Fredu, huonoja kommentteja ei olekaan! Sait minut hymyilemään ihan hullun lailla tuon kommenttisi kanssa, pelkäsin ettei tähän kommentoi kukaan, koska Doctor Who ei ole niin kauhean laajalle levinnyt Suomessa
Mutta kiitos hurjan paljon kehuistasi, kiva kuulla että tykkäsit ja jäät seurailemaan! Toivottavasti pidät raapusteluistani jatkossakin ja ne ovat yhä kommentoinnin arvoisia.
fierté, voi apua, fail minä. Ehkei tämä ihan sittenkään ollut sellainen, jonka voi lukea fandomia tuntemattomana...
En jotenkin osannut ollenkaan ajatella tuollaisia "perusjuttuja" kuten Tohtoria ja TARDISta, anteeksi kauheasti! Olisi pitänyt miettiä vähän tarkemmin. Toivottavasti tämä nyt ei silti ollut ihan kidutusta
Vastauksia muutamiin kysymyksiisi: TARDIS on eräänlainen avaruusalus, joka matkustaa sekä (melkein) missä tahansa ympäri universumeja että myös ajassa. Sillä pääsee käytännössä siis
ihan mihin tahansa. Kuva
ulkopuolelta ja
sisäpuolelta "ohjaushuoneesta" (joo, se on sisäpuolelta isompi!). Sarjassa ei oikeastaan näytetä kuin pääasiassa tuo huone, ja muutaman kerran joitain muita sekalaisia huoneita/käytäviä/jne, eli muu on aika lailla minun omaa visiotani eikä välttämättä canonia. Mutta koko ficin ajan oltiin siis TARDISin sisällä, joka on avaruusalus ja aikakone.
Tohtori taas ei ole manipuloija tai muutenkaan hämärä (tai no, ehkä hämärä kyllä, muttei ilkeällä tavalla, vaan lähinnä outo). Hän on 900-vuotias, koska on Time Lord, ihmisen näköinen alien, joka aina kuollessaan kuolemisen sijaan muuttuu ihan täysin sekä ulkonäöltään että luonteeltaankin jonkin verran (muistot jäävät, joten tietty perusluonne säilyy kyllä). Rose taas on ihminen, Tohtorin companion, joka matkustelee hänen kanssaan ympäriinsä. Hän on yhdeksäntoistavuotias, eli ei tosiaan mikään pikkulapsi
Kuva Rosesta ja tässä ficissä seikkailleesta yhdeksännestä Tohtorista.
Ja ficin lopussa taas Tohtori ja Rose matkustivat TARDISilla toiseen aikaan ja paikkaan, ja päivä taas piti pelastaa siksi, että... no, miten sen nyt selittäisi
Doctor Whossa jaksojen juoni koostuu yleensä siitä, että matkustetaan jonnekin, siellä on jokin jollain tapaa pielessä (Tohtori on ongelmamagneetti!) ja Tohtori sitten yrittää pelastaa tilanteen, ja hyvällä menestyksellä sen tekeekin ainakin melkein aina. Kuulostaa ehkä kuivalta näin pelkistettynä, mutta ei se oikeasti ole!
Toivottavasti vastasin kaikkeen sinua mietityttäneeseen, ja vielä ymmärrettävästikin. Kiitos hirmuisen paljon, että viitsit kommentoida vaikka fandom ei ollut tuttu ja mokasin ja tein melkoisen virhearvioinnin, oikesti tuhannesti kiitos kärsivällisyydestäsi ja kehuistasi. Kiva että pidit kirjoitustyylistäsi ja lukeminen ei ollut ihan tuskaa. Kiitos paljon kommentistasi!
Mystery Canine, onpa huojentavaa kuulla positiivista palautetta siitä, että repliikit ovat englanniksi! Olen ihan samaa mieltä siitä, että englanti kuulostaa luonnolliselta (en ole katsonut suomenkielisillä teksteillä kuin ihan pari jaksoa), onneksi löytyy joku muukin, joka ajattelee niin. Ja todella mukava kuulla, että pidit tästä ja päätit jäädä seuraamaan! Toivottavasti pidät jatkossakin. Iso kiitos kommentistasi!
Nevilla, oi, en tiedä mitä tuohon oikein sanoisin! Todella kiva, että pistäydyit lukemaan ja vielä kommentoimaankin, oli ihana yllätys huomata, että tähän oli tullut vielä kommentti! Jälleen oli kiva kuulla, että englanti ei tökkinyt. Itse en ollenkaan osaa kirjoittaa suomenkielisiä repliikkejä sellaisiin sarjoihin, joita katselen englanniksi (eli no, kaikkiin paitsi Criminal Mindsiin, jota olen katsonut jo niin pitkään, että olen tottunut teksteihin), koska olen jo niin tottunut siihen kieleen. Nostan sinulle ihan hurjasti hattua uskottavista suomea puhuvista hahmoista, koska minulta se ei ollenkaan luonnistu
Ja hei, kirjoita ihmeessä tuollainen ficci, jonka kuvailit! Kuulostaa aivan älyttömän herkulliselta idealta, olisin enemmän kuin superiloinen, jos tuollaisen päätyisit kirjoittamaan. Varsinkin, koska Nine/Rose vaan on niin parhautta, heistä ei voi
koskaan olla liikaa ficcejä, ja tuo idea kuulostaa vaan niin hyvältä, että huh. Kirjoita toki tuollainen teksti, olen ihan sataprosenttisesti mukana hurraamassa!
Olen otettu kehuistasi, todella kiva kuulla, että pidit. En oikein osaa sanoa tuohon kaikkeen muuta kuin että iso kiitos, ja todella mukavaa että olet tuota mieltä. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos ihanasta kommentistasi, se piristi minua ihan hurjasti, oli oikeasti tosi kiva yllätys, että tähän tuli vielä kommentteja.
Näin aluksi varoituksen sana Suomen tahtiin katsoville: jos et ole nähnyt neloskauden jaksoon 13 (Journey’s end) asti, älä lue yhtään pidemmälle (edes alkutietoja) tai spoilaannut.Name: Cliché
Rating: S
Pairing: Human Doctor/Rose Tyler
Genre: fluffy, kylkiäisinä angstia (voiko sitä edes tämän fandomin kanssa välttää?)
Words: 896
A/N: Mieleni teki fluffyilla, ja lopulta tästä tuli niin sokerinen, että melkein hävettää. roxoXO kuitenkin kannusti ja oli ihana jaksaessaan kuunnella niin narinaani kuin inspiraatiohypetystänikin (viime aikoina aika useaankin otteeseen, kiitos rakas vielä kerran siitä), ja vaikka olenkin aika ristiriitaisin fiiliksin liikkeellä tämän suhteen, niin tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. En oikeastaan vieläkään tiedä pidänkö tästä todella paljon vai vihaanko tätä, mutta oh well, yolo. Eli siirappisuutta Rosen ja Human Doctorin alkutaipaleesta.
Kapeat sormet pyörittelivät hopeista pikkulusikkaa posliinisessa teekupissa. Rosen kyynärpää oli pöydänreunalla, ja pää oli painettu kämmeneen. Tyttö näytti kaikin puolin varsin kyllästyneeltä, tai ehkä mietteliäältä. Roselle ne kaksi olivat nykyään sama asia: hän oli kyllästynyt, mietteliäs ja kyllästynyt miettimään.
Mutta mihinpä se olisi tilannetta muuttanut, hän mietti silti. Posliinikuppi liikahti vaarallisen lähelle pöydänreunaa, kun tyttö huokaisi syvään ja kohensi asentoaan. Lusikkaa hypistelevät sormet jatkoivat monotonista liikerataansa, kun Rosen ajatukset virtasivat taas kauas pois nykyhetkestä.
Kaikki tuntui yhä niin kovin epätodelliselta – se, että Tohtori oli rinnakkaisuniversumissa hänen kanssaan, ja miehen rinnassa pumppasi vain yksi sydän merkkinä ihmisyydestä, kun taas toisaalla oli toinen Tohtori, yhä tismalleen samanlaisena kuin aina ennenkin. Mutta ongelma piilikin siinä, että tekikö toisen olemassaolo hänen Tohtoristaan epätodellisen? Rose huomasi kyllä Tohtorin puhuvan tutulla tavalla, muistavan samat asiat ja omaavan yhä samoja tapoja: hiusten haromisen, kasvojensa vääntelemisen mitä kummallisempiin ilmeisiin, pitkään lörpöttelyn valonnopeudella jostakin aivan epäolennaisesta, innostumisen siitä kun jokin oli pielessä… Rosella oli ollut niin kova ikävä kaikkea tuota, että hänestä tuntui kidutukselta olla samassa tilassa Tohtorin kanssa, koska hänellä ei ollut aavistustakaan, miten asiat tulisivat tulevaisuudessa asettumaan ja mitä hänen tulisi tehdä. Hän olisi toisaalta halunnut vain itkeä onnesta ja hautautua tuttuun syliin, mutta toisaalta taas kieltäytyä ja kiukutella siitä, että Tohtori oli jättänyt hänet (tavallaan jo toistamiseen). Kaikki tuntui toisinaan olevan niin kiusallista ja hankalaa, mutta hetken päästä loksahtikin sekunniksi kohdalleen ja oli kuin ennen, jopa paremminkin. Täydellisten ja vaikeiden hetkien ääriviivat sumenivat, ja lopulta elämä oli pelkästään sekavaa.
Askelten äänet herättivät Rosen mietteistään. Hän käännähti nopeasti keittiön oviaukkoa kohti ja nosti päänsä pystyyn vastatakseen tuttuun hymyyn.
”Can I join you?” Tohtori kysyi ja osoitti Rosen vieressä lojuvaa tyhjää tuolia.
”Sure”, Rose vastasi asteen normaalia korkeammalla äänellä ja käänsi nopeasti katseensa teekuppiinsa, jossa lusikka oli jähmettynyt paikoilleen. Saadakseen tekosyyn tehdä jotain Rose kulautti ison suullisen viilentynyttä teetään ja oli onnellinen, että Tohtori oli selin häneen kurotellessaan itselleenkin kaapista teekuppia, eikä tullut nähneeksi juomisesta seurannutta irvistystä.
Tohtori päästi suustaan pitkän uu-äänteen löydettyään kaapista kullalla kirjaillun teekupin, ja istahti sitä tutkiskellen Rosen viereen. Heidän polvensa hipaisivat toisiaan, ja Rose tunsi kylmän väreen selkäpiissään.
”This is nice, pretty valuable I guess”, Tohtori mumisi ajatuksiaan ääneen. Rose ei todellakaan tiennyt, miksi teekuppi jaksoi kiinnostaa miestä niinkin paljon.
Rose hymähti myöntävästi, pyöräytti silmiään ja tuhahti: ”Pretty
posh I’d say.” Hän ei ollut vieläkään ihan täysin tottunut rinnakkaisuniversumin isänsä rikkauteen, eikä varmasti ollut Tohtorikaan – olihan mies ollut siellä vielä lyhyemmän aikaa kuin Rose.
Tohtori naurahti. ”Yeah, quite right too.”
Pitkään oli täysin hiljaista. Rose pakottautui juomaan teetään tuskallisen pieninä siemauksina, eikä kupin pohja tuntunut lähestyvän lainkaan. Tohtori tuijotteli ikkunasta aukeavaa näkymää suurelle takapihalle ja tuntui unohtaneen teensä kokonaan.
Tik. Tak.
Tik. Tak.
Tik –
”What are you up to today?” Tohtori kysyi ja sai Rosen säpsähtämään. Liikahduksen ansiosta hänen jalkansa siirtyi vielä lähemmäs toisen jalkaa, ja yhtäkkiä Rose tunsi punan kirivän poskilleen. Hän oli viime viikkojen ajan ollut hyvin tietoinen Tohtorista ruumiillisesti, ja jokainen pienikin kosketus rekisteröityi hänen aivoissaan turhankin tarkasti.
”No-nothing special”, Rose sai vastattua ja näpräsi kuumeisesti teekuppinsa korvaa. ”I was wondering, uhm, if you had some kind of ideas.”
Tohtori ynähti mietteliäästi, muttei sanonut hetkeen mitään. Rosea alkoi jo hermostuttaa, mutta Tohtori kohautti lopulta harteitaan ja sanoi nopeasti: ”No, I don’t, sorry. But we can always wing it, like back in the old days.” Leveä virnistys levisi miehen kasvoille, ja aidon iloinen tuike syttyi Rosenkin silmiin.
”Yeah”, Rose henkäisi, ja hänen vatsassaan muljahti, kun hän ajatteli heidän menneitä seikkailujaan. Toisaalta kaikki oli niin kuin ennen, mutta toisaalta taas Rose huomasi kyllä tietynlaisen jännitteen heidän välillään, joka kanteli kovaäänisesti siitä, että kaikki oli muuttunut. Hetken mielijohteesta hän huokaisi melkein huomaamattoman pienesti ja kohotti hitaasti tärisevän kätensä Tohtorin kasvojen sivulle. Tyttö silitti kokeilevasti sileitä hiussuortuvia sormenpäillään haikeasti hymyillen ja tunsi, kuinka Tohtorin jalka nytkähti vasten hänen omaansa.
”You don’t have to hold it back, Rose”, Tohtori sanoi hiljaa matalalla äänellä. Rose tiesi tuon äänensävyn hyvin, ja arvasi jo mitä oli tulossa ennen kuin toinen ehti jatkaa. ”Rose Tyler… I haven’t counted how many times I have already told you this, but I’m going to repeat as many times as it takes you to believe. So here it comes. I’m yours, I’m yours in every single way you want me to be, in all the ways you could possibly imagine and in all that you can’t as well. I love you, Rose.”
Tohtorin katse oli vakava ja katse niin intensiivinen, ettei Rose voinut muuta kuin tuijottaa takaisin, kun toinen puhui. Tytön suu aukesi raolleen, mutta hän ei tiennyt mitä sanoa. Tohtori sai hänet nykyään paljon useammin sanattomaksi kuin aiemmin. Hitaasti Rosen suupieli kääntyi hymyyn, ja helpotuksekseen hän huomasi Tohtorin vastaavan siihen.
Yhtäkkiä mies nytkähti pystympään asentoon ja puhui normaalilla äänenvoimakkuudella saaden Rosen säpsähtämään. ”Oh, come on! I just went overly cheesy and said the worst cliché ever and all I get is a little,
tiny smile like that?” Tohtori ulvaisi ja sai Rosen naurahtamaan. Mies hymyili Roselle lämpimästi ja unohtui hetkeksi paikoilleen.
”Well, I guess we’re just a big cliché, you and me”, Rose henkäisi, ja hänen hymynsä levisi yhdestä suupielestä toiseenkin. Tohtori naurahti.
”Yes, we are. But what a wonderful thing they are, clichés,” Tohtori sanoi ja katseli Rosea pilke silmäkulmassaan, kun tyttö tarttui kiinni hänen kädestään.
Ja sekunnin kaikki oli taas täydellistä ja oikein, kun Tohtori nojautui eteenpäin ja suuteli Rosea kevyesti samalla, kun tuttu, karhea peukalo silitti tytön kämmenselkää (ja keittiön lämpötila nousi kymmenellä asteella).
