Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: The best weapons in the world | ficcisarja, uutta 26.10. (3/?) | max. K-11  (Luettu 4705 kertaa)

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 760
  • d a d d y
Name: The best weapons in the world
"You want weapons? We're in a library! Books! The best weapons in the world! This room's the greatest arsenal we could have - arm yourselves!"
- Tenth Doctor


Rating: korkeimmillaan K-11
Fandom: Doctor Who
Pairing & Genre: vaihtelee - kaikkea maan ja taivaan väliltä

Disclaimer: Hahmot, miljöö ja ylipäänsä kaikki, minkä huomaat jo ennalta tutuksi Doctor Whosta, ei ole minun käsialaani, vaan kuuluu luojilleen. Kunhan vain vähän lainaan.


A/N: Koska päässäni on pyörinyt ideoita Doctor Who –aiheisista ficeistä (enimmäkseen ficleteistä ja raapaleista) jo jonkin aikaa, enkä viitsi haudata koko Finiä pienillä räpellyksilläni, tulin siihen tulokseen, että kokoan julkaisukelpoiset alle 1 500 -sanaiset tekstini yhteen ja samaan topiciin. Tekstit eivät pääasiassa liity toisiinsa, ole sarjan kannalta kronologisessa tai muutenkaan millään tapaa järkevässä järjestyksessä, eivätkä todennäköisesti sisällä mitään huikeaa punaista lankaa. Tarkoituksenani on purkaa Doctor Who –addiktioni aiheuttamaa inspiraatiovyöryä, ja tulokseksi on tähän mennessä tullut hajanainen kasa raapaleita ja ficlettejä. Toivottavasti niistä on iloa muillekin kuin minulle! Kaikenlaisen palautteen otan avosylin ja tuhannesti kiitellen vastaan.

Ai niin, vielä yksi asia ennen kuin päästän teidät tekstien kimppuun. Koska ajatus repliikkien kirjoittamisesta tämän fandomin kanssa suomeksi tuntuu perin kummalliselta, mutta kirjoittaminen kokonaan englanniksi ei ole minun juttuni, ainakin nämä ensimmäiset on kirjoitettu repliikkien osalta englanniksi ja muuten sitten suomeksi. Tulevaisuudessa saatan kokeilla ties minkälaisia variaatioita, mutta ainakin näin aluksi tämä tuntui kaikista luontevimmalta. Järjestelystä saa nurista jos siltä tuntuu, otan siitä(kin) mielelläni palautetta vastaan. Englantini ei ole maailman paras, joten virheitä todennäköisesti tulee, ja niistä saa oikein mielellään huomauttaa.

Mutta nyt lopetan lörpöttelyn. Nauttikaa (jos voitte)!





« Viimeksi muokattu: 03.11.2014 21:37:06 kirjoittanut flawless »


bannu © Ingrid

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 760
  • d a d d y
Name: A window that is not a window
Rating: S
Pairing: melko lailla paritukseton - shipperin silmin rivien välistä Rose/Doctor
Characters: Rose Tyler, Ninth Doctor
Genre: drama, angst
Words: 1 161

A/N: Tarkoitettua pidemmäksi venähtänyt tunnelmointipätkä Rosen unettomasta yöstä TARDISissa.


Rose Tyler käänsi kärsimättömänä kylkeä upottavassa sängyssään. Lakanat olivat rutussa pyörimisen jäljiltä, peitto oli sotkeutunut hänen jalkoihinsa ja yöpaita rullautunut ylös paljastaen kaistaleen vaaleaa ihoa altaan. Vaaleat olivat myös takkuuntuneet hiukset, jotka valuivat alas tyynynreunoilta, tarttuivat tytön hikiseen otsaan ja pistelivät kutitellen kaulaa. Turhautunut murahdus karkasi Rosen huulilta, kun hän ponnautti itsensä istuma-asentoon, kiskaisi haalistuneen pinkin yöpaitansa alas ja mulkoili ärtyneenä ympärilleen.

Hän oli neliskulmaisessa, pienessä huoneessa, joka oli siihen nähden hyvin normaalin ja ihmismäisen näköinen, että oli kaikista ei-ihmismäisimmässä ympäristössä, jonka Rose saattoi kuvitellakaan. Tai ainakin melkein. Huoneen seinät olivat luonnonvalkoiset, sen reunalla oleva sänky pehmeä ja suuri, nojatuoli kutsuvan punaista samettia ja seinään tukeutunut peilipöytä puinen ja pelkistetty. Peilistä vastaan tuijotti kirkkailla ja vähääkään väsymättömillä silmillä hänen takkutukkainen kuvajaisensa ilman pienintäkään hymynkaretta huulillaan. Rose käänsi katseensa valkoiseen puuoveen, joka oli tismalleen samanlainen kuin hänen makuuhuoneensa ovi kotona Maassa. Hän yritti olla ajattelematta sitä tosiseikkaa, että TARDIS oli luonut huoneen häntä varten tismalleen hänen päästään ongittuja mieltymyksiään noudattaen. Hän ei vieläkään ollut täysin sinut sen ajatuksen kanssa, että TARDIS oli jatkuvasti hänen päässään temppuilemassa hänen ajatuksillaan. Se tuntui epämukavalta. Entä jos Tohtori osasi saada sen kertomaan kaikki Rosen mielen kiemurat hänelle? Vaikka toisaalta, eihän Tohtori sellaista tekisi. Vai tekisikö? Rose ei voinut olla ajattelematta. Eihän hän loppujen lopuksi ollut tuntenut yhdeksänsataa vuotta elämää nähneen miehen kuin muutaman viikon ajan. Se tosin tuntui vuosilta, kaikki ne seikkailut ja kaikki se, mitä Tohtori oli hänelle näyttänyt, kaikki se, mitä Tohtori oli hänelle antanut… Rose olisi luottanut elämänsä Tohtorin käsiin milloin tahansa.

Huokaisten ja silmiään hieroen Rose työnsi itsensä sängynreunalle ja samaa kyytiä alas. Lattia tuntui hetken kylmältä paljaita varpaita vasten, kun tyttö tassutteli peilipöydän luo ja suki nopeasti pahimmat takut pois hiuksistaan. Hän nappasi pöydän ääressä olevan tuolin selkänojalta harmaat collegehousunsa, veti ne jalkaansa ja vilkaisi vielä kääntyessään nopeasti peiliin. Ärtynyt ilme oli pehmennyt pois hänen kasvoiltaan, kun hän oli ajatellut Tohtoria ja heidän viimeisimpiä seikkailujaan.

Vaivautumatta sipsuttelemaan ja olemaan paiskomatta ovia Rose astui ulos huoneestaan ja lähti kiertelemään TARDISta. Hän tiesi, että Tohtori ei nukkuisi kuitenkaan, joten hän juoksi rätisevät portaat piittaamatta metelistä ja kiihdytti askeliaan käytävällä, vaikka hänen paljaista jaloistaan kuului kova läpsyntä lattiaa vasten. TARDISin hiljaista huminaa lukuun ottamatta Rosen askelten äänet olivat ainoa ääni, joka hetkeen kantautui tytön korviin. Jonkin aikaa kierreltyään Rose huomasi Tohtorin istuskelemassa suuren ikkunan ääressä. Ikkuna oli pyöreä ja halkaisijaltaan ainakin kaksi kertaa Rosen pituuden mittainen, ja seinään kaiverretussa ikkunasyvennyksessä oli reilusti tilaa vielä toisellekin. Tohtori käänsi päätään ja huomasi Rosen seisomassa joidenkin metrien päässä hymyillen. Leveä virnistys valtasi miehen kasvot, kunnes kulmat kurtistuivat ja katse vakavoitui.

”You’re not sleeping”, Tohtori totesi karhealla äänellään. Rosea hymyilytti sen kuuleminen, vaikkei hän ollutkaan aivan täysin varma, miksi. Se vain sai hänen olonsa turvalliseksi ja hyväksi, Tohtorilla oli sellainen vaikutus. Muun muassa.

”No, and you’re not either”, Rose sanoi hiljaa kävellessään ikkunan äärelle. Hänestä tuntui, että kovaa puhuminen saattaisi rikkoa tunnelman.

Tohtori naurahti. ”But I’m me”, hän sanoi kulmat koholla, pieni hymy huulillaan. Rose kääntyi hetkeksi katsomaan Tohtoria, vastasi hymyyn ja käänsi sitten katseensa takaisin ikkunaan. Hän kallisti päätään ja katseli tarkoin tummaa, öistä maisemaa, jota pienet valopilkut täplittivät. He näyttivät olevan korkealla ilmassa, mutta silti Rose tunnisti nuo valokyltit ja autotiet muurahaisen kokoisine autoineen.

”Are we in London? What year is this?” Rose innostui hihkaisemaan hymy korvissa.

Tohtorin hymy näytti hieman apealta. ”No, we’re floating in space. We are here, there, nowhere and everywhere. This window –”, hän vastasi ja kopautti ohimennen rystysillään ikkunan pintaa, ” – is not actually a window at all, you can’t see through it. It’s just an image, something that the TARDIS has created. It makes you see a view you like, but sadly it’s just in your mind. It’s beautiful, though.”

Rose katsoi Tohtoria kulmat yllätyksestä ylös lennähtäneinä ja suu hiukkasen auki. ”Oh.” Hän ei keksinyt muuta sanottavaa, ja tunsi äkkiä olonsa ulkopuoliseksi tunkeilijaksi. Hän oli tietämättään tullut keskeyttämään jotakin paljon henkilökohtaisempaa kuin mitä oli uskonutkaan. Äkkiä hän toivoi, että olisi jäänyt sänkyynsä pyörimään.

Tohtori tosin ei näyttänyt pistävän pahakseen. Hän siirsi jalkojaan (melko tarpeettomasti) ja teki Roselle tilaa vastapäätä itseään syvennykseen. Hetken aikaa Rose epäröi, muttei voinut kieltäytyä Tohtorin kutsuvalta katseelta. Hän istui syvennykseen, veti polvensa vasten itseään ja kiersi kätensä niiden ympärille. Hiljaisuudessa hän painoi päänsä polveaan vasten ja katseli valeikkunaan piirtyvää kuvaa Lontoosta. Se oli niin aidon näköinen…

”What do you see?” Rose kysyi varovasti hiljaisella äänellä. Tohtori katsoi häntä hetken yllättyneenä, mutta sitten miehen kasvoille valahti ilmeetön, mutta silti jollain tapaa surullinen, ilme. Rose avasi jo suunsa valmiina pyytämään anteeksi ja sanomaan, ettei miehen tarvitsisi sanoa mitään, kun Tohtori jo vastasi.

”Gallifrey. I see Gallifrey.”

”What is it like?” Rose kuiskasi pystymättä vastustamaan uteliaisuuttaan.

Tohtori katseli kaukaisuuteen, paljon pidemmälle kuin valeikkuna saattoi näyttää. ”There was a big mountain, and fields with red grass, so big fields that you couldn’t see anything but red when you stood there. They were capped with snow, it was a beautiful combination: bright red and sparkling, white snow. There were trees with silver leaves and rocks that were red, brown, purple and gold. And at night the sky was orange, just like fire… That’s what I see right now; the burnt orange sky on top of the mountain where I used to live.”

Rose kuunteli tietämättä, oliko hän enemmän haltioitunut vai surullinen, ja kumpi edes olisi ollut soveliaampi reaktio. Hän ei voinut olla huomaamatta, että vaikka Tohtorin silmien eteen avautuikin näkymä, mies puhui menneessä aikamuodossa. Tohtori tiesi kotinsa olevan mennyttä, ja vaikka valeikkuna näyttikin hänelle kauniin maiseman Gallifreyn yöstä, se ei ollut totta. Tohtori näytti hetken surulliselta ja vanhalta, tismalleen 900-vuotiaalta, katkeralta ja kaiken menettäneeltä. Sitten hän kääntyi katsomaan Rosea ja hymyili, ja vuodet olivat poissa tytön silmistä. Silti Rose tiesi, että se ei muuttanut niiden olemassaoloa.

”It sounds beautiful”, Rose kuiskasi ja hymyili surullisesti. Tohtorin suupieli värähti, mutta hymy säilyi kuitenkin paikoillaan.

”It was. Very beautiful”, Tohtori sanoi vakavana. Sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän suoristautui, virnisti jälleen ilman huolen häivää ja hihkaisi: ”But you know what I would like to see right now, and by seeing I mean really seeing?”

Rose hymyili hiukan leveämmin ja pudisti päätään. Tohtori nousi ylös, tarttui häntä kädestä ja lähti puolijuoksua TARDISin ohjaushuonetta kohti. Tohtori virnisteli säteilevästi, Rosen huulilta pääsi kikatus, ja vasta perillä Tohtori irrotti otteensa hänen kädestään väännelläkseen vipuja ja painellakseen nappuloita, hypellen ympäri kojeiston. Tuttu humina valtasi ilman, ja TARDIS tärisi heidän jalkojensa alla. Rose tarrasi jo valmiiksi kiinni pylväästä valmistautuen laskeutumiseen, ja Tohtorin leveä virnistys sai pilkkeen syttymään hänenkin silmiinsä. TARDISin tömähdettyä maahan Tohtori harppoi ovelle, kiskaisi sen auki ja työnsi päänsä ulos.

”This!” hän huudahti innostuneena tulematta ajatelleeksi sitä, ettei Rosella ollut aavistustakaan siitä, mitä hän näki. ”Oh. Something has to be wrong. Last time I was here it wasn’t this silent and dark”, Tohtori pohti ja veti päänsä takaisin TARDISin sisäpuolelle kurtistaakseen kulmiaan Roselle.

”Great”, Rose virnisti, ”so I’m going to save the day wearing pyjamas?”

Tohtori nauroi riehakkaasti. ”You don’t have time to change. Sometimes you need to live instead.”

”But I don’t even have shoes, I – hey, wait! Doctor!”




« Viimeksi muokattu: 07.07.2012 20:11:27 kirjoittanut flawless »


bannu © Ingrid

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 1 011
    • Mieleni on maalaus
YAY! Ihanaa viikon tauon jälkeen lukea jotain Doctor Whohon liittyvää♥ Upeataupeata, mie tykkään. :'D Anteeksi, olen huono kommentoija, koska en osaa eritellä sitä mistä eniten pidän, mutta ajattelin kuitenkin ilmoittaa, että luen ja odottelen lissee. :)
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin

Funtion

  • Vieras
Huh, tosiaan. Doctor Who ei sano mulle mitään, mutta Wikipedia kertoi, että se on jokin tieteissarja? Ei kuulostanut kovin lupaavalta, mut parempi olla tuomitsematta kun en ole siihen perehtynyt. Niin ja nuo englanninkieliset repliikit tuntui kamalilta, sillä mä oon maailman surkein enkussa (mä luin pitkää saksaa hamaan saakka ja mun englanninopettajat vaihtu pelkän yläasteen aikana kuus kertaa) joten mua vähän jännitti, et ymmärränkö kaikkee… mut onneks on sanakirjat ja Google kääntäjä, lol!

Hän ei vieläkään ollut täysin sinut sen ajatuksen kanssa, että TARDIS oli jatkuvasti hänen päässään temppuilemassa hänen ajatuksillaan.
Ei mitään hajua, mikä on TARDIS tai mitä sillä tehdään tai mihin se liittyy, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta! Jokin juttu on toisen päässä… ja miten se huone oli ilmeisesti luotu Rosen päässä olevien mieltymyksien perusteella… kiehtova ajatus.

Tota noin… nyt mä ainakin tunnen itteni tyhmäks ja jotenkin ulkopuoliseks, kun yritän kommentoida tekstiä, jonka fandomin nimen oon kuullut, mutta siihen se jääkin. Mulla ois miljoona kysymystä TARDISista ja Tohtorista ja Rosesta, jonka ikä jäi vaivaamaan mua — jotenkin mulle tuli aluks semmonen tunne, että se ois ihan aikuinen, mutta sitten keskivälissä, kun se katseli ikkunasta Lontoota ja kietoi kätensä jalkojen ympärille, mulle tuli mielee siitä joku pieni tyttö. Lopulta en saanut vastausta tähän ikäkysymykseen, sillä siihen ei vihjattu mitenkään (eikä se olisi ollutkaa tarpeellista, sillä tän fandomin tietävät tietää varmaan enemmän Rosesta.)

Sun kirjoitustyylis on ihan ällistyttävä! Mä oikein sukelsin tän tekstin syvyyksiin ja mä vaan ahmin tätä lisää, eikä mua ees haitannut se, etten tiedä fandomia ja etten osaa englantia (vaikkakin, nämä repliikit ymmärsin, joskin tuo Tohtorin kuvaus siitä mitä hän näkee meni ehkä vähän ohi.) Kun taas sitten lopussa mun kupla puhkaistiin ja mut heitettiin takas tuntemattomalle maanperälle, kun yhtäkkiä tapahtuikin jotain, Tohtori meni TARDISiin tai jotain, en tiedä, ja sitten yhtäkkiä jokin olikin pielessä ja Rosen piti pelastaa päivä pyjamassa? Jos tietäisin TARDISista enemmän, tuo loppu ei olisi mennyt niin nopeasti ohi. Nyt se valitettavasti meni.

Tohtori vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta! Mut miten ihmeessä se on 900-vuotias… ja mikä tää TARDIS on? Aa, liikaa kysymyksiä.

Tohtori nousi ylös, tarttui häntä kädestä ja lähti puolijuoksua TARDISin ohjaushuonetta kohti. Tohtori virnisteli säteilevästi, Rosen huulilta pääsi kikatus, ja vasta perillä Tohtori irrotti otteensa hänen kädestään väännelläkseen vipuja ja painellakseen nappuloita, hypellen ympäri kojeiston.
Jotenkin tää Rosen kikattaminen vahvisti sitä mielikuvaa, että se on pieni tyttö.. no, veikkaan kuitenkin että se on aikuinen, kun sen kerran piti pelastaa päivä. Ja tossa Tohtorissa on muuten jotain hämärää, alussa sanottiin miten se sai tuntemaan Rosen olon turvalliseks ja miten se antais vaikka elämänsä sen käteen vaikka ne oli tuntenut vain viikkoja… onkohan se Tohtori kova manipuloimaan? Hmm. Hämärä tyyppi.

Kaiken kaikkiaan mä oikeesti humalluin tästä sun tekstistä, sillä tää oli niin hyvin kirjoitettua ilman turhia rönsyileviä sanoja tai kielikuvia! Keep it simple, niin hyvää tulee. Ja voipi olla, että jään kyttäämään tätä topaa, vaikka kuten miljoona kertaa oon sanonut, tää fandom on mulle ihan random. Kiitos lukunautinnosta! :D

Mystery Canine

  • ***
  • Viestejä: 24
  • Home is where your heart is. Ava c: Puolipro
Pakko tulla kommentoimaan tätä, tämä on niin... noh, loistava. Tykkäsin ficin kuvailusta ja varsinkin siitä että repliikit ovat englanniksi, koska se kuulostaa niin luonnolliselta näiltä hahmoilta :) Tykkäsin kamalasti tuosta lopusta, niin Tohtorimaista juoksennella pois pelastamaan planeettaa :D

”Gallifrey. I see Gallifrey.”

”What is it like?” Rose kuiskasi pystymättä vastustamaan uteliaisuuttaan.

Tohtori katseli kaukaisuuteen, paljon pidemmälle kuin valeikkuna saattoi näyttää. ”There was a big mountain, and fields with red grass, so big fields that you couldn’t see anything but red when you stood there. They were capped with snow, it was a beautiful combination: bright red and sparkling, white snow. There were trees with silver leaves and rocks that were red, brown, purple and gold. And at night the sky was orange, just like fire… That’s what I see right now; the burnt orange sky on top of the mountain where I used to live.”

Koska olen melko uusi tämän fandomin kanssa, en tiedä Gallifreystä vielä paljon mitään ja tuo kuvaus sai vähän samanlaisen reaktion aikaan minussa kuin Rosen reaktio tässä ficissä: en oikeen tiennyt pitäisikö olla haltioitunut planeetan kauneudesta vai surullinen Tohtorin menetyksen vuoksi. Päätin olla molempia.

Enempiä höpöttelemättä, kiitos kovasti että kirjoitit tämän ficin, pidin siitä kovasti!  :) Jään seurailemaan tätä topaa.
Ylpeä Puuskupuh!

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 390
  • Lunnikuningatar
Kas niin. :D Sinulta on tullut viimeaikoina niin paljon kommentteja minun ficceihin, että kun huomasin, että olet itsekin kirjoittanut Nine/Rosea (tai siis et, kun eihän tämä ollut virallisesti, tai siis - no niin :D ), oli pakko sännätä lukemaan ja kommentoimaan. En tiedä miten nerokas tästä kommentista tulee, istun näet junassa ja on aika meluisaa ja päätänikin särkee vähän, mutta yritän sanoa jotain. :)

Minusta oli ihan hauskaa, että repliikit olivat englanniksi. Itse olen aika näppärästi onnistunut kiepauttamaan Tohtorin puhumaan suomea, mutta se kesti aikansa, ja siksi sinun ratkaisusi on minusta aika hyvä myös. Englannin kielioppi ei ole minunkaan vahvimpia puoliani, joten en tiedä, olisiko repliikeissä jotain korjattavaa, mutta. :D

Tuo ikkuna oli ihana idea! Aloin heti miettiä pidempää one-shottia siihen pohjautuen (sellaista, missä Rose putoaisi sen läpi ja jäisi vangiksi TARDISin kehittämään harhakuvitelmamaailmaan, jossa hän eläisi onnellisena Tohtorin kanssa, ja sitten Tohtorin pitäisi yrittää saada hänet sieltä pois ja ja ja), mutta ehkä en ryövää sinun nerokasta ideaasi kuitenkaan. :D Tässä se toimi mainiosti, arvasin heti että Nine katseli Gallifreytä mutta Rosen näkymä oli myös söpö ja pidin siitä, miten Tohtorin vastaus Rosen kysymykseen tuli yllätyksenä. Voin myös hyvin kuvitella tuollaisen ikkunan olemassaolon TARDISiin, kun sieltä muutenkin löytyy vaikka mitä. :)

Tämä ficlet oli ihana! Sopi mainiosti fandomiin, rakentui hienosti kaareksi vaikka sinällään paljoa ei tapahtunutkaan, syvensi hahmoja ja oli muutenkin vain kertakaikkisen mainio. Loppuratkaisu oli ihanan avoin ja jätti lukijalle tilaa kuvitella.

Kiitos. :)


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 760
  • d a d d y
Fredu, huonoja kommentteja ei olekaan! Sait minut hymyilemään ihan hullun lailla tuon kommenttisi kanssa, pelkäsin ettei tähän kommentoi kukaan, koska Doctor Who ei ole niin kauhean laajalle levinnyt Suomessa :D Mutta kiitos hurjan paljon kehuistasi, kiva kuulla että tykkäsit ja jäät seurailemaan! Toivottavasti pidät raapusteluistani jatkossakin ja ne ovat yhä kommentoinnin arvoisia.


fierté, voi apua, fail minä. Ehkei tämä ihan sittenkään ollut sellainen, jonka voi lukea fandomia tuntemattomana... :D En jotenkin osannut ollenkaan ajatella tuollaisia "perusjuttuja" kuten Tohtoria ja TARDISta, anteeksi kauheasti! Olisi pitänyt miettiä vähän tarkemmin. Toivottavasti tämä nyt ei silti ollut ihan kidutusta :D

Vastauksia muutamiin kysymyksiisi: TARDIS on eräänlainen avaruusalus, joka matkustaa sekä (melkein) missä tahansa ympäri universumeja että myös ajassa. Sillä pääsee käytännössä siis ihan mihin tahansa. Kuva ulkopuolelta ja sisäpuolelta "ohjaushuoneesta" (joo, se on sisäpuolelta isompi!). Sarjassa ei oikeastaan näytetä kuin pääasiassa tuo huone, ja muutaman kerran joitain muita sekalaisia huoneita/käytäviä/jne, eli muu on aika lailla minun omaa visiotani eikä välttämättä canonia. Mutta koko ficin ajan oltiin siis TARDISin sisällä, joka on avaruusalus ja aikakone.

Tohtori taas ei ole manipuloija tai muutenkaan hämärä (tai no, ehkä hämärä kyllä, muttei ilkeällä tavalla, vaan lähinnä outo). Hän on 900-vuotias, koska on Time Lord, ihmisen näköinen alien, joka aina kuollessaan kuolemisen sijaan muuttuu ihan täysin sekä ulkonäöltään että luonteeltaankin jonkin verran (muistot jäävät, joten tietty perusluonne säilyy kyllä). Rose taas on ihminen, Tohtorin companion, joka matkustelee hänen kanssaan ympäriinsä. Hän on yhdeksäntoistavuotias, eli ei tosiaan mikään pikkulapsi :) Kuva Rosesta ja tässä ficissä seikkailleesta yhdeksännestä Tohtorista.

Ja ficin lopussa taas Tohtori ja Rose matkustivat TARDISilla toiseen aikaan ja paikkaan, ja päivä taas piti pelastaa siksi, että... no, miten sen nyt selittäisi :D Doctor Whossa jaksojen juoni koostuu yleensä siitä, että matkustetaan jonnekin, siellä on jokin jollain tapaa pielessä (Tohtori on ongelmamagneetti!) ja Tohtori sitten yrittää pelastaa tilanteen, ja hyvällä menestyksellä sen tekeekin ainakin melkein aina. Kuulostaa ehkä kuivalta näin pelkistettynä, mutta ei se oikeasti ole! :D

Toivottavasti vastasin kaikkeen sinua mietityttäneeseen, ja vielä ymmärrettävästikin. Kiitos hirmuisen paljon, että viitsit kommentoida vaikka fandom ei ollut tuttu ja mokasin ja tein melkoisen virhearvioinnin, oikesti tuhannesti kiitos kärsivällisyydestäsi ja kehuistasi. Kiva että pidit kirjoitustyylistäsi ja lukeminen ei ollut ihan tuskaa. Kiitos paljon kommentistasi!


Mystery Canine, onpa huojentavaa kuulla positiivista palautetta siitä, että repliikit ovat englanniksi! Olen ihan samaa mieltä siitä, että englanti kuulostaa luonnolliselta (en ole katsonut suomenkielisillä teksteillä kuin ihan pari jaksoa), onneksi löytyy joku muukin, joka ajattelee niin. Ja todella mukava kuulla, että pidit tästä ja päätit jäädä seuraamaan! Toivottavasti pidät jatkossakin. Iso kiitos kommentistasi!


Nevilla, oi, en tiedä mitä tuohon oikein sanoisin! Todella kiva, että pistäydyit lukemaan ja vielä kommentoimaankin, oli ihana yllätys huomata, että tähän oli tullut vielä kommentti! Jälleen oli kiva kuulla, että englanti ei tökkinyt. Itse en ollenkaan osaa kirjoittaa suomenkielisiä repliikkejä sellaisiin sarjoihin, joita katselen englanniksi (eli no, kaikkiin paitsi Criminal Mindsiin, jota olen katsonut jo niin pitkään, että olen tottunut teksteihin), koska olen jo niin tottunut siihen kieleen. Nostan sinulle ihan hurjasti hattua uskottavista suomea puhuvista hahmoista, koska minulta se ei ollenkaan luonnistu :D

Ja hei, kirjoita ihmeessä tuollainen ficci, jonka kuvailit! Kuulostaa aivan älyttömän herkulliselta idealta, olisin enemmän kuin superiloinen, jos tuollaisen päätyisit kirjoittamaan. Varsinkin, koska Nine/Rose vaan on niin parhautta, heistä ei voi koskaan olla liikaa ficcejä, ja tuo idea kuulostaa vaan niin hyvältä, että huh. Kirjoita toki tuollainen teksti, olen ihan sataprosenttisesti mukana hurraamassa! :D

Olen otettu kehuistasi, todella kiva kuulla, että pidit. En oikein osaa sanoa tuohon kaikkeen muuta kuin että iso kiitos, ja todella mukavaa että olet tuota mieltä. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos ihanasta kommentistasi, se piristi minua ihan hurjasti, oli oikeasti tosi kiva yllätys, että tähän tuli vielä kommentteja. :)





Näin aluksi varoituksen sana Suomen tahtiin katsoville: jos et ole nähnyt neloskauden jaksoon 13 (Journey’s end) asti, älä lue yhtään pidemmälle (edes alkutietoja) tai spoilaannut.

Name: Cliché
Rating: S
Pairing: Human Doctor/Rose Tyler
Genre: fluffy, kylkiäisinä angstia (voiko sitä edes tämän fandomin kanssa välttää?)
Words: 896

A/N: Mieleni teki fluffyilla, ja lopulta tästä tuli niin sokerinen, että melkein hävettää. roxoXO kuitenkin kannusti ja oli ihana jaksaessaan kuunnella niin narinaani kuin inspiraatiohypetystänikin (viime aikoina aika useaankin otteeseen, kiitos rakas vielä kerran siitä), ja vaikka olenkin aika ristiriitaisin fiiliksin liikkeellä tämän suhteen, niin tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. En oikeastaan vieläkään tiedä pidänkö tästä todella paljon vai vihaanko tätä, mutta oh well, yolo. Eli siirappisuutta Rosen ja Human Doctorin alkutaipaleesta.


Kapeat sormet pyörittelivät hopeista pikkulusikkaa posliinisessa teekupissa. Rosen kyynärpää oli pöydänreunalla, ja pää oli painettu kämmeneen. Tyttö näytti kaikin puolin varsin kyllästyneeltä, tai ehkä mietteliäältä. Roselle ne kaksi olivat nykyään sama asia: hän oli kyllästynyt, mietteliäs ja kyllästynyt miettimään.

Mutta mihinpä se olisi tilannetta muuttanut, hän mietti silti. Posliinikuppi liikahti vaarallisen lähelle pöydänreunaa, kun tyttö huokaisi syvään ja kohensi asentoaan. Lusikkaa hypistelevät sormet jatkoivat monotonista liikerataansa, kun Rosen ajatukset virtasivat taas kauas pois nykyhetkestä.

Kaikki tuntui yhä niin kovin epätodelliselta – se, että Tohtori oli rinnakkaisuniversumissa hänen kanssaan, ja miehen rinnassa pumppasi vain yksi sydän merkkinä ihmisyydestä, kun taas toisaalla oli toinen Tohtori, yhä tismalleen samanlaisena kuin aina ennenkin. Mutta ongelma piilikin siinä, että tekikö toisen olemassaolo hänen Tohtoristaan epätodellisen? Rose huomasi kyllä Tohtorin puhuvan tutulla tavalla, muistavan samat asiat ja omaavan yhä samoja tapoja: hiusten haromisen, kasvojensa vääntelemisen mitä kummallisempiin ilmeisiin, pitkään lörpöttelyn valonnopeudella jostakin aivan epäolennaisesta, innostumisen  siitä kun jokin oli pielessä… Rosella oli ollut niin kova ikävä kaikkea tuota, että hänestä tuntui kidutukselta olla samassa tilassa Tohtorin kanssa, koska hänellä ei ollut aavistustakaan, miten asiat tulisivat tulevaisuudessa asettumaan ja mitä hänen tulisi tehdä. Hän olisi toisaalta halunnut vain itkeä onnesta ja hautautua tuttuun syliin, mutta toisaalta taas kieltäytyä ja kiukutella siitä, että Tohtori oli jättänyt hänet (tavallaan jo toistamiseen). Kaikki tuntui toisinaan olevan niin kiusallista ja hankalaa, mutta hetken päästä loksahtikin sekunniksi kohdalleen ja oli kuin ennen, jopa paremminkin. Täydellisten ja vaikeiden hetkien ääriviivat sumenivat, ja lopulta elämä oli pelkästään sekavaa.

Askelten äänet herättivät Rosen mietteistään. Hän käännähti nopeasti keittiön oviaukkoa kohti ja nosti päänsä pystyyn vastatakseen tuttuun hymyyn.

”Can I join you?” Tohtori kysyi ja osoitti Rosen vieressä lojuvaa tyhjää tuolia.

”Sure”, Rose vastasi asteen normaalia korkeammalla äänellä ja käänsi nopeasti katseensa teekuppiinsa, jossa lusikka oli jähmettynyt paikoilleen. Saadakseen tekosyyn tehdä jotain Rose kulautti ison suullisen viilentynyttä teetään ja oli onnellinen, että Tohtori oli selin häneen kurotellessaan itselleenkin kaapista teekuppia, eikä tullut nähneeksi juomisesta seurannutta irvistystä.

Tohtori päästi suustaan pitkän uu-äänteen löydettyään kaapista kullalla kirjaillun teekupin, ja istahti sitä tutkiskellen Rosen viereen. Heidän polvensa hipaisivat toisiaan, ja Rose tunsi kylmän väreen selkäpiissään.

”This is nice, pretty valuable I guess”, Tohtori mumisi ajatuksiaan ääneen. Rose ei todellakaan tiennyt, miksi teekuppi jaksoi kiinnostaa miestä niinkin paljon.

Rose hymähti myöntävästi, pyöräytti silmiään ja tuhahti: ”Pretty posh I’d say.” Hän ei ollut vieläkään ihan täysin tottunut rinnakkaisuniversumin isänsä rikkauteen, eikä varmasti ollut Tohtorikaan – olihan mies ollut siellä vielä lyhyemmän aikaa kuin Rose.

Tohtori naurahti. ”Yeah, quite right too.”

Pitkään oli täysin hiljaista. Rose pakottautui juomaan teetään tuskallisen pieninä siemauksina, eikä kupin pohja tuntunut lähestyvän lainkaan. Tohtori tuijotteli ikkunasta aukeavaa näkymää suurelle takapihalle ja tuntui unohtaneen teensä kokonaan.

Tik. Tak.

Tik. Tak.

Tik –

”What are you up to today?” Tohtori kysyi ja sai Rosen säpsähtämään. Liikahduksen ansiosta hänen jalkansa siirtyi vielä lähemmäs toisen jalkaa, ja yhtäkkiä Rose tunsi punan kirivän poskilleen. Hän oli viime viikkojen ajan ollut hyvin tietoinen Tohtorista ruumiillisesti, ja jokainen pienikin kosketus rekisteröityi hänen aivoissaan turhankin tarkasti.

”No-nothing special”, Rose sai vastattua ja näpräsi kuumeisesti teekuppinsa korvaa. ”I was wondering, uhm, if you had some kind of ideas.”

Tohtori ynähti mietteliäästi, muttei sanonut hetkeen mitään. Rosea alkoi jo hermostuttaa, mutta Tohtori kohautti lopulta harteitaan ja sanoi nopeasti: ”No, I don’t, sorry. But we can always wing it, like back in the old days.” Leveä virnistys levisi miehen kasvoille, ja aidon iloinen tuike syttyi Rosenkin silmiin.

”Yeah”, Rose henkäisi, ja hänen vatsassaan muljahti, kun hän ajatteli heidän menneitä seikkailujaan. Toisaalta kaikki oli niin kuin ennen, mutta toisaalta taas Rose huomasi kyllä tietynlaisen jännitteen heidän välillään, joka kanteli kovaäänisesti siitä, että kaikki oli muuttunut. Hetken mielijohteesta hän huokaisi melkein huomaamattoman pienesti ja kohotti hitaasti tärisevän kätensä Tohtorin kasvojen sivulle. Tyttö silitti kokeilevasti sileitä hiussuortuvia sormenpäillään haikeasti hymyillen ja tunsi, kuinka Tohtorin jalka nytkähti vasten hänen omaansa.

”You don’t have to hold it back, Rose”, Tohtori sanoi hiljaa matalalla äänellä. Rose tiesi tuon äänensävyn hyvin, ja arvasi jo mitä oli tulossa ennen kuin toinen ehti jatkaa. ”Rose Tyler… I haven’t counted how many times I have already told you this, but I’m going to repeat as many times as it takes you to believe. So here it comes. I’m yours, I’m yours in every single way you want me to be, in all the ways you could possibly imagine and in all that you can’t as well. I love you, Rose.”

Tohtorin katse oli vakava ja katse niin intensiivinen, ettei Rose voinut muuta kuin tuijottaa takaisin, kun toinen puhui. Tytön suu aukesi raolleen, mutta hän ei tiennyt mitä sanoa. Tohtori sai hänet nykyään paljon useammin sanattomaksi kuin aiemmin. Hitaasti Rosen suupieli kääntyi hymyyn, ja helpotuksekseen hän huomasi Tohtorin vastaavan siihen.

Yhtäkkiä mies nytkähti pystympään asentoon ja puhui normaalilla äänenvoimakkuudella saaden Rosen säpsähtämään. ”Oh, come on! I just went overly cheesy and said the worst cliché ever and all I get is a little, tiny smile like that?” Tohtori ulvaisi ja sai Rosen naurahtamaan. Mies hymyili Roselle lämpimästi ja unohtui hetkeksi paikoilleen.

”Well, I guess we’re just a big cliché, you and me”, Rose henkäisi, ja hänen hymynsä levisi yhdestä suupielestä toiseenkin. Tohtori naurahti.

”Yes, we are. But what a wonderful thing they are, clichés,” Tohtori sanoi ja katseli Rosea pilke silmäkulmassaan, kun tyttö tarttui kiinni hänen kädestään.

Ja sekunnin kaikki oli taas täydellistä ja oikein, kun Tohtori nojautui eteenpäin ja suuteli Rosea kevyesti samalla, kun tuttu, karhea peukalo silitti tytön kämmenselkää (ja keittiön lämpötila nousi kymmenellä asteella).



« Viimeksi muokattu: 03.11.2014 21:37:52 kirjoittanut flawless »


bannu © Ingrid

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 390
  • Lunnikuningatar
Hihih, vasta ehdin kommentoida ja heti oli uutta osaa. :) Ihanaa! Rakastan Rose/Ten II -ficcejä ja tämä ei ollut mikään poikkeus säännöstä. Molemmat olivat tosi suloisia ja Rose tuntui omalta itseltään ollessaan eksynyt ja hämmentynyt tilanteesta. Voin hyvin kuvitella, miten toisaalta vaikeaa Roselle on hyväksyä se, että Tohtori jälleen jätti hänet ja meni menojaan, ja toisaalta miten helppoa hänen on unohtua Ten II:n seuraan ja rakastaa tätäkin aivan aidosti.

Ten II oli aivan oma itsensä toisaalta tuon suorapuheisen (ja kliseisen, mutta ah-niin-ihanan) lausuntonsa kanssa, toisaalta myös aivan mielettömän IC myös sitä seuraavan kommenttinsa suhteen. :) Tykkäsin! Tykkäsin myös tuosta jännitteestä Rosen ja Tohtorin välillä, hrrr. Aivan mahtavaa ja taas tosi inspiroivaa, mutta ei, nyt en tähän väliin kyllä ryhdy kirjoittamaan näistäkin kahdesta kun minulla on kaksi Rose/Nine -ficciä vaiheessa...

Tämän ficletin aihe ja idea oli muuten taas tosi hyvin Doctor Whon maailmaan sopiva ja tykkäsin tuosta kliseeajatuksesta ylipäätään kovasti, niin osuvaa! Kiitos tästä, luin mielelläni ja maltan tuskin odottaa seuraavia osia, kun nämäkin ovat olleet niin mainioita. :)

P.S. Aloitin tuohon ikkunaideaasi pohjautuvan ficin, löytyy täältä. Krhm, en tiedä onko se mistään kotoisin, mutta toivotaan että teen idealle oikeutta. :)


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 760
  • d a d d y
Nevilla, kiva kuulla että pidit! Olin tuon tekstin kanssa aika epävarmana liikkeellä, koska en yleensä kirjoita mitään noin siirappista, mutta oli todella piristävää kuulla, että pidit lukemastasi. Kaikista eniten minut sai kuitenkin hyppelemään tuo, että hahmot olivat mielestäsi IC ja aihe Doctor Whon maailmaan sopiva, koska noihin seikkoihin yritän aina kiinnittää huomiota. Etenkin siihen, että hahmot olisivat mahdollisimman IC, koska vietän aina pitkät pätkät suunnitteluvaiheessa hahmojen käytöksen ja repliikkien ja kaikkien vastaavien kääntelyyn ja vääntelyyn, joten ihanaa kuulla että mielestäsi onnistuin niiden kanssa!

(Ja hei, eikös kohta olisi aika jatkaa tuota ikkunaficciä, vink vink? ;) Olen ihan koukussa siihen, todellakin tekee idealle oikeutta!)

Kiitos paljon kommentistasi, mukavaa että jaksat seurailla tätä!



Minulla ei ole hajuakaan siitä, missä Suomessa mennään tämän sarjan kanssa, joten varoitan varmuuden vuoksi: jos et ole nähnyt neloskauden jaksoon 13 (Journey’s end) asti, älä lue yhtään pidemmälle tai spoilaannut.

Name: The truth about bananas (and other fruits)
Rating: S
Pairing: Human Doctor/Rose
Genre: humour, fluffy
Words: 638

A/N: Rose/Human Doctor -söpöilyä because of reasons. (Alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että tämä on pelkkä Rose/Tohtori-sarja eikä DW-sarja… :D No, perfect ship is perfect!) Inspaannuin, kun söin banaania ja naureskelin itsekseni sille, miten paljon banaanipuhetta DW:ssa on, ja mieleeni tuli lausahdus ”never make eye contact while eating a banana”. Ja siitä se sitten lähti… Huumori on minulle ihan uusi genre, ja haudoin tätä kuukausikaupalla tiedostoissani, mutta rakkauspakkaus roxoXO antoi ihanaa palautetta ja oli rohkaiseva ja ihana kuten aina (kiitos taas, vielä tässäkin), joten rohkaistuin. Toivottavasti pidätte ääliöhuumorista huolimatta!


Tohtori hortoili ajatuksissaan ympäri prameasti sisustettua kartanoa ja yritti näyttää siltä, että vain kulutti aikaansa tallustelemalla ympäriinsä. Todellisuudessa hän oli ollut etsimässä Rosea ehdottaakseen nukkumaan menemistä, mutta oli ajatuksissaan kääntynyt jossain kohtaa matkaa väärään suuntaan ja päätynyt huomaamaan, ettei hetken päästä tiennytkään, missä oli. Häntä hiukan hävetti myöntää, että oli edes melkein-eksynyt taloon, koska oli asunut siellä jo monta kuukautta. Katsellen matkan varrella tuttuja ja vähemmän tuttuja tauluja ja koristepatsaita mies jatkoi matkaansa kurkistellen sisään jokaisesta avoimesta oviaukosta, mutta Rosea ei näkynyt missään.

Tohtori oli jo vähällä kävellä keittiön ohi, kunnes tunnisti tutun nauravan äänen ja otti hymyillen muutaman askeleen takaisin päin. Hän työnsi päänsä keittiön oviaukosta sisään ja näki Jackien hellan ääressä sekoittelemassa metallisen kattilan sisältöä puukauhalla ja rupatellen hymysuin omenaa mutustavan Rosen kanssa. Tytön katse kirkastui, kun hän käänsi katseensa oviaukkoa kohti ja näki siinä norkoilevan Tohtorin.

”Heya”, Rose tervehti lämpimästi. Jackie käänsi katseensa oviaukkoon ja nyökäytti Tohtorille päätään hymyillen.

”Hi”, mies vastasi ja astui peremmälle. Hän käveli työtasoon nojailevan Rosen luo ja tuikkasi suukon tämän poskelle. Tytön hymy leveni entisestään, ja poskille levisi hienoinen puna. Tohtori nojautui painamaan kasvonsa tytön hiuksiin ja piilotti hymynsä vaaleiden suortuvien sekaan. Hänen vatsassaan kipristeli, kun hän tiedosti saavansa Rosen vieläkin punastumaan pelkällä pienellä suukolla.

Jackie kääntyi vilkaisemaan Tohtoria olkansa yli, ja loi pitkän tutkiskelevan katseen miehen valkoiseen, raidalliseen pyjamaan ja tummaan kylpytakkiin. ”Is that the same pyjama I gave you after you changed your face?”

Tohtori naurahti (osittain muistoille ja osittain, koska Jackien tapa puhua regeneraatiosta jaksoi yhä huvittaa häntä) ja vastasi poksauttaen huulillaan p-kirjainta kovaäänisesti: ”Yep. Still fits perfectly, right?”

Rosen huulilta pääsi helisevä naurunpurskahdus, kun Tohtori levitti kätensä ilmaan ja esitteli yöpukuaan. ”Yeah, looks great”, hän sanoi ja taputti Tohtorin rintakehää. Mies hymyili tyytyväisenä. ”Do you still have some satsumas in your pocket?”

”No”, Tohtori tuhahti nenäänsä nyrpistäen, mutta upotti kuitenkin kätensä taskuunsa. Rosen ja Jackien yllätykseksi hän veti taskun uumenista satsuman sijasta banaanin. Jackie tyrskähti. ”Bananas are good”, Tohtori ilmoitti vastaukseksi huvittuneisiin katseisiin, ”they’ve got potential.” Leuka pystyssä Tohtori kuori banaaninsa ja haukkasi sitä katsellen virnuilevaa Rosea.

”Never make eye contact while eating a banana”, tyttö siteerasi pilke silmäkulmassaan neuvon banaania mutustavalle Tohtorille. Vastaukseksi hän sai pelkän silmienpyöräytyksen. Rose virnisteli yhä leveämmin ja pyöritteli Tohtorin kasvojen edessä sitä, mikä oli jäljellä syödystä omenasta. ”But you know what? An apple a day keeps the doctor away.”

”Oh, please give me an apple!” Jackie huudahti kovaan ääneen.

”Oi!” Tohtori huudahti närkästyneen näköisenä ja pukkasi kylkeen nauravaa Rosea, joka kurotti taaksensa hedelmäkulhoon ja veti käteensä banaanin. Hän kuori banaanin liioitellun hitaasti, loi kulmiensa alta pitkän katseen Tohtoriin ja sulki huulensa banaanin ympärille. Luoden häpeilemättömän flirttailevia katseita toisen suuntaan Rose haukkasi banaania uudelleen.

”Well, now I know what you meant…” Tohtori mutisi ja katseli vaaleahiuksista kulmat kohollaan. Rose virnisti ja haukkasi banaaniaan uudelleen kohottaen kulmiaan.

”Stop it…” Tohtori mutisi typerästi hymyillen jokseenkin kiusaantuneen näköisenä. Hän vilkaisi Jackieta ja helpotuksekseen huomasi naisen olevan yhä selin heihin. ”Really… You perv…”

”Stop flirting in my kitchen, you two”, Jackie huudahti käännähdettyään ympäri ja heristi puulusikkaa keittiön toista puolta kohti.

”I actually think that Rose handles the flirting all by herself”, Tohtori mutisi ja vaihtoi kiusaantuneena painoa jalalta toiselle, ”so don’t blame me…”

Rose naurahti ja haukkasi banaaniaan normaalisti juuri sopivaan aikaan, kun Jackie kääntyi epäluuloisena vilkaisemaan tytärtään. Rose virnisti, ja Jackie naksautti kieltään, kun hänen silmänsä pyörähtivät kohti kattoa ja takaisin. Tohtorin kasvoille vääntyi kiusaantunut virneenpuolikas, kun hän raapi takaraivoaan saadakseen käsilleen jotain tekemistä ja muuttui kasvoiltaan hetki hetkeltä punakammaksi. Rose naureskeli ääneen, tuuppasi Tohtoria kylkeen merkiksi siitä, että oli aika lähteä, ja antoi miehen kiertää kätensä ympärilleen. Keittiön ovella hän kääntyi virnistämään äidilleen.

”Remember to buy the apples!”

Jackie hymähti itsekseen, ja käytävältä kuului naurunsekainen kiljahdus merkiksi siitä, että Tohtori oli kostanut kommentin kutittamalla tytön kosketusherkkiä kylkiä. Matalat ja korkeat naurunäännähdykset kaikuivat keittiöön yläkerrasta asti, kunnes ne vaimenivat oven sulkeutuessa parin perässä.
« Viimeksi muokattu: 03.11.2014 21:37:40 kirjoittanut flawless »


bannu © Ingrid