Nimi: Täydet tunnit ja minuutit
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: Sallittu varmaan
Paritus: James/Sirius
Tyylilaji: Sekametelisoppa draamaa, pientä romantiikkaa ja angstia
Vastuunvapaus: Hahmot luonteineen sun muine ominaisuuksineen ovat Rowlingin omaisuutta
A/N: Fierté sanoi joskus jossain, että onnellista J/S:ää on liian vähän. Halusin sitten kokeilla (tätäkin), ja tässä tulos. Hyvää syntymäpäivää muusa, tää on kokonaan sulle, ihan vaan koska Sirius
Täydet tunnit ja minuutit00:04
James tutkii hajamielisenä vanhaa kirjelaatikkoaan (yli puolet on Siriukselta) ja havahtuu muistosumeista ajatuksista kun rouva Potter ilmestyy huoneen ovelle.
Äiti ei näytä hätääntyneeltä tai pelokkaalta, mutta James näkee heti että jotain on tapahtunut.
Kuka on kuollut, mitä on sattunut? välkkyy äänettömänä silmissä, se voi olla mitä tahansa, hän miettii kymmentä miljoonaa mahdollisuutta mutta hämmästyy silti kun äiti sanoo: ”Sirius.”
Eikä tarvita kuin yksi sana, ja James on kymmenen tuulispään voimalla syöksymässä alas portaita (
miksi juuri nyt kun Anturajalka vaikutti niin onnelliselta?) ja valmiina kohtaamaan kenet tahansa, taistelemaan. Nähdessään eksyneet, vauhkot silmät pojan kasvoissa, joka ei ole ollenkaan niin kuin vanha Sirius, hän pelkää hetken onko valoa sittenkään tarpeeksi.
01:15
Sirius on hieman enemmän itsensä, mutta ei vieläkään suostu puhua pukahtamaan. Rouva Potter jättää heidät rauhaan keittiöön isojen teemukien taakse ja on jo silloin valmiina ottamaan Siriuksen kotinsa siipien suojaan, taas kerran.
Siriuksen vaatteet ovat märät ja likaiset, eikä James saa niitä riisuttua ystävänsä yltä. Ei ole tarpeeksi iloa tai voimaa kuivatusloitsuihin, Siriuksen kasvot ovat niin murheiset ja pimeät, ettei hän osaa tehdä mitään muuta kuin tarjota teetä. (
Jos kaikki olisi paremmin, hän ajattelisi Siriuksen näyttävän syötävän hyvältä ihoon liimautuneessa kauluspaidassa.)
Vähitellen hienoinen tärinä kuitenkin tasoittuu, kunnes ainoastaan kädet vapisevat. Ja hän tahtoisi kovasti vetää ystävän syliinsä lohduttaakseen ja ollakseen vain hiljaa yhdessä tämän kanssa (kysellä ehtii aamullakin) mutta jokin pidättelee häntä.
01:48
Nyt James näkee uudet punaiset juomut ja suomut kalpealla ihonpinnalla, ja säröt lasittuneessa katseessa, Sirius on eksyksissä vaikka on hänen huoneessaan (turvassa vihdoinkin). Ulkona rajuilmat tyyntyvät vähitellen, hän seisoo pitkään ikkunan edessä katsomassa kuinka ne alistuvat rauhaan ja käännähtää sitten katsomaan hiljaista Siriusta.
”Missä haluat nukkua? Taidan mennä laittamaan vierashuoneen valmiiksi, vai tahdotko sen vanhan…?”
”Haluan nukkua sinun vieressäsi.” Ja ensimmäisen kerran Siriuksen yllättävän saapumisen jälkeen hän hymyilee, ja valo tuntuu tulleen taas takaisin.
Sirius ei hymyile, mutta silmien taipumaton, kova teräs pehmenee hieman, samalla kun vaatteet alkavat verkkaan putoilla jalkojen juureen (ja äkkiä häntä jännittää, miltä se tuntuu pitkästä aikaa).
02:26
Merkillinen hiljaisuus on vallannut ullakkohuoneen, Jamesin pesäpaikan, aivan kokonaan. He makaavat vierekkäin leveällä sängyllä, sanomatta sanaakaan. Sanoja ei oikeastaan tarvita – mutta silti jotain tuntuu puuttuvan. Lopulta he eivät enää edes yritä nukahtaa, jotain kaiken parantavaa yöunta suurempaa on tapahtumassa, ja he molemmat aistivat sen.
Pimeässä James tuijottaa Siriuksen paljasta selkää, mustan ja valkean rajakohtia ja tietää kyllä että toinenkin on hereillä. Samassa mielessä alkaa kieppua se kerta, milloin he viimeksi olivat näin lähellä toisiaan.
Silloin oli heinäkuun toinen, ja tasan kolme viikkoa sitten he olivat suudelleet ensimmäisen kerran. Aamulla Sirius oli kuitenkin kadonnut, ilman hyvästejä, ilman mitään ja on yhtäkkiä siinä taas.
03:49
Jamesin silmät ovat sulkeutumaisillaan, mutta hänen on pakko valvoa Siriuksen takia (vahtia tämän unta sillä se on hänen tehtävänsä). Sirius on nukahtanut jo yli puoli tuntia sitten, hän tietää sen hidastuneesta hengityksestä ja viattomasta, vaimeasta kuorsauksesta.
Hänen omituinen olonsa ei ole kuitenkaan hävinnyt minnekään, jotain uupuu vieläkin heidän välillään. Seinän ja Siriuksen välissä on ahdasta, muttei mitenkään ahdistavaa. Hän on niin, niin kovin väsynyt, ettei kuule edes kellon tikitystä. Hän kuulee vain omansa, ja Siriuksen hengityksen.
Samassa hän tajuaa mikä puuttuu – se on kosketus (sillä Sirius on yhä senttien, muttei kuitenkaan valovuosien päässä hänestä). Hän painuu Siriuksen laihanjäntevään selkään kiinni, niin lähelle kuin ikinä on mahdollista ja nukahtaa lopulta.
05:17
Samaan aikaan jossain toisaalla, missä on yhä pimeää ja kylmää, Regulus pyörittää käsissään Siriuksen sytytintä, yhtä niistä veljelle rakkaista jästiesineistä, jotka jäivät Mustien kotikoloihin odottamaan omistajaansa. Hänkin odottaa jotain, jonka on kai jo menettänyt.
Tunteita, todistuksia siitä että on ylipäänsä elossa.
Talon tummaa idylliä rikki raastaneet, lopulliset rajuilmat tuntuvat yhä hänen yllään ja koko hämärässä huoneessa, mikään ei ole enää ennallaan koska Sirius on lähtenyt eikä tule enää takaisin. Mutta hän ei silti tunne mitään, vaikka haluaisikin. Ei edes ikävää, pelkoa tai pettymystä.
Ikkuna on auki päästämässä kaikki maailman kesämyrskyt häneen, mutta sitä Regulus ei edes huomaa. Hän näkee vain käsissään olevan sytyttimen.
06:11
Huoneessa on jotenkin harmaata, kun Sirius herää. Hänen näkökenttänsä on yhtä keinuvaahuojuvaahorjuvaa sumua, hänen on kylmä sillä James omii jälleen kaikki peitot ja koska ikkuna on unohdettu auki (sieltä tulvii sisään aamu-usvaa).
Paitsi että samassa hän tajuaa Jamesin nukkuvan hyvin lähellä (hänessä), ja että se tuntuu hyvältä. Hitaan hengityksen paino hänen paljaassa, kalpeassa niskassaan on kotoisa ja tuttu. Eikä häntä väsytä enää, sillä Jamesin läsnäolo on potkaissut hänet kunnolla hereille.
Hän tahtoo saada muuta tekemistä (kuin ajatella Regulusta, Regulusta, Regulusta ja siten miten voi selvitä), ja kääntyy siksi ympäri tönimään Jamesinkin hereille. Sarvihaaran silmät ovat täynnä unihouretta, iho peitonnukkainen ja väsymyksestä valkea, mutta hymy joka hänelle suoraan on kuin aurinko itse.
06:32
On Siriuksen idea lähteä jahtaamaan kosteita sumumerkkejä ja mennä sukeltamaan niiden sekaan – aluksi se kuulostaa hölmöltä mutta kuitenkin niin täysin vastustamattomalta, ettei James ajattele vieläkään tarvetta selvittää asiat heidän välillään, vaan heittää vaatteet mitenkuten niskaan ja seuraa Siriusta ulos uinuvasta talosta.
Kaikki muut nukkuvat vielä, maantie on autio ja kuin vain heille kahdelle tehty. Sirius näyttää väsyneemmältä kuin tavallisesti kävellessään hänen vieressään kädet lainanahkatakin taskun uumeniin hukkuneina (ovatkohan sormet yhtä lämpimät kuin hymy joka hänelle tarjotaan).
Linnutkin nukkuvat vielä, eikä kuulu mitään, heidän hitaita askeliaan lukuun ottamatta. James huomaa Siriuksen luisuvan kohti omia, salattuja maailmoja ja ajatuksiaan, ja taipuu itse samanlaisiin.
07:13
Kun hiljaisuutta on jatkunut monet minuutit ja kun he ovat kävelleet kauemmaksi kuin kertaakaan sinä vuonna James lopulta rykäisee. Sirius pysäyttää askeleensa (samalla hänet) ja katsoo häntä omituisella tavalla. Siinä on niin paljon tunteita, ajatuksia, toiveita ja pelkoja, ettei hän tajua puoliakaan niistä, ei edes yritä.
Mutta tietää hän haluaa, ja niitäkin asioita on monta. Selitys sille mitä Siriukselle on oikein tapahtunut (omituisempi kuin vielä koskaan ennen, vaitonainenkin, mutta hymyilee hänelle silti), yhteenveto siitä missä ja miten heidän suhteensa siitä eteenpäin kulkee.
Koska Sirius suuteli häntä kun he kohtasivat viimeksi mutta ilmestyy yllättäen pitkän hiljaaolon (mykkäkoulunko?) jälkeen hänen ovensa taakse, nukahtaa viereenkin. Eikä hän kykene hahmottamaan kuviota ollenkaan ja siksi hän sanoo: ”Jutellaan Sarvihaara hetki.”
07:15
Sirius on pelkkää syväjäätä heti kun James avaa suunsa, ja jotenkin hän tietää että on kaksi aihetta jotka täytyy selvittää. Eikä hän halua nostaa kumpaakaan esille, ei nyt eikä ehkä koskaan myöhemminkään.
”Mitä…”
”Minä pidän sinusta, enemmän kuin ystävänä”, Sirius paljastaa ja katselee jotain taivaalla, tai maassa olevaa, muttei missään nimessä Jamesin ilmettä.
Silloin, ensimmäisen suudelman aikaan hän vain teeskenteli olleensa humalassa, koska tarvitsi Jamesin läheisyyttä, keinolla millä hyvänsä. Niin kuin nytkin – ja ainoa mahdollisuus jonka hän näkee, on olla rehellinen (lopullinen poistuminen Mustien tyyssijasta ei ole lainkaan yhtä tärkeää).
Hän vain tunnustaa, ikään kuin vahingossa, pamauttaa totuuden ulos suustaan juuri silloin kun vähiten sitä aikoi (koska Sirius ei ikinä harkitse tai ajattele asioita loppuun saakka).
07:20
Nyt on Jamesin vuoro olla vaitonainen, pala joka tukkii hänen kurkkuaan on mahdoton murtaa tai pehmittää, päässään hän kuulee sanat kerta toisensa jälkeen.
Hän piti siitä suudelmasta enemmän kuin oli aluksi halunnut myöntääkään, mutta luuli sen vain uudeksi Siriuksen pelletempuksi tai känniseksi oikuksi. Mutta ei hän silti osannut ajatella mitään muuta kuin sitä, ei koulujen päättymistä, Sotaa, tai Lilyäkään.
Hän puree kieleensä ja alahuuleensa kaksikymmentä ahdistunutta ja hämmästynyttä koloa samalla kun vilkaisee, onko Sirius oikeasti tosissaan. On, hän näkee sen heti ja kalpenee ihan hitusen. Sellaisiin sanoihin pitäisi vastata jotain kuten ”minäkin sinusta” – kenelle tahansa muulle kuin Siriukselle koska Anturajalalle ei voi sanoa mitään sellaista.
07:23
Sirius rykii, siirtelee jalkojaan edestakaisin ja on välillä kirkuvanpunainen tai pelon tuhkanharmaa. Samalla hän kuitenkin ristii toiveikkaasti varpaansa ja sormensa ja odottaa vain tuomiotaan. Ei sen oikeasti pitänyt mennä niin, ehkä tämä oli kosto siitä ettei hän ollut enää Musta (ainakaan mielestään, mutta verestään aina).
”Minä lähdin muuten kotoa pysyvästi, en kestänyt sitä enää. Tämä voi olla ehkä vähän huono hetki kysyä, mutta…”
”Tottakai sinä voit olla meillä niin kauan kuin haluat”, James hymähtää vaikkei oikeasti olekaan iloinen, hän jotenkin arvasi sen ja osasi siksi odottaa pyyntöä. Vaalea taivas ja tumma maa ovat edelleen niin kovin kiinnostavaa katsottavaa, että valopilkku Siriuksen silmissä jää häneltä huomaamatta.
”Jos sinä et tunne samoin, menen punkkaamaan Remuksen perheen luokse vähäksi aikaa. En halua olla tiellä, uskotko?”
”Älä mene”, James tunnustaa ja punastuu sitten vuorostaan. Hänellä on yhtäkkiä hyvin alaston olo, sillä nyt se on sanottu. Älä mene.
07:26
Sirius ei uskonut että sydän voisi hakata niin kovaa kuin silloin, mutta kyllä se näköjään onnistuu. Se repii tietään luumassojen ja veriputouksien halki, ja se sydän kuuluu Jamesille, joka sanoo, ettei hän saa mennä. Vaikka hän juuri tunnusti osan tunteistaan.
He hapuilevat jyrkänteen liukkaasta reunasta otetta, pelastaja ja pelastettava ovat putoamassa, mutta kumpi onkaan kumpi? Sirius on aina ennen ajatellut, että James on hänen pelastajansa, mutta Jamesista huokuu päälle niin sakea suru, että ehkä roolijako on muuttumassa.
”Jos Lilyä ei olisi, voisiko meistä tulla jotain?” Sirius kysyy, ja on jo valmis vajoamaan maan tai meren syvyyksiin typeryytensä takia, mutta Jamesin alaspäin painunut pää nouseekin ylös ja katse palaa.
”Kuinka niin Lily? He ovat palanneet Ruikulin kanssa yhteen, etkö tiennyt? Tai palanneet ja palanneet, mutta ovat ainakin nyt yhdessä.”
Toivo joka hyökyy on ennen näkemätön ja horjuttaa hänet melkein polvilleen.07:28
”Minä luulin, että Lily vihasi Ruikulia”, hän sanoo, muttei ole virhekäsityksestä ollenkaan harmissaan. Paitsi että mitä toivoa hänellä silti olisi, olla Jamesin ottama, hänhän on koditon, pahan ja pimeän suvun kasvatti: ei kukaan sellaista oikeasti halua.
”Ei, ei pitkään aikaan”, James tunnustaa ja saa Siriuksen unohtamaan oman mitättömyytensä – Jameshan on menettänyt elämänsä rakkauden vihamiehelleen, eikä hän edes lohduta.
”Olen pahoillani.” Sanoissa kestää aivan liian kauan tulla ulos, mutta kyllä hän oikeasti tarkoittaa niitä. Miltä hänestä tuntuisi, jos hän menettäisi itse Jamesin viholliselleen (Lily olisi kaikista pahin vaikka onkin sievä)? Turvattomalta, katkerasta, mustasukkaiselta ja epäonnistuneelta.
”Älä ole, se on ihan okei. Koska minä luulen pitäväni eräästä toisesta.”
07:29
Sirius tarraa niin kovaa läheisestä puunrungosta että siitä aiheutuva ääni kuulostaa aivan liian äänekkäältä pelkkien puoliääneen lausuttujen sanojen jälkeen. Nytkö jo joku toinen?
”Ja se olet sinä Anturajalka, kaikesta huolimatta. Kun suutelit minua silloin, luulin että olit vain enemmän kännissä kuin normaalisti. Johtuiko se siinä?” Sirius ristii uudelleen sormensa ja varpaansa, vetää syvään henkeä ja vastaa: ”Ei, minä olin juonut ainoastaan yhden ainoan kermakaljan. Minä vain esitin, koska jos kaikki olisi mennyt pieleen, olisin voinut syyttää alkoholia kaikesta.”
”Et siis uskaltanut lähestyä minua muuten?” James kysyy, jokainen sana on aikaisempaa äänettömämpi ja katoaa aivan liian helposti kesäaamun viileyteen. Häpeän revontuli punertaa Siriuksen poskipäillä ja korvissa, katse poukkoilee hyrränä hänen jaloissaan. Mutta silti Sirius nyökkää, niin kuin olisi alistunut omaan heikkouteensa.
”Luulin, että olit Lilyn kanssa.”
”Mutta en ollut, Lily näki sen kaiken, teki omia johtopäätöksiään ja törmäsi kuin sattumalta Ruikuliin. Käsitin, että he puhuivat aamun asti ja päättivät yrittää.”
07:30
Epätoivon ristiaallokko on vähitellen tasoittumassa toivon nousuvedeksi Siriuksen sydänsopukoissa, Jameshan sanoi juuri hänen olevan se kenestä pitää, mutta he puhuvat yhä Lilystä joten hän ei usko sen olevan totta.
Äkkiä jossain läheisen aidan takana alkaa laulaa lintu, ja heti sen jälkeen toinen. Kolmas, neljäs, viides, Sirius ei enää pysty laskemaan tai erottamaan niitä sillä James on kävellyt ihan hänen eteensä niin, että hänen on pakko kohottaa kasvonsa. Nähdäkseen, mitä James tuntee.
”Anturajalka, sinä voit asua meillä niin pitkään kuin haluat. Vaikka elokuun viidenteen saakka. Olen pahoillani siitä mitä teillä kotona tapahtui, mutta olen silti iloinen että tulit lähdettyäsi meille.
”Kiitos… ja minä, no, pidän sinusta edelleen”, Sirius tunnustaa ja katsoo suoraan Jamesia silmiin. Niin suoraa, että näkee kuinka silmätkin hymyilevät.
07:31
Hymyn lisäksi James ainoastaan rutistaa hänet tiukasti syliinsä, ja tavallaan se on vastaus. Siitä, ettei Sirius ole enää yksin henkilökohtaisimman tunteensa kanssa. Eikä James päästä heti irti, vaan kietoutuu hänen ympärilleen, tuoksuu aamulta ja jännitykseltä.
Sirius tuoksuu ainoastaan toivolta (eli yhteiseltä aamukahvilta samasta kupista), pää Jamesin olkaa vasten. Jamesin huispaajasormet hipelöivät pitkiä, tummia hiuslaineita: se on kuin merkki, sähkönsiirtymä heidän molempien kehoihin, ja jotenkin Siriuksen sormet hipaisevat yhtäkkiä vaatteiden alla hänen terävää lantiotaan.
James hätkähtää, sillä se tuntuu jo nyt erilaiselta kuin Lilyn kanssa. Kosketus lähettää signaaleja jonnekin hyvin syvälle aivoihin, mutta ennen kaikkea hänen sydämeensä. Sinne osaan, jossa hän tietää rakastavansa Siriusta enemmän kuin mitään muuta.
08:05
He eivät tule takaisin kotiin käsi kädessä tai rakastuneet ilmeet kasvoillaan, mutta silti jotain on muuttunut. Rouva Potter huomaa sen olohuoneen ikkunasta, katselee kuinka pojat nostavat Siriuksen tiensivuun hylätyn moottoripyörän, vilkuttavat hänelle ja kääntyvät jo pois tutulta kotikadulta.
Sirius ajaa päin vastatuulta, huutaa ja ulvoo maailmalle, ja James tekee kaiken perässä melkein yhtä kovaa. Kädet puristavat tiukasti kylkiä, turhaan James vauhtia pelkää, sillä Sirius osaa ajaa eikä antaisi heidän ikinä kaatua märällä asvaltilla.
He ajavat ohi Kalmanhanaukion murheellisuuden, ja pysähtyvät ennen pitkää Lupinien taloon eteen. Remus ei ole kotona, hän lähti tapaamaan jotakuta – niin heille kerrottaan, mutta se ei haittaa. Kuutamolle voi kertoa joskus toiste, paljon myöhemmin.
A/N: Meinasin aluksi kirjoittaa jokaisesta tunnista jotain (eli 24 tällaista pientä pätkää) mutta hylkäsin ajatukset melko pian. Ja jos Regulus tuolla välissä tuntuu irtonaiselta, siitä ei kannata välittää, koska en aio poistaa sitä eräästä syystä
(Remus/Regulus maybe )