Title:Rakastunut hölmö
Author:yuuri
Raiting:K-11 (kiroilun vuoksi...)
// Frederica muokkasi ikärajaa ja siirsi oikealle osastolle (:Pairing:Luca/Marcus
Genre:romance,angst,drama
A/N:Halusin kokeilla puhekielellä kirjoittamista ja mielestäni tähän ficciin se istuu hyvin, vaikka Marco puhuukin suunnilleen kirjakielellä - mikä johtuu miehen italialaisesta taustasta... Mutta siis, toivottavasti pidätte
Haasteet:Lausahdusarpajaiset (huom! alleviivatut lauseet ovat lauseet, jotka sain ^^)
_____________________________________________________________________________
Mä etsin sitä kaikkialta. Se oli mulle velkaa enemmän ku elämänsä. Helvetti vie. Mä olin valehdellu sen puolesta poliiseille. Mä olin sen puolesta nostanu kaiken mun säästötililtäni.
Se oli käyttänyt mua hyväkseen ja valehdellu vielä kaupan päälle.
Ei Suomessa tapahtunu mitään tällasta - koskaan. Interpol oli mun perässä! Olis se saatanan paskiainen voinu kertoo olevansa Italian mahtavimman mafiapomon verta ja sen manttelin perijä, mutta ei. Sekin mun piti kuulla poliiseilta. Luoja kiitos niillä ei ollu mua vastaan todisteita - ne oli nähny meiät samassa kahvilassa, samassa pöydässä. Onneks sillon kahvila oli ollu tupaten täynnä ja kaikki paikat varattuja joten pystyin kuittaamaan meiän ‘tuntemisemme’ tasan siihen, että istuttiin samassa pöydässä…
Ohitin toisiaan kielillä tukehduttavan pariskunnan ja olin oksentaa. Luoja, eikö sitä voinu tehdä jossain muualla?
“
Sä oot se, jonka takia jaksan tulla tänne”, kuulin tutun äänen oikealta puoleltani. Käänsin katseeni ja sappeni kiehahti. Se perkeleen gigolo oli jonkun naisen kimpussa ja nuoleskeli tätä sanoillaan, että se osas.
Lähdin varmoin askelin kohti mun kohdetta ja puristin puukkoa kädessäni. Se ei todellakaan selviäis tästä.
Seisahduin aivan sen taakse.
“Marco…”, murahdin ja sain miehen huomioon itseeni. Miehen kulmat kohosivat suu aukeni hivenen.
“Luca. Sinua ei olekaan näkynyt pitkään aikaan”, Marco totesi. Tuhahdin.
“Miksköhän? Helvetti vie. Sä valehtelit mulle!”
“Ei, en valehdellut. Tai no ehkä hivenen.”
“Etkä niin hiventäkään. Mihin vitussa tarvitsit mun rahoja? Mä vittu vie valehtelin kytille etten tunne sua! Onneks ne on saamarin typeriä”, mutisin kiukkuisesti. Marco loihti kasvoilleen hymyn, johon mä olin langennu kaks kuukautta sitten.
“Ne rahat tarvitsin oikeasti. Isäni joutui sairaalaan sydänkohtauksen vuoksi ja halusin siirtää hänet kotiin, Italiaan.”
“Eikö sulla ittellä ole rahaa? Luulis ainakin…”
“On, mutta käyttöoikeus siirtyy minulle vasta kahdenviikon päästä täyttäessäni kahdeksantoista. Itse päätit valehdella
la polizia”, Marco vastasi edelleen hymyillen. Turhauduin ja kohotin puukkoani.
“
Sanakin vielä ja tää puukko on sun kurkulla.”
Marco naurahti ja astahti aivan kiinni minuun ja painoi huulensa korvaani.
“Sinä et uskaltaisi…”
Se oli oikeessa. Ei mulla ollu pokkaa, mutta pieni uhkailu helpotti mun oloa. Mun kiukkua.
Me seisottiin ties kuinka napit vastakkain. Mun katse harhaili sen huuliin ja niiden pehmeä muisto palasi mun mieleen. Murahdin.
“Sä vittu käytit mua hyväkses ja vieläpä kehtasit vietellä”, sanoin hiljaa. Mun ääni värähti hivenen ja halusin ihan oikeasti juosta pois paikalta, mut ego ei sallinut.
*
Rooma oli kaunis kaupunki, mut mä en sitä sen enempää noteerannu. Mulla oli tehtävä.
Se vitun pikku paskiainen oli vaan nostanut ja häipynyt Suomesta ja mun näköpiiristiä. Bileissä se oli meidän keskustelun jälkeen suudellu mua ja kadonnu väenpaljouteen, mun jäädessä jumittamaan.
Mä halusin mun rahat takas - millä mä muuten maksaisin mun opinnot yliopistossa? Olisin tietty voinu jättää asian sikseen ja ettii töitä, mut olin viis vuotta keränny niitä rahoja. Tosin mä väitin itselleni et ne rahat oli mun määränpää, mut jokin mun takaraivossa karjui aivan muuta.
“Buon’giorno, Luca”, pehmeä tervehti mun takaa. Pyörähdin ympäri niin nopeasti että olin kaatua.
“Marco.”
“Sinä tulit.”
“Oot odottanu mua?”
“Tietenkin. Tiesin sinun olevan täällä heti astuttuasi Italian maaperälle”, Marco vastasi toinen kulma huvittuneesti koholla.
Tuhahdin.
“Mitä muutakaan odottaa mafia pomon pojalta.”
“Korjaus. Mafia pomolta.”
Ai.
“Mites sun faija sitten?”
“Mitä luulisit? Hän ei selvinnyt, vaikka saikin parasta mahdollista hoitoa yksityis-sairaalassa Firenzessä.”
“Pahoittelen.”
Marco nosti kätensä torjuvaan eleeseen.
“Turhaan. Ei se ollut sinun syysi. Taisit tulla hakemaan rahojasi?”
“Niin. Tai siis…”, änkytin ja mun teki mieli hirttää itteni.
“Et tullut?”
“TULIN, perkele! Mut taitaa olla niin, et se ei oo mun ainoo syy…”
Marco virnisti tietävästi.
“Tiedätkö mihin ryhdyt?”
“En helvetissä, mut en mä tiiä. Mä haluan olla sun kanssa, vaikka kusetit mua…”
Marco naurahti.
“Kusetinko? Sinä väität niin, mutta minulla ei ollut silloin muuta vaihtoehtoa. En valehdellut tahallani. Isäni oli etsitty rikollinen toisin kuin minä nyt, joten tietenkin kaikki yhteydet minuun tai isääni tutkittiin. Myös motiivi siihen miksi isäni meni Suomeen - he halusivat tietää miksi.”
Kuuntelin kulmat kurtussa Marcoa ja vihani leppyi hiljalleen, mutta sen mukana myös itsevarmuuteni.
“Miksi? Miksi isäsi tuli Suomeen?”
Marco naurahti.
“Miksi rikollinen uhmaisi kiinni jämistä? Miksi kukaan tekisi mitään niin hullua? Luca, sinä et ole tyhmä.”
Murahdin.
“Oliko sun faijalla joku misu Suomessa?”
“Tavallaan. Äitini on suomalainen ja no… niin…”, Marco jätti sanomisensa kesken, mut mä tajusin mitä se tarkoitti. Rakkauden vuoks moni tekis mitä vaan. Sillon se iski muhun…
“Vittu mä olen idiootti”, huokaisin alistuneena. Marco purskahti nauruun.
“Rakastunut hölmö.”
“Onko sillä merkitystä?”
Marco vakavoitui ja astahti lähemmäs mua. Paha aavistus kulki mun ylitse, mut painoin sen villasella. Totta kai Marco oli pelottava - se johti Italian mafiaa vittu soikoon…
“Sillä voi olla tuhat eri merkitystä, mutta tässä yksi niistä”, Marco kuiskasi ja painoi huulensa mun rohtuneille.
Suudelman loputtua Marco tuijotti mua hetken ennen kuin kääntyi jä lähti kulkemaan vilkasta katua pitkin.
“Sinulla ei ole paluuta entiseen, joten juhlisimmeko uutta elämääsi?” Marcon huvittunut ääni kantautui korviini. Tuhahdin.
“
Tuun sit syömään sun kanssa sille hienolle sohvalle”, heitin ja lähdin seuraamaan Marcoa. Miehen nauru kantautui korviini ja virnistin. Marco oli joskus kertonut mulle kuinka mukavaa oli syödä divaanilta… Niinku tietäisin mikä se on - mulle se oli sohva. Hieno sohva.
____________________________________________________________________________
