Shangri-La, S

[Nahme]

Kirjoittaja: Nahme
Ikäraja: S
Varoitukset: Sisältää mainintana kuoleman, kuten tyyliini kuuluu


Shangri-La

Tyttö katseli viidennen kerroksen ikkunasta ulos ja odotti. Kalmankalpeat kasvot olivat vastakohta mustille hiuksille ja silmille. Tyttö katseli naisia ja miehiä, jotka tallasivat katua, välittämättä lainkaan suuren betonisen rakennuksen asukkaista. Hän katsoi pieniä tyttöjä ja poikia, jotka leikkivät ystäviensä kanssa. Välittämättä tytöstä, joka ei ollut ikinä nähnyt muuta kuin viidennen kerroksen huoneen numero 631. Usein tyttö unelmoi nousevansa paikaltaan, kävelevänsä ovelle, viisi kerrosta alas ja ulos ovesta kadulle. Mutta huoneen 631 asukas tiesi, ettei tulisi sitä ikinä tekemään. Ja silti tyttö jaksoi jatkaa rukoilemista päivästä toiseen, hiljaa oman mielensä sisällä.

*** Shangri-La ***

Huoneen 631 ovi avautui ja raosta kurkisti lapsenpyöreät kasvot, selvästi ulkomaalaiset. Tyttö astui hyvin ujona huoneeseen ja katsoi huoneen asukkaan tummiin silmiin omilla hopeisenruskeillaan. ”Minä olen Mystique, mutta minua sanotaan pelkästään Tiqueksi”, tyttö esittäytyi punastellen ja erikoisella korostuksellaan puhuen, katse kääntyi nopeasti pieneen kotialttarin kaltaiseen nurkkaukseen huoneessa, mitä vieras tyttö ihmetteli hieman. Tummahiuksinen istui hiljaa ja katsoi toista ihmeissään. Eihän huoneen 631 tyttö ollut koskaan tavannut yhtäkään toista lasta.

*** Shangri-La ***

”Kuinka vanha sinä olet?” huoneen 631 tyttö kysyi vieraalta, joka ei enää ollut kahden viikon jälkeen yhtä vieras kuin ensimmäisenä päivänä. ”Kuusi vuotta olen. Entä sinä?” Tique vastasi hymyillen hieman, toinen piti tuon erikoisesta tavasta puhua kiinaa. ”Minä olen saman verran”, huoneen 631 sanoi hymy silmissään, mutta ei huulillaan. ”Ja sinä olet aina täällä ollut?” vieras kysyi, saaden vastaukseksi nyökkäyksen. Lapset oppivat niin helposti luottamaan toisiin ihmisiin. ”Miksi?” Tique kysyi, eikä huoneen 631 tyttö osannut vastata.

*** Shangri-La ***

Huoneen 631 asukas katseli ikkunasta ulos ja odotti vaaleahiuksista ystäväänsä. Kuten aina ennenkin. Mutta toinen ei tullut. Ei tullut seuraavanakaan päivänä. Eikä sitä seuraavana. Tuon jälkeisenä päivänä huoneen 631 tyttö rukoili jokaista tuntemaansa jumalaa ja jumalatarta, että erikoinen tyttö ei jättäisi häntä yksin, vaan palaisi. Ja rukouksiin vastattiin, kun ystävä seuraavana päivänä saapui huoneeseen keppeihin nojaten.

*** Shangri-La ***

Mystique astui huoneeseen 631 hymyillen, olallaan koululaukku ja kädessään aivan uusi kirja. Kirja, jonka kieltä huoneen 631 tyttö ei ymmärtänyt, mutta jota tuo mielellään kuunteli toisen lukemana. Vieraine, mutta kauniine, sanoineen ja äänteineen tuo kieli sai huoneen 631 tytön rentoutumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. Toisin kuin valkopukuiset ihmiset, Tique sai huoneen 631 tytön tuntemaan itsensä olemassa olevaksi, kaivatuksi.

*** Shangri-La ***

”Onko siitä todella jo kymmenen vuotta, kun tapasimme ensimmäisen kerran?” huoneen 631 tyttö kysyi hiljaa ja sängystään katseli ikkunan vieressä seisovaa ystäväänsä. Kymmenen vuotta aikaisemmin vieraana tunnettu hymyili ja pyöritteli sinisiä hiuksiaan sormen ympärille. ”Kymmenen vuoden ajan joka ikisenä päivänä”, kiinalainen totesi, kun ei saanut sanallista vastausta kysymykselleen.

*** Shangri-La ***

”Muistatko, kun tulit aina koulupäiväsi päätteeksi tänne ja kerroit minulle kaikesta. Kuinka pyysin sinua kertomaan ihmisistä ja koulustasi ja kaikesta”, huoneen 631 tytön, tai ehkä jo naisen, sanat olivat ennemmin toteamus kuin kysymys. Eikä toinen nainen vastannut kuin hymyilevillä silmillä. ’Muistan, tietenkin muistan’, nuo silmät sanoivat innoissaan.

*** Shangri-La ***

’Olet ainoa ihminen, joka on minusta välittänyt’, kiinalaisen katse sanoi toiselle. Ranskalainen pidätteli kyyneliään. ’Olet ainoa, johon olen koskaan kyennyt luottamaan. Ainoa, jolle olen kertonut salaisuuteni’, seisovan naisen katse kertoi. Eikä ranskalainen kyennyt enää pidättämään. Kyynelet vierivät pitkin poskia, pudoten lopulta kiinalaisen suljettujen silmien päälle.

*** Shangri-La ***

Fang En Rui
Huoneen 631 tyttö

Naisen kyynelet vierivät ryppyisiä poskia alas ja putoilivat paljaalle maalle. Nainen laski valkean kukkakimpun haudalle ja lausui hiljaisen rukouksen isiensä kielellä. Mustahiuksinen viidenvanha poika tuli vetämään naista kädestä ja tuo vanhus keppiinsä nojaten lähti kulkemaan kaupungin katuja, ohittaen Shangri-La sairaalan, jossa hän oli tutustunut kiinalaiseen ystäväänsä ja viettänyt useita tunteja päivittäin. Shangri-La, hänen elämänsä ainoa todellinen asia.

[Parisade]

Kommenttikampanjasta hyvää päivää

Tämäpäs onkin vaikea teksti kommentoida. Jouduin oikeasti lukemaan tämän muutamaan kertaan läpi ennen kuin sisältö aukeni ja vieläkään en ole ihan varma ymmärsinkö kaiken oikein Tässä on joka tapauksessa aivan ihana tunnelma, surullinen, mutta silti jotenkin lämmin. Tykkään siitä, miten tämä teksti kuvaa näiden kahden tytön välistä ystävyyttä, sitä miten se oikeasti on ikuinen ja miten yksi ainoakin ihminen voi parantaa toisen elämää niin paljon. Minusta tämä on aiheestaan huolimatta jotenkin kaunis kertomus, joka osoittaa, että kaksi aivan erilaisista taustoista tulevaa ihmistä voivat olla parhaita ystäviä. Vähän ehkä jäin miettimään sitä, minkä vuoksi Tique alun perin eksyi huoneen 631 tytön huoneeseen ja mutta ei se pahemmin jäänyt häiritsemään.

Kun aloin lukemaan tätä, tiesin Shangri-La:sta suunnilleen vain sen, että se on jonkinlainen utopia. Googletin ja katsoin wikipediasta sen käytöstä vertauskuvissa ja katsoin musiikkivideon, mutta siitä huolimatta minulta saattoi mennä tämä - ehkä tärkein osa koko fikkiä - kokonaan ohitse. Pyydän anteeksi, jos näin on, mutta minä tein omat tulkintani sen perusteella, mitä tiedän, vaikka saatankin mennä ihan metsään. Ajattelin tämän nimittäin niin, että huoneen 631 tytölle Tique on jonkinlainen Shangri-La, asia, joka parantaa maailmaa ja Fang taisi ainakin lopusta päätellen olla samaa Tiquelle. Tavallaan Shangri-La tuntuu myös viittaukselta koko fikkiin, siihen miten puhdasta ja viatonta voi tällainen ystävyys olla.

Tällaisissa fikeissä jää yleensä miettimään, että mikä sairaus Fangillä oikein oli, mutta tähän mielestäni sopii juuri se, että sitä ei kerrota. En tiedä pitäisikö tämän fikin vaikeaselkoisuudesta antaa kritiikkiä vai ei, sillä tavallaan juuri se luo tätä tunnelmaa, mutta itseni oli kyllä hiukan vaikea seurata sitä, että kumpi tytöistä teki mitäkin. Molempiin viitataan runsaasti vain sanalla 'tyttö' ja se tavallaan sotkee ajatuksia hieman. Toinen asia, joka vaikeutti lukemista, oli se, että vaikka kappaleet olivat suhteellisen lyhyitä, niissä oli silti monen ihmisen vuorosanoja tavallaan pötkössä. Itse olisin ehkä jakanut ne eri riveille, mutta eihän tuollaiset pikkuasiat oikeastaan kovin merkittäviä ole. Kaiken kaikkiaan pidin oikein paljon tästä tekstistä ja ennen kaikkea siitä, miten se sai ajatukset heräämään

Kiitos paljon tästä lukukokemuksesta.

- sade