Notre Dame de Paris: lyhyitä tekstejä (K-11)

[NeitiMyrskytuuli]

Koska näitä raapaleita/tuplaraapaleita/lyhäreitä syntyy näemmä useampia, kokoan ne tähän samaan topaan, omiin viesteihinsä tosin. Kaikkia tekstejä yhdistää fandomina Notre Dame de Paris, kunkin ikärajat on mainittu ennen itse tekstejä. Täällä siis tietysti vain S - K-11, kuten Toiseen ulottuvuuteen kuuluu. Nautin suunnattomasti kommenteista, feel free to let me know then (;

// Tinppa vaihtoi otsikkoon sen korkeimman ikärajan.

~
Hyvä yritys? // S // fluff // Gringoire/Esmeralda // (aloitusviestissä)

Danse Mon Esmeralda // K-11 // angst // lievä ??/Esmeralda // link
~



--
author: NeitiMyrskytuuli
raiting: S
genre: Fluff
fandom: Notre Dame de Paris -musikaali
pairing: Gringoire/Esmeralda
disclaimer: en omista hahmoja, musikaali on lahjakkaiden tekijöidensä omaisuutta ja hahmot kuuluvat Victor Hugolle, alkuperäisromaanin kirjoittajalle.
A/N: Olen ollut viimeisen kuukauden ajan aivan sekaisin Notre Damesta, sen tragedia on vain jotain niin kaunista. Tämä ei todellakaan ole ainut teksti, joka on syntynyt hetkeen kyseisestä fandomista. Le temps des cathedrales -avauskappale alkuperäiskielisestä (ja parhaasta) versiosta <3 Gringoire!!!



Hyvä yritys?

Esmeralda sipsutteli suloisesti kivilattialla. Hänen varjonsa leikki seinällä kynttilän valossa, kädet nousivat ilmaan ja taipuivat kehon mukana. Tanssi kiihtyi, ja sai kynttilän lepattamaan. Valo nuoli tuota sievää vartaloa jättämättä sitä hetkeksikään pimeyteen, se oli liian kaunista kaapattavaksi ja turmeltavaksi. Hänen kultainen ihonsa sädehti hämärässä kuin aurinko ja hellyys, hymy ja rakkaus sulattivat runoilijan aatoksistaan kuuntelemaan neidon suloista hyminää, joka tanssin tavoin lopulta hidastui kunnes loppui kokonaan. Esmeralda istuutui tyynyille kädet ympärillään, silmät suljettuina ja huokaisi syvään.
”Phoebus...”

Gringoire naurahti, pudisti päätään ja nousi ylös kävelläkseen edelleen silmät suljettuina seinään nojaavan mustalaistytön luo. Esmeralda ei välittänyt tästä, vaan käänsi päänsä kohti vastakkaista nurkkaa runoilijan istuessa hänen viereensä. Naisen hiusten tuoksu sai Gringoiren suusta kirpoamaan muutaman sanan.
”Taidat ajatella rakastamista?”
Tuo lause sai Esmeraldan avaamaan tummat peuransilmänsä ja kääntämään päänsä. Hänen punaiset huulensa puristuivat kiinni ja hän loi aavistuksen ehkä nenäkkään katseen kohti runoilijaa.
”Ha”, Gringoire vastasi siihen ja hymyili leikkisästi. ”Taidat olla sanomassa, että kuka tässä ajattelee ja mitä.”
”Hmph”, Esmeralda tuhahti ja nousi ylös kädet yhä ympärillään.
”Odota”, Gringoire naukaisi. ”Se on ihan luonnollista.”

Pahus, Gringoire ajatteli kun Esmeralda kävi nukkumaan sanomatta tälle enää sanaakaan. Ei onnistunut tälläkään kertaa.

---


*tuitui*

[Haruka]

Ensimmäistä kertaa mä huomaan, että joku kirjoittaa tän musikaalin pohjalta ficin/ficletin eikä pelkästään sitä Disneyn tekemää animaatiota pohjanaan käyttäen.
Mä oon ollut jo monta vuotta Notre Dame de Paris- musikaalin suuri fani, erityisesti Garou Quasimodon roolissa on ihan mieletön, samoin kuin Gringoire, jota Bruno Pelletier esittää... Ja ne laulut... En tiedä, tulisiko musikaalista puoliksikaan niin hieno, jos ne kääntäisi suomeksi alkuperäiskielestä ja esittäisi jossain.

Ja sitten itse tekstiin... Esmeralda oli kuvattu juuri sellaiseksi kuin mä oon kyseisen tytön nähnyt musikaalissa, sellaisena tanssijana ja viettelevänä kaunottarena, mutta myös saavuttamattomana. Tässä tekstissä oli aavistus kiusoittelua ja loppu sai ainakin mut täällä virnistelemään ja hymähtelemään. Ei saanut Gringoire vuoteeseensa ketään sinä yönä Ja Gringoire taas puolestaan on tuollainen haaveilija.

Tää oli helppolukuista tekstiä pituutensa vuoksi, oon viime aikoina tykännyt jostain kumman syystä lukea ja kirjoittaa itsekin tällaisia lyhyempiä tekstejä. Kirjoitusvirheitä en löytänyt tuolta.

Toivottavasti Finistä löytyy muitakin tälle musikaalille omistautuneita faneja, etten mä ole ainoa, joka tätä kommentoi.
Kiitos tästä!

-Haruka

[NeitiMyrskytuuli]

Haruka: Kiitos kovasti! <3 Musikaali on todella silmiä ja korvia hivelevää materiaalia.

Itse ihastuin jo penikkana Disneyn versioon, mutta kun muutama vuosi sitten näin musikaalin ekaa kertaa, niin siinähän sitten mentiin ja Disney heitettiin aika tehokkaasti roskakoriin. Intohimo, synkkyys, sanoma, hahmot, musiikki... Joka kerran huomaa jotain uutta, ja yksikään hahmo ei ole kyllä jättänyt kylmäksi. Ahs! (;

Lisää Gringoirea on ainakin täältä päin luvassa vielä...: P Ja julkaisimpa äsken yhden toisenkin kyseisen fandomin tekstin tuolla ulkoavaruudessa, tosin siinä ihailua saa Kapteeni, ei niinkään Runoilija (;

Hyvin alkaa tämä päivä!! : D

[Narritar]

Runoilijamme, le prince des rues de Paris.  <3

[NeitiMyrskytuuli]

Narritar: (;



Seuraava teksti, olkaa hyvät!

--
author: NeitiMyrskytuuli
raiting: K-11
genre: Angst
fandom: Notre Dame de Paris -musikaali
pairing: lievä ??/Esmeralda
disclaimer: en omista hahmoja, musikaali on lahjakkaiden tekijöidensä omaisuutta ja hahmot kuuluvat Victor Hugolle, alkuperäisromaanin kirjoittajalle.
A/N: rakkaudesta sievään ja viattomaan mustalaistyttöön, ja epätoivosta (jalkani on juuri leikattu, ja joudun olemaan sisällä). Tätä kirjoittaessa kuuntelin synkkää, keskiaikaista musiikkia ja se toimi. Suosittelen myös ainakin musikaalin biisiä Les Oiseaux Qu'on Met En Cage ♥
Tekstin nimi tulee toisesta musikaalin kappaleesta, joka ei ole suorasti (kylläkin epäsuorasti) liitettävissä tähän. Kylläpäs on selkeää managers notea, olen pahoillani :'D



Danse Mon Esmeralda

Musiikki oli synkkää, vavahtelevaa, tasaista, lakkaamatonta. Mustalaistyttö levitti kätensä suoriksi eteensä, katsoi niitä kuin kuolevaa lintua, hitaasti, voimattomana. Hän tunsi hengityksensä, se oli raskasta ja vavisti hänen koko kehoaan, aina paljaita, kylmiä varpaita myöten. Hän jatkoi liikettä käsissään, toi ne nyt takaisin, puristi ristiin kehonsa ympärille ja painoi leuan rintaansa. Hitaasti, musiikin nuollessa vartaloaan, Esmeralda kääntyi puolittaisen ympyrän, samalla levitti kätensä taas auki kyljilleen ja nosti päänsä pystyyn avaten tummat, uupuneet silmänsä. Hän huokaisi, mutta tuskin kukaan muu kuuli niin hentoa ääntä kuin hän itse.

Oikea ranne pyörähti, ja ketju kalahti. Käsi taipui koukkuun ja kämmen ranneliikkeen voimalla nousi sirosti kainalon seudulta hyväillen kevyesti rintaa, sitten kaulaa ja kuparista, tyrmän liasta tahriintumutta poskea, kunnes nousi suoraksi ylös, ja sai kohta toisen käden seurakseen. Kämmenet hivelivät toisiaan ilmassa kuin rakastavaiset, kunnes laskeutuivat Esmeraldan kasvojen tasalle ja siitä taas vartalon sivuille.

Tyttö taipui, puolelta toiselle ja otti muutaman, varovaisen tanssiaskeleen. Hänen kätensä nousivat tummiin hiuksiin, pyörittivät päätä hitaasti puolelta toiselle. Mustalaisen kaula oikeni ja hän huokaisi taas, ja liikutti rintakehäänsä kuin transsiin vajonnut käärmeenpoikanen.

Liikkeet kiihtyivät, vaikka musiikki pysyi hitaana. Esmeraldan lantio keinui, jalat paljastivat kidutuksen jäljet ja niiden liikkeistä näki arastelun, kivun ja tumman, sykkivän epätoivon. Mutta sen keskellä velloi, vielä tummempana ja voimakkaampana, kuolettavampana – odotus.

Kädet nousivat vielä kerran ylös, ranteet pyörivät ja Esmeralda painoi kasvonsa vasten toista käsivarttaan. Kun kädet laskivat, vajosi tyttökin polvilleen ja huokaisi niin raskaasti ja sydänsä särkevästi, että se tuntui vavisuttavan jopa tyrmän kosteita seiniä. Hän käpertyi sykkyrään kylmälle kivilattialle kädet ympärillään ja antoi kyynelten kastella hiuksensa.


Arkkidiakoni käänsi katseensa pois ja veti kaapua tiukemmin ylleen.

---


Tuskimpa nämä tähän jäävät. (;