Author: Sole
Rating: K-11
Hei taas, kaikki! Löysin tämän aiheen uudestaan (niin, molemmilla tavoilla, paitsi että tällä kertaa olen värittänyt totuutta tapahtumien osalta enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, ajatusten en ehkä niinkään) ja siksi ajattelin kirjoittaa uuden sarjan ahdistavia raapaleita.
Tahdon omistaa tämän
Pyrylle. Olet ihan mahtava ja anteeksi että minä olen niin nolo (:
Sydämenlyönti
160
Minä uskottelen itselleni, että elämäni on aivan tavallista. Että se on pysynyt tavallisena, eikä mikään ole muuttunut, vaikka seistessäni iltaisin vaa'alla purren hampaita tiukasti yhteen ja vetäen vatsaa sisäänpäin minusta tuntuu ettei mikään ole enää niin kuin ennen. Kipristelen varpaitani ja minun sydämeni hakkaa niin lujaa, että se sattuu.
Minä tiedän, että se mitä olen tekemässä, on kiellettyä. Että on kiellettyä katsoa itseään kylpyhuoneen peilistä ja ajatella olevansa lihava. Riisua vaatteet ja katsoa uudestaan, pidätellä itkua. Astua vaa'alle kuin transsissa ja henkeään pidättäen ja toivoa, että sen numerot olisivat pienentyneet eilisestä. Purra hampaiden sijasta alahuulta, kun ne ovatkin ennallaan.
Minä olen saanut tarpeekseni tavallisuudesta. Siitä kuvitelmasta, että minun elämäni olisi tavallista. Sillä kuinka se edes voisi olla, minähän olen lihava, eikä lihavien ihmisten elämä ole tavallista. Se on ainostaan kamalaa.
Minä olen kyllästynyt näyttelemään iloista, hymyilemään. Ja kun minä lopulta seison vaa'alla myös päivisin ja lakkaan hymyilemästä, tiedän olevani taas sairas.
Tai ehkä minä en ole koskaan edes ollut terve.