Author: Gelmir
Rating: K-11
Genre: Draama ja kenties huumori
Pairings: Seamus/Dean + mainintoja muista
Disclaimer: Kaikki varmaan tietävät, että minä vain leikin Rowlingin luomuksilla.
Summary: Ron on järkyttynyt ja Deanilla on ongelma.
A/N: Joo tuota. Jotain höhlää, mitä tuli mieleeni. Tää on roikkunut ikuisuuden melkein-valmiina jossain koneen syövereissä, ja nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni ja tein tämän valmiiksi. Jätäthän toki kommentin!
Tieteen nimissä Se oli ollut ihan tavallinen ilta kuudesluokkalaisten rohkelikkopoikien makuusalissa. Oli liian aikaista käydä nukkumaan, mutta liian myöhäistä roikkua oleskeluhuoneessa ja teeskennellä opiskelevansa (tai vaihtoehtoisesti pelata äänekkäästi räjähtävää näpäystä ja saada murhaavia katseita Hermionelta ja S.U.P.E.R – kokeisiinsa valmistuvilta seitsemäsluokkalaisilta). Näin ollen miespuoliset kuudesluokkalaiset olivat vetäytyneet tavalliseen tapaansa viettämään iltaa oman makuusalinsa uumeniin.
Dean ja Seamus juttelivat hiljaa keskenään Seamuksen sängyllä, kun taas Neville oli haudannut itsensä paksuun yrttitiedon kirjaan, jonka kannessa luki pienin tuhruisin kirjaimin
Parantawat Kaswit. Nevillen viereisellä sängyllä Harry oli niin ikään syventynyt johonkin, mikä näytti ainakin toiselta puolelta epäilyttävästi tyhjältä, vanhalta pergamentin palaselta. Ilmeisesti paperinpala kuitenkin paljasti pojalle jotain kiinnostavaa, sillä tämä mumisi ajoittain itsekseen ja tökki pergamenttia sauvallaan. Ainoastaan Ron, joka oli tiettävästi hoitamassa valvojaoppilaan velvollisuuksiaan, loisti poissaolollaan.
Vaan ei kauan.
Makuusalin ovi avautui ja lievästi järkyttyneen näköinen punatukkainen poika astui sisään. Neville kurkisti tulijaa pöllömäisesti kirjansa takaa, Seamus vilkaisi häntä olkansa yli ja Dean avasi suunsa kysyäkseen olisiko Ronin mielestä hyvä idea lähettää Kalkarokselle nimetön rakkauskirje. Harry ainoastaan kurtisti kulmiaan pergamentilleen.
Dean sulki suunsa ja rypisti hänkin kulmiaan.
Ron laahusti lattian poikki ja pudottautui sanaakaan sanomatta istumaan sängylleen.
”Ron?” Dean kysyi varovasti ja vilkaisi Harrya. Ehkä kyseessä oli taas jokin unelmatiimin välinen asia, jonka selvittelyyn muita ei kaivattu. Harry oli kuitenkin edelleen nenä kiinni paperinpalassa eikä näyttänyt huomaavan mitä hänen ympärillään tapahtui.
Ron pudisti päätään.
”Mitä nyt?” Seamus kysyi.
Harrykin vilkaisi vihdoin parasta ystäväänsä ja tuntui havaitsevan ettei hänellä selvästikään ollut kaikki hyvin. Poika taitteli pergamenttinsa pois ja kohdisti huomionsa Roniin.
”Mitä nyt?” Harry toisti Seamuksen kysymyksen.
Ron mutisi jotain.
”Mitä?” Harry kysyi.
Ron nosti katseensa käsistään häntä tuijottavaan neljään silmäpariin ja tuijotti heitä jonkin aikaa hämmentyneenä takaisin, ennen kuin avasi suunsa.
”Minä… minä näin kun Parvati Patil ja Cho Chang suutelivat.”
Tuli kolmen sekunnin täydellinen hiljaisuus, ennen kuin Nevillen silmät pyöristyivät ja muut pojat älähtivät yhteen ääneen: ”Mitä?”
”Minä, tai siis minä ja Hermione nähtiin, kun Parvati ja Cho Chang suutelivat”, Ron toisti ja näytti nyt toipuvan vähän järkytyksestään saadessaan kerrankin muiden jakamattoman huomion.
”Kerro!” Dean vaati.
”Me olimme tavallisella valvontakierroksella ja, no, tarkistimme yhden luokkahuoneen ja siellä he olivat ja suutelivat ja… öh…” Ron punehtui hieman.
”Mitä he tekivät?” Seamus virnuili ja Ron punehtui aavistuksen verran lisää.
”Öh… Parvatin paita oli tavallaan puoliksi lähtenyt pois päältä ja Chon kädet olivat tavallaan sen alla…”
Seamus räjähti nauruun ja Dean kellahti kyljelleen sängylle osin Seamuksen taakse; hänen hytkyvät hartiansa jäivät näkyviin. Harry yritti kovasti peitellä virnettä ja Nevillenkin suupielet nykivät. Ron katseli heitä myrtyneen näköisenä.
”Niin?” Seamus henkäisi rauhoituttuaan hieman. ”Mitä sitten tapahtui?”
”No he huomasivat meidät ja alkoivat suoristella vaatteitaan ja Hermione otti viisi pistettä pois molemmilta. Sitten hän käski kummankin painua omaan makuusaliinsa ja me lähdettiin pois sieltä.”
Seamus voihkaisi pettyneenä ja Harry tyrskähti.
”Mitä?” Ron kysyi.
”Minä olisin ainakin halunnut jäädä katselemaan!” Seamus huudahti saaden Deanin ja Harryn purskahtamaan nauruun ja Nevillen muuttumaan tomaatinpunaiseksi.
”
Katselemaan?” Ron näytti pöyristyneeltä ja Dean ja Harry nauroivat entistä lujempaa.
”En minä - hehän ovat molemmat tyttöjä!” Ron huudahti. Seamus liittyi Harryn ja Deanin naurukuoroon ja pian kaikki kolme olivat tukehtumisen partaalla. Nevilleltä pääsi arka hihitys.
”Juuri siksi”, Seamus sai lopulta sanottua.
”Minä – mutta –
he ovat molemmat tyttöjä!” Ron toisti ymmärtämättä selvästikään miksi tämä nimenomainen fakta ei järkyttänyt muita.
”Älä viitsi, Ron. Mikä olisi parempi näky kuin kaksi nättiä tyttöä nuoleskelemassa toisiaan?” Dean sanoi pyyhkien naurunkyyneleitä silmistään. Ronin korvat punehtuivat.
”En minä voinut jäädä katselemaan!” Ron puuskahti lopulta.
Harry virnisti. ”Mutta olisit kuitenkin halunnut?” hän vinkkasi.
”Minä en… Ei”, Ron punastui ja muut tyrskähtelivät taas.
”Kuvitelkaa nyt…” Seamus sanoi uneksuvalla äänellä ja silmät suljettuina. ”Parvati ja Chang… suutelemassa toisiaan… intohimoisesti… avaamassa toistensa puseroiden nappeja… riisumassa kiihtyneesti paitojaan toisiltaan… koskettamassa toistensa -”
”Seamus!” Ron huusi korvat punaisina.
Kaikki purskahtivat nauruun.
”Tämä on mahtavaa”, Seamus henkäisi hetken kuluttua naurunkyyneleitä silmistään pyyhkien. ”Antaisivatkohan he minun -”
”Mutta… Eikö se ole teistä epänormaalia?” Ron kysyi kangerrellen.
”Epänormaalia?” Dean toisti. ”Missä tynnyrissä sinä olet kasvanut, Ron? Kaksi tyttöä nuolemassa toisiaan on helkutin mahtavaa.”
”Tajuan kyllä, Dean”, Ron sanoi yrmeästi. ”Mutta tarkoitan, ettei se voi olla
luonnollista.”
Dean heilautti vähättelevästi kättään. ”Kuka siitä enää piittaa?”
”Eivätkä Parvati ja Chang ole ainoita täälläpäin”, Seamus kertoi. ”Lavender selosti joskus, miten korpinkynnen Alice White oli kerran yrittänyt suudella häntä. Siis yrittänyt”, Seamus virnisti.
”Minä kuulin, että Terry Bootilla ja Blaise Zabinilla on suhde”, Neville sanoi puuttuen nyt ensimmäistä kertaa puheeseen.
Ronin kasvot saivat vihertävän vivahteen.”He ovat poikia!”
”Entä sitten? Ei sen pitäisi olla yhtään sen epäluonnollisempaa”, Harry sanoi järkevästi. ”Pointti on se, että he ovat samaa sukupuolta.”
Neville nyökytteli ponnekkaasti ja Seamus kohautti olkiaan.
Ron ei näyttänyt täysin vakuuttuneelta. ”On se silti… ällöttävämpää.”
”Se johtuu siitä, että olet itse poika”, Seamus virnisti. ”Ehkä tytötkin pitävät lesboja ällöttävinä.”
”Ei sillä ole mitään merkitystä onko homo vai ei”, Neville totesi päättäväisesti. ”Ei se muuta heitä ihmisenä.”
”Tuo on totta”, Dean sanoi.
”Hei Harry…” Ron lausui hitaasti. ”Sinähän olet suudellut poikaa?”
”Mitä?!” Harry oli tukehtua ja muiden silmät pyöristyivät.
”Viime vuonna niissä AK:n juhlissa kun pelasimme pullonpyöritystä ja Zacharias Smith laittoi sinut suutelemaan Anthony Goldsteinia”, Ron muistutti.
”Ai… Ai joo…”
”Niin Harry, millaista se oli?” Ron kysyi nyt uteliaana. ”Suudella toista poikaa?”
”Oliko se ällöttävää?” Neville kysyi.
”Öh, tuota… suudelmahan sekin oli. Ei se hirveän erilaista ollut kuin tytön suuteleminen”, Harry sanoi vähän vaikeasti. ”Niin että… Ei se ollut niin ällöttävää.”
”
Piditkö sinä siitä?” Ron näytti epäuskoiselta.
”Mitä?” Harry älähti. ”Ei, en tietenkään! Sanoin vain ettei se ollut niin ällöttävää!”
Seamus virnisteli ja Neville tirskahti. Harry punehtui aavistuksen.
”Ai. Okei. Selvä,” Ron mumisi.
Neville haukotteli.
”Paras varmaan mennä nukkumaan, ettei Kalkaros hirtä meitä huomenaamulla”, Harry mutisi aihetta vaihtaen. Neville nyökkäsi ja laski kirjansa varovasti yöpöydälle. Harry laittoi hieman vastahakoisen näköisenä pergamentinpalansa matka-arkkuunsa, Seamus suunnisti kylpyhuoneeseen ja Ron alkoi kiskoa kenkiä jalastaan. Dean taas siirtyi hitaasti omaan sänkyynsä, ajatusten poukkoillessa päässään…
***
”Dean, mitä sinä oikein teet?”
Dean säpsähti takaisin todellisuuteen. Hän istui Seamusin sängyllä, ja Seamus katsoi häneen heidän välissään lojuvan kirjapinon toiselta puolelta ja osoitti sulkakynällään Deanin esseetä, jonka alalaitaa koristi nyt jonkinlainen Deanin ajatuksissaan piirtämä abstrakti kuvio.
”Hemmetti”, Dean kirosi.
”Ei sillä, ettetkö olisi hyvä piirtäjä, mutta minusta tuntuu, ettei McGarmiwa arvosta taidettasi tutkielmissasi”, Seamus virnisti.
Dean mulkaisi ystäväänsä, joka jatkoi hihitellen oman esseensä kirjoittamista. Dean katseli hajamielisenä sottaista muodonmuutosten tutkielmaansa, joka ei ollut edistynyt riviäkään viimeisen puolen tunnin aikana. Perjantai-iltaa saattoi viettää paremminkin kuin kyhjöttämällä Seamuksen kanssa makuusalissa kirjoittamassa McGarmiwan määräämää ylimääräistä esseetä ja kuuntelemassa muiden riekkumista oleskeluhuoneessa. Esseen kirjoittaminen risti-istunnassa sängyllä ei ollut sekään kovin mukavaa ja vielä kun hänen ajatuksensa karkailivat koko ajan…
Siitä asti kun… Se Aihe oli tullut puheeksi tiistaina, asia oli väijynyt itsepintaisesti Deanin mielessä. Nimittäin millaista olisi
oikeasti suudella toista poikaa? Dean ei ollut koskaan kokeillut, mutta hän tiesi joitakin jästikavereitaan, jotka olivat vitsillä suudelleet toisiaan. Olisiko se niin erilaista kuin tytön suuteleminen? Sitä Dean oli miettinyt pitkin viikkoa. Harry oli ainakin sanonut, ettei ollut, ja hän ei ollut myöskään pitänyt sitä ällöttävänä… Ja Dean oli nähnyt toissapäivänä Zabinin ja Bootin autiolla käytävällä ja no, he olivat ainakin näyttäneet nauttivan toisistaan…
Mikä pahinta, Dean tunsi itsensä tarpeeksi hyvin tietääkseen, ettei saisi mielenrauhaa ennen kuin… saisi vastauksen kysymykseensä. Hän oli miettinyt epämääräisesti, että ehkä hänen pitäisi pyytää Terry Bootia suutelemaan itseään. Jotenkin hänestä kuitenkin tuntui, ettei Zabini ilahtuisi ajatuksesta. Nevilleä ja Ronia ei voinut edes harkita sillä molemmat juoksisivat kovaa karkuun, mutta Harry taas… Harry ei luultavasti ainakaan nauraisi Deanille. Lisäksi Harry oli sanonut, ettei se ollut niin ällöttävää, eli hän saattaisi jopa suostua…
Mutta ongelmana oli, kuten hän oli jo monta kertaa viime päivien aikana todennut, ettei hän yksinkertaisesti pystynyt kysymään Harrylta mitään sellaista. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Seamus, niin kuin Dean oli niin ikään monta kertaa jo todennut. Hän vilkuili vaivihkaa esseetään kirjoittavaa poikaa. Seamus oli hänen paras ystävänsä, ei Deanilla ollut mitään järkevää syytä, miksi hän ei voisi kysyä häneltä. Paitsi että Seamus oli hänen paras ystävänsä. Mutta juuri siksihän Dean oikeastaan voisi kysyä häneltä…
”Mikä sinua oikein vaivaa, Dean?”
”Ei mikään.” Dean tarkasteli kynsiään.
”Älä viitsi, et ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, huokailet ja kiemurtelet siinä paikallasi kuin-”
”Ei mikään!” Dean korotti ääntään. ”Ei minua vaivaa mikään.”
Seamus tuhahti ärtyisästi. ”Selvä.”
Dean irvisti syyllisenä. Ei hänellä ollut mitään syytä huutaa toiselle pojalle.
Seamus alkoi kirjoittaa entistä kiivaammin.
Kului kymmenen minuuttia.
Dean puri huultaan ahdistuneena ja vilkaisi taas epävarmasti Seamusta. Hänen pitäisi vain tarttua härkää sarvista, ei siinä muu auttanut. Hän veti päättäväisenä syvään henkeä.
”Seamus.”
Seamus murahti.
”Minulla olisi yksi kysymys,” Dean sanoi vaikeasti.
”Niin?” Seamus kysyi nostamatta katsettaan pergamentistaan.
”Minä olen miettinyt… Tai kun Ron silloin… Ja sitten tuli puheeksi, että…”
Seamus lopetti pergamenttinsa rapistelun ja kohotti katseensa Deaniin. ”Että?”
Dean tutkiskeli hetken oman sänkynsä vierellä olevaa West Hamin jalkapallojoukkueen julistetta. Se oli näköjään vähän vinossa. Dean siirsi vastahakoisesti katseensa takaisin Seamukseen.
”Minä, äh, olen miettinyt, että miltä tuntuisi suudella toista poikaa.”
Seamuksen kulmakarvat kohosivat taivaisiin. ”Mitä? Sitäkö sinä olet miettinyt koko illan?”
Dean punehtui. ”No kun Ron törmäsi silloin Changiin ja Parvatiin, ja se tuli puheeksi… Ja sitten näin Zabinin ja Bootin yhtenä päivänä…”
”Aijaa?”
Dean väänteli käsiään. Miten tämä saattoikin olla niin hankalaa?
”Niin, minä mietin, että haluaisitko… että haittaisiko sinua, jos…jos minä, tuota noin…”
Dean heilautti epämääräisesti kättään ja käänsi katseensa pois ystävänsä epäuskoisista kasvoista.
”Yritätkö sinä kysyä, että haittaisiko minua, jos sinä suutelisit minua?
”Niin”, Dean nielaisi ja vilkaisi varovasti Seamusta, joka tuijotti häntä korviaan uskomatta.
”Noin niin kuin… tieteen nimissä”, Dean takelteli.
”Tieteen nimissä?” Seamus toisti hitaasti.
”Niin”, Dean nielaisi taas. Hänestä alkoi toden teolla tuntua, että tämä oli huono idea.
Ikuisuudelta tuntuvan hiljaisuuden jälkeen Seamus hengähti syvään.
”Hyvä on”, hän puuskahti.
”Mitä?!”
”Hyvä on, sen kun suutelet minua jos se sinua niin paljon häiritsee”, Seamus sanoi siirtäen vierellään lojuvia ja pergamentinpaloja ja sulkakyniä syrjään tehden tilaa Deanille. ”Et kuitenkaan lakkaa pohtimasta sitä, ennen kuin… kokeilet”, Seamus sanoi. Hän jäi istumaan risti-istuntaan sängylleen ja katsomaan Deania odottava ilme kasvoillaan.
Dean panikoi.
”Nytkö?”
Seamus pyöritti silmiään. ”Totta kai. Ennen kuin muutan mieleni.”
”Ai, okei.”
Kirjapino heidän välissään oli äkkiä Mount Everestin korkuinen ja ylös nouseminen ja yhden askeleen ottaminen lattialla tuntui maratonilta. Dean nielaisi ja muistutti itseään, että hän oli rohkelikko. Ja että hän oli itse halunnut suudella Seamusia saadakseen selville millaista se olisi. Ja että se oli vain Seamus.
Joten Dean nousi ylös sängyltä, astui yhden askeleen lattialla ja istuutui takaisin sängylle Seamusin viereen. Deanin sydän kiihdytti tahtiaan ja hän oli tuskallisen tietoinen Seamusin läheisyydestä eikä tiennyt minne olisi katsonut. Seamus sen sijaan katsoi edelleen häntä se sama odottava ilme kasvoillaan. Dean veti syvään henkeä ja kumartui Seamusia kohti.
Seamusin huulet olivat rohtuneet ja hän maistui Hunajaherttuan suklaalta, jota hän oli syönyt päivällisen jälkeen. Ja Dean yritti yhtä aikaa sekä unohtaa että pitää mielessään, että kyseessä oli Seamus, ja –
Dean tunsi Seamusin irrottautuvan ja Dean käänsi katseensa käsiinsä.
”No, se oli ällöttävää”, Seamus sanoi muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen.
Dean nauroi epävarmasti. ”Niin oli.”
”Mutta saitpahan vastauksen kysymykseesi”, Seamus virnisti.
”Joo, niin sain.”
Seamus palasi jälleen oman esseensä pariin ja Dean siirtyi takaisin kirjapinon toiselle puolelle ja katsoi omaa pergamenttiaan. Abstrakti kuvio sivun alalaidassa oli edelleen paikoillaan, ja Dean tuijotti sitä entistä hämmentyneempänä.
Deanin mielestä suudelma ei nimittäin ollut lainkaan ällöttävä.
