Kirjoittaja: Hedu
Ikäraja: K 11
Genre: Angst,
Yhteenveto: Mitä tapahtui minulle vuosi sitten, ja kuinka siittä selvittiin
Varoitukset: Teini angst, ahdistus
A/N: Eli tää nyt on vain tälläinen hetken huumassa kirjoitettu ensimmäinen kirjoitelma. Ei saa olla ankara, ruusut suotavia.
En tiiä mitä tykkäätte, mutta sanon, että kaikki mitä luette on tapahtunut oikeasti minulle, ja ne olivat ahdistavia kokemuksia. Olen alkanut toipua, mutta aina se on se varjo selän takana.
Mitä tehdä, kun menneisyys vain sattuu?
Jos minulle olisi sanottu yksi ja puoli vuotta sitten, että olisin näin rikki seuraavana vuonna. En olisi uskonut. Tulit elämääni täysin puun takaa. Olin kuullut perheestäsi, mutta en tiennyt perheessä olevan ikäistäni poikaa. Kun sitten tulit siihen puhumaan muiden kanssa, iskin heti silmäsi sinuun, päätin ottaa sinusta kaiken selville. Sain selville nimesi, sitten tulit uudestaan, sain selville sinusta muutakin, sen että seurustelet. Se sattui, mutta en antanut sen häiritä. Pikku hiljaa sinäkin lämpenit sinä viikonloppuna.
Lopulta kuitenkin sinä vain lähdit. Osuimme aina välillä samoihin paikkoihin, juttelimme ja minä rakastuin sinuun yhä vain enemmän ja enemmän. Hankin itselleni laastari suhteen, ja sillä väli sinä erosit. Satutin siinä tärkeää ihmistä hänen huomattuaan oma roolinsa. Lopulta me rupesimme liikkumaan samassa porukassa kanssasi, ja meistä tuli läheisiä, ja puhuimme toisillemme kaikesta. Mutta kuitenkin en koskaan ollut sinulle tarpeeksi. Suututit minut viikoittain, mutta tulit anellen takaisin. En ymmärrä kuinka kestin sitä.
Lopulta tuli se ilta joka muutti kaiken, loukkasit minua pahemmin kuin oisin voinut kuvitella… Tai ehkä et ajatellut loukkaavasi minua ennen kuin näit minut sen jälkeen kun olin saanut tietää. Taas sinä vain anelit anteeksi.
Olimme vielä tämänkin tapauksen jälkeen ystäviä, emme enää yhtä läheisiä, mutta kuitenkin ystäviä. Sitten tuli se ilta kun ensimmäisen kerran näin pimeän puolesi. Tartuit minuun kiinni ja vedit alas pöydältä. Viikkoa myöhemmin syntymäpäivänäni anelit taas anteeksi, ja minä annoin.
Lopulta se asia väliltämme, jota minä kutsuin ystävyydeksi katkesi. Ei ollut enää meitä oli vain minä ja sinä. En voinut käsittää sitä. Aloin lopulta parantua, haavat kuroutuivat umpeen. Sitten tulit taas takaisin elämääni. Olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta sitten petit taas luottamukseni ja tartuit minuun, heitit minut maahan, siitä on todisteena arpi polvessani, arpi joka muistuttaa aina minua siitä minkälainen olet todellisuudessa.
Silloin katkaisin viimeisenkin siteen säikeen joka kiinnitti minut sinuun, lopultakin olin vapaa. Haavat ovat yhä minussa, mutta ne paranevat pikku hiljaa, hitaasti mutta varmasti. En tule koskaan unohtamaan, mutta en aio rypeä loppu elämääni ajattelemalla mitä minä tein väärin, koska sen en ollut minä joka teki väärin, vaikka saitkin minut ajattelemaan niin. Se olit sinä, sinä jonka takia kaikki meidän välinen luottamus, arvonanto ja välittäminen on poissa.
