Zeta (Charlie/Harry, S)

[Beelsebutt]

Charlie raottaa luomiaan, mutta sulkee ne taas, koska ei kuitenkaan näe mitään. Ei edes tähtiä.


Nimi: Zeta
Kirjoittaja: minä
Oikolukija: sieerra
Päähenkilöt: Charlie/Harry
Lajityyppi: PTP (Perkeleen TunnePaska) romantiikalla
Sanamäärä: < 1000
Sarja: Rahiseva gramofoni
Haasteet: Aakkos & FF100 (71. Rikki)
Ikärajasuositus: S (sallittu kaikille)


Inspiroiduin luettuani Carmillan Harry/Charlien Sieltä-täältä-tuulia (S) ja vaikka ensiksi halusinkin kirjoittaa versettömän harrycharlezin, tästä tuli lopulta kuitenkin spinnari RG:lle (K-18). Sen lukeminen ei ole tarpeen tämän ymmärtämiselle, mutta siellä vihjaistaan kyllä Harryn aikeisiin tehdä jotain elämällään Otsikko saattaa avautua paremmin Wikin avulla, mutta lyhyesti klikkausongelmaisille: zetan arvo on seitsemän. Pottermaailmassa seitsemän on maaginen luku. Charlie on rakentanut seitsenkulmaisen kodan. Tämän nimi oli aluksi "Kota", mutta koska olen varjona mukana aakkoshaasteessa, näin tilaisuuden ja tartuin siihen, hahaa! Kiitokset sieerralle betailusta <3

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Zeta

Charlie näkee unta, mutta ei sittenkään. Hän kääntää kylkeään, ja sytyjo-kuivatut lankut narahtavat.


Ne on niin pieniä eikä kenelläkään ole vanhempia. Ihan äsken Inocencio vei puuroa pikkusiskolleen, syötti ja pyyhki lopuksi leuankin. Hän on viiden. Minäkään en osannut, en vielä siinä iässä. Kerron lapsille iltaisin jästisatuja, koska yksikään hoitaja ei osaa niitä.


Kulmikkaan rakennelman keskellä tulisija hohkaa lämpöä. Ikkunat ovat laseitta, eikä Charlie tiedä, kummalla kyljellä maata. Hän raottaa luomiaan, mutta sulkee ne taas, koska ei kuitenkaan näe mitään. Ei edes tähtiä. Olisiko pitänyt jättää katto rakentamatta? Suojaloitsu olisi ajanut saman asian, mutta Harry arvostaa enemmän puista kattoa. Sitä saattaa koskea käsillä.

Seitsemän päivää on liian kauan. Charlie on elänyt ilman Harrya kolmenkymmenenyhden vuoden ajan, mutta silti seitsemän päivää on liikaa. Odotustuskissaan hän on harkinnut mitä mielettömimpiä tekoja. Hän olisi tarttunut luutaansa ja lentänyt yli Atlantin, jos ylpeys olisi sallinut. Kolmannen päivän jälkeen hän haistatti lohikäärmeensonnat ylpeydelleen ja soitti mannertenväliselle porttiavainasemalle, mutta paikkoja ei ollut. Ja nopeallakin lentovauhdilla hän olisi ehtinyt perille vasta sen jälkeen, kun Harry olisi jo palannut kotiin.

Lähtemisen sijasta Charlie rakensi heidän pihalleen seitsenkulmaisen kodan. Sen keskelle hän osti täydelliset ruuanlaittovarusteet muuripannua myöten. Harry oli innostunut kokkauksesta. Kodan reunoja kiertäviä penkkejä pehmensivät kultaiset lampaantaljat. Charlie oli harkinnut alpakkaa, mutta ei halunnut pröystäillä. Rakentaminen kesti kaksi päivää ja kulutti niin paljon, ettei öisin näkynyt kiduttavia kuvia, vaan aamunkoittoon asti silkkaa sikeää pimeyttä.

Viidennen päivän aamuna tuli kirje.


Esteban sanoi, että se on jokin lakko, mutta en olisi muutenkaan voinut vielä lähteä. Civizasta on tulossa kahden perheen lapset, vanhemmat kuolivat kaivosonnettomuudessa. Lapset haluavat nähdä minut. Ymmärräthän?


Charlie ravasi heidän kotiaan edestakaisin kuin häkkiin ahdettu leijona. Hän ymmärsi, mutta ei hänen, Merlin soikoon, tarvinnut pitää siitä. Hänen puolestaan Harry voisi tuoda kaikki lapset tänne, kunhan tulisi itse mukana. Lapset ehkä tarvitsivat Harrya, mutta niin hänkin!


"Olen pahoillani, herra Weasley, ei vieläkään yhtään peruutuspaikkaa. Kyllä, ilmoitamme heti, jos tilanne muuttuu."


Milloin hänestä tuli näin riippuvainen? Charlie pohti istuessaan illalla Kotikolon portailla. Milloin hän menetti itsenäisyytensä? Milloin minusta tuli me ja ajasta aikaamme? Milloin hänen sydämensä lakkasi lyömästä, kun Harry ei ollutkaan käden ulottuvilla? Mistä lähtien hänen oli vaikea iloita mistään, kun iloa ei voinut heti jakaa, kun muistot kävivät kipeää ja aikaa oli yhtäkkiä kaikkeen, mutta halua ei mihinkään?


Yritän saada lipun lauantaille. Olethan kotona?


Charlie oli ollut kotona aamusta lähtien, palannut Kotikolon ullakkohuoneesta "laittamaan paikkoja kuntoon"; valmistautumaan, hengittämään syvään ja kiertämään jälleen kehää ikkunan edessä. Vilkuilemaan synkeästi kulmiensa alta joka toisella askeleella. Missä Harry viipyy? Illan tullen hän oli luovuttanut ja nukahtanut taljoille, koska ei kestänyt enää yhtään yötä yksin heidän sängyssään.


Ei yhtään Potteria. Kyllä, muistaisin varmasti, jos Harry Potter olisi tulossa meidän yhtiömme porttiavaimella.


Halko paukahtaa ja Charlie havahtuu juuri ennen kuin käsi solahtaa hänen rintansa ympäri ja lämmin hengitys hulmahtaa niskaan.

"Hei", Harry kuiskaa ja suukottaa kääntyvää poskea. "Anteeksi kun meni näin myöhään."

Charlie tuijottaa, näkee nyt selkeästi Harryn onnelliset, väsyneet kasvot. Hymyn, joka heilauttaa maailman takaisin radalleen ja kuohauttaa veren kiertämään sormissa asti. Hän nielaisee ja tuijottaa, räpyttäen silmiään kiivaasti, pusertaa sormensa Harryn sormien lomaan.

"Tykkään kodasta", Harry supattaa.

Charlie ei vastaa vaan vetää Harryn viereensä ja kietoo pitkät raajansa tämän ympärille. Ei omista, vaan lainaa lämpöä. Ei purista vaan pitelee lähellään, sivelee ja tunnustelee, opettelee uudestaan. Rakastaa.

"Oli ikävä", Charlie tunnustaa raskaalla äänellä Harryn kaulaan. "Ei enää ikinä näin kauaa."

"Ensi kerralla lähdet mukaan", Harry mutisee Charlien leukaperään.

"Yritäpä vain estää."

[tirsu]

Charlie/Harry + sä kirjoittajana = pakko lukea (ja nyt sain taas vaihteeksi vielä aikaiseksi sen, että kommentoin...)! Aivan ihana, ihana ficci. 
Oi, Charlie oli niin suloinen ikävöidessään Harrya. Ja vielä suloisempi rakentaessaan kotaa ja hankkiessaan sinne täydelliset ruuanlaittovarusteet, koska Harry oli innostunut kokkaamisesta. Tosi romanttista.
Ensimmäisen kursivoidun kohdan kohdalla tuli sellainen olo, että mitäs nyt, menikö multa jotain ohi, mihin tää nyt liittyy... Vasta toisen kohdalla tajusin mistä oli kyse (eikä yhtään liittynyt siihen, että sitä ennen mainittiin sana kirje, jonka jälkeen koin ahaa-elämyksen, ei sitten yhtään).

Ei yhtään Potteria. Kyllä, muistaisin varmasti, jos Harry Potter olisi tulossa meidän yhtiömme porttiavaimella.

No varmasti muistaisi. Olisi myös innoissaan ja kuuluttaisi kaikille. 

Charlie ei vastaa vaan vetää Harryn viereensä ja kietoo pitkät raajansa tämän ympärille. Ei omista, vaan lainaa lämpöä. Ei purista vaan pitelee lähellään, sivelee ja tunnustelee, opettelee uudestaan. Rakastaa.

Aawws. Pelkkä aawws. ^ ^
Jos osaisin, niin sanoisin jotain muutakin. Mutta en osaa taas vaihteeksi sanoa muuta kuin aawws, ihanaa ja suloista.
-tirsu

[Beelsebutt]

Aw, tirsu, kiitos <3 Ja juu, Charlez halusi päästä edes jollain tavalla yhteyteen Harryn kanssa ja koska ei pystynyt siihen konkreettisesti, täytyi hakea muita keinoja. Mä en edes tiedä, tekikö se ton alitajuisesti vai ihan tietoisesti, mutta eipä sillä taida olla väliä Ja joo, jätin noi kursiivit ihan tarkoituksella vähän epämääräisiksi, mut hei, se sai sut kaiketi lukemaan jotkut kohdat ainakin uusiksi, joten itseäni samalla promoan, hähää Aaws ja ihanaa ja suloista on just ihania sanoja, kiitos niistä

Ja lol, kuuluttaisi. Ihan varmasti kuuluttais!

[Elfmaiden]

Aww, aivan ihana tarina! Olen lukenut myös aiemmat tarinat ja siksi pääsin syvälliseen tunnelmaan hyvin mukaan... Hyväntekeväisyystyötä tekevä Harry on ihana yksityiskohta...upea tapa käyttää historiaa hyödyksi.

[Beelsebutt]

Uih, kiitos Elfmaiden <3 Joo, mä oon aina ajatellut, että Harry varmasti haluais varmistaa, että mahdollisimman harva joutuis kärsimään noin niinkun ylipäänsä. Lapset vielä sitten erikseen. Jotenkin mä miellän Harryn lapsirakkaaksi ihmiseksi

Ihanaa että kommentoit <3

[Korento]

Olen niin samaa mieltä tuosta hyväntekeväisyystyötä tekevästä Harrysta! Luulisi, että kuka tahansa noin ankean lapsuuden viettänyt ja ison omaisuuden perinyt haluaisi tehdä kaikkensa, etteivät muut joutuisi kokemaan samaa - ainakin, jos ei valahda sellaiseen "yhyy minulla on vaikeaa maailma on tyhmä" -katkeruuteen kuten eräskin-joka-jääköön nimeämättä.

Mutta tosiaan, tässä kuvattiin hyvin sellaista ns. järjenvastaista ikävää, mitä monet kokevat etenkin suhteen alkupuolella. En itse ole mikään hillitön ikävöijä, joten keskellä ficciä tuli kyllä hinku ravistella Charlieta ja muistuttaa hieman kovemmalla äänellä, että hanki nyt omakin elämä. Mutta etenkin päätöksenä noille kahdelle äskettäin lukemalleni Charlie/Harry-ficillesi tämä oli loppujen lopuksi ihan uskottava minunkin silmissäni. Ei se, että henkilöt ovat miehiä ja aikuisia tee heistä yhtään vähemmän tunneherkkiä, usein päinvastoin.

[Beelsebutt]

Korento, lollero kun repesin tolle sun "yhyy minulla on vaikeaa maailma on tyhmä" -jutulle, aivan täydellinen kuvaus siitä-jota-ei-nimetä! Mutta mitämitä, järjevastaista? Eihän se suinkaan ole järjenvastaista! Eieieiei, se on ihan luontevaa, että maailma lakkaa pyörimästä ja happeakaan ei voi vetää sisään kun se toinen ei oo jakamassa sitä ja joo, ehkä Charlezin ikävä meni pitkälle, mut tää oli kuitenkin sen ajatuksista koostettu, eihän se toki ulospäin mitään näyttänyt ei

Kiitos taas <3

(ja ihanaa kun luit nää kaikki! )

[nauha]

Luin Rahisevan gramofonin, Unelman ja tämän. Tiedän, että olisi pitänyt kommentoida kaikkea, mutta olen huono ja jätin viimeiseen. Nyt en enää jaksa palata, koska kello on liikaa ja minun pitäisi nukkua.
Toivottavasti ei haittaa, että käsittelen nyt vähän kaikkia tässä kommentissani? Ei auta haitata, koska teen sen kuitenkin.

Kielellisesti (ja sävyiltään) pidin eniten näistä kahdesta one-shotista. Mulle on hirveän ominaista pitää nimenomaan one-shoteista jotka linkittyy toisiinsa. Ne on usein pidemmälle mietittyjä, jotenkin huolitellumpia kuin jatkiksen osat.

Mä en yleensä lue slashia enää, en niin kuin jotkut lukee. Se ei oikein ole mun juttu. Jäin kuitenkin Percy/Audrey/Charlie-ficcisi jälkeen miettimään Charlietasi ja palasin sen lähteille niin kuin kehotit. Ja sitten huomasinkin lukeneeni kaikki osat ja jatkotkin vielä. Hassua sinänsä, koska itse Rahiseva gramofoni ei oikeastaan puhutellut minua muuten kuin juonellisesti. Harry ei ole mulle ficeissä kovin mieluisa hahmo, mutta nielin sen, koska Charliestasi pidän kovasti. (Eikä se johdu vain siitä kuvasta)

Puhekielisen dialogin kanssa jouduin tosissaan kamppailemaan, koska se sai sieluni vähän itkemään. En osaa yhdistää Pottereita ja puhekieltä toisiinsa, mutta taisin lopulta kuitenkin päästä siitä yli, koska selvisin tänne asti.
Näissä jatkoissa se ei sitten ollutkaan ongelma, koska dialogia oli vähän ja sekin oli enimmäkseen kirjakielistä, ainakin suunnilleen. (Siitä pidin kovasti, mieli lepäsi ja sydän lauloi.)

Haluaisin hirveästi sanoa kaikkea, mutten oikein tiedä mitä. Rakastin Charlien rakkautta lohikäärmeisiin. Rakastin vuoria ja kotaa. Harryn ahdistusta menneisyydestä, siitä pidin kovasti myös ja vapaaehtoistyöstä. Pidin siitä, että kuvasti Harryn alkuunsa vähän epäonnistuneeksi, eiväthän sankarit ota lopputiliä ja muuta maalle ystävän vanhempien nurkkiin. Charlien itsevarmuus oli maukasta.

Epävöin vähän Harryn suorasukaisuuden kanssa, mutta annoin senkin olla. Jokaisella meistä taitaa olla aika vahvat kuvitelmat hahmoista omissa pienissä päissämme ja välillä niitä on vaikea horjuttaa. Mutta ei se mitään!

Palatakseni itse tähän tekstiin, jota minun kai nyt pitäisi kommentoida, tämä oli ehkä suosikkini. Eli en päättänyt jättää kommenttia juuri tähän vain siksi, että se on viimeinen, vaan koska se oli ehkä myös jotenkin mieluisin.

Otsikon symboliikka oli maukas, vaikka olisin kovasti pitänyt ihan vain Kodastakin varmasti.
Kursivoidut kirjeet ja keskustelut muiden kanssa rytmittivät tekstiä hurjan kivasti ja pidin niistä aivan erityisesti. Se mikä tässä ja Unelmassakin oli parasta on ehkä se, että se todellinen aikuisuuden tuntu oli hiipinyt mukaan. RG:ssä oli vielä jotenkin mukana Harryn nuoruus. Näissä se tuntui jo aikuiselta ihmiseltä, jonka eleisiin oli tullut samanlaista varmuutta kuin Charliella oli jo alussa. One-shotit olivat lisäksi jotenkin kypsempiä itsessään, tuntuivat todellisemmilta ehkä. Mutta jälleen luultavasti johtuu omista mieltymyksistäni kovastikin.

Tiivistääkseni vähän tätä jorinaani, pidin kaikista osista, mutta olit ihanasti karsinut näistä jatkoista pois kaiken sen, mikä sai minut vähän vierastamaan ensimmäistä. Jos kello olisi vähemmän, osaisin ehkä sanoa jotain älykkäämpää (joopa joo), mutta nyt en ja sanon vain, että kiitos lukukokemuksesta!

[Beelsebutt]

nauha <3 Oon aina välistä vilkuillut tätä kommenttia ja kironnut saamattomuuteni (ja osittain kyllä myös ajattomuuteni), kun en oo saanut mitään vastattua. Nyt kuitenkin varastan vartin aikaa ja teen asialle jotain!

Ei auta haitata, lol, mut ei ois haitannut kyllä muutenkaan! Ymmärrän vallan mainiosti logiikan ja jos suoraan sanotaan, mä tykkään enemmän ajatuksesta, että lukija lukee nää kaikki jos vaihtoehtona on se, että lukisi pelkän RG:n - tai sun tapauksessasi pelkästään nää oneshotit!

Haha, joo, mullakin oli aikanaan toi puhekielisyyden vierastus kova, mutta jotenkin se on vain päässyt luikertelemaan mukaan tiettyihin/tietynlaisiin teksteihin. Ellen ihan väärin muista, RG muuttui aloittamisen jälkeen puhekieliseksi, koska siellä oli joku repla, joka ei kuulostanut kirjakielisenä siltä miltä halusin sen kuulostavan -> piti vaihtaa systeemiä.

Harryn täytyy epäonnistua! Eihän sillä ole mitään "tavallisia" eväitä normielämään, kun sen lapsuus ja nuoruus on ollut tuommoista. No, ehkä se on Kotikolosta saanut jotain käteensä, mutta kyllä mä nään sen nuoruuden jatkuvan vielä iästä huolimatta, koska joskushan sen pitää elää se, koska sen eläminen oli "aikanaan" mahdotonta. Juu, näinpä se menee. Psykiatri tuli minusta juuri. Harryn ei muuten ollut tarkoitus olla suorasukainen muille, vain Charlielle, mutta se ei tainnut käydä kovin hyvin ilmi, eipä Harry tässä paljoa päässyt muiden kanssa kommunikoimaankaan, Charlezin vain

Olenpa iloinen, että hahmojen kasvaminen näkyy, vaikka tiedä sitten miten paljon siitäkään on tarkoituksellista ja minkä verran puhdasta sattumaa (tietysti suurin osa tarkoituksellista, juu!) hehee mut ehkä sitä aikuisuutta tulee väkisillä, kun pääsee vihdoin omilleen ja ehkä jopa tekemään sellaista, mistä todella pitää. Ja kananlentoinen auroriura jää pikkuhiljaa hämärtyviin muistoihin

Hei, kiitos itsellesi kommentista! Mahtavuutta, että ficit saivat huomiosi vangittua <3

[SpringRose]

Kun tajusin tän minen merkityksen niin innostuin kamalasti (en tiiä miks)
Nononoo.. Alku oli jotain niin järkyttävää mulle, kun luulin että Harry oli jättänyt Charlien o_O
Charlien on vaan niin ihana, mä en tajua miten se voi olla.. Höm höm, taas kommentti kusee mutta ihan sama.
Nää loput on aina nii. Hirveän sulosia.. <3
Tykkäsin taas kovasti ja riennän lukemaan Kiinnioton niin pääsisi näistäkin. Eiku mitä.eieieii..
-Al

[Hazyel]

Huom! Mahdolliset uudet lukijat: kommenttini saattaa hienovaraisesti spoilata aiempia osia, joten kannattanee jättää lukematta jos ei ole niitä lukenut eikä halua spoilaantua.

Noniin, taisin luvata lukea tämän Harry/Charlie  versen muutkin osat ennemmin tai myöhemmin. No se hetki tuli sitten ennemmin kun pidin taukoa kirjoittamisesta ja tuntui siltä, että nää on nyt pakko lukea. Enkä kyllä pettynyt yhtään. Koko tää juhtu oli jotenkin niin herkkää ja sellaista, että näin voisi oikeasti kuvitella käyvän. Mun mielestä oli hienoa, että tässä edettiin vähän hitaammin eikä oltu heti hyppäämässä sänkyyn, ja oli ehkä parasta kun Charlie käski Harrya lopettamaan, koska ei tuntenut olevansa valmis. Siinä oli jotain sellaista realistisuutta, mitä ficeiltä kaipaan.

Mun mielestä oli myös hauska asetelma,  että ensin Harry kaipaa Charlieta ja myöhemmin Charlie puolestaan Harrya. Ja näissä tuli sellainen tunne noiden mietteiden suhteen, että oisit oikeasti päässyt hahmojen pään sisälle. Se tuntuu välillä olevan mulle vaikeaa, ajatuksista tulee jotenkin pinnallisia, joten arvostan sitä taitoa suuresti!

Ja hetkinen, oliko tää nyt se orpojen velholapsien orpokoti, josta aiemmin puhuttiin? Jos oli, niin ihanaa, että näinkin pienellä yksityiskohdalla saa näitä liittymään toisiinsa. En tiedä, onko sulla jo sitä aiempaa tekstiä kirjoittaessa ollut mielessä tällainen, mutta mun mielestä on aina niin hienoa kun kirjoittaja saa jostain pienestä yksityiskohdasta jotain merkittävää aikaiseksi. Oli se sitten alusta asti ajateltua tai sattumaa.

Tällä kertaa multa ei taida irrota enempää järkevää kommenttia, mutta mua harmitti suuresti kun sulla ei blogissakaan ollut enempää Harry/Charlieta (vai oliko, en kai vaan oo missannu??!). En kyllä yhtään epäröis jaksanko lukea jos kirjottaisit lisää! En ole koskaan ajatellut varsinaisesti tykkääväni tästä parituksesta, mutta tällä asetelmalla se nyt vaan jotenkin vei mun sydämen.

[Beelsebutt]

Springways, sulle symboliikka on selkeesti tärkeetä ja myös Charlez, mut se onkin niin ihku <3

Lauchuo, voisin myöntää, että Charlie käski Harrya lopettamaan siksi, että saisin vielä vähän pitkitettyä odotusta ja ettei ficci loppuisi kämäiseen sohvaseksiin mut sit ehkä ficci (ja minä!!!1) menettäisin hohtoani, joten taidan pysyä hiljaa

Joo, tässä oli juuri se orpojen lasten velhokoti eiku... no jotain sinnepäin, josta siis jo RG:n alkulätinöissä ts. Harryn pohdinnoissa mainittiin! Tää on idea, joka on pyörinyt mulla päässä toooosi pitkään ja oon siitä aikanaan lätissyt esim. Voldemortin (siis Karvalakkirakastaja täällä Finissä ) kanssa ja varmaan muidenkin, koska sehän ois vaan loogista Harrylta, ikuiselta pelastajalta, koska jos orpokoti ois ollut kivempi, ehkä Voldemortia (siis sitä HP-sarjan pääpahista) ei olisi koskaan päässyt muodostumaankaan?

Linkitin sulle sillon yksärillä sen mun ainoan muun Harry/Charlien, siis sen PWP:n joka on kirjoitettu ajat sitten ja joka ei mitenkään liity näihin verseihin. Siinä on ihan kiva alku, mut se pornosteluosuus minusta kusee aika pahastikin. Noh, syytän ficin ikää



Mut hei, kiitos kaunis kommentista molemmille <3

[Sisilja]

Olisi pitänyt lukea tämä jo aikoja sitten, niin olisin tajunnut nuo lasten nimet kun oli niistä joskus puhetta...

Tämä oli suloinen! Ja kaihoisa! Sellainen katkeransuloinen siis! Onnellisella lopulla, ihan parasta. Mua viehätti valtavasti, kuinka ihan yhtä epävarma (kuin Harry) Charlie on. Gramofonin perusteella voisi herkästi luulla, että Charlie on paljon itsevarmempi kuin Harry, vaikka taisi se Charlie siinäkin vähän haparoida, mutta tämä ficcinen nyt viimeistään tasaa puntit näiden välillä. Ihanaa!

Tykkään valtavasti siitä kuinka Harry on löytänyt elämälleen suuntaa ja vieläpä noin uskomattoman pyyteetöntä suuntaa. Charlien lisäksi siis.

Suosikkikohtani oli tämä:

Halko paukahtaa ja Charlie havahtuu juuri ennen kuin käsi solahtaa hänen rintansa ympäri ja lämmin hengitys hulmahtaa niskaan.

Miten helpottavaa ja miten käsinkosketeltavaa. Hulmahtaa! Ah!

Ihana ficci, kiitos!

[Beelsebutt]

Sisilja, piti lukee koko ficci uusiksi kun en heti tajunnut, että mitkä ihmeen lasten nimet xD joo sun kanssa varmaan oon niistä puhunut, muiselen että jonkun kanssa ja joo, tää koko ficci lähti tarpeesta luoda tasapainoa näiden kahden välille, että jos Harry angstaakin välillä asioita, niin ei se täysin leppoisa vuori ole aina Charliekaan. Tottumus on todellinen voima joo varsinainen vahtivelho tuo Charlie, kun Harry noin vain pääsee hiipparoimaan iholle asti ilman, että herää ääniin

Kiitos kaunis kommentista <3