Nimi: 3 henkilöä, joihin Seamus tunsi vetoa
Kirjoittaja: minä, Merri siis
Paritus: Seamus/Dean, Seamus/Ron, Seamus/Harry ja pikkuinen Draco/Harry. Näin pieni *näyttää etusormen ja peukalon väliin jäävää pientä rakoa*
Ikäraja: Omasta mielestäni K-11, mutta jos on jonkun mielestä alempi, niin ilmoittakaa toki.
Tyyli: Au, paha. Fluffy?
Vastuuvapaus: Row omistaa paikan ja henkilöt, joilla leikin. En saa tästä minkäänlaisia korvauksia.
Warnings: Niin, tämä siis todellakin on ensimmäinen ficcini, jos tätä sellaiseksi voi kutsua. Eikä ole betaakaan ollut, eli virheet ovat minun vastuullani.
Summary: Otteita Seamusin päiväkirjasta viimeiseltä vuodelta Tylypahkassa.
Ja osallistun siis 3 kertaa, kun- haasteeseen.
Dean Thomas
Istuin tänään kirjastosssa tekemässä läksyjäni, kuten normaalistikin. Tai yleensähän minä teen läksyt oleskeluhuoneessa, eli ei se ollutkaan niin normaalia. Kirjoitin Punurmiolle uutta unipäiväkirjaa, sillä ne olivat hänen mielestään niin kehittäviä, että niitä voisi tehdä jokaisena vuonna. Sinänsä ihan hyvä, eipähän tule mitään kunnon läksyjä. Sellaisia siis joita joutuisi miettimään.
Juuri kun olin kirjoittamassa unestani, jossa olin komea prinssi ja pelastin kaunista mustatukkaista neitoa palavan luudan selästä (prinsessan kasvoja en nähnyt, mutta hän oli varmasti häikäisevä. Koko uni oli muuten melko outo. Palavia luutia ja kaikkea), Dean istui seuraani. Poikaparka näytti todella murtuneelta, joten kysyin mikä häntä vaivaa. Hän mulkoili minua hetken kuin olisin kysynyt jotain todella henkilökohtaista. Sitten hän kertoi, että Ginny oli jättänyt hänet jonkun McLaggenin takia. Taisin naurahtaa muutenkin kuin sisäisesti kuullessani Ginnyn uuden valloituksen, sillä Dean potkaisi minua. Suoraan nilkkaan ja kovaa. Siihen jäi ihan varmasti mustelma.
Yritin hymyillä myötätuntoisesti, mutta se oli kai aikalailla voitonriemuinen hymy, sillä siltä minusta tuntuikin. Voitonriemuiselta. En ala selvittelemään moraalisia syitäni tässä yhtään, mutta minusta oli vain hauskaa, kun Dean ja Ginny erosivat. En ole edes missään vaiheessa liiemmin pitänyt siitä tytöstä. On niin selvää, että kaikki nämä hänen poikaystävänsä ovat vain keino saada Harry mustasukkaiseksi. Hah, eipä taida tyttö tietää, että Harry on poikiin päin suuntautunut. Pitäisiköhän jonkun kertoa se hänelle? Kuten minun, minähän hallitsen hienovaraiset elkeet.
Koska Dean oli istunut pöydän toiselle puolelle, taputin vieressäni olevaa penkkiä kutsuvasti. Tarkoitukseni oli lohduttaa poikaa toverillisella haluksella. Ja ehkä taka-ajatuksena oli, että hän ei niin helposti pystyisi näkemään virnuiluani.
Kun Dean oli istunut uudelle paikalleen, levitin käteni valmiina halaamaan häntä. Hieman vastahakoisesti hän kaatuikin kylkeeni. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja taputin pari kertaa selkään. Olin nähnyt, kun ihmiset tekevät niin televisiossa. Ja siellä se näytti varmasti paljon normaalimmalta, kuin tämä. Joukko ohikulkevia luihuisia katsoi meitä, kuin olisimme olleet jotain erittäin kuvottavaa ja erittäin limaista. Oikeastaan se ei juuri poikennut tavasta, jolla luihuiset meitä rohkelikkoja yleensä katsovat. Ehkä se vain oli aavistuksen verran inhoavampi.
Ja seuraava minkä kirjoitan, pysyy vain meidän kahden välisenä. Vaikka oikeastaan kaikki pysyy, mutta tämä varsinkin. Äläkä sitten naura tai minä poltan sinut takassa ja ostan uuden, hienomman päiväkirjan.
No niin. Kun minä siinä lohdutin parasta ystävääni, tämä sattui huokaisemaan erittäin rakastettavan murtuneesti. Olen aivan varma, että juuri se huokaus sai minut tekemään niin kuin tein. Minä ikään kuin kumarruin hänen yllensä vielä enemmän ja, nyt se sitten tulee, annoin suukon hänen poskelleen. Paitsi että se ei osunut ihan poskeen. Deanin piti juuri silloin mennä liikauttamaan päätään ja suukkoni osuikin... suoraan hänen huulilleen.
Dean oli varmasti todella murtunut tai houreissaan, sillä hän taisi luulla minua Ginnyksi. Tai niin ainakin päättelin siitä, että hän kuiskaili tytön nimeä. Hän luuli minun tarkoituksella suudelleen häntä ja vastasi minun epäsuudelmaani. Onko tuo edes sana?
No minä hiukan pelästyin, sillä minun ei ollut ollut tarkoitus kuin vain halata ja lohduttaa ystävääni. Minä siis vetäydyin irti hyvin nopeasti ja silloin Deankin näytti tajuavan mitä oli tekemässä. Aloimme kumpikin pyyhkimään suitamme hihoihimme ja näin jälkikäteen ajateltuna se oli kai aika loukkaavaa, mutta emme pahemmin välittäneet siitä. Tuijotime toisiamme hetken todella noloina, mutta sitten minä sovin kummankin puolesta, että mitään ei ollut tapahtunut. Dean jäi vielä paikoilleen, mutta minä en kehdannut. Lähdin rohkelikkotorniin ja on varmaan turha sanoa, että naamani helotti paloautonpunaisena. Ja se johtui silkasta häpeästä, ei mistään muusta!
Ron Weasley
Nyt kun Dean-episodista on kulunut jo melkein viikko, olemme jälleen lähes normaaleissa väleissä. Emme tosin vieläkään istu vierekkäin missään, emme edes tunneilla. Teimme sellaisen hienon järjestelyn, että minä istun Harryn vieressä ja Dean Ronin. Ja istumme peräkkäisissä pulpeteissa, joten voimme keskustella lähes normaalisti. Harry on muuten surkea oppilas. Hän ei ikinä kirjoita muistiinpanoja eikä oikeastaan mitään muutakaan. Läksytkin näyttävät vartissa tehdyiltä. Eli Harrylta ei kannata kysyä, jos haluaa apua läksyissä. Yritänkin muistaa tuon.
Teimme tänään läksyjämme oleskeluhuoneessa. Meillä tarkoitan Nevilleä, Ronia ja minua. Sekä Harrya. Eli ainoastaan Dean puuttui. (Se johtuu siitä, että hän löysi jo uuden tyttöystävän. Parvatin. He ovat oikeastaan aika suloisia yhdessä.) Kun oleskeluhuone alkoi täyttyä kikattavilla tytöillä, joista suurin osa katseli Harrya toiveikkaasti, Harry sanoi lähtevänsä ulos kävelylle. Hän katsoi meitä kysyvänä ja sai Nevillen lähtemään mukaansa.
Ja koska jäin kahden Ronin kanssa, läksyjen teosta ei tullut mitään. Kuvitelkaapa, hän on vielä laiskempi niissä kuin Harry, joka on jo todella laiska. Voisi kuvitella, että Ron ei edes tee läksyjään.
Nytkin hän ehdotti, että pelaisimme velhoshakkia. Tietenkin minä myönnyin, sillä mikä tahansa olisi parempaa tekemistä kuin liemien essee. Ei olisi pitänyt, sillä essee jäi kesken ja jouduin aamulla heräämään tunnin aikaisemmin kuin normaalisti. Ja muutenkin, Ron nimittäin nöyryytti minua niin pahasti, että siitä jäi pysyviä traumoja. Pelasimme lähes kymmenen peliä, enkä voittanut yhtään. Ja yhden pelin Ron jopa voitti viidellä siirrolla. Ei sen pitäisi olla edes laillista. Siis leikki-ikäisetkin pelaavat varmasti paremmin kuin minä tuolloin. Nyt hävettää.
Ajattelen nyt tämän seuraavan asian sillä tavalla, että halusin kostoksi nöyryyttää Ronia.
Kun hän oli laittanut laudan pois, ojensin käteni ja kättelin häntä. En vain päästänyt irti, vaan vedin sen raivostuttavasti virnistelevän älykääpiön kiinni itseeni. Taisi siinä vaiheessa Roninkin hymy hyytyä, kun suutelin häntä puolen rohkelikkotornin katsellessa. Poju jäi paikoilleen seisomaan vähän eksyneen näköisenä, kun minä taas lähdin ja mennessäni vielä vilkutin hänelle hilpeästi.
Voi pojat, kuinka nauroinkaan, kun olin päässyt makuusaliin. Ronin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.
Harry Potter
Muodonmuutostunnit ovat sittenkin aika kivoja. Kiva on oikeastaan liian laimea ilmaisu. Mahtava sopii paremmin. Mutta vain tähän yhteen tuntiin. Muut ovat edelleen tylsiä. Ja ärsyttäviä. Ja kaikkea muuta sellaista. Käsi kramppaa, jos kirjoitan ne kaikki.
Niin, tänään oli siis muodonmuutoksia ja McGarmiva jakoi meidät pareihin. Kuin sattumalta pääsin Harryn pariksi. Juu, se oli itsessään jo hyvä, mutta vielä parempaa on tulossa, odota vain.
Meille jaettiin pitkät paperit, joissa oli kymmeniä kysymyksiä aikaisemmilta vuosilta opituista asioista. Me jaoimme tehtävät puoliksi niin, että Harry sai viimeiset kolmekymmentä ja minä ensimmäiset kaksikymmentäyhdeksän. Tiedän olevani jalo, kun annoin Harrylle enemmän kysymyksiä, vaikka olisin halunnut ottaa ne itse. Joo ihan varmaan.
Minulle tuli ongelmia kysymyksen neljätoista kanssa, joten pyysin Harrylta apua. Hän kumartui lähemmäs lukemaan kysymyksen ja jäipä siihen vielä miettimään vastaustakin. Harryn hiukset ovat hyvin läheltä katsottuina ja tietyssä valaistuksessa enemmänkin tummanruskeat kuin mustat. Huomasin sen sinä aikana, kun kyseinen henkilö lähes makasi pulpetillani. Luulin, että hän vain kiusasi minua siinä rötköttäessään, mutta hän kirjoittikin vastausta.
Arvatkaa mitä minä huomasin sinä hetkenä? Malfoyn. Se hiton posliininukke (en tiedä mistä tuon keksin, mutta eikö se sovikin Malfoyhin) tuijotti minua ja Harrya. Tai oikeastaan vain minua. Sillä hetkellä. Ja hän näytti todella katkeralta. Minulla löi hetken tyhjää, ennen kuin tajusin. Malfoy oli kateellinen Harrysta, minulle. Katsoin nopeasti Harrya ja sitten taas Malfoyta. Nuolaisin huuliani erittäin rivosti ja virnistin hänelle iloisesti. Sen itseriittoisen luihuisen silmät olivat pudota päästä. Hän vilkaisi ympärilleen ja kun kukaan ei katsonut, osoitti ensin minua, sitten Harrya. Virneeni leveni entisestään ja yhtään se enempiä ajattelematta nyökkäsin. Malfoy kääntyi hyvin vihaisena takaisin parinsa puoleen.
Tässä välissä Harry oli saanut kirjoitettua vastauksen, joka oli suoraan sanottuna naurettavan yksinkertainen kaikessa pituudessaankin. Ihme etten keksinyt sitä itse. Harry ei ilmeisesti ollut huomannut mitään minun ja Malfoyn välisestä keskustelusta, vaan jatkoi omia tehtäviään. Malfoy vilkuili Harrya vaivihkaa koko tunnin ja se ärsytti minua, vaikka siihen ei pitänyt olla mitään syytä.
Tunnin jälkeen oli lounas Suuressa salissa. Ja ihan vain Malfoyta ärsyttääkseni kysyin Harrylta, josko tämä kävelisi sinne minun kanssani. Harry katsahti ensin Ronin ja Hermionen suuntaan, mutta ilmeisesti nuoleskeleva pari ei juuri viehättänyt häntä. Menimme siis kahdestaan ja koko matkan ajan tunsin Malfoyn tuijotuksen niskassani. (Se oli oikeastaan aika hauskaa. Malfoyn ärsyttäminen siis.)
Istuimme vierekkäin syömään ja juttelemaan kaikesta turhanpäiväisestä. Eli huispauksesta (ei tylsempää aihetta voisi keksiä) ja läksyistä (aina vaan paranee). Malfoy katseli meitä vieläkin. Ja minulla oli kieltämättä hauskaa, kun esitin Harryn poikaystävää kateelliselle Malfoylle. Se vain oli jotain niin epätodellista, etten meinannut uskoa, vaikka todisteita oli ties kuinka paljon. Tai ei nyt niin paljon, mutta tarpeeksi kuitenkin. Oho, aika sekavaa tekstiä. Pitäisiköhän mennä nukkumaan ja kirjoittaa huomenna loppuun?
***
No niin, täällä taas. Jatkan nyt siitä mihin eilen jäin.
Eli tiivistettynä: Malfoy on kateellinen ja minä esitän Harryn poikaystävää. Korjaus äskeiseen: Enää en vain esitä, nyt olen se muutenkin kuin Malfoyn kiusaksi. Mikäpä sen parempaa.
Nyt kirjoitankin miten päädyin yhteen Harryn kanssa. (Toivottavasti hän ei ikinä tule saamaan tätä kirjaa käsiinsä...)
Mutta nyt asiaan. Vietin tänään koko aamun Harryn kanssa, sillä Dean oli jossain Parvatin kanssa, eikä Harrya huvittanut olla toisissaan roikkuvien ystäviensä seurassa. (Enkä kyllä ihmettele sitä yhtään.) Ja koska oli lauantai, meillä ei ollut tunteja ja näin ollen aikaa oli rajattomasti.
Kun olimme menossa järvelle (minä olin ehdottanut sitä), törmäsimme Malfoyhin. (Tuo nimi on kyllä vaikea kirjoittaa. Toivottavasti meni väärin.) Hän oli ilmeisesti tajunnut, että minä olin hiukan huijannut häntä edellisenä päivänä ja päätti nyt kostaa. Kun olimme valinneet rauhaisan paikan ajanvietolle, lehahti se lepakonräkänokka paikalle. (He ovat Harryn kassa ilmeisesti hyvissäkin väleissä. Mistä lie johtuukaan. Ilmeisesti jostain, joka liittyy häneen-jota-ei-pidä-mainita, mutta kun minä en ole niistä asioista perillä yhtään, päätin ettei minua kiinnostakaan. Paljoa. Vain vähän.)
Ja kehtasipa ruveta flirttailemaan Harryn kanssa.
Minun Harryni kanssa. Emme kyllä olleet vielä tuolloin yhdessä, mutta silti. Se oli röyhkeää jopa Malfoylta. Minua inhotti katsella siinä vieressä, kuinka Harry nauroi sen pirulaisen kanssa jollekin ihan älyttömälle jutulle.
Jossain vaiheessa minulla sitten napsahti jokin pois paikaltaan. (Ei kirjaimellisesti, mutta henkisesti.) Katsoin Malfoyta hetken rumasti, sillä tämä seisoi aivan liian lähellä Harrya, ja silloin päätin toimia.
Käänsin Harryn katsomaan itseäni ja ennen kuin ehdin tajuta yhtään mitään, suutelin häntä. Niin, suutelin. (Tuota on tapahtunut nyt lähiaikoina hälyttävän usein. Pitäisiköhän huolestua? Nääh, tuskin se mitään vakavaa on.) Ja mikä parasta, niin teki toinenkin osapuoli.
Ja aivan Malfoyn nenän edessä! Siitäs sait! Vetäydyin irti ja katsoin blondia haastavasti. Hän näytti oikeastaan aika lailla inhimilliseltä siinä tuijottaessaan kateellisena. Hah! Harry sanoi Malfoylle, että meidän piti jatkaa matkaa, sillä olimme kuulemma menossa kiertämään järven. Malfoy hyvästeli meidät erittäin laimeasti ja lähti linnaan.
Emme me oikeasti mitään järveä kiertäneet, vaihdoimme vain paikkaa hiukan syrjemmälle. Pois muiden uteliaiden katseiden alta.
Noin, nyt on sitten tämä päiväkirja täynnä. Taidankin lopettaa tämän homman kokonaan, sillä se ei ole kovin miehekästä. Eli tämä on siis viimeinen sivu viimeiseen päiväkirjaani.
Nyt pitääkin mennä. Lähdemme Harryn kanssa kohta Tylyahoon. Olenkohan tarpeeksi hyvän näköinen? Tai siis, jästivaatteet. No eipä ole aikaa vaihtaakaan.
***
Joskus muutaman vuoden päästä:
"Oletko ollut täysin kunnossa, kun olet kirjoittanut tämän?"
"Ole jo hiljaa. Ei se nyt noin hauskaa ole, että tarvitsee kokoajan nauraa. Lopeta!"
"Juu, anteeksi. Mutta silti."
"Minä tiedän. Sinun ei tarvitse kertoa minulle yhtään mitään. Ja olit itsekin vähällä langeta silloin Malfoyhin, että äläpä yhtään hirnu siinä."
A/N: Tässä on nyt ensimmäinen ficcini, jonka siis julkaisen. Laatu on todellakin sen mukaista.
Kommentit olis kivoja.
