Ajautuneet (Daphne, Lavender, Bill, Fleur, Victoire; K-11)

[Sakura]

Nimi: Ajautuneet
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Daphne/Lavender, Daphne/Bill, Bill/Fleur, Victoire(/Teddy)
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: drama, angst, romance
Tiivistelmä: Laakeripuu, laventelia ja uppoavia laivoja.
Vastuuvapaus: Potter-maailma ei kuulu minulle enkä hyödy tästä tekstistä taloudellisesti.

A/N: Noniin. Tämä tavallaan olikin täällä jo kerran, mutta tunsin tarvetta kehittää ajatusta eteenpäin. (/Ja voi olla ettei tää ole vieläkään niin hiottu kuin toivoisin, mutta en vain koskaan jaksa hautoa näitä tarpeeksi kauan.) En tiedä kuinka epäuskottava idea on, mutta olen siitä silti aika innoissani. Toivottavasti tarinaan on mahdollista päästä kärryille; mietin kauan mainitsenko kertojien nimet ja päädyin lopulta jättämään ne pois (/9.8. kertojat lisätty). Tahtoisin siis kovasti kuulla ymmärtääkö kukaan tästä mitään ja miten toteutus muuten toimii, jos toimii! :)


Ajautuneet


2002 - Daphne

Lavenderin ruumis huuhtoutui aamuvarhaisella rantaan. Se oli ollut kauan poissa; en ollut käsittänyt että kuitenkin niin lähellä. Vesi oli vihreää. Kartanon seinillä kasvoi taas vähän enemmän sammalta. Sisällä taulujen jälkeensä jättämät tummuneet suorakulmiot huusivat tyhjyyttään. Astoria oli hakenut vähin äänin muotokuvat ja perintöhopeat uuteen, soveliaaseen kotiinsa.

Eteishallin senkillä lojui nippu kuihtuneita ruusuja.

Mies auttoi minua hautaamaan ruumiin, hän tiesi kuinka tehdä sen kunnioittavasti. Aurinko haparoi pilvimassassa, minä olin horroksessa. Ripottelin haudalle kuivattuja yrttejä.

Muistelin pakkasen rohduttamia huulia, sinisuonisia reisiä, ruskeita kastanjakiharoita. Arpia jotka veivät niin syvälle etten voinut seurata.

Lopuksi mies saattoi minut ovelle ja lähti kotiin. Hänen öljykangastakkinsa jäi harteilleni.

Kuura ja pimeys tulivat sinä iltana.



1999 - Bill

Tapasimme kahvilassa. Nainen oli pukeutunut hillitysti, vaaleine hiuksineen hän jopa muistutti etäisesti vaimoani. Etäinen hän olikin, viileä ja sulkeutunut. Ylpeä, kenties.

Hän pyysi apua.

Mutta en minä ole ihmissusi, sanoin. Olin onnekas enkä ehtinyt saada täyttä tartuntaa.

Lusikka kilahti asetille, kuppi jäi puolitiehen matkalla huulille. Hänen liikkeensä olivat kireitä ja nykiviä kuin katkeilevassa muistossa.

Laiva uppoaa.
Lumisadetta.

Hän muistutti haaksirikkoutuneen purjelaivan keulakuvaa. Puusta veistettyä, suolaveden hiomaa. Naista joka ajautuu myrskyn jälkeen rantaan.

Myöhemmin näin hänet uudestaan, keittiössään teehöyryn lävitse, hetkeksi helpottuneena, jäsenet sulaneina ja silmissä vuorovesilampareet. Hän ei ollut enää ollenkaan viileä.

Hän ei päästänyt ääntäkään, kun naulasin hänen ranteensa kellarin homeisille seinille, ja vaikka kaadoimme pölyyntyneet mehu- ja viinipullot lattialle. Sinisiä ja vihreitä lasinpaloja. Hänen nilkkaansa tuli haava ja se oli viedä minulta järjen.

Emme juoneet viiniä. Eteisessä hän oli jälleen kylmä kartanonhaltija. Se on yksilöllistä, sanoin. Anna hänelle aikaa sopeutua.

En osannut auttaa heitä sen enempää.



1995-1998 - Lavender

Väisty, sinä sanoit kerran käytävällä. Minä olin arka ja hymyilin kaikille.

En tiedä miten erehdyimme juttelemaan kirjastossa: rohkelikko ja luihuinen. Siinä kuitenkin puhuimme liemistä, minä tuskailin läksyjen kanssa ja sinä inhosit Kalkarosta. Koska sillä oli likaiset hiukset ja iso nenä, eikä se antanut parempaa arvosanaa vaikka olisi punannut huuliaan tunnilla ja hymyillyt.

Minä olisin antanut sinulle parhaimmat mahdolliset pisteet. Olit kaunis ja viisas etkä oikeastaan ilkeä, vaikka luulin silloin että kaikki luihuiset olisivat.

Sitten kerran Tylyahossa me suutelimme. Nukkaa neulepuseroissa ja kaakaota kielellä. Se oli tavallaan vahinko, niin kai kaikki alkaa. Jäästä vedeksi, höyryksi taivaalle.

Isä pakotti minut pienenä paljain jaloin lumihankeen, kun olin tehnyt pahoja. Olen tehnyt pakkasen kanssa sopimuksen.

Ajattelin sinua aina kun kylmä tuuli kävi makuuhuoneen ikkunasta.

Meillä oli myös hölmö kaunis ajatuksemme Italiasta: valkoisesta talosta, ikuisesta lämmöstä, merinäköalasta. Puutarhassa kasvaa laakeripuu, minä istutan sen alle laventelia.

En voinut kuvitella käsiäsi mullassa.

Ehkä nautit siitä että sait kääntää selkäsi tietäen minun katsovan perääsi, ja sitten kutsuit minua taas. Et voinut käsittää että minä olin niin inhimillinen, tyttömäinen, heikko. Et koskaan kestänyt kun itkin.

Ajattelin sinua aina kun suutelin Ron Weasleytä, sinua ja sitä kuinka silloin varmasti halusit tehdä kidutuskirouksia hämähäkeille ja kaikille.

Sokeria. Kyynelvanoja.
Puuterilunta paidan alla, sulanutta,

ja verta.

Viimeinen muistikuvani sinusta sellaisena kuin silloin olit on Tylypahkan taistelusta. Väisty, tiuskaisit jollekin. Näin sinut läpikuultavana kuin aaveen, haavekuvan, jo puoliksi himmenneen.

Sitten kynnet, hampaat, kipu. Ja kun heräsin, kaikki oli harmaata ja turtaa, enkä tuntenut enää itseäni.



2007 - Victoire

Isä on ollut hyvä. Ensimmäisessä muistossani olen hänen sylissään ja kiskon hänen punaista karheaa tukkaansa.

Äidin hiukset vain liukuivat sormien välistä.

Muistan myös raskaat askeleet suljettujen ovien takana. Isällä on lempeä luonne mutta hän kiivastuu helposti. Silloin isä menee toiseen huoneeseen, jotta voisi olla vihainen seinille eikä meille. Se johtuu hänen onnettomuudestaan, äiti sanoo. Minä toivoisin, ettei isä aina pidättelisi itseään. Se ei tee hyvää.

Muuten isä on kiltti eikä tekisi pahaa kärpäsellekään. Hän jaksaa leikkiä kanssasi vaikka kuinka kauan. Äiti kyllästyy aina nopeasti ja menee silittämään pöytäliinoja tai maalaamaan öljyväreillään.

Isä ja äiti eivät yleensä riitele, mutta kerran kuulin kun äiti itki ja huusi pahasti ja särki lempimaljakkonsa. Isä ei koskaan korota ääntään, mutta hänkään ei kuulostanut iloiselta. En saanut selvää sanoista, ja sitten tulin itsekin surulliseksi ja menin leikkimään pienoislohikäärmekokoelmallani.

Yksi isän ystävä tuli pian sen jälkeen käymään. Hän oli surullisimman näköinen nainen jonka olen koskaan nähnyt. En tiedä miksi äiti ei ensin pitänyt hänestä, mutta sitten heistä tuli ystäviä. He näyttävät melkein kaksosilta, ja nyt Daphne-täti on minunkin ystäväni.

Hän on yksinäinen, isä selitti kun kysyin miksi Daphne-täti oli niin usein meillä kylässä. Hän on menettänyt rakkaansa ja hänellä on huonot välit siskoonsa.

Minä en aio ikinä menettää rakkaitani, siitä olen varma. Enkä hankkia huonoja välejä siskooni, jos joskus sellaisen saan.



2054 - Fleur

Mietin vieläkin joskus, oliko oikein ottaa Daphne kuin jäseneksi perheeseemme. Mistä sain kaiken sen voiman silloin? En ole ikinä ollut erityisen jalomielinen tai myötätuntoinen ihminen, enkä olisi voinut kuvitella että antaisin sellaisen nöyryytyksen anteeksi. Niin helposti, niin hiljaa.

Luottamukseni Billiin oli tietysti yhtä sirpaleina kuin häälahjavaasimme lattialla, mutta kuten senkin sai taiottua ehjäksi, meidän suhteemme elpyi. Hitaasti, pienenpienin hyönteisen askelin.

Ehkä se johtui ylpeydestäni. En voinut antaa periksi. Perhe on aina ollut minulle tärkeä arvo, ja se oli pidettävä kasassa Victoiren vuoksi. Ja kaikkien muiden jotka katsoivat.

Toivon ettei Victoire kärsinyt kovasti kireästä ilmapiiristä. Emme ole puhuneet asiasta, mutta ainakin hän piti Daphne-tädistään, kuten hän tätä kutsui. Lopulta minäkin hyväksyin Daphnen vierailut. Me joimme yhdessä seljaviiniä ja hihitimme sohvalla Billille, kun hän laittoi suolaa kahviinsa sokerin sijaan. Tai teki milloin mitäkin; en muista mikä siinä oli aina niin hauskaa. Kenties se oli meidän tapamme katkoa ilmassa vielä häälyviä jännitelankoja.

Enää en ole katkera Daphnelle. Hänen tarinansa on surullinen, ja minun tarinani olisi toki ollut onnellisempi ilman häntä, mutta mennyttä aikaa ei saa takaisin eikä tekojamme voi enää muuttaa. Tämä on nyt meidän tarinamme, ja olen siitä kiitollinen. Olen lopulta ainoa nainen jota Bill rakasti, ja Daphne rakasti ainoastaan sitä kummallista kuollutta susityttöään. Nyt kun Billkin on poissa, me istumme iltapäivisin juomassa teetä, kaksi vanhaa naista. Vieläkin kuin kaksi marjaa, sanoo Victoire tuodessaan pöytään tuoreita skonsseja. Teddy intoutuu juttelemaan Daphnen kanssa ihmissusista, ja minä hymyilen muistoilleni.

[Funtion]

En olisi ilman katsua tähän kommentoinut. Miksi? Koska en ymmärtänyt. Mä luin tän ja sanoin katsulle, että mähän en tuota kommentoi, sillä mä en tajunnut mitään, jonka jälkeen katsu selitti tän mulle juurta jaksaen ja koin ahaa!-elämyksen.

Ajattelin sinua aina kun suutelin Ron Weasleytä, sinua ja sitä kuinka silloin varmasti halusit tehdä kidutuskirouksia hämähäkeille ja kaikille.
Mietin miksi hitossa tää sama lause on tässä kuin siinä aiemmassakin… no kappas, oot mennyt poistamaan sen aiemman oneshotin, jonka luin mutta jota en ehtinyt kommentoida! (Se oli vaikea ja sekava.) Sitten tajusin, hetken päästä, että "Tämä tavallaan olikin täällä jo kerran, mutta tunsin tarvetta kehittää ajatusta eteenpäin." se aiempi oneshotti oli siis aiempi versio tästä… hullua, en olisi mitenkään osannut yhdistää tätä ja sitä samaksi tekstiksi! Tai siis niin. Vaikka mä en tätä aluksi tajunnutkaan, niin sitten kun tajusin, tässä oli järkeä. Mutta se edellinen… ehkä olisin tarvinnut katsun "suomentamaan" senkin mulle.
(Ja nyt naurahtelen kun tuo kidutuskirouksia hämähäkeille ja kaikille on niin tuttu ja mä oon lukenut sen aiemmin shotin ja —!)

Toivottavasti tarinaan on mahdollista päästä kärryille; mietin kauan mainitsenko kertojien nimet ja päädyin lopulta jättämään ne pois.

Enttententtenteelikamentten. Olisit miettinyt kauemmin. Tai sitten sattuma oli väärässä. Mä olin kaivannut tähän ne kertojat. Mä en tajunnut yhtään mitä missäkin tapahtui, ketä kussakin tekstissä oli, siis mitä mitä mitä, ennen kuin tuo ihana katsu selitti tän mulle. En mä turhaan oo hidas hämäläinen.

Eli ekassa Bill on tullut auttamaan hautaamaan Lavenderin, joka oli ihmissusi… mutta miksi toisessa pätkässä Daphne on pyytänyt apua Billiltä ja "Hän ei päästänyt ääntäkään, kun naulasin hänen ranteensa kellarin homeisille seinille, ja vaikka kaadoimme pölyyntyneet mehu- ja viinipullot lattialle." hän naulaa… Lavenderin? seinään. Siis mitä, miksi.

Vuonna 2007 Daphne tulee ns. perheenjäseneksi? Bill sen varmaan sinne toi… (joo, nää kaikki "oivallukset" tapahtumista on katsun mietteitä… mullon tässä auki sen ja mun mesen keskusteluhistoria, jotta pystyisin kommentoimaan tätä ficciä). Viimeisessä on taas Fleurin näkökulma, taustalla Victoire/Teddyä… Bill on kuollut? Daphne ja Fleur… Daphne rakasti ainoastaan "sitä kummallista kuollutta susityttöään" eli Lavenderia… ja Fleur on ainoa nainen, jota Bill rakasti… eli goodbye kolmiodraama, shotti saikin ns. onnellisen lopun!

Tää on kirjoitettu ihan mielettömän hienosti. On vaikeaa lainata lempikohtia, kun tuntuu että rakastan jokaista lausetta. Ainoa iso pitkä miinus tulee juurikin siitä, ettet maininnut kertojia. Jos olisit, mä olisin tajunnut tämän, enkä keksis tästä varmaan mitään negatiivista… tää koko idea on aika hiton hieno. Tavallaan kytket sen loistavasti canoniin, niin että se voisi olla totta. Nää pätkät on hienoja "välähdyksiä"… ne kaikki ei edes ole vuosien mukaan aikajärjestyksessä, pidän siitä. Paljon hahmoja, onko niitä ehkä hieman liikaa? Aitoa, aitoa, hurmaavaa. Mun kommentti tästä on mitä oudoin, mutta niin on tekstikin.

Tää on ehdottomasti yksi sun parhaimpia tekstejäs — isosta miinuksesta huolimatta. Mä olin niin häkeltynyt, kun katsu selitti tän mulle… mä oon vieläkin häkeltynyt tästä, mä oon lukenut tän varmaan satatuhattamiljoona kertaa. Hyvä että veit tätä ajatusta eteenpäin. Tosin täytyy myöntää, että tätäkin olisi voinut vielä viedä eteenpäin, mutta toteutus olisi siten saattanut kärsiä. Mun mielestä tää on ihan hyvä tällaisena (...ihan hyvä... tää oli vähän enemmänkin kuin pelkästään ihan hyvä!)

Huh vau. Kiitos tästä! <3

(Ps. Kiitos myös katsulle!)

// Edit. Herranen aika! Sä oot mennyt vaihtamaan tuon otsikon! Onneks! Mä en tykännyt siitä aiemmasta, sillä sulkeet. Tää on jotenkin yksinkertaisempi ja hienompi. Haha miten vasta nyt huomasin tuon otsikon vaihdoksen...

[Sakura]

Huh toi oli hyvä kommentti, superkiitos fierté! Nyt tulee kilometrivastaus, mutta tätä ei voi olla pohtimatta ääneen 8) Tajusin nyt itsekin, että teksti ei (luonnollisesti) voi avautua lukijalle niin kuin mulle, jolla on jo kaikki taustatieto & -tarina päässä. Joten taidanpa lisätä ne kertojien nimet tuonne, koska tarkoitus ei ollut tehdä tästä liian kryptistä. Epäkronologinen järjestys varmaan vielä vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista, ja olisin ehkä heti alussa voinut mainita lähtökohdan, joka oli sellainen oletus, että kun Lavender joutui Tylypahkan taistelussa Fenririn hyökkäyksen kohteeksi, niin se ei kuollut/pelastunut kokonaan vaan sai pureman ja siitä tuli ihmissusi.

Toi toinen pätkä on varmaan aika hämärä. D luulee että Bill on ihmissusi ja pyytää apua, koska Lavender, joka on nyt ihmissusi, ei ole oikein sinut tilansa kanssa. Ja sillä ja Daphnella on siis suhde. Ja tuossa kakkospätkässä oli tarkoitus kuvata Daphnelle ja Billillekin suhde. Ehkä tulkinnanvaraisin viittaus seksiin ever? :D Naulata (Daphnen) ranteet seinään oli vissiin aika köyhä kielikuva, ja pullojen kaataminen... Sitten L kuolee ja Bill tarjoaa Daphnelle ystävyyttä. Oikeastaan tossa 2002-2007 on liian monta vuotta välissä, mutta ajattelin että Victoire muistelee vuonna 2007 aikasempia tapahtumia eli D "tuli taloon" jo vähän aiemmin. Kuinka monimutkaiselta tää voi kuulostaa? :D Olisi ehkä pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja kirjoittaa kunnolla pitkästi ja kerronnallisesti, mutta yritän aina mennä sieltä missä aita on matalin ja tarvitsee mahdollisimman vähän sanoja :-) Mutta kiva että joku on kuitenkin jotain tästä tajunnut, kun nuo oivallukset osuivat aikalailla oikeaan!

Tämä on tosiaan versio siitä aikaisemmasta pätkästä, joka oli oikein kurja ja siksi halusin kehittää sitä, koska tää idea oli kiva ja kummitteli mulle jo vähän silloinkin, vaikka en jaksanut sitä vielä toteuttaa. Ja otsikon muutin kun se alkoi tuntua liian koomiselta, hyvä jos toimii noin! Ei ehkä pitäisi kajota jo kerran julkaistuun tekstiin, mutta en vain osaa pitää näppejäni erossa jos tulee mieleen jotain muokkaamisen aihetta. Iso kiitos vielä kommentista, auttoi muakin näkemään tätä tekstiä vähän laajemmasta kulmasta.


Hahaa, arvostan jos joku muu tämän ehkä lukenut uskaltautuu vielä kommentoimaan :)

[Renneto]

On ollut hirveän huono omatunto, kun fikkisi ovat mielettömiä mutta eivät saa kommentteja. Kirjoitan nyt tämän, jotta tietäisit, että luetaan, mutta luettuasi ehkä tiedät, miksen kommentoi...

Minä en tajunnut tästä mitään, oikeasti. Tämä ei johdu tekstistä vaan siitä, etten osaa napata oikeista asioista kiinni. Vihjaat kyllä, mutta jotenkin kaarran aina väärälle puolelle. Daphne muistuttaa haaksirikkoutuneen laivan keulakuvaa mutta se on Lavender, joka haaksirikkoutuu? Ajattelin, ettei Lavender sopeudu, se menee ja tappaa itsensä tai ehkä Daphne jää kiinni ja Lavender menee ja tappaa itsensä, tai ei, koska on niin monta vuotta.

Luin molemmat versiot eli nimillä ja ilman ja kahdella eri otsikolla mutten ole varma, kuinka paljon asiat selkenivät - minulle. Luulen, että monet saavat juonen päästä kiinni paremmin, kun on enemmän tarttumapintaa. 

Minun olisi itse ehkä pitänyt lukea esimerkiksi kirjasarja nimeltä Harry Potter voidakseni lukea tämän. En minä muista ketään Daphnea! Kuka hemmetin luihuis-Daphne, niillähän oli vain Pansy! Ja mikä Lavenderia vaivaa?

Ja niin edelleen. Mutta tunnustin tuon vain siksi, ettet ala ihmetellä, miksen ymmärrä, se on ihan minun vikani!

Minä taas hirttäydyn vääriin asioihin, hämäydyn, kun mies-nainen-puhuttelu jatkuu. En pelkästään siksi, että nimet helpottavat seuraamista vaan koska puhuttelu kertoo suhteista. Ja Billillä oli suhde Daphneen, siis suhde, ei vaan yksi kiihkeä homeinen naulainen yö, mutta hänelle silti nainen ja en voi suhteuttaa kuvioita Fleuriin, koska tämä ei mahdu vuoteen 1999 ja mutta siis Daphnekin puhuttelee vuonna 2002 miestä mies eikä se mies taida olla Bill ja "yksi isän ystävä" ja sitten Daphne-täti, miksei saman tien Daphne-täti kun kuitenkin muistellaan, en tiedä, lopulta kai hirttäydyin. Mutta pidin ei-ihmissusi-Billistä, joka sekoaa verestä.

Ja Victoire oli suosikkini, tarkkasilmäiset ja aistivaiset lapset ovat parhaita kertojia! Ja menevät sitten leikkimään pienoislohikäärmeillä.

Tässä oli paljon hahmoja, tai minulle paljon. Piti sopeutua nopeasti uuteen näkökulmaan ja Fleuriin, jolle kulissit olivat yllättävän tärkeät ainakin jossain vaiheessa. Mutta pidin, pidin vaihtelusta ja erilaisista päistä, sellainen saa sydämen läpättämään.

Pidin niistä punaisista langoista, jotka tekivät tästä tilkkutäkistä peiton. Koska hirttäydyin hahmoihin, hain suuntaa pikemminkin kielestäsi, koska tietenkin tykkään siitä erittäin paljon, se on jäätävää kesähelteellä ja lämmintä talvella, suunnitelmallista ja vauhkoa, kaikenlaista kivaa. Ja se auttoi minua kartalle, kai. Minä pidin merinäköaloista, kartanoista, höyryistä ja lumista ja lopusta, jossa kaikki peilautuu ja kietoutuu ihanalle kerälle.

... ja nyt varmaan ymmärrät, miksen ole kommentoinut, ahaha!

//

Ja minun ei tosiaankaan pitäisi kommentoida. Yritin sanoa, että vaikka tämä meni minulta ohitse, niin se oli pitkälti omaa syytäni. :) Teksti oli hyvä!

//

Luulen, että monet lukijat ovat saaneet valtavat kiksit lukiessaan ja ratkoessaan tätä. :)

[Sakura]

Täytyy siis todeta että tämä todella meni vähän överiksi :D Mulla on paha tapa kirjoittaa pahemmin miettimättä. Tai mietin kyllä kieltä mutta en aina tarpeeksi niitä juttuja siellä taustalla. Tai en itsekään hahmota kaikkia merkityksiä kirjoitusvaiheessa (syytän siis alitajuntaani, kyllä!). Nyt voisin ajatella esimerkiksi tuon haaksirikon niin, että Lavender ehkä ns. haaksirikkoutui mutta Daphne oli se keulakuva joka säilyi ja ajautui rantaan. Tai se voi olla ihan mitä vaan, tuollaiset liian laveat kielikuvat ovat kieltämättä hankalia kun ne voivat viedä juttua ihan mihin suuntaan vaan... Vuosiluvut mulla menee yleensä aina metsään kun en jaksa laskeskella niitä tarpeeksi tarkkaan haha. Ja Daphnea ei välttämättä ole edes mainittu kirjoissa, saati Lavenderin kohtaloa, en muista, eli kirjojen syvällisemmästä tuntemuksesta ei välttämättä ole apua. Enkä edes tiedä mikä noiden mies-naisittelujen funktio tarinan kannalta on. Käytännöllisyys kunniaan ja niin...

Kiva jos tykkäsit Victoiresta, luulin etten osaa kirjoittaa lapsia ollenkaan! Ja mikä vaan kommentti on aina parempi kuin ei mitään, vaikka se olisikin vain ”en ymmärtänyt mitään”, ja oli tuo nyt vähän enemmän :-) Hyvä että joudun itsekin miettimään missä kohdin upposin liian syvälle epämääräisyyksiin. Kiitän siis suuresti kommentista, Renne!

// Joo siis kyllä mä niinkin tuon ymmärsin, mutta en usko että tajuamattomuus voi olla paljonkaan lukijan syytä, ja vahvasti veikkaan ettei moni muukaan tajuaisi tästä mitään :-)

[Effect]

Hei haluan vaan sanoa, että minun mielestäni tämä ei ollut epäselkeä! Tosin olet ilmeisesti lisännyt tuonne kertojia, mutta kuitenkin. :-)

Tykkäsin. Tämä on ihanan herkkä. Tulee sellainen jännä olo, että jos tätä ficciä vaikkapa lukisi kovalla äänellä, se särkyisi. Hmm meneeköhän tämä kommenttikin vähän kryptiseksi? :-D Siltä minusta joka tapauksessa tuntuu. Mutta joo, on myös kivaa, että vaikka herkkä tunnelma säilyy, jokaisen kertojan osuudessa on oma sävynsä.

Ensimmäinen, siis Daphne. Kuihtuneet ruusut, tyhjältä tuntuva talo, kuura ja pimeys - kaikki nämä tekevät tästä tunnelmasta tosi aidon. Rakas on kuollut ja tuntuu ettei ikinä enää olisi onnellinen. Voih kuinka surullista ! 

Muistelin pakkasen rohduttamia huulia, sinisuonisia reisiä, ruskeita kastanjakiharoita. Arpia jotka veivät niin syvälle etten voinut seurata.

Lempikohtani! Etenkin tuo lause "Arpia jotka..." Kun luin ensimmäistä kertaa, en vielä tajunnut lauseen merkitystä. Se aukesi tietenkin paremmin kun oli lukenut loput pätkistä.


Seuraavana oli Billin osuus. En ihan saa kiinni siitä, mikä saa Daphnen ja Billin tunteidensa valtaan (vai onko siinä ylipäätään mitään tunnetta? Tätä juuri tarkoitan :-/). Se ei kuitenkaan tunnu niin merkitykselliseltä, kun pääsee osan loppuun, "En voinut auttaa heitä sen enempää". Niin surullinen lopetus, sopii tuohon tosi hyvin! ...Silti, tämä itse pettäminen jää vähän irralliseksi ottaen huomioon, että se on aika tärkeä käänne juonen kannalta.

Lavenderin kohta oli ehkäpä suosikkini. Hyvä, että tässä käsitellään sitä, miten lopulta Daphne ja Lavender olivat päätyneet yhteen, ja vielä näin nätisti! Tämän osan sävy on vähän iloisempi kuin aiempien, mikä myös on minusta kivaa. Suruun ei ole juututtu vaan, kuten jo mainitsinkin, vaikka herkkä tunnelma pysyy niin sävyt vaihtelevat. Lempikohtanikin tässä ovat:

Puutarhassa kasvaa laakeripuu, minä istutan sen alle laventelia.
En voinut kuvitella käsiäsi mullassa.

Ajattelin sinua aina kun suutelin Ron Weasleytä, sinua ja sitä kuinka silloin varmasti halusit tehdä kidutuskirouksia hämähäkeille ja kaikille.

Hauska, että myös Victoiren näkökulma on tässä esillä. Fleurin kappale kokoaa koko tekstin hyvin kokonaisuudeksi. Siinä kerrotaan vähän yleisesti kaikesta, mutta myös mitä Fleur tuntee. Ihana, että tässä on onnellinen loppu ja he pysyivät vanhuuteen saakka ystävinä kaikista huolimatta :')


Tykkään siitä, etteivät pätkät menneet aikajärjestyksessä ja ettei niistä heti paljastunut kaikkea. Juonikiemurat selvisivät pikkuhiljaa soljuvan kerronnan mukana, kaikki omalla ajallaan. Luin tämän kaksi kertaa, koska halusin tietää miltä kaikki kuulostaa kun tiedän loppuratkaisun, ja se kannatti. Huomasin monta hienoa juttua, jotka ekalla kerralla oli jäänyt pimentoon :-)

Toivottavasti tästä kommentista saa edes jotain selkoa, tuntuu että ajatus tällä hetkellä takkuilee ja kommentin kirjoittaminen on kuin juoksisi maratonin :-D Sen verran ainakin ymmärtää varmasti, että tykkään tästä tosi paljon

[Sakura]

Effect, kiva kuulla ettei tämä ollut mielestäsi epäselkeä! Kertojat tosiaan lisäsin jälkikäteen, joten aluksi tää oli paljon sekavampi, ja onhan se vieläkin melkoisen... Hyvä jos noissa kertojaäänissä oli havaittava oma sävynsä, pelkään joskus että tasapäistän aina kertojat kaikki samanlaisiksi. Tuota Billin osuutta en ehkä miettinyt tarpeeksi ja se jääkin aika irralliseksi, en tiedä itsekään mikä saa heidät tunteidensa valtaan vai oliko niitä edes. Ja jännä että pidit Lavenderin pätkästä eniten, sen kirjoittaminen oli näistä hankalinta, mutta ehkä vääntö tuotti lopulta jotain tuloksia. Sain kyllä kommentista selkoa, kiitos kovasti :)