Pisaratanssiaiset (S, Remus/James)

[Mustekehrääjä]

Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Oikolukija: Ei ole, wordin kieliasun tarkistuksella mennään
Tyylilaji: Angst, lisänä pienen pieni fluff
Ikäraja: S
Paritus: Remus/James
Vastuunvapautus: En omista hahmosia, ne kuuluvat Rowlingille, mutta tykkään vain vähän lainailla niitä.
A/N: Ensimmäinen ficcini Finissä, muuten olen jo tovin ollut pöytälaatikkokirjailija, mutta lopulta sain kuin sainkin aikaan julkaisukelpoisen ficin. Kommenteista ilahtuisin kovasti.
Yhteenveto: Makuusalin hiljaisuus antoi näyttämön pisaroiden konsertille, jota vain vaaleatukkainen laiha poika oli kuuntelemassa.

Pisaratanssiaiset

Remus oli käpertynyt ikkunalaudalle tuijotellen ulos pimeälle pihamaalle ikkunasta, vaikka siellä ei oikeastaan ollut mitään nähtävää. Tuhannet pisarat vain tanssivat tangoa pitkin lasia. Se oli kaunista.

Hän oli aina pitänyt sateesta. Siinä oli jotain rauhoittavaa, vaimea rummutus sai ajatukset tyyntymään. Sateen kohdellessa ikkunaa kaltoin oli lupa käpertyä kirjan kanssa peiton alle. Hörppiä höyryävää teetä ja vetää kellastuvien sivujen lempeää tuoksua nenään.

Makuusalin hiljaisuus antoi näyttämön pisaroiden konsertille, jota vain vaaleatukkainen laiha poika oli kuuntelemassa. Sirius oli kaiketi jäänyt tarvehuoneeseen jonkun tytön kanssa, jonka nimeä Remus ei jaksanut muistaa. Peter oli luultavasti nukahtanut kirjastoon ja tulisi sieltä yömyöhään, niin kuin aina mentyään kirjastoon lukemaan iltasella. Eikä Jamesistakaan ei ollut seuraa, sillä tuo tuhisi sängyssään huispaustreenien väsyttämänä. Hellästi Remus oli vetänyt verhot ystävänsä sängyn ympärille, jottei häiritsisi Jamesin unta.

Ikkuna tuntui kylmältä otsaa vasten. Hengitys huurrutti lasin ja Remus erotti korvillaan pienen vingahduksen piirtäessään epämääräisiä koukeroita ikkunaan. Kun poika vetäytyi hieman kauemmaksi, koukerot näyttivät hailakasti sydämeltä. Tai sitten hän vain kuvitteli niin lohduttaakseen mieltään.

Vaikka Remus olikin yrittänyt nauttia yksityisestä konsertistaan, ei hän voinut estää levottomuutta hiipimästä lähemmäksi. Se tarrautui kiinni salakavalasti, eikä susipoika päässyt juoksemaan pakoon. Saatuaan otteen levottomuus kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja puristi tiukasti, niin tiukasti, että Remus ei meinannut enää saada henkeä.

Sade yltyi, tango oli muuttunut villiksi paso dobleksi.

Edes tummat pilvet eivät voineet piilotella totuutta, joka sai pojan niin levottomaksi, ettei hän osannut keskittyä enää pisaroihinsa ollenkaan. Huomenna kuu kasvaisi jälleen täysinäiseksi ja ajatus koukisti Remuksen sormet hermostuneeseen nyrkkiin. Hän saattoi melkein kuulla ihmisyytensä napsahtavan poikki ja ajautui pahoinpitelemään huuliaan. Alahuuleen jäi hampaista selvät jäljet, joita kukaan ei ollut näkemässä. Muistikuvat öistä, jotka Remus oli viettänyt ilman ystäviään korvensivat hänen sisintään. Ne eivät päästäneet häntä rauhaan, vaikka hän tiesi, ettei ollut enää yksin. Vaikka hän yritti kuinka rimpuilla irti.

”Remus…”

Unenkäheyttämä mumina kantautui Remuksen korviin ja hän kääntyi sen verran, että saattoi nähdä ystävänsä pään pilkistävän punaisten verhojen raosta. Jamesin hiukset sojottivat, jos mahdollista, vielä useampaan suuntaan kuin normaalisti ja tuo haukotteli näyttävästi.
”Mitä sinä siellä istut?”

Jamesin kysymykseen oli niin monta vastausta, ettei hän osannut edes valita. Olisi voinut vedota unettomuuteen. Sanoa, että hän vain ajatteli asioita. Tai vastata jotain aivan muuta hullua. Kenties olisi voinut kertoa myös totuuden. Sen, ettei Remus pystynyt nukkumaan, että häntä pelotti liian paljon.

Hän päätyi vain kohauttamaan olkapäätään, oli vaikeaa vastata yhtään mitään, eikä James loppujen lopuksi edes alkanut utelemaan enempää. Remus hukutti katseensa pihamaahan, katseli heikosti heijastuvaa kuvajaistaan. Hiljaisuus syveni, joten James oli tainnut painua takaisin peiton alle.

Mutta Remus oli väärässä. Katseltuaan hetken aikaa kuvajaistaan hän erotti mustatukkaisen hahmon takanaan. Jamesin käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen sydämellisinä ja turvallisina, ja levottomuus karkasi kauemmaksi säikähtäneenä. Toinen tuoksui puhtaan raikkaalta, saippualta.

James ei sanonut mitään, eikä Remus oikeastaan edes tarvinnut sanoja. Pehmeä suudelma kaulalle pyyhkäisi viimeiset pelon rippeet maton alle ja Remus huokaisi hieman. Hän tunsi hymyn ihoaan vasten ennen kuin se painautui hänen otsalleen lämpimänä, aavistuksen kosteana. Sydän hypähti kurkkuun, Jamesin suudelmat saivat sen aivan yhtä levottomaksi kuin täysikuu, mutta eri tavalla. Paremmalla tavalla.

Toisen syleilyssä oli lämmintä ja turvallista, mikään paha ja pelottava ei pystynyt kurkottamaan Remukseen, kun James oli hänen suojanaan. Remus hautasi kasvonsa toisen flanellipyjamaan ja veti syvään henkeä. Hän ei halunnut mitään muuta kuin pysyä siinä. Eikä James ollut menossa minnekään. Remuksen kädet puristivat Jamesin lähemmäksi, kun tuo painoi lempeitä suukkoja vaaleisiin hiuksiin.

Sade hiljeni verkkaalleen susipojan korvissa, muuttui sumuiseksi taustakohinaksi. James kantoi ystävänsä sänkyyn, peitteli painaen viimeisen suudelman suoraan Remuksen raotetuille huulille.

Ja siivettömään suojelusenkeliinsä kietoutuen Remus nukahti, kun pisarat kumarsivat kiitokseksi.

[Hallahäive]

Onnittelut ekasta ficistä finissä<3
Ensin pakko kommentoida paritusta. R/J on sinänsä suloista, mutta en ole siihen törmännyt yhtä paljon kuin muihin kelmipareihin. Eli kiva kun kirjoitit hieman lisää sitä...

Ficcisi nimi on aivan sairaan kaunis ja sopii hyvin yksinkertaisten, mutta kauniiden lauseiden seuraksi. Kerronta on mukavan, miten sen nyt sanoisi, verkkaista. Aluksi on vain Remus ja sade ja ajatukset ja pientä käy sääli. Sitten tulee James ja ficciin tulee ihanan fluffyinen vivahde.

En nyt saa mitään järkevää kirjoitettua, joten lainailenpa lempikohtiani.

Makuusalin hiljaisuus antoi näyttämön pisaroiden konsertille, jota vain vaaleatukkainen laiha poika oli kuuntelemassa.

Kun poika vetäytyi hieman kauemmaksi, koukerot näyttivät hailakasti sydämeltä.
Hän saattoi melkein kuulla ihmisyytensä napsahtavan poikki ja ajautui pahoinpitelemään huuliaan.

 levottomuus karkasi kauemmaksi säikähtäneenä.

Sydän hypähti kurkkuun, Jamesin suudelmat saivat sen aivan yhtä levottomaksi kuin täysikuu, mutta eri tavalla. Paremmalla tavalla.

Ja siivettömään suojelusenkeliinsä kietoutuen Remus nukahti, kun pisarat kumarsivat kiitokseksi.

Ensinnäkin, ilmaisu pisaroiden konsertti on vaan niin nätti. Ja toi hailakasti on mun mielestä aika mielenkiintoinen sanavalinta, joten oli pakko valita se. Niissä kahdessa vaan tuli ficin ihana tunnelma esiin.

Sitten ihmisyyden poikkinapsahtaminen, siinä on jotain niin kuvaavaa ja raastavaa ja se tuo Remuksen tunteet hyvin esiin. Myös tuo levottomuus-lainaus oli mielestäni ihana. Ja kaksi viimeistä saivat sanomaan aww.

Toisin sanoen, hyvää kuvailua ja iski minuun. Ainoa, joka vähän häiritsi oli Peterin vinttaaminen kirjastoon, joka on aika klisee, samoin kuin Siriuksen tarvehuoneessa juoksentelu. Mutta en voi väittää, etteikö kaikilla kliseillä ole syynsä, eihän siinä mitään romanttista ole jos muut kelmit ovat seläntakana.

Tykkäsin siis, kiitoksia paljon. Sori kun kommentti oli vähän tällainen.

[Mustekehrääjä]

Voii, kiitos kommentistasi Hallahäive.
R/J:hin ei tosiaan kovin usein törmää, en minäkään ole lukenut siitä kuin muutaman ficin täältä. ^^ Oli kuitenkin hauska kokeilla tätä. Ehkä vielä toistekin, ken tietää?

Mukavaa, että pidit tästä. Ja minä pidin kommentistasi, vaikka se olikin "tuommoinen". Kaikenlisäksi onnistuit lainaamaan kaikki ne lauseet, mistä itsekin pidän eniten.

Mutta, en keksi tähän mitään fiksua, joten kiitos kommentistasi. Odota vaan, kun tulen vastavierailulle.

[Mustekehrääjä]

Voi, onnea itsellesi Cerwel, kun sait viestineitsyytesi menetettyä! Olen sinusta hyyvin ylpeä. <'3

Mukavaa, että tykkäsit. En ymmärrä, miten oikeasti onnistuin keksimään nuo sadevertaukset, jotka tavallaan olivat melkeinpä pohjana tälle koko ficille. Sade itseasiassa oli se pohja, josta halusin lähteä kyseisellä parituksella rakentamaan jotain ja tällainen siitä sitten tulla tupsahti tulemaan.

Mutta, kiitos ihanasta kommentistasi, ja kuten olen sanonut, niin sun pitäis hyvinkin tutustua näihin hahmoihin paremmin. (;

[Funtion]

Hörppiä höyryävää teetä ja vetää kellastuvien sivujen lempeää tuoksua nenään.
Mä oisin laittanut tähän varmaan jotain, et haistella niitä sivuja yms. sillä tuosta "vetää nenään" tulee… noh, siitä tulee ihan erilaiset mielikuvat. Toisaalta, miksei, muut vetää huumeita nenään kun Remus vetää kirjan sivuja, haha, aika mahti!

Olipa se jännä. Oon lukenut kyllä useasti, liikaakin, siitä miten sadepisarat tanssii jiiänee mutta en oo koskaan lukenut tarkempaa kuvausta niistä — siitä, miten ne tanssii tangoa, kunnes se muuttuukin paso dobleksi ja lopulta ne kumartavat esityksen päätyttyä… ihme ettei joku pyytänyt encorea. Pidin tästä yksityiskohdasta!

Mä en oikein pitänyt tuosta nimestä, mutta kyllä mä sen nyt ymmärrän paremmin (mutta en silti erityisemmin pidä siitä, sillä ainakaan mun kohalla se ei herättänyt mielenkiintoa tätä tekstiä kohtaan, enkä mä missään nimessä avannut tätä nimen takia). Niin ja mä tykkään kovasti sateesta, mutta tässä se lopulta jäi kuitenkin aika etäiseksi ja sen kuvailu vähäiseksi tai sitten mä oon tosi vaativa (ehkä molempia). Alussa kyllä kerrottiin hienosti siitä sateesta, keskivälillä mainittiin paso doble ja lopussa pisarat kumarsivat, mutta mä oisin silti, silti, kaivannut sitä lisää tuonne keskivälille ja loppuun.

Mun mielestä tää ei ollut kovin angst, ei ainakaa mun silmissäni. Tää oli ehkä enemmän fluffia mulle, mut sunhan päätös toi osasto tälle oli. Sä kuvasit hienosti sitä, miten Remus ei halua taas täysikuuta, Hallahäive jo ehtikin kehua sitä kohtaa, missä sanottiin "Hän saattoi melkein kuulla ihmisyytensä napsahtavan poikki" ja munkin mielestä toi oli tosi hieno kohta. Mä tykkään epäkonkreettisen asioiden konkretisoimisesta (kirjotinkohan mä ton sanan ees oikein…)

Ehkä mä oon tänään huonolla tuulella tai jotain, ehkä tänään on sellainen päivä kun mä en kestä mitään hempeilyä joten siks tää vaikutti musta kovin hauraalta tää sun tekstis… hyvin hauraalta, hennolta ja sirolta. Mä en oikein pitänyt tän tekstin hiljaisuudesta, se oikeestaan ahdisti mua aika paljon, mut tää oli kuitenkin kaunis ja mulla on vaan huono päivä. Ja sitä paitsi, hentous ja hauraus on vaan hienoja asioita, hienoo että sä osaat kirjoittaa sellasta tekstiä!

Huh, mä siis pidin tästä, vaikka tää ei nyt maata mullistanutkaan. Tuo paritus on hieman harvinaisempi, yleensä näkee Remus/Siriusta ja Sirius/Jamesia mutta harvemmin Remus/Jamesia joten pointsit siitä! Kiitos paljon!

[Mustekehrääjä]

Olen aivan unohtanut vastata tähän kommenttiin!

Mutta voi kiitos fierté! Kiitos kovasti kommentistasi, se sai mut hymyilemään vähän liikaakin. Saa edelleen. Asiat, jotka mainitsit, eli nimi ja genre, olivat mulle hirmu vaikeita. Ehkä siksi ne jäivätkin vähän tuommoisiksi, mutta niin. Mukavaa kuitenkin, että pidit. ^^

[Vlad]

Tässä ficissä oli kaksi kohtaa, joista tykkäsin erityisen paljon (aion jopa perustella, miksi)

Sade yltyi, tango oli muuttunut villiksi paso dobleksi

.
Tämä. Tanssi on mun yks suurimmista rakkauksista ja sitten oot kuvaillut sadetta tanssilaijeilla. Iuuh!!! Ehkä parhautta ikinä! Ja vielä noi valinnat. Tango->paso doble, uu, se mielikuva.

Ja siivettömään suojelusenkeliinsä kietoutuen Remus nukahti, kun pisarat kumarsivat kiitokseksi.

Ja tämä. Siivetön suojelusenkeli, wou!! Ja muutenkin tuo koko lause, veti sanattomaksi.

R/J on mulle tuntematon paritus (Remus tosin on aina ihana) ja aika nirso oon omaksuun uusia parituksia, mutta hii, tämä ficci on niin ihana, että tästä ei voi olla pitämättä.

[Mustekehrääjä]

Naapuva! Usko pois Vlad, nuo molemmat sisältyvät myös minun lemppareihini. Näin jälkeenpäin tulee mietittyä, että mistä mä ne neroudet oikein keksin. Mutta anyway, kiitoksia kovasti! Paritus oli minullekin varsin tuntematon, mutta oli oikein mukava pikkuinen kokeilu.