Nimi: Bestmanin tehtävä on hymyillä
Ikäraja: k-11
Paritus: James/Lily, Sirius/Lily
Disclaimer: Rowlingin !
Tulipa vaan mieleen kirjoittaa tällainen pieni ficci, hope u like it !
Kommentteja otetaan vastaan myös !
---------------------
”Ai, hei Sirius.”
Tytön käsi liikkui sulavasti pergamentin yllä, sulkakynä jätti kellastuneelle pinnalle kirjaimia, joita mustahiuksisen pojan silmät seurasivat tarkkaavaisesti. Kirjastossa ei heidän lisäkseen ollut ketään muita ja kun tyttö vihdoin kohotti smaragdinvihreiden silmiensä katseen paperista, Siriukseksi kutsuttu poika näytti värähtävät hieman ja kääntyi tuijottelemaan ikkunasta ulos. Kaksikon välille laskeutui hiljaisuus, jonka tyttö, Lily, vihdoin rikkoi huokaisemalla.
”No, kerro.”
”Kerro mitä?”
”Sirius Musta perjantai-iltana kirjastossa? Olet joko pahassa pulassa ja tarvitset apua tai sinulla on jotain asiaa. Vai onko James tehnyt jotain?”
Sirius rypisti otsaansa ja kiinnitti katseensa Lilyn silmiin, jotka tuijottivat intensiivisesti takaisin.
”Itse asiassa on”, poika sanoi lopulta ja kääntyi taas katsomaan ulos ikkunasta varsin happaman näköisenä.
”Voi ei…” Lily mutisi ja alkoi kerätä tavaroita pöydältä. ”Mitä tällä kertaa, kuinka vihainen minun pitää olla asteikolla yhdestä kymmeneen?”
”Minä pidän yhdestä tytöstä”, Siriuksen ääni madaltui niin, että jopa hänen vieressään istuvalla Lilyllä oli vaikeuksia kuulla mitä poika sanoi. ”Mutta se tyttö pitää Jamesista.”
Tyttö kohotti kulmiaan ja pyöritteli sulkakynää kädessään.
”Vau, Tylypahkan kovin naistenmies ei saa tyttöä jonka haluaa. Kukas tämä minun kilpailijani sitten on?”
Tummanharmaat silmät kohtasivat smaragdinvihreät ja heidän välilleen laskeutui jännittynyt hiljaisuus jota kumpikaan ei halunnut rikkoa.
”Ei kilpailija, vaan sinä.”
Lilyn suu raottui hieman ja silmät laajenivat kunnes hän pudisti päätään ja nousi niin nopeasti pystyyn että tuoli kaatui kolisten lattialle.
”Sirius älä viitsi vitsailla tuollaisella asialla, James tappaisi sinut jos kuulisi.”
”Sehän tässä minua eniten ahdistaa.”
Poika nousi seisomaan huomattavasti rauhallisemmin ja käveli niin lähelle Lilyä että erotti tummemmanvihreät pilkut tämän silmissä.
”Sirius…”
Poika laski kätensä tytön lantiolle ja veti tämän kevyesti lähemmäs.
”Sirius, tämä ei ole hyvä idea…”
”Lily, tämä on minun paras ideani pitkiin aikoihin.”
Ja odottamatta enää tytön vastausta hän kumartui lähemmäs ja painoi huulensa tämän huulille.
○
Luokkahuone oli hämärä, ainoastaan ikkunasta sisään tulviva kuunvalo sai pimeyden väistymään hetkeksi. Pulpetin päällä istuva Sirius tuijotti lattiaa niin keskittyneesti että ei edes huomannut miten huoneen ovi raottui hiljaa narahtaen ja hoikka hahmo livahti sisälle suunnistaen hiljaiset askelensa pojan luokse.
Sanoja ei oikeastaan tarvittu. Lily pysähtyi Siriuksen eteen ja heidän huulensa kohtasivat hiljaisessa huoneessa, poika liukui alas pulpetilta nostaen vuorostaan tytön sen päälle, kädet liukuivat paidan alle, suudelmat syvenivät ja varovasti Lily laskeutui selälleen.
Hiljaisuuden rikkoi terävä henkäys kun Siriuksen huulet valuivat tytön kaulalle ja siitä hitaasti alemmas.
○
”Mitäs te kuhertelette?”
Lily hätkähti eroon Jamesista ja kohotti katseensa Siriukseen. Poika seisoi nojatuolin vieressä, jossa he istuivat Jamesin kanssa sylikkäin, ja hänen huulillaan oli hymy, joka ei kuitenkaan yltänyt silmiin asti. Vaivautuneesti Lily liikahti kauemmas Jamesista, joka kuitenkin kietoi kätensä tiukemmin hänen ympärilleen ja painoi suukon ohimolle.
”Jep, sitäpä juuri”, James virnuili. ”Kenes kanssa sinä olit luutakomerossa tällä kertaa?”
Lily liikahti taas vaivautuneesti ja vilkaisi nopeasti Siriusta, joka hymyili rennosti ja heittäytyi sohvalle makaamaan.
”En kenenkään, en harrasta enää sellaista”,
Jamesin suu melkein loksahti auki.
”Miten niin et enää harrasta? Oletko sinä rakastunut tai jotain?”
”Tai jotain”, Sirius vastasi ja hänen katseensa kävi nopeasti Lilyssä ennen kuin hän naurahti ja pudisti päätään mutta ei sanonut enää mitään.
”Minä taidan mennä”, Lily sanoi ja pomppasi ylös ennen kuin James ehti taas tarrautua häneen. Poika sai kuitenkin otteen hänen kädestään ja veti tytön pitkään suudelmaan ennen kuin päästi hänet menemään.
Kävellessään Siriuksen ohi Lily näki selvästi tuskan pojan harmaissa silmissä.
○
Sama luokkahuone näytti täysin erilaiselta kun se kylpi kuunvalon sijaan auringon kirkkaissa säteissä. Sirius istui taas pulpetilla, kuten Lilykin, eivätkä he puhuneet mitään, katselivat vain seinille vaitonaisina.
”Sirius”, Lily aloitti mutta vaikeni sitten huultaan purren. ”Minä…”
”Niin?” Sirius sanoi kysyvästi ja vilkaisi Lilyä sivusilmällä. Tyttö näytti niin kauniilta, auringonvalo sai hänen hiuksensa hehkumaan vielä punaisempana ja Sirius vain olisi halunnut kumartua tytön puoleen suutelemaan häntä.
”Tämä ei voi jatkua”, Lily töksäytti ja varoi katsomasta poikaa.
”Ahaa.”
Taas heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, jonka aikana Sirius siirtyi katsomaan ikkunasta ulos siniselle taivaalle ja Lily kieputti punaista hiussuortuvaa vinhasti sormensa ympärille.
”Saanko kysyä yhtä asiaa?” Sirius kysyi lopulta.
”Mm-m?”
”Miksi James?”
Lily ei vastannut pitkään aikaan mitään, hän vain liikahti aivan kuin olisi ollut hyppäämässä alas pulpetilta ja lähtemässä. Silti hän pysyi paikoillaan ja huokaisi vain syvään.
”James on turvallinen ja rakastaa minua oikeasti, minä voin luottaa häneen. Ja… minäkin rakastan häntä.”
Sirius tuhahti ja pyöritteli silmiään.
”Etkö sinä sitten rakasta minua?”
Harmaat silmät kohtasivat vihreät, katsekontakti tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin Lily kääntyi katsomaan taas seinille.
”Sillä ei ole mitään väliä. Minä ja James, meillä on jotain yhteistä, meillä on yhteys… Sinä et tule koskaan rakastamaan minua.”
”Minä rakastan jo.”
Lily hyppäsi alas pulpetilta ja kääntyessään katsomaan Siriusta vielä kerran, hänen silmissään oli kyyneliä.
”Sirius, anna olla. Minä olen nyt ja ikuisesti Jamesin kanssa.”
Ja kun ovi pamahti tytön perässä kiinni, Siriuksenkin poskelle vieri kyynel.
○
Se oli kerta kaikkiaan täydellinen päivä täydellisille häille. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta, juhlavieraat olivat jo kerääntyneet ulos missä vihkiminen tulisi tapahtumaan, pihalla kaikui nauru ja lasten iloinen kiljuminen, kun he juoksivat ympäriinsä vihreällä nurmikolla. Sirius käveli pitkin kartanon käytävää vihellellen itsekseen, vilkuillen välillä hajamielisesti ikkunasta ulos. Hän ei tuntenut oloaan kovin mukavaksi hienossa smokissa, varsinkaan niin lämpimänä päivänä mutta toisaalta käytävillä vastaan kävelevien naisten vihjailevat katseet saivat hänen mielialansa nousemaan.
Päästessään määränpäähänsä poika tönäisi raollaan olevan oven auki ja astui valoisaan huoneeseen, joka hänen yllätyksekseen oli tyhjä.
”Lily?” Sirius huhuili hiljaa. ”Lils?”
”Ai, hei Sirius.”
Sirius pyörähti ympärille ja hetkeksi hän kirjaimellisesti mykistyi tytön kauneudesta. Valkoinen silkkimekko nuoli Lilyn hoikkaa vartaloa, punaiset hiukset eivät olleet koskaan näyttäneet niin punaisilta kuin sillä hetkellä kun ne valuivat kiharrettuina tämän olkapäille ja vihreät silmät suorastaan välkkyivät auringon valossa. Tyttö astui kylpyhuoneen oviaukolta huoneeseen ja Siriuksen mieleen virtasivat yhtäkkiä kaikki ne muistot joita hän oli työntänyt pois jo useiden vuosien ajan. Lilyn huulet hänen huulillaan, vartalo hänen vartaloaan vasten, nauru aivan hänen korvansa juuressa…
Poika ravisti päätään ja hymyili.
”Vau. James on oikea onnenpoika.”
Lily pyöritteli huvittuneena silmiään.
”Senkö sinä tänne tulit kertomaan?”
”Muun muassa. Oikeastaan tulin tänne koska James käski tulla tarkistamaan että et ole karannut.”
Heidän katseensa kohtasivat ja Siriuksen valtasi hillitön halu kaapata Lily mukaansa ja paeta. Tyttö hymyili vaivautuneesti ja kiirehti katsomaan itseänsä peilistä välttyäkseen katsomasta poikaa.
”Kai sinä tiedät että sinulla on muitakin vaihtoehtoja, esimerkiksi minä”, Sirius lipsautti yhtäkkiä. Lilyn silmissä välähti jotain, ehkä hänkin muisteli heidän yhteisiä hetkiään, mutta ennen kuin tyttö ehti avata suunsa sanoakseen jotain ilkeää, Sirius purskahti yllättävän aidon kuuloiseen tekonauruun ja iski silmää vaikka hänen sydäntään särki.
”Vitsi vitsinä kultaseni. Sinut ja James on tarkoitettu yhteen.”
Lilykin hymyili ja kääntyi taas peilin puoleen. Sirius oli jo kävelemässä ulos huoneesta kun tytön ääni pysäytti hänet.
”Sirius, en minä ole unohtanut.”
Poika ei vastannut mitään vaan käveli ulos huoneesta kyyneleet silmäkulmissa kirvellen.
Ja Lilyn ja Jamesin sanoessa toisilleen tahdon Sirius seisoi Jamesin vieressä, flirttaili morsiusneidoille ja ojensi sormukset leveästi hymyillen.
Bestmanin tehtävähän on hymyillä.
--------------------------
