Luku 94. Jää sulaa
Kolme päivää myöhemmin Adara istui aamiaispöydässä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän söi aamiaistaan rauhallisena ja Lupin istui häntä vastapäätä lukemassa lehteä. Ei hän oikeasti lukenut. Hän mietti kuumeisesti mitä hänen pitäisi sanoa tai tehdä, hän oli yrittänyt kaikkensa sen kolmen päivän aikana. Hän oli jutellut (kuin kuuroille korville), yrittänyt vitsailla, tehnyt Adaran mieliruokia, keksinyt paikkoja jonne he voisivat mennä, mutta turhaan…
Adara siivosi kesken jääneen ruokansa roskiin, astiansa pöydältä ja lähti huoneeseensa. Suljettuaan oven perässään hän lyyhistyi ovea vasten lattialle. Hän oli pidätellyt heikkoa oloaan jo pitkään. Hän puristi kätensä nyrkkiin.
”En saa itkeä… En saa itkeä…” hän hoki itsekseen ja huokaisi syvään. Minä itse halusin muuttua tällaiseksi… En saa päästää tunteita tielleni, minun pitää hoitaa tehtäväni… Jos päästän tunteet tielleni, minua alkaa pelottaa…
Mutta toisaalta, minähän pelkään kuitenkin.
Hän huokaisi hengitys täristen. Se tärinä oli kuin musta pilvi ennustaen sadetta, itkua. Hän puraisi huultaan, ettei niin pääse käymään ja sulki silmänsä.
Pitkästä aikaa hän nukahti niin nopeasti, ettei edes tajunnut sitä. Hän heräsi kaksi tuntia myöhemmin kun hänen ruumiinosansa alkoivat puutua ja hänen päänsä oli huojahtanut ja kolahtanut polvea vasten. Hänestä oli hetken tuntunut kuin hän olisi pudonnut johonkin. Häntä heikotti enemmän, pyörrytti. Ihmekös tuo, hänhän söi melko vähän. Kuului tömähdys huoneen oven toiselta puolelta kun joku koputti.
”Adara? Oletko siellä?” Lupinin ääni kantautui portaikosta.
”Joo, olen…” Adara sanoi ja samassa ovi aukesi. Adara meinasi lentää selälleen nojattuaan oveen ja joutui tarttumaan äkkiä oven pielestä, ettei tehnyt niin. Lupin katsoi häntä hölmistyneenä, muttei viitsinyt kysyä mitä hän teki lattialla oven edessä.
”Ajattelin vain kysyä, jospa haluaisit jo jotain syötävää kun et syönyt aamulla paljoa, ja että –”
”En tarvitse”, Adara sanoi ja nousi ylös hiukan huojahtaen. Koko huone pyöri hänen silmissään.
”Adara…” Lupin sanoi itsepintaisesti. ”Älä pakota itseäsi tähän.”
”En minä pakota, tämä oli minun päätökseni”, Adara totesi ja istuutui sängylleen.
”Oliko sinulla muuta asiaa?”
”Oli, nimittäin… sinulle tuli vieras”, Lupin sanoi, hymyili hiukan ja väistyi oven ulkopuolelle kun George asteli sisään huoneeseen. Adara raotti huuliaan hämmästyneenä, ja yritti silti kaikin voimin pitää kovan ulkokuorensa yllä. Lupin sulki oven perässään ja häipyi äänistä päätellen alakertaan.
Adara kääntyi katsomaan tyynyään joka lojui koskemattomana, siististi paikallaan. George katsoi huoneen lattiaa. Oli pitkän aikaa hiljaista. George nielaisi ja sanoi: ”Remus kertoi, ettet ole voinut kovin hyvin…”
Adara ei vastannut. Miksi Georgen piti olla täällä? Miksi George oli tullut sinne? Miksi?
George asteli heidän välissään olevan matkan ja polvistui lattialle. Hän tarttui Adaraa kädestä ja painoi otsansa sille. Adara vapisi ja nieli kaikki tunteensa, tuskalla. Yhtäkkiä hän ymmärsi, että Georgen otsa oli tulikuuma.
”George, sinun otsasi on kuuma… Sinulla saattaa olla kuumetta”, hän totesi ja George tuhahti.
”Minulla onkin… mutta silti, nousin vuoteeltani heti kun kuulin että sinulla ei ole kaikki hyvin”, George sanoi ja Adara kuuli kuinka hän huohotti puhuessaan.
”Älä ole typerä”, Adara sanoi kylmästi. ”Mene takaisin kotiisi lepäämään –”
”En mene!” George sanoi ja nosti viimein päänsä Adaran kädeltä.
”Sinusta erossa oleminen… teki minut sairaaksi… Joten en aio lähteä tästä mihinkään”, George sanoi päättäväisesti ja Adara puri hampaansa yhteen. Hänen vahva ulkokuorensa alkoi pettää.
”Minä en kestä… Etkä kuulemani mukaan kestä sinäkään. Minä erossa sinusta… ja sinä itse erkanet itsestäsi, koetat piiloutua kuin verhon taakse ja olla joku muu, me ei kummatkaan kestetä, vai mitä? Tämä koko tehtävä ei ole yhtään reilu meitä kohtaan… vai mitä?” George sanoi. Adara jäykisti koko ruumistaan, ettei alkaisi täristä taas.
”Kalkaros sanoi, että sinulta olisi liikaa pyydetty tätä, mutta…” George takelteli.
”Ajattelin kysyä sinulta itseltäsi: Olisiko… olisiko liikaa pyydetty, jos me olisimme yhdessä, aina kun mahdollista… Tiedän, että sinulla olisi sitten enemmän pyyhittävää pois muistoistasi, kun V-Voldemortin kohtaaminen tapahtuu. Mutta haluan olla kanssasi siihen asti.”
Adara ei kestänyt enää. Hän käänsi päätään hiukan poispäin Georgesta ja George näki kyyneleiden virtaavan hänen leualleen ja siitä sängyn peitteelle.
”Adara…” George sanoi arasti ja Adara nyyhkytti ja käänsi päänsä takaisin Georgea kohti, hänen silmänsä kiilsivät kyynelistä ja hänen huulensa tärisivät. George veti Adaraa kädestä ja Adara tuli polvilleen lattialle tämän eteen ja halasi poikaa tiukasti, itkien kovaan ääneen. Kaikki sisällä pidetty tuska ja ikävä valui ulos. Hän itki äänekkäästi, tahrasi kyynelillään Georgen puseron olkapäätä ja rutisti tiukasti tätä käsivarsillaan eikä halunnut päästää irti. Tyttö sopersi pojan nimeä välillä ja jatkoi taas itkemistään. George painoi kätensä tytön selälle ja hymyili. Adaran sydämen peittänyt jääkerros suli ja särkyi. Portaikossa seissyt Lupin painoi kätensä kaiteelle ja hymyili itsekseen.
Adarasta on tulossa oma itsensä…
Seuraava ääni mitä Lupin kuuli, ei ollutkaan niin mieluinen.
”George? Oletko tajuissasi? George? Herää!” kuului Adaran hätäinen huuto. Lupin ryntäsi huoneeseen.
”Mitä tapahtui?” hän kysyi ja näki kuinka George nojasi velttona Adaraan.
”Hän menetti tajuntansa! Hänellä on kuumetta ja –” Adara sanoi hätiköidysti ja Lupin säntäsi heti auttamaan.
Pian George lojuikin Adaran vuoteessa märkä, kylmä pyyhe otsallaan ja kaksi peittoa päällään. Adara istui hänen vieressään tarkkaillen. Samassa pöllö lehahti ikkunaan jalassaan kirje, jossa oli Malfoyn sinetti. Adara puraisi huultaan ja avasi kirjeen.
Hei,
haluaisitko tulla jonain päivänä Malfoyn kartanolle?
Draco
Adara sulki kirjeen ja laski sen lipastonsa laatikkoon. Hän katseli Georgea joka makasi levollisena vuoteella. Adara tarttui hänen käteensä ja pitkästä aikaa antoi hymyn valaista kasvojaan.
”Senkin hölmö…” hän kuiskasi ja siirtyi vuoteen reunalle istumaan ja silitti pojan punaisia hiuksia.
”Itse olet”, poika tuhahti ja avasi silmänsä. Adara pyyhkäisi hiuskiehkuran pojan silmiltä ja kysyi miten tämä voi.
”Ihan hyvin nyt”, George vastasi virnistäen. ”Et vastannut kysymykseeni.”
Adara hymyili taas hiukan ja nyökkäsi.
”On se mahdollista. Minä voin – ja haluan – olla kanssasi. Tulen hulluksi ilman sinua.”
”Tiesin olevani vastustamaton”, George sanoi ja Adara naurahti.
”Itserakas ja hölmö”, Adara totesi.
”Itserakkaus on tervettä, harrastaisit sinäkin joskus”, George totesi ja Adara tökkäsi tätä leikkisästi kylkeen.
”Keneltä sait äsken kirjeen?”
”Dracolta. Hän kysyi haluaisinko mennä Malfoyn kartanolle käymään…” Adara sanoi harmistuneena.
”Aiotko mennä?”
”En vielä… Ensin sinut täytyy saada terveeksi”, Adara sanoi ottaessaan Georgen otsalta liinan ja kasteli sen vadissa joka oli täytetty kylmällä vedellä. Hän asetti sen takaisin Georgen otsalle, Georgen hymyillessä.
”Mikä hymyilyttää?” Adara kysäisi.
”Sinä. Alkoi olla jo ikävä tätä…”
”Älä totu minun orjuuttamiseen noin nopeasti”, Adara sanoi virnistäen ja kuuli alakerrasta kolahduksen.
”Käyn katsomassa kuka tuli…” Adara sanoi ja lähti olohuoneeseen.
Siellä häntä odotti Kalkaros, Lupinin seurassa. Lupin katsoi tätä hiukan vihaisesti ja Kalkaros oli kuin ei olisi huomannut.
”Aloitamme okklumeuksen välittömästi. Meillä ei ole enää aikaa hukattavana teidän suhdesotkuihinne, Musta”, Kalkaros sanoi tylysti. Adara nyökkäsi, hänestä tuntui kuin hän olisi saanut Georgesta voimia.
”Lukilitis!” Adara torjui loitsun heti eikä ehtinyt nähdä mitään muistoa. Kalkaros ei kehunut.
”Lukilitis!” Ja tätä jatkui pitkään, yli kolme tuntia kunnes Kalkaros laski sauvansa ja sanoi:
”Olemme edistyneet. Jos pysyt samassa tahdissa vielä –” Yhtäkkiä, ovi kävi.
”Professori”, Kalkaros sanoi katsahdettuaan ovelle. Adara käänsi myös katseensa ja näki tosiaan Dumbledoren seisomassa eteisessä. Hän asteli lähemmäs heitä ja näytti päätelleen että he olivat juuri harjoitelleet.
”Anteeksi tämä tunkeutuminen tänne”, hän sanoi ja katsoi sitten yksin Adaraan. ”Hyvä, että olette jo harjoitelleet. Asiani nimittäin koskee okklumeusta.”
”Niin, professori?” Adara kysyi.
”Haluan testata okklumeuksen taitojasi. Nyt”, Dumbledore sanoi ja Adaran suu loksahti auki.
”Mitä?” Adara sanoi.
”Kuulit oikein. Haluan testata taitojasi nyt”, Dumbledore toisti. Adara järkyttyi ja lyyhistyi istumaan takanaan olevalle sohvalle. Hän viimein ymmärsi sen: tehtävä ei ollut enää kaukana…
