Taidan pistää ny... mut tän jälkeen odotan paljon kommenttia ^^
Luku 84. Salaperäisyyksien osasto
He juoksivat kiellettyyn metsään ja löysivät kuin löysivätkin Harryn ja Hermionen, jotka onnistuivat hukkaamaan Pimennon – hieman kentaurien avustuksella, asia johti siihen että Pimento oli nyt kentaurien käsissä ja Adara ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen.
He palauttivat kaikille omat sauvansa ja juttelivat hetken tilanteesta.
”Onko Voldemort saanut Siriuksen?” Adara varmisti.
”On, ja olen varma että hän on yhä hengissä”, Harry sanoi. ”Mutta en käsitä, miten me päästään auttamaan häntä.”
Kaikki näyttivät pelokkailta.
”No, meidänhän täytyy tietysti lentää”, Luna sanoi.
”Ensinnäkin, meidän ei täydy yhtään mitään, jos lasket itsesi mukaan meihin”, Harry sanoi. ”Ja vain Ronilla on luudanvarsi, jota ei vartioida. Joten –”
”Minulla on luuta!” Ginny sanoi.
”Joo, mutta sinä et tule mukaan”, Ron sanoi.
”Anteeksi nyt, mutta minä olen yhtä huolissani Siriuksesta kuin tekin!”
”OLKAA NYT HILJAA!” Adara huusi. Hän oli menettänyt malttamattomuutensa. ”Minulle –” hän sanoi kun kaikki hiljenivät. ”- on ihan se ja sama kuka lähtee ja mihin, kunhan edes joku tulee kanssani pelastamaan hänet.”
”Minä tulen”, Ginny sanoi vankasti.
”Minä myös”, Harry sanoi ja lopulta kaikki olivat tulossa.
”Joten, millä me saamme meidät – kaikki seitsemän ministeriöön?”
”Lennetään!” Luna aloitti taas.
”Miten?” Adara kysyi.
”Noilla”, Luna sanoi ja osoitti kahden puun väliin. Siellä seisoi kolme thestralia.
”Loistavaa, Luna!” Harry sanoi.
”Onko ne niitä hulluja hevosjuttuja, joita ei näe ellei ole nähnyt jonkun heittävän veivinsä?” Ron kysyi.
”On”, Harry sanoi.
”Montako?”
”Vain kolme.”
”No meille riittää vain kolme”, sanoi Hermione joka oli ilmeisesti taas päättänyt että heitä lähtee vain Adara, Harry, Ron ja hän itse.
”Meitä taitaa olla seitsemän, kuten Adara sanoi”, Luna mutisi.
”Lopettakaa jo!” Adara sanoi, asteli yhden thestralin luo ja nousi varuillaan sen selkään.
”Minä lähden vaikka ilman teitä, minä en piittaa tuleeko teistä kukaan perässäni, mutta en aio vain seistä tässä ja odottaa että Harry näkee näyn jossa isäni kuolee!” hän huusi. Thestrali kopsutti hiukan kavioitaan maahan.
”Vie minut taikaministeriöön, Lontooseen”, Adara kuiskasi sille, ja ihmetyksekseen, thestrali avasi siipensä ja lähti muiden huutaessa lentoon. Adara ei piitannut, ei pätkääkään. Ainoa mitä hän nyt halusi, oli pelastaa Sirius.
Tuli iltahämärä, Adaran käsiä palelsi, mutta hän ei oman henkensä – ja Siriuksen – takia voinut päästää irti. Matka tuntui kestävän iäisyyden. Hän hengitti pelkästään pelon takia katkonaisesti ja täristen. Hän ei tiennyt mitä tekisi ministeriöön päästyään, mutta se oli sen ajan murhe.
Samassa thestrali muutti suuntaansa kohti maata. Lontoon valot alkoivat erottua koko ajan vain suurempina. Hän kuuli ääniä takaansa. Harry ja muut olivat saavuttaneet hänet. Hän hymyili hiukan laskeutuessaan maankamaralle, muiden tehdessä pian samoin. Adara asteli puhelinkopille ja odotti että Harry, Ron ja Hermionekin tulivat.
”Tulkaa te seuraavalla. Me odotetaan”, Harry sanoi muille. Adara paineli: kuusi, kaksi, neljä, neljä, kaksi.
”Tervetuloa taikaministeriöön. Olkaa hyvä ja ilmoittakaa asianne”, kuului kalsea naisääni.
”Adara Musta, Harry Potter, Hermione Granger ja Ron Weasley. Tulimme – pelastamaan erään henkilön”, Adara sanoi kiireellä.
”Kiitos.”
Hissi liikkui alaspäin.
”Vierailijat, olkaat hyvät ja ottakaa nimilappu ja kiinnittäkää se kaapunne etumukseen.”
He kiinnittivät kaiken varalta nimilaput kaapuihinsa. ”Ministeriön vierailijat, teidän on alistuttava tutkimukseen ja esitettävä sauvanne kirjattavaksi turvatiskille, joka sijaitsee atriumin perällä.”
Samassa, hissi pysähtyi.
He ottivat sauvansa esiin ja ryntäsivät kopista. Koppi nousi saman tien ylös ja hetken päästä toi loput ryhmästä mukanaan. Atriumissa ei näkynyt ketään. Vain pieni suihkulähteen solina kuului.
Kun loputkin saapuivat, he jatkoivat Harryn johtamina matkaansa. He jatkoivat toisella hissillä kohti salaperäisyyksien osastoa. He astuivat hissistä ulos, ja sieltä mustasta ovesta pyöreään huoneeseen, jonka seinillä oli suuria – mustia täysin samannäköisiä – ovia. Huoneen ovet alkoivat pyöriä ja lopulta he eivät erottaneet mistä olivat tulleet.
”Pitäisikö meidän hajaantua? Lähetetään suojelius toisillemme jos löydämme jotain”, Adara ehdotti, mutta kukaan ei suostunut ideaan, joten he jatkoivat yhdessä. He menivät yhteen huoneeseen, jonka seinillä olevilla hyllyillä lojui purkeissa… aivoja?
”Mitähän niillä mahdetaan tehdä?” Ron mietti.
”Häivytään täältä. Tämä ei ole oikea”, Harry sanoi ja he lähtivät.
He merkkasivat huoneen oven rastilla, että erottivat oven muista kun ovihuone pyöri taas.
He astelivat taas yhteen huoneeseen, joka oli isompi kuin edellinen, ja hämärästi valaistu, neliskanttinen ja keskeltä matalampi niin, että huoneessa oli parinkymmenen jalan syvyinen kivinen kuoppa. He seisoivat sen ylimmällä rivillä, jonkinlaisilla kivipenkeillä. Kuopan keskellä oli kivinen koroke, jolla oli kivinen, mureneva holvikaari, josta roikkui musta repaleinen verho. Verho lepatti yhtäkkiä. Harry kuiskasi Siriuksen nimen kurkistaessaan holvikaareen lähempää. Siellä ei ollut mitään tai ketään.
”Lähdetään pois. Tämä ei ole oikea paikka, Harry, lähdetään täältä”, Hermione huikkasi kuulostaen pelokkaalta.
”Okei”, Harry sanoi ja oli juuri palaamassa, kun hän kysyi: ”Mitä sanoit?”
”En sanonut mitään.” Hermione sanoi.
”Joku kuiskailee tuon takana”, Harry sanoi katsoen holvikaarea. ”Sinäkö se olit, Ron?”
”En.”
”Ettekö te muut kuule sitä?” Harry tivasi. Adara kuunteli tarkemmin. Hän tosiaan kuuli jotakin, hyvin hiljaista supinaa.
”Siellä ei ole mitään, siinä on pelkkä holvikaari, ei sinne mahdu ketään. Älä viitsi, Harry, tule pois – Me tultiin tänne Siriuksen takia!” Hermione jatkoi. Adara hätkähti ja lähti ovelle. Muut tulivat perässä. He merkkasivat taas oven vääräksi. Seuraava ovi oli lukossa.
”Alohomora!” Hermione yritti, mitään ei tapahtunut. Harry yritti Siriukselta saatua veistä, mutta terä suli. Ovi oli ja pysyi kiinni.
”Antaa sen oven olla”, Hermione sanoi ja merkkasi sen.
”Mutta entä jos se on se?” Ron kysyi.
”Ei voi olla, koska unissaan Harry pääsi ovista”, Hermione sanoi. He avasivat uuden oven.
”Se on tämä!” Harry henkäisi. Huoneessa oli hyppelehtiviä valoja, jotka loistivat kirkkaasti. Hyllyillä kimalsi kelloja, isoja ja pieniä, kaapeissa ja koteloissa. Huoneessa tikitti tauotta, ja Adaraa alkoi pelottaa se aika jota he olivat kuluttaneet jo hukkaan.
”Tätä tietä!” Harry sanoi ja muut seurasivat häntä.
”Tämä se on”, hän totesi päästyään ovelle.
Kaikki pitivät sauvojaan esillä, huolestuneina ja totisina. Harry avasi oven.
Huone oli korkea kuin kirkko, täynnä pelkkiä hyllyjä, jotka olivat puolestaan täynnä pölyisiä, pieniä lasipalloja. Pallot kimmelsivät sameasti valossa. Huoneessa oli kylmä.
”Sinä sanoit, että rivillä yhdeksänkymmentäseitsemän”, Hermione kuiskasi. Adara ei tiennyt mistä he puhuvat.
”Pitäkää sauvat valmiina”, Harry sanoi ja he jatkoivat viisikymmentäneljä-hyllyltä oikealle. He kävelivät pitkää hyllyjen muodostamaa kujaa eteenpäin, seuraten vanhoja lappuja joissa luki aina hyllyn numero.
”Yhdeksänkymmentäseitsemän!” Hermione kuiskasi. He olivat saapuneet kujan päähän ja kurkistivat nyt viereisen kujan toiseen päähän. Ei ketään.
”Hän on tuolla kauimmaisessa päässä”, Harry kuiskasi. ”Häntä ei näe tänne asti… Hänen pitäisi olla tässä lähellä.” Ja niin he jatkoivat kohti toista päätä.
”Harry… minä en usko, että Sirius on täällä”, Hermione sanoi varoen. Adara katsoi valppaana ympärilleen.
”Harry?” Ron huikkasi. ”Oletko nähnyt tämän?”
”Minkä?” Harry kysyi kiihkeästi.
”Tuossa – tuossa on sinun nimesi”, Ron sanoi ja osoitti yhtä lasipalloa, johon oli kiinnitetty lappu:
S.P.P. A.P.W.B.D:lle
Pimeyden lordi
ja (?) Harry Potter
”Miksi sinun nimesi on täällä? Kenenkään muun ei ole”, Ron ihmeteli.
”Minusta sinun ei pidä koskea siihen”, Hermione kuiskasi.
”Miksei? Sehän liittyy minuun jotenkin”, Harry kysyi.
”Älä, Harry”, Nevillekin sanoi. Adara ei nähnyt merkkiäkään Siriuksesta, hän huokaisi. Ehkä kaikki olikin väärinkäsitystä... unta? Ja hän heräisi pian...
”Siinä on minun nimeni”, Harry sanoi ja otti pallon hyllyltä ja tuijotti sitä.
”Oikein hyvä, Potter. Käännypä nyt hitaasti ja nätisti ympäri ja anna se minulle”, kuului ääni.
Mustia hahmoja ilmestyi kuin tyhjästä, kaikkialta heidän ympärilleen. Hetkessä heidät oli saarrettu.
”Minulle, Potter”, totesi Lucius Malfoyn ääni ja tämä astui edemmäs muiden seasta, ojentaen kättään. Vaikka hänellä oli naamio, hänet tunnisti silti äänestä ja käärmesormuksesta pikkurillissään.
”Missä Sirius on?” Harry kysyi. Kuolonsyöjät nauroivat ja karski naisääni sanoi voitonriemuisesti: ”Pimeyden lordi tietää aina!”
”Aina”, Malfoy toisti. ”Annapa nyt se ennustus minulle, Potter.”
”Missä Sirius on?” Harry toisti kysymyksensä.
”Missä Sirius on?” matki nainen. Kuolonsyöjät astelivat lähemmäs heitä, olivat enää jalan päässä.
Ron liikahti hiljaa.
”Älä tee mitään, vielä”, Harry kuiskasi. Nainen nauroi taas.
”Kuulitteko? Kuulitteko? Jakelee toisille lapsille ohjeita ihan kuin aikoisi taistella meitä vastaan!”
”Voi Bellatrix, sinä et tunne Potteria niin kuin minä”, Lucius sanoi. Bellatrix, Tonksin täti ja Nevillen vanhempien kiduttaja. ”Hänellä on heikkous sankaruuteen ja pimeyden lordi ymmärtää sen. Annapa nyt se ennustus minulle, Potter”, Lucius jatkoi.
”Minä tiedän sen, Sirius on täällä. Minä tiedän että hän on teillä!” Harry jatkoi. Taas kuolonsyöjät nauroivat, Adara puristi sauvaansa tiukemmin.
”Sinun on jo aika oppia elämän ja unien välinen ero, Potter. Annapa nyt se ennustus, ettei meidän tarvitse ruveta käyttämään taikasauvoja”, Malfoy jatkoi.
”Sen kun rupeatte”, Harry sanoi ja kohotti omaa sauvaansa. Muut tekivät samoin kuka mihinkin suuntaan.
”Luovuta ennustus, niin ketään ei tarvitse vahingoittaa”, Malfoy jatkoi. Harry nauroi vuorostaan.
”Joo, niin varmaan! Minä annan teille tämän – ennustusko tämä on? Ja sinä annat meidän häippästä kotiin vai?”
Bellatrix yritti kutsua ennustusta tulejo-loitsulla. Harry oli nopeampi: ”Varjelum.”
”Oho, tuohan osaa pelata. Tuo pikkilillinen Potter-vauva”, Bellatrix sanoi. ”Olkoon menneeksi sitten –”
”MINÄHÄN SANOIN ETTÄ EI!” Malfoy karjui tälle. ”Jos särjet sen -!” Bellatrix asteli lähemmäs ja laski huppunsa.
”Eikö suostuttelu riitä vielä? Napatkaa tuo säälittävä serkkuni äpärä, Potter-poika saa katsoa kun kidutan häntä.”
Adara tunsi kahden kuolonsyöjän hengitykset niskassaan.
”Minä särjen tämän jos sen teet”, Harry sanoi. Kuolonsyöjät eivät koskeneet häneen.
”Mistä ennustuksesta me oikein jutellaan?” Harry kysyi.
”Millainen ennustus? Sinä pilailet, Potter” Bellatrix sanoi.
”Ei, en pilaile. Mitä varten Voldemort haluaa sen?” Harry sanoi, Bellatrix henkäisi.
”Sinä uskallat lausua hänen nimensä?”
”Joo. Joo minulle ei tuota mitään ongelmia sanoa Vol-”
”Sulje suusi!” Bellatrix kirkaisi. ”Sinä uskallat lausua hänen nimensä arvottomilla huulillasi, sinä uskallat tahrata sen puoliverisen kielelläsi, sinä uskallat - ”
”Tiesitkö sinä, että hänkin on puoliverinen?” Harry sanoi. ”Voldemort, niin. Voldemortin äiti oli noita mutta isä oli jästi – vai onko hän väittänyt teille, että on puhdasverinen?” Harry jatkoi.
”TAINNU-”
”EI!” Bellatrixin sauvasta tuli punainen valosuihku, mutta Malfoy muutti sen suunnan.
”ÄLÄ HYÖKKÄÄ! ME TARVITSEMME ENNUSTUKSEN!”
”Hän uskalsi! Hän uskaltaa –” Bellatris kirkui sekavasti, ”hän seisoo tuossa – saastainen –”
”VASTA KUN ENNUSTUS ON MEILLÄ!” Malfoy mylvi. Adaraa ihmetytti tämä varovaisuus, johtuiko se pallosta vai siitä että hänen poikansa ihastus seisoi Harryn takana?
