Kirjoittaja: Matohäntä
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Pientä angstausta
Paritus: Pieni Bellatrix/Voldemort, mainintana Bella/Rodolphus
Vastuunvapaus: Rowling omistaa hahmot, ja tarinan josta ne varastin. En saa rahallista hyötyä tästä.
A/N: Vissiin eka kerta, kuin kirjoitan (täy ylipäätään julkaisen!) mitään sallitulla ikärajalla. Pitkän kirjoittamistauon jälkeen teki mieli kirjoittaa, ja nähdä saako mitään aikaiseksi. Kommentointi on hyvin sallittua
Haasteista sen verran: Osallistuu Neljän Tuvan Haasteeseen, ylläipylläri, Luihuisella, sekä Pahisten kymppiin Bellalla.
Olipa kerran pieni tyttö. Tämä tyttö oli lukittu yksin huoneeseensa. Hän huusi, huusi ja huusi, mutta turhaan, koska kukaan ei kuullut häntä. Hän itki, mutta turhaan, koska kukaan ei ollut pyyhkimässä pois tämän kyyneliä. Ei ollut ketään, joka pitäisi kädestä, ja lohduttaisi. Ei ollut ketään, joka välitti.
Kun tämä tyttö täytti seitsemäntoista, tämä pakkonaitettiin sille pojalle, joka kiusasi häntä koulussa, vain koska tyttö oli tätä nokkelampi.
Tytöltä odotettiin esikoisena täydellisyyttä. Jälkeenpäin voin todeta, että tyttö varmasti tuotti suuren pettymyksen, kaikille, paitsi herralleen. Kaikki viha, jonka tyttö oli lapsesta asti säilönyt itseensä, purkautui ulos, kun tämä tyttö palveli herraansa. Mies ei koskaan tuominnut, koska tyttö oli fiksu, päinvastoin, hän oli ensimmäinen, joka pystyi ylpeänä myöntämään tytön omakseen. Joskus, tyttö löysi itsensä haaveilemasta tästä miehestä, joka ei osannut rakastaa ketään.
Joko arvaatte? Se tyttö olen minä. Minä olen tyttö, joka on vailla vastarakkautta, ja tämä on katkeransuloinen tarinani.
