Nimi: Suomuja sormissa
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Hermione/Charlie
Ikäraja: S
Tyylilaji: arkinen tunnelmointi, perusdraama romanssivivahteella
Varoitukset: viittaus seksiin
Tiivistelmä: Bill katsoo silmiin ja tarjoaa juustokakun jämiä. Mietin onko Charlie kertonut.
Vastuuvapaus: Potter-hahmot ja maailma eivät kuulu minulle. En hyödy tekstistä rahallisesti.
A/N: Oon tänään ankara itselleni, mutta jos kuitenkin jätän kaikkien epäkohtien luetteloinnin välistä. Ne voi löytää lukemalla eteenpäin (hyvä myyntipuhe eikö?). Eli Charlien ja Hermionen hahmottelua, sijoittuu luullakseni kesään Harryn ja kumppaneiden kuudennen kouluvuoden jälkeen. Kommentit on kivoi!
Suomuja sormissa
Me juoksemme talolta metsikköön, päivä on pysähtynyt ja kuuma. Charlien askeleet uppoavat takanani heinikkoon. Ilma ei väisty tieltämme vaikka syöksymme sitä päin, ei tuulenvirettäkään. Sitten varjo. Hidastan vauhtia, Charlie hölkkää vielä muutaman askeleen. Hän vilkaisee minua olkansa yli ja virnistää. Paidanselkämyksessä on hikiläikkä, lihakset liikkuvat letkeästi kuin gepardilla. Se on tuulen alla ja vasta etsiskelee saalista.
Minä seuraan häntä syvemmälle vihreään hämärään.
Kuulen puron ennen kuin näen sen. Lehtien huminan, linnut. Charlie kyykistyy rantaan ja kokeilee veden lämpötilaa. Hän roiskaisee laiskasti pisaroita suuntaani, kun pysähdyn hänen viereensä. Tuuppaan häntä olkapäähän, mutta en jaksa suuttua. Hän on jäntevä ja tuskin horjahtaa.
Molly haluaa savustaa taimenia, ja me vastaamme tänään kalastamisesta. Ron ei pidä kaloista, Harrylla on liikaa ajateltavaa, Bill hermoilee häitä, Fleuria ei voi edes kuvitella. Muillakin kai kiireitä. Hermione saa kelvata, Charlie sanoi ja nauroi. Pysähtyi taakseni kun tein keittiössä tiskiloitsua, hengitti minua ja ojensi teepannun. Sinä kesänä oli tapahtunut asioita, kasvimaan katveessa ja vintillä pölyisten verhojen tuoksussa.
Vesi polveilee ruskeankirjavilla kivillä. Olen jo heilauttamassa sauvaani, tulejo Salmo trutta, kun Charlie pysäyttää minut. Hän tarttuu käsivarteeni ja vääntää sen lempeästi selkäni taa, tulee lähellä, ei tehdä siitä liian helppoa. ”Sinä teet loitsun joka tainnuttaa kalat ja minä haavin ne virrasta”, Charlie sanoo. ”Se ei vahingoita niitä jotka jäävät jäljelle. Vain saalis tapetaan.”
”Hyvä on, herra kalamestari.”
Charlie heittää paitansa pois, käärii lahkeensa ja kahlaa varmoin, varovaisin askelin veteen. Meidän ei tarvitse puhua. Loitsu poreilee purossa. Ohitseni vilahtelee hopealäikkiä, Charlie poimii ne vaivatta haaviin. Otamme neljätoista pientä, se riittää. Kalat suhahtelevat ympäriinsä saavissa.
”Nyt likainen työ”, Charlie sanoo. Taimen sätkii hänen otteessaan puunjuurta vasten, kunnes – isku. Kiduksista valuu verinoro. Charlie viiltää kalan vatsan auki ja suolistaa sen. Kyykistyn katsomaan. ”Miksikö en taio?” Charlie arvaa kysymykseni nostamatta katsettaan työstä. ”Pidän tästä.” Hän kohauttaa hartioitaan. ”Se on kunnianosoitus näille kaloille. Kokeile.”
Ojennan käteni. Kala on viileä ja liukas, evien reunat karheita, Charlien sormet lämpimät. Perkaaminen ei tunnu niin pahalta kuin näyttää. Olemme pian valmiita, ja pesen käsiäni purossa. Palmikosta irtoilee suortuvia jotka liimautuvat kaulalleni. Charlie tulee viereeni. Vesi vie suomut ja veren mennessään.
”Mennäänkö uimaan?”
Pyöräytän silmiäni: ”Liian kylmää.”
Charlie irvistää. Hän kaappaa vettä kämmeniinsä, ja sitten vesi on kasvoillani ja valuu kaulalleni hänen käsiensä mukana. Hän suutelee minua, huulet ovat kuumat, tutut. Parransänki. Vesipisaroita hiuksissa.
Maa on lämmin ja tuoksuu mausteiselta, kun kiemurtelen ulos shortseistani. Charlie haluaa minut päälleen. Polviin tarttuu kariketta, paidan alla on ehkä muurahainen. Charlie jättää kosteita kädenjälkiä iholleni. Upotan sormet multaan, Charlien hiuksiin. Puut ottavat äänemme vastaan ja kietovat ne sammaleeseen.
Kun makaan Charlien vierellä ja katselen taivasta, minun tulee kylmä. Oksien välistä pilkottaa pilviä ohikulkumatkalla. Pyyhin polvesta puoliksi maatuneita lehtiä, seurailen sormella pisamia Charlien rinnalla. Lopulta nousemme ja peseydymme purossa. Se on kylmää. Iho muuttuu vedessä kiveksi, vaaleaksi ja välkehtiväksi. Pukeudumme, Charlie poimii roskan hiuksistani. Palmikko kuntoon. Jälkeemme jää vain painaumia karikkeessa ja neljäntoista taimenen sisälmykset, kun lähdemme kävellen.
Päivä viilenee iltaa kohti. Taimenet ovat maukkaita, ja jälkiruuaksi Molly on tehnyt juustokakkua. Pimeän tultua istumme kuistilla pienten lyhtyjen valossa. Menninkäiset kihertelevät punaherukkapensaassa. Huomenna kitketään ne, sanoo Bill. Harry näyttää väsyneeltä. Huomaan kaipaavani Ginnyn kanssa kuiskuttelua, yhdessä peiton alla kikattamista, huolettomuutta. Sivusilmällä lueskelen paksua kirjaa Itäisen Euroopan velhoyhteisön ominaispiirteistä ja niiden historiasta. Ron kysyy mikä se on, miksi luen sitä. Kaikki tieto on hyödyllistä, minä vastaan. Katseeni juuttuu luvun Lohikäärmekulttuurin kehitys Romaniassa kohdalle. Kaikki tieto on hyödyllistä.
Ron ei pidä kaloista.
Katsomatta tunnen Charlien läsnäolon jossakin kuistin toisella puolen. Yrttinen piipputupakka tuoksuu. Hän on kuin nukkuva tulivuori. Levollinen ja ajaton, mutta sisällä kytee. Jotain ilkikurista ja muutakin.
En ole vieläkään osannut päättää onko hänen elementtinsä vesi vai maa.
Myöhemmin alkaa sataa. Herään aamuyöstä vessaan. Bill ja Charlie istuvat keittiössä kahvipannun ja rommipullon kanssa, toivotan heille hyvää huomenta. Minulla on ylläni suuri vaaleansininen t-paita. Bill katsoo silmiin ja tarjoaa juustokakun jämiä. Mietin onko Charlie kertonut. Ehkä he puhuvat Fleurista, kaipuusta ulkomaille, sodasta. Egyptistä ja Romaniasta. Hääpuvuista, hairahduksista. Charliella on hiuksia silmillä. Hän vilkaisee minua, katsoo sitten päästä varpaisiin.
Hymyilen itsekseni portaissa matkalla yläkertaan.