halusi vihjata Adaran menevän sinne.
Hän juoksi rehtorin kanslian ovelle (Lakritsisauva!) ja kiipesi kansliaan. Siellä ei ollut ketään. Pelkkä Fawkes lepäsi orrellaan pää siipensä alla.
”Professori Dumbledore?” Adara huhuili ja Fawkes heräsi. Adaran täytyi saada apua Tylypahkaan, ja jos Dumbledore on poissa niin…
”Kilta”, Adara sanoi itsekseen ja käänsi katseensa Fawkesiin.
”Fawkes, vie minut Kalmanhanaukiolle, tiedän että osaat.”
Feenikslintu kallisti päätään ja lennähti Adaran olkapäälle istumaan. Liekki leimahti ja Adara avasi silmänsä Kalmanhanaukiolla.
”Remus? Tonks?” Adara huhuili ja juoksi keittiöön sellaisella vauhdilla kuin hänen viittansa olisi tulessa. Keittiössä seisoi juuri Lupin ja Vauhkomieli, sekä tiskejä siivoamassa rouva Weasley.
”Remus!” Adara huudahti hengästyneenä ja kompastui Lupinia vasten. Fawkes lennähti pois Adaran olalta ja istuutui tiskikaapin päälle.
”Adara! Mitä ihmettä sinä –”
”Ei ole aikaa! Kootkaa kaikki kiltalaiset Tylypahkaan NYT!”
”Mit- mitä on tapahtunut?” Lupin kysyi.
”Tylypahkaan hyökätään – Pimeän piirto oli tähtitiedetornin huipulla!” Adara huusi.
”MITÄ?!” Lupin huudahti ja katsoi Vauhkomieleen. Vauhkomieli juoksi portaat ylös olohuoneeseen, ilmeisesti kutsumaan kiltalaisia yhteen.
”Missä Dumbledore on?”
”En tiedä, en ole nähnyt, tulin tänne kansliasta Fawkesin avulla, mutta Dumbledore ei ollut paikalla.” Adara tunsi piirtoaan polttelevan. ”Minua kutsutaan.”
”Selvä, mene sinä takaisin – tehtäväsi ei saa joutua vaaraan. Mene, me tulemme heti”, Lupin sanoi ja Adara nyökkäsi. Fawkes palasi hänen olalleen ja he olivat poissa keittiöstä.
Adara lähti kansliasta jättäen Fawkesin sinne. Hän juoksi minkä vain jaloistaan pääsi kohti ensimmäistä kerrosta, läpi ankeiden käytävien, joiden tauluissa hahmot ihmettelivät mitä koulussa oikein tapahtui. Adara ohitti pari kertaa paikkoja, joissa seinät olivat lahonneet palasiksi tai kattoa hiukan romahdellut, taistelua oli selvästi käyty.
Matkallaan Adara löysi aiemmin kuulleensa huudon lähteen: Luna, tajuttomana lattialla.
”Luna”, Adara sanoi ja ravisteli tyttöä. Hän nosti sauvansa Lunaa kohti ja mutisi: ”Virkous.”
Luna heräsi mumisten ja katsoi Adaraa. Hänellä valui verivana otsallaan, joka johti hänen juuri pestyihin ja letitettyihin hiuksiinsa.
”Adara, täällä on kuolon-”
”Tiedän, mene varoittamaan muita Rohkelikkotorniin, ja vauhdilla. Minun täytyy mennä”, Adara käski ja auttoi Lunan ylös.
”Minne?”
”Kerron sitten joskus, mutta tämä on nyt tärkeää”, Adara sanoi ja Luna nyökkäsi.
”Mene.”
Adara löysi tiensä pihamaalle, muttei nähnyt ketään. Oli pelottavan hiljaista, vain tuuli ujelsi huhtikuisessa kylmyydessä. Kerran tai pari Adara luuli kuulleensa jotain, muttei kuitenkaan nähnyt mitään käännyttyään katsomaan.
Koululla ei näkynyt paljoa mitään, muutama valon välähdys näkyi välillä ikkunasta ja Adara erotti kuinka ne lähestyivät tähtitiedetornia. Adara tuijotti vaitonaisena koululle ja taisteli itsensä kanssa, menisikö hän mukaan taistoon, uhraten koko tehtävänsä.
Mutta yksi asia piti hänet paikallaan: mahdollisuus kostaa Siriuksen kuolema.
