Author: Sole
Fandom: Glee
Genre: Angst, Romance!
Rating: S
Pairing: Finn/Kurt, (Kurt/Blaine)
Disclaimer: Glee ei kuulu minulle mutta leikin sillä silti
Summary: Ilman Kurtia Finn on vain yksi ohikulkijoista.
Sakelle, p.s. sisältää suudelmia :3
Ohikulkijat
Finn kävelee kotiin yksin, ja hänen lenkkitossujensa kärjet irvistelevät hänelle. Kurt ei ole hänen kanssaan, eikä siis huomauta mitään hänen lenkkitossujen repsottavista kärjistä. Repun hihnat painavat hänen olkapäitään ja hän kiroaa itsekseen kuin odottaen, että Kurt sanoisi hänelle sen olevan typerää ja hyödytöntä. Mutta Kurt ei sano mitään, eihän Kurt kävele hänen vieressään laukku oikealla olkapäällään heilahdellen. Kurt on poissa hänen elämästään. Kurt ei enää pitele häntä kädestä koulumatkalla silloin kun kukaan ei ole näkemässä ja päästä nopeasti irti ohikulkijoiden kohdalla, tai kun heidän ohitseen ajaa autoja. Kurt ei kiedo sormiaan hänen sormiensa lomaan ja tiukenna otettaan hänen kädestään hänen yrittäessään vetää sen pois tämän kädestä. Taluta häntä kotiin ja hymyile hänelle eteisessä ennen kuin hän kumartuu suutelemaan tätä hellästi.
Ilman Kurtia Finn on vain yksi ohikulkijoista.
Finn ylittää suojatien yksin astuen vain valkoisille viivoille niin kuin Kurt on tehnyt. Kurt on tehnyt paljon sellaisia asioita, joita Finn ei ole nähnyt kenenkään muun ihmisen tekevän. Juonut aamuisin teetä kahvin sijasta, mutta päivällä aina kahvia ja syönyt appelsiinimarmeladia täysjyväpaahtoleivällä, vaikka on sanonut sen maistuvan aika kamalalta. Pukeutunut hameeseen ja haaveillut korkokengistä ja tiaroista, vaikka on kuusitoistavuotias poika. Aluksi Finn on ihmetellyt, miksi Kurt on niin kummallinen, ja mikä häntä kiinnostaa pojassa, joka näyttää tytöltä ja käyttäytyy kuin tyttö, mutta puuhailee silti autojen kanssa ja osaa korjata moottorin isänsä avustuksella. Hän on ystävystynyt Kurtin kanssa ja miettinyt sitten, miksi on tehnyt niin, vaikka on samalla ymmärtänyt alkaneensa jo tarvita Kurtia. Ja nyt hän kävelee suojatien samalla tavalla kuin Kurt, eikä näe siinä mitään kummallista. Kurt on saanut hänet näkemään maailman eri tavalla.
Ja itsensä, tietenkin.
Finn on tiennyt Kurtin ihatuksesta niin kauan kuin Kurt on ollut hänen ystävänsä. Hän on nähnyt, kuinka Kurt on katsellut häntä tunneilla ja valinnut huolellisesti paikkansa hänen vierestään tai takaansa, mutta ei koskaan edestä. Silloihan tämän olisi pitänyt kääntyä ympäri nähdäkseen hänen kasvonsa, ja hänen olisi pitänyt näyttää yllättyneeltä. Kurt on katsellut häntä kuoron harjoituksissa ja istunut usein hänen vieressään ruokalassa tai häntä vastapäätä. Joskus hän on katsonut takaisin vain nähdäkseen Kurtin silmien suurenevan hätääntyneen hymyn karehtiessa tämän huulilla. Ja on hänkin katsellut Kurtia. Kurtin kalpeita ja aavituksen pyöreitä kasvoja, hymyilevää suuta ja vaaleansinertäviä silmiä, jotka ovat suurinpiirtein saman väriset kuin taivas. Silloin hän on hätkähtänyt ja miettinyt huolestuneena, onko Kurt tartuttanut häneen kummallisuutensa.
Että onko hänestä tullut yhtä kummallinen kuin Kurt Hummelista, joka on ihastunut häneen, mutta johon hän ei –
Finn on ihastunut Kurtiin jo ennen kuin heidän vanhempansa ovat tavanneet ja alkaneet seurustella. Hän on lakannut pitämästä Kurtia kummallisena ja alkanut katsella tätä silmiin entistä useammin vain nähdäkseen tämän hymyilevän hänelle. Kurt on tullut katsomaan hänen jalkapalloharjoituksiaan ja he ovat harjoitelleet kuorotehtäviä iltapäivisin yhdessä auditoriossa. Kurt on oppinut pitämään jalkapallosta ja heidän äänensä ovat kuulostaneet hyvältä yhdessä. Finn on ottanut tavakseen istua Kurtin vieressä ruokalassa ja Kurt on hymyillyt niin onnellisesti, että on tökännyt suupieleensä haarukalla ja siitä on alkanut tulla verta. Finn on vienyt Kurtin terveydenhoitajalle, ja suudellut nopeasti tämän toista suupieltä sanoen, että senkin täytyisi saada osuma. Kurt on hymyillyt loppupäivän kuin heikkopäinen, mutta kukaan ei ole nähnyt siinä mitään erikoista.
Kun heidän vanhempansa ovat alkaneet seurustella vakavasti ja päättäneet muuttaa yhteen, he ovat asuneet samassa huoneessa ja alkaneet riidellä. Finn on sanonut rajan menevän alastomuudessa, että Kurt ei saa katsella häntä, kun hän vaihtaa vaatteita. Kurt on suuttunut ja sanonut, ettei olisi muutenkaan katsellut, ja Finn on irvistänyt. Niin varmaan.
Heidän vanhempiensa ostettua uuden talon Finn on käytännössä katsoen muuttanut Kurtin huoneeseen, ja he ovat istuneet tämän sängyllä ja jutelleet aina silloin, kun eivät ole olleet koulussa tai Finnin jalkapalloharjoituksissa tai kuorotunneilla. Kurt on maannut selällään sängyllä, ja Finn on katsellut kapeaa ihokaistaletta, joka on jäänyt tämän paidanhelman ja housunkauluksen väliin. Hän on ojentanut kätensä ja koskettanut hellästi Kurtin napaa ja kumartunut suutelemaan tämän hämmästyneeksi ympyräksi pyöristynyttä suuta. Kurt ei ole sanonut mitään, vaan työntänyt hänet pois sängystään ja sanonut: mene pois, minun pitää tehdä läksyt.
Seuraavana päivänä Kurt on pyytänyt anteeksi Finniltä ja suudellut häntä sitten niin varovaisesti, että heidän huulensa ovat hädin tuskin koskettaneet toisiaan. Finn on kietonut käsivartensa Kurtin ympärille ja vetänyt tämän syliinsä, eikä Kurt ole sillä kertaa työntänyt häntä pois, vaan antanut hänen suudella itseään uudestaan. Kurtin huulet ovat tuntuneet pehmeämmiltä ja suloisemmilta kuin tyttöjen huulet, eikä Finn ole tiennyt mitä ajatella.
Eikä hän vieläkään tiedä, mitä ajatella.
Finn löytää äitinsä keittiöstä väsyneenä ja punasilmäisenä. Äidillä on vieressään kahvimuki, jonka sisältö on yhtä laimeaa ja jäähtynyttä niin kuin tämän rakkauselämä.
”Miksi teidän piti erota?” Finn kysyy vihaisesti.
”Finn-kulta, joskus aikuisille käy niin – ” Carole vastaa ja haroo hiuksiaan, jotka ovat kasvaneet pois mallistaan ja riippuvat tämän kasvoilla paksuina suortuvina.
”Mutta miksi teidän piti erota?” Finn kysyy ja viha hänen äänessään muuttuu suruksi.
”Finn, me emme rakastaneet toisiamme enää, onko selvä?” Carole sanoo ja hörppää kahvia mukistaa vain saadakseen jotain tekemistä käsilleen.
”Mutta minä – ” rakastin häntä.
”Sinä mitä?”
”En mitään”, Finn sanoo ja lähtee keittiöstä.
Finn nousee rappuset huoneeseen, joka on hänen uusi huoneensa, pudottaa reppunsa lattialle ja istuu sängylleen. Hän lysähtää sille makaamaan ja käpertyy niin pieneksi kuin mahdollista, vaikka on kaikkea muuta kuin pieni. Hänen sydämensä hakkaa kipeästi rinnassa, ja hänen silmiään kirvelee, mutta hän ei itke. Tyyny tuntuu muhkuraiselta vasten hänen poskeaan ja tuoksuu Kurtilta. Hän painaa kasvonsa syvälle tyynyyn ja hengittää keuhkonsa täyteen Kurtin tuoksua. Tyyny on Kurtin, ja hän on vienyt sen tämän sängystä hänen äitinsä sanottua itkettyneellä äänellä, josta hän on tiennyt äidin olevan sillä kertaa tosissaan: Finn, me muutamme pois.
Finnin muutettua pois Kurtin elämästä tämä on vaihtanut koulua ja tavannut Blainen, eivätkä he enää mistään muusta puhukaan silloin, kun Kurt ehtii seurustelultaan tavata häntä. Entistä isoveljeään, josta on tullut tälle yhdentekevä.
Finn puristaa sormillaan tyynyä. Hänestä on tullut pelkkä ohikulkija Kurtin elämässä.
