A/N: Vihdoin! Tämän kirjoittamiseen kului aikaa, tuskastumista, pari pinnaa ja Loutin kaikki hoputuskeinot. Hiukan tavallista pidempikin tämä on, tosin ei niin paljon että se selittäisi kuhnailuni. Lisäksi Arte lähetti tämän sähköpostiini jo varmaan viikko sitten, mutta minä idiootti torvelo en tarkistanut hotmailiani. Lopulta betattu kymmenes osa löytyi sitten sieltä Viagra ja Voita puhelin -viestien keskeltä.
Aikaisemmat lukijani ovat jo varmaan kuolleet vanhuuteen, mutta toivottavasti joku heidän lapsenlapsistaan eksyy lukemaan tätä? ==) (kuiva huumori) Kommentit on kivoja!
***
Osa 10
Ronin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Mitä hän oli juuri äsken tehnyt? Hän ei ollut suunnitellut tätä, ei todellakaan - ei suunnitellut paljastavansa niitä tunteita, jotka olivat velloneet hänen sisällään kuin valtameri. Hän ei tarkalleen tiennyt, mistä tai milloin ne olivat tulleet - yhtäkkiä hän oli huomannut sydämensä hakkaavan lujempaa Harryn lähettyvillä ja hämmästynyt sitä, miten luonnolliselta se loppujen lopuksi oli tuntunutkaan. Ja nyt hän oli mennyt suutelemaan parasta ystäväänsä! Mitä toinen sanoisi?
Ron epäili, ettei Harry ollut enää läheskään tarpeeksi elossa tunteakseen jotain häntä kohtaan, vaikka olikin tullut päivä päivältä myönteisemmäksi ja hymyilevämmäksi.
Hetken he vain seisoivat siinä, toisiaan tuijottaen, sitten Harry väisti Ronin katsetta punastuen. Jokin Ronin sisällä vapautui, ja hän avasi suunsa.
"Mitä sinä tunnet?" hän kysyi hiukan hyökkäävästi, ja Harry istui huokaisten sohvalle, nostaen nyt katseensa.
"Eikö se ole ilmiselvää?"
Ron mietti, ja hetkessä kaikki selkeni hänelle kuin joku olisi vihdoin sytyttänyt valot pitkän pimeyden jälkeen. Harryn omituisuus Hermionea kohtaan - ne katseet, joista toinen oli jäänyt kiinni - punastumiset... Ronin olisi tehnyt mieli nauraa ilman näkyvää syytä. Kaikelle. Itselleen. Sille, että Harry tunsi samoin!
"Minäkin", hän sanoi nopeasti ja nielaisi hymyillen. "Tunnen samoin."
Harryn kasvoille syttyvä hymy oli kaikki, mitä Ron tarvitsi. Koko päivän hän oli ollut ahdistunut ja epävarma - pelännyt ja kammonnut sitä, ettei Harry ilmeisesti tuntenut mitään. Ollut epätoivoissaan, koska ei voisi saada tunteilleen vastakaikua - ja nyt se kaikki pelko osoittautui turhaksi.
Seuraava suudelma oli epävarmempi ja samalla hellä ja kokeileva, kun Ron nojautui varovasti kohti Harrya ja kietoi kätensä tämän ympärille.
"Mitä me - mitä me nyt? Tämän jälkeen? Pitäisikö meidän... yrittää - tiedäthän, olla... yhdessä?" Harry henkäisi, kun he irrottautuivat toisistaan.
"Ehkä", Ron sanoi ja punastui kevyesti. "Kyllä minusta, mutta -", jokin hänen kasvoillaan muuttui, "- en halua vielä kertoa kellekään. Ei vielä."
***
Aamulla Harry heräsi virkeänä ja sydän täynnä jännitystä, jonka hän oli kerännyt itseensä edellisen illan aikana. Hetken hän vain makasi sängyssä nauttien siitä tunteesta. Tunteesta, että jotain tapahtui, että hänellä oli niin paljon odotettavaa ja sisällään sellaista iloa, jollaista hän ei ollut pitkään aikaan edes muistanut. Hän nautti jokaisesta hengenvedosta ja kylmästä lattiasta varpaidensa alla astuessaan pois sängystä.
Harry hätkähti, kun hänen huoneensa oveen koputettiin.
"Harry, oletko pukeissa?"
"Olen", hän vastasi hymyillen, tunnistaessaan tutun äänen, joka sai hänen vatsansa täyteen perhosia.
"Hitto", Ron kirosi virnuillen ja astui sisään Harryn huoneeseen päällään vain pyjama. Harry naurahti ja jännittyneisyys heidän välillään raukesi, kun Ron astui askeleen lähemmäs ja kietoi kätensä Harryn lanteille, suikaten pienen suukon tämän huulille.
"Huomenta", Harry sanoi leveästi hymyillen, kun he olivat hetken vain seisoneet paikoillaan toisiaan katsellen.
"Huomenta", Ron vastasi samanlainen hymy huulillaan ja painoi nenänsä hänen nenäänsä vasten, tuijottaen häntä silmiin.
"Huomenta", Harry kuiskasi taas. Hän olisi vain halunnut jäädä siihen tilanteeseen, nauttia siitä ja Ronin lämmöstä ikuisesti.
"Huomenta", Ron virnisti.
"Huomen -", Harry aloitti, mutta toinen hiljensi hänet varsin tehokkaalla tavalla. Harryn hymy leveni entisestään, jos mahdollista.
"Mennäänkö alakertaan?" hän ehdotti hetken kuluttua, ja Ron irrottautui hänestä nopeasti ikään kuin säpsähtäen hereille.
"Mennään", toinen totesi ja näytti hiukan varautuneelta. "Tuota... Harry?"
"No?" Harry kysyi säikähtäneesti ja väänteli käsiään.
"Muistathan, ettei kerrota mitään vielä kenellekään? Ollaan ihan normaalisti, jooko?"
Harry huokaisi helpottuneena, odotettuaan jo jotain pahempaa.
"Joo, ei. Mutta äidilläsi on kuudes aisti lastensa asioiden suhteen, sinä tiedät sen."
"Niin, siksi meidän täytyy olla tosi varovaisia", Ron sanoi kevyttä hätäännystä äänessään. "Tai siis, minä en halua, että mitään käy vielä ilmi... Mene sinä ensin alakertaan."
Harry nyökkäsi ja kapusi portaat alas keittiöön. Herra Weasley istui pöydän ääressä paperinippu edessään, otsa rypyssä, ja rouva Weasley hääräsi tapansa mukaan lieden ääressä.
"Huomenta, Harry", Molly toivotti, kun Harry istui pöydän ääreen, ja käännähti sitten yhtäkkiä. "Onko jokin vialla?"
Harry hätkähti rajusti ja tunsi punastuvansa yllätettynä.
"E-ei!" hän vastasi hermostuneesti ja hakkasi henkisesti päätään pöytään. "Minä vain... Olen vähän huolissani Hermionesta."
Hän huokaisi hiljaa helpotuksesta, kun Molly nyökkäsi ja istahti voipuneena, siirtäen huomionsa Harryn omituisuudesta Hermioneen.
"Hän on luultavasti hyvin yksinäinen", Weasleyn äiti totesi väännellen käsiään sylissään. "Sellainen tyttö, ja niin yksin... Onhan hänellä toki opintonsa, mutta parantajaksi opiskeleminen on rankkaa ja Hermione raataa joskus vähän liikaa."
"Totta", Harry sanoi ja kurtisti kulmiaan. Tuntui, että luovuttuaan itsensä sisään käpertymisestä, hänen eteensä tupsahteli ilmiselviä ongelmia, jotka hänen olisi pitänyt huomata jo aikoja sitten. Mutta mitä hän voisi tehdä Hermionen hyväksi? Ei oikeastaan mitään.
Siinä samassa Ron tassutteli keittiöön muka-vastaheränneen näköisenä ja kaatoi itselleen kahvia haukotellen samalla näyttävästi.
"Huomenta", hän toivotti ja istui pöytään, onnistuen loiskauttamaan puolet kahvistaan pöydälle. Harry tukahdutti naurahduksen ja puhdisti pöydän kuurausloitsulla, jota Ron ei ollut onnistunut vieläkään oppimaan.
"Juttelimme tässä juuri Hermionesta", Molly sanoi. "Hän on aika yksinäinen, eikö sinustakin."
"Juu, voi olla", Ron totesi ja tuntui kuuntelevan vain puoliksi, voidellessaan samalla leipäänsä. "Onhan hänellä opiskelu."
"Niin, mutta hän kaipaa jotakuta elämäänsä, jotakuta erikoista - vaikka turha kai tästä on sinulle puhua, olethan... no, Ron. Silti minusta tuntuu, että jonkun pit... Harry, mikä hätänä?"
Harry oli vetäissyt leipäviipaleensa väärään kurkkuun ja yski nyt keuhkojaan ulos. Syy siihen löytyi varsin läheltä - Ronin kädestä, joka seikkaili häiritsevästi hänen reidellään. Keskellä aamiaispöytää! Ja se pirulainen joi tyynen rauhallisena kahviaan!
"Anteeksi", Harry sanoi naama punaisena ja varoi vilkaisemastakaan punatukkaiseen ystäväänsä. "Jatka toki."
Ron virnisti ja jatkoi kätensä liu'uttamista pitkin Harryn jalkaa. Molly avasi jälleen suunsa, ja kun hän kumartui sanomaan jotain Arthurille, Harry läimäisi Ronin kättä.
"Et sinä! Senkin luihuinen!" hän sihahti.
Ron näytti vallan tyytyväiseltä ottaen huomioon Harryn juuri käyttämän haukkumanimen, joka ei ollut erityisen mairitteleva.
"Kiitos", Ron sanoi muina miehinä ja nousi pöydästä, kivuten yläkertaan. Harry jäi punastuneena paikoilleen.
***
Pari päivää he jatkoivat paljastumatta, mutta täpäriä tilanteita oli sitäkin enemmän. Joskus Harrysta tuntui, että Ron loi niitä tahallaan - kerran toinen suuteli häntä keittiössä, kun Molly oli vain muutaman metrin päässä keittokomerossa, ja pari kertaa jatkoi Harryn kiusaamista ruokapöydässä. Toisaalta Harry taas piti juuri niistä hetkistä - kun paljastuminen oli niin lähellä, hän todella tunsi elävänsä vaarantunteen luoman jännityksen vuoksi.
Sitten Hermione tuli takaisin, ja Harry arveli heidän olevan totaalisesti lirissä. Ron oli juuri kietonut kätensä hänen ympärilleen enemmän kuin ystävällisesti, kun toinen kolisteli eteiseen.
Ronin kädet katosivat hyvin nopeasti, ja Harry hypähti hieman kauemmas.
"Hei, Hermione!"
"Hei!" Hermione huudahti ja hupsahti halaamaan molempia hyväntuulisesti, pyörähdellen sitten keittiöön. Harry ja Ron vilkaisivat toisiaan olkiaan kohauttaen ja seurasivat pörröhiuksista tyttöä.
"Öö... Hermione?" Harry aloitti varovasti, toisen tanssahdellessa kaappien välissä.
"No?"
"Mikä sinua vaivaa?" Ron kysyi suorasukaisesti ja Hermione pysähtyi ärsyttävä, salaileva hymy huulillaan.
"Miettikääpä sitä - saattaa tehdä hyvää teille."
"Ei kai vaan joku kotitonttu-juttu?" Ron tiedusteli varovasti ja Hermione purskahti nauruun.
"Mieti, Ron, mieti."
Ron vilkaisi Harrya pyöräyttäen silmiään ja veti tämän sitten perässään ulos keittiöstä olohuoneen sohvalle ja suoraan avoimeen suudelmaan.
"Hei!" Harry sihahti sydän pamppaillen ja nousi ylös. "Hermione on viereisessä huoneessa!"
"Niiiiiiin?" Ron venytti ärsyttävästi ja veti Harryn syliinsä.
"Sinä et halunnut paljastua!" hän kuiskasi, mutta ärtymys oli kadonnut hänen äänestään selkää pitkin juoksevien miellyttävien väreiden ansiosta.
"Mmmm? Vähän jännitystä elämään?"
Harryn silmät kirkastuivat.
"Syy taas?"
"Mm-mmm", Ron mumisi myöntävästi ja veti Harryn suudelmaan leveästi virnuillen. He joutuivat kuitenkin heittäytymään kauemmas toisistaan, kun Hermione astui huoneeseen hyräillen.
"Tulitko siihen ärsyttämään meitä?" Ron kysyi ärtymystä äänessään.
"Miten niin?" Hermione sanoi ja tanssahteli sohvalle tippaakaan suuttumatta.
"No voisitko jo kertoa mikä sinua vaivaa?" Ron kivahti kärsimättömästi, ja Hermione naurahti tyytyväisenä.
"Ei minua mikään vaivaa", hän totesi ärsyttävällä äänellä.
"Vaivaapas", Ron jankkasi päättäen selvästi aloittaa väittelyn. Harry huokaisi ja nousi ylös.
"Tiedättekö mitä? Minä taidan mennä nukkumaan."
Ron hyppäsi saman tien hänkin ylös.
"Minuakin väsyttää!" hän totesi, luopui riidan aiheesta ja hyppelehti portaisiin. Hermione kohotti kulmiaan Harrylle, joka pyöritteli päätään.
"Ron", he totesivat yhteen ääneen ja vilkaisivat toisiaan tietäväisinä.
***
Harry ja Ron makoilivat Ronin huoneen lattialla, selaillen vanhoja Noita luudanvarsia-lehtiä harvinaisen hiljaisuuden vallitessa, kun Hermione hypähti sisään.
"Mitä te luette?" hän kysyi, ja Harry nosti lehteään näyttääkseen sen kannen Hermionelle, joka hymyili ylipirteästi.
"Ai, joko olette lukeneet kirjat, jotka annoin teille joululahjaksi?"
Harry nyökkäsi, mutta Ron painoi päänsä vähän lähemmäs lehteään ja selvästi esitti, ettei ollut kuullutkaan kysymystä.
"Mitä pidit, Harry?"
"Se oli mielenkiintoinen", Harry vastasi niukkasanaisesti, mutta päätti sitten kääriä lehtensä kokoon ja nousta istumaan. "Siinä oli Vauhkomielestäkin."
"Niin olikin!" Hermione huudahti päästyään lempiaiheeseensa, eli kirjoihin. "Luitko sen jutun vuodelta 1968? Vau! En olisi uskonut! Tai jutun kotitontuista -"
Hän hiljeni Ronin äännähdettyä turhautuneesti.
"Ei mitään sylky-juttuja, jooko?"
"Ron, et jaksaisi olla noin lapsellinen! En tajua, mitä sinulla oli S.Y.L.K.Y:ä vastaan silloin joskus."
"Kotitontut eivät HALUA -"
Harry pyöritteli silmiään miettiessään, alkaisiko itkeä vai nauraa. Hän ei ollut varma siitäkään, oliko hänellä ollut ikävä parhaiden ystäviensä riitoja vai ei.
"Älkää nyt aloittako", hän lopulta puuskahti. "Ron on pahalla päällä vain siksi, ettei tiedä, miksi sinä olet niin pirteä, Hermione."
Hermionen kasvoille nousi taas se ärsyttävä, salaileva hymy. Ron tuhahti.
"Ei minua kiinnosta, miksi olet niin hyväntuulinen", hän puuskahti. Hermione hymyili tietäväisesti.
"No, mutta oikeastaan tulin vain sanomaan, että minun täytyy lähteä taas", hän sanoi lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen. "Käymään kotona, siis."
Ronin katse nousi lehdestä salamana.
"Hei! Et sinä nyt voi lähteä!" hän sanoi ärtyneesti. Harry tukahdutti hymynsä kämmeneensä. Hermione sen sijaan uskalsi nauraa avoimesti.
"Miksen?"
"Sinun täytyy kertoa ensin, tai hei -", Ron hiljeni yhtäkkiä ja näytti hetken niin miettiväiseltä, että Harry oli lähes varma kuulevansa tämän aivojen raksuttavan.
"Minullakin on salaisuus", Ron lopulta räväytti ässät pöytään ja näytti siltä kuin olisi voittanut huispausmatsin. Hän vilkaisi Harrya merkitsevästi ja tämä kohotti kulmakarvojaan. Aikoiko Ron kertoa...?
"Ai?" Hermione vastasi ja yritti selvästi peittää orastavaa kiinnostustaan. "Ja miten se minuun liittyy?"
"No, olen aika varma, että tämä salaisuus kiinnostaa sinua. Se liittyy minuun - minun elämääni aika vahvasti", Ron sanoi ja lisäsi vielä varmuuden vuoksi: "Sinua harmittaa, jos et kuule tätä."
Hermionen silmissä välähti tavalla, jonka Harry tunnisti uteliaisuudeksi, vaikka toinen piti ilmeensä peruslukemilla.
"Jaha?"
"Tehdäänkö siis vaihtokaupat? Minä kerron salaisuuteni ja sinä omasi?"
"Mmh..." Hermione nyppi housujensa lahjetta.
"Se liittyy Harryynkin", Ron houkutteli ja Harry nielaisi vähän vaikeana. Hermionen kiinnostus oli kuitenkin sytytetty.
"Selvä", hän sanoi kuulostaen nälkäiseltä. "Sinä kerrot ensin."
Nyt vasta Ron näytti tajuavan, mitä oli tullut luvanneeksi. Hänen katseensa harhaili Harryyn, joka tuijotti lattiaa huultaan pureskellen.
"Mitä te kaksi olette tehneet?" Hermione kysyi kulmiaan kurtistaen ja näytti hitusen huolestuneelta. Harryn sydän hakkasi ja hän mietti, olisiko mitään mahdollisuutta vaihtaa tilanne uuteen matsiin Voldemortin kanssa. Sinä hetkenä hän ei osannut ajatella, miten Hermione suhtautuisi.
"Suudelleet", Ron lopulta sanoi äkkinäisesti ja tuntui, että ulkona ulvova tuulikin hiljeni. Hermionen silmät suurenivat eikä Harry osannut lukea niistä ainuttakaan tunnetta.
"Ai kotitonttuja sinä puolustat, mutta meissä on muka jotain vää...", Ron aloitti, ilmeisesti ymmärtäen Hermionen ilmeen kauhistuksena, mutta hiljeni, kun tyttö kiepsahti heidän kaulaansa.
"Olen niin ODOTTANUT tätä!" hän lähes huusi roikkuessaan Harryn kaulassa. "Olette sellaisia idiootteja, oikeita hidastelijoita!"
Hänen poskilleen valui kyyneleitä, kun hän nauroi ja hypähti pystyyn.
"Tyhmät! Ja istuitte siinä kuin piinapenkissä, ihan kuin minulla olisi jotain teitä kahta vastaan. Tyhmät!" hän toisti ja näytti menettäneen järkensä. Ron vilkaisi Harrya ja pyöräytti silmiään saatuaan hämmennyksensä tasatuksi. Harrya hymyilytti.
Lopulta Hermione sai rauhoituttua. Hän istui poikien eteen lattialle hiljaisena ja katseli heitä hellästi hymyillen. Ron näytti hiukan pakokauhuiselta.
"Entä sinun salaisuutesi?" Harry kysyi, ja Hermionen hymy syveni, pienen punan kohotessa hänen poskilleen.
"No... Minäkin olen löytänyt jonkun", toinen lopulta sanoi vienosti, katse maahan painettuna ja ujo hymy huulillaan.
"Oikeasti?" Ron kysyi suu auki. "Kenet?"
Hermione räpytteli silmiään vaivautuneena ja punehtui entisestään.
"Se - ei teidän vielä tarvitse tietää..."
"Tarvitsee! Se kuului salaisuuteen!" Ron pyhähti ärhäkästi. "Älä yritä...!"
"Viktor", Hermione kuiskasi. Ronin puhe tyssäsi kuin seinään.
"Krum?" hän varmisti hämmentyneenä.
"Niin."
"KRUM?"
"...niin."
"Siis Viktor Krum?"
"No kukas muukaan!" Hermione lopulta huudahti. "Äläkä näytä tuolta! Mitä pahaa Viktorissa on?"
"Ei mitään!" Ron lopulta vastasi hiukan häkeltyneenä. "Minä vaan... Mahtaisikohan hän opettaa minulle Wronskin harhautuksen?"
Harry ja Hermione vilkaisivat toisiaan ja purskahtivat nauruun.