APH FIC • (SuFin)
Nimi: Tuletko vaimokseni?
Paritus: Ruotsi x Suomi (SuFin, Berwald x Tino)
Sarja: Axis Powers Hetalia
Ikäraja: S // neme lisäsi ikärajan myös otsikkoon näkyville
Genre: Romance
Omistus: Juliannalle aka Jullelle, rakkaalle veljelleni myötä- ja vastoinkäymisissä ♥
En omista Hetaliaa.
A/N: No, tahdoin kirjoittaa jotain luettuani HP-ficcejä ^^' Aloitin koulun jälkeen mutta jouduin pitämään tauon kun kaveri tuli ja mentiin ostoksille. Jatkoin sitten Simpsoneita katsellessa ja tässä sitten ollaankin xDD
________________________
Tino Väinämöinen huokaisi syvään ja venytti käsiään. Ensin edessä, sitten hän taivutti selkäänsä taaksepäin kädet taakse ojennettuina. Suoristauduttuaan hän istuutui talonsa sohvalle.
Olohuone oli sisustettu vaaleilla sävyillä valkoista, sinistä sekä beigeä. Valkoinen omi suurimman osan tilasta - sohva oli valkoista kangasta ja lattialla oleva karvamatto samaa sävyä. Verhot olivat vaaleansiniset. Talvisin ne olivat tummemmat, mutta lämmin ja leuto kevätsää oli rohkaissut suomalaista vaihtamaan verhot vaaleampiin.
Ikkunan läpi siivilöityvä valo häikäisi suomalaisen silmiä ja hän joutui siristämään niitä.
Valo häiritsi lopulta niin paljon että hän siirtyi sohvan toiseen päähän. Käsinojan vieressä oli perinteinen, puinen pikkupöytä jolla lepäsi puhelin, kaukosäädin ja kukkamaljakko jossa oli jo hieman nuupahtaneita kieloja, mikä olikin tämän nuoren miehen kotimaan kansalliskukka. Sohvapöytää taas peitti valkoinen pitsiliina jonka päällä oli Marimekon kulho jossa oli salmiakkikarkkeja poikkeuksetta.
Ajatus välkähti hänen päässään. Kotona oli yksinäistä ja hiljaista joten miksei hän soittaisi Berwaldille? He kaksi olivat hyviä ystäviä vaikka Tino usein miettikin mitä ruotsalainen oikein ajatteli - vanhemman miehen käytös oli viime aikoina ollut jopa normaalia omituisempaa. Berwald puhui tavallistakin vähemmän ja tuijotti Tinoa niillä sinisillä silmillään Se sai aikaan ahdistuneen ja alastoman tunteen vaikka Tino olikin tottunut ystävänsä läpitunkevaan tuijotukseen.
Ei, tämä ei ollut normaalia.
Huomaamattaan Tino oli tuijottanut puhelintaan pöydällä jo minuutin ajan. Hän ei kestänyt enää vain istua siinä vaan otti puhelimen käteensä. Hän päätti kuulustella Berwaldilta heti mitä oli meneillään.
Tino ei ollut yleensä näin päättäväinen mutta ystävärakas - todellakin. Häntä huolestutti Berwaldin tila ja siksi hän teki tämän.
Juuri kun hän oli valitsemassa ruotsalaisen numeroa osoitekirjasta, ovikello soi.
"Perkele", hän mutisi hiljaa mutta hymy nousi pakostikin huulille. Hän ehtisi soittaa myöhemminkin. Kukakohan ovella oli?
Tino laski puhelimen takaisin pöydälle, nousi seisomaan ja kiiruhti ovelle ovikellon soidessa jo toisen kerran.
Hän vilkaisi vielä taakseen eteisen suuntaan josta johti käytävä olohuoneeseen ja avasi oven.
"Berald? Moi!" hän sanoi ilahtuneena hymy huulillaan.
Päätä pidempi ruotsalainen nyökkäsi hillitysti ja piti neutraalin ilmeen kasvoillaan. "Hej", hän tervehti ruotsiksi. Tino pani merkille että sinisien silmien katse oli lasittunut ja tuijotti tyhjyyteen. Berwald näytti hieman väsyneeltä.
"Tuota… Tule vain sisään!" Tino sanoi ja astui sivuun niin että Berwald pääsi astumaan sisälle hänen ohitsensa. Äskeinen päättäväisyyden puuska kuulustelusta oli kadonnut täysin eikä Tino uskaltanut edes korottaa ääntään. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä kun hän kuvittelikin millainen Berwald olisi suuttuessaan. Muistuttaisi varmaan Ivania…
Tino sulki oven ja kääntyi ympäri sanoakseen jotain mutta hänen sydämensä oli vähällä hypätä kurkkuun - Berwald seisoi aivan hänen takanaan ja suomalaisen käännyttyä he olivat täysin vastakkain.
"Berwald?" hän takelteli ja yritti saada kasvojensa kuumotusta vähenemään, siinä onnistumatta. Taas tuo sama tuijotus… Kun se olisi tonkinut Tinon sielua ja saanut selville hänen nopeina kuvina etenevät ajatuksensa tilanteesta.
Ruotsalainen ei vastanut sanoin, ei edes avannut suutaan. Hän vaan tuijotti Tinoa, itseään lyhyempää, vaaleahiuksista suomalaismiestä.
Tinon katse oli jumittunut Berwaldin silmiin jotka vetivät hänen katseensa puoleensa kun magneetti eikä hän huomannut ruotsalaisen nousevaa kättä. Hän hätkähti kun yllättävän lämmin käsi kohosi hänen poskelleen. Tino avasi suunsa. "Mi--", hän ehti aloittaa ennen kun Berwaldin toinen käsi siirtyi suomalaisen keskiselälle vetäen ruskeasilmäisen ruotsalaista vasten.
Berwaldin läipitunkeva katse hiljensi hänet täysin ja sai hänen kasvonsa punehtumaan pahemmin.
Hiljaisuus oli rikkomaton. Kun kaikki taustahäly olisi kadonnut ja Tino olisi nähnyt vain nuo kasvot. Nuo komeat, karkeat, miehekkäät kasvot jotka eivät näyttäneet koskaan lämmintä hymyä tai kiintymystä.
Kuitenkin nyt, pienen hetken ajan Tino oli näkevinään pientä jännitystä jäisessä katseessa.
Berwaldin hengitys hänen kasvoillaan, tuo tuttu tuoksu, lämmin, tukeva, jäntevä vartalo häntä vasten… Se kaikki tuntui niin sekavalta mutta niin hyvältä.
He seisoivat siinä hetken katsellen toisiaan silmiin.
Hetken kuluttua sama, pieni hermostuneisuuden häivä palasi Berwaldin tummansinisiin silmiin. "… Jag älskar du", hän sanoi varmalla äänellä.
Tinon sydän alkoi hakata kuin rumpu. Hän kuuli tykytyksen korvissaan ja tuntui siltä kun sydän hakkaisi itsensä ulos hetkenä minä hyvänsä.
Hän avasi suunsa sanoakseen jotain mutta ei ehtinyt sanomaan mitään ennen kun Berwaldin hieman kovettuneet, paksut huulet painautuivat hänen suulleen miehen kumarruttua hieman. Ensin hän olisi ehkä vastustanut mutta kun hän tajusi täysin mitä tapahtui, lämmin tunne levisi hänen rintaansa.
Suomalainen vastasi suudelmaan varovasti ja sulki silmänsä. Hänen sydämensä jatkoi tykyttämistä kiivaaseen tahtiin.
He eivät irroittautuneet toisistaan heti. Suudelmaa kesti kymmenisen sekuntia ennen kun Berwald irroittautui, avasi silmänsä ja katsoi Tinoa suoraan silmiin suomalaisenkin avattua silmänsä.
Ruotsalaisen ote vaaleahiuksisen miehen selästä tiukkeni.
"Tuletko vaimokseni?" hän kysyi suomeksi.
Sanoja ei tarvittu - Tino nyökkäsi ja hymyili.
Sitä seurasi uusi, lämmin suudelma.