The Avengers: Viharakkautta ja suorituspaineita, k-11, Tony/Loki, 9. luku 29.1.

[Maissinaksu]

Ficin nimi: Viharakkautta ja suorituspaineita
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: The Avengers
Ikäraja: Enintään k-11
Paritus: Frostiron = Tony/Loki
Genre: Draama, romance ja hurt/comfort

Summary: "Yritätkö sanoa, että minun pitäisi antaa sinulle suojaa?" "Eivät ne sinua turhaan tituleeraa yhdeksi Maan älykkäimmistä miehistä", Loki tuumasi pää hieman kallellaan.

A/N: Inspiraatio, miten olenkaan kaivannut sinua. Tuotteliaisuudessa noin puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen tekstiä syntyi taas. Siitäpä sitten mainio energia aloittaa uutta vähän pidempää tarinaa. (Fiksu ihminen toki keskittyisi vanhoihin ensisijaisesti. ) Tämä onkin ensimmäinen FrostIron-ficcini, mutta tuskin viimeinen. Lukuja tarinaan tulee noin yksitoista, ehkä enemmän - tarkkaa tietoa en osaa antaa.

! Marvel omistaa hahmot, minä leikin omaksi ilokseni.


***




1. Tuomittu




Raskaat askeleet laskeutuivat valkeita marmoriportaita alas koristeellisten soihtujen valaisemaan suureen saliin. Tilan täyttivät kolme suurta istuntoaitiota, jotka kolmion muotoon rakennettuina jättivät keskelleen tyhjän tilan, jota kaikki Asgardin asukkaat pyrkivät välttämään viimeiseen asti: se oli varattu syytetylle.

Thor lähes häkeltyi käsittäessään, kuinka paljon väkeä oli paikalla hänen lisäkseen. Jos kyse olisi ollut tavanomaisen kaavan mukaan kulkevasta oikeudenkäynnistä, moni olisi jättänyt sen väliin, mukaan lukien hän itse. Tämänkertainen istunto olisi kuitenkin kaikkea muuta kuin tavanomainen. Hän ei olisi voinut kuvitellakaan olevansa poissa paikalta.

Thor istui alas hänelle varatulle istuimelle aitioon salin oikealla puolella ja nyökkäsi vanhemmalle naiselle vieressään.

"Äiti."

Nainen nyökkäsi hillitysti takaisin. Thor näki selvät kyyneleet tämän silmissä. Mies huokaisi hiljaa ja laski kätensä lempeästi kuningattaren hartialle.

"Olen pahoillani tästä."

Nainen käänsi katseensa eteenpäin ja silmäili vastapäiseen aitioon näennäisesti tarkastellen sieltä paikan itselleen ottavia virkamiehiä, mutta Thor tiesi, että äidin ajatukset eivät seuranneet silmien liikkeitä.

"Sinulla ei ole syytä syyllistää itseäsi. Tätä ei olisi voitu välttää", kuningatar sanoi enemmän itselleen kuin pojalleen. Naisen ääni oli rauhallinen, mutta sanoinkuvaamaton pettymys ja suru myrkyttivät tämän sanoja. Ei ollut epäilystäkään, etteikö tilanne olisi ollut tälle yhtä vaikea kestää kuin hänelle itselleen. Thor puristi lempeästi äitinsä hartiaa sanomatta mitään, ja ajatteli.

Olisiko se kaikki voinut jäädä tapahtumatta?


***


"Kovin kurjanoloinen selli", Loki totesi ja astui kaltereiden taakse vastarinnatta.

"Olosuhteet eivät ole minun päätettävissäni", Thor vastasi viileästi ja sulki kalterisen metallioven veljensä perästä. "Ehkä sinä ansaitsetkin tämän."

Loki kääntyi hitaasti kohti veljeään kulmat aavistuksen kurtussa.

"Olinko kuulevinani jonkinasteista sääliä?"

"En halunnut, että näin tapahtuisi", Thor sanoi rehellisesti ja vältteli nuoremman veljensä katsetta kuin olisi tuntenut raivoavaa syyllisyyttä sen johdosta, että Loki oli vangittuna ja odotti oikeudenkäyntiään, joka loppujen lopuksi oli järjestetty vain muodollisista syistä ja ainoastaan tuomion langettamiseksi. "Sinä kuitenkin teit omat virheesi", isoveli totesi hiljaa.

Thor kuuli Lokin naurahtavan kalterien takana. Ele oli iloton, mutta pieni hymy karehti tämän kalpeilla kasvoilla.

"En käsitä, miksi olet noin hilpeä", Thor murahti hampaiden lomasta. "Satoja ihmisiä kuoli takiasi ja koko kaupunki oli palaa tuhkaksi!"

Loki vakavoitui silmänräpäyksessä.

"Sinä teet minusta tahallasi vihollisen."

"Minä en halua tehdä sinusta vihollista!" vaaleahiuksinen mies ärähti ja iski nyrkkinsä vasten metallikaltereita niin, että toinen niiden takana säpsähti. "Vaikka miten haluaisinkaan puolustaa sinua, en näe siihen paljoa mahdollisuuksia! Kyltymätön vallanhimo sai aikaan epäinhimillisen hulluuden mielessäsi ja salli sinun asettaa vaaraan kokonaisen kansan!"

Thor veti raivoltaan syvään henkeä ja iskosti tuiman katseen veljensä smaragdinvihreisiin silmiin. "Minä tunnen sinut ja tiedän, ettei sydämesi voinut olla mukana tapahtuneissa kauheuksissa. Joten kerro minulle, Loki! Miksi tämä kaikki?"

Nuorempi veli ei irrottanut katsettaan vanhemmasta. Tämä seisoi hiljaa paikoillaan ja Thor näki tämän silmien kostuvan, kun Loki lopulta kääntyi poispäin.

"Oletko koskaan kokenut sellaista tunnetta, jonka vallassa sinusta tuntuu kuin voisit hallita koko maailmankaikkeutta, eikä mikään seisahtuisi tiellesi?" Loki kysyi mietteliäänä.

"Mihin oikein pyrit?"

"Siltä minusta tuntui", mustatukka jatkoi kiinnittämättä huomiota veljensä vastakysymykseen. "Minulla oli koko maailma jalkojeni juuressa, mutta kaikki perustui vain tyhjiin lupauksiin", tämä jatkoi kitkerään sävyyn ja tarttui kaltereista tiukasti kuin olisi voinut ajatuksen voimalla saada ne sulamaan.

"Tarkoitatko Chitaureja? Mitä ne lupasivat?" Thor tivasi.

Loki sihahti koleaan ilmaan yhden ainoan sanan:

"Valtaa."

"Ja sinä uskoit kaiken?" Thor huokaisi ja hiljaa mielessään pudisteli päätään. Kuka tahansa tiesi, ettei Loki ollut tyhmä, mutta kuten kaikilla, tälläkin oli oma heikkoutensa: häikäilemätön vallanhimo. "Kaikessa viisaudessasikin sallit ottaa vastaan julkeaa valehtelua, luottaa siihen ja lopulta asiat kärjistyivät sodaksi. Olen sinuun kovin pettynyt", Thor sanoi viileästi.

"Kaikkien muiden vihan minä kestän, mutta en sinun", Loki vastasi hiljaa.

Thor tunsi itsensä kerrassaan neuvottomaksi. Juuri tuota hän ei olisi halunnut Lokilta kuulla. Suuttumuksesta huolimatta viha oli aivan liian voimakas sana. Loki ei ikinä saisi ajatella hänestä sellaista.

"Sinun pitäisi mennä", nuorempi veli sanoi kalseasti.

Thor irrotti otteensa kaltereista ja kääntyi lähteäkseen, vaikka jokainen askel kauemmas Lokista teki kipeää. Ovella hän loi viimeisen katseen veljeensä.

"En minä sinua vihaa", isoveli sanoi ja todella tarkoitti sitä.


***


Koko sali hiljeni ja nousi istuimiltaan Asgardin valtias Odinin astuessa paikalle Viisaiden neuvoston kanssa. Ylijumalan läsnäolo oli kaikin tavoin suotavaa sekä arvostettua, mutta itse Odinillakaan ei ollut merkittävää sananvaltaa virkamiesten julistamiin päätöksiin. Tuomarit olivat kunnioitettuja ja luottamuksella tehtäväänsä nimitettyjä.

Annetun rangaistuksen toimeenpanovalta puolestaan olisi ylijumalan käsissä. Thor ei osannut kuvitellakaan, miten raskasta olisi panna tuomio täytäntöön oman poikansa kohdalla, oli kyse sitten adoptiolapsesta tai ei. Thor tiesi kyllä hyvin, että tarvittaessa ylhäinen isä ei kaihtanut jyrkkiäkään keinoja saada sanomansa perille. Hänet itse oli aikoinaan karkoitettu Maahan ylimielisyytensä ja typeryytensä johdosta, mutta mahdollisuus palata takaisin jumalten pariin oli silti ollut olemassa. Isä ei ollut hylännyt häntä missään vaiheessa, ja kuten sanottua, jokaisella Odinin teolla oli oma tarkoituksensa.

Olisko ylijumala suopea antamaan Lokille saman mahdollisuuden oppia ensin jotain itsestään ja sallinut tämän palata kotiin, kun aika olisi oikea? Kyllä, mikäli Loki olisi luottamuksen arvoinen. Asia ei kuitenkaan ollut Odinin päätettävissä - kuninkaan valta ei sitonut oikeussalia, ja kaiken lisäksi tuomiolla seisoi oma poika.

Tilanne nuoremman veljen kohdalla oli suorastaan lohduton. Lokilla ei ollut käytännössä ketään, joka olisi voinut puhua hänen puolestaan. Jokainen salissa istuva - osittain myös Thor itse - näki tämän vain likaisena sotasyyllisenä.

Salissa kaikui tuolien kalahtelu, kun kaikki ottivat paikkansa. Ylituomari, joka istui korkeaselkäisimmällä tuolilla keskellä etuosan koreaa aitiota, korotti ääntään ja sai koko salin hiljaiseksi vain pienellä kätensä eleellä.

"Istunto alkaa. Syytetty astukoon esiin."

Salin perällä suuri pariovi avautui ja Loki astui esiin kahden vartijan seuratessa perässä lähestyen aitioiden keskelle jäävää tilaa. Tällä oli yllään eräs hienoimmista vaatekerroistaan ja eebenpuunmustat hiukset laskeutuivat puhtaina olkapäille. Lokin ranteita kahlitsivat metalliset käsiraudat, mutta Thorin pieneksi helpotukseksi tämän suuta ei ollut sidottu. Loki oli siis vapaa puhumaan tahtoessaan, vaikkakin se lieni epätodennäköistä. Nuorempi veli oli tunnettu teräväkielisyydestään ja suostuttelutaidoistaan, joten kaikki salissaolijat osasivat vaistomaisesti rakentaa itselleen henkisen suojamuurin, jolla suojautua manipulaatiolta. Loppujen lopuksi Lokin tuskin annettaisiin esittää minkäänlaista puolustuslausuntoa. Tämä oli paikalla vain kuuntelemassa tuomionsa.

Alistetusta tilanteesta huolimatta huoliteltu ulkoasu sekä ryhdikäs kävely osoittivat paremmin kuin hyvin, ettei Loki kaikesta huolimatta ollut luopunut ylhäisen syntyperän edellyttämästä arvokkuudestaan. Hiljainen nöyrtyminen ja samanaikainen ylpeys tekivät Thoriin jonkinasteisen vaikutuksen. Vaikka veli virui ahdingossa vailla uskottavaa ulospääsyä, kuninkaallisen kasvatuksen saaneena tämä ei antanut valtaa tunteilleen.

"Loki Odininpoika -" ylituomari aloitti, ja aitiostaankin asti Thor saattoi selvästi nähdä, kuinka vieno hymy Lokin kasvoilla valahti silmänräpäyksessä.

"Laufeynpoika", mustatukka sylkäisi halveksuvasti. Salissa vallitsi hetkisen hyytävä hiljaisuus, mutta sitten ylituomari jatkoi puhettaan noteeraamatta Lokin sanoja.

"Seisotte tämän neuvoston edessä syytettynä petturuudesta kansaasi kohtaan, sodan lietsomisesta ja sen tuomisesta eri maailmojen välille. Olette vehkeilleet vihollisen kanssa sekä aiheuttaneet satojen ihmishenkien menetyksen Midgardin maailmassa, jossa New Yorkin kaupunki joutui taistelutantereeksi universaalien erimielisyyksien vuoksi."

Jokainen esitetty syytös oli kuin hehkuva veitsi, joka iskettiin Lokiin kerta toisensa jälkeen vailla sääliä tai myötätuntoa. Thor näki, että tuomarien sanat satuttivat veljeä, mutta tämä ei reagoinut ulkoisesti millään muotoa - kuten ei hänkään, vaikka saattoi tuntea saman tuskan sisällään. Loki loi katseensa suoraan alaspäin eikä sanonut sanaakaan istunnon edetessä, ei edes silloin, kun tälle annettiin tilaisuus esittää puolustava näkemys asiaan.

Kun käsiteltävät asiat oli tuotu esiin ja selvitetty, neuvosto poistui hetkeksi salista tekemään lopullisen päätöksen viereisessä huoneessa. Siitä ei kuitenkaan ollut epäilystä, etteikö tulos olisi jo ollut kaikkien tiedossa. Vähän ajan päästä virkamiehet palasivat takaisin.

"Neuvosto on puhunut", ylituomari lausui ja kaikki salissa nousivat tuoleistaan kuulemaan päätöksen. Loki ei edelleenkään osoittanut pahempaa kiinnostusta virkamiehiin, vaan seisoi tyynenä katse edelleen suunnattuna alaviistoon. Veli tiesi mitä odottaa.


***


Thor oli jo kauan aikaa sitten tiennyt, että siitä päivästä tulisi hänen elämänsä hirvein. Mies seisoi veljensä rinnalla ja katseli Bifrostin upeita kultaseiniä, jotka kuitenkin nyt vaikuttivat tummilta ja koruttomilta. Veljekset eivät puhuneet toisilleen, mutta sanaton tuki oli arvoltaan paljon suurempi kuin lohduttavat lauseet.

Karkoitus. Thoria sana puistatti edelleen hänen muistaessaan oman tapauksensa. Neuvosto oli ollut Lokin tapauksessa järkkymätön: vastedes tämä joutuisi elämään kuolevaisena New Yorkissa katsellen aikaansaamaansa hävitystä yksin ilman kenenkään tukea. Se kuulosti liian julmalta ollakseen totta, mutta kenties asiat eivät kaiken kaikkiaan olleet niin huonosti kuin ne olisivat voineet olla. Loki olisi kuitenkin vapaa - omalla tavallaan. Helppoa se ei kuitenkaan ollut kenellekään. Nuorempi veli oli vanhemmalle hyvin rakas, ja oli suorastaan järkyttävää pilailua, että hän itse oli seuraamassa rangaistuksen toimeenpanoa aitiopaikalta.

Bifrostin portaalihuoneessa ei ollut heidän lisäkseen muita kuin Heimdall sekä ylijumala Odin. Kuningatar oli poistunut oikeussalista tyynesti istunnon päätyttyä, eikä luultavasti näyttäytyisi palatsin käytävillä muutamaan päivään. Thor tiesi, että äiti haluaisi tehdä surutyötään omissa oloissaan.

"On aika", Heimdall sanoi.

Taaskaan Loki ei taistellut väistämätöntä vastaan, vaan astui tyynesti kohti vakavaa ja hiljaista Odinia. Huomaamattaan Thor liikahti lähemmäs veljeään ja laski kätensä lyhyeksi hetkeksi tämän hartialle. Loki katsoi häntä tulkitsemattomasti ja soi pienen surullisen hymyn. Thor ei keksinyt mitään sanottavaa, mutta ei Loki olisi sellaisia kaiketi kaivannutkaan. Vanhempi veli siirtyi hieman kauemmas ja seurasi tilannetta etäältä yrittäen sietää sen hillitysti parhaalla tahdollaan.

Odinin ja Lokin katseet kohtasivat hetkeksi, sitten isä kohotti kätensä.

"Neuvoston sanaa noudattaen otan sinulta pois voimasi", ylijumala lausui jylhästi surun kaikuessa tämän sanojen takaa. "Myöskään kuolematon elämä ei enää seuraa sinua, Loki Laufeyn poika."

Odin heilautti kättään ja siinä samassa Loki parahti ja vajosi polvilleen maahan. Thor kirosi hyödyttömyyttään tehdä mitään. Hän saattoi ainoastaan rukoilla veljelleen voimia. Kuolevainen keho tuntui kovin heikolta ja voimattomalta verrattuna entiseen, ja vaatisi aikaa totutella siihen.

Sali välkehti kirkkaassa valossa Heimdallin avatessa portaalin Midgardiin. Odin ei odottanut, että Loki saisi kerättyä voimiaan nousta takaisin jaloilleen, vaan kohotti kätensä uudestaan.

"Neuvoston edessä syytetty täten karkoitetaan Midgardin maailmaan. Viisaus sanelkoon päätöksesi tulevan koittaessa."

Thor sulki silmänsä valon hehkuessa lähes sokaisevasti. Hän kuuli ympärillään myrskyävää kohinaa ja veljensä huudahduksen, jonka jälkeen valo himmeni jälleen.

Sitten Loki oli poissa.





A/N: Asgard voisi olla myös Asgård, tässä ficissä se on ensimmäiseksi mainittu. Samaten Odininpoika yms. voisi olla myös Odinson englannin kieltä miettien, mutta tässä se on suomalaisemmin X:npoika jne. (Kuulostaa näet eeppisemmältä, phöhöh).

[Heinis]

Tää vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! Tony ja Loki, mikä pari... Mä varmasti luen tätä jatkossakin, koska haluan tietää, miten Loki ja Tony ylipäätään päätyvät tekemisiin ja miten niiden välit kehittyvät. Tykkään muutenkin tästä ideasta, että tää alkaa oikeudenkäynnistä ja ja. Se oikeudenkäynti oli uskottavasti kirjotettu.

Sun tapa kirjottaa on muutenkin mukava, selkeä ja virheetön. Tosin yhden virheen mielestäni löysin, mutta en ole varma siitä että onko se oikeastaan virhe joten en ala päteä turhaan :D Ööh apua huono kommentti, mutta en osaa sanoa mitään ekoihin osiin koskaan. Ei tässä siis muuta ku että jatkoa voisin lukea vaikka heti 8)

[Maissinaksu]

Paljon kiitoksia kommentista! Olen valitettavan laiskiainen puhtaaksikirjoittamisen osiolla, mutta ajattelin tänään kuitenkin aloittaa toisen luvun kanssa pakertamista.

Kun mainitsit jostain virheestä tuli heti sellainen olo, että missä, missä? Niin että jos jokin mietityttää, niin ilman muuta kannattaa ottaa asiaa esille! :---D Voi hyvinkin olla, että tekstiin on joku aivopieru pesiytynyt - arvoisa läppärini ei omista Wordia tällä hetkellä, joten kirjoitan WordPadille. Sehän ei huomauta mistään, mistä pitäisi. Yritän olla tarkka kuin porkkana, mutta kaikki on mahdollista.

-Ayu

[Maissinaksu]

A/N: Jopas jotain, taidankin olla suorastaan ilmiömäisen nopea, kun sille päälle satun... Eli tässä on siis toinen luku, olkaatten hyvä. Valitettavasti olen hukannut hieman materiaalia kolmannesta luvusta, joten sen julkaisun kanssa tulee menemään vähän pidempään. Vaan ei huolta, kyllä sekin sieltä jolkottaa valkealla ratsullaan...

Mikäli kirjoitusvirheitä ynnä muuta hauskaa ilmenee, huomauttakaa ihmeessä. Rakastan Wordpadia...

***



2. Metallihevonen




Hyytävä kylmyys ympäröi Lokia kaikkialla ja raju tuuli iski häntä kasvoihin saadet hänet haukkomaan henkeään. Putoamisen tunne oli kuvottava ja tuntui vain jatkuvan. Ilmavirta sai mustatukan silmät vuotamaan, ja hän taisteli nähdäkseen edes hieman eteensä. Loki tiedosti kaukana alapuolellaan kiivaasti aaltoilevan veden ja syöksyi sitä kohti pää edellä. Synkkä taivas hänen yläpuolellaan jyrisi ja salamoi - veli taisi olla vihainen hänen vuokseen - ja antoi piiskaavan sateen pudota samalla nopeudella kuin hän.

Jäinen, tumma vesi tervehti Lokia ja hän pyrki pintaan kaikin voimin painavan haarniskan kiskoessa häntä takaisin veden alle. Mustatukka sylkäisi suolaista vettä ja ahmaisi syvään henkeä sukeltaen, jotta saisi riisuttua painavat varusteet yltään. Syvyyksiin laskeutuva rintapanssari ja viitta omasivat kaiketi surullista symboliikkaa, mutta Lokilla ei ollut aikaa sellaisille ajatuksille. Hän taisteli aaltoja vastaan kuolevaisen heikkoudella ja etsi katseellaan epätoivoisesti maata. Merta ympäröi hänen helpotuksekseen suuri kaupunki, mutta korkeat sillat ja valtavat rakennukset eivät olleet mustatukan ulottuvilla.

Loki kirosi katkeraa kohtaloaan ja ui kohti kirkkaiden valojen maisemaa toivoen ensimmäistä kertaa kuollakseen, että löytäisi paikan josta nousta maihin.

Hiekkarantainen ilmeisesti uimapaikaksi tarkoitettu tasainen alue oli tyhjillään siihen aikaan yöstä. Loki oli asiasta kiitollinen, sillä hän ei halunnut tavata ketään läpimärkänä ja viluissaan - vaikkakin fyysistä olotilaa helpotti huomattavasti se seikka, että hän kantoi ruumiissaan myös Jotunheimin jääjättiläisten verta. Ilman sitä hän olisi jo menehtynyt meriveden kylmyyteen. Olisiko hänen siis pitänyt olla kiitollinen? Jotenkin Loki oli ollut siinä uskossa ja toivossa, että kuolemattomuuden rinnalla olisi kadonnut myös tuo hänen syvästi inhoamansa ominaisuus. Oli kammottavan ironista, että hän oli elossa sen ansiosta.

Sekavat ajatukset eivät jättäneet Lokia rauhaan. Hän pakottautui jaloilleen viileältä hiekalta ja otti haparoivat askeleet kohti kaupunkialuetta. Määränpäätä ei ollut, eikä ollut ketään kenet hän olisi voinut etsiä käsiinsä. Hän oli tarjolla susilaumalle.

Mitä lähemmäs valoja Loki tuli, sitä oudommaksi ympäristö muuttui. Yöllä kaupunki näytti entistäkin kummallisemmalta, tämä paikka ei koskaan nukkunut. Mustatukka asteli katulamppujen valaisemalle kadulle ja alkoi kerätä puoleensa kummastuneita katseita läpimärän olemuksensa ja Maan asukkaista poikkeavan ulkoasunsa vuoksi. Lokista tuntui, että sisällä kiehuva raivo saattaisi minä hetkenä hyvänsä syödä hänet elävältä. Hän vihasi itseään, isäänsä, veljeään ja jokaista katsetta ympärillään, jonka kohtasi.

"Mitä oikein toljotatte!" Loki rähisi mulkoillen ohikulkijoita. "Onnettomat ihmisraukat, teidänlaisenne surkeat muurahaiset tulisi myrkyttää pesäkoloihinsa ja liiska -"

Lokin lause keskeytyi jonkin ison ja metallisen törmätessä häneen ja isku paiskasi mustatukan päin asvalttia. Loki ehti havaita ihmisten sekalaisia huutoja ympärillään ja sitten hänellä pimeni.


***


Loki raotti tokkuraisena silmiään ja yritti saada jotain käsitystä olinpaikastaan. Huone hänen ympärillään oli pienehkö ja seinät valkoiset; ainoa huomattava väripilkku näytti olevan verhot ikkunan ympärillä. Keltainen ja oranssi tanssivat kankaassa niin kirkkaina, että ne saivat mustatukan päätä pyörälle entisestään. Katossa paloi lamppu, joka aluksi oli vaikuttanut sokaisevan kirkkaalta, mutta jonkin ajan päästä vihreät silmät tottuivat siihen.

Loki tajusi makaavansa pehmeässä vuoteessa. Koko hänen kehoaan kolotti ikävästi, lihakset tuntuivat raskailta ja jäykiltä. Kaiken kaikkiaan olo oli kuitenkin jotenkuten siedettävä. Kyseessä taisi olla jonkinlainen toipumispaikka - miksi Maan asukkaat sitä sitten kutsuivatkin. Se sopi hänelle mainiosti. Loki sulki väsyneet silmänsä uudelleen - hänet oli taidettu huumata aiemmin, tuskin hän muuten olisi ollut näin vetämätön - ja kuunteli puoliunessa ääniä, jotka kantautuivat hänen tarkkoihin korviinsa raollaan olevan huoneenoven takaa.

"...nukkunut aina leikkauksesta lähtien, pitäisi varmaan alkaa heräillä pian", nuori nainen kuului puhuvan.

"Onko hänestä saatu etsittyä henkilötietoja?" kysyi toinen hieman matalaäänisempi naisenääni.

"Kukaan ei ole löytänyt mitään. Vaatteiden ja ulkonäön puolesta voisi olettaa, että hän on ulkomaalainen."

"Voi olla. Näytäpäs sitä kansiota."

"Ole hyvä vain."

Seuraavan hetken ajan Loki kuuli vain papereiden selaamisesta syntyvää kahinaa.

"Eli siis: mies, noin 28-vuotias, joutui illalla noin puoli kahdentoista aikoihin henkilöauton tönäisemäksi... Muutama murtunut kylkiluu, heikkoa sisäistä verenvuotoa sekä hiusmurtuma vasemman käden värttinäluussa."

Ilmankos vasen käsi olikin niin kipeä, Loki ajatteli tylsistyneenä.

"Kaveri on kuitenkin yhä elävien kirjoissa. Silminnäkijöisen mukaan törmäys vaikutti aika rajulta. Tyyppi oli ilmeisesti vain haahuillut tielle katsomatta yhtään eteensä ja haistatellut jotain ohikulkijoille", toinen naisista totesi ja tuhahti perään: "Olisin voinut kuvitella hänen olleen parin promillen humalassa, mutta sitten sain käsiini kokeiden tuloksia, joiden mukaan kaveri oli vesiselvä."

"Vedestä puheen ollen, ensihoitajien mukaan tyyppi oli läpimärkä", sanoi matalaäänisempi kuulostaen huvittuneelta. "Toisaalta, mitäpä kenenkään uintireissut myöhään illalla minulle kuuluvat?"

"Olet ilkeä, Amber", toinen naurahti aavistuksen moittivaan sävyyn.

Loki oli kertakaikkisen kypsä olemaan naurunalaisena ja olisi kovasti toivonut voivansa nousta vuoteesta ja lampsia ulos koko parannuskeskuksesta. Molemmat aikomukset olivat kuitenkin suoranaisia mahdottomuuksia: mustatukka ei kyennyt nousemaan edes istualleen tuskitta.

Kaikki se ruumista raastava särky ja voimattomuus tehdä mitään saivat hänet voimaan pahoin. Tämän julmempaa rangaistusta neuvosto ei olisi voinut keksiä. Vaikka törmäys metallisen hevosen kanssa oli ollut päällisiltä osin hänen omaa syytään, hän ei ansainnut tällaista. Loki puristi silmiään tiukasti kiinni taistellen vihan kyyneleitä vastaan tuskanhien valuessa hänen ohimolleen.

"Joka tapauksessa, päästän sinut nyt mystisen poikaystäväsi luo ja näen sinut sitten lounaalla taukohuoneessa", tokaisi matalaäänisempi nainen ja askeleiden kaiusta päätellen oli kulkemassa pois paikalta.

"Hyvin hauskaa", vastasi toinen. "Nähdään pian, osta minulle muffinssi!"

Huoneen ovi aukeni ja nainen astui sisään. Tämä naksautti kieltään huolestuneesti ja tunnusteli mustatukan otsaa ja kaulan syrjää. Loki havahtui hereille ja tuijotti naista.

"Älä koske minuun", hän ärähti. Tuolla typerällä ihmisellä ei liennyt mitään tapoja, kun noin vain laski sormensa hänen olemukselleen. Hän oli sentään jumala - vaikkakin vankina heiveröisessä ihmisruumiissa.

"Syvimmät pahoitteluni", nuorehko ruskeahiuksinen nainen vastasi asiallisesti, mutta ilme tämän kasvoilla oli hieman huvittunut. "Kokeilin vain, onko sinulla kuumetta."

"Tekisit palveluksen ja poistuisit", mustatukka murahti suupielestään.

"Ennen pitkää rukoilisit minua kuitenkin takaisin lääkkeen vaikutuksen lakattua kokonaan", nainen totesi näpertäen irti tyhjän läpinäkyvän pussin, joka roikkui telineessä sängyn vieressä. Vasta silloin Loki käsitti, että pussista kulki ohut letku hänen kyynärtaipeeseensa, ja hänen mielessään kävi pankiikinomainen ailahdus kiskaista se irti.

Mitä nämä ihmiset oikein tekivät hänelle?

"Ei ole syytä näyttää noin kauhistuneelta", nainen sanoi tyynesti ja kiinnitti letkun päähän uuden pussin kirkasta nestettä. "Tämä helpottaa oloasi huomattavasti."

Nainen puhui totta. Vain hetki sen jälkeen, kun kyynärtaipeesta kulkeva letku oli liitetty tiputusainepussiin, Loki tunsi kivun lieventyvän kehossaan ja rentoutui vuoteellaan raukeaksi. Kauhun liennyttyä hän saattoi kiinnittää tarkempaa huomiota huoneessa häärivään naiseen. Mitä luultavimmin tämä oli parantaja: tällä oli yllään valkoinen paita ja lyhyt hame, ja sen lisäksi univormuun kuului valkoinen eriskummallinen päähine pitkien tummien hiusten päällä.

"Tuota... Kiitos", mustatukka nielaisi.

"Ei kestä. Katsopa tänne", nainen ohjeisti ja veti pukunsa taskusta pienen mustan putkimaisen objektin, jonka päähän syttyi kirkas valo. "Seuraa katseellasi sormeni liikettä."

Lokilla ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse, mutta päätti noudattaa kehotusta oman parhaansa takia. Parantaja valotti kirkkautta suoraan hänen silmiinsä, ja Loki odotti sen olevan ohi henkeään pidättäen.

"Hyvä", nainen tuumasi ehkä enemmän itselleen kuin hänelle. Tämä vetäytyi hieman kauemmas ja tarkasteli mustatukkaa ottaen pienen paperinipun käteensä. "Sattuuko mihinkään tai mitään muuta?"

Loki pysyi hetken vaiti miettien, voisiko parantajaan luottaa. Lopulta hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, ettei olisi kovinkaan viisasta sulkeutua kuoreensa ja torjua tarjottua apua - sellainen olisi ollut epäilyttävää, eikä hänen tilanteessaan vaihtoehtoja ollut montaa.

Mustatukka pudisti päätään. Nainen hymähti ja otti kynän esiin.

"Hyvä. Haluaisin seuraavaksi kysyä sinulta muutaman kysymyksen. Toivon, että jaksaisit vastata niihin, mutta jos tunnet olosi liian huonoksi, voimme palata aiheeseen seuraavana päivänä."

Lokia vähän kammotti, mitä tuleman pitäisi, mutta hän nyökkäsi pienesti.

"Hyvä on, voitko kertoa nimesi?"

Mustatukka nielaisi ja mietti kuumeisesti. Oikeaa nimeään hän ei tulisi koskaan antamaan kenellekään. Oli löydettävä valenimi, joka kuulostaisi edes osapuilleen uskottavalta.

"Jon... Jon Nord", hän sai sanotuksi.

"Jonathan Nord", nainen mutisi kirjoittaessaan sen ylös. "Et taida olla täältä kotoisin?"

"Pohjoisesta", Loki murahti ja toivoi, ettei parantaja utelisi sen tarkempaa asuinpaikasta.

"Skandinaavi? Oletko ehkä Norjasta?"

Mustatukka nyökkäsi epämääräisesti keksimättä muutakaan totuutta, jota toiselle syöttää.

"Selvä. Entäpä ikä? Ensihoitajat arvioivat sinut noin kahdenkymmenenkahdeksan ikäiseksi, mutta tarvitsisin tarkennusta."

Lokilla tuskin oli käsitystä siitä, miten Maassa määriteltiin ikää.

"28 on oikein", hän sanoi ja kampesi itsensä irvistäen istualleen. Ennen kuin hoitaja ehti sanoa mitään kielteistä, mustatukka avasi suunsa.

"Minä esitän kysymyksiä nyt", Loki sanoi painokkaasti. Nainen toljotti häntä. "Mikä tämä paikka on, ja kauanko olen ollut täällä?"

"Tuota, tämä on New Yorkin keskussairaala. Sinut tuotiin tänne hieman ennen keskiyötä - tarkasti sanottuna 23:39 -", parantaja silmäili paperinippua, "- ja olet nukkunut leikkauksesta lähtien, joka suoritettiin loppuun kello 00:47. Nyt kello on tarkalleen ottaen kaksitoista minuuttia yli yksi keskiviikkona 14. syyskuuta -"

"Vaiti", Loki katkaisi naisen puheet purevaan sävyyn. Hänelle parantajan puheet olivat suurimmalta osin yhtä tyhjän kanssa, mutta yksi asia oli sitä vastoin erittäin selkeä: hän oli ollut tässä sairaalaksi kutsutussa paikassa aivan liian pitkään. "Jätä minut yksin."

Hoitaja olisi selkeästi halunnut vielä esittää kysymyksiään, mutta päätti antaa periksi.

"Käyn katsomassa vointiasi uudestaan päivän aikana. Nyt kehottaisin sinua käymään takaisin makuulle", nainen esitti ja poistui pian huoneesta.

Loki jäi hetkeksi istualleen sängylle ja loi katseen ikkunasta. Päivä oli kaunis ja lämmin - aivan liian hyvä sairaalassa makaamiseen. Hän tiesi, että oli toimittava nopeasti ja pian.


***


Harper Evans oli harvoin uransa aikana törmännyt näin erikoiseen tapaukseen. Jonathan Nordiksi esittäytynyt mies kieltämättä piristi hänen muuten varsin yksitoikkoista ja saman kaavan mukaan kulkevaa työviikkoaan. Evansia yllätti hienoisesti potilaansa määrätietoinen ja tympeähkö käytös, mutta luultavasti kuka tahansa olisi samassa tilanteessa ollut jokseenkin haluton yhteistyöhön. Kyse saattoi toki olla luonteestakin - Evans ei ollut koskaan tavannut pohjoisesta kotoisin olevaa henkilöä, joten hän ei osannut sanoa. Ilmeisesti Norjassa asuvat kuitenkin osasivat englantia: Nordin puhe oli vanhahtavaa mutta kieliopillisesti oikeaa, ja ilman pientä korostusta tätä olisi voinut pitää amerikkalaisenakin.

Yksi asia kuitenkin häiritsi Evansia. Hän ei ollut ehtinyt kysyä potilaan henkilötietoja sen tarkemmin. Kenties hän voisi tarkentaa asiaa huomenna, kun mies voisi paremmin. Joka tapauksessa hänen täytyisi vierailla tämän luona vielä muutaman kerran sen päivän aikana tarkistuskierroksen merkeissä.

Kello näytti puoli neljää iltapäivällä. Harper Evans oli matkalla Jonathan Nordin huoneeseen, joka oli seuraavana vuorossa. Hoitaja avasi oven hiljaa, jottei olisi herättänyt mahdollisesti nukkuvaa potilasta.

Ajatus oli kaunis, mutta käytännössä hän olisi voinut mekastaa niin lujaa kuin olisi halunnut. Huoneessa 102 ei nimittäin ollut ketään.

[Gil Galad]

Tämä oli kylllä aika mielenkiintonen ficci ja tykästyin jo ekan luvunjälkeen. Toka luku oli huvittava ja Lokin ärtymys ihmisiä kohtaan kun katselivat tätä kun oli litimärkä ja asgardialaisissa vaatteissa.

Evansia yllätti hienoisesti potilaansa määrätietoinen ja tympeähkö käytös, mutta luultavasti kuks tahansa olisi samassa tilanteessa ollut jokseenkin haluton yhteistyöhön.

Bongasin tosta lainauksesta yhen virheen siinä oli tullu kukan sijasta kuks. Muita virheitä en bongannu ja jatkoa odotan innolla.

[Maissinaksu]

3. Vanha tuttu




Kaikki uusi ja ennennäkemätön sai Lokin pään pyörälle. Nähtävää, kuultavaa ja tunnettavaa vilisi kaikkialla hänen ympärillään. Lämmin tuuli puhalsi kasvoille ja hulmutti vienosti korpinmustia hiuksia. Smaragdin lailla tuikkivat silmät havannoivat haukan lailla ympäristöä; liikemiesten meren samanlaiset univormut, eksoottisen ravinnon tuoksu monista pienistä liikkeistä sekä rakennukset, joiden katto kurkotteli kohti taivaita.

Ensimmäistä kertaa aikoihin Loki tunsi pientä huojennusta. Asiat olisivat voineet olla monella tapaa pahemminkin. New York näytti päiväsaikaan tyystin erilaiselta kuin yöllä rankkasateen raivotessa.

Loki veti mustaa takkia paremmin ylleen ja samalla säpsähti pistävästä kivusta vasemmassa kädessään. Hänen ei kai olisi kannattanut irrottaa sitä kammottavaa neulaa ihostaan niin nopeasti. Kaiken lisäksi hiusmurtuma ei tuntunut erityisen miellyttävältä, mutta oli mustatukka kokenut pahempaakin. Värttinäluu ei ollut kuitenkaan onneksi kokonaan poikki, joten tukeva side sai luvan kelvata.

Sairaalaksi kutsutusta rakennuksesta katoaminen oli ollut yllättävän helppoa. Loki oli hiipinyt huoneestaan käytävälle ja hänen silmiinsä oli osunut taukohuoneen raollaan oleva ovi. Sillä hetkellä paikalla ei onneksi ollut ketään. Suuressa naulakossa huoneen nurkassa roikkui takkeja, joista Loki oli kiskaissut yhden sairaalavaatteidensa päälle. Yllätyksekseen hän oli löytänyt sen taskusta nipun avaimia, joista yhteen oli kiinnitetty punainen pieni levy, jossa oli numero 16. Katseltuaan ympärilleen Loki oli nopeasti löytänyt oikean kaapin, eikä ollut uskoa todeksi hyvää tuuriaan vetäessään esiin tummat housut ja valkoisen lyhythihaisen paidan. Saatuaan ne ylleen hän poimi mukaansa parin ruskeita kenkiä ja jätti avainnipun pöydälle poistuen ripeästi paikalta.

Se oli oikeastaan ollut jopa liian helppoa.

Loki jatkoi kulkuaan eteenpäin ilman päämäärää, mutta sillä hetkellä hänen mieltään eivät vallanneet kokonaan ikävät asiat, vaan mustatukka huomasi omaavansa jonkinasteista kiinnostusta Maan asukkaiden arkipäivää kohtaan. Primitiiviset ja naiivit kansalaiset vaikuttivat niin huolettomilta ja elämänmyönteisiltä.

Lokin edessä aukeni alue, jota ei hänen hämmästyksekseen ollut rakennettu täyteen huiman korkeita rakennuksia ja muuta sellaista. Puisto oli sitä vastoin penkkien, polkujen ja kukkaistutusten somistama. Kävellessään polkua hän näki puiston toisella laidalla sankan väenpaljouden, joka oli kerääntynyt kuulemaan puhujanpöntön takana seisovaa miestä. Ilmeisesti tyyppi oli varsin vaikutusvaltainen, mustatukka tuhahti itsekseen. Se oli kyllä suhteellinen käsite, kun puhuttiin ihmisistä. Hän itse olisi voinut osoittaa, mitä valta todella tarkoitti.

Loki astui uteliaana lähemmäs ihmisjoukkoa pysytellen kuitenkin hieman taka-alalla. Puhettaan pitävä mies osasi asiansa: yleisö taputti ja paikallisten tiedotusvälineiden edustajat kirjoittivat muistiinpanojaan kynä sauhuten. Mies pelasi verbaalisen lahjakkuutensa lisäksi myös karismallaan - tyyli oli huoliteltu mustaa pukua ja aurinkolaseja myöten. Kuten kaikkien taitavien puhujien, tämän katse kiersi yleisöään ja mies osoitti pätevät sanansa suoraan kansalaisille. Tyyppi antoi vetovoimansa hyökyä kuulijoilleen.

Sitten miehen katse osui Lokiin.

Hetki kesti vain silmänräpäyksen, mutta sen aikana tämän puheessa oli havaittavissa hienoinen itsevarmuuden notkahdus, joka kuitenkin korjaantui heti, kun mies käänsi katseensa hänestä.

Näemmä Tony Stark ei ollut unohtanut häntä, Loki hymähti ja kääntyi poispäin jääden puistoalueelle vähän matkan päähän ihmisjoukosta. Hän oli vuorenvarma, että saisi juttuseuraa tuota pikaa.


***


Sekunnin ajan Tony oli uskonut näkevänsä unta - todentuntuista sellaista, kaiken lisäksi hän oli valveilla. Eihän siinä ollut järjen hiventäkään, että Loki olisi ollut Maassa ja vieläpä New Yorkissa - siitä puhumattakaan, että olisi virnuillen kuunnellut hänen puhettaan koskien Stark-yhtiön ympäristöpoliittista kannanottoa. Sellainen oli kaukana rationaalisuuden piiristä.

Tony hoiti viimeisetkin kättelyt ja kommentit toimittajien kanssa ja otti huikan lähdevesipullostaan. Hänen ajatuksenaan oli ollut palata suorinta tietä takaisin Stark-tornille, mutta mustatukan näkeminen oli saanut hänen pasmansa pahan kerran sekaisin.

"Sir, autonne odottaa", kuului ääni hänen oikealta puoleltaan.

"Odottakaa hetki, tulen pian", Tony mutisi ojentaen vesipullon hölmistyneelle toimittajalle ja poistui väen luota puiston laidalle suuren ruusuaidan varjoon. Mustahiuksinen henkilö oli kumartunut katselemaan ruusuja, eikä aluksi vaivautunut katsomaan häneen päin.

"Aamulla minä jo ehdin luulla, että tästä tulisi hyvä päivä", Tony tuumasi kuivasti nostaen aurinkolasinsa otsalleen. Loki hymähti ja nosti katseensa punaisista kukista.

"Onko tuo kohtelias tapa tervehtiä vanhaa tuttua?"

"Käsittääkseni emme käytännön kannalta katsoen ole tuttuja, periaatteessa ehkä."

Ruskeat silmät tarkastelivat toisen olemusta osittain kiinnostuneena, vaikkakin päällimmäisenä Tonyn mielessä tanssi järjetön hämmennys. Luoja, miten oudolta Loki näytti. Tavalliset syysvaatteet eivät luoneet minkäänlaista uhkaavaa vaikutelmaa verrattuna haarniskaan ja viittaan, joihin tämä yleensä verhoutui. Konteksti oli täynnä paradokseja, kerta kaikkiaan.

"Tulit ainakin tervehtimään", Loki hymähti vastaukseksi.

"Lähinnä vain siitä syystä, että haluan tietää, mitä ihmettä teet täällä", Tony tuumasi takaisin pahemmin hymyilemättä. Lokin läsnäolo oli niin absurdia, ettei hänen päähänsä ollut vieläkään oikein mahtunut, että se todella olisi voinut olla todellista.

"Minulla on syyni", mustatukka sanoi välinpitämättömästi.

"Tiedätkö, tuo ei mene kovin läpi. Tarkentaisin, että jostain syystä ilmaannuit samaan paikkaan, jonka muutama kuukausi sitten päätit muuttaa soman pikku galaksienvälisen draamanäytelmäsi estradiksi."

"Asia ei ollut minun päätettävissäni", Loki sanoi nuivasti.

"Ahaa, sinut siis toimitettiin heittopussina tänne?" Tony arvasi. Mustatukka nyökkäsi lyhyesti.

"Minulla ei kuitenkaan ole aikomuksia olla murheen murtama millään tavalla", tämä tuumasi ja väläytti pienen hymyn.

"Mitähän sitten ajattelit tehdä?"

"Ken tietää. Itse asiassa sinua kohtasi suunnaton onni, kun satuit kohtaamaan minut", Loki virkkoi.

Tonylla ei ollut aikomuksia niellä toisen esittämiä mainospuheita.

"Selvennä."

Loki suoristi selkänsä ja loi mieheen arvioivan katseen.

"Jopa minä tiedän, miten vaikutusvaltainen sinä olet, Anthony Stark", mustatukka aloitti imartelevaan sävyyn ja teki sen tieten tahtoen. "Omaat kiistatta runsaasti neroutta ja omistautuneisuutta tieteen saralla, mutta sanoisin, että laitat liikaa painoarvoa toissijaisille asioille. Keskityt karismaattiseen ulosantiisi niin suuresti, ettet kykene näkemään enempää kuin vain sen, mikä on silmiesi edessä."

Tony kurtisti kulmiaan hiukan ärtyneenä, mutta Lokin sanat herättivät väkisinkin kiinnostusta.

"Ja mitähän minä sitten mahdan hyötyä tästä keskustelusta?"

"Sinä taidat unohtaa, kenelle puhut", Loki huomautti asiallisesti. "Et tiedäkään, mitä kaikkea lepää ihmismielen ulottumattomissa."

"Sinäkö sitten tarjoaisit viisauttasi käyttööni?" Tony kohotti kulmiaan.

Kaikesta päätellen Loki oli tosissaan. Tonyn aivosolut raksuttivat vinhasti hänen etsiessään mahdollisia varjopuolia. Suureksi uhaksi mustatukasta karkoitettuna hylkiönä ei olisi, ja kaiken lisäksi Loki oli nyt kuolevainen. Tarjous oli kieltämättä houkutteleva, mutta Tony kyllä tiesi, ettei tämä missään nimessä ollut liikkeellä vain hyvää hyvyyttään.

"Mitä sitten haluat vastineeksi?" hän kysyi vähän varuillaan katuen jo nyt, että lähti leikkiin mukaan antaen Lokille pikkusormensa. Mustatukka hymyili vaisusti.

"Ikäväkseni en ole kovin mittavassa suosiossa galaksien tuolla puolella. En usko, että minua etsittäisiin juuri täältä, mutta en aio ottaa minkäänlaisia riskejä."

"Yritätkö sanoa, että minun pitäisi antaa sinulle suojaa?"

"Eivät ne sinua turhaan tituleeraa yhdeksi Maan älykkäimmistä miehistä", Loki tuumasi pää hieman kallellaan.

Tony ei rehellisesti sanottuna ollut osannut varautua tällaiseen vaihtoehtoon. Hän oli kuvitellut Lokin kiristävän häneltä valtavat määrät rahaa tai muita arvotavaroita. Mutta että turvapaikka... Hän oli laskenut seuraavien viikkojen aikataulun pääosin lomailun varaan, joten... Toisaalta hän oli ollut aikeissa illastaa sinä iltana Pepperin kanssa, eikä hän välttämättä olisi kaivannut paikan päälle ketään ylimääräistä.

Joka tapauksessa tällaista tilaisuutta ei todellakaan kävellyt vastaan harva se päivä. Tony tunsi itsensä liian hyvin ja tiesi, että olisi inhonnut itseään syvästi koko lopun ikäänsä, jos päästäisi tarjotun mahdollisuuden hyppysistään.

"Ala sitten tulla", Tony viittasi kädellään ratkaistuaan yhtälön mielessään parhaalla yrityksellään, ja kirosi sekä uteliaisuutensa että tiedonhalunsa alimpaan helvettiin.


***


Loki oli lähes häkeltynyt, miten nopeasti hänen ehdotukseensa oli suostuttu. Hän lähti Starkin kanssa kohti puiston reunaa, jossa odotti muutama mustapukuinen henkilö ja kiiltävä musta metallinen hevonen, jonka takaoven isokokoinen mies avasi. Loki istuutui laadukkaalle nahkapenkille ja Stark häntä vastapäätä. Heidän väliinsä jäi pieni tila ja kodikkuutta lisäsi ruskea puusenkki ja muutama lasi sen yhteydessä. Ilmeisesti siinä säilytettiin juomia. Senkin päällä pönötti jokin kumma kuution muotoinen laite, jollaista Loki ei ollut kuuna päivänä nähnyt. Ylipäätään hänellä ei ollut aavistustakaan, missä istui ja mitä tapahtuisi seuraavaksi.

"Lienet ensimmäistä kertaa autossa?" Stark tiukkasi hitusen huvittuneena.

"Mistä sellaista päättelet?" Loki esitti kopeasti, vaikkakin tiesi, ettei hän olisi kyennyt huijaamaan miestä.

"Tuo sinun hämmentynyt ja samalla utelias ilmeesi riittää kertomaan paljon. Sen lisäksi tiirailet jatkuvasti ympärillesi, mikä on tyypillistä, kun henkilö saapuu entuudestaan tuntemattomaan paikkaan. Kaiken lisäksi olet hyvin varautunut, mikä voi selittyä joko sillä, ettet tiedä, mitä tapahtuu, tai sitten asiasi ovat yleisesti päin mäntyä ja nekin piinaavat", tämä totesi ja lisäsi pitkän puheensa loppuun: "Sekin on mahdollista, että sinulla on huonoja kokemuksia autoista."

Loki hymähti teennäisesti.

"Luet minua kuin avointa kirjaa."

"Tulkitsemisesi ei ole vaikeaa", Stark sanoi. "Tavallisesti se kai olisi, mutta nyt suojauksesi on laskenut. Kiehtovaa, etten sanoisi."

Samassa jostain kuului ääni, joka särisi kummallisesti. Loki säpsähti, mutta onnistui kätkemään sen.

"Sir, ajammeko suorinta tietä tornille?"

"Mikä siellä oikein kestää?" Stark esitti vastakysymyksen.

"Jouduimme hätistämään toimittajia puistoalueen reunalta. Näemmä puheenne teki suuren vaikutuksen. Pääsemme matkaan tuota pikaa."

"Suurenmoista", Stark kuittasi ja kohtasi Lokin smaragdisilmien tuijotuksen.

"Tornille?" mustatukka tarkensi epäluuloisena.

"Sinne juuri. Pitäisihän sinun kyseinen rakennus tietää - laitoit sen nimittäin itse remonttikuntoon", mies totesi ja virnisti piruilevasti.

Loki tuhahti vastaukseksi. Hän olisi viettänyt aikaansa mieluummin missä tahansa toisaalla. Stark-torni toi hänelle liikaa inhottavia muistoja mieleen.




A/N: Tämä luku jäi aavistuksen lyhyemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta neljäs on toista maata.

[Maissinaksu]

A/N: Hah, tästä tulikin tosiaan vähän tavallista pidempi luku johtuen kaiketi tuosta tarinaosuudesta. Vaan eipä tuo mitään haittaa... En yhtään muista, missä olen kuullut tuon sadun elefantista ja muurahaisesta, mutta siitä saattaa olla hyvinkin kauan. O: Mutta eipä tässä, nauttikaa!

***




4. Leipää ja sirkushuveja




Hissin ovi avautui kilahduksen säestämänä, ja Loki astui Starkin perässä suureen aulaan. Kummallista, miten hän muistikin paikan vielä niin hyvin. Muutama alue oli pressujen alla piilossa, mutta muuten tila oli varsin viihtyisä.

"Otatko drinkin?" Stark kysäisi astellen baaritiskiä kohti.

"Jotenkin minusta tuntuu kuin tällainen hetki olisi tapahtunut aikaisemminkin", Loki sanoi mietiskellen ja otti tarjotun lasin kirkasta juomaa. Miehet kulauttivat kaiken kerralla kurkkuunsa ja irvistivät perään. Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, ja tunnelma oli lievästi sanoen vaivaantunut. Lopulta Stark iski tyhjän lasin nurinpäin pöydälle ja avasi keskustelua:

"Sen jos minkä olen oppinut, että tällainen kunnon tavara auttaa ärsytykseen."

"Puhutaanko nyt minusta?" Loki tiukkasi luoden mieheen silmäyksen kulmiensa alta.

"Lähinnä yleinen tilanne aiheuttaa päänvaivaa", Stark totesi niskaansa hieroen. "Ei kaikessa ole aina kyse sinusta, vaikka niin ehkä kuvitteletkin", mies huomautti perään.

"Mikä sitten on ongelma?" Loki uteli laskien lasinsa pöydälle samalla tavoin ylösalaisin. Ei hän voinut sanoa, että toisen asiat olisivat kiinnostaneet häntä henkeen ja vereen, mutta Starkin kuunteleminen oli loppujen lopuksi varteenotettava ajanviettotapa.

Tony mietti, olisiko vanhalle viholliselle avautuminen viisasta, mutta siinä tilanteessa hänellä ei ollut ketään, joka olisi voinut ymmärtää häntä paremmin kuin Loki - paitsi ehkä Jarvis, mutta se olisi ollut vähän turhan kaukaa haettua juttuseuraa.

"Naiset", Tony tuhahti kaataen itselleen toisen lasin tällä kertaa rusehtavaa juomaa. Hitto, hän oli ilmeisesti ihan oikeasti aikeissa jutustella mustatukan kanssa kuin tavallinen ryyppykaveri toiselle. Eipä olisi Tony uskonut sellaisenkaan päivän tulevan kohdalleen.

"Oletko suututtanut jonkun?" Loki virnisti. Hän oli ties kuinka monta kertaa kuunnellut veljensä avautumista samasta aiheesta. Thor oli aina ollut perso naiskauneudelle ja teki mielellään aloitteenkin, mutta valitettavan usein isoveli oli onnistunut vain sotkemaan asiansa perinpohjaisesti. Sitten tämä oli luimistellut hänen luokseen ja pyytänyt neuvoa sekä tukevaa olkapäätä. Loki oli aina ollut heistä se kaunopuheisempi ja tilannetajuisempi.

"Pepperin kanssa on viime aikoina ollut vähän niin ja näin", Stark murahti. "Minulla on kuulemma liian vähän aikaa hänelle muiden kiireideni vuoksi. Ehkä hänen puheissaan onkin perää, mutta minkä minä asialle mahdan?"

"Kuka on Pepper?" Loki kysyi. "Vaimosi?"

Mies laski lasin kädestään ja hörähti nauruun. Loki kohotti kulmiaan kysyvästi. Tällä oli jokseenkin erikoinen suhtautumistapa huoliinsa.

"Ei totisesti", Stark sanoi naurunpuuskan laannuttua. "Ensinnäkään en pidä itseäni avioituvana henkilötyyppinä."

"Kihlatut ovat vain tavallisesti ongelmapesäkkeitä pahimmasta päästä", Loki totesi olkiaan kohauttaen.

"Onko kokemusta, vai?" Stark uteli vuorostaan.

"Ehei, sellaista vain olen ymmärtänyt", mustatukka naurahti vaisusti. Hänellä ei ollut koskaan ollut aikeita kihlautua kenenkään kanssa saati edes harjoittaa sen vakavampaa parisuhdetta. Sellaisia, jotka olisivat kyenneet saavuttamaan hänen kiinnostuksensa - pienenkin sellaisen - oli ani harvassa, ja loppujen lopuksi tunne oli Lokin puolelta laimentunut varsin nopeasti ennen kuin oli ehtinyt edes kasvaa kukkaan. Kai hän oli sitten liian valikoivaa sorttia.

Oli Lokin onni, ettei hän ollut kruununperijä. Toki hän olisi halunnut olla, mutta siihenkin asemaan liittyi erinäisiä ei-niin-riemastuttavia velvollisuuksia. Isoveli Thor mahtoi kokea paineita aviopuolison löytämisestä ja perillisen saamisesta. Kenties tämä jonain päivänä onnistuisikin tavoitteessaan, ja jokunen vuosi häiden jälkeen palatsin huoneissa juoksentelisi ympäriinsä paljasjaloin vaaleakutrinen lapsi, joka olisi kuin ilmetty isänsä.

Vaikkakaan Loki ei koskaan näkisi sellaista.

Mustatukka vajosi synkkiin ajatuksiinsa. Karu todellisuus löi häntä kasvoihin. Hän ei enää ikinä näkisi rakasta Asgardiaan, veljeään tai ketään muuta, josta välitti. Loki olisi antanut melkein mitä vain, jotta tilanne olisi ollut toinen.

"Jotenkin minusta tuntuu kuin huoneen lämpötila olisi juuri pudonnut kymmenen astetta."

Loki kohotti katseensa.

"Mitä?"

"Näytät siltä, että tarvitsisit toisen ryypyn."

"Kiitos ei", Loki murahti. "Lisäksi tarkentaisin, että näytän siltä, ettei mikään houkuttaisi minua enemmän kuin syöksyä tuon lasin läpi alas."

Mustatukka nyökäytti päätään kohti lasista seinää, jonka läpi hän itse oli aikoinaan paiskannut Starkin. Mies kohotti kyynisesti kulmiaan.

"Onhan se huikea pudotus", tämä totesi kuivasti. "Puheistasi päätellen en ole ainoa, jolla pukkaa kriisiä."

"Minä en puhu siitä aiheesta kanssasi."

"Etpä tietenkään, enkä minä halua kuulla", Stark tuumasi ja nousi seisomaan. Tämä saapasteli aulan sohvalle ja kaivoi esiin jonkin pienen teknisen kojeen. "Minun on nyt soitettava Pepperille ja muistutettava päivällisestä. Yleensä hänellä on norsun muisti, mutta varmistus ei ole pahaksi", Stark sammalsi hienoisesti ja paineli esinettä kädessään ilmeisesti näppäillen jonkinlaisen koodin, jolla tavoittaa nainen, ja painoi laitteen korvaansa vasten. Ilmeisesti siinä oli sangen huono äänieristys, sillä Loki saattoi hyvän kuulonsa ansiosta saada melko lailla täydellisesti selvän äänestä linjan toisessa päässä.

"Ai hei, Tony."

"Soitanko pahaan paikkaan?" Stark kysäisi ja hikkasi pienesti.

"Vähäsen. Onko sinulla kovin tärkeää asiaa?" naisääni vastasi.

"Ajattelin vain muistuttaa tämäniltaisesta päivällisestämme. Et kai ole unohtanut?"

Pepper oli hetken hiljaa ja huokaisi sitten.

"Sinä puolestasi olet tainnut unohtaa jotain: minä olen tämän viikon länsirannikolla. Ihan totta, sanoin siitä ainakin kolmesti jopa sen jälkeen, kun olit saanut asian tietoosi. Sen sijaan, että olisit kuunnellut, päätit omine nokkinesi järjestää illallisen välittämättä minun aikataulustani? Ajatus oli kyllä mukava, mutta ajoitus valitettavasti täysin pielessä."

"No, minulla sattuu olemaan aika lailla muistettavia asioita", Stark vastasi kuivasti. Lokista tuntui, ettei tämä pötkinyt pitkälle tuolla asenteella. Eritoten Thorin kautta hän oli oppinut, ettei naista kannattanut suututtaa edes vahingossa. Ilmeisesti tämä Pepper ei kuitenkaan ollut yhtä tulisieluinen kuin asgardilaiset sisarensa.

"Hyvä, että osaat priorisoida."

"Älä nyt nalkuta", Stark murahti, vaikka sen perusteella mitä Loki kuuli Pepperin puhetta, tämän äänensävy oli kaukana nalkutuksesta - kylläkin hieman kireä.

"Kuule, minulla on nyt hieman kiire. Soitellaan huomenissa uudestaan", nainen sanoi.

Hetken Loki kuvitteli Starkin alkavan aukoa päätään vielä enemmän, mutta mies huokaisi ja tuumasi:

"Pidetään korvan takana."

"Yritä ymmärtää", Pepper sanoi lempeästi. "Hei hei!"

Stark otti laitteen korvaltaan ja mumisi itsekseen jotain epämääräistä. Mies näytti jokseenkin ressukalta lojuessaan sohvalla samalla tavalla kuin Thor silloin, kun oli saanut rukkaset.

"Päiväni se vai paranee entisestään", Stark nurisi.

"Tuskin tämä on kenellekään erityisen mainio päivä."

"Ei minulle ainakaan. Pepperin lisäksi minulle muodostuu ongelma ravintolan kanssa."

"Anna minä arvaan: olet sopinut ulkoisen tahon kanssa ruoan toimituksesta tänne, ja koska käsittääkseni Maassakin syödään illallista jokin aika ennen auringonlaskua - mikä tarkoittaa, ettei aikaa liene tuntia kauempaa - sinun on mahdotonta perua tilausta enää ilman, ettei pitopalvelu syöksisi vihoja niskaasi."

Stark tuijotti mustatukkaa, joka virnisti omahyväisesti.

"Sinäpä sen sanoit", tämä totesi heristäen metallikojetta hajamielisesti häntä kohti. Sitten mies nousi rivakasti seisaalleen. "Vaan kerrankos sitä toisenkin päivän pilaa."

"Tulet vielä katumaan sitä."

"Ei minulla ole vaihtoehtojakaan", Stark sanoi tuskastuneena lampsien takaisin baaritiskille. "En minä luojan tähden kahta annosta mediumhärkää, viiriäisenmunia ja puikulaperunapyreetä ole napaani vetämässä."

"Olitko aikeissa tarjota jälkiruokaakin?" Loki hymähti. Stark meni hieman kiusaantuneen näköiseksi.

"Olin hankkinut tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa niiden kanssa."

Loki olisi voinut vaikka vannoa, että mies punastui aavistuksen.

"No, se on joka tapauksessa nyt yhdentekevää", Stark murahti ja kaatoi itselleen kolmannen lasillisen juotavaa. "Kerään tästä hieman voimia ja sitten tartun puhelimeen -"

Metallinen koje oli siis puhelin...

"- sanon asiani mahdollisimman tyynesti -"

Starkin puhetulva keskeytyi äänekkääseen kurinaan, joka Lokin kauhuksi oli lähtöisin hänen vatsastaan. Äkisti iskenyt näläntunne oli kivulias, ja mustatukka tajusi, ettei ollut syönyt muruakaan koko päivänä ja tuskin edellisenäkään.

"Hiukooko kenties?" Stark kohotti kulmiaan.

"Sinäpä sen sanoit", Loki murahti ja painoi kädellään nälästä kipeää vatsaansa. Sivusilmällään mustatukka näki Starkin yhä pyörittelevän puhelinta kädessään, sitten tämä laski sen pöydälle ja istui häntä vastapäätä tiskille. Mies kohotti lasinsa ja hörppäsi juomaansa ohimennen ilman minkäänlaista hoppua.

"Pitopalvelu suuttuu sitä enemmän, mitä kauemmin jahkailet", Loki huomautti.

"Se on totta. Siksipä ajattelin selviäväni helpommalla, jos pysyn sopimuksessa. Turha hyvää ruokaa on hukkaankaan heittää", Stark kohautti olkiaan.

Loki prosessoi tilannetta hetken. Rivien välistä luettuna Stark todella oli aikeissa illastaa hänen kanssaan. Ajatus oli suorastaan koominen: tämä oli suunnitellut romanttista illanviettoa tyttöystävänsä kanssa, mutta nyt se olikin yhtäkkiä vanha vihollinen, joka söisi hienostunutta ruokaa samassa pöydässä.

"Entä jälkiruoan laita?" Loki kysyi hieman epäillen.

"Sinä syöt kerman, minä mansikat", Stark tokaisi.

"Toisin päin."

"Hyvä on."

"Hienoa."

Jostain syystä Lokia nauratti.

"Joten, kauanko tässä on aikaa?" hän kysäisi ja loi silmäyksen kelloon seinällä. "Kuinka tuo toimii?"

"Älä väitä, ettet osaa kelloa", Stark kohotti kulmiaan.

"Meillä lienee erilainen käsitys siitä, kuinka aikaa voidaan mitata."

"Käytättekö sitten aurinkokelloa?"

"Juuri sitä", Loki tokaisi purevasti ja nojautui lähemmäs vastapäätä istuvaa miestä äkkiä hyvin ärsyyntyneenä. "Minulla ei ole tapana esittää tyhmää luodakseni jonkinlaista herttaisen avutonta vaikutelmaa, tiesitkö sen? Joten jos minä kuuna päivänä nöyrryn kysymään jotain varsinkin sinunlaiseltasi säälittävältä muurahaiselta -"

"Vaihda jo levyä tuon muurahaisvertauksen kanssa", Tonylta lipsahti väliin täysin ajattelematta. Loki oli sen näköinen kuin hän olisi päästänyt suustaan jonkin törkeän kirosanan. Mustatukka nousi seisaalleen niin rivakasti, että tuoli rämähti kumoon ja tarrasi häntä takin rinnuksista.

"Älä pelleile kanssani", Loki sihisi hampaidensa välistä. "Kun minä oikeasti kysyn jotain, se tarkoittaa, etten todella tiedä vastausta ja odotan siis saavani sellaisen. Voit olla varma, että Maan käytännöt eivät ole minulle jokapäiväistä yksitoikkoisuutta kuin sinulle. Tekniikasta minä en tiedä tuon taivaallista, mutta sinä taas et tiedä mistään muusta mitään", mustatukka sanoi vihaisen ylimieliseen sävyyn ja työnsi Tonyn kauemmas itsestään ja istui takaisin alas nostettuaan kaatuneen tuolin. "Lisäksi minä käytän sellaisia vertauksia kuin tahdon."

"Sinun olisi silti hyvä keksiä jokin toinen edes varalle", Tony tuumasi ja pyyhkäisi ohimolleen kihonnutta hikeä. Myönnettäköön, että Lokin raivonpuuska oli saanut hänet hieman säikähtämään.

"Mitä vikaa muurahaisissa on?"

"Sinä aliarvioit niitä."

"En, minä vain korostan kuinka pieniä ne ovat ja kokonsa puolesta hyödyttömiä verrattuna vaikkapa ihmisiin."

"Muurahaiset luovat ja rakentavat uutta", Tony huomautti.

"Toki minä tuon tiedän", Loki kurtisti kulmiaan. "Niin tekevät ihmisetkin."

"Eli ihmiset eivät loppujen lopuksi ole hyödyttömiä."

"Jumaliin verrattuna ovat", mustatukka tuhahti ja mietti, miten pitkälle Stark oli aikeissa viedä sitä epämääräistä keskustelua, joka pysyi vireillä ainoastaan siitä syystä, että molemmat huomasivat toisen ärsyttämisen olevan hauskaa.

"Tuossa tapauksessa taidat itse olla sitten ihminen?"

Loki tunsi inhon pistoksen, mutta torjui sen päättäväisesti.

"Mikäli minä olen ihminen, se tarkoittaa, että sinä olet muurahainen", hän sanoi koppavasti.

"Oletko ikinä kuullut tarinaa elefantista ja muurahaisesta?" Tony tiukkasi pieni hymy huulillaan.

"En ole."

"Sitten minä kerron sen sinulle. Tähän versioon elefantin tilalle voisi vaihtaa vaikka karhun siinä tapauksessa, että norsu on sinulle tuntematon elukka."

"Äsken se oli vielä elefantti."

"Norsu tai elefantti, sama asia."

"Ahaa", Loki sanoi kuivasti ja risti käsivartensa puuskaan värähtäen vasemman käden äkillistä särkyä. "No, kerrohan minulle tarinasi."

"Olisin voinut kuvitella, että kieltäytyisit", Tony sanoi ja laski lasin pöydälle ja istui tuolilleen paremmin.

"Minä pidän tarinoista", Loki sanoi. "Kerro vain, minä kuuntelen."

Tony hymähti ja karaisi kurkkuaan muutamaan otteeseen.

"Oli kerran suuri karhu, joka piti itseään koko metsän vahvimpana eläimenä. Kun se tallusti polulla, kaikki vastaantulevat eläimet antoivat sille epäröimättä tietä ja kyyristelivät peloissaan sivussa. Kukaan ei koskaan kyseenalaistanut karhun mahtia tai voimaa."

Tony piti pienen tauon ja katsahti Lokia nähdäkseen tämän mahdollisen reaktion. Mustatukka katsoi häntä ilmeettömästi vähän samaan tapaan kuin lapset, joille tarinaa pääosin kerrottiin.

"Kerran karhu kohtasi pienen muurahaisen metsäpolulla. Aluksi karhu ei ollut edes huomata ötökkää sen mitättömän koon vuoksi ja oli vähällä tallata sen päälle. Muurahainen ehti juuri ja juuri pois alta ja vaati karhua tekemään sille tietä, se kun oli kääntynyt polulle ensin. Karhu nauroi ja sanoi, ettei sillä ollut tarvetta moiseen - olihan se pientä surkeaa muurahaista paljon mahtavampi ja voimakkaampi."

Ikäväkseen Loki tunsi samaistuvansa tarinan karhuun varsin hyvin, vaikka aavistikin, että se saisi nenilleen kertomuksen edetessä.

"Muurahainen oli kuitenkin ensimmäinen koko metsässä, joka kieltäytyi väistämästä tien sivuun, ja siitähän karhu ei ilahtunut. Se ärisi olevansa vahvin kaikista, ja että pieni ötökkä saisi katua, jos pelleilisi sen kustannuksella. Muurahainen totesi, ettei karhu ollut sen vahvempi kuin sekään, itse asiassa paljon heikompi. Tavallisesti karhu ei olisi moista julkeutta niellyt, mutta se oli silti hieman utelias muurahaisen väittämästä. Arvaatkos, mitä sitten tapahtui?"

"Yleensä vain tarinankertoja tapaa olla äänessä", Loki sanoi selvästi yllättyneenä Tonyn kysymyksestä. "Voisin kuitenkin olettaa, että ne järjestäisivät keskenään voimainkoitoksen tai vastaavan."

"Niinpä juuri. Muurahainen ehdotti, että molemmat kokeilisivat nostaa kiven, jonka massa vastaisi heitä itseään. Karhu yritti kaikin voimin saada ylös valtavaa järkälettä, tuloksetta. Muurahaiselle puolestaan tehtävä ei ollut minkään sortin ongelma - se kun kantoi selässään päivittäin kolmekin kertaa itsensä painoisia objekteja. Pikkuruinen kivi nousi tuosta vain", Tony hymähti. "Loppujen lopuksi karhun oli myönnettävä tappionsa, ja ensimmäistä kertaa se itse antoi tietä jollekin toiselle metsän asukille: pahaiselle muurahaiselle."

Tony lopetti tarinansa ja tutkiskeli vastapäätä istuvaa henkilöä. Mies huomasi, että kertomus oli selkeästi saanut Lokin ajattelemaan asioita.

"Joten tässä suhteessa taidan olla muurahainen ihan mielelläni", hän tuumasi merkitsevästi. "Kannattaisi sinunkin kokeilla ötökän elämää."

Lokin hartiat nytkyivät äänettömästä naurusta.

"Kenties. Se oli opettavainen ja viihdyttävä tarina."

"En tiedä, oliko se täsmälleen oikein kerrottu, mutta pointti tuli varmasti esille."

"Kuulitko sinä tuon kertomuksen joltain, vai luitko sen?" Loki hymähti.

"Minulla on hyllyssäni jokunen satukirja", Stark sanoi olkiaan kohauttaen ja virnisti pienesti selvästi mielissään siitä, että oli osannut kertoa tarinansa niin hyvin.

"Luetko paljonkin lastenkertomuksia?" Loki kysyi hieman huvittuneena. Hän oli aiempien kohtaamisten perusteella kuvitellut Starkin huumorintajuttomaksi tosikoksi, jonka kirjahyllyt täyttivät toinen toistaan paksummat ja vaikeatulkintaisemmat tiedeteokset. Toisaalta Lokilla oli kyllä tiedossaan, että Stark laski vitsailussaan paljon sarkasmin ja nokkelan sanailun varaan, joten täysin huumorintajuttomaksi tätä ei sopinut haukkua.

"Pääasiassa keskityn asiateksteihin, jotka perustuvat erinäisiin tutkimuksiin sekä uutisiin", mies vastasi ja totesi perään: "Täytyy silti sanoa, että fiktiokertomukset ovat omiaan piristämään mieltä. Lukenut olen siitä lähtien, kun kyseisen taidon opin."

"Kuin myös", Loki tuumasi. "Omistatko paljon kirjoja?"

"Joitakin tuhansia kaiketi. Osa on parhaillaan Kaliforniassa, mutta uskoisin, että yläkerran kirjastohuoneestakin löytyy muutamia yksilöitä", Stark mietiskeli ja nyökkäsi päällään ylöspäin.

"Näytä minulle", Loki sanoi pitäen innostuksensa kaikesta huolimatta hillityllä tasolla.

[Maissinaksu]

5. Valosta varjoihin




"Muutamia yksilöitä, totta tosiaan."

Loki katseli silmät pyöreinä kolmea valtavaa pähkinäpuista hyllyä, jotka veivät tilavastakin kirjastohuoneesta yhden kokonaisen sivun. Kaiken lisäksi kirjoja oli lattiasta kattoon; katutiilen kokoisia järkäleitä, lukuisia hakuteoksia, tietokirjoja sekä kaunokirjallisuutta ja varmasti muitakin lajeja, joita ei sillä hetkellä vain erottanut.

"En muistanutkaan, että näitä olisi näin paljon", Stark sanoi hilpeästi.

"Herää kysymys, paljonko lisää sinulla on muissa asunnoissasi", Loki mutisi ja käveli hyllyn viertä juoksuttaen sormeaan sen reunalla. Tyytyväisenä hän pani merkille, että ne olivat suurimmalta osalta aakkosjärjestyksessä.

"Käytännössä minulla ei ole aavistustakaan. Minulla on joitain teoksia muutamakin kappale pitkälti siitä syystä, ettei tarvitse lähteä toisaalta hakemaan, jos haluaa lukaista juuri jotain tiettyä."

"Järkeenkäypä selitys", Loki sanoi kuitenkaan pahemmin keskittymättä miehen puheisiin. Kirjat olivat vieneet kokonaan hänen huomionsa ja mustatukka suorastaan paloi halusta uppoutua niihin. Kirjasto oli itsessäänkin hyvin viihtyisä: siellä oli sohvia, matala ja leveä pöytä niiden välissä sekä suuri kivitakka, joka ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä sytytettynä. Siinä huoneessa Loki saattaisi jopa tuntea olonsa kotoisaksi.

Tonysta oli mielenkiintoista huomata, miten innokkaasti Loki tutki hänen kirjojaan. Sen lisäksi tämä esitti kommentteja ja tarkentavia kysymyksiä. Pakko myöntää, että se herätti hänessä arvostusta mustatukkaa kohtaan. Moni hänen vieraansa olisi vain ohimennen vilkaissut kokonaisuutta ja luultavasti luimistellut karkuun hätkähdettyään valtaisaa kirjamerta. Tony tuskin oli voinut kuvitella, että hänellä ja Lokilla olisi jokin yhteinen intohimon kohde. Hän oli lähinnä pitänyt tätä narsistisena seinähulluna, mutta kun hän nyt tarkkaili hyllyjä tutkivaa siviiliasuista henkilöä, tuntui kuin hän olisi ollut tekemisissä täysin eri tyypin kanssa.

Oli hankalaa sanoa, oliko Loki todella muuttunut Maahan joutumisensa johdosta suuntaan tai toiseen, sillä Tony ei lopuksi tuntenut tätä. Ehkä se juuri oli syypää hänen hämmennykseensä - hän ei tosiaankaan tuntenut Lokia, eikä miehen ajatuksiin ollut mahtunut mitään sellaista, että mustatukallakin, kuten kaikilla, voisi olla inhimillinen puolensa. Kaikesta päätellen Loki oli hyvin sivistynyt taiteiden saralla. Verrattuna vallattomaan ja menevänluontoiseen isoveljeensä mustatukka arvosti selkeästi myös omaa rauhaa. Siinä missä Thor paistatteli auringossa kansansa suosiossa, Loki viihtyi mieluummin varjoissa ja hiljaisuuden tarjoamassa melodiassa. Se piirre oli ehkä osittain kadonnut vallanhimon syleilyyn, mutta kadonnut se ei ollut - Tony saattoi nähdä siitä pilkahduksen aivan odottamattaan. Kysymys kuului: mitä oikein tapahtui ja milloin? Mikä oli ollut katalyyttina Lokissa tapahtuneelle muutokselle?

"Anteeksi, nukahditko seisaallesi?"

Lokin hivenen ärtynyt ääni havahdutti Tonyn ajatuksistaan. Mustatukka tasapainoili muutaman paksun ja vanhannäköisen kirjan kanssa yrittäen laskea niitä yhden käden turvin sohvapöydälle. Tony mutisi otti painavat teokset vastaan.

"Mikä kättäsi vaivaa?"

"Kuulemma värttinäluun hiusmurtuma", Loki sanoi lakonisesti ja kääntyi takaisin hyllyyn päin.

"Kuulemma?" Tony toisti. "Mikä siihen sitten osui?"

"Ei sen väliä."

"Ylipäätään mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua sinä aikana, mitä olet viettänyt Maassa?"

"Se ei ole sinun asiasi", Loki sanoi kireästi.

"Itse asiassa -" Tony aloitti, mutta mustatukka keskeytti hänet laskemalla vielä yhden kirjan pöydälle tarkoituksellisen kovaäänisesti. Loki loi häneen varoittavan silmäyksen.

"Et ole sellainen, jota kiinnostaisi kuulla toisten ongelmista."

Tony kohotti kulmiaan hitusen loukkaantuneena.

"En sanoisi sitä noinkaan."

"Minun ongelmistani, Stark", Loki sanoi painokkaasti ja vaihtoi aihetta ennen kuin mies ehti sanoa mitään takaisin. "Historia näyttää kiehtovan sinua."

Tony vaikeni hetkeksi ja päätti lopulta olla utelematta mustatukan asioista. Niin oli kai paras.

"Kaivoitko esiin kaikki sen sortin kirjat?" hän ihmetteli notkuvaa kirjapinoa pöydällä.

"En suinkaan, ainakaan luullakseni", Loki tuumasi. "Pidän siitä itsekin, ja ajattelin eritellä niistä tarkemmin sellaisia, jotka saattaisivat kiin -"

Mustatukan lause jäi kesken tämän nostaessa historiakirjojen joukosta hyvin antiikkisen näköisen paksun teoksen.

"Oh, katsohan vain..."

Tony astui lähemmäs voidakseen lukea kirjan kannesta sen nimen. Ennen hopeaiset kirjaimet olivat tummuneet lähes lukukelvottomiksi, mutta itse sivut olivat varsin hyvässä kunnossa. Sisäkannessa luki 'Pohjoisen varhainen mytologia ja jumaltarut'.

"Ai, minulla oli tuollainenkin", Tony mutisi ja silmäili kirjaa Lokin olan yli. Tämä oli mennyt hiljaiseksi ja selaili sivuja verkkaisesti.

"Uskomatonta", Loki sanoi hiljaa. "Kuka tällaisen on kirjoittanut?"

"Ei aavistustakaan, kirja on vanha kuin Jeesus", Tony tuumasi ja ihmetteli edelleen, että todella omisti sellaisen kirjan.

"Vanha kuin mikä?" Loki katsahti häneen olkansa yli.

"Äh, unohda", Tony tuhahti ja huitaisi kädellään vähättelevästi. "Näytähän minulle sitä."

Tony lehteili sivuja ripeään tahtiin. Pienellä fontilla präntätyn tekstin lisäksi teosta koristi joukko mustavalkoisia piirroksia. Miehen silmiin osui luku, joka käsitteli jumalia ja jumalattaria. Hänet valtasi merkillinen tunne: siinä olisi kaikki, mitä myytit tiesivät Lokista. Tony voisi lukea tätä kuin avointa kirjaa - kirjaimellisesti. Tavallisesti toisia opittiin tuntemaan yhteisen ajan ja kokemusten kautta, mutta nyt hänellä oli hallussaan eräänlainen salainen kansio, joka voisi valottaa mustatukan menneisyyttä ainakin päällisin puolin. Siitähän ei ollut takeita, kuinka todenperäistä kirjan tieto oli.

Tonya olisi valtavasti huvittanut istahtaa alas pehmeälle sohvalle ja tutkia mytologiakirjaa ehkä Loki seuranaan, mutta juuri silloin tilanteen keskeytti Jarvisin ääni.

"Ikävä keskeyttää, herra, mutta ilmoittaisin pitopalvelun lähettien saapuneen tornin ovelle."

"Avaa heille ovi ja pyydä yläkertaan", mies vastasi, antoi kirjan takaisin mustatukalle ja asteli kirjaston ovelle. "Saatiin sapuskaa."

"Kuka äsken puhui?" Loki ihmetteli ja laski mytologiakirjan pöydälle pinon päällimmäiseksi.

"Se oli Jarvis."

"Joku palvelijoistasi?"

"Sanoisin, että paremminkin hovimestari. Jarvis on oikeastaan kone", Tony hymähti. "Keskustietokone. Mukava veikko."

"Loitko sen itse?" Loki kuulosti hiukan epäuskoiselta. "Olen vaikuttunut."

"Ei minua suotta tituleerata yhdeksi maan älykkäimmistä miehistä", Tony tuumasi olkiaan kohauttaen. "Ala tulla, syödään."

"Älä komentele minua."


***


Tony toljotti kauhuissaan ruokasalia, jonne päivällinen oli katettu.

Ruusuja. Joka puolella oli maljakkoja täynnä verenpunaisia kukkia, ja olipa terälehtiä ripoteltu myös pöydälle. Kaiken huipuksi huoneen ainoa valonlähde näytti olevan kultaisten kynttelikköjen muodostama rivistö, joka ympäröi loisteellaan koko tilan.

Hän oli kokonaan unohtanut varautua henkisesti tällaiseen. Olisihan hänen taivaan nimeen pitänyt muistaa sopimuksensa myös koristelusta vastaavan tahon kanssa. Paha kyllä hän ei ollut vieraillut ruokasalissa koko päivänä eikä siksi muistanut antaneensa floristeille lupaa koristella sitä jo iltapäiväisen lehdistötilaisuuden aikana, kun hän olisi poissa paikalta. Pakko myöntää, että suunniteltu yllätys ainakin toimi, vaikkakaan Tonyn itsensä ei ollut tarkoitus olla kohteena. Tunnelma ruokasalissa oli yltiösiirappinen. Hän vilkaisi vaivihkaa Lokia vieressään. Se ei mitenkään olisi voinut olla vielä sen kiusallisempaa.

"Miten romanttista", Loki leukaili silmäillen kokonaisuutta huvittuneisuuden jä järkytyksen sekaisesti. "Enpä olisi arvannut, että sinulla on tällainenkin puoli."

"Ajattelin lähinnä Pepperiä", Tony murahti otsaansa raapien. Hän olisi antanut lähes mitä tahansa, jotta olisi voinut vajota maanrakoon.

"Tyttöparka tosiaan menettää paljon", mustatukka hykersi. "Ellet pane pahaksesi, minulle sopisi ruokailu jossain vähemmänkin pyntätyssä tilassa."

"Minulle myös", Tony sanoi heti. "Onko ideaa?"

Loki mietti hetkisen ja vilkaisi sitten miestä ovelasti.

"Katolla?"

"Tornin katolla?" Tony kysyi ihmetellen. Sitten hänen silmänsä kaventuivat hyväksyvästi. "Loistoidea."


***


Tavallisesti Tonylla oli tapana käydä nukkumaan ennen keskiyötä, ellei jokin tulenpalava projekti pakottanut häntä kamppailemaan itsensä kanssa ja verottanut yöunia. Pahimpina päivinä aikataulu komensi hänet ylös ennen kukonlaulua ja salli hänen painua pehkuihin vasta seuraavan vuorokauden puolella. Tony olikin iloinen viikon kestävästä lomastaan - tarvittaessa hän voisi toki tehdä siitä vaikka elinikäisen, mutta sellaiseen hän oli liian toiminnanjanoinen. Lomalle oli kyllä tarvetta: viime aikoina hän oli nukkunut huonosti jos lainkaan, ruoka ei ollut maistunut oikein miltään ja parisuhdekin oli kääntynyt tuuliajolle. Loppuunpalaminen tästä vielä puuttuisikin, Tony ajatteli kyynisesti. Loppujen lopuksi nyt kun Pepper vietti viikon länsirannikolla, hänellä oli mahdollisuus keskittyä enemmän itseensä.

Niin oli ainakin teoriassa. Eihän Tony olisi voinut arvata, että vanha vihollinen pölähtäisi yhtäkkiä samalle planeetalle vaatimaan häneltä turvapaikkaa ties miltä möröiltä, jotka oli onnistunut suututtamaan. Vaikka ei Loki hänelle aiheesta puhunut... Ehkä hänellä olisi kuitenkin ollut jonkinlainen oikeus vaatia vastauksia tältä.

Tony kumartui pesualtaan ylle ja huuhteli kasvonsa lämpimällä vedellä. Kummallista, miten häntä väsyttikin näin paljon, vaikka kello ei ollut yhtätoistakaan. Loistavalla ruoalla sekä tornin katolla puhaltaneella viileähköllä ulkoilmalla oli taatusti osuutta asiaan, mies tuumi ja otti pyyhkeen naulasta. Loppujen lopuksi ruokailu katolla oli ollut hauskempaa kuin hän oli alun perin voinut kuvitella. Eivät he paljoa olleet keskenään puhelleet, mutta aina silloin tällöin toinen oli kommentoinut jotain mukavaa ruoasta tai yleisestä tunnelmasta. Tonysta oli tuntunut kuin illallistoveri olisi ollut vanha tuttu, jota hän ei ollut kohdannut vuosikymmeneen - yhteiset puheenaiheet olivat vähentyneet, mutta eräänlainen sama, miellyttävä tunnelma oli kuitenkin yhä olemassa.

Se oli jollain tapaa ironista, hän tuumi kuivatessaan kasvonsa ja kohottautui ylös katsoakseen peiliin. Mies säikähti hillittömästi Lokin ilmaannuttua hiirenhiljaa hänen selkänsä taakse.

"Jessus! Älä hiippaile tuolla tavalla", Tony hengähti. Jos hänellä olisi ollut samanlainen sydän kuin muillakin, se olisi tykyttänyt tuhatta ja sataa. "Tuo on kammottavaa, tiesitkö? Melkein löin sinua vahingossa turpaan."

"Olin aikeissa itsekin pestä kasvoni", Loki kurtisti kulmiaan huvittuneena hänen reaktiostaan. Tony tuhahti itsekseen ja lampsi kylpyhuoneen kanssa samassa kerroksessa sijaitsevaan makuuhuoneensa suuntaan vilkaisten samalla aulan lasisesta ikkunaseinästä ulos yölliseen kaupunkimaisemaan. Kattohuoneisto totta vie tarjosi hienot näkymät.

Ovella hänen mieleensä juolahti pelottava tosiasia: tornin vierashuone oli edelleen remonttipressujen alla. Varmistuakseen kivenkovaan asiasta mies katsahti aulan toiselle puolelle, missä huoneen olisi kuulunut olla. Jopa sen ovi oli suljettu, eli asiaa sinne ei ollut kenelläkään.

Johan myrkyn lykkäsi, Tony raapi päätään kuumeisesti. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli majoittaa Loki kattohuoneiston aulaan sohvalle, mutta jotenkin hän saattoi arvata, ettei mustatukka olisi ollut ajatukselle kovinkaan suopea.

"Älä edes kuvittele", Loki sanoi yksikantaan.

"Minä nukuin kerran kolme kuukautta vetoisessa luolassa ilman mitään tietoakaan mistään sohvasta."

"Varmasti nautit siitä?"

Tony tiedosti keskustelun kääntyvän ennen pitkää häntä itseään vastaan, mikäli se jatkuisi sen pidemmälle. Pahuksen hopeakielinen lapamato.

"Sinulla on vuoteessasi mittavasti tilaa", Loki huomautti silmäillessään makuuhuoneeseen. Se oli totta: hänen mahtavalle sängylleen olisi mahtunut nukkumaan kolmekin ihmistä ja pituussuunnassakin ainakin neljä. Se ei kuitenkaan ollut Tonysta edes luokiteltavissa minkään valtakunnan vaihtoehdoksi.

"Viereeni et kyllä ole tulossa", mies sanoi jyrkästi.

"Sano yksikin hyvä syy, miksen", Loki tuijotti häntä epäuskoisena. Tony ei ollut uskoa korviaan.

"Eikö se nyt ole itsestään selvää?"

Mustatukka näytti olevan tosissaan.

"En minä näe siinä mitään ihmeellistä. Asgardissa se on yleinen ja perin käytännöllinen ratkaisu, ellei jopa isännän kunnia-asia. Me emme koskaan laittaneet vierasta sohvalle - ennemmin siinä nukuttiin itse. Sitä paitsi rinnakkain nukkuminen ei olisi millään tavalla paheksuttavaa, sillä olemme molemmat miehiä."

Jep, se olisi häröä, sanoi pieni ääni Tonyn päässä.

"Sinä siis väität ryömineesi samaan vuoteeseen veljesi kanssa?"

"Puolin ja toisin. Myöhään jatkuneen juhlaillan jälkeen oli mukavaa, kun leveä vuode oli tarjolla lähellä. Lisäksi en käyttäisi sanaa 'ryömiä'", Loki puhui ilman pientäkään nolostusta äänessään. "Kaiken lisäksi et ole naimisissa, joten en ole tunkeutumassa aviovuoteeseen. Sitä minä en julkeaisi tehdä."

Äkkiä Tony toivoi olevansa ukkomies.

"Niin, mutta -" hän aloitti ilman selkeää suunnitelmaa jatkaa kuulostaen pahaiselta inttävältä ipanalta. Loki oli tyrmännyt kertaheitolla kaikki argumentit, joiden varaan hän oli puolustuksensa laskenut. Toki hän olisi voinut vain sulkeutua yksin makuuhuoneeseen ja jättää Lokin täysin huomiotta, mutta silloin tämä olisi taatusti vedonnut omaan jumalalliseen ylevyyteensä ja korostanut sitä mitättömien ihmisraukkojen pateettisuutta vasten. Sitä saarnaa Tony ei jaksanut kuunnella. Tällainen kulttuuriero oli kyllä osoittautunut tähän asti kaiken huipuksi, mutta hänen oli pidettävä mielessään, että hän oli ennen kaikkea tiedemies. Tämä olisi yksi kokemus lisää. Siitähän olisi pitänyt olla kiitollinen?

Katin kontit.

"Minä muuten kuorsaan kuin moottorisaha", Tony mutisi vielä tekaistun varoituksen, jotta olisi voinut viime hetkellä kääntää Lokin pään. Pepper ei sietänyt kuorsausta, eikä taatusti olisi nukkunut hänen vieressään, jos väittämä olisi pitänyt paikkansa.

"Minä taas en kuorsaa ikinä", Loki sanoi riisuessaan sukkansa ja farkut, jotka eivät kelvollisesta istuvuudesta huolimatta voineet olla tämän omat. Mistä mustatukka muka olisi osannut etsiä tavallisen Maan kansalaisen vaatteita? Loki taitteli housut sängyn viereen ja kiipesi vuoteen vasemmalle puolelle yllään päivällä käyttämänsä T-paita sekä tummat ilmeisesti sairaalasta peräisin olevat bokserit.

"Et sitten tee mitään outoa", Tony sanoi ja kääriytyi peittoonsa. Loki sujahti omansa alle ja loi häneen mulkaisun kulmiensa alta.

"Tuo on minun repliikkini", tämä tokaisi ja kääntyi kyljelleen selkä vierustoveriaan kohti. Heidän väliinsä olisi juuri ja juuri mahtua yksi henkilö lisää. "Pysyt vain omalla puolellasi."

"Koko sinun puolesi on minun puolellani", Tony jupisi ja sammutti pöytälampun.

Tilanne oli läpeensä kummallinen ja kaukana heterosta, mutta samalla jollain tavalla kaameakin. Tony kääntyi vatsalleen ja loi ohimennen silmäyksen Lokiin, joka lepäsi kyljellään korpinmustat hiukset kiiltäen himmeästi hämärässä valaistuksessa. Vieressä nukkuva hahmo oli viattomasta olemuksestaan huolimatta pelottava. Mistä sitä ikinä tiesi, vaikka Loki suunnittelisikin murhaavansa hänet yön pimeinä tunteina. Sitäkin kammottavampaa olisi ollut herätä äkkinäisesti ja havaita mustatukan tuijottavan häntä silmät kiiluen psykopaattinen virnistys kasvoillaan.

Aikansa kestäneen levottoman pyöriskelyn jälkeen Tony luopui unensaantiyrityksistä ja laahusti makuuhuonekerroksen aulaan rojahtaen sohvalle. Hän tuijotteli lasisesta ikkunasta ulos ja mietti tilannettaan. Sopimus Lokin kanssa alkoi tuntua erityisen huonolta idealta, eikä se alustakaan asti ollut ollut mitenkään ylimaallisen nerokas.

Hänellä oli sängyssään murhaaja, Tony ajatteli kitkerästi. Syystä tai toisesta hän ei ollut aikaisemmin illalla ajatellut sitä tosiasiaa, mutta sillä hetkellä kaikki palasi hänen mieleensä. Tony käveli ikkunan viereen ja katsoi alas New Yorkin öisille kaduille. Kaikkia tuhon jälkiä ei ollut saatu vielä korjattua, ja tiiviistä pienistä kynttiläjoukoista kumpuava loiste muistutti jokaista menetyksestä, jonka tuhannet kansalaiset olivat kokeneet katastrofin takia. Jos Tony olisi ollut tavallinen tallaaja, hän olisi halunnut saada selville tuhon takana olevan psykopaatin henkilöllisyyden, oli mukana sitten ollut jotain yliluonnollista galaksienvälistä sotaa tai ei. New Yorkin asukkaat kuitenkin tyytyivät siihen, mitä heillä oli.

Tony palasi makuuhuoneen ovelle ja pysähtyi ovenkarmiin nojaten. Loki näytti nukkuessaan kovin nuorelta ja viattomalta. Rauhallinen, syvä hengitys olisi voinut olla levollisen kuuloista kenelle tahansa muulle, mutta Tony tunsi ohimenevän vihanpistoksen. Olisiko hänen pitänyt raahata toinen ylös vuoteesta ja pakottaa katsomaan yöllistä taistelutantereen jäännöstä? Katso, mitä olet saanut aikaan, helvetin epäsikiö! Katso tarkasti!

Hän inhosi tuota miestä, niin se vain oli. Siltikin hän oli päästänyt tämän luokseen, tarjonnut tahattomasti viiden tähden illallisen ja vaihtanut ajatuksia ja keskustellut tämän kanssa kuin sellaisen tutun, jota olisi halunnut muistella. Loki ei ollut milloinkaan saanut aikaan muuta kuin harmia. Sellainen häikäilemätön ja pahasieluinen henkilö ei olisi saanut näyttää nukkuessaan niin haavoittuvaisen kauniilta.





A/N: Noniin, puolessa välissä kaiketi mennään. Olisi mukavaa saada palautetta sen suhteen, miten onnistuin tällä kertaa - ylipäätään siitä, että mitä väki tästä tykkää.

[irvikissa]

Onpa mielenkiintoinen idea, odotan innolla mitä seuraavaksi tapahtuu!

Sait tämän vaikuttamaan yllättävänkin uskottavalta, plussaa siitä. Tykkään miten kirjoitat, erityisesti Tonysta, sen impulsiivinen päätös ja myöhemmin toisiin ajatuksiin tuleminen sopii hahmoon kuin nenä päähän. Ja tykkään aina Lokista Ei maar, olet osunut mielestäni hyvään tasapainoon Lokissa sympattisuuden ja luonteenomaisen ylimielisyyden välillä. Lisää vaan

[Maissinaksu]

Kiitoksia palautteesta! Kuudennen luvun kanssa menee vielä jokunen tovi, kun se pitäisi puhtaaksikirjoittaa. Pahuksen joulukiireet verottavat luovaa työaikaa...

Toivottavasti tarinassa on tosiaan edes hiukkanen uskottavuutta mukana, ihanaa jos olet sitä mieltä! Tony on jäänyt minulle Lokia kaukaisemmaksi hahmoksi, mutta kyllä senkin persoona pikku hiljaa avautuu meikäläiselle... What would Tony Stark do?

Ja Loki on aina ihana! <3

- Ayu

[Maissinaksu]

A/N: Huh, joulu tuli ja meni! Tämän kanssa kesti hävyttömän pitkään, mutta tässäpä tämä nyt olisi. Sen verran on pakko sanoa tähän väliin, että taisin laskea luikuria puhuessani tarinan pituudesta: tällä tietoa lukuja saattaa tulla jopa kolmetoista. Ideaa pukkaa joka tuutista, mutta järkevä toteutus on sitten asia, johon on hyvä uhrata kunnolla aivosolujaan.

***



6. Inhimillinen heikkous




Tony hätkähti hereille merkillisen unensa siivittämänä ja hieroskeli tokkuraisena silmiään. Kaihtimien raosta loisti pieni auringonhäivä. Aluksi mies ajatteli nukkuneensa pitkälle iltapäivään, mutta tarkistettuaan ajan hän totesi, ettei päivä ollut vielä puolessakaan. Varttia vaille kymmenen. Koskapa mikään ei velvoittanut häntä nousemaan vielä tai edes koko päivänä, Tony oikaisi takaisin kyljelleen.

Mies hätkähti tiedostaessaan vuoteessaan toisenkin henkilön. Ohikiitäväksi hetkeksi hän oli jo ehtinyt unohtaa sopimuksensa Lokin kanssa sekä koko tämän olemassaolon. Mustatukka nukkui sikeästi vatsallaan peittoon kietoutuneena. Äkkiä Tonya ei ramaissut enää lainkaan. Kammettuaan itsensä sängystä hän etsi itselleen kaapistaan päivävaatteet ja paineli kylpyhuoneeseen.

Suihkun jälkeen olo tuntui huomattavasti paremmalta ja ajatuskin kulki aiempaa näppärämmin. Tony kuivasi hiuksensa voimakkaasti hankaamalla saaden ne sojottamaan pörrössä miten sattui, puki farkut sekä mustan trikoopaidan ja suunnisti sitten kulkunsa kohti alakerroksen keittiötä. Robotti tarjosi hänelle vastakeitetyn espresson sekä päivän sanomalehden, ja Tony istahti pöydän ääreen croissanttia mutustaen. Se olisi muuten ollut täydellinen aamu, ellei häntä olisi väkisinkin mietityttänyt yläkerran makuuhuoneessa tuhiseva Loki.

Hän oli tainnut olla täysin hyväuskoinen hölmö alettuaan sopia minkäänlaista yhteistyötä tämän kanssa. Loki oli kenties viimeisiä henkilöitä, johon Tony olisi luottanut tippaakaan ja hänellä epäluotettavia tuttuja piisasi. Kai hänen olisi vain pitänyt kylmästi sanoa sopimus irti. Se olisi varmasti ollut kaikista järkevintä.

Toinen vaihtoehto olisi, että hän todella yrittäisi oppia tuntemaan mustatukkaa hieman paremmin ja pyrkisi saamaan haltuunsa tietoja universumeista, joita Lokilla kuulemma oli hallussaan. Ei olisi ollut ihmeteltävää, vaikka tämä olisikin sepittänyt hänelle pajunköyttä, mutta oli silti muistettava, että Lokia epätavallisempaa tyyppiä Tony ei ollut tavannut kuuna päivänä. Ehkei ollut vielä syytä siirtyä hätiköityihin ratkaisuihin, mies ajatteli kyynisen huvittuneena.

Luettuaan lehtensä kahdesti kannesta kanteen Tonya alkoi ihmetyttää se, että hän istui vieläkin yksin. Yläkerrasta ei ollut kuullut merkkejä siitä, että Loki olisi vielä noussut, vaikka kello oli lähemmäs kahtatoista. Mustatukalla lieni rutkasti univelkoja. Puolisen tuntia myöhemmin Tonya alkoi ärsyttää oikein urakalla. Ei hän kuitenkaan ollut kutsunut Lokia varta vasten nukkumaan luokseen, vieläpä omaan sänkyynsä.

Lopulta Tony ei enää sietänyt odotella. Hän lampsi portaat ylös ja suuntasi näreissään makuuhuoneensa ovelle. Ilma huoneessa hohkasi lämpöä oudosti. Loki oli käpertynyt tiiviisti peiton alle niin, että mustat hiustupsut pilkistivät lakanoiden välistä.

"Huomenia, päivänsäde", Tony tuumasi ja raotti sälekaihdinta päästäen auringonvaloa huoneeseen. "Pian on keskipäivä, näin vain tiedoksesi."

Vastausta ei kuulunut. Aluksi Tony oletti, ettei Loki ollut kuullut häntä, mutta sitten hänen mieleensä juolahti, että jokin saattoi olla pielessä.

"Mikä on vialla, Ruusunen?"

Loki kääntyi vaivalloisesti kyljeltä selälleen ja raotti silmiään voipuneena.

"En tiedä", tämä mumisi.

Epäilys täytti Tonyn mielen. Hän laski kätensä ohimennen mustatukan otsalle. Luoja, se oli hyvä ettei tulessa. Tämä tästä vielä puuttuikin, nyt hän saisi alkaa sairaanhoitajaksi. Tarkemmin sanoen se oli hänen velvollisuutensa.

Loki vääntäytyi huojuen istualleen ja piteli päätään.

"Mitä minulle tapahtuu!?"

"Sinulla on vain kuumetta", Tony sanoi hiukan ymmällään, mutta käsitti samalla, että Loki oli tuskin koskaan sairastanutkaan mitään. "Sitä on tosin aika paljon, mutta se menee kyllä ohi. Kuume on täysin normaalia ihmisten keskuudessa."

"Heikkoutta", Loki kähähti.

"Sinun täytyy vain levätä. Tuon sinulle vettä", Tony tuumasi ja palasi takaisin keittiöön. Hän täytti lasisen kannun kylmällä vedellä ja nappasi kaapista sinisen juomalasin. Kerrosta ylempänä hän otti kylpyhuoneesta pienen pyyhkeen ja kasteli sen kosteaksi. Makuuhuoneessa hän laski kannun ja lasin Lokin puoleiselle yöpöydälle. Mustatukka säpsähti syntynyttä kolausta ja kampesi itsensä istualleen hiukset sojottaen miten sattuu. Näky oli jotenkin tragikoominen.

"Juo tästä", Tony kehotti ojentaen vesilasia. Loki joi sen kerralla tyhjäksi. Tony taitteli kostean, viileän pyyhkeen pienemmäksi ja laski sen mustatukan otsalle tämän käytyä takaisin pitkäkseen. "Se voi olla aika kylmä, mutta se kuuluu asiaan."

Tony sulki sälekaihtimen ja jätti Lokin nukkumaan kuumettaan pois. Hän kävisi tämän luona muutaman tunnin päästä tarkastamassa voinnin. Oli oikeastaan aika huvittavaa, että hän tunsi näin suurta hoivaviettiä mustatukkaa kohtaan. Hän kun ei todellakaan ollut tälle mitään velkaa, eikä Tonylla koskaan ollut ollut ketään, jonka kanssa hän olisi ollut samassa tilanteessa. Hulvattomampaa oli, ettei kukaan ollut koskaan varsinaisesti pitänyt hänestä huolta kuumetaudin iskettyä. Tony vain tiesi miten toimia, mutta henkinen empatia oli vähän hakusessa. Joka tapauksessa henkilölle, joka ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut kuumetta, tauti mahtoi olla melkoinen shokki.

Tony laskeutui kerrosta alemmas kirjastohuoneeseen päämääränään järjestää hyllyjä hieman, mutta myös palautella mieleen vanhoja opuksia, joihin hän ei ollut kajonnut vuosikausiin saati edes muistanut niiden olemassaoloa. Pölyisyydestä päätellen muutama hyllynosa oli majaillut koskemattomana kauemmin kuin olisi ollut terveellistä. Mihin hänen aikansa sitten oli kadonnut, jos kerran rakas lukuharrastuskin oli jäänyt niin pitkäksi aikaa taka-alalle? Olihan hänellä tietysti ollut työn alla pari uutta prototyyppiä, ja lisäksi aikaa olivat syöneet muun muassa maailman pelastaminen sekä vielä tornin remontointi.

Tonyn silmiin osui sohvapöydälle kerätty kirjapino. Loki oli poiminut hyllyistä historiaan ja yhteiskuntaan liittyviä teoksia sekä muutaman kaunokirjallisuuden klassikon - tiedostaen tai ei, mustatukalla näytti olevan hyvä silmä lukemista valikoidessa. Yksi kirja herätti hänen mielenkiintonsa muita enemmän. Mytologiaa käsittelevä kirja oli laskettu kasan viereen. Tony poimi sen käteensä muistaessaan, miten ihmeellisen tunteen se oli saanut hänessä aikaan hänen käsitettyään sen yhteyden Lokiin. Nythän hänellä olisi mitä mainiointa aikaa tarkastella sitä hieman tarkemmin. Siivoilla joutaisi myöhemminkin.

Tony istahti laiskasti sohvalle ja etsi kappaleet, joissa puhuttiin Biforstista ja Asgardista. Jopa hänen, joka piti itseään älykkäänä ja tarkkaavaisena henkilönä, oli välillä hivenen hankalaa käsittää jokaista selitettyä yksityiskohtaa. Aikaisemmin hän olisi luultavimmin sulkenut kirjassa kerrotut asiat puhtaan fiktion lokeroon, mutta viime ajat olivat opettaneet Tonylle, ettei ikinä pitänyt nuolaista ennen kuin tipahti. Se jos mikä hämmensi häntä entuudestaan.

Hetken mielijohteesta Tony käänsi kirjan loppusivuille hakemistoon ja etsi L-kirjaimen kohdalta Lokin nimen. Petkuttajajumalasta löytyi tekstiä kolmen sivun verran. Neljättä koristi suuri kuva, joka mitä ilmeisimmin oli taiteilijan näkemys mustatukasta. Piirros herätti Tonyssa hilpeyttä: kuvassa Loki näytti todellista hurjemmalta ja eläimellisemmältä, mutta oli tällä sentään haarniska ja kypärä luomassa edes jotain jumalallista tunnistettavuutta. Eipä olisi arvon anonyymi taiteilija arvannut, että itse viekkauden ja huijausten mestari poti sillä hetkellä pahaa kuumetta, kuolevaisten vaivaa, hänen yläkerrassaan.

Mitä enemmän Tony luki Lokista kertovaa tekstiä, sitä inhottavammalta hänestä tuntui. Jopa kirjan mukaan Loki oli pahojen puolella. Tony selasi katseellaan rivejä ja löysi mainintoja Thor-veljestä sekä ylijumala Odinista. Kirja kertoi Odinin adoptoineen Lokin jääjättiläisten valtakunnasta, johon tämä oli vauvana jätetty kuolemaan. Tony olikin kuullut ohimennen Thorin mainitsevan, ettei Loki ollut hänen biologinen veljensä, mutta hänelle tuskin oli juolahtanut mieleen, että tämä voisi olla niin toisenlainen... Eri rotua, suoraan sanoen. Jotunheimin kansan jälkeläinen, ja mikäli hän nyt käsitti lukemansa oikein, vielä laillinen kruununperijä, vaikkakin hylkiö.

Se meni melkein yli hänen ymmärryksensä. Olisiko se ominaisuus voinut olla syynä siihen, että muut jumalat eivät lähtökohtaisesti välittäneet Lokista niin kuin vaikka Thorista? Se toki edellytti sitä, että mustatukan todellinen alkuperä olisi ollut yleisesti tiedossa, mikä Tonysta vaikutti jokseenkin epätodennäköiseltä. Syyt lienivät ainakin osittain toisenlaiset, mutta joka tapauksessa sellainen kävi taatusti itsetunnolle pidemmän päälle. Aikahan ei noudattanut samaa linjaa Maassa ja galaksien tuolla puolella. Loki oli saanut niskaansa henkistä lokaa jo monta ihmisen elinikää, ja luultavasti siitäkin syystä tämä uppoutui mielellään kirjallisuuteen ja taiteisiin: omaan rauhaansa ja hiljaisuuden valtakuntaansa.

Tony käsitti vasta silloin, miten paljon heillä kahdella loppujen lopuksi olikin yhteistä. Oma isä ei ollut antanut parastaan kummankaan tilanteessa ja vihamiehiä löytyi rutosti enemmän kuin sellaisia, jotka olisi voinut luokitella ystäviksi. Jos puhuttiin isäasioista, ylijumala Odin oli kuitenkin hoitanut sen tehtävän mallikkaasti. Lokilla oli ainakin ollut rakastavat vanhemmat, toisin kuin hänellä ikinä. Siihen se sitten paljolti jäikin. Perheensä lisäksi Lokilla ei ollut kai koskaan ollut ketään muuta.

Tonyssa heräsi sääliä mustatukkaa kohtaan. Jos asiat todella olivat niin kuin kirjassa luki, tai edes sinne päin, ei ollut suuri ihme ettei Loki ollut henkisesti tasapainoisimmasta päästä. Ulkoisesti tämä käyttäytyi perin valloittavasti silloin, kun ei riehunut raivopäisenä ympäriinsä, mutta epäilemättä synkät ajatukset kalvoivat Lokia lakkaamatta. Ehkä kaikki se vallan tavoittelu kumpusi pohjimmiltaan hyväksynnän hakemisesta. Tony jos kuka tiesi, että vaikutusvallan siivellä seuran saaminen ei ollut vaikea temppu, mutta laskelmoivat pyrkyrit hän jätti omaan arvoonsa. Hän saattoi muodostaa Lokista saman johtopäätöksen. Tämäkään ei tyytynyt seuraan, jolla ei ollut itselle merkitystä ja toisin päin. Tosiystävät olivat niin harvassa.

Samassa yläkerrasta kantautui merkillinen tömähdys. Tony kohotti katseensa kulmat kurtussa. Tuollainen ääni syntyi, kun joku putosi sängystä. Hän huokaisi itsekeen ja nousi rappuset ylös. Loki istui makuuhuoneen lattialla ja kompuroi jaloilleen hivenen huonolla menestyksellä.

"Tuo sattui", tämä totesi onnettomana.

"Mitä kummaa sinä täällä riehut?" Tony esitti kysymyksen ja ojensi kätensä auttaakseen toisen ylös.

"Minä en todellakaan ansainnut tuota", Loki vakuutti.

"Ansainnut mitä?" Tony tarkensi ymmällään.

"Teidän olisi syytä vangita se peto lukkojen taakse."

"Mitäh?"

"Sanotte mitä sanotte, mutta tällainen... se ei vain käy", mustatukka huokaisi ja nousi huterille jaloilleen Tonyn avustuksella. Kaikesta päätellen kuume oli saanut tämän ihan sekaisin.

"Muurahaiset eivät kehity kaalimadoiksi", Loki selitti tuijottaen häntä verestävin silmin.

"Juo nestettä ja käy nukkumaan", Tony kehotti naurahtaen ja laski kätensä mustatukan olkavarrelle.

"Olen ihan kunnossa!" Loki protestoi.

"Kaukana siitä. Painut takaisin sänkyyn tai minä kampitan sinut siihen."

"Voi älä, yksi vihreä hirviö riittää", mustatukka mutisi ja kellahti takaisin vuoteeseen. Tony kaatoi lasiin vettä ja ojensi sen tälle.

"Juo se tai kuivut vielä", hän tuumasi. Loki teki työtä käskettyä ja oikaisi sitten pitkäkseen.

"Minulla on paha olo", mustatukka kähähti pienen tauon jälkeen.

"Se menee ohi, mutta vain jos lepäät. Yritä nukkua."

"Painajaiset eivät jätä minua rauhaan", kuului vaimea vastaus.

"Millaista unta sinä näit?" Tony kysäisi asiallisesti, mutta Loki ei sanonut enää mitään. Joko tämä oli liian väsynyt jutellakseen siinä olotilassa, tai sitten tämä yksinkertaisesti ei nähnyt tarvetta kertoa hänelle asiasta. Niin tai näin, jollain tavalla Tonysta olisi ollut mukavaa kuulla mustatukan murheista.

"Tarvitsetko jotain?"

Loki pudisti päätään vähäeleisesti.

"Tuon sinulle syötävää parin tunnin päästä, jos vain maistuu", Tony sanoi huoneen ovella.

"Kiitos."

Tony palasi kirjastoon ja lysähti sohvalle. Hän tarttui mytologiateokseen uudestaan, muttei pahemmin keskittynyt lukemaansa. Ympäriinsä vilistävät ajatukset estivät Tonya saamasta irti enemmän kuin muutaman rivin, ja lopulta hän päätti suosiolla luovuttaa asian suhteen. Hän taittoi pienen paperinpalan kirjanmerkiksi ja kaski sen sohvapöydälle. Tarkistettuaan ajan Tony totesi päivän olevan jo iltapäivän puolella. Alkoi siis olla lounasaika, mies tuumi itsekseen ja suuntasi keittiöön. Hän pyrki yleensä pitämään ruoka-aikansa säännöllisinä, vaikkakaan teoria ei aina kulkenutkaan samaa linjaa käytännön kanssa.

Oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ettei minkään sortin ruokalajia ollut valmiina välittömästi. Toisaalta Tony ei pannut pahakseen pientä puuhastelua. Robotin valmistama vihanneskeitto olisi taatusti ollut nopeampi ja siistimpi ratkaisu, mutta jopa miljardöörin mielestä paras ateria oli joskus sellainen, johon oli itse laittanut omin käsin aikaa ja vaivaa. Sitä paitsi keittiössä hänen kanssaan häärivä robotti ei ollut osoittanut parastaan aterioiden suhteen. Mokoma roju olisi joutanut metallinkeräykseen aikapäiviä sitten, ellei se olisi ollut Pepperin mielestä niin veikeä. Robotti siis piilotteli naisen selän takana välttyäkseen roskikselta. Tohelo mikä tohelo ja ennen kaikkea raukkamainen.

"Suola", Tony antoi käskyn ja otti robotin tarjoaman lasisen sirottimen. Vesi kiehui poristen kattilassa ja hän hämmensi sekaan pakastepussin vihannekset. Pienet mutkien suoristelut eivät tehneet hallaa ottaen huomioon, että hän, Anthony Edward Stark, kokkasi jotain täysin vapaaehtoisesti. Nähty vaiva maksoi itseään takaisin herkullisena tuoksuna ja houkuttelevana ulkonäkönä. Sitä soppaa kelpasi tarjota Lokillekin, Tony hymähti itsekseen ja samalla pudisti päätään. Hän oli kuin mikäkin helvetin kotirouva, joka laittoi ruokaa aviomiehelleen. Ajatus oli typeryydessään verraton.


***


"Jaksatko nousta syömään?" Tony laski tarjottimen Lokin puoleiselle yöpöydälle. Tämä nousi istualleen ja pyyhkäisi sekaisia hiuksiaan sivuun.

"Tuoksuu hyvältä."

"Kevyt keittoruoka ei tee huonoa vatsallekaan", Tony tuumasi ja ojensi kulhon höyryävää soppaa. "Se voi olla vielä vähän kuumaa."

Loki puhalsi kevyesti lusikkaan ja maistoi. Tony tarttui omaan lusikkaansa ja odotti palautetta vähän kauhulla. Loki nielaisi ja rypisti otsaansa hienoisesti.

"Kuumaa, tosiaan."

Tony oli jo ehtinyt pelätä, että ruoka haukuttaisiin pataluhaksi.

"On siinä vähän liikaa suolaakin", mustatukka tokaisi ja hörppäsi vettä.

"Niinpä tietysti", Tony murahti ja päätti sillä istumalla, että suolasirottimen ojentaneen robotin päivät olivat nyt luetut, oli se sitten Pepperin suosiossa tai ei. Itse hän toki oli maustetta pyytänyt, mutta viime kädessä robotti oli itse antanut sen hänelle.

"Älä ota itseesi", Loki sanoi ystävällisesti. "Tämä on hyvää."

"Minä en ole mikään kokki", mies tuhahti ja maistoi itsekin aikaansaannostaan. Se totta tosiaan oli vähän turhan suolaista. "Ruoanlaitto on vielä suhteellisen tuntematon tieteenlaji."

Loki kohotti katseensa keitostaan.

"Hetki, sanoitko, että olet itse valmistanut tämän?"

"Kyllä, mitä sitten?" Tony kysyi hieman varautuneesti. Mustatukka näytti ensimmäistä kertaa nolostuneelta.

"Siinä tapauksessa pyydän anteeksi moukkamaisuuttani."

"Niin mistä?" Tony kummasteli. Ei hän mielestään ollut kuullut mitään, joka olisi ollut hänestä loukkaavaa.

"Ilmaisin ääneen harkitsemattoman mielipiteeni ruoan maustetilanteesta", Loki sanoi puolestaan kummaksuen, ikään kuin tämä olisi odottanut hänen ottaneen jollain asteella nokkiinsa.

"Älä viitsi", mies naurahti kiusaantuneena. "Miksi sitä pitäisi pahoitella? Puhuit nimittäin täyttä asiaa ja totesin itse saman tilanteen."

"Toimin vain hyvien tapojen mukaisesti", mustatukka tuumasi kulmat kurtussa. "Yleensä asiattomia puheita tavataan pyytää anteeksi, vai kuinka?"

Uskomaton tyyppi, Tony ajatteli. Eipä tuollaisia paljon sillä seudulla tavannut. Oikeastaan hänen itsensä olisi pitänyt pahoitella onnetonta ruoanlaittotulostaan, mutta arvatenkin vastaus olisi ollut yhtä lailla kiusallisen hämillinen. Lieni parasta vain antaa asian olla.

"No, anteeksipyyntö hyväksytty. Olen otettu, jos tämä muuten maistuu."

"Kyllä vain. Mikä kumma saa miljardöörin tarttumaan kauhaan ja kattilaan?" Loki kysyi virnistäen vienosti.

"Jaa-a, kai minä ajattelin sinua", Tony naurahti tajuamatta sanojaan sen enempää. Loki ilmeisesti käsitti pienen leikinlaskun, mutta häntä itseään jäi häiritsemään puheensa. Olisi ollut äärimmäisen kiusallista, jos Loki olisi ottanut ne muuna kuin kevyenä vitsinä. Vaikka tuskinpa se niin oli - mustatukka kun osasi lukea toisia niin hyvin sekä tunnistaa sanojen ja tekojen tarkoitusperän.

Kyseessä oli vain pieni hyväntahtoinen ele, ei sen kummempaa, Tony ajatteli päättäväisesti ja kulautti vettä palanpainikkeeksi. Ensi kerralla hän pysyisi suolasirottimesta kaukana.

[Maissinaksu]

7. Rajanylitys




"Kiitos", Loki sanoi ja laski kulhon tarjottimelle. Tämä voi selkeästi paremmin kuin aamulla, mutta oli edelleen väsynyt ja riutuneen näköinen.

"Onko sinulla vielä lämpöä?"

"En osaa sanoa", Loki mutisi ja nosti kättään otsalleen samaan tapaan kuin Stark oli tehnyt aamulla.

"Anna minun kokeilla."

Loki istui lähemmäs sängyn reunaa ja salli miehen koskettaa otsaansa. Starkin pienestä hymähdyksestä ei voinut päätellä mitään. Tämä hivutti kättään hänen kaulansyrjälleen ja sipaisi pienielkeisesti hiussuortuvan hänen korvansa taakse voidakseen testata kuumetta paljaalta kaulalta. Loki nielaisi ja hänen olemuksensa muuttui tahtomatta hieman varautuneemmaksi. Starkin kosketus oli kuitenkin hyväntahtoinen ja lempeä.

"Lämpöä pukkaa edelleen", Stark totesi ja veti kätensä pois ennen kuin hän oli kunnolla ehtinyt edes aistia tämän lämmintä kättä ihollaan.

"Vieläkin?" mustatukka kysyi onnettomana. Kuumeeksi kutsuttu ihmisten tavallinen sairaus oli ollut siihen asti piinaavampi kuin yksikään aikaisempi kokemus Maassa. Se nakersi häntä hitaasti elävältä antamatta keinoa puolustautua vastaan.

"Valitan", Stark sanoi. "Ruumiinlämpösi on edelleen normaalin yläpuolella."

"Mistä sen tietää?"

Stark korjasi asentoaan sängyllä ja kääntyi paremmin häntä kohti.

"Verrataan. Kokeile ensin omaa kaulansyrjääsi ja sitten minun."

Lokin iho todella tuntui pelottavan kuumalta. Hän vei kätensä Starkin kaulalle ja huomasi sen paljon viileämmäksi kuin omansa. Äkisti mies vetäytyi hieman hänen kätensä ulottuvilta.

"Kätesi on jääkylmä", Stark totesi kulmiaan kurtistaen. Loki katsoi hätääntyneenä käsiään. Ne olivat kalmanvalkoiset, mutta merkkejä Jotunheimin jääjättiläisten hopeansinisestä hipiästä ei näkynyt. Ajoittain kirottu veri heijastui hänen ruumiistaan ihon käydessä kylmäksi, mutta ihmisruumis ei antanut sen tulla esiin.

Loki oli helpottunut - hänen likainen alkuperänsä pysyisi siis salassa. Hän ei kuollakseenkaan halunnut Starkin tietävän. Hän oli tämän silmissä hirviö jo ennestään. Loki kyllä tiesi, miten häneen suhtauduttaisiin sen jälkeen, kun hänen salaisuutensa oli paljastunut, eikä sellaista tuskaa olisi toivonut edes pahimmalle viholliselle. Jonkin ihmeen kaupalla hän oli onnistunut luomaan Starkin kanssa asiallisia keskusteluvälejä, ja ne olisivat saaneet kuoliniskunsa välittömästi, mikäli tämä saisi selville hänen todellisen olemuksensa. Loki saattoi kuvitella kuvotuksen miehen kasvoilla, ja se olisi ollut hänelle liikaa. Stark oli kuitenkin sekä Kostajista että lähes kaikista muistakin ainoa, joka ei suhtautunut häneen lähtökohtaisesti purevan murhanhimoisesti. Ei hän tokikaan olettanut, että heidän väleistään kehkeytyisi mitään sen syvällisempää, mutta ystävällisyys, jota tämä hänelle osoitti, hiveli hänen haavoille revittyä itsetuntoaan.

Loki kuitenkin tiesi, että leppoisan kuorensa alla Stark vihasi häntä yli kaiken. Mies ei ollut poikkeus verrattuna muihin. Siltikin mustatukkaa askarruttivat erinäiset asiat, jotka liittyivät tähän. Starkia oli hankalampi lukea kuin muita, eikä tilannetta auttanut se, että hän oli antanut suojauksensa laskea hävettävän alas.

"Mitä nyt?" Stark ihmetteli. "Sanoin vain, että kätesi ovat kylmät."

"Ne ovat aina."

"Minä voin lämmittää niitä, jos se auttaa", mies sanoi ohimennen ja ojensi kättään häntä kohti.

"Kiitos ei", Loki sanoi hyisesti ja nousi nopeasti vuoteesta horjuville jaloilleen. Äkillinen liikahdus lähes sumensi hänen silmänsä. Hän tunsi valtavaa halua juosta. "Tarvitsen raitista ilmaa."

"Ulos sinun ei kannata mennä", Stark huomautti hiukan kummastellen hänen äkillistä aiettaan.

"Vai niin", mustatukka ärähti välittämättä miehestä ja ryntäsi puolijuoksua huoneesta. Hän paukautti kylpyhuoneen oven kiinni perässään ja rojahti istualleen kaakelilattialle. Loki nojasi oveen ja hengähti katkonaisesti kuumien kyyneleiden virratessa hänen poskilleen.

Miksi hänen kanssaan leikiteltiin näin? Miksi Stark kidutti häntä hyväntahtoisilla sanoilla ja eleillä, jotka kuitenkin hehkuivat halveksuntaa kuorensa alla? Hän ei kaivannut Starkilta ystävällisyyttä. Tämä ei ollut hänelle mitään velkaa.

Entä miksi Thorin kasvot heijastuivat äkkiä hänen mieleensä? Loki painoi pään polviinsa ja nyyhkytti äänettömästi. Isoveli oli aina tarjoutunut kuuntelevaksi olkapääksi, kun hän oli pyytänyt. Tämä oli ottanut hänen kätensä omiinsa kylmällä säällä, ja parkkiintuneet, maskuliiniset kourat olivat hyökyneet lämpöä ja turvallisuutta. Kuinka Loki kaipasikaan veljen lempeää kosketusta ja rohkaisevia sanoja.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Loki pyyhki katkerat kyyneleensä paidanhelmaan ja pakottautui jaloilleen viileältä kaakelilta. Koristeellisen lavuaarin ylle oli asetettu suuri peili. Mustatukka katseli etovaa kuvajaistaan tarkoin. Hänen silmänsä verestivät kuumeen ja itkun vuoksi, silmänaluset olivat tummat ja iho oli kalpean samea. Vähitellen rasvoittuvat hiukset valuivat elottomasti hartioille. Hänen olemuksensa oli kaukana siitä ylväydestä, jota hän tavallisesti osoitti. Maa oli jättänyt jälkensä. Vasemman käden kyynärtaive punoitti hieman ja tukiside oli paikallaan käsivarressa. Loki nosti valkoista T-paitaa ja katseli järkytyksen vallassa puolen vaaksan pituista arpea oikeassa kyljessään. Mustatukka käsitti vasta silloin, mitä hoitajat olivat tarkoittaneet puhuessaan leikkausoperaatiosta. Hänet oli ensin huumattu lääkkeillä ja sitten kirjaimellisesti avattu. Loki värisi kuvotuksesta. Hänen oli saatava peseytyä.

Luonnollisestikaan Loki ei ollut eläissään nähnyt suihkuksi kutsuttua teknistä kojetta, mutta pienen kokeilun jälkeen hän oppi nopeasti sen toimintaperiaatteet. Hän seisoi pitkään kuuman vesisuihkun alla ja tunsi syvää helpotusta saadessaan peseytyä päästä varpaisiin. Sellainen keksintö olisi ollut hienoa saada Asgardiin. Siellä hygieniasta huolehdittiin päivittäisellä kylpemisellä loisteliaissa kivialtaissa. Starkillakin oli kylpyhuoneessaan eräänlainen allas, mutta sen ulkonäkö oli kaukana siitä, mihin Loki oli tottunut. Tilassa oli myös lasinen ovi, kaksikin, joiden takaa hän saattoi erottaa puiset lauteet. Se oli mustatukalle jo hieman tutumpaa, mutta miksi Stark olisi tarvinnut kahta höyryhuonetta yhteen kylpytilaan? Loki huuhteli hiuksistaan hyväntuoksuisen hiusöljyn ja nappasi naulasta kirkkaanvalkoisen pyyhkeen. Hän voisi sitten myöhemmin pahoitella luvatonta lainailuaan - jos pahoittelisi.

Avatessaan kylpytilan oven Loki huomasi lattialla mustan T-paidan ja kevyet housut. Hän arveli Starkin kuulleen suihkun äänen ja päättäneen ilahduttaa häntä uudella, puhtaalla vaatekerralla. Typerää, mutta mikäpä hän oli vastaan laittamaan? Paita vaikutti hänen yllään aavistuksen väljältä. Syy saattoi piillä laihtumisessa: vankilan ruoilla ei toki päässyt kuninkaallinenkaan aasa pröystäilemään. Todellisuudessa hän oli kuitenkin viettänyt siellä istumansa viikot lähes kokonaan syömättä.

Loki karisti nopeasti päähänsä pilkahtaneen muiston ja asteli portaat kerrosta alemmas. Stark löytyi oletusten mukaisesti kirjastohuoneesta. Kivinen takka loimusi iloisesti, ja mies istui sohvalla lueskellen paksua, tummaa kirjaa.

"Joten, oliko ilma raitista?" tämä kysäisi kulmiaan kohottaen. Loki ei vastannut, vaan katseli tiukasti Starkin sylissä lepäävää teosta.

"Mikä tuo kirja on?"

Stark kohotti sitä hänen nähtävilleen. Tämä luki sitä mytologiakirjaa, jonka hän oli edellisenä päivänä löytänyt sattumalta hyllystä.

"Miksi sinä tuota luet?" Loki kysyi ääni täristen ja lähestyi miestä.

"Puhtaasta mielenkiinnosta, miten niin?" Stark ihmetteli näyttäen hieman varautuneelta.

Loki tuijotti kirjaa villi katse silmissään. Siinä kerrottaisiin kaikki hänestä ja hänen alkuperästään ja Stark lueskeli sitä huoletta kuin se olisi ollut vain yksi pahainen fiktiivinen satukertomus. Kaiken lisäksi mies saisi tietoa Asgardista ja sen muista aasoista ja vaaneista. Loki ei halunnut muistella heitä, sillä hekään eivät muistelleet häntä.

"Anna se minulle", Loki vaati.

"Luulisi sinun tietävän nämä jutut", Stark sanoi kummastuneena hänen raivostaan.

"Anna se tänne!" Loki ärjäisi täyteen ääneen. Mies ojensi kirjan mitään sanomatta. Mustatukka järkyttyi nähdessään, että tämä toden totta oli lukenut hänestä kertovaa tekstiä. "Miten... miten sinä saatat?" hän kuiskasi ja loi Starkiin syvää vihaa kuvastavan katseen.

"No, ensinnäkin tuo kirja sattui löytymään omasta kirjahyllystäni", mies sanoi äkkiä viileään sävyyn. "Toiseksi ei ole olemassa takeita, että sen teksti olisi täysin faktoihin perustuvaa -"

"Sillä ei ole merkitystä!" Loki rääkäisi puristaen kirjaa rystyset valkeina. Eikö Stark todella ymmärtänyt miten hän koki tilanteen, vai eikö tämä vain välittänyt?

"- ja kolmanneksi: voit olla enemmän kuin varma, että tuo muinainen, ummehtunut kirja ei ole ainoa olemassa oleva tiedonlähde. Voit polttaa sen takassani aivan vapaasti", mies murahti ennen kuin oli kunnolla edes käsittänyt sanojaan. Jäinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Loki perääntyi pari askelta tulisijaa kohti, mutta tämän ote kirjasta säilyi tiukkana. Mustatukka oli kalvennut sairaan valkoiseksi.

"Minä luulin, että sinä olisit erilainen kuin toiset", Loki puhui äkkiä yllättävän vakaalla äänellä. "Typeryyteni jaksaa hämmästyttää minua."

Sen sanottuaan mustatukka horjahti eteenpäin ja olisi kaatunut suoriltaan matolle, ellei Tony olisi ehtinyt ponkaista sohvalta ja saada tätä kiinni. Jollain konstilla hän onnistui puoliksi kantamaan ja puoliksi raahaamaan Lokin takaisin yläkertaan vuoteeseen. Noin käy, kun alkaa riehumaan tuossa olotilassa, mies ajatteli kyynisesti ja pyyhkäisi hikipisaran ohimoltaan. Tavallisesti hän olisi antanut toisen levätä itsekseen, mutta nyt Tony otti alleen tuolin ja istahti sängyn viereen mietteissään.

Hän ei ollut koskaan nähnyt Lokia niin raivoissaan, vaikka olikin oppinut tuntemaan tämän sangen kiukkuisena luonteena. Ylipäätään hänen oli vaikea ymmärtää, että yhden kirjan olemassaolo saattoi piinata tätä niin paljon. Kenties hänen olisi pitänyt ajatella asiaa Lokin kannalta: mikäli kirjassa kerrottiin mustatukasta inhottavia ja henkilökohtaisia asioita, ei liennyt mikään ihme, että tämä halusi pitää sen salassa muilta. Vähän samaan tapaan kuin ihmiset varjelivat päiväkirjansa yksityisyyttä. Tony itse ei ollut koskaan pahemmin sellaisia harrastanut, mutta hän jos kuka julkisuuden henkilönä halusi pitää henkilökohtaiset asiansa poissa valokeilasta. Wikipedia tuntui tietävän hänestä ihan liikaa. Joten kyllä, kyllä hän tiesi, mitä mustatukka pohjimmiltaan oli ajanut takaa pillastuessaan ja vaatiessaan kirjan itselleen. Mutta eipä Tony itse paljoa ymmärrystä ollut osoittanut. Kaiken huipuksi hän oli möläyttänyt vääriä sanoja väärässä paikassa. Ehkä hän oli mennyt hitusen liian pitkälle.

Loki makasi niin hiljaa ja liikahtamatta, että tämä tuskin kuulisi hänen pahoittelujaan äskeisestä episodista. Mies tuhahti itsekseen ja nousi tuolistaan aikomuksenaan majoittautua television ääreen, mutta käheä ääni pysäytti hänet ovella.

"Älä jätä minua, veli..."

Tony huokaisi ja kääntyi huoneeseen päin. Tämä tästä vielä puuttuikin, että hänet nähtiin Thorin harhakuvana. Hänellä ei kuitenkaan ollut sydäntä vain poistua kylmästi paikalta.

"Olen tässä", mies sanoi epävarmasti istuessaan takaisin tuolille. Oli häneltä julmaa esiintyä Lokille jonain toisena, mutta hän oli varma, että veljen läheisyys, tekaistukin sellainen, oli sitä, mitä mustatukka todella kaipasi sillä hetkellä. Loki ei taatusti olisi näyttänyt sellaista haavoittuvaisuutta kenellekään muulle. Tarkemmin ajatellen Thor oli kai ainoa koko maailmankaikkeudessa, kenen seurassa mustatukka saattoi olla kokonaan oma itsensä, ilman torjutuksi tulemisen pelkoa. Niin oli kai ollut ennen sotaa, mutta Thor tuskin saattoi yhä puolustaa veljeään henkeen ja vereen. Olivathan he kaikki tietoisia siitä, mitä Lokin teot olivat saaneet aikaan, ja hän itse oli sivukorvallaan kuullut Romanoffin ja Bartonin puheita siitä, miten Thorin oikeudentaju ajautui heistä kyseenalaiselle linjalle sen vuoksi, että tämä jaksoi uskoa veljessään olevan vielä jotain hyvää.

Tony itse oli hieman kahden vaiheilla. Kuten hän oli jo itselleen todennut, Loki ei totta vie ollut mukavin hänen tapaamansa henkilö, mutta ei hän silti niellyt koko näkemystä siitä, miten Thor olisi veljensä suhteen pelkkä naiivi hölmö. Idealistiluonne ehkä, mutta ei hölmö. Ei ollut Tonysta väärin valaa uskoa tärkeään lähimmäiseen. Tapa, jolla isoveli puhui nuoremmasta ei ollut katkera vaan yksiselitteisesti surullinen. Heidän muiden vain lieni vaikea käsittää, että Thor, joka oli tuntenut Lokin koko määrittelemättömän pitkän elämänsä ajan, todella syvästi rakasti veljeään, vaikka tämä herätti muissa vain inhoa ja puistatusta.

"Miksi vihaat minua..." Loki mumisi tuskainen ilme kasvoillaan.

"Minä en vihaa sinua", Tony lausui kuvitellen mieleensä sanat, jotka Thor voisi puhua. "Olen vain pettynyt."

"Se en ollut minä", mustatukka vaikersi. Vastaus oli kuumehourailuksikin kumma.

"Mitä oikein tarkoitat?" Tony yritti tarkentaa asiaa, mutta tuloksetta. Loki leijaili ihan muissa maailmoissa.

"Nuoli ei irtoa puusta tuolla tavoin..."

Tony hieroskeli leukaansa vähän neuvottomana. Lokin hetki sitten sanoma asia kuulosti jopa nuolijuttua kummallisemmalta.

"Mitä sinä tarkoitat sillä, ettet se ollut sinä?" hän yritti vielä saada mustatukan ajatuksia asialinjalle, kuitenkin tuloksetta. Mumistuaan jotain käsittämätöntä Loki vaipui lopulta uneen. Tony istui vielä jonkin aikaa tämän seurana varmistaakseen tilanteen rauhallisuuden. Hän pyyhki kyyneleen juovan mustatukan poskelta ja loi samalla silmäyksen kelloon seinällä. Päivä oli kuin hujauksessa kääntynyt illaksi. Tony ei ollut sinä päivänä saanut aikaan oikeastaan yhtään mitään. Keskeneräisiä projekteja oli työn alla enemmän kuin valmiiksi saatuja, mutta sairaanhoito oli työllistänyt hänet lähes täysin. Vaikka Tony tunsi pientä pettymystä sen vuoksi, mies ei pahemmin jaksanut surkutella asiaa.

Kirjaston miellyttävä lämpö houkutteli Tonya käymään rennosti sohvalle. Mytologiakirja lojui matolla aivan pöydän vieressä. Hän poimi sen käteensä ja silmäili hetken tummaa kantta. Lopulta hän hymähti itsekseen ja viskasi teoksen tulisijaan. Kytevä hiillos sai nopeasti uudet liekit alleen kirjan palaessa sivu sivulta. Ehkä niin tosiaan oli parempi, Tony tuumasi mielessään. Mikäli Loki haluaisi kertoa hänelle jotain itsestään, tämä saisi tehdä sen vapaaehtoisesti.

Illan kääntyessä hiljalleen yöksi Tony oikaisi sohvalle pitkäkseen. Ehkä hän voisi tehdä sekä Lokille että itselleen mieliksi ja punkata seuraavan yön siinä - tarvittaessa ehkä sitä seuraavankin. Se tosin riippui kokonaan mustatukan voinnista. Pidemmän päälle hän tuskin tekisi sitä. Hän muuttaisi takaisin omaan sänkyynsä mahdollisimman pian, vaikka se tarkoittaisikin sekä huone- että petikaveria. Vuode oli hänen perusoikeutensa, piru vie. Lokin oli parasta tervehtyä nopeasti.

[invisible deer]

Tonyhän on reilulla päällä, poltti tuon kirjankin.
Juu oon lueskellu tätä aiemmin, mut en oo kommentoinu.
Hahmot on IC.
Ihana paritus.
Pidän kertakaikkiaan.

Kello on neljä yöllä, jatka pian.

[Andreas]

Oi että, Loki/Tony on ehdottoman ihana paritus, mahtavaa että siitä kirjoitat! Vaikka paritus olisikin mikä vai muu, lukisin varmasti, sillä tekstisi on kirjoitettu todella kauniisti, ja pohdinnat on saatu kuulostamaan hyviltä tehkstin välissä - mikä ei aina onnistu. Hahmot ovat todella IC, ainoastaan Loki on vähän liian herkkä viimeisimmässä luvusas (kuume, tottakai!).

Jatkoa, toivoisin ~

(Rakentava lähti raketilla Asgardiin)

[Maissinaksu]

Kiitos paljon kommenteistanne! Tässä vaiheessa täytyy kylläkin todeta, että uutta lukua tuskin ilmestyy ennen toukokuuta, sillä kaikki luova aika pitää keskittää pääsykokeisiin... Vaikkakin sitten taidan julkaista kaksi lukua samalla kertaa, saa nähdä!

[xRonjaStarkx]

Aivan ihana! Tarina on mielenkiintoinen ja hauska, tälläistä tykkään lukea. Itse pidän kovasti frostiron shippauksesta. Mutta milloinkas tämä jatkuu? En malta odottaa että pääsen lukemaan tätä lisää!

[Tomsessed]

Tiedän ja muistan jo aikoja sitte udelleeni sulta jatkoa, mut on nyt julkisestiki pakko ilmottaa että ohgosh, en kestä! Tää on vaa niin tuituitui :3 ♥ (ja toki tällä kommentilla varmistan sen et tulee ilmotus KUN tää jatkuu  )

Enivei
Loki on mun lemppari numero yks, niin Marvelilta ku käytännössä koko elokuva- ja sarjakuvakulttuuristaki. Tony taas vei ison lohkon mun sydäntä Avengersin kautta... Joten kun nää kaks rakkautta yhdistää, ei lopputulos voi olla muuta ku häikäisevä! 

En ala sen enempää lainailemaan (koska tuskin kukaan haluaa lukee lainauksien kautta koko tarinaa uusiks, oli se kuinka fab tahansa), mut niin monet kohdat on vieny mun sydämen  ehehe. Hienoa hienoa

Ja ainiin - kiitos sun ja tän tekstin, inspiroiduin itekin kirjottamaan Lokin karkotuksesta Midgardiin tuhojensa takia - paritus ei toki ole FrostIron, mut yksinoikeudella Tonyki silti pääsi mukaan 
Joten kiitos siitäkin!

[minja]

Voi miten ihana tarina tähän saakka,  kiitos tästä. Toivottavasti jatkat ja pian <3

[Maissinaksu]

A/N: Vastaan alkajaisiksi kaikille yhteisesti: SUURI kiitos huippupositiivisesta palautteesta, jota tämä ficci on saanut osakseen. <3 Mahtavaa, että lukijoita löytyy, tai ainakin löytyi... Siitä päästäänkin seuraavaan asiaan: tämän kanssa on kestänyt luvattoman pitkään, pyydän anteeksi. Inspiraatiokato on viheliäinen tauti. Tuntuu vaikealta uskoa, miten kauan aikaa on kulunut edellisestä luvusta (seriously, 1,5 vuotta).

Jättäessäni tarinan lomalle minulla oli parista seuraavasta luvusta kirjoitettuna joitain juttuja ylös, mutta tähänkin lukuun tein muutamia korjauksia ja muutoksia. En pystynyt pitämään tuumailuani kahden luvun julkaisemisesta yhtäaikaisesti, mutta luku 8 on nyt päästetty maailmalle. Koin pakottavaa tarvetta saada se julkaistuksi. Ajattelin, että olisin vastannut kommentteihin erillisellä viestillä, mutta hylkäsin ajatuksen, sillä jaarittelu ilman uutta lukua on aika petollista. Seuraavan luvun kanssa minulla rehellisesti sanoen saattaa  kestää juonikehittelyn ja kouluelämän kiireiden ansiosta. Jälleennäkemisen kanssa minulla on myös jumittanut pahasti, mutta siitä saan uuden luvun purkkiin hyvällä onnella huomenna.

Nyt tämä vihdoin siis sai jatkoa. Kiitos ja anteeksi.


***

8. Sovinnon makua




Kului kaksi päivää. Lokin kuume antoi periksi palaamatta toista kertaa takaisin, vaikkakin se jätti jälkeensä onton ja poissaolevan olemuksen. Tervehdyttyään mustatukka kulutti aikaansa oikeastaan vain uppoutumalla paksuihin kirjoihin reagoimatta Tonyn läsnäoloon oikeastaan mitenkään. Loki tuskin sillä hetkellä kaipasikaan muuta kuin omaa rauhaa, mutta kieltämättä saman katon alla asuminen kävi hieman tukalaksi apaattisen murjotuksen jatkuessa toista päivää. Jos totta puhuttiin, he eivät olleet puhuneet kirjastossa tapahtuneen episodin jälkeen mitään. Lokista ei saanut otetta, eikä tätä edes erottanut seinän tapetista.

Tony laski suojalasit sotkuiselle työtasolle jättäen keskeneräisen projektinsa odottamaan seuraavaa inspiraatiohetkeä. Mies kulautti kahvia kupistaan ja irvisti todettuaan sen ikävän jäähtyneeksi. Ensimmäiseksi hänen mieleensä juolahti nousta takaisin yläkertaan hakemaan uusi, mutta sitten hän tuli taas ajatelleeksi yläkerrassa majailevaa vierastaan. Tony saattoi arvata, ettei tämä ollut liikkunut paikaltaan minnekään sen kolmen tunnin aikana, jonka hän oli viettänyt kellarissa. Hän olisi voinut panna päänsä pantiksi, että tämä nökötti yhä samassa asennossakin kirjaston sohvalla. Ehkä hänen pitäisi tarttua härkää sarvista, sillä tilanne alkoi käydä jo lähes sietämättömän ärsyttäväksi.

Kyllä, hän joisi ensin tuoreen kupillisen mustaa kahvia ja sitten olisi aika toimia.

Loki istui hievahtamatta ja tuijotti lasittunein silmin raskaan romaanin pienikokoista tekstiä edessään. Ajankulusta hänellä ei ollut käsitystä, mutta eipä se hänelle mitään merkinnytkään. Kunhan hän vain saisi olla rauhassa omassa hiljaisuuden linnoituksessaan. Mustatukka ei kaivannut kenenkään seuraa, varsinkaan Starkin, mutta sen asian suhteen hänellä ei toisaalta ollut muita vaihtoehtoja.

Sanottiin, ettei hirviöillä ollut sydäntä, mutta jostain merkillisestä syystä Loki tunsi omassaan rusentuneen kivun. Kuumetauti oli ollut vain esimakua helvetistä, jossa hän virui. Ehkä hänen olisi ollut syytä varautua henkisesti siihen, että se kuvottava hetki, jona hänen alkuperänsä paljastuisi, koittaisi ennen pitkää. Kuitenkin se oli silti tapahtunut aivan liian pian ja varoittamatta. Hänellä ei ollut keinoa puolustautua vastaan, eikä ollut tarpeen selitellä asiaa. Stark tiesi kaiken. Se mies tiesi aina kaikesta kaiken.

Mustatukka pyyhkäisi väsyneitä silmiään ja hänen hartiansa nytkähtelivät äänettömästä naurusta. Ei kestäisi kauaa, kun muut Kostajat saisivat selville totuuden hänen likaisesta alkuperästään, elleivät olleet jo saaneet Thorin kautta. Sitten heillä olisi henkinen ylivalta talloa hänet maahan ja sylkeä päälle entistäkin tehokkaammin. Toisaalta ehkä se ei enää tekisi niin kipeää. Ensimmäinen kerta kirpaisi eniten ja seuraavat olisivat helpompia kestää. Loki tiesi valehtelevansa itselleen, mutta se sai hänet paremmalle tuulelle. Valheilla oli häneen aina merkillisen rauhoittava vaikutus.

Kiireettömät askeleet kuuluivat nousevan yläkertaan, mutta Loki ei kääntynyt kohtaamaan tulijan kasvoja. Kirja hänen edessään näytti tuhannesti mielenkiintoisemmalta.

”Oletko täällä, Bambi?” Tony huikkasi kirjaston ovella, vaikka äänensävystä päätellen tämä tiesi jo hänen olinpaikkansa. Lokin kulmat kurtistuivat hiukan oudolle lempinimelle, mutta hän rakensi jälleen henkisen muurin heidän välilleen. Mustatukka olisi toivottanut keksijän hiiteen, ellei se olisi vaatinut häntä ottamaan kontaktia tähän. Tony saapasteli leppoisasti saliin ja jäi seisoskelemaan pienelle etäisyydelle.

"Ajattelin, että sinua saattaisi hiukoa", mies sanoi tunnustelevaan sävyyn. Vastausta ei kuulunut, eikä Loki millään muotoa huomioinut hänen läsnäoloaan. Tavallisesti Tonylla olisi jo palanut käämit sellaiseen mykkään murjotukseen, mutta siinä tapauksessa hänellä ei tainnut olla oikeutta sanoa poikkipuolista sanaa. Sehän oli itse asiassa hänen syytään, että Loki oli ryhtynyt niin melankoliseksi ja rajoittuneeksi. Ei ollut lähellekään ensimmäinen kerta, kun tiedonjano oli saattanut hänet epäsuotuisaan asemaan jonkun silmissä.
Suurin syy hänen hämmennykseensä oli, miten rajusti mustatukka otti asian. Hänen kohdallaan kyse oli puhtaasta uteliaisuudesta, mutta Lokille tämän alkuperä oli salaisuus, jota kenenkään ei pitänyt koskaan saada selville.

Tony astui lähemmäs pitäen edelleen silmällä kohteliasta etäisyyttä. Hän ei varsinaisesti halunnut tyrkyttää seuraansa, mutta mustatukka saisi luvan ainakin kuunnella häntä hetken. Loki ei ainakaan ajanut häntä välittömästi pois, joten sen kai olisi voinut laskea lupaavaksi merkiksi.

"Tiedätkö, pari päivää sitten, kun olit sairas ja sängynpohjalla, törmäsin sattumalta kiinnostavaan tacoreseptiin", Starkin ääni leijui Lokin korviin. "Siinä käytettiin vuohenlihaa ja höystettiin koko höskä vaniljakastikkeella. Varmasti sinä vuohen tiedät päätellen siitä hienosta kypärästäsi, mutta en olekaan tainnut selittää sinulle tacon käsitettä. No, sitä ruokaa syödään Meksikossa – Amerikan naapurivaltiossa siis – samoissa määrin kuin meillä päin hampurilaisia. Toki purilaistenkin tapauksessa vaihtoehtoja löytyy jokaiseen makuun, mutta yllättävää on, että tacoonkin sitä voi periaatteessa laittaa kaikkea, mitä kaapista sattuu löytymään ilman, että koko homma vaikuttaa – "

"Vaiti!" Loki ärähti ja käännähti mieheen päin. "Jätä minut rauhaan! Mitä sinä vielä haluat minusta?"

Loki oli sietänyt hänen jaaritteluaan kunnioitettavan pitkään, Tony hymähti hiljaa mielessään. Hänen rönsyilevät sepustuksensa kävivät usein mainiosti kärsivällisyysmittariksi. ”Halusin vähän piristää sinua.”

"Luennoimalla minulle tocoista?"

"Tacoista", Tonylta lipsahti ja jatkoi kiireesti huomatessaan Lokin vihaisen mulkaisun: "Tässä lähellä on yksi hyvä tacopaikka, joka hoitaa tilauksia kotiovelle. Tekisipä mieli maistaa yhtä vaniljakastikkeen ja vuohenlihan kanssa."

"Mikä sinua sitten estää?"

"Et tainnut ihan tajuta pointtiani.” Tony pyöräytti silmiään. ”Tarkoituksenani oli tarjota niitä myös sinulle ja nyt minä ikään kuin odotan sinun kommentoivan asiaan jotain rakentavaa, kuten vaikka makumieltymyksistä."

"Oletko oikeasti niin yksinäinen, ettei sinulla ole minun lisäkseni muuta ruokaseuraa?" Loki tuhahti välinpitämättömästi ja kellahti kyljelleen sohvalle selkä mielenosoituksellisesti häntä kohti.

"Touché", Tony tuumasi kulmat kurtussa ja istahti sohvan käsinojalle. "Niin hölmöä kuin se onkin, minua kalvaa epäilys, että nauttisin sinun seurastasi hitusen enemmän kuin robottien ja muiden puhuvien kodinkoneiden.”

”Mikä saa sinut luulemaan sellaista?”

”Ei niin mikään”, keksijä tuumasi ja loi silmäyksen sohvalla pötköttävään Lokiin. ”Olin aikeissa mielistellä sinua sanomalla niiden olevan paljon sinua ikävystyttävämpiä, mutta siinä kohtaa taidan vetää sanani takaisin. Suurin osa niistä on kuitenkin pelkkiä romuläjiä.”

"Minä laitan vielä paremmaksi: minä en ole kukaan", Loki murahti enemmän itselleen kuin Tonylle. "En ole koskaan ollutkaan. Jos en muuta, niin pelkkä hirviö ja epäsikiö. Jos ikinä jotain, niin pelkkä sotasaalis, jonka kontolle ei koskaan viitsitty laittaa sen suurempia odotuksia niissä asioissa, joilla koskaan oli minulle mitään merkitystä."

"Haluatko puhua siitä?" Tony kysyi asiallisesti.

Loki nielaisi karkottaakseen tukalan palan kurkustaan. "Ei ole mitään puhuttavaa."

"Enhän minä mikään psykologi ole, mutta – "

"Loppujen lopuksi se ei merkitse mitään, vaikka sanoisinkin, etten halua keskustella kanssasi. Kaikki kaivetaan kuitenkin väkisin esiin", Loki kivahti hampaidensa välistä. Tony tunsi pienoisen omantunnon pistoksen. "Sen jälkeen minulla ei ole mitään", mustatukka jatkoi hysteerisen rauhallisesti. "Sinun kohdallasi ehdin jo toivoa säästyväni siltä piinalta."

Tony korjasi asentoaan mukavammaksi. "Kuule, olen oikeasti pahoillani siitä, että tulin loukanneeksi sinua. Voit kuitenkin olla vakuuttunut, ettei minun suhtautumiseni sinuun muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan."

Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Loki puhui taas. "Minun on vaikea uskoa tuota", tämä sanoi kalseasti.

"Usko mitä tahdot", Tony tuhahti takaisin. "Alun perin motiivinani ei edes ollut tunkeutua asioihisi ja selvittää salaisuuksiasi, vaan yksinkertaisesti oppia tuntemaan sinua edes jonkin verran. On hieman vaivaavaa viettää sellaisen henkilön kanssa aikaa, josta ei tiedä juuri mitään. En tiedä, kiusaako sellainen sinua, mutta minua se häiritsee ihan hitosti. Toki asian olisi voinut ilmaista suoraakin, mutta olisit taatusti vaiennut kuin muuri.”

Tony oli oikeassa. Loki oli jo kauan sitten oppinut, että mitä vähemmän paljasti itsestään muille, sitä suuremman ylilyöntiaseman omasi.

”Totuus on, että tartuin siihen kirjaan mielenkiinnosta”, keksijä jatkoi ja ilmaisi itseään painokkaasti. ”Olen aina pitänyt taruja ja mytologiaa kiehtovana, vaikka en voinutkaan väittää uskovani niihin. Toisaalta viimeaikaisten tapahtumien johdosta voisin sanoa kantani hieman muuttuneen."

Loki hymähti ilottomasti ja pysyi edelleen kasvot selkänojaan päin, joskaan tämä ei vaikuttanut enää niin vihaiselta. "En kuitenkaan oikein ymmärrä, miksi haluaisit tutustua minua paremmin”, tämä esitti. "Käsitykseni mukaan sinä inhoat minua."

Se keskustelu ei näyttänyt etenevän suuntaan tai toiseen. Loki teki kaikesta niin hiton hankalaa.

"Kuules nyt, prinsessa. En voi väittää, että lukisin sinut parhaisiin kavereihini, mutta minä olen tavannut tässä maailmassa niin pahoja jannuja, että – aliarvioimatta sinua mitenkään – sinunlaisesi mököttävä kissanpentu on niihin verrattuna aika vaaraton. Kuitenkin se mitä yritän sanoa: tämän meidän hämärän ja erikoislaatuisen yhteiselon kannalta olisi kätevää pysyä puheväleissä ja luottamusasteella, vai mitä?"

Tony oli vetänyt luottamuskortin esiin hieman taktikoiden ja oli oikeastaan valmis rakentamaan päätelmänsä sille, mitä Loki seuraavaksi vastaisi. Hän saattoi olettaa tämän kommentoivan jotain perin myötämielistä ja viekasta. Hatarat päätelmät suistuivat kaikki suolle, kun hänelle vastattiin. Loki kääntyi selälleen ja katsahti ylöspäin häneen vihreillä silmillään. "En voi väittää, etteikö esittämissäsi pointeissa ole itua. Mutta kuten Asgardissakin sanotaan: vain hölmö olisi tarpeeksi viisas luottamaan minuun."

Tony hymähti pienesti ja kohautti olkiaan. ”Minä olen luonnostani skeptinen ja epäluuloinen lähes kaikkea kohtaan, mutta kaiketi elämässä kannattaa joskus riskeerata.”


***


Värikkäiden kuvien koristamasta paperipussista leijaileva tuoksu sai veden herahtamaan kielelle ja vatsan murisemaan vaativasti. Toimitus oli kestänyt tavallista kauemmin johtuen siitä, ettei valikoimiin ollut lukeutunut vaniljakastike, mutta puhelun vastaanottajan kuultua hänen henkilöllisyytensä Tony oli saanut kerrassaan erinomaista palvelua. Moni tuskin olisi nähnyt sellaista vaivaa hankkia erityisesti toivottuja raaka-aineita, ellei kyse olisi ollut edes pienen mittakaavan julkisuuden henkilöstä. Tony Stark ei tosin ollut mikään pieni nimi. Yhtä kaikki ravintola oli ihailtavan palvelualtis ja reilu satasen tippi erittäin ansaittu.

”Taivas, tämä tuoksuu upealta”, keksijä mutisi poimiessaan taconsa esiin. Loki silmäili omaansa hitusen epäluuloisesti, mutta oli varmasti utelias kokeilemaan jotain uutta. ”Käy kiinni, ellet jo käynyt.”

”Ainakin tuoksu on houkuttava”, mustatukka myötäili kulmat mietteliäästi kurtussa. ”Ulkoasu ja kokoonpano ovat kylläkin mielenkiintoisia.”

”Jep, se on meksikolaisten juttu”, Tony tuumasi suu täynnä ruokaa ja ansaitsi huonoilla tavoillaan pienen mulkaisun.

”Muistutat hämmästyttävästi Thoria”, Loki kommentoi inhoten.

”Jumalallista veljeäsi?” hän virnisti takaisin.

”Moukkamainen kuvaisi paremmin. Teillä kahdella on varmasti paljon muutakin yhteistä kuin huonot pöytätavat.”

”Tässä kaiketi todentuu se, ettemme me ihmiset juurikaan eroa jumalista”, Tony sanoi ehdottavaan sävyyn, mutta sai välittömästi mustatukan pudistamaan päätään.

”Edelleenkin ero on kuin saappaalla ja –”

”Älä vain sano muurahaisella”, Tony pyysi melkein epätoivoisena ja Loki vaikeni näyttäen ärtyneeltä. Tämä ei totisesti saanut tarpeeksi siitä vertauksesta. ”Minä sanoisin, että kyse on jostain vähemmän radikaalista erosta. Ehkä vähän sama juttu kuin koiralla ja sudella. Tiesitkö muuten, että ihmiset olivat ennen muinoin apinoita?”

Syystä tai toisesta Tony oli toivonut tekevänsä shokeeraavan ja järkyttyneen vaikutuksen Lokiin, mutta tämä nielaisi tyynesti ja sanoi: ”Tiesin kyllä.”

”Älä viitsi, mistä muka?”

”Ikävä kyllä en muista”, Loki tuhahti ja kulautti colajuomaa, jonka hän oli tilannut tacojen mukana. ”Täytyykö minun todella jatkuvasti alleviivata älykkyyttäni ja sitä tiedon määrää, joka hallussani on?”

”Tuota minäkin sanon usein”, Tony virnisti ja haukkasi suuren palan ruoastaan. ”Muuten, tämä on perhanan hyvää”, hänen oli pakko todeta, vaikkakin saattoi arvata miten ruoka suussa puhuminen sai Lokin Lumikki-ihon kananlihalle.

”Hienoa, jos riskin ottaminen kannatti”, mustatukka kuittasi odotettu kireys äänessään.

”Itse asiassa tämä ei taatusti ole oudoin makuyhdistelmä, jota olen elämäni aikana päässyt testaamaan”, keksijä tuumasi ja vaikeni hetkeksi uhraten muutaman ajatuksen kummallisille kulinaristisille kokeiluilleen. ”Silloin tällöin olen dippaillut kylmiä nakkeja mansikkajogurttiin, kun olen unohtanut hankkia lisää elintarvikkeita.”

Loki kohotti katseensa ja katsoi häntä kuin virallista kylähullua. ”Anteeksi?”

”Hetki pieni, on olemassa yksi vielä parempi”, Tony sanoi innoissaan. ”Valkosipulimausteisia korppuja kermavaahdon kanssa.”

Ilme Lokin kasvoilla oli jotain korvaamatonta.

”Se ei itse asiassa maistunut niin pahalle kuin voisi kuvitella.”

”Ensinnäkään en usko tuota”, mustatukka kähähti epäuskoisena. ”Toiseksi: miten oikein kehtaat?”

Kysymys aiheutti välittömän puolustautumisreaktion. ”Mitä, miten niin kehtaan? Mistä lähtien uudet kokeilut ovat olleet halveksuttavia? Ties mitä kummallisuuksia tekin katoitte pöytäänne siellä hienossa keijukaisyksisarvisulottuvuudessanne.”

Loki jäi ihmetellen tavailemaan hänen nimitystään Asgardille, mutta kokosi nopeasti itsensä. ”Ruokailussa on olemassa oma loukkaamattomuutensa. Asgardissa ateriaa pidettiin arvossa ja pikkulapsetkin tiesivät, ettei ruoalla saa leikkiä.”

”Helppohan sitä on kuninkaallisen pöydän antimia palvoa”, keksijä tuhahti, mutta Loki ei ollut kuulevinaankaan.

”Valkosipulikorppuja ja kermavaahtoa...” tämä toisti järkyttyneenä ja pudisti hiljaa päätään.

”Voin tarjota joskus sinullekin”, Tony heitti virnuillen.

”Älä uskallakaan.”



***

A/N2: Molemmat Tonyn esittelemistä kulinaristisista elämyksistä on tullut kokeiltua oikeassa elämässä. Opiskelukaverini naposteli silloin tällöin valkosipulihapankorppuja ja mainitsi kerran, että kermavaahto sopii siihen päälle. Pitkän taivuttelun jälkeen suostuin maistamaan. Huh.

[Tomsessed]

Mansikkaa banaanien joukossa tsiisus mikä vertauskuva kannatti kyllä odottaa kieli pitkänä! voi jumaleissöni, mä oon ihan kikseiss. FROSTFUCKINGIRONILOVEYOUGAYS ♥

Sä oot hienosti saanu Lokiin etäisyyttä. Sillai, et ei sitä suoraan sanoen helvettiikään kiinnosta, mitä Tony touhuu. Tottakai se on parituksen kannalta vähän petollista koska tosiasia on et mun pään sisällä tapahtuu paljon ja kaikkea, mut sä rakennat tätä hienosti. Mä pidän siitä mielihaluistani huolimatta

Muthei srsly, VANILJAKASTIKETTA?!! Et voi olla tosissas!
En oo vieläkään selvinny täysin siitä naurukohtauksesta ja kohta alkaa varmaan uus, ku etin sen hei ihan tosi. Sä maksat mun hautajaiskulut

Varmasti sinä vuohen tiedät päätellen siitä hienosta kypärästäsi, mutta en olekaan tainnut selittää sinulle tacon käsitettä.

Voi sua, Tony :''''D Varmasti Loki tietää vuohen, eikunsiis. Tää on varmaan lempparikohta koko luvusta

Kiitos ihana, että jatkoit! ♥ Seuraavaa jo odotellen :''D