Ficin nimi: Kaksi köynnöstä
Kirjoittaja: Sundays
Beta: Antelope, iso kiitos
Paritus: Luna/Neville
Ikäraja: S
Genre: fluff, drama, ficletsarja
Yhteenveto: Neville käveli kukkulan yli hitaasti – hän ei välttämättä halunnut tehdä niin, mutta hänen vatsassaan lenteli perhosia, sillä hän tiesi, että Luna asui lähellä. A/N: Eka ficcini, joten voi olla aika kauheakin. Ja tämä siis tosiaan on ficletsarja, eli osat ovat lyhyitä. Ja
Antelopelle iso kiitos otsikon kanssa auttamisesta ja muutenkin. ♥ Risut ja ruusut otan vastaan. Toivottavasti pidätte! : )
Kaksi köynnöstä
1. osa
Neville käveli kukkulan yli hitaasti – hän ei välttämättä halunnut tehdä niin, mutta hänen vatsassaan lenteli perhosia, sillä hän tiesi, että Luna asui lähellä. Neville ajatteli Lunaa ja tämän vaaleita pitkiä ihania hiuksia, ja mietti miltä Lunasta tuntui kun kaikki haukkuivat häntä Lööperiksi. Mutta ennen kaikkea hän toivoi, että hän ja Luna olisivat yhdessä. Nevillen oli ollut tarkoitus kertoa Lunalle tunteistaan viimeisenä koulupäivänä ennen junan lähtöä takaisin Lontooseen, mutta hän ei kertonut. Neville ei kertonut, vaikka hän oli harjoitellutkin sitä. Neville todella katui sitä päätöstä, sillä hän halusi olla Lunan kanssa retkellä tälläkin hetkellä syreenien keskellä, joitka hän ohitti kulkiessaan kohti Lunan taloa. Neville saapui pian Lunan talon kohdalle. Lunan talon ulkopuoli oli pahasti villiintynyt, ja siinä kasvoi toinen toistaan kummempia kasveja, jonka lajeja Neville ei tosiaankaan tunnistanut, vaikka yrttitieto olikin hänen vahvin kouluaineensa.
Luna katseli haikena ulos auringonpaisteeseen. Hän oli ollut siinä jo hetken, mutta hän ei välittänyt. Hän ei välittänyt kuinka paljon kello oli. Hän istui ikkunalaudalla usein haaveskelemassa, ja teki sitä nytkin parhaillaan. Hän haaveskeli henkilöstä, joka oli hänestä suloinen, ehkä hieman viisaampi kuin ennen, mutta silti aina se sama ihana ihminen. Lunan mielessä pyöri ajatus itsestään ja
hänestä tuolla kukkulan takana olevalla syreenipensaiden keskellä, ehkä vain olemassa ja istumassa, mutta kuitenkin
hänen kanssaan. Se saattoi kuulostaa oudolta, ihanalta tai mahdottomalta. Sitä se olikin. Se oli Lunan ajatus hänestä ja Nevillestä, mikä ei ikinä tulisi toteutumaan.
Neville seisoi pitkään talon edessä ja mietti. Niin kauan, että aurinko oli jo painumassa mäen taakse. Neville keräsi lopulta kaiken rohkeutensa ja koputti Lunan oveen. Kesti hetken aikaan ennen kuin ovi avautui.
”Ai, Neville”, Luna sanoi ilahtuneena.
”Öh... Tuota... Luna”, Neville sanoi epäröiden.
”Sano vain”, Luna sanoi ystävällisesti ja katsoi häntä suoraan silmiin.
”Luna, haluaisitko lähteä kanssani huomenna retkelle?” Neville kysyi ja katui samantien, että oli avannut suunsa.
”Totta kai. Minä voin tulla”, Luna sanoi iloisesti, ja myös oli sitä.
”No, nähdään sitten huomenna. No, ööh, hei kai sitten”, Neville sanoi ja lähti takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Luna ryntäsi nopeasti ikkunaan ja näki, kuinka Neville katosi hiljakseen mäen taakse. Voi kunpa olisi jo huominen, Luna ajatteli iloisesti ja mietti, että ehkäpä hänen haaveensa tulisi käymään toteen.
Sinä yönä Neville ei nukkunut, vaan mietti pitikö Luna hänestä vai oliko se vain teeskentelyä. Nevilleä jännitti myös huominen, mitä jos Luna ei tulisikaan ja nauraisi hänelle, kuinka tyhmä tämä oli ollut ja uskonut. Neville ei uskonut Lunasta niin, mutta silti häntä huoletti - mitä jos kaikki menisi pieleen. Jos hän tyrisikin kaiken.
~*~*~
