Ficin nimi: Käärmeen silmin
Kirjoittaja: Legendrainfox
Fandom: HP
Tyylilaji/Genre: erittäin hämärä genre meneillään
Ikäraja: K-11
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaVastuunvapautus: J.K. Rowling omistaa niin hahmot kuin paikatkin. Minä vain vähän leikin niillä, enkä saa tästä rahaa tai kunniaa.
Varoitukset: Kiroilua ja tappamista (vaikkakin veretöntä)
A/N:
’’Voi paska! Se ei kuollut’’, sihahdan itselleni vihaisesti ja käännyn takaisin lähteäkseni takaisin kammiooni.
Luku 1:
Käärmeen silminOlin kiemuralla kammiossani ja haistelin ilmaa. Kieleni lipoi ilmaa. Salazar Luihuinen oli minut tänne lukinnut ja määrännyt odottamaan. Kuuntelin pääkoholla kuinka Rohkelikko, Puuskupuh, Korpinkynsi ja Luihuinen keskustelivat uuden koulun oppilaiden valinnasta, tai Salazarilla oli aiemmin kiire tähän tärkeään kokoukseen. Minä vähät välitin ja haistelin edelleen ilmaa kaksihaaraisella kielelläni. Keskustelun sävy muuttui yläpuolellani ensin väitteleväksi ja sitten riidaksi, sen pystyin ymmärtämään vaikka sanojen merkitystä en käsittänyt. Ja pian kuului oven pamaus, kun joku neljästä velhosta lähti kokoushuoneesta. Minussa heräsi pieni toivo. Ehkä Salazar oli kyllästynyt kumppaneihinsa ja halusi minun tappavan heidät. Pääsisin täältä tunkkaisesta kammiosta. Odotin innolla ja sain vain juuri ja juuri hillittyä itseni, etten olisi yrittänyt rikkoa kammioni ovea päästäkseni ulos. Kuitenkin melko pian kuulin kammioni avauskäskyn ja luikertelin ulos. Samassa Salazar sähähti ja käski minun painaa pääni alas ja sulkea silmäni. Edes hän ei voisi selvitä katseeltani.
’’Basilisk, minä lähden täältä’’, Salazar sihisi ja minä innostuin. Hän haluaisi varmasti arvokkaan kumppaninsa mukaan. Tunsin Salazarin käden kuononi päällä. Salazar supisi jotain itselleen. Minua harmitti, etten käsittänyt tästä ihmiskielestä mitään. Sähisin hieman ärtyneenä ja sähinäni herätti Salazarin huomion. Hän taputti kuonoani.
’’Basilisk, olet minun, Luihuisten, salainen hirviö, joten jäät tänne. Odota perillistäni ja hänen ohjeitaan’’, Salazar sihisee. Samalla toiveeni murskaantuvat ja kohotan päätäni, mutten avaa silmiäni. Salazar ei anna minun esittää kysymyksiä vaan käskee minua palaamaan kammiooni. Minä sihisen tyytymättömästi, mutta Salazar ei ole kuulevinaan minua. Menin kiemuralle ja painoin pääni maahan. Sihahdin vielä kerran ja sitten vaivuin horrokseen. Ja odotin.
En tiedä, kauanko olin horroksessa. Eräänä päivänä kuitenkin kuulin hiljaista sihinää.
’’Huhuu? Oletkoshiellä?’’ nuori ääni kysyi. Hänen kärmeskielensä oli vielä hieman kankeaa mutta sain sentään selvää hänen sanoista. Haistelin ilmaa kielelläni. Hajussa oli hieman jotain tuttua, mutta Salazar se ei ollut. Sähähdin kuuluvasti ja lähdin luikertelemaan ulos kammiostani. Ruumistani kutisi hervottomasti, ja tiesin että minun pitäisi luoda nahkani.
’’Kuka sinä olet? Uskallat siis puhutella minua’’, sihahdan luikerrellessani ulos kammiostani. Nuori poika, varmaan noin 15-vuotias, seisoi edessäni silmät suljettuna. Suunnittelen hetken hänen syömistään.
’’Paina pääsi Basilisk ja sulje silmäsi!’’ Poika sihahti kuuluvammin ja hieman itsevarmemmin. Tein työtä käskettyä ja tökkäisin poikaa kielelläni. Ilmeisesti hän avasi silmänsä, sillä hän laski kätensä kuonolleni. Hän sanoi jotain itselleen, enkä taaskaan ymmärtänyt mitä ympärilläni puhutaan. Kuuntelin ääniä ja haistelin ilmaa. Yläpuolellani kuului innokas keskustelu ja kävelyn sekä juoksun ääniä. Hajuja oli nyt niin paljon, etten kyennyt erottamaan ketään tiettyä.
’’Missä Salazar ja muut kolme Tylypahkan velhoa ovat?’’ sihahdan kysyvään sävyyn. Poika ilmeisesti säikähtää hieman, sillä hän vetäisee kätensä nopeasti pois kuonoltani. Kuulen syvän huokauksen.
’’Olen Tom Lomen Valdero, Salazar Luihuisen perillinen. Tylypahkan neljästä velhosta on aika jo jättänyt, mutta minulla on sinulle hieman tehtävää’’, poika selittää sihisten. Minä hämmennyn hieman. Ilmeisesti olen nukkunut muutaman vuosikymmenen liikaa.
’’Ahaa. Oliko Salazar isoisäsi?’’ kysyn ja kohotan hieman päätäni.
’’Ei, Salazar on ollut kuolleena jo miltein tuhat vuotta’’, Tom sähisee ja jatkaa:
’’Mutta nyt loppui jaarittelu. Mennään ylös ja saat tappaa muutaman kuraverisen.’’ Sähähdän kiitollisena ja Tom hypähtää istumaan päälaelleni ja luikertelen putkia pitkin. Tom avasi ovia ja lopulta olimme suuren ylöspäin johtavan kuilun edessä.
’’Tuonne ylös’’, Hän neuvoi ja lähdin luikertelemaan ylöspäin. Pian saavuimme outoon, valkoiseen huoneeseen, jossa oli koppeja ja joitakin valkeita altaita. Tom neuvoi mihin minun kannatti mennä ja mitä putkia pitkin.
’’Et mahdu kaikista ovista’’, hän selitti ja käski minun mennä töihin.
’’Etkä sitten pure tai niele mitään! Tuon sinulle ruokaa kun työt on hoidettu’’, hän sihahti minun luikerrellessa takaisin kammiotani kohti ja sieltä putkilabyrinttiin.
Muistelen Salazaria luikerrellessani pitkin putkistoja. Pian haistan ensimmäisen uhrini. Nuori tyttö, joka oli ilmeisesti ensimmäistä vuottaan Tylypahkassa. Haistoin jästiveren vahvasti tytöstä. Tytössä oli kuitenkin myös vahva taikuuden haju.
’’Mutta hän ei ole Salazarin silmissä oikeutettu velhokouluun’’, ajattelen ja luikertelen kohti putken päätä ja sieltä ulos Tylypahkan käytävään. Tyttö hyppelee ja hyräilee kantaen kirjoja sylissään. Luikertelen hiljaa hänen peräänsä ja odotan sopivaa hetkeä. Tyttö tiputtaa kirjansa ja pysähtyy keräämään niitä. Samalla hän vilkaisee ikkunaan ja minä vilkaisen takaisin. Tytön hymy hyytyy ja hän avaa suunsa kiljuakseen. Ääntä ei kuitenkaan kuulu, sillä tyttö kangistuu.
’’Voi paska! Se ei kuollut’’, sihahdan itselleni vihaisesti ja käännyn takaisin lähteäkseni takaisin kammiooni. Samalla haistan toisen kuraverisen. Päätän yrittää uudemman kerran ja lähden etsimään kuraveristä. Tällä kertaa poika, ilmeisesti Tomin ikäinen. Hän on juuri kiillottamassa palkintokaapin palkintoja. Samalla hän huomaa kuvajaiseni ja PUFF. Pian eteeni kaatuu kangistunut velhonalku. Nyt minä tosissani suutun ja lähden kovaäänisesti sihisten takaisin putkistoon ja sitä kautta kammiooni. Päätän kuitenkin käydä tuolla oudossa valkeassa huoneessa, jonne Tom minut oli aiemmin johdattanut. Tom odotti minua siellä. Hän sihahti ja vaistomaisesti suljin silmäni. Aistin pojan ärtymyksen jo ennen kun hän alkoi sihistä minulle.
’’ET SITTEN VOINUT KULKEA HILJAA! PUOLI KOULUA KUULI SÄHINÄSI, SINÄ HELVETIN MATO!’’ hän sähisi kuuluvasti. Nyt minä vuorostani suutuin.
’’TOM LOMEN VALDERO! Sinä se minua kielsit minua puremasta uhrejani. Myrkyn lisäksi vain katseeni on tappava! Ja ne kaksi näkivät vain heijastukseni, joten he KANGISTUIVAT!’’ sihisen mutta pidän silmät suljettuna. Poika huokaisee ja alkaa selittää:
’’Purema jälki olisi ollut liian selvä syy kuolemaan. Lisäksi kangistaminen on myös hyvä. Muut kuraveriset säikähtävät ja lähtevät. Ja heidät voi hoidella koulun ulkopuolellakin. Ja olen LORD VOLDEMORT sinulle!’’ Minä sihisen hiljaa ja vetäydyn taaksepäin.
’’Mene kammioosi, siellä on muutama kuollut kukko’’, Tom, tai nykyisin Voldemort, sihahtaa ja minä luikertelen kammiotani kohti. Poika sulkee ovet ja kuulen hänen lähtevän valkoisesta huoneesta.
