Miks teidän täytyy olla niin ilkeitä?Kirjoittaja: jaina
Ikäraja: K11
//Kupla lisäsi ikärajan alkutietoihin.Fandom: Glee
Genre: drama, pieni angst
Hahmot: Puck, Beiste, Rick, Quinn
Varoitukset: kielenkäyttö, pienen pieni tappelukohtaus (ei raju!)
©: en omista Gleetä enkä laulua / i do not own Glee or a song
&: Puck on yksi mielenkiintoisimmista Glee-hahmoista. Ykköskaudella häntä ei esitelty vielä niin hyvin eikä hänestä tiedetty niin paljoa. Tykkään tosi paljon hänen hahmostaan, kun sitä alettiin oikeasti kehittämään enemmän. Tässä pieni one-shot hänestä. Kirjoitin tuota Puckin raivopurkausta oikeasti melkein sydämestäni, toivottavasti se välittyy lukijoille. Puhekielellä kirjoitin, koska jotenkin se tuntui Puckille kaikista ominaisimmalta. Anteeksi, jos se särähtää jonkun korvaan. Toivottavasti ficin voi silti lukea, hih.
Sijoittuu kolmoskauteen! Spoilaa siis!Inspiroiduin Gleessä esitetyssä kappaleesta
"Mean". Ficci sijoittuu siis "Props"-episodiin, eli 3x20.
Noah Puckerman, hylättyMä tuijotin kokeen arvosanaa enkä keksinyt mitään sanottavaa. Hylätty. Puck, hylätty. Epäonnistunut. Luokalle jäävä. Tunsin oloni surkeaksi, aivan kuin joku olisi ajanut mun ylitse.
Sainkin kuin sainkin vihdoin katseeni vieritettyä arvosanasta kysymyksiin ja vastauksiini, vaikka silmien liikuttaminen tuntuikin ison kiven liikuttamiselta. Olin vastannut kahteen ensimmäiseen kysymykseen oikein! Kurtistin kulmiani ja tuijotin vastauksiani epäuskoisena. Munhan olisi kuulunut saada näistä piste! ”Opettaja!” huudahdin ja nostin sitten vasta käteni ylös. Opettaja oli juuri saanut kokeet palautettua ja oli ollut matkallaan takaisin opettajan pöydän ääreen. Nyt hän kuitenkin kääntyi katsomaan mua. Hän näytti niin arvostelevalta, ihan kuin mä olisin ollut ihmisroskaa.
”Niin, herra Puckerman?” hän kysyi kuivasti, selvästi kyllästyneenä. Laskin käteni ja katsoin opettajaa tiukasti.
”Mähän olen vastannut näihin osaan oikein”, huomautin. Opettaja kurtisti kulmiaan kiinnostuneesti ja käveli mun luokse. Aloin tuntea pientä toivon kipinää – ehkä sittenkin pääsisin kokeesta läpi. Ehkä opettajalla oli vain tullut moka.
Opettaja kumartui pulpettini viereen ja katsoi kahta vastausta, joita osoitin sormellani. Toisella kädelläni pidin punaista hylätty-arvosanaa piilossa. En halunnut, että joku muu näkisi sen. ”Mähän olen vastannut näihin oikein”, sanoin uudelleen ja nostin katseeni opettajaan. ”Miksen mä ole saanut pisteitä?”
”Me emme ole missään alakoulussa, Noah. Olet vastannut näihin kysymyksiin yhdellä virkkeellä. Kyllä, ne ovat oikein, mutta ei lukion päättökokeissa saa pisteitä yhdestä virkkeestä.”
”Mitä vittua, mähän vastasin – ”
”Siisti suusi!” opettaja sanoi tiukasti ja suoristi itsensä. ”Varoittelin sinua jo aikaisemmin, Puckerman. Sinulla oli tilaisuutesi päntätä. Jäät luokallesi.”
Tuijotin opettajaa pari sekuntia ja tunsin vihan kasvavan sisälläni. Vitut jostain opettajasta ja vitut säännöistä! ”Ihan vitun sama”, sanoin ja nousin äkkiä seisomaan. Ruttasin kokeen reppuuni ja häivyin luokasta. Käytävät olivat vielä tyhjät, sillä kaikki olivat luokissaan vastaanottamassa koeviikon tuloksia.
Puristin reppua tiukemmin olkaani vasten ja kävelin isoilla harppauksilla kohti koulun ulko-ovia. Joo, mulla olisi ollut vielä yksi palautus, mutta mitä väliä? Mä jäisin Limaan vielä toiseksi vitun vuodeksi joidenkin tyhmien virkesääntöjen takia.
•••••
”Noah Puckerman”, kuulin ärsyttävän tutun äänen takaani. Olin juuri ottamassa matikan kirjaa kaapista, kun jääkiekkojoukkueen kapteeni Rick The Stick käveli mun viereeni. Pari muuta hänen kaveriaan ilmestyivät taakseni ja viereisellä lokerolla ollut tyttö sujautti äkkiä juuri lokerostaan ottamansa kirjan takaisin ja lähti äkkiä paikalta.
”Miten menee, Rick?” sanoin ja yritin saada vähän uhkaa mun ääneeni. Tiesin että nyt niillä oli jotain kärhämää mua kohtaan.
”Me vähän kuultiin ja nähtiin juttuja. Sä olit vittu tänään mekossa, äijä!” Rick naureskeli ja hänen kaverinsa yhtyivät ilkkumiseen. Purin huultani.
”Glee-juttuja. Mä tein vain velvollisuuteni”, mä vastasin ja yritin lähteä. Rick asettui kuitenkin eteeni. Hitto kuinka vihasinkaan sen pojan virnuilevia kasvoja.
”Ihan sama. Tiedätkös, täällä koulussa leviää yksi toinenkin juttu, kuin kulovalkea”, Rick puhui kovaan ääneen ja risti kätensä rinnalleen. ”Vitun luuseri. Sä jäit luokallesi.”
”Kiva kun oot noin huolissasi musta, mutta mä en tarvi toista äitiä”, sanoin ääni hieman täristen. En olisi ikinä uskonut kuinka arka paikka se koe mulle oli. En ollut sanonut sitä kenellekään, mutta kyllähän Glee sen tiesi. Finn katseli mua niin usein ja olisi halunnut sanoa jotain, mutta torjuin sen aina. En vain ollut vielä valmis.
”Sä olet Lima-luuseri”, Rick sanoi naureskellen ja katsoi mua ylimielisesti.
Selvä. Mä huitaisin Rickiä kasvoille ja se horjahti taaksepäin. Rickin kaverit ottivat musta kiinni ja estivät raivopuuskan, joka oli kiehunut sisälläni pari päivää. Quinnin aikoinaan sanomat sanat kaikuivat päässäni ja yritin sulkea ne pois. Se oli niin vaikeaa.
”Sä oot hullu. Tavataan tänään roskiksilla koulun jälkeen. Mulla, toisin kuin sulla”, Rick jatkoi ja piteli huultaan, josta vuosi hieman verta, ”on paljon menetettävää.”
Rickin kaverit päästivät musta irti ja riuhtaisin itseni heti kauemmas. Pojat lähtivät naureskellen pois ja pari ohikulkijaa katsoi mua oudoksuen. Huomasin Quinnin, joka tuli juuri silloin englannin luokasta vinosti hymyillen, kirja sylissään. Tyttö huomasi mut ja hymyili lisää. Nyökkäsin vaimeasti ja käänsin katseeni pois. Mä en antaisi hänen vaikuttaa muhun. Mä olin miettinyt Quinniä liikaa muutamien viikkojen aikana. Oikeastaan Quinn oli ollut mun mielessä jo siitä lähtien kun sain kuulla, että hän oli raskaana.
•••••
Mun sydämeni tykytti hurjasti rinnassani. Väistin Rickin huitaisun ja iskin sitä mahaan. Rick ähkäisi pienesti ja sain taottua sitä vielä päähänkin. Ehkä mä olin luuseri, mutta osasin mä silti vielä tapella. Kuulin meidän ympärille kerääntyneen väkijoukon urheat kannustukset ja sain niistä lisää voimaa, vaikka mä tiesinkin, etteivät ne mulle kannustaneet.
Tapahtui jotain, ja mä huomasin olevani yhtäkkiä alakynnessä. Rickin isku ilmaantui olemattomasta ja mun päässä alkoi pyöriä. Hoipertelin roskakorin viereen ottamaan siitä tukea, enkä saanut karistettua jääkiekkoilijoita, jotka ottivat musta kiinni ja nostivat ilmaan. ”Luuseri”, Rick nauroi nenä veressä ja rystyset punaisina. Ne heittivät mut isoon roskakoriin, joita oli monia koulun takana.
Mä makasin roskakorissa nenä veressä, pää kolhuilla ja olo surkeampana kuin koskaan. ”Ihmiset, kuulkaa!” kuulin Rickin huutavan ja näin sen kädet, ”Noah Puckermanin valtakausi on nyt virallisesti OHI! Luuseri, luuseri, luuseri!”
Ihmiset alkoivat hurrata Rickin luuseri-sanan mukana ja pian koko takapiha oli täynnä ”luuseri, luuseri!”-huutoja. Purin huultani ja keräsin viimeiset voimani. Ne eivät lannistaisi mua näin vähällä.
Nousin roskiksesta loikaten kuin ninja ja ähkäisin pienesti. En pystynyt seisomaan aivan täysin suorassa, koska mun selkään sattui niin paljon. Rick kääntyi katsomaan taaksensa muhun ja alkoi nauraa. Huudot vaimenivat ja ihmiset katsoivat mua ivallisesti. ”Ai, etkö saanutkaan vielä tarpeeksesi? Tarvitsetko sä lisää höykytystä?”
Mä otin äkkiä repalaisten farkkujeni taskusta
West Side Story-musiikalista saamani linkkuveitsen ja avasin terän yhdellä näpäytyksellä. Aloin huojua ja pomppia pienesti paikallani. Rick näytti kauhistuneelta ja muut jääkiekkoilijat perääntyivät äkkiä. ”Vou, tyyppi, älä nyt vittu hulluksi tule! Mitä sä teet?” Rick sanoi kovaan ääneen ja astui sivummas. Mä seurasin sitä perässä.
”En ole luuseri”, sanoin ääni karheana. Puhuminen sattui niin paljon, olin saanut aika kolauksen.
Mä pidin linkkuveistä edelleen pystyssä ja lähestyin Rickiä, joka perääntyi väkijoukkoon päin. En välittänyt enää mistään. Näin Beisten juoksevan meitä kohti, mutta pidin veistä edelleen pystyssä. En ehtinyt tehdä paljoa mitään ennen kuin Beiste oli jo luonani ja hutaisi mun kättä niin, että linkkuveitsi kilahti maahan asfaltille, johon oli roiskunut verta. ”Helvettiä vieköön mitä täällä tapahtuu!” Beiste karjui uhkaavasti. ”Hajaantukaa! Lähtekää pois! Hittoon siitä!”
Väkijoukko lähti äkkiä pois ja Rick kompuroi kavereidensa kanssa kohti terveydenhoitajan toimistoa, joka sijaitsi koulun vieressä erillisessä rakennuksessa. ”Paitsi tietysti sinä. Sinä tulet mukaani!” Beiste sanoi ja tarttui mua niskavilloista. Hän nappasi nopeasti linkkuveitsen ja lähti kiskomaan mua pois.
•••••
”Mitä helvettiä oikein meinasit? Tappamaanko rupesit?” Beiste huusi kurkku suorana ja paiskasi mut punasävyiseen pukuhuoneeseen. Huohotin hieman. Hän oli suorastaan juossut ja retuuttanut mua mukanaan. ”Sinulla on jo rekisteri!”
”Ei se mikään vaarallinen esine ole! Pelkkää rekvisiittaa
West Side Storysta!” vastasin äreänä ja olin edelleen selkä Beisteen päin.
”Sinut olisi voitu erottaa!”
”En välitä!”
”Kyllä pitäisi!”
Yritin olla rauhallisena, mutten enää pystynyt. Kaadoin kopan, jossa oli pelivälineitä ja käännyin katsomaan Beisteä. ”Etkö sä tajua?!” huusin. ”Mä en ole mitään! Oon pelkästään tää koulun vitsi! Kaikki pilkkaa mua!”
”Älä anna sen – ”
”Mä en ole vittu minkään arvoinen! Oon saanut kuulla siitä koko hiton elämäni! En ole mitään! Et sä voi ymmärtää sitä, että kaikki mitä teet, ei olisi minkään arvoista! Mun iskäkin otti ja lähti, ja silloin kuin se oli läsnä, niin se haukkui mua vaan surkeaksi ihmisroskaksi! On varmaan ihan hiton tyytyväinen itseensä, sillä sitähän mä olenkin! Paskainen roska!”
Huohotin nopeasti ja nostin kädet silmilleni. Oli tuntunut niin hyvältä huutaa ja purkaa tunteet. Mä tiesin, ettei tästä voinut seurata mulle mitään hyvää – Beiste oli kuitenkin opettaja eikä pitänyt varmaan sopivana mun huutamista. Nyyhkäisin hiljaa. ”Mä olen pahoillani”, sanoin sekavana ja otin pari harha-askelta ties minne. ”Mä – ”
”Tulepa tänne”, Beiste sanoi hiljaisella äänellä ja ojensi kätensä halaukseen.
”Mä olen pahoillani”, sanoin jälleen ja lysähdin Beisteä päin. Itkin hänen olkapäätään vasten. Se tuntui oikeastaan aika hyvältä.
”Sitä me molemmat olemme. Hitonmoisia kovanaamoja”, Beiste kuiskasi ja silitti selkääni. ”Mutta sisältä päin niin hauraita”, hän jatkoi ja olin aika varma, että hänen äänensä murtui. Kuulin niiskauksen ja huokauksen.
”Mä olen vitunmoinen luuseri”, sanoin hiljaa ja pidin edelleen Beistestä kiinni. Beiste huokaisi turhautuneena.
”Etkä ole. Älä usko heitä. Olet hyvä ja arvokas. Sinusta on ollut paljon hyötyä ja hupia Glee-klubille. Schuester arvostaa sinua ja panostasi enemmän kuin tiedät. Opettajat puhuvat keskenään, Puck. Sinua arvostetaan hurjasti.”
Aloin hymyillä hieman kyynelieni läpi. ”Ja tytötkin pitävät sinusta. Puck, sinulla saattaa olla vaikeaa, mutta nuo ääliöt ovat vain kateellisia sinulle.”
”Ei se tyttö pidä, jota mä rakastan”, kuiskasin hiljaa ja mietin Quinniä ja hänen kaunista hymyään. Mulla ja hänellä oli vain niin erityinen side. En voinut päästää hänestä irti.
”Oletko kysynyt häneltä tunteitaan?”
”En.”
”No sitten et tiedä”, Beiste sanoi ja naurahti hieman. ”Kannattaa kysyä.”
”Ehkä mä teen sen, koutsi”, sanoin hiljaa ja niiskautin uudelleen. ”Mutta mä en yhtä juttua tajua… Miksi niiden pitää olla niin ilkeitä?”
”Sanopa se, Puck, sanopa se”, Beiste kuiskasi hiljaa ja puristi mua vielä vähän. En olisi ikinä uskonut kuinka rauhoittavalta se tuntui. Hän oikeasti ymmärsi mua.
You, with your words like knives and swords and weapons that you use against me
You have knocked me off my feet again got me feeling like I'm nothing
You, with your voice like nails on a chalkboard, calling me out when I'm wounded
You, pickin' on the weaker man
Well, you can take me down with just one single blow
But you don't know what you don't know
Someday I'll be living in a big old city
And all you're ever gonna be is mean
Someday I'll be big enough so you can't hit me
And all you're ever gonna be is mean
Why you gotta be so mean?
