Luku 17. Syitä ja seurauksia
”Te olette mielipuolia kumpikin!” Ron huudahti.
”Naurettavaa!” Hermione lisäsi.
”Peter Piskuilan on kuollut! Tuo tappoi hänet kaksitoista vuotta sitten!” Harry säesti osoittaen Siriusta.
”Minä yritin”, Sirius murahti. ”Mutta Peter veti pidemmän korren... Nyt käy toisin!” Sirius nousi nopeasti ylös ja koetti päästä Peteriin käsiksi.
”Sirius, EI!” Lupin huusi ja irrotti Siriuksen irti Ronista.
”ODOTA! Et saa tehdä sitä noin vain – heidän täytyy ymmärtää – meidän täytyy selittää.”
”Selitetään jälkikäteen!” Sirius ärähti ja yritti paiskata Lupinin kimpustaan. Adara ei ollut koskaan nähnyt häntä niin malttamattomana. Peter kiljui kuin pieni kidutettu possu.
”Heillä – on – oikeus – kuulla – totuus!” Lupin sanoi huohottaen ja yritti helpottaa Siriuksen oloa. Adara oli samaa mieltä, joten hän nousi ylös, tarttui Siriusta kädestä ja sanoi: ”Lupin on oikeassa. Ron on pitänyt häntä lemmikkinä, ja Harry ansaitsee kuulla totuuden.”
Sirius rauhoittui kuin lamautettuna. Lupin katsoi häntä hetken tyrmistyneenä.
”Olkoon sitten. Kerro heille mitä tahdot. Mutta kerro äkkiä, haluan tehdä sen murhan josta minut vangittiin”, Sirius sanoi Lupinille.
”Te olette tärähtäneitä”, Ron sanoi ääni täristen. ”Minä olen saanut tarpeekseni, minä häivyn.” Hän koetti päästä seisomaan, mutta Lupin kohotti sauvansa ja osoitti Peteriä.
”Sinä kuuntelet nyt mitä minä sanon, Ron. Pidä vain kuunnellessasi tiukasti Peteristä.”
”SE EI OLE PETER, SE ON KUTKA!” Ron huusi vastaan. ”Piskuilanin kuolemalla oli silminnäkijöitä koko kaduntäysi.”
”He eivät nähneet sitä mitä luulivat nähneensä!” Sirius tokaisi.
”Kaikki luulivat että Sirius tappoi Peterin. Uskoin niin itsekin – kunnes tänä iltana katsoin Kelmien karttaa... Se ei ikinä valehtele... Peter elää, hän on Ronin käsissä, Harry”, Lupin selitti. Harry ja Ron näyttivät yhä siltä kuin Lupin ja Sirius olisivat heidän mielestään seonneet.
”Harry, kiltti. Kuuntelisit mitä heillä on sanottavaa”, Adara sanoi ääni hiukan täristen.
”Adara, heihin ei voi luottaa!” Ron sanoi vakavana.
”Onko hän kommenuskirouksen alaisena?” Hermione kysyi Siriukseen katsoen.
”En ole!” Adara tiuskaisi. ”Sen huomaisi jos olisin. Oikeasti, olen samaa mieltä Siriuksen kanssa. Peter on tuo... tuo rotta. Kuunnelkaa mitä he sanovat, ette te menetä mitään!”
”Mutta kun... Kutka ei voi olla Piskuilan, eihän se voi olla totta. Tietenkään ei voi”, Hermione mutisi.
”Miksei voi?” Adara kysyi.
”Siksi että... tiedettäisiin, jos Peter Piskuilan olisi animaagi. McGarmiwan tunnilla käsiteltiin animaageja. Ja minä etsin ne kaikki, kun tein läksyjä – ministeriö pitää kirjaa noidista ja velhoista, jotka osaa muuttua eläimiksi. Rekisterissä lukee, miksi eläimeksi kukakin pystyy muuttumaan ja mitä tuntomerkkejä heissä on eläiminä ja sen sellaista... ja minä katsoin rekisteristä McGarmiwan tiedot, ja tällä vuosisadalla on ollut vain seitsemän animaagia, eikä Piskuilania ollut siinä joukossa.”
Lupin nauroi.
”Oikein taas, Hermione! Mutta sitä ministeriö ei saanut koskaan tietää, että Tylypahkassa juoksenteli yhteen aikaan kolme rekisteröimätöntä animaagia.”
”Jos aiot kertoa heille koko jutun, Remus, pane jo töpinäksi. Minä olen odottanut kaksitoista vuotta, en jaksa enää kauan”, Sirius ärähti. Adara katsoi häntä myötämielisesti ja tarttui tätä jälleen käsivarresta. Tällä kertaa Harry huomasi asian ja katsoi Adaraa oudosti.
”Hyvä on... mutta sinun täytyy auttaa minua, Sirius. Minä tiedän vain kuinka kaikki alkoi”, Lupin sanoi ja vaikeni yhtäkkiä. Huoneen ovi oli avautunut kovaa narahtaen. Kaikki tuijottivat oviaukkoa. Lupin harppoi ovelle ja kurkisti portaille.
”Ei ketään.”
”Täällä kummittelee!” Ron sanoi.
”Ei kummittele... Röttelössä ei ole koskaan kummitellut. Kyläläisten kuulemat kirkaisut ja ulinat olivat minusta lähtöisin...” Hän vaikeni hetkeksi. ”Siitä tämä tarina alkaa – kun minusta tuli ihmissusi. Koko juttu olisi jäänyt tapahtumatta jos minua ei olisi purtu... jos en olisi ollut niin uhkarohkea.” Ron aikoi sanoa jotain, mutta Adara potkaisi tämän tervettä jalkaa ja Hermione sanoi:
”Shh!”
”Olin vasta pikkupoika, kun minua purtiin. Vanhempani tekivät kaikkensa, mutta tuohon aikaan ei ollut parannuskeinoa. Liemi jota Kalkaros nykyään keittää minulle, on aivan uusi keksintö. Se tekee minusta vaarattoman. Kunhan muistan juoda sitä täysikuuta edeltävällä viikolla, pysyn järjissäni kun muutun... Voin käydä kerälle toimistooni, olen harmiton susi ja odotan että kuu pienenee jälleen... Mutta ennen kuin sudenmyrkkyjuoma keksittiin, minusta tuli kerran kuukaudessa täysi hirviö. Tuntui mahdottomalta, että olisin voinut päästä Tylypahkaan kouluun. Muiden lasten vanhemmat eivät varmasti olisi tahtoneet lastensa joutuvan lähelle minua...
Mutta sitten Dumbledoresta tuli rehtori. Hän suhtautui minuun myötämielisesti ja sanoi ettei mikään estäisi minua tulemasta Tylypahkaan. Kunhan ryhtyisimme tiettyihin varotoimiin”, hän sanoi ja katsoi Harrya.
”Minähän sanoin sinulle, että Tällipaju istutettiin sinä vuonna kun minä tulin Tylypahkaan. Itse asiassa se istutettiin juuri siksi että minä tulin Tylypahkaan. Tämä talo, tunneli, joka johtaa tänne, kaikki rakennettiin minua varten. Kerran kuukaudessa minut salakuljetettiin linnasta tänne muodonmuutokseen. Puu istutettiin tunnelin suulle, jottei kukaan vahingossa törmäisi minuun silloin kun olin vaarallinen... Minun muodonmuutokseni olivat siihen aikaan – ne olivat hirvittäviä. On erittäin kivuliasta muuttua ihmissudeksi.” Adara tunsi omantunnon pistoksen Lupinin kanssa riidoissa olosta. ”Minut eristettiin ihmisistä joten purin ja raavin muiden uhrien puutteessa itseäni. Kyläläiset kuulivat ääneni ja ulinani ja kuvittelivat, että täällä asui erityisen rajuja henkiä. Dumbledore vahvisti huhua... Vieläkään kyläläiset eivät uskalla lähestyä taloa, vaikka täällä on ollut hiljaista jo vuosia.” Adara tunsi olonsa tyhmänrohkeaksi kun oli vain marssinut Röttelöön Siriuksen perässä.
”Mutta muodonmuutoksiani lukuun ottamatta olin onnellisempi kuin koskaan ennen. Ensimmäisen kerran minulla oli ystäviä. Kolme erityisen hyvää ystävää. Sirius Musta... Peter Piskuilan...” Peter vinkaisi. ”ja tietysti sinun isäsi, Harry – James Potter.
Minun kolme ystävääni huomasivat totta kai, että katosin kerran kuukaudessa. Keksin kaikenlaisia tekosyitä. Pelkäsin hirveästi, että he hylkäävät minut siinä silmänräpäyksessä kun saavat tietää mikä olen. Mutta niinhän siinä kävi, että he, kuten tekin Hermione ja Adara, keksivät itse totuuden.” Hermione vilkaisi Adaraa.
”Eivätkä he hylänneet minua. Sen sijaan he tekivät minun vuokseni jotain, mikä muutti muodonmuutokseni paitsi siedettäväksi, myös elämäni parhaiksi ajoiksi. He rupesivat animaageiksi.”
”Minun isänikin?” Harry sanoi ällistyneenä.
”Kyllä vain. Heiltä meni likimain kolme vuotta selvittää, miten se tehdään. Sinun isäsi ja tämä Sirius tässä olivat koulun teräväpäisimmät oppilaat, ja onnekkaitakin he olivat, sillä animaagin muodonmuutos voi mennä kammottavalla tavalla pieleen – yksi syy siihen, että ministeriö pitää niin tarkkaa lukua niistä, jotka yrittävät. Peter tarvitsi kaiken avun, jonka James ja Sirius saattoivat hänelle antaa. Lopulta viidentenä kouluvuotenamme he onnistuivat. Jokainen heistä osasi muuttua tahdonvoimalla joksikin eläimeksi.”
”Mutta miten se sinua auttoi?” Hermione kysyi selvästi ymmällään.
”He eivät voineet pitää minulle seuraa ihmisinä, joten he pitivät seuraa eläiminä. Ihmissusi on vaarallinen vain ihmisille. He livahtivat joka kuukausi linnasta Jamesin näkymättömyysviitan alla. He muuttuivat... Peter, joka oli pienin, pystyi livahtamaan tällipajun mäiskivien oksien alitse ja koskettamaan kyhmyä joka kivettää sen. Sitten he pujahtivat tunneliin ja tulivat luokseni. Heidän ansiotaan minusta tuli vähemmän vaarallinen. Ruumiini oli edelleen susi, mutta mieleni tuntui heidän seurassaan muuttuvan vähemmän susimaiseksi”, Lupin selitti. Adara alkoi ymmärtää miksi Sirius oli niin tiukasti päättänyt ryhtyä animaagiksi. Lupinin tähden... Ettei hän joutuisi kärsimään muutoksia ypöyksin. Adaraa hymyilytti että Sirius oli niin hyvä ystävä.
”Vauhtia nyt, Remus”, Sirius ärähti jälleen. Adara huomasi tämän katsovan Peteriä ahnas ilme kasvoillaan.
”Olen tulossa siihen, Sirius... No, meillähän avautui hurjan jännittäviä mahdollisuuksia, kun osasimme muuttua eläimiksi. Pian poistuimme Rääkyvästä röttelöstä ja vaeltelimme öisin koulun mailla ja kylässä. Sirius ja James muuttuivat niin suuriksi eläimiksi, että pystyivät pitämään ihmissuden kurissa. Epäilen onko yksikään oppilas koskaan tutustunut niin tarkoin Tylypahkan maihin ja Tylyahoon kuin me...” Adara ajatteli heti Frediä ja Georgea, jotka olivat saaneet Kelmien kartan haltuunsa.
”Ja niin me tulimme tehneeksi Kelmien kartan ja allekirjoittaneeksi sen lempinimillämme. Sirius on Anturajalka, Peter on Matohäntä, James oli Sarvihaara.”
”Miksi eläimeksi -?” Harry aloitti, Adara epäili että tätä kiinnostaa miksi James muuttui. Hermione kuitenkin keskeytti.
”Se oli silti hirveän vaarallista! Juoksennella pimeässä ihmissuden kanssa! Entä jos olisit livahtanut toisilta karkuun ja purrut jotakuta?”
”Se ajatus kummittelee yhä mielessäni. Ja monta kertaa piti vähältä. Me nauroimme aina jälkikäteen. Me olimme nuoria ja ajattelemattomia – oman nokkeluutemme lumoissa... Joskus tunsin tietysti syyllisyyttä kun petin Dumbledoren luottamuksen... Hän oli hyväksynyt minut Tylypahkaan vaikka kukaan muu rehtori ei olisi sitä tehnyt, eikä hänellä ollut aavistustakaan että minä rikoin sääntöjä, jotka hän oli laatinut minun ja muiden turvaksi. Hän ei saanut tietää, että olin johtanut kolme oppilastoveriani ryhtymään laittomasti animaageiksi. Mutta minun onnistui aina unohtaa syyllisyydentunteeni kun rupesimme suunnittelemaan seuraavan kuukauden seikkailuja. Enkä ole siitä muuttunut...” Lupinin äänessä vivahti itseinho. ”Koko tämän vuoden olen kamppaillut sisimmässäni ja pohtinut, pitäisikö minun kertoa Dumbledorelle, että Sirius on animaagi. En ole kuitenkaan kertonut. Miksi?
Raukkamaisuuteni tähden. Olisin joutunut tunnustamaan, että petin hänen luottamuksensa silloin kun olin koululainen, myöntämään että vedin häntä harhaan... ja Dumbledoten luottamus on minulle tärkeintä maailmassa.” Adara ymmärsi nyt senkin, miksi Lupin ei ollut kertonut Adaralle kuka hänen oikea isänsä oli...
”Hän otti minut poikasena Tylypahkaan ja antoi minulle töitä nyt, kun minua on koko aikuinen elämäni karteltu enkä ole kyennyt löytämään palkallista työtä koska olen mikä olen... Ja niin minä uskottelin itselleni, että Sirius pääsi kouluun käyttämällä Voldemortilta oppimiaan pimeyden keinoja, ettei hänen animaagiudellaan ollut mitään tekemistä asian kanssa – eli tavallaan Kalkaros oli ollut koko ajan oikeassa moittiessaan minua.”
”Kalkaros? Miten Kalkaros tähän liittyy?” Sirius kysyi hölmistyneenä katsoen Lupinia.
”Hän on täällä, Sirius. Hänkin opettaa Tylypahkassa”, Lupin sanoi ja Sirius katsahti Adaraan joka nyökkäsi.
”Kalkaros kävi koulua meidän kanssamme. Nyt hän taisteli kovasti vastaan, kun minut palkattiin opettamaan. Hän on koko vuoden tolkuttanut Dumbledorelle, ettei minuun voi luottaa. Hänellä on syynsä... Sirius näet teki hänelle kepposen, johon hän oli kuolla, kepposen jossa minä-”
”Kuolla?!” Adara kiljahti ja Sirius sanoi:
”Se oli hänelle aivan oikein. Hiiviskeli ympäriinsä, yritti nuuskia mitä teimme... Toivoi, että pystyisi järjestämään meille potkut.”
Adara katsoi Siriusta moittivasti ja Sirius selvästi huomasi sen. Hän näytti itsekin saaneen omatunnonpistoksen. Toki Adarakin Kalkarosta vihasi, mutta ei nyt sentään tappaisi tätä.
”Severusta kiinnosti kovasti, minne minä menin kerran kuukaudessa.” Lupin jatkoi Harrylle, Ronille ja Hermionelle.
”Me näet olimme samalla vuosikurssilla, mutta me - öh – emme oikein pitäneet toisistamme. Erityisen paljon Kalkaros inhosi Jamesia. Kateellinen hän kai oli, kun James oli niin lahjakas huispauksessa... Kalkaros oli joka tapauksessa nähnyt eräänä iltana minun kävelevän matami Pomfreyn kanssa pihan poikki, kun matami saattoi minut tällipajun kautta muodonmuutokseen. Sirius ajatteli, että olisi - hmm – huvittavaa kertoa Kalkarokselle, että hänen tarvitsi vain tökätä puunrungossa olevaa kyhmyä päästäkseen jäljilleni. No, Kalkaros lähti tietenkin kokeilemaan – jos hän olisi tullut tänne taloon asti, hän olisi kohdannut täysimittaisen ihmissuden, mutta sinun isäsi oli kuullut mitä Sirius oli tehnyt ja hän meni kiskomaan Kalkaroksen takaisin, vaikka vaaransi oman henkensä. Kalkaros ehti kuitenkin nähdä minusta vilauksen tunnelin päässä”, Lupin selitti ja Adara katsoi hiukan järkyttyneenä Siriusta. Tämä ei katsonut lainkaan takaisin.
”Dumbledore kielsi häntä puhumasta siitä kenellekään, mutta siitä pitäen hän on kuitenkin tiennyt mikä minä olen.”
”Ja siksi Kalkaros siis ei pidä sinusta. Koska hän olettaa, että sinä olit mukana kepposessa?” Harry kysyi.
”Niin juuri”, ilkkui kalsea ääni Lupinin takaa. Adara havahtui ja nousi seisomaan. Kalkaros riisui näkymättömyysviitan ja osoitti sauvallaan Lupinia.
