Nimi: Lahja
Kirjoittaja: Kupla
Beta: Tezu
Genre: romance, angst, drama
Paritukset: H/D
Ikäraja: K-11
VV eli vapausvastuu: En omista näitä hahmoja, minulla ei ole mitään oikeuksia käyttää niitä. Rowling, jos näet tämän viestin, voit joskus vastalahjaksi lainata minun hahmojani…
Tiivistelmä: Velhomaailmaan on levinnyt kamala flunssa-aalto, ja miltei kaikki ovat sairastuneet. Jopa Weasleyn perhe on sairaana, eikä Harry pääse sinne viettämään joulua. Hän joutuu jäämään Tylypahkaan. Yllättävää kyllä, kaikki muut ovat pois koulusta loman aikana, paitsi Draco. Kun opettajat sairastuvat, joutuvat Draco ja Harry viettämään loman keskenään…
A/N: Hauskaa joulua kaikille finiläisille!!!
***
”Harry, ymmärrädhäd sidä, edded midedkääd voi dulla dädde. Saisid vaid dämäd kamalad duhad”, Arthur sanoi takkatulessa ja yski kovaäänisesti.
”Kyllä minä tiedän. Täällä on vain kamalan tylsää, kun Hermione on vanhemmillaan ja te kaikki siellä”, Harry sanoi ja yritti hymyillä urhoollisesti, vaikka kyyneleet polttelivat silmissä ja kurkkua kuristi. Kaikki muut olivat vanhempiensa, perheensä, luona, ja hän joutuisi jäämään Tylypahkaan.
”Oled kamald pahoilladi, kud ed voi dulla dädde, vaikka diid doviddiin. Oli didud oddesi, edded dullud doiddapäivädä kuded muud. Kaikilla od kuumedda, ja jopa Molly od vuodeedomada”, Arthur jatkoi ja ryysti kuuluvasti nenäänsä. Oikeastaan Harry oli iloinen, ettei hän ollut sairaana, mutta toisaalta oli kamalaa, että hän oli Tylypahkassa ainoana kaikista rohkelikoista.
”Ymmärrän”, Harry sanoi ja kohautti olkapäitään. ”Onneksi Kalkaros määräsi minut liemien kokeen uusintaan, enkä voinut tulla sinne muiden kanssa.”
”Kuidedkid lähedämme didulle joululahjadi. Edhäd voidi jäädä ilmad”, Arthur hymyili.
”Joo, minäkin lähetän teille joululahjanne. Yrittäkää parantua loman loppuun mennessä”, Harry virkkoi ja hymyili lähes aidosti.
”Diid dodiaad, jod paraddumme edded lomad loppua diid void dulla pikavidiidille. Hei hei, Harry”, Arthur vastasi ja katosi takkatulesta. Harry huokaisi syvään. Kai hänen pitäisi tulla toimeen puuskupuhien ja korpinkynsien kanssa. Kunpa edes Cho olisi koululla jouluna! Tosin, olisihan hänellä nyt aikaa lukea joulunjälkeisiin kokeisiin, niin tylsää kuin se tulisikin olemaan.
***
Draco vilkaisi vielä kerran kädessään olevaa kirjettä, kuitenkaan näkemättä sitä. Ikinä aikaisemmin häntä ei oltu kielletty tulemasta kotiin loman ajaksi! Nopealla liikkeellä hän repäisi sen kahtia, ja antoi palasten leijua tummanvihreälle matolle.
”Äidilläsi on rutto, niinpä niin. Kyllä minä tiedän, mitä te aiotte tehdä ollessanne koko joulun kahden. Kyllä minä kuulin, mistä te puhuitte. ’Dracon on aika saada pikkuveljiä ja –siskoja’. Mistä te sen tiedätte?” murisi Draco itsekseen ja vilkaisi luihuisten oleskeluhuonetta. Hopean ja vihreän sävyiset nojatuolit olivat tyhjiä, ketään ei lojunut rennosti lattialla kimaltelevan joulukuusen äärellä. Puut paloivat takassa ketään muuta kuin Dracoa lämmittämättä.
”Voi kurjuus, olenko minä ainoa luihuinen koko koulussa? Ei voi olla totta!” Draco julisti ja tarttui pergamentin palasiin lattialla heittääkseen ne takkaan. Tuli tarttui niiden reunaan, mutta yllättävä veto leijutti ne pois takasta, matolle. Kiroillen Draco nousi ylös ja talloi liekit sammuksiin. Sitten hän vilkaisi, kuka oli ovella.
”Sinä näemmä olet terve. Kaikki opettajat, jopa rehtori ja tuvanjohtajasi Kalkaros ovat sairastuneet kamalan tarttuvaan flunssaan. Tulin vain katsomaan, onko täällä joitakin sairaita oppilaita”, matami Pomfrey sanoi ovelta ja risti tomerasti kätensä uhkean povensa päälle. Draco pudisti päätään:
”Vain minä olen täällä koko tuvasta.”
”Aha. Jos tunnet olosi flunssaiseksi, tule käymään sairaalasiivessä”, Pomfrey sanoi ja kääntyi ympäri. Draco näytti kieltä hänen selälleen. Sitten hän suuntasi katseensa kelloon takan yläpuolella. Se oli juuri siirtynyt kaikkein tummimmalla vihreällä maalatulle alueelle, osoittamaan illallista. Draco käveli ovelle, jättäen hiiltyneet paperinkappaleet matolle takan eteen.
***
Harry pamautti liemen oppikirjan kiinni ja tuhahti. Mitä järkeä oli tuhlata koko joululoma pelkkään opiskeluun? Nyt olisi ruoka-aika, ja hän näkisi, ketä linnassa olisi joulun ajan. Varmaankin puolet korpinkynsistä ja osa puuskupuheista, ja ällö-Malfoy olisi kotonaan, perheensä luona. Yllättävä kateuden pistos synkensi Harrya entisestään, kun hän työnsi muotokuva-aukon kaikin voimin auki; Lihava leidi oli siirtynyt joulua juhlimaan viininjuojamunkkien tauluun.
Harry vilkaisi käytävää suuren salin edessä, ei yhtäkään oppilasta kiirehtimässä syömään. Kummallista. Mutta kenties kaikki olivat jo syömässä. Harry astui suureen saliin ja pysähtyi kuin seinään. Ainoastaan Malfoy istui pienen, ainoan pöydän ääressä keskellä salia.
”Mitä sinä täällä teet? Missä kaikki muut ovat?” Harry takelteli hämillään.
”Vietän joulua. Ei täällä ole ketään muita. Kaikki ovat kotona perheidensä luona”, Malfoy vastasi nostettuaan katseensa kanankoivesta Harryyn. Äänet kajahtelivat kummallisesti tyhjän salin seinissä ja voimistuivat.
”Mutta… Entäs opettajat? Ja mistä tiedät, ettei täällä ole muita?” Harry kysyi.
”Opettajat ovat sairaina. Matami Pomfey kertoi. Ja Verinen paroni kertoi, että muut oppilaat ovat poissa – paitsi sinä.”
”Mutta missä aaveet ovat?”
”Jokin aaveiden vuosikokous. Jopa Murjottava Myrtti lähti”, Malfoy selitti ja keskittyi taas kanankoipeensa.
”Aaveiden vuosikokous..? Mutta-”
”Suu tukkoon, Potter, ja tule syömään. Aaveet lähtivät hetki sitten, heillä oli Dumbledoren lupa, ja nyt lopetat tuon kyselemisen ja jankkaamisen, tai suutun!” Malfoy ärjäisi ja heilutti kanankoipeaan kuin nuijaa. Oranssia kastiketta sinkoutui valkoiselle pöytäliinalle. Harry asteli lähemmäs ja istahti Malfoyta vastapäätä.
”Mitä tapahtuu, jos sinä suutut?” kysyi Harry huolettomasti ja kasasi perunamuusia lautaselleen. Malfoy repäisi vihaisesti lihaa suuhunsa kanankoivestaan. ”Kiroatko minut tanssimaan?”
”Kyllä, valssia Longbottomin kaksoisolennon kanssa. Homoille sopivaa!” Malfoy mutisi ja laittoi koiven luun lautasensa viereen.
”Homoille?! Malfoy, sanoitko minua juuri HOMOKSI?!” Harry karjaisi ja otti lisää ruokaa lautaselleen.
”Kyllä, juuri niin minä sanoin”, Malfoy vastasi ja kohotti kulmiaan. Hopeanharmaat silmät hohtivat haastetta.
”No, ainakaan minulla ei ole vanhempia, jotka eivät halua minua kotiin jouluksi”, Harry totesi. Malfoy kalpeni vihasta:
”Sinullapa ei ole ollenkaan vanhempia!”
”Joo, mutta jos olisi, he haluaisivat minut kotiin jouluksi”, Harry ilmoitti.
”Niin varmaan”, Malfoy tuhahti.
”Haluaisivat, koska en ole hankala, niin kuin eräät.”
”Tarkoitatko, että olen hankala?!”
”Jep. ’Äitii, ruoka on liian kuumaa! Haluan uuden annoksen!’.”
”Valehtelija!”
”Enkä ole!”
”Oletpas!”
”Enkä ole!”
”Oletpas!”
”EN-KÄ O-LE!”
”Oletpas!” Malfoy intti edelleen ja latasi täyslaidallisen perunamuusia suoraan Harryn naamaan. Kiroten Harry ampui haarukalla Malfoyta herneillä, tämä puolestaan heivasi kurpitsamehunsa Harryn päälle, Harryn toistaen saman. Sitten he alkoivat kuopia tarjoiluastioista kourallisia ruokaa, jolla he paiskoivat toisiaan. Lopulta molemmat olivat yltä päältä ruokatahroissa, ja missään muualla kuin heissä ja lattiassa ei ollut enää ruokaa.
”Minä menen suihkuun”, Harry ilmoitti nousten seisomaan. Malfoy nyökkäsi.
”Niin minäkin.”
Harry kiiruhti pois suuresta salista suoraan oleskeluhuoneeseen.
”Jos herra Potter on menossa suihkuun, niin se ei tule onnistumaan”, ilmoitti kotitonttu poikien makuusalin ovelta. Harry nosti katseensa matka-arkustaan, josta hän kaiveli juuri pyyhettä.
”Miten niin?” Harry ihmetteli ja nosti punaisen pyyhkeensä ilmaan.
”Kaikki putket ovat jäässä. Matami Pomfrey kävi sulattamassa valvojaoppilaiden kylpyhuoneen putket loitsulla, mutta ei ehtinyt sulattaa muita, hänellä on kova kiire hoitaa sairaita”, kotitonttu vastasi. ”Tunnussana on vaahtokylpy.”
”Oletko jo kertonut sille idiootille?” Harry kysyi.
”Jos tarkoitatte herra Malfoyta, en.”
”Loistavaa. Älä pidä kiirettä”, Harry mutisi ja lähti puolijuoksua portaisiin; hän halusi käydä pesulla ensin.
”Vaahtokylpy”, Harry mutisi valvojaoppilaiden kylpyhuoneen ovella. Oven lukko aukeni naksahtaen, ja Harry livahti ovesta sisään.
***
Draco puristi käsiään niin tiukasti nyrkkiin, että kynnet pureutuivat vaaleaan ihoon. Draco harppoi juuri tyrmästä tulevia portaita ylös, ja hänen tummanvihreä pyyhkeensä heilui hänen olallaan. Draco värähti, kun kurpitsamehun kastelema paita hipaisi ihoa; se tuntui nahkealta ja jääkylmältä, ja hänen teki mieli repiä se pois päältään.
”Saamari, että pitää olla kylmä”, Draco mutisi ja lähti hölkyttämään kohti seuraavaa portaikkoa.
Draco painoi korvansa vasten valvojaoppilaiden kylpyhuoneen ovea. Sisältä kuului ilmiselvää loiskuntaa, eli Potter oli siellä. Draco mutisi tunnussanan ja hiipi sisään. Kylpyhuone oli täynnä paksua höyryä, mutta se hälveni hieman oven sulkeutuessa.
”Malfoy!” Potter parkaisi hämmentyneenä istuessaan jättiläismäisessä kylpyammeessa, joka oli upotettu lattiaan. ”Mene pois!”
Dracon teki mieli virnistää, mutta hän tyytyi kohottamaan kulmiaan.
”En varmasti mene. Luuletko, että aion pitää nämä kylmät ja nihkeät vaatteet päälläni kun odotan että peseydyt?” Draco kysyi ja onnistui hädin tuskin olevaan nauramatta, kun Potterin ilme muuttui paniikinomaisesta vihaiseksi.
”Kyllä luulen. Minä kylven ensin ja-” Potterin puhe katkesi kuin seinään, kun Draco riisui mustan paitansa.
”Ja?” Draco sanoi makeilevalla äänellä ja siirsi kätensä lähelle housujensa vetoketjua.
”Ja-ja-ja jos tuon teet, niin…!” Potter ulvaisi kauhistuneena, mutta liian myöhään. Näppärästi Draco avasi housujen napin ja veti vetoketjun auki.
”Niin?” Draco tiedusteli ja kuori ihoon tarttuneita housuja pois jaloistaan. Hän kääntyi selin hetkeksi, ja tunsi, miten Potterin katse kulki kihelmöivänä hänen selästään pakaroille ja alemmas. Sitten Draco veti viimein housut jaloistaan ja jätti ne myttynä lattialle. Potterin katse kulki hänen kasvojensa ja sukuelintensä välillä. Draco harppoi lähemmäs ja astui hänkin kylpyammeeseen.
”Sinä et voi olla tosissasi!” Potter murahti ja kohensi silmälasejaan.
”Jaa missä asiassa?” Draco kysyi ja nojautui taaksepäin.
”Sinä yrität ängetä samaan kylpyammeeseen kanssani!”
”Minä änkesin jo. Myöhästyit, Potta.”
”Häivy, hilleri!”
”Huku, arpiotsa!”
”Poistu, idiootti!”
”Kidu ja kuole pois, pottapää!”
”Kuole itse!”
”Minun päätäni alkaa särkeä. Tämä on oikeastaan allas, kyllä tänne kaksikin mahtuu”, Draco sanoi yhtäkkiä ja painoi kätensä ohimoilleen.
”Ihan oikeasti. Häivy”, Potter sanoi ja roiskautti vettä Dracoa kohti.
”Älä. Saan kohta migreenin, jos jatkat tuota saamarin inttämistä. Jos et vielä älynnyt, niin minä palelluin noihin likaisiin vaatteisiini – jotka muuten sinä sotkit. Joten, tulin kylpemään. Koska vettä ei tule muista kylpyhuoneista, joita oppilaat voisivat käyttää, haluan kylpeä täällä. MUTTA, sinä satuit olemaan täällä myös. Kuitenkaan en halunnut itselleni kuolemantautia. Eli tulin myös tänne, koska tämä allas on niin suuri, että täällä mahtuisi pitämään vaikka orgiat”, Draco mutisi hieroen ohimoitaan.
”Orgiat?!”
Potter jähmettyi ja tuijotti Dracoa niin järkyttyneen näköisenä, että tämä olisi voinut yhtä hyvin väittää olevansa nainen.
”Niin, orgiat. Tiedäthän, kun-” Draco aloitti pahansuovalla, makealla äänellä. Potter huitaisi kädellään häntä kohti vaientaakseen tämän.
”Minä kyllä tiedän, mitä orgiat ovat. Sitä minä en tiennyt, että ne lukeutuvat sinun sanavarastoosi”, Potter totesi ja risti kätensä niskansa taakse.
”Sinä et tiedä juuri mitään minusta. Onneksi.”
”No, et sinäkään tiedä kaikkea minusta”, Potter ilmoitti.
”Enemmän kuin uskotkaan, Potter.”
”Minä lähden nyt”, Potter totesi ja nousi seisomaan altaassa. Draco kohotti kulmiaan ja lausahti:
”Minulla on isompi kuin sinulla.”
”Ei muuten ole”, Potter totesi kurtistaen kulmiaan.
”Varmasti on.”
”Nouse ylös, niin vertaillaan”, Potter ilmoitti ja viittilöi käsillään. Draco kompuroi ylös liukkaassa ammeessa ja miltei kaatui.
”Ei muuten pitänyt paikkaansa”, Potter jatkoi.
”Olet väärässä. Minulla on isompi kuin sinulla. Haetaan mittanauha”, Draco murahti.
***
Harry kuivasi tukkaansa nopeilla liikkeillä, ja mietti samalla hänen ja Malfoyn äskeistä kylpyhetkeä. Ne olivat suunnilleen samanpituiset, mutta Malfoylla oli hieman hoikempi. Oikeastaan Harry oli hyvin tyytyväinen tulokseen. Periaatteessa hänellä oli isompi kuin Malfoylla.
Harry viskasi pyyhkeen käsistään läheiselle tuolille ja vilkaisi vaatetustaan. Kuluneet, Dudleyn vanhat farkut näyttivät itse asiassa hyvältä hänen päällään – Dudley oli varsin nuori pitäessään niitä, ja ne olivat olleet aivan liian pitkät hänelle, joten Harry oli saanut ne miltei käyttämättöminä. Ne nuolivat Harryn ihoa tiukasti. Harry ei ollut vaivautunut pukemaan paitaa, eihän täällä ollut muita kuin hän ja Malfoy, ja Malfoy tuskin ilmaantuisi oleskeluhuoneeseen, varsinkaan tähän aikaan illasta.
Harry haukotteli, enemmänkin tylsyyden kuin väsymyksen vuoksi, ja yritti epätoivoisesti keskittyä liemien aineeseen. Lopulta kuitenkin mukavuudenhalu voitti, ja Harry pyyhkäisi sulkakynän ja pergamentin edestään. Samassa ovelta kuului hiljainen, miltei aralta kuulostava ääni:
”Potta? Täällä on tylsää. Pelataanko erä räjähtävää näpäystä?”
Harry käännähti ovelle, ja kuka muukaan siellä oli kuin Malfoy. Malfoyn päällä oli musta neule ja harmahtavat farkut, eikä hänellä ollut edes sukkia jalassa.
”Hyvä on, hilleri.”
”Älä sitten kutsu minua hilleriksi!” Malfoy ärähti, mutta ei onnistunut kuulostamaan erityisen vihaiselta. Hän laahusti eteenpäin ja lysähti sohvalle takan eteen.
”Jos minä en kutsu sinua hilleriksi, niin älä sinäkään kutsu minua potaksi”, Harry ilmoitti nousten ylös.
”Okei, pot-Potter”, Malfoy sanoi, kun Harry lysähti hänen viereensä sohvalle.
”Sovittu, hill-Malfoy.”
”Kutsu minua mieluummin Dracoksi”, Malfoy ilmoitti yhtäkkiä.
”Kutsu sitten minua Harryksi.”
”Missä säilytät räjähtävää näpäystä?”
”Tuolla”, Harry vastasi ja heilautti kättään peliä kohti. Draco könysi ylös hakemaan sitä.
”Onpa surkea, oikea halpisversio”, Draco totesi nähdessään pelin.
”Se on itse asiassa Ronin.”
”Ja sinullako olisi muka varaa ostaa parempi?”
”Kyllä olisi”, Harry totesi ja yritti olla hermostumatta Dracoon. Vaikka oleskeluhuoneen matto olikin punainen, siitä erottaisi veritahrat.
”Niin varmaan, pidätkin tuollaisia vanhoja farkkuja…” Draco mutisi, antaen äänensä haipua hiljalleen. Harry ei huomannut sen kaihoisaa sävyä.
”Minulla on perintö. P-E-R-I-N-T-Ö”, Harry mutisi ja repi pelin Dracon käsistä.
”Kiva”, Draco sanoi hataralla äänellä.
”Draco?” Harry kysyi kummissaan. ”Onko jokin hätänä?”
”Ei todellakaan”, Draco sanoi ja ravisti päätään niin nopeasti, että pitkiksi kasvaneita platinanvaaleita suortuvia heilui joka suunnassa. Kun Dracon pään liike pysähtyi ja hiukset jäivät roikkumaan tämän silmien eteen, nytkähti Harryn käsi pakonomaisesti niitä kohti. Harry valahti aivan kalpeaksi tajuttuaan, että hän oli miltei sipaissut Malfoyn hiukset pois tämän hopeanharmaiden silmien edestä.
”Harry? Mikä hätänä?” Draco ihmetteli vuorostaan.
”E-ei mikään”, Harry mutisi. Draco vilkaisi häneen kummasti, aivan kuin huolestuneena. Huolestuneena. Draco oli huolestunut hänestä, tämän pahimmasta vihamiehestä! Tämä alkoi mennä jo aivan kummaksi.
”Jospa alettaisiin pelata”, Harry ehdotti ja varoi visusti katsomasta Dracoa silmiin.
”Joo.”
***
Draco nojautui taaksepäin ja virnisti Harrylle leveästi.
”Joko olet kyllästynyt häviämiseen?” hän sitten kysyi. Harry irvisti vastaukseksi.
”Sinä huijaat. Aivan varmasti huijaat”, Harry ilmoitti hyväntuulisena.
”En huijaa”, Draco sanoi ja pudisteli yhä hymyillen päätään.
”Huijaatpas”, Harry totesi leppoisasti hymyillen.
”En huijaa”, Draco mutisi ja haukotteli. ”Minua väsyttää. Taidan raahautua nukkumaan…”
”Älä vielä. Pelataan vielä hetki.”
”Okei. Jospa antaisin sinun voittaa välillä.”
”Aivan sama, minä voitan joka tapauksessa seuraavan pelin…”
***
Harry oli niin väsynyt, että hän näki kaiken kahtena. Pää tuntui raskaalta, ja haukotukset halkoivat kasvoja, mutta Harry ei halunnut mennä nukkumaan. Ei vielä.
Harry ei edes tiennyt nukahtaneensa ennen kuin hän heräsi. Hänen olonsa oli miellyttävän lämmin, mutta jokin ääni oli herättänyt hänet. Harry pakotti silmänsä auki ja tihrusti ympärilleen. Ei ketään. Draco oli kai lähtenyt hänen nukahdettuaan.
Yhtäkkiä syvä huokaus jähmetti pojan. Harry kohensi hieman silmälasejaan (jotka olivat nukkuessa menneet vähän vinoon) ja vilkuili joka suuntaan. Ei vieläkään ketään. Harry hieraisi niskaansa ja oli juuri nousemassa pois sohvalta, kun hänen varpaansa osuivat johonkin. Johonkin, joka oli lämmin ja pehmeä. Nopeasti Harry veti jalkansa sohvalle ja kurkisti lattialle. Hiipuvan tulen punaisessa kajossa näkyi ruumis. Ihmisen ruumis. Harry värähti tahtomattaan tunnistaessaan platinanvaaleat hiukset ja mustan neuleen. Oliko Draco kuollut?
”Draco?” Harry huhuili, ja pakko myöntää, että hän huhuili hyvin hiljaa.
Ei vastausta.
Harry ojensi jalkansa ja tönäisi Dracoa.
”Draco?” hän kysyi uudestaan. Harry pudottautui sohvalta Dracon viereen. Hän ravisti poikaa.
”Draco?” Harry toisti. Jokin kylmä puristi hänen sydäntään. ”Draco? Hei, herää. Draco?”
Draco kääriytyi pieneksi keräksi ja huokaisi hiljaa.
”Draco, sinä tosiaankin säikäytit minut”, Harry sanoi enemmän itselleen kuin Dracolle. Sitten hän kaivoi taikasauvansa farkkujensa taskusta. Hän näpäytti Dracoa ja nosti tämän sitten ilmaan. Harry irvisti tajutessaan, ettei voinut viedä Dracoa luihuisten oleskeluhuoneeseen – hän ei tiennyt oikeaa salasanaa. Harry ei myöskään viitsinyt jättää Dracoa lattialle tai sohvalle. Niinä hän leijutti tämän äärimmäisen varovaisesti rohkelikon makuusaliin. Siellä hän laski tämän ainoaan vuoteeseen, jossa kukaan ei tänä vuonna nukkunut. Harry vilkaisi Dracon mustaa neuletta ja päätti riisua sen pojan päältä; se näytti kalliilta ja saattaisi rypistyä tämän nukkuessa. Harry tarttui paidan hihoihin ja sai jotenkin paidan keploteltua Dracon päältä. Harry laskosti paidan viereisen tuolin selkänojalle. Sitten hän kääntyi takaisin Dracon puoleen. Harry tarttui viininpunaiseen peittoon ja veti sen Dracon päälle. Juuri kun Harry oli lähdössä kohti omaa vuodettaan, hän pysähtyi tutkailemaan Dracon kasvoja. Hiukset kehystivät nuoren miehen kasvoja. Silmät olivat rauhallisesti suljettuina, suu hiukan raollaan. Kuin tarjottuna suudeltavaksi. Hetken aikaa Harry pelkäsi, että kumartuisi ja suutelisi Dracon pehmeitä huulia. Hän ei ollut varma, pystyisikö vastustamaan haluaan, mutta lopulta hän onnistui nostamaan katseensa Dracosta. Harry huohotti kiihtyneenä ja pyyhkäisi kostunutta otsaansa. Mikä häneen oikein oli mennyt? Harry perääntyi nopeasti pois Dracon luota ja sukelsi vaatteet päällä sänkyynsä. Kenties kunnon yöunet selvittäisivät hänen päänsä.
***
Draco raotti silmiään. Hänen ei tehnyt ollenkaan mieli nousta, mutta hän ei tiennyt, paljonko kello oli. Draco vilkaisi edessään olevaa seinää, aivan kuten joka aamu luihuisten makuusalissa. Kello oli… Kello oli… Eihän seinällä edes ollut kelloa! Dracon silmät rävähtivät auki ja hän pomppasi istumaan sängyllä. Tämä paikka ei tosiaankaan ollut luihuisten makuusali! Draco vilkaisi peittoa ja pahat epäilykset valtasivat hänen mielensä. Mitä ihmettä hän oikein teki rohkelikkojen makuusalissa?!
Draco rauhoittui hieman hetken kuluttua, kun edellisen illan muistot tulvahtivat hänen mieleensä. Hänhän oli ollut aivan sopuisasti Harryn seurassa, he olivat pelanneet räjähtävää näpäystä myöhään yöhön. Sitten Harryn pää oli alkanut nuokkua uhkaavasti, ja tämän nukahdettua Draco päätti ottaa pienet torkut. Ja Harry oli ilmeisestikin raahannut hänet tänne nukkumaan. Toivottavasti tämä sänky ei vain ole Longbottomin, Draco mietti inhoten.
Draco heitti peitteet päältään ja laski paljaat jalkansa lattialle. Samalla hän vilkuili vuoteita ympärillään etsien Harrya. Olikohan tämä jo mennyt aamiaiselle? Dracon katse tavoitti ihmisen muotoisen kohouman eräällä sängyllä. Harry nukkui näemmä yhä. Draco nousi sänkynsä laidalta hieman haparoiden ja vilkaisi kelloa Harryn sänkyä vastapäätä. Puoli kuusi aamulla. Ei ihme, ettei Harry ollut vielä noussut. Draco asteli Harryn sängyn viereen. Harryn peitto oli pudonnut lattialle, ja paidaton poika värisi joka henkäyksellä. Draco pudisteli hymyillen päätään ja nosti punaisen peiton takaisin Harryn päälle. Harry huokaisi syvään ja tyytyväisenä ja käpertyi keräksi. Draco seisoskeli Harryn sängyn vieressä ja keinahteli kannoillaan. Aina kun Harry liikahti, Draco puolittain toivoi ja pelkäsi, että tämä heräisi. Lopulta Draco päätti, että hänen olisi nyt pakko lähteä omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan, mutta hän ei vain saanut jalkojaan liikkeelle. Samassa Harry käänsi kasvonsa suoraan kohti häntä. Draco odotti henkeään pidätellen, avaisiko poika vihreät silmänsä, mutta silmäluomet pysyivät kiinni.
Mustat hiukset olivat hajallaan kasvoilla ja niiden ympärillä ja osa nousi Harryn hengityksen tahdissa ylös ja alas, ylös ja alas. Draco ojensi kätensä ja pyyhki hiukset pois Harryn kasvoilta. Draco oli ihmeissään huomatessaan, että vaikka Harryn hiukset näyttivät takkuisilta ja karkeilta, ne olivatkin silkinpehmeät. Hetken mielijohteesta hän kumartui ja painoi suukon punaisen arven viereen. Sitten jokin heräsi hänessä.
Suutelit juuri Potteria!
Suutelinko?
Suutelit!
”Gläääääääääähhhhh!!!!”
***
Harry heräsi siihen tunteeseen, että jotakin oli tapahtunut hänen nukkuessaan. Noustessaan ylös hän huomasi, että hän oli nukkunut ilman paitaa, farkut jalassa. Ja Dracokin oli näemmä jo noussut, ja jättänyt mustan neuleensa tuolille. Harry tassutteli neuleen luo ja nosti sen syliinsä. Se tuoksui huumaavan hyvältä, ja mitään ajattelematta Harry hautasi nenänsä siihen ja nuuhkaisi oikein antaumuksella.
Harry marssi neulepaita käsivarrellaan kohti ruokasalia. Draco oli varmaankin jo syömässä, olihan kello jo yhdeksän. Harry tunsi lämpimän läikähdyksen sisällään, kun hän näki Dracon pöydän äärellä. Draco puolestaan helahti kirkkaanpunaiseksi hänet nähdessään.
”Unohdit neulepaitasi”, Harry huudahti ja heitti paidan Dracolle salin halki.
”Kiitos. Minä mietinkin, missä se oli…” Draco mutisi hyvin hiljaa ja haukkasi paahtoleipää. Harry meni pöydän ääreen ja lysähti tuolilleen.
”Tänään on muuten jouluaatto”, Harry totesi. Samassa ovi aukeni. Harry virnisti Dobbylle, jolla oli kummallinen, punainen kankaankaistale vyönä. Vyössä roikkui joulupalloja ja tummanvihreitä sukkia.
”Hei Harry Potter!” Dobby kimitti ovelta ja heilutti käsiään.
”Hei, Dobby!” Harry vastasi. Draco vilkaisi kotitonttua nopeasti ja keskittyi taas syömiseen.
”Dobbylla on asiaa Harry Potterille ja Dobbyn entisen isännän pojalle”, Dobby ilmoitti ylpeänä. ”Dobbya pyydettiin ilmoittamaan, että kun kaikki ovat sairaita, vain rohkelikkojen oleskeluhuone koristellaan, ja jos mahdollista, niin nuoriherra Malfoy viettää aikaansa siellä.”
”Sopiiko se sinulle, Draco?” Harry kysyi ja vilkaisi Dracoa. Tämä nyökkäsi urahtaen.
”Kyllä se käy Dobby”, Harry sanoi ja pörrötti hymyillen hiuksiaan, huomaamatta Dracon ilmeetöntä tuijotusta.
”Kiitos Harry Potter! Dobby menee heti kertomaan matami Pomfreylle!” Dobby vinkaisi ja heilautti kättään. ”Hei hei, Harry Potter!”
”Hei hei, Dobby. Ja hauskaa joulua!” Harry vastasi.
”Hauskaa joulua, Harry Potter!” Dobby kimitti ennen kuin vilisti pois suuresta salista. Harry kääntyi Dracoa kohti, joka lappoi kullankeltaisia maissihiutaleita nopeaa tahtia suuhunsa.
”Draco…” Harry aloitti varovaisesti, katsoen pojan reaktiota. Draco laski lusikkansa äänettömästi lautaselle, mutta ei nostanut katsettaan Harryyn. ”Meillähän oli hauskaa eilen, eikö ollutkin?”
Draco nielaisi ja nyökkäsi. Hiljaisuus tuntui kamalan pitkältä.
”Jos jotenkin loukkasin sinua, olen pahoillani. Ei ollut tarkoitus”, Harry sanoi tuijottaen Dracoa. Tällä oli päällä yönsininen paita, jossa oli niin avonainen kaula-aukko, että pojan solisluut näkyivät hentoina ja kermanvaaleina kohoamina ihon alla. Harry ei ollut aikaisemmin huomannut, miten pitkä, kapea kaula Dracolla oli ja miten sirot, suorastaan kauniit, kasvonpiirteet tällä oli. Silmäripset olivat tummat ja tuuheat, kulmakarvat siistit – kenties Draco nyppi ne. Platinanvaaleat hiukset reunustivat kasvoja. Harry havahtui mietteistään, kun Draco nielaisi uudestaan ja avasi suustaan. Pojan ääni oli käheä ja nälkäinen, kun tämä lausui:
”Et loukannut. Minulla oli hauskaa eilen.”
”Miksi sitten olet noin hiljainen? Johtuuko se – isästäsi?” Harry kysyi, lisäten lopun pelkkänä kuiskauksena. Draco nosti katseensa häneen, ja ensimmäistä kertaa Harryn silmissä hän näytti hauraalta.
”Ei, ei tämä johdu isästä. Minä vain – minä vain – en oikeastaan tiedä”, Draco mutisi hitaasti, tuijottaen ilmeettömänä, miltei eteerisenä. Hänen silmänsä vaikuttivat kirkkailta ja niiden hopeaisuus oli miltei läpikuultavaa. Harry avasi suunsa, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa. Draco katseli Harrya aikansa ja laski sitten katseensa takaisin muroihinsa.
”Minä ajattelin lähettää tänään joululahjoja Ronille ja Hermionelle. Lähetätkö sinä lahjoja perheellesi?” Harry sanoi huolettomana, vaihtaen puheenaihetta. Draco kalpeni täysin valkoiseksi ja hyppäsi nopeasti pystyyn, tönäisten tuolin taaksepäin.
”Anteeksi – minun täytyy mennä, minä-” Draco kuiskasi, katsoen Harryn pään yläpuolelle. Sitten hän ryntäsi ovelle. Harry hämmentyi pojan reaktiosta, ja totesi menettäneensä ruokahalunsa. Hitaasti hänkin nousi seisomaan ja marssi ovelle.
***
Draco repäisi pienen, jo kauan tyhjillään olleen komeron oven auki. Huohottaen hän työntyi komeron sisään ja veti oven kiinni. Sitten hän lyyhistyi komeron lattialle ja kiersi kätensä ympärilleen. Hän tärisi, ja nyyhkytykset purkautuivat väkisinkin hänen kurkustaan. Joululahjoja. Hän ei varmastikaan saisi tänä jouluna yhtäkään, eikä hän antaisi tänä jouluna yhtäkään. Hänen vanhempansa, ne joita hän rakasti eniten maailmassa, eivät olleet oikein koskaan välittäneet joulusta, ja nyt kun häntä ei edes oltu haluttu kotiin jouluksi, hänelle tuskin lähetettäisiin paketteja. Ei pehmeitä, ei kovia, ei edes kirjettä – ei mitään. Kuumat, polttavat kyyneleet valuivat Dracon poskille, jättäen tahmeat vanat jälkeensä. Hänen henkitorveaan puristi, eikä hän saanut kunnolla henkeä. Vinkuva hengitys nyyhkytysten välissä ei kuulostanut ollenkaan Dracon omalta. Dracoa kuvotti ajatella Harrya. Tämä oli orpo, ja siltikin onnellisempi kuin Draco. Draco nousi horjuen pystyyn, pyyhkäisi valuvaa räkää ja kyyneliä hihallaan ja raotti komeron ovea varovasti. Ei ketään. Kuin varjo hän livahti pois komerosta, lipui kulman taakse, portaita ylös. Hän pidätti hengitystään niin pitkään, että rintaan sattui ja silmissä sumeni, ja vasta sitten hän veti henkeä. Draco onnistui pääsemään valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen kohtaamatta ketään, ja kuiskattuaan salasanan tukkoisella äänellä hän kiirehti sisään ja lukitsi oven. Ja siellä, yksin, hän antoi raastavien nyyhkäysten purkautua hänen kurkustaan. Draco polvistui lattialle wc-pöntön eteen. Kuvotus oli saatava loppumaan, se sai hänet tuntemaan olonsa kaksin verroin kamalammaksi. Hän työnsi kaksi sormeaan kurkkuunsa ja kyyristyi.
Draco nojautui viileään kaakeliseinään; hän lojui puolittain istuvassa, puolittain makaavassa asennossa lattialla. Hänen kurkkuaan poltti ja kirveli, ja räkää ja kyyneliä valui yhä hänen kasvoillaan, mutta häntä ei enää kuvottanut. Draco pyyhkäisi hiuksiaan pois tahmealta otsaltaan ja veti vinkuvasti henkeä. Sulkiessaan silmänsä hän yritti ajatella jotakin muuta kuin joulua, mutta ajatukset palasivat aina jouluihin. Joka joulu hän oli maannut yksin leveässä sängyssään, liukkaan silkkipeiton alla, ja vuodattanut kyyneliä. Yhtenäkään jouluna hän ei ollut saanut varsinaisesti muita lahjoja kuin suklaata ja jotakin sellaista, jota hänen isänsä oli päättänyt hänelle hankkia. Useinkaan lahjat eivät olleet mieluisia, ja kun seitsenvuotiaana Draco oli pyytänyt äidiltä koiranpentua, kullanväristä cockerspanielia, oli äiti nyökännyt ja hymyillyt tavoilleen ominaisesti poissaolevasti. Draco tiesi, mistä sellaisen voisi hankkia, hän halusi poikakoiran, ja sen nimeksi olisi tullut Craccy. Draco kertoi tuon kaiken äidilleen, hehkuen lapsen intoa, ja tämä oli nyökännyt ja vastannut:
”Kyllä, Draco, saat sen.”
Ja Draco oli iloinen, hän kävi isänsä kanssa Viistokujalla ja osti sieltä koiralleen leluja ja talutushihnan, ja pannankin; hän suunnitteli, miten kouluttaisi koiransa. Siitä tulisi Dracon koira ja se palvoisi Dracoa enemmän kuin mitään muuta. Jouluaamuna oli Draco avannut muut pakettinsa, joissa oli kalliita suklaita, juhlakaapu ja kirjoja, jotka olivat liian vaikeita osalle aikuisistakin. Draco odotti iltaan asti, mutta koiraa ei näkynyt, ja lopulta hän meni kysymään äidiltään leuka väpättäen, missä hänen koiransa oli. Draco muisti yhä äitinsä ilmeen, viileän vastemielisen.
”Koiran? Ai niin, sinähän puhuit jostain koirasta, jonka nimeksi antaisi Bobby. Tai jotain sinnepäin. Isästäsi ja minusta sellainen olisi ollut ihan liian vaivalloinen, ja sinä olisit varmastikin kyllästynyt siihen viikossa.”
Draco saattoi tuntea vieläkin, kuinka paljon se sattui – niin fyysisesti kuin henkisesti. Pienenä hän oli nyökännyt totisena, kääntynyt ympäri ja kävellyt hitaasti huoneeseensa, ja vasta siellä hän oli purskahtanut itkuun. Hän oli jo silloin rakastanut koiraansa, vaikka sitä ei oikeastaan ollut ikinä. Mutta se oli hänen koiransa. Draco oli sen jälkeen itkenyt joka joulu ja syntymäpäivänään öisin, salaa, koska hän ei ollut koskaan saanut Craccyä.
Draco avasi silmänsä ja valui lattialle, hän kääriytyi niin pieneksi kuin pystyi. Juuri sillä hetkellä hän tunsi itsensä hyvin, hyvin yksinäiseksi.
***
Harry vihelteli itsekseen, kun hän istui takan edessä rohkelikkojen oleskeluhuoneessa ja paketoi lahjoja. Hänellä oli jättirasia suklaata koko Weasleyn perheelle ja Ronille järkälemäinen, kirkkaan oranssi kirja, jonka kannessa heilutti huispausjoukkue, Kadleyn kanuunat. Kirjan nimi oli Kanuunat kautta aikojen, ja se oli kaikkien fanien suurin haave. Varsinkin Ronin. Fredille ja Georgelle hänellä oli erilaisia kummallisia tykötarpeita, joita hän tiesi heidän tarvitsevan pilailuvälineisiinsä. Hermionelle hänellä oli puolestaan noiduttu peili, jonka kanssa saattoi käydä keskusteluja mistä tahansa – tosin taika kestäisi vain kaksi viikkoa ja sitten peili olisi tavallinen peili. Hermione olisi varmasti innoissaan, kun hänellä vihdoinkin olisi joku, jonka kanssa hän voisi käydä älyllisiä keskustelujaan. Saatuaan lahjat käärittyä punaiseen joulupaperiin hän pinosi ne syliinsä ja lähti pöllölään. Saatuaan lahjansa lähetettyä hänellä ei olisi muuta tekemistä kuin odotella Weasleyilta ja Hermionelta tulevia paketteja.
~***~
Harry heräsi raukeana ihanan lämpimän peiton alta. Hän vilkaisi kelloa, joka näytti yhdeksää, ja sitten totuus iski hänen tajuntaansa kuin salama. Oli jouluaamu! Harry hyppäsi ylös sängystään, pukeutui nopeasti ja riensi alas oleskeluhuoneeseen. Hän oli vienyt eilen tulleet paketit punaisin joulupalloin ja kimaltelevin keijuin koristellun joulukuusen alle, ja siellä ne yhä kököttivät. Hän polvistui kuusen eteen ja veti ensimmäisen, neliömäisen mutta pehmeän paketin eteensä. Pakettikortissa luki:
Lämmintä joulua Harrylle Mollylta
Harry repi viininpunaisen paketin auki ja nosti sen sisällön ilmaan eteensä. Se oli musta villaneule, jonka rinnuksissa oli suuri, hopeainen H-kirjain, ja se oli upea. Se ei näyttänyt ollenkaan kotitekoiselta, vaikka Harry tiesi sen olevan. Harry veti paidan päälleen ja tarttui seuraavaan pakettiin, joka sisälsi ison paketin pinnauspurtavia – se oli tietenkin Frediltä ja Georgelta. Hermionelta hän oli saanut suuren valikoiman niin mustetta kuin sulkakyniä, mutta suureksi ilokseen Harry huomasi, että sulkakynät olivat joko sokeria tai hedelmäkarkkeja ja muste olikin sulaa suklaata. Hieman ajanvietettä tylsille tunneille. Ronilta hän sai huomaamattoman korvaan asetettavan kuulokkeen, joka tarvittaessa suolsi nokkelia vastauksia sekä haukkumanimiä kiusanhenkien varalta. Kaivettuaan paketeista vielä erilaisia karamelleja Harrylle tuli mieleen, ettei hänellä ollut mitään lahjaa Dracolle. Vilkuillen ympärilleen hän keksi loistavan lahjan ja tarttui taikasauvaansa.
Harry oli juuri saanut kääräistyä Dracon lahjan pakettiin, kun tämä avasi oleskeluhuoneen oven. Draco näytti kalpealta ja tämän silmien alla oli tummansiniset, paksut varjot.
”Hei”, Draco mutisi varovaisesti ja tuli lähemmäs Harrya.
”Hei”, Harry vastasi. ”Hauskaa joulua. Saitko mieleisiä joululahjoja?”
Dracon ilme muuttui kauhistuneesta hätääntyneeksi, ja tämä kääntyi kannoillaan ja juoksi pois oleskeluhuoneesta. Harry huomasi lähteneensä perään. Draco viiletti yllättävän lujaa kohti valvojaoppilaiden kylpyhuonetta, vaikka hän horjui ja kompasteli jatkuvasti. Harrylla oli vaikeuksia pysyä perässä, vaikka hän olikin vikkelä – Dracon juoksussa oli jotain epäluonnollista ja pakokauhuista, ja hän toi mieleen pakenevan gasellin. Draco ryntäsi valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen eikä edes vaivautunut sulkemaan ovea perässään. Kun Harry ehti sisälle, hän näki Dracon kakovan wc-pöntön edessä. Harry veti oven kiinni perässään ja harppoi Dracon luo; hän huomasi tämän silmissä kyyneleitä. Harry kyykistyi Dracon taakse miettimättä ja laski kätensä hänen tärisevän selkänsä päälle. Draco hengitti katkonaisesti antaessaan ylen useamman kerran peräkkäin, ja koko ajan Harry silitti tämän selkää. Kun Draco lopulta nojautui taaksepäin, nousi Harry ja veti wc-pöntön ja kasteli valkoisen pyyhkeen. Hän kääntyi takaisin Dracoa kohti, joka makasi selällään lattialla ja itki. Harry polvistui tämän pään viereen ja pyyhki Dracon kasvot ja kädet kostealla pyyhkeellä. Sitten hän nosti Dracon pään syliinsä, täysin tiedostamatta mitä teki. Harry liu’utti kättään Dracon maidonvalkealla, sileällä iholla pyyhkien kyyneliä pois pyyheliinalla. Kun Dracon hengitys kulki jokseenkin normaalisti eikä tämän iho enää kuumottanut niin paljon, hän uskaltautui kysymään hiljaa:
”Mikä hätänä?”
Draco puristi silmäluomensa tiukasti kiinni, ja viimein avatessaan ne niiden alta valui pari kyyneltä.
”Minä - minä en-” Draco kuiskasi käheästi ja kurotti kätensä kohti Harrya. Harry tarttui hänen käteensä ja puristi sitä.
”Minä en saanut yhtäkään.”
”Joululahjaako?” Harry ihmetteli.
”En yhtäkään. Minut on unohdettu, en saanut edes kirjettä, en suklaata, en edes sukkia. En mitään.”
”Mikset?”
”He – he eivät taida rakastaa minua”, Draco kähisi ja katsoi Harrya silmiin.
”Mahdotonta”, Harry mutisi ja silitti Dracon silkinpehmeää poskea. ”Sinua on vaikea olla rakastamatta.”
”Onko?” Draco kysyi, silmät kiillellen.
”On. Ja sitä paitsi, minulla on sinulle joululahja”, Harry ilmoitti hyvin hiljaa. Draco hymyili, vaikka yksi, yksinäinen kyynel kimalsi yhä hänen poskellaan. Harry kumartui ja painoi suukon Dracon suupieleen, mutta silloin Draco tarttui hän niskaansa suudellen häntä suoraan suulle. Kun Harry tunsi vihdoinkin Dracon pehmeät huulet huulillaan ja kapeat sormet niskakuopallaan, tuntui, että sen takia hän oli syntynyt tähän maailmaan.
***
Draco tiesi, että tämä oli hänen paras joulunsa – ja tulisi aina olemaankin, riippumatta siitä miten tulevaisuudessa kävisi.
Kommentteja?
