Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Oikolukija: Cerwel-murunen
Fandom: Sherlock (BBC)
Ikäraja: K-11, varmuuden vuoksi
Tyylilaji: Angstista hymypohdintaa
Paritus: Sherlock/Jim
Vastuunvapautus: Jim ja Sherlock kuuluvat ACD:lle ja BBC:lle, en omista kumpaakaan, vaikka kuinka haluaisin.
A/N: Mun piti ensin kirjoittaa söpöä Johnlock-fluffya aamuni piristeeksi, muttaa… Sitten löysin inspiroimistiedostojeni seasta lauseen ”Your smile kills me”. Ja no, tällainen raapale tästä sitten tuli. Enkä ikinä ikinä ikinä kirjoita preesensissä. Mutta nyt kirjoitin… Eikä se ollutkaan niin vaikeaa, kuin luulin.
Tiedättehän, että kommenteista ilahdun hurjasti?
Yhteenveto: Jimin hymy oli aluksi kiehtovaa, suorastaan hypnoottista.
Hymysi iskee uuden veitsen rintaani
Jim hymyilee. Hänhän on voittaja, ja voittajat hymyilevät.
Hymy on sirosti lainehtivaa, irvailevaa. Sherlock tahtoo koskettaa. Hän haluaa muotoilla suupielet, pakottaa ne sormenpäillään aavistuksen alaspäin, jotteivät huulet enää hymyilisi. Muistuttaisi Sherlockia häviöstään.
Valkeat hampaat sokaisevat Sherlockin silmät pimeydessä, joka on ainoastaan heidän. Hampaat pureutuvat valtaan, jota Sherlockilla ei ole, ja pelkoon, jonka Jim hallitsee. Sherlock vetäytyy. Jim astuu lähemmäs, saavuttaa jälleen.
Jimin hymy oli aluksi kiehtovaa, suorastaan hypnoottista. Sherlock ei pelännyt sitä, ei käsittänyt.
Nyt Sherlock ymmärtää, eikä näe hymyssä kuin kauneuden pilkkaa.
Jokaisen hymyn myötä Sherlockin rintaan iskeytyy uusi veitsi. Tuska viiltää, ja kuolemankaipuu huumaa.
Olen valmis, tapa minut.