A/N: Noniin, hiukan tylsähkö luku, mutta päästäänpähän pian siitä eroon niin tulee sitten mielenkiintosempi luku sen jälkeen
Luku 73. Adara ei luovuta
Lunta oli satanut lisää viimeyön aikana, sitä ulottui pieniä ensiluokkalaisia polviin asti, ja aiheutti heille ongelmia kun he pyrkivät ulkona johonkin. Hermione lähti myös rämpimään lumihankeen, käymään Hagridin mökillä: varoittamaan Pimennosta. Adaralla oli niin suuri läksypino, ettei hän harmikseen voinut lähteä tämän mukaan. Hän lähetti lämpimät terveisensä Hagridille ja palasi harjoittelemaan muodonmuutosloitsua. Harry ja Ron jäivät hänen seurakseen, sillä heilläkin oli tehtävä jos toinenkin rästissä.
Hetken päästä heidän opiskeluitaan häiritsivät mäiskähdykset oleskeluhuoneen ikkunaa vasten: joku loihti lumipalloja ikkunaa päin.
Lopulta Ron menetti hermonsa ja huusi ikkunasta: ”Hoi! Minä olen valvojaoppilas, ja jos yksikin lumipallo vielä osuu tähän ikkunaan – AIH!”
Ron sai lumipallosta naamalleen.
”Ne on Fred ja George...” hän mutisi ”Mäntit...”
Adara virnisti ja kuuli kun muotokuva-aukko kolahti kiinni ja Hermione asteli sisään. Hän kertoi epäonnistuneensa Hagridin taivuttelussa, tämä ei ollut lainkaan ottanut kuuleviin korviinsa Hermionen varoituksia. Adara huokaisi pettyneenä ja mietti mitä syntyisi hänen huomisella taikaolentojen hoidon tunnillaan.
Harryn vuosiluokalla oli tunti ennen häntä. Pimennon oli nähty myös kävelevän kohti tunnin pitämispaikkaa. Valitettavasti Adara ei ehtinyt vaihtaa sanaa Harryn ja muiden kanssa tapahtuneesta, sillä välitunti oli sietämättömän lyhyt ja hänellä itsellään oli sitten taikaolentojen hoitoa. He suuntasivat matkansa metsään, edellisen luokan jälkiä seuraten. Siellä oli jonkin eläimen ruho, ja sen jäännöksiä järsivät mustat, siivekkäät, nahkaiset ja luiset otukset, joita Adara oli nähnyt Tylypahkan vaunujakin vetämässä.
”No niin, ekaks, kuka näkee ne?” pääsi Hagridin ääni puiden lomasta kun tämä saapui oppilaidensa eteen. Hän näytti kamalalta: hänen kasvojaan peittelivät violetinsävyiset mustelmat, toinen silmäkulma oli turvonnut ja sen aiheuttamana silmä oli melkein kiinni. Kaikki tuntuivat vaienneen Hagridin kunnon nähdessään. Hagrid tunsi selvästikin olonsa kiusaantuneeksi.
”Kysyin; kuka näkee ne?” hän lopulta toisti. ”Niitä ei ihan jokanen näekkää... Nähkääs vain ne, jotka ovat nähneet kuoleman, eli jonkun kuolevan silmiensä edessä, voivat nähdä ne. Kuinka moni siis näkee?” Adara ja muutama muu nosti kätensä. Hagrid katsoi myötätuntoisesti hetken Adaraan. Muutama oppilas Adaran takana alkoi kuiskailla kiihkeästi.
Adaran onneksi, tunnilla kukaan ei menettänyt raajojaan. Pian Adara pääsi keskustelemaan Harryn kanssa, ja tämä kertoi kuinka hirveällä tavalla Pimento oli kohdellut Hagridia. Kohdellut tätä kuin vähä-älyistä, haastatellut pelkkiä luihuisia ja kirjoittaneensa lehtiöönsä negatiivista palautetta sulkakynä sauhuten.
”Se johtuu siitä että hän on ’puoliverinen,’ ihan varmasti sen takia!” Adara suutahti; hän vihasi Pimentoa vieläkin enemmän. Ja se oli jo melkoinen saavutus.
Harry huokaisi apeasti ja sanoi toivovansa ettei Hagrid saa potkuja.
Kellot soivat ja Adara riensi seuraavalle tunnille: liemiä.
Adara epäonnistui pahasti liemensä teossa, mutta taaskaan ei hän saanut jälki-istuntoa. Kalkaros vain häivytti juoman ja käski aloittaa alusta. Moni luihuinen katsoi tuvanjohtajaansa kuin tärähtänyttä. He olivat niin tottuneet, että saisivat nauraa Adaran virheille ja tavalle jolla Kalkaros häntä kohteli.
”Lähtekää nyt, viisi minuuttia aikaisemmin. Yli-inkvisiittorilla on minulle asiaa.”
Kaikki pakkasivat laukkunsa ja lähtivät. Adara empi ovelle tultuaan. Nyt olisi hänen tilaisuus. Kalkaros ei voisi lähteä luokasta kun Pimento oli aikeissa tulla paikalle. Adara mietti ja kokeili kädellä rintakehäänsä hämmästyneenä; hänen sydämensä hakkasi levottomasti.
Mitä minä näin hermoilen...? Tämä on aivan naurettavaa.. hän ajatteli ja katseli, kun Kalkaros heilautti sauvaansa pariinkin otteeseen järjestellen pulloja liemihyllyn luona, selkä ovelle päin. Adara oli vielä luokan sisäpuolella ja oli hyvin tietoinen siitä; nyt Kalkaros ei voisi sulkea ovea hänen nenänsä eteen. Adara asteli hiljaa lähemmäs, pulpettirivien keskitienoille ja laski laukkunsa lattialle. Hän tiesi mitä sanoa, kerrankin.
”Onko se niin tuskallista puhua hänestä?” hän kysyi ääni vavahdellen. Kalkaros kääntyi nopeasti häneen päin. Adara tuijotti häntä läpitunkevasti. Hän halusi vastauksen, hän halusi tietää...
Jostain syystä Adaran silmät kostuivat hiukan. Hän puri hampaitaan yhteen pidätellen kyyneliä valahtamasta poskilleen. Kalkaros oli yhä hiljaa kuin etsien pakoreittiä, sitten hän oikoi selkänsä takaisin tyypilliseen ryhtiinsä ja katsahti ovelle.
”No mutta? Taasko neiti Musta on teidän vaivananne?” kuului hunajamaisen imelä äänensävy ovelta, Pimento oli saapunut.
”Ilmeisesti...” Kalkaros sanoi, ääni erikoisen hiljaisena.
”No, häipykäähän nyt, neiti Musta, minulla on yli-inkvisiittorina ministeriön asiaa professorille”, Pimento sanoi, äänensävyyn joka sopisi hänelle jos hän yrittäisi hätyyttää epämiellyttävän näköistä hiirtä huoneestaan.
Adara painoi katseensa hetkeksi lattiaan nyökätessään, tunsi kyyneleen nyt valahtavan poskelleen, mutta pyyhkäisi sen heti häpeissään pois. Kalkaros ei ilmaissut mitään liikettä.
Adara käännähti, otti laukkunsa ja juoksi ulos luokasta. Hän oli turhautunut, vihainen...
Hei Nuuhku.Hän kirjoitti pienille pergamenttiliuskalle, jonka hän oli repinyt ennustuksen esitelmä-pergamenttinsa kulmasta.
Anteeksi kun en ole kirjoitellut vähään aikaan. On ollut muuta ajateltavaa: Harry, Fred ja George saivat pelikiellon käydessään Malfoyn kimppuun, kun tämä härnäsi heitä, Pimento ärsyttää minua jatkuvasti, vaikken saa olla edes hänen tunneillaan – olet varmasti kuullut McGarmiwalta tai Dumbledorelta asiasta... Adara joutui repäisemään toisen liuskan pergamentistaan.
Kaiken lisäksi minua on mietityttänyt äitini ja Kalkaroksen suhde, etkö sinä tiedä mitään? Minusta tuntuu jotenkin oudolta, että he ovat olleet ystäviä. Miksi minusta tuntuu että heitä yhdisti jokin salaisuus, tai side?
Toivottavasti voit hyvin, terveiset siivekkäälle ystävällemme.
Adara.Hän taittoi liuskat, pisti pieneen kirjekuoreen ja antoi oleskeluhuoneen ikkunalla istuvalle Iigor-pöllölleen ne vietäväksi. Iigor oli lihonut viimeisen kuukauden ajan, sillä talvivarastonsa lisäksi, se ei ollut päässyt paljoakaan lentämään pitkille matkoille.
Naureskellessaan itsekseen Iigorin pienelle pömppömahalle, Fred ja George astelivat oleskeluhuoneeseen. He kantoivat isoa nahasta tehtyä laukkua, jonka Adara tunnisti heti heidän keppostavaroiden varastolaukuksi. He lämäyttivät sen Adaran eteen pöydälle, avasivat sen ja alkoivat penkoa.
”Kilokielimelliä? Rupinaamajauhetta? Nenänvuotonugaata?” George ja Fred hokivat ja jakoivat sitä mukaa kepposvälineitään kahteen osioon laukun pohjalle.
”Mitä te touhuatte? Testaatte noita minuun?” Adara kysyi.
”Ei, ei!! Kun Pimennolle!” Fred totesi kuin itsestäänselvyytenä.
”Ajateltiin tehdä veteen liukeneviakin tuotteita ja myrkytetään sen tee kun katse välttää”, George sanoi.
”Rupinaamajauhe taitaa liueta muutenkin, jos kokeillaan aluksi sitä?” Fred ehdotti.
”Hyvä idea, veliseni”, George totesi ja muotokuva-aukko aukeni.
McGarmiwa asteli sisälle. Kaksoset pamauttivat laukun kiinni salamannopeasti. McGarmiwa ei kiinnittänyt heihin kovastikaan huomiota.
”Neiti Musta, minun täytyisi pitää kanssasi ammatinvalintatapaaminen. Sinulla jäi se viimevuoden keväällä olosuhteiden takia tekemättä...” McGarmiwa sanoi äänessään jotakin myötätuntoisen ja pahoittelevan väliltä.
”Ai? Joo, selvä. Koska vain, en ole Pimennon jälki-istunnoissakaan toistaiseksi”, Adara vastasi. Fred ja George virnistivät käsiään vasten. McGarmiwa ei osannut nauraa vitsille, vaan ehdotti torstai-iltaa kello seitsemän.
”Sopii”, Adara sanoi ja varmisti että McGarmiwa poistui kokonaan muotokuva-aukon läpi. Sitten he jatkoivat Pimennon kiusaamisaineiden valitsemista, ilkikurinen virne kasvoillaan.
