Kirjoittaja Aihe: Pakopaikka, jonne sydän johdatti K-11 J/S  (Luettu 5010 kertaa)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 720
Pakopaikka, jonne sydän johdatti K-11 J/S
« : 16.06.2012 19:19:16 »
Kirjoittaja: Hallahäive
Beta: Susimus (ansaitset halin Siriukselta, vaan valitettavasti saat vain kuvitteellisen minulta.)
Tyylilaji: Hurt/Comfort
Ikäraja: K-11
Disclaimer: En omista Harry Potteria, kunnia menee J.K.Rowlingille. Pojat ovat hänen.
Paritus: James/Sirius-friendship (slash jos oikein, oikein haluaa tirkistää)
Varoitukset: Mainintoja väkivallasta.
 A/N: Eka ficcini finissä ja tietenkin rakkaista kelmeistä. Kommentit ovat rakastettuja. Toivottavasti nautitte yhtä paljon kuin itse tykkäsin kirjoittaa.
Yhteenveto: Perhettään ei voi valita, vaan paeta voi. Pakotie johtaa aina lopulta veljen luo ja sen sydän valitsee itse.

Pakopaikka, jonne sydän johdatti

Oven takaa paljastui naarmuuntunut nuorukainen, jonka kaapu oli sotkuinen, mutta jonka ympärillä leijui aristokraattinen aura.

”Sirius!”

”Voinko jäädä yöksi, James?”

”Aina.”

Jamesin silmät kartoittivat hänen parhaan ystävänsä hahmoa. Jokin ei ollut kunnossa. Pienet naarmut kertoivat tarinaansa. Joku oli satuttanut Siriusta. James siirsi katseensa harmaisiin silmiin. Siriuksen silmissä hehkuva teräksinen tuli poltti Jamesin silmiä, sai kyyneleet kihoamaan niihin. Hän arvasi kyllä kuka naarmut oli tehnyt.

”Mitä he tekivät?”

Musta verho peitti kalpeat kasvot, silkkiset suortuvat piilottivat naarmut. Hetkeen Sirius ei sanonut mitään.

”Kidutuskirous”, kuului hiljainen vastaus lopulta. Jamesin sydän tippui, kuin trapetsitaiteilija ilman halki. Kuinka se oli mahdollista? Olivat Mustat kuinka pimeitä tahansa, oli mahdotonta uskoa, että vanhempi pystyisi käyttämään anteeksiantamatonta lapseensa. Sirius oli tullut Potterien ovelle useita kertoja hieman kolhiintuneena, mutta useimmiten vain egonsa puolesta. Perijää ei tullut vahingoittaa liian vakavasti.

Sitten James sipaisi hiukset Siriuksen kasvoilta, näki värähtämättömän katseen takana palavan tuskan ja ymmärsi.

”Et enää...”

Sirius pudisti päätään, nytkähtävä epätoivon ilmaus. James empi vain sekunnin murto-osan ennen kuin kietoi kätensä hontelon varren ympärille. Ensin oli aivan kuin hän olisi pidellyt kiveä, jäykät lihakset eivät värähtäneetkään. Sitten, kivi särkyi, tähti räjähti pieniksi pirstaleiksi hänen käsissään. Siriuksen viileät kädet tarrasivat hänen kaapuunsa, hoikka vartalo romahti vasten hänen rintaansa ja James pystyi tuntemaan tärinän sielussaan asti. Ainoa asia, joka puuttui, olivat Siriuksen kyyneleet. Talvitaivaan harmaat silmät kiilsivät, mutta ainutkaan pisara ei päässyt pakenemaan. Hän ei koskaan itkenyt heidän vuokseen.

”Sirius...”

He seisoivat siinä kauan, James hengitti sisään kastepisaroita ja varjoja ja koiramaisen lämmintä tuoksua ja hautasi kasvonsa mustaan. Sirius ei päästänyt ääntäkään, puristi vain niin lujaa, että oli aivan kuin James olisi ollut ainut asia, joka piti särkyneet sirpaleet koossa. Minuutit valuivat kuin Orionin suosima tummanpunainen tonttuviini, tahmaisena mutta tasaisena ja kitkeränä virtana. Lopulta James kohotti kasvonsa toisen hiuksista ja asetti kätensä niin, että pystyi siirtymään Siriuksen rinnalle ja taluttamaan yhä tärisevän hahmon rouva Potterin vitivalkoiselle sohvalle, joka tahraantui Siriuksen kuraisesta kaavusta.

”Odota hetki, käyn hakemassa—”

Pelon harso, joka peitti Siriuksen silmät, keskeytti Jamesin lauseen. Toinen piti yllään sitä potkittu-koiranpentu-ilmettä, joka olisi saanut hänet tekemään mitä tahansa. Sitä ilmettä, joka rukoili olemaan jättämättä yksin, niin kuin hänet oli jo liian monesti hylätty.

”Minä tulen takaisin.”

Sirius nyökkäsi ja James tunsi pelon kouristavan omaa sisintään. Hän ei ollut koskaan nähnyt ystäväänsä niin hiljaisena. Hän toivoi, että Mustat eivät olleet viimeinkin tukahduttaneet ainutta valon pilkahdustaan pimeiden tähtiensä keskellä.

James käveli äkkiä alakerran kylpyhuoneeseen ja nouti tuttuakin tutumman ensiapulaukun, sen salvoja oli monesti sivelty huispauskolhuihin. Sitten hän kiiruhti olohuoneeseen, jossa pieneksi käpertynyt hahmo istui sohvalla, musta kaapu luoden vahvan kontrastin valkeaan kankaaseen. James istui Siriuksen viereen ja tämä käänsi kapeat kasvonsa häntä kohti.

”Anna kun katson sinua. Kuinka pahasti sinuun sattui?”

James siirsi hellästi Siriuksen kaavut syrjään ja tunsi mahan pohjassaan kiertävän kun hän katsoi tämän kyljessä olevaa, tihkuvaa viiltoa. Valkoinen t-paita oli punertava sillä kohdin.

”Voitko ottaa paidan pois?”

Sirius nyökkäsi ja sitten, hetken aikaa harmaa kirkastui ja rohtuneet huulet kuiskasivat käheällä äänellä: ”Tiesin aina, että pidät vatsastani, Jamie.”

James ei voinut kuin tuhahtaa ja pieni hymynkare lämmitti, antoi toivoa, että kaikki valo ei ollut vielä karannut. Hän ei kuitenkaan voinut pysyä hiljaa nähdessään mitä paita paljasti. Marmorinvaaleaa ihoa koristi muutama violetti mustelma ja oikeassa kyljessä oli rosoreunainen viilto. Käsivarret olivat täynnä pieniä naarmuja. Kaikista eniten häntä huoletti kylki. Rouva Potter oli parantaja, ei hän, mutta tyhmempikin olisi ymmärtänyt haavan olevan syvä.

”Pirun naikkonen”, Sirius sihahti kun James ojensi vapisevan kätensä ja sipaisi viiltoa. James arvasi, että nyt hän kuulisi, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Ja sitten siitä ei enää puhuttaisi.

”Se saamarin Oljo huomasi, kun yritin lähteä ulos — äitimuori oli laittanut sen vahtiin oven taakse. Olisit kuullut kuinka se huusi. Isä ei vaivautunut edes huoneestaan ulos. Sitten... sitten se naikkonen sanoi, että näyttäisi, miten puhtaan veren laitoin hukkaan.”

James pyyhkäisi haavaa desinfioivalla salvalla ja Sirius sulki silmänsä.

”Mutta minä en päästänyt ääntäkään. Ja siitäkös se raivostui. Reg tuli paikalle ja se pyysi sitä lopettamaan, sanoi, että olin kyllä ymmärtänyt jo." Siriuksen silmät pehmittyivät hetkeksi hänen veljensä nimen jälkeen. Sitten ne olivat taas täynnä myrkkyä.

”Ja minä nousin James, enkä edes tiedä miten. Reg yritti estää, mutta kun minä sanoin, että lähtisin, se kirosi taas. Ehdin torjua ja sanoin etten enää tulisi takaisin. Sitten lähdin ennen kuin se ehti tehdä mitään ja otin poimittaislinjan ja tulin tänne.”

Harmaat silmät paloivat taas ja kohtasivat vakaan pähkinäisen katseen.

”Minä en mene enää takaisin.”

”Miksi menisit? Olet jo kotona, Sirius.”

”Senkin tyttö, Jamie.”

Sirius hymyili sanoistaan huolimatta ja tähdet taivaalla eivät voineet kilpailla loisteellaan tätä pudonnutta vastaan. James laski salvan käsistään ja otti Siriuksen syleilyynsä. Sirius ei itkenyt, mutta James vuodatti muutaman kyyneleen hänen puolestaan, sillä sitä varten veljet olivat.
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 07:59:56 kirjoittanut Beyond »
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Funtion

  • Vieras
Vs: Pakopaikka, jonne sydän johdatti K-13 J/S
« Vastaus #1 : 19.06.2012 11:54:34 »
Ha, päädyit ensimmäiseksi mun nollaterttuuni! Vähän kyllä pelottaa kommentoida tätä, kun tää on sun ensimmäinen ficcisi Finissä… no, kirjoitustyylistäs päätellen se ei oo ensimmäinen tuotoksesi kaiken kaikkiaan (korjaa jos olen väärässä.)

Jamesin sydän tippui, kuin trapetsitaiteilija ilman halki.
Jos mä nyt oikein nipo haluun olla, niin eihän kuin-sanan edessä tarvitse olla pilkkua, jos se on vertauskuva? Itse asiassa, kuin-sanan edessä olevat pilkut on aina vapaaehtoisia (näin oon ite käsittänyt.) Mut pilkut on sivuseikka kaunokirjallisessa tekstissä. Mä ennen kaikkea lainasin tän kohdan sen takia, kun tää oli niin ihana! Aivan upea vertaus, en oo koskaan törmännyt moiseen!

Sirius nyökkäsi ja sitten, hetken aikaa harmaa kirkastui ja rohtuneet huulet kuiskasivat käheällä äänellä: ”Tiesin aina, että pidät vatsastani, Jamie.”
Voi ihanuus! Tässä tekstistä uhkui tunnelmaa ja haurautta, mä pidättelin hengitystäni ja tunsin sääliä Siriusta kohtaan, joka sitten yhtäkkiä päättääkin sanoa moisen lauseen! Yhtäkkiä jouduinkin itkun sijaan purskahtamaan nauruun. Toi kommentti on kyllä hyvin siriusmainen.

Vau, mitä tästä voisi enää sanoa?

Sä olit kirjoittanut hahmoista todella, todella uskottavia. Mä olisin ilman muuta halunnut lukea tätä lisääkin, itse asiassa taisin jopa pettyä, kun huomasin tämän loppuneen. Toisaalta en olisi halunnutkaan että juuri tämä olisi jatkunut pidempään, sillä tuo lopetus oli niin kaunis ja niin tiivistetty:

Sirius ei itkenyt, mutta James vuodatti muutaman kyyneleen hänen puolestaan, sillä sitä varten veljet olivat.

Mä pidin kamalasti siitä, miten tämän pystyi lukemaan tulkinnanvaraisella James/Siriuksella ilman, että se olisi puskenut suoraan sanoista läpi. Juuri tällaiset James/Sirius-tarinat on kaikista parhaimpia, vaikkakin, kuten sanottua, tämän pystyi lukemaan ilman paritustakin. Mutta salainen, piilossa pysyvä fanaatikkoni näki James/Siriusta, sillä... se tunnelma oli juuri oikea siihen. Sä kuvailit Jamesin tunteita upeasti.

Tää oli kirjoitettu hyvin rytmikkäästi. Sä tasapainoilit kauniisti hetkellisten kuvausten välillä: Sitten James sipaisi hiukset Siriuksen kasvoilta, näki värähtämättömän katseen takana palavan tuskan ja ymmärsi. Ehkä tuo lause selittää sen, mitä yritän sanoa. Ensin sä kuvailit esim. sitä, miten James sipaisi hiukset Siriuksen kasvoilta, näki tuskan ja lopulta sä kruunasit sen sanomalla "ja ymmärsi." Tuollaiset lauseet on hyvin kauniita luettavia.

”Senkin tyttö, Jamie.”
Ehkä tästä repliikistä en niinkään pitänyt, sillä se ei vain jotenkin istunut Siriuksen suuhun. Mutta muuten tässä oli äärettömän voimakasta, iskevää dialogia. Erinomaista.

Yhteenveto: pidin tästä hirveästi. Sä kirjoitat todella hyvin! Ja teksti liukui eteenpäin omalla painollaan, mä pääsin tunnelmaan hyvin käsiksi. Kiitos paljon tästä! :)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 720
Vs: Pakopaikka, jonne sydän johdatti K-13 J/S
« Vastaus #2 : 23.06.2012 13:55:23 »
Funtion:Ihanaa, ensimmäinen kommentti...kiitoksia paljon. Juu, ei ollut ensimmäinen tuotokseni, kirjoittelen sekä originaaleja suomeksi pöytälaatikkoon että englanniksi olen toiseen fandomiin väsännyt ficcejä ffnetissä. Ajattelin vihdoin alkaa kaivaa esiin näitä potterficcejä, ne kun ovat intohimoni, vaan aiemmin en ole uskaltanut niitä esiin tuoda. :) Vaan se niistä kirjoitustottumuksistani...
Jos mä nyt oikein nipo haluun olla, niin eihän kuin-sanan edessä tarvitse olla pilkkua, jos se on vertauskuva? Itse asiassa, kuin-sanan edessä olevat pilkut on aina vapaaehtoisia (näin oon ite käsittänyt.)
Kiitos huomautuksesta, ei sattunut silmään aiemmin. Ehkä sen vielä korjaan kun jaksan...
Sirius nyökkäsi ja sitten, hetken aikaa harmaa kirkastui ja rohtuneet huulet kuiskasivat käheällä äänellä: ”Tiesin aina, että pidät vatsastani, Jamie.”
Voi ihanuus! Tässä tekstistä uhkui tunnelmaa ja haurautta, mä pidättelin hengitystäni ja tunsin sääliä Siriusta kohtaan, joka sitten yhtäkkiä päättääkin sanoa moisen lauseen! Yhtäkkiä jouduinkin itkun sijaan purskahtamaan nauruun. Toi kommentti on kyllä hyvin siriusmainen.
Juuri tuo Siriuksen repla on minun suosikkini, joten kiva kun joku muukin tykkää siitä ;) Sirius ei mielestäni haluaisi Jamesin olevan liian huolissaan itsestään ja hänen luonteensa on sellainen ihana jajaja... Eli siis minusta se oli hauska kirjoittaa.

Olen iloinen, että onnistuin sinusta tekemään pojista uskottavia. Sitä aina epäilee, että hahmoista tulee jotenkin ooc ihan tahtomattaan. Eli kiitos kehusta. Olen myös otettu, että olisit halunnut mahdollisesti lukea lisääkin.

S/J:tä on aina ihana kirjoittaa, he vain sopivat toisilleen hyvin. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että kaikkea ei sanota suoraan, joten hienoa jos onnistuin tekemään tästä tarpeeksi vihjaavan, että sekä bromancea, että slashia näkee. Se oli tavoite.

Kiitos suunnattoman paljon, hienoa kun jaksoit pureutua tekstiin näin pitkälti, tämä oli varmasti laadukkain kommentti, jonka olen koskaan saanut<3
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 107
Vs: Pakopaikka, jonne sydän johdatti K-13 J/S
« Vastaus #3 : 23.06.2012 15:03:13 »
Koska minä juuri tänään pääsin toteamasta että kommentoin ihan liian harvoin ja koska tämä ansaitsee lisää palautetta, päätin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Ensinnäkin, kannustan sinua ehdottomasti julkaisemaan lisää suomenkielisiä tekstejäsi, sillä ainakin tämän lukee mieluusti useampaan kertaan ja löydän joka lukukerralla jotain uutta ihasteltavaa. Se kertoo jotain kirjoittajan taidoista se.

Ficcisi tunnelma on raastavan melankolinen, kaikista Siriuksen letkautuksista ja loppupuolella hiipivästä toiveikkuudesta huolimatta. Kerrot tarinaa ennen kaikkea Jamesin silmin menemättä Siriuksen pään sisälle, ja silti Siriuksen kärsimys välittyy tästä käsin kosketeltavasti ja aidosti. Niin kuin Funtion jo sanoikin, olet saanut hahmoihin oikein uskottavaa henkeä ja herran jestas kuinka vahva side näiden välillä tässä on. Et ainoastaan totea, että Sirius ja James ovat veljiä, vaan kuvaat heidät siten, että he tuntuvat lukijasta toistensa puoliskoilta. Ja jos ihan totta puhutaan, olisin ilahtunut selvästä slashistakin, mutta ehkä ensi kerralla sitten? Sillä puhdas ja syvä ystävyys teki tästä omalla tavallaan vielä koskettavamman kuin mitä tämä olisi ehkä ollut romanttisena tekstinä.

Olen muuten aina, tramaattisesti sanottuna kaikki nämä vuodet, pitänyt kovasti herkästä kirjoitustyylistäsi. Tekstiisi ikään kuin vain uppoaa ja herää aina välillä ihmettelemään erityisen kekseliäitä ja kauniita yksityiskohtia. Niin kuin esimerkiksi tuo trapetsitaiteilija (ja betan ominaisuudessa sanon tähän väliin, että näin pilkun tässä yhteydessä tehokeinona, pysäytyksenä. Pilkun voi toki ottaa pois, mutta virkkeen rytmi muuttuu oitis. Muutenkin kaunokirjallisissa teksteissä pilkkujen kuuluisi minusta olla ennemmin makuasia kuin absoluuttinen totuus) tai tämä:

Lainaus
James hengitti sisään kastepisaroita ja varjoja ja koiramaisen lämmintä tuoksua ja hautasi kasvonsa mustaan.
Tällaisten kohtien edessä minä olen myyty ja olen sitä ihan mielelläni. Tässä pystyy haistamaan ja maistamaan saman minkä Jameskin.

James osoittaa tässä olevansa todellinen ja huolehtiva ystävä ja siten istuu minun käsitykseeni hänen hahmostaan. Siriuksen olen taas nähnyt usein hyvin vahvana ja huolettomana, joten ehkä siksi ficci iski minuun niin lujaa. Tässäkin Sirius yrittää olla huolestuttamatta Jamesia ja pitää kuortaan kasassa, mutta sitten lopulta murtuu. Tämä kohta oli erityisen pysäyttävä:

Lainaus
Pelon harso, joka peitti Siriuksen silmät, keskeytti Jamesin lauseen. Toinen piti yllään sitä potkittu-koiranpentu-ilmettä, joka olisi saanut hänet tekemään mitä tahansa. Sitä ilmettä, joka rukoili olemaan jättämättä yksin, niin kuin hänet oli jo liian monesti hylätty.
Ja se miten James tämän jälkeen vannoo tulevansa takaisin, totta kai. Oih.

Eipä minulla ole mitään kovaa kritiikkiä antaa, joskin olen vähän samaa mieltä Funtionin kanssa Siriuksen tyttökommentista. Se on hauska ja sai tyrskähtämään, mutta ehkä kuitenkin vähän hukassa kontekstin kanssa. Se olisi ollut loistava letkautus jossain muussa tilanteessa, ja minusta se on ihan siriusmainenkin, mutta. Ehkä sen olisi voinut jättää tällä kertaa pois. Hyvä sanoa se näin jälkikäteen...  ::) no mutta nauran sille edelleen, joten kyllä se tarkoituksensa edelleen täyttää (tai sitten minä olen helppo) ja keventää tunnelmaa mukavasti.

Kokonaisuudessaan upea avaus Finissä, kiitos tästä!

« Viimeksi muokattu: 23.06.2012 15:25:19 kirjoittanut Susimus »
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 720
Vs: Pakopaikka, jonne sydän johdatti K-13 J/S
« Vastaus #4 : 26.06.2012 11:21:31 »
Susimus: Kiitos kovasti kommentista. :D Ón luultavaa, että julkaisen enemmän suomeksi ja pääset/joudut leikkimään betaa...ainakin sitten kun inspiraatio palaa.
Et ainoastaan totea, että Sirius ja James ovat veljiä, vaan kuvaat heidät siten, että he tuntuvat lukijasta toistensa puoliskoilta. Ja jos ihan totta puhutaan, olisin ilahtunut selvästä slashistakin, mutta ehkä ensi kerralla sitten?
Ensin, kiitos kehuista...ja eiköhän sitä slashiäkin jossain vaiheessa synny. Olen aika varma siitä. ;)
Olen iloinen, että pidät tavastani kuvailla. Tykkään käyttää kaikenmaailman kielikuvia, kuten olet varmasti huomannut. Joskus sitä epäilee, tuleeko niitä käytettyä liikaa, joten olen tyytyväinen, kun joku niistä tykkää.

Sitten, pitänee kommentoida sitä tyttökommenttia. :) Eli myönnetään, olette Funtionin kanssa oikeassa, eikä se ehkä istu ihan täydellisesti tekstin tunnelmaan. Se tuntui hyvältä silloin joskus...Mutta no, ei mikään teksti(kai) voi täydellinen olla. Joten en kadu mitään  ;D

Anyways, kiitos vielä betaamisesta ja kommentoinnista. Kiva kun sait mut vihdoin tulemaan finiin, tää on todettu yllättävän hyväksi sivustoksi.
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid