Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Angst, Drama, Romance
Rating: K-11
Pairing: Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Hän ei ole ollut iloinen kahteen kuukauteen, ei sen jälkeen kun Alec on päättänyt, ettei sittenkään tarvitse häntä elämäänsä.Osallistuu Päihdehaasteeseen tupakalla ja Kuva, enemmän kuin tuhat sanaa -haasteeseen tällä
kuvalla.
Tyhjänpäiväisiä, tyhjiä päiviäMagnus työntää kätensä päällystakkinsa taskuun. Takki lojuu petaamattomalla sängyllä, jossa on kanariankeltaiset lakanat. Magnus haparoi sormillaan taskun sisältöä ja kääntää sen ylösalaisin. Kun tasku on nurinpäin ja edelleenkin tyhjä, hänen on pakko hyväksyä tosiasiat ja siirtyä penkomaan seuraavaa taskua. Sekin on tyhjä, mutta povitaskun kohdalla häntä onnistaa. Hän keinottelee tupakka-askin käteensä ja ravistaa sitä kevyesti. Se ei rahise. Magnuksen tekee mieli kiroilla ja hän kiroileekin. Niin kovaäänisesti ja vihaisesti, että Puhemies Miau naukaisee paheksuvasti ja tassuttelee ulos makuuhuoneesta. Magnus avaa askin kannen ja heittää sen sitten takin viereen sängylle. Sekin on tyhjä. Yhtä tyhjä kuin hänen sydämensä, joka on pelkkä iso reikä hänen laihassa rintakehässään.
Magnus työntää kätensä takin hihoihin ja kiskoo sen päälleen. Hän vetää vetoketjun kiinni kaulaansa saakka ja työntää nurin olevat taskut takaisin oikein päin. Hän nostaa takin kauluksen pystyyn ja toivoo sen peittävän suurimman osan hänen kasvoistaan, sillä hän ei ole meikannut, ja hänen kasvonsa näyttävät itkettyneiltä ja vihaisilta, kamalilta.
Hänen on kuitenkin pakko saada tupakkaa.
Magnus astuu ulos kylmään tuuleen ja sateeseen, joka vihmoo hänen kasvojaan teräviltä tuntuvina pisaroina. Hän ajattelee melkein iloisesti, ettei meikistä olisi edes ollut mitään hyötyä. Mutta vain melkein. Hän ei ole ollut iloinen kahteen kuukauteen, ei sen jälkeen kun Alec on päättänyt, ettei sittenkään tarvitse häntä elämäänsä. Että hän on vain sekoittanut entisestään tämän kahdeksassatoista vuodessa aivan tarpeeksi sekaisin menneen elämän. Että tämä ei rakasta häntä enää. Ei tarpeeksi antaakseen elämänsä mennä vielä enemmän sekaisin. Alec on verrannut Magnusta tehosekoittimeen, jollainen on hänen keittiössään, ja jolla Alec on tehnyt pirtelöä suklaapäällysteisistä jäätelöpuikoista heidän riideltyään suunnilleen miljoonannen kerran samoista asioista, joista he ovat aina riidelleet. Yhteen muuttamisesta, Magnuksen asunnosta, kanariankeltaisista lakanoista. Kaikenlaisesta turhasta ja tyhjänpäiväisestä.
Pirtelö on ollut hyvää, mutta siitäkään huolimatta Magnus ei pidä tehosekoittimena olemisesta. Eihän hän ole onnistunut sekoittamaan mitään muuta kuin rakkauselämänsä.
Magnus marssi lähimmälle kioskille, joka on auki vielä kahdentoista jälkeenkin ja ostaa itselleen tupakkaa, jossa lukee: Smoking kills. Teksti rauhoittaa häntä. Ehkä kuolemattomatkin voivat kuolla poltettuaan ketjussa tarpeksi monta sataa vuotta pahanmakuista tupakkaa. Sitä, joka ei maistu mentholilta. Hän sytyttää katoksessa tupakan sormien napsautuksella ja sinisellä kipinällä. Tupakan pää palaa sinisenä ja hän vetää savua keuhkoihinsa. Sen, että hänen sydämensä on tyhjä ei tarvitse tarkoittaa, että myös hänen keuhkonsa olisivat tyhjät. Hän täyttää ja tyhjentää ne uudestaan ja uudestaan. Se rauhoittaa häntä, ja hän lähtee tupakka suussaan kävelemään tihkusateessa takaisin asunnolleen. Savu sulaa sateeseen ja pisaroista tulee likaisenharmaita.
Ja siltä Magnuksestakin tuntuu. Likaisenharmaalta.
Magnus riisuu takkinsa ja heittää sen makuuhuoneen lattialle ennen kuin heittäytyy sängylle makaamaan. Hänen mustien farkkujensa märät lahkeet liimautuvat kiinni hänen ihoonsa, mutta hän ei välitä. Hän sytyttää uuden tupakan ja polttaa sisällä, sillä tietää Alecin inhoavan savun hajua, joka jää kanariankeltaisiin lakanoihin, hänen hiuksiinsa ja suuhunsa. Alec ei ole tahtonut suudella häntä, jos hänen suunsa on maistunut savulta, ja siksi hän on lakannut polttamasta seurustellessaan Alecin kanssa. Nyt hänen ei kuitenkaan tarvitse enää miettiä, suostuisiko Alec työntämään kielensä hänen tupakanmakuiseen suuhunsa, ja siksi hän polttaa vielä kolmannenkin tupakan. Hän puhaltaa savua nenästään ja katsoo kuinka se kiemurtelee kohti kattoa.
Neljännen tupakan jälkeen Magnus pudottaa askin lattialla ja napsauttaa kyllästyneesti sormiaan. Aski hyppää takin povitaskuun, ja taikuus pistelee Magnuksen sormenpäissä. Hän puristaa kätensä nyrkkiin, ja vähitellen pistely lakkaa.
Magnus makaa sängyllä ja katselee kattoa niin kuin hänellä on ollut usein tapana tehdä Alecin nukkuessa hänen vieressään käsivarret hänen ympärillään. Alec ei kuitenkaan makaa siinä enää. Alec on poissa hänen sängystään ja hänen elämästään. Alec ei enää tee pirtelöä jäätelöpuikoista tai riitele hänen kanssaan yhtään mistään, ei edes kaikista turhimmista ja tyhjänpäiväisimmistä asioista. Kun Alec on piirtänyt hänen käteensä riimumerkin ja vetänyt hänen kasvonsa sitten omiensa tasolle ja suudellut häntä vanhempiensa ja muiden varjometästäjien edessä, hän on ajattellut kaiken olevan hyvin. Paremmin kuin hyvin. Hän on luullut suudelman tarkoittaneen jotain, mutta silti Alec on jättänyt hänet kaksi kuukautta myöhemmin yksin asuntoonsa polttamaan tupakkaa Puhemies Miaun kanssa.
Silti hän ajattelee jatkuvasti Alecin huulien tuntua huulillaan. Ja kun hän pujottaa tupakan huuliensa väliin, hän kuvittelee sen olevan Alecin kieli, vaikka tietenkään se ei tunnu samalta.
Mikään ei tunnu enää samalta kuin ennen. Tai itseasiassa yhtään miltään.
