Nimi: Velhon kanssa talvien teillä
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Fluffyinen romance
Fandom: Liikkuva linna
Paritus: Sophie/Howl
Vastuunvapaus: Liikkuva linna kuuluu kirjana Diana Wynne Jonesille, animeversio taas Studio Ghiblille enkä saa tätä tehdessäni rahaa
A/N: Luin pitkästä aikaa Liikkuvan linnan ja halusin heti kirjoittaa jotain ihanaisesta Howlista. Sijoittuu vähän alkuperäistä tarinaa myöhempään aikaan, ja noudattaa kirjaversiota jokseenkin enemmän. Shuffle III haaste oli täydellinen tällaisen tajunnanvirtatekstin kirjoittamiseen, toivottavasti joku nauttii tämän lukemisesta yhtä paljon kuin minä sen kirjoittamisesta.
Velhon kanssa talvien teillä
1.
He järjestivät häänsä talvella, Howlin synnyinmaan Walesin pienessä merenrantakirkossa. Seisoessaan alttarin edessä Sophien sydän pamppaili ja riuhtoi miten sattui, eikä hän uskonut mahansa kestävän yhtä ainutta hääkakkupalaa. Mutta silti mikään, ei edes yllättäen ja täysin mahdottomasti haudan takaa palaava Erämaan noita olisi saanut häntä perääntymään siitä hetkestä. Se oli hänen ja Howlin oma, ja ajatellessaan miestä hänen häilyvä sydämensä asettui hetkeksi aloilleen, eikä pyristellyt enää yhtä villiin lentoon.
Hän oli nähnyt Howlin puvussa, johon oli itse tullut ommelleeksi ties mitä hurmaamisloitsuja, eikä hän ollut langennut yhteenkään niistä lumouksista. Ja nyt, ilman taiottua pukua Howl näytti paremmalta kuin vielä milloinkaan; nuori mies näytti hänestä omalta itseltään. Ilkikuriselta, omalla erikoisella tavallaan ystävälliseltä, mutta silti myös… epävarmalta, aivan kuten hänkin. Howlin hiukset olivat kuin kullattua, silkkistä kehrää, ja tämän ominaistuoksuun oli sekoittunut appelsiinikukan tuoksua.
Sanoessaan tahdon, Sophie tiesi tehneensä oikean valinnan. Hän vastasi velhon kevyeen suudelmaan, ja tunsi lentävänsä vahvan linnun lailla talvien teitä. (Nightwish – Walking In The Air 5:30)
2.
Howl ja Sophie makasivat raukeina valtavan tammen varjon alla, hitaasti lainehtivat kukkameret joka puolellaan. Päivä oli jokaisen aikaisemman ja tulevan päivän tapaan ollut täynnä touhua; he olivat ehtineet suuttua jostain pienestä asiasta toisilleen ja sopineet sitten melkein heti. Sophie oli kulkenut perässä siivoamassa Howlin sotkuja, saanut jonkun velhon loitsuista epäonnistumaan täydellisesti ja suututtanut vahingossa erään kukkakaupan asiakkaan. Mutta se oli heille jokapäiväistä, ja nyt kaikki oli taas hyvin.
Howl veti Sophien paremmin viereensä, haroi laiskasti tämän kullanpunertavia hiuksia ja pyöritti paksuja suortuvia sormensa ympärille ja vapautti ne sitten taas. Sophie oli niin kaunis sisältä ja ulkoa, eikä maailmassa ollut hänelle enää mitään niin tärkeää kuin Sophie. (HIM – Beautiful 4:33)
3.
Calcifer, vaikka oli pelkkä tulidemoni, omisti paljon samanlaisia tunteita kuten oikeat ihmisetkin. Ja yksi näistä tunteista oli pelko. Se oli nähnyt merkit Sophien ja Howlin välillä ennen näitä kumpaakaan ja osannut arvata jopa lopputuloksen oikein. Että Sophiesta ja Howlista tulisi rakastavaiset, täydellisesti yhteen sopiva pari.
Se, mitä tulidemoni pelkäsi, oli yksinjääminen. Ei taivaassa tähdille opetettu sitä, miten ne selviäisivät yksin, koska aina oletettiin että tähden ainoa tehtävä oli vain tippua ja kuolla. Nyt kun Erämaan noitakin oli kukistunut, Howlilla ei ollut suuriakaan huolia. Eihän silloin kukaan enää tarvitsi taivaalta alas pudonnutta tähteä, kun oli joku Sophien kaltainen nuori nainen rinnallaan.
Mutta ei Howl, eikä Sophiekaan unohtanut Calciferia, vaan sen sallittiin, ja toivottiin jäävän liikkuvan linnaan asukkaaksi, vaikka se nyt vapaa olikin. Ja kyllä se jäikin, sillä pitihän jonkun olla vahtimassa, etteivät Sophie ja Howl tunkeneet päitään aivan jokaiseen sotkuun ja kommellukseen. (Uriah Heep – Return to Fantasy 5:51)
// Beyond muokkasi kirjailijan nimen otsikkoon uuden osastojaon vuoksi ennen oikealle alueelle siirtämistä.
