Nimi: Jalokivipukuloisto
Ikäraja: S
Tyylilajit: angst, romance, drama, one-shot
Paritus/Päähenkilöt: Royce/Rosalie/OMC
Vastuuvapaus: Rosalie ja Royce ovat S. Meyerin omaisuutta, mutta muu taitaa ollakin sitten minun.
Haasteet: Genre 10 ja One True Something 20
Tiivistelmä: Hän irrottaa otteensa minusta – sisälläni kajahtaa Ei! – ja suutelee kämmenselkää herrasmiehen tavoin.
Jalokivipukuloisto
Kaunis viattoman valkoinen kartano kukkulan huipulla, ruusuja puutarhassa sekä porteilla. Me astumme sisään, minä sinun käsipuolessasi ja hymyilemme kauniimmin kuin kukaan. Hiukseni kihartuvat selkään ja yönsininen pukuni sulautuu jalokivineen kaikkineen ihmisten joukkoon. Jotkut heistä katsovat meitä inhoten, toiset hymyillen, useimmat kateellisuuden kiusaamina. Hän on rikas ja niin minäkin; mutta pian olen vielä rikkaampi.
Hän puhuu, nauraa ja juo. Minä seison vierellä ja hymyilen – teen mitä parhaiten osaan. Nauran, kun hän päästää suustaan röyhkeän humalaisen kommentin, vaikka haluaisin itkeä ja huutaa;
Ei hän todella ole tällainen! Hän on täydellinen.Lopulta irtaudun hänestä, kun röyhkeydet suuntatuvat minuun. Vaeltelen ympäri pukuloistoa ja haravoin katseellani edes yhtä tuttavaa – mutta ei, nämä juhlat ovat tarkoitettu todelliselle yläluokalle. Ja ihan pian minäkin olisin ylintä luokkaa. Ihan kohta, enää vain pieni hetki kestettävää.
”Neiti Hale? Herra King'n morsian?”
Käännyn ympäri helmat hulmahtaen ja vastaan hymyyn, jonka tarjoaa tumma, komea nuorukainen. Hänen hymyynsä kätkeytyy salaisuus ja silmät välähtelevät vihreinä salin valaistuksessa.
”Kyllä olen. Entä kuka te olette?”
”Sitä teidän ei ole tarpeen tietää.”
Naurahdus karkaa huuliltani, sillä miten hän voi vastata tuolla tavalla? Totta kai hänen on kerrottava kuka hän on!
”Anteeksi?”
”Niin. Saisiko olla shampanjaa?”
”Öh – kiitos.”
Otan vastaan tarjotun lasin, vaikken juokaan sitä turmelevaa nestettä. Tämä herra Tuntematon johdattelee minut kiehtoville sivupoluille, syvälle keskusteluiden maailmaan. Siellä me vietämme pitkän aikamme, kuulematta muiden kuiskintaa, jotka epäilemättä koskevat jollain tapaa rakastajattaria.
Kauniiden sanojen, kiehtovien lauseenparsien sekä mielenkiintoisten aiheiden ohitettuamme hän pyytää minut mukaansa tanssiin. Käteni hänen pukunsa verhoamalla olalla, toinen lempeässä kämmenessä.
Pyörähdyksiä musiikin tahtiin, lisää kuiskutteluja. Hänen silmänsä ovat
ihmeelliset.
Pienten ikuisuuksien jälkeen musiikki hiljenee, vieraat valuvat hiljakseen pois. Hän irrottaa otteensa minusta – sisälläni kajahtaa Ei! – ja suutelee kämmenselkää herrasmiehen tavoin. Royce tekee harvoin niin.
”Oli ilo tavata sinut, Rosalie.”
Kuiskaus jää hivelemään hiuksiani, kun hän kääntyy ja astelee yli kiiltävän tanssilattian. Hän pujottelee kaikkien muiden, vähäpätöisimpien ohitse ja häviää korkeista ovista.
Enkä minä tiedä hänen nimeään.
