Otsikko: Painajaisesta totuus
Beta: Sädekehä
Genre: angst
Ikäraja: K-11
Henkilöt: Sirius, Regulus
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa henkilöt, en minä vaikka niillä leikinkin saamatta rahallista korvausta.
A/N: Pitkästä aikaa, hei!♥ Lomalla oli kivaa, mutta oon jo pitkään odottanut, että pääsen julkaisemaan tämän tekstin finiin. Osallistuu FF100:seen sanalla 011. Punainen.
*
Painajaisesta totuus
Veri. Se leviää, takertuu villapaitaan ja tipahtelee harmaalle kivilattialle.
Otan kalpeat kädet omiini, ne ovat kylmät. Painan kylmiä, melkein jo kuoleman kohmettamia käsiä vasten veristä villapaitaa, joka ei ole enää valkoinen. Se ei ole enää valkoinen, vaan punainen ja minua huimaa. On vain verta verta verta ja kuoleman kosketus. Se tavoittelee eloa harmaista silmistäsi, ne himmenevät. Elämä katoaa silmistäsi, enkä mahda sille mitään.
"Älä jätä minua, veli."
"Kutsutko sinä minua taas veljeksesi?"
Tummat hiuksesi, ihosikin, on hien kostuttamaa. Hengityksesi tahti kiihtyy ja pitelen sinua tiukemmin käsistäsi kiinni, mutta vaikka kuinka tiukennan otettani, ei sillä ole merkitystä. Sinä haalistut, muutut varjoksi ja katoat. Käteni tavoittelevat ilmaa, tyhjyyttä. Huuto karkaa huuliltani.
Regulus!
Räväytän silmäni auki ja kohtaan tumman katon sänkyni yläpuolella. Sydän tärisee rinnassani, ihoni on hiestä märkä ja kasvoni ovat kosteat, enkä tiedä miksi. Se oli vain uni. Tavallinen painajainen, mutta silti. Jokin on väärin, vinksallaan, enkä tiedä, mikä se jokin on. Ikkunan takana on puolikuu ja nousen ylös koskettaakseni huuruista ikkunapintaa.
Kateissa. Sitä sinä olet ollut jo viikkoja, eikä epävarmuus jätä minua rauhaan. Pelko on saanut minusta otteen, saa minut heräämään joka ikinen yö painajaisiin. Mutta tämä painajainen oli erilainen. Se saa minut levottomaksi ja miettimään, missä sinä olet.
Minä toivon ja rukoilen, ettei vielä ole liian myöhäistä pyytää anteeksi, vaikka kuitenkin tiedän, että jos sinä nyt palaisit takaisin, kaikki pysyisi ennallaan. Olemme molemmat liian ylpeitä nöyrtymään toistemme edessä. Kumpikaan meistä ei koskaan tule pyytämään anteeksi toisiltamme. Kuilu välillämme on pysyvä, eikä täällä ole mitään, jolla rakentaa siltaa välillemme. Olemme toistemme ulottumattomissa, vaikka kuinka muuta syvällä sisimmässäni toivoisin.
Eikä millään ajatuksillani tai toiveillani ole edes loppujen lopuksi merkitystä. Uni on kertonut totuuden; sinä olet poissa.
