Luku 93. Kolme päivää
Viikkoa myöhemmin Adara kertoi Kalkarokselle mitä Draco oli luvannut, eikä Kalkaros näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä. Päinvastoin, hän oli tavallista pahemmalla päällä.
”Hän tarkoitti tapaamisella Pimeyden lordin tapaamista henkilökohtaisesti”, Kalkaros sanoi.
”Mutta et ole vielä valmis. Sinun täytyy oppia okklumeus täydellisesti tai koko suunnitelmamme on tuhoon tuomittu. Jatketaan harjoittelua.”
Adara jatkoi monta tuntia sujuvasti torjumistansa, mutta Kalkaros ei silti pitänyt häntä valmiina.
”Tulen huomenna taas”, hän sanoi ja oli juuri poistumassa kun Lupin saapui ulko-ovi kolahtaen.
”Severus! Enkö käskenyt sinua pysymään poissa, kunnes hän on valmis?” Lupin kysyi.
”Hän itse väitti olleensa valmis, ja olemme edistyneet jo lähelle haluamaamme lopputulosta.”
”Tässä yhdessä päivässä muka? Mahdotonta”, Lupin sanoi epäilevästi. Adara katsahti välttelevästi lattiaan.
”Palaan huomenna, samaan aikaan kuin tänään”, Kalkaros sanoi hymyillen hiukan vinosti ja lähti sitten ulos. Lupin katsoi tiukasti Adaraan, joka vain käveli pois huoneeseensa.
Seuraavana päivänä Adara asteli keittiöön, jossa Lupin jo istui syömässä aamiaista ja lukemassa lehteä. Heti kun Adara oli sulkenut oven perässään, Lupin kysyi:
”Kauanko olet harjoitellut tietämättäni?”
”Aloitimme pari viikkoa sitten, mutta emme ole tavanneet kuin –” Lupin huokaisi raskaasti.
”Et pysty pian jatkamaan tehtävääsikään jos rasitat itsesi noin.”
”Voin ihan hyvin”, Adara sanoi.
”Et, et voi. Sirius on juuri kuollut ja edessäsi odottaa hengenvaarallinen tehtävä, josta sinun on pakko suoriutua, sinä et todellakaan voi hyvin! Yrität unohtaa tuskasi raatamalla okklumeuksen kanssa.” Adara puraisi huultaan välttääkseen tunteidensa näkyvän ulospäin. Lupin nousi seisomaan ja asteli hiukan lähemmäksi.
”Me – minä ja kiltalaiset – tuskin tunnemme sinua enää. Olet kuin kävelevä patsas, et koskaan hymyile ja olet koko ajan henkisesti poissa. Sinä hukkaat itseäsi”, Lupin sanoi ja Adara ei vastannut.
”Etkö muka enää yhtään kaipaa Siriusta?” Adara kohautti olkapäitään.
”Enpä oikeastaan. Hänhän oli Harrylle kuin isä. Rakasti varmaankin enemmän ’poikaansa' kuin –”
Adara tunsi yllättäen kovan kivun poskessaan Lupinin nyrkin osuessa siihen. Hän kaatui taaksepäin ja löi selkänsä seinään.
”Mikä sinua vaivaa?! Missä on se Adara jonka tunsin?! Hän jota opetin kolme vuotta sitten, joka teki aina kaikkensa rakkaidensa ja ystäviensä puolesta! Joka ylipäätään tunsi jotain! Missä?!” Lupin karjui ja Adara painoi kätensä poskelleen katse lattiassa, hiukset peittivät hänen silmänsä joten Lupin ei nähnyt hänen ilmettään.
Lupin ehti nähdä vain kyyneleen vierähtävän Adaran poskelle, kun tämä kääntyi poispäin hänestä. Lupin viimein ymmärsi mitä hän oli tehnyt. Hän katsoi kättään kuin se olisi veren tahrima ja saastainen.
”Minä… Adara, en tarkoittanut –” Lupin kakoi ja katsoi mielipuolisena kättään. Mitä hän olikaan tehnyt?
Hän kääntyi sanoakseen Adaralle jotain, mutta hän oli poissa.
”ADARA!” Hän huusi, mutta kuuli ulko-oven paukahtavan kiinni.
Adara juoksi ja juoksi, kunnes hänen hengityksensä ei tuntunut kulkevan. Hän pysähtyi nojaamaan puiston reunalla olevaan puuhun ja huomasi olevansa juuri Siriuksen ja Violan lempipuiston luona. Hän hengitti raskaasti ja tuijotti jalkoihinsa.
En itke, en itke… hän ajatteli itsekseen ja tärisi kylmästä tuulen henkäistessä hänen päälleen. Tuulta seurasi sade, joka hääti kaikki lapset ja heidän vanhempansa pois puistosta. Adara jäi yksin.
Hän näki puiston toisessa päässä suihkulähteen jonka lähellä oli istunut Siriuksen kanssa.
Hän asteli suihkulähteelle ja istuutui sen reunalle. Pisarat piirsivät väreitä lähteen veden pintaan ja saivat Adaran ihon nousemaan kananlihalle kylmästä. Hän kuuli askeleita takaansa ja kääntyi. Kalkaros.
”Mitä sinä täällä teet?” Adara kysyi.
”Seurasin sinua. Olin juuri tulossa Kalmanhanaukiolle kun juoksit ohitseni”, Kalkaros sanoi.
”Ai…” Adara mutisi ja käänsi katseensa maahan ja pyyhkäisi nuhaista nenäänsä, kuitenkin arastaen koskea poskeensa.
”Meillä piti olla okklumeusta”, Kalkaros huomautti.
”Ai niin… unohdin”, Adara sopersi nolostuneena kääntämättä katsettaan.
”Palaisimmeko tästä sateesta sisätiloihin… Kalmanhanaukiolle?” Kalkaros sanoi kolkosti ja hiukan ivallisesti.
”Ei!” Adara huudahti ja Kalkaros kohotti kulmiaan.
”Jos… jos mentäisiin johonkin muualle”, Adara ehdotti. Adaran yllätykseksi Kalkaros nyökkäsi enempää kyselemättä.
”Miten vain. Tartu käsivarteeni”, hän sanoi, Adara nousi ylös ja tarttui hiukan arkaillen opettajansa käsivarteen. Pian he kaikkoontuivat paikalta.
Adara ei tiennyt missä he olivat, vaikka tiesikin paikan nimen tienviitasta: Kehrääjänkuja.
”Tänne päin”, Kalkaros sanoi ja käveli edellä. Adara seurasi mukisematta.
He saapuivat harmaalle, hyvin ankean näköiselle talolle. Kalkaros mutisi jotain ja ovi aukesi itsestään. Talo oli sisältäkin synkkä, ja kylmä. Olohuoneen pöydällä lepäsi viinipullo ja muutama lasi, eikä mitään muuta. Huone oli muuten siisti ja sisälsi sohvan ja nojatuolin, sekä kaappeja ja hyllyn, eikä mikään ollut pölyssä. Kuin tyhjyydestä huolimatta talossa oikeasti asuisi joku.
”Harjoitellaan täällä”, Kalkaros sanoi ja nosti sauvansa.
”Valmis? Lukilitis!”
Adara oli taas Kalmanhanaukiolla omassa huoneessaan – sitten hän tunsi kuinka Kalkaros etsi hänen mielestään jotain. Jotain tiettyä muistoa. Se tuntui kuin joku sorkkisi sormillaan hänen aivojaan. Yhtäkkiä Adara oli taas keittiössä ja Lupin löi häntä.
”Karkotaseet!” hän torjui ja palasi viimein todellisuuteen, jossa Kalkaros katsoi häntä tuimasti. Adara ei vastannut katseeseen.
”Etsit tuon muiston ihan tahallasi.”, Adara sanoi.
”Hyvä että tunsit sen. Se on hyödyllinen taito.. Olemme edistyneet”, Kalkaros sanoi kolkosti.
”Tuon takia et siis halunnut Kalmanhanaukiolle, mutta tiedoksesi: Lupin tulee asumaan vielä pitkään kanssasi siellä, joten suosittelen teitä sopimaan typerät erimielisyytenne niin minun ei tarvitse tuoda sinua kotiini.”
”Kotiisi? Sinä asut täällä?” Adara sanoi hölmistyneenä.
”Niin asun”, Kalkaros vastasi. ”Jatketaan.” Ja Adara esti tämän loitsun ennen kuin ehti nähdä vilaustakaan muistoista.
”Edistystä”, Kalkaros totesi ja nosti sauvansa lattialta.
He harjoittelivat pitkään, kunnes ilta hämärsi ulkona ja Adara oli väsynyt.
”Lopetetaan tähän”, Kalkaros totesi lopulta. ”Saatan sinut Kalmanhanaukiolle.”
”Ei, ei tarvitse. Löydän sinne itsekin”, Adara sanoi.
”Me ilmiinnyimme tänne, etkä edes tiedä missä Englannin kolkassa tämä paikka on”, Kalkaros huomautti, kun ulkoa kuului pieni poksahdus, kun joku ilmiintyi pihalle.
”Piiloudu”, Kalkaros käski nopeasti ja Adara piiloutui keittiön oven taakse.
Kalkaros odotti kunnes oveen koputettiin, ja meni sitten avaamaan.
”Lupin, mikä yllätys”, Kalkaros totesi kolkosti ja Lupin asteli sisälle hengästyneenä.
”Oletko nähnyt Adaraa?” hän kysyi.
”Kuten tiedät, niin en ole sokea”, Kalkaros sanoi kylmästi. Lupinin kasvoilla hehkui yhtäkkiä toivo.
”Näit hänet tänään? Missä? Mitä hän sanoi? Missä hän nyt on?”
”Rauhoitu”, Kalkaros kehotti, muttei lainkaan lohduttavaan sävyyn, ”Vastaan tuossa järjestyksessä kuin kysyitkin. Kyllä, näin hänet tänään, hän juoksi minun ohitseni kun olin tulossa Kalmanhanaukiolle. Hän ei sanonut mitään erikoista, paitsi että hän ei halunnut missään nimessä palata Kalmanhanaukiolle. Ja hänen olinpaikkansa nyt –” Kalkaros vilkaisi lattiaan ja sanoi: ”En tiedä.”
Lupin horjahti istumaan Kalkaroksen sohvalle.
”Menetin malttini”, hän sanoi ja hieraisi päätään.
”Ja löit”, Kalkaros sanoi mitään ilmaisevalla äänellä.
”Mistä sinä sen tiesit?” Lupin kysyi.
”Sen näki poskesta ja hänen käytöksestään”, Kalkaros sanoi ja asteli sulkemaan keittiön oven kokonaan kiinni. Adara ei kuullut mitään.
”Hän vihaa minua varmasti nyt”, Lupin sanoi ja huokaisi raskaasti.
”Tuskin”, Kalkaros tuhahti.
”Mistä tiedät?”
”Olettaisin hänen ennemminkin pelkäävän.”
”Pelko muuttuu ajan myötä vihaksi.”
”Tuskin. Kyllä sinä tiedät, ettei hän ole aivan niin.. taipuvainen vihaan.”
”Mutta hän on muuttunut… Hän ajattelee pelkkää tehtävää ja hän – hän kadottaa itsensä. Etkö voisi lopettaa okklumeuksen opettamista siksi aikaa että teen hänelle selväksi, ettei se haittaa jos hän epäonnistuu?”
”En tuolla perusteella, koska se todellakin haittaa jos hän epäonnistuu.”
”Sitten teen selväksi, että välitän hänestä vaikka hän epäonnistuu!”
”Liikuttavaa, Lupin. Voin suorastaan pahoin”, Kalkaros sanoi pilkallisesti, mutta Lupin ei sanonut mitään.
”Me menetämme hänet…” Lupin totesi myöhemmin ja huokaisi. ”En tiedä mistä enää etsiä.”
”Hän on keittiössä”, Kalkaros totesi yhtäkkiä.
”Mitä?” Lupin sanoi hölmistyneenä.
”Hän on keittiössäni. Ja pysykööt siellä kunnes päättää itse tulla –” Kalkaros oli sanomassa kun Adara asteli keittiöstä ulos.
”- esiin.”
”Adara”, Lupin sanoi ja nousi ylös katse tytössä.
”Olen todella pahoillani, en tarkoittanut –”
”Ei se mitään”, Adara vastasi tyynesti. ”Lähdetäänkö?”
Lupin katsoi tämän kävelevän ovesta ulos, asteli tämän perässä ovelle mutta jäi ovenrakoon sanomaan Kalkarokselle: ”Anna hänelle muutama päivä. Kolme päivää, pyydän…”
Ovi kalahti kiinni ja Kalkaros jäi seisomaan paikalleen, katse ovessa kunnes kuuli heidän poistuneen.
”Ihmissuhteet… Onneksi eivät ole minun ongelmani. Sinulla ne taitavatkin rajoittua siihen, että moni maksaisi päästäsi, vai mitä, Matohäntä?”
