Otsikko: Melkein yhtä hyvä
Kirjoittaja: Mightyena
Genre: Fluff
ja wannabe-humourIkäraja: S
// Kaapo selvensi c:Paritus/Päähenkilöt: Lavender Brown/Cormac McLaggen
Disclaimer: Minä en omista hahmoja enkä ansaitse tällä mitään.
Summary: Kukaan Tylypahkassa ei ollut tarpeeksi kypsä minulle. Mitä miehiin tulee, olin jo tehnyt suunnitelman tulevaisuuden varalle...A/N: Öh, tuota... Pinnalliset hahmot, pinnallinen teksti? :--D En osaa oikeastaan parittaa näitä kahta kenellekkään muulle kuin toisilleen.
~~~~~~~~~~
Melkein yhtä hyvä
Olin raivoissani.
Miten se Weasley kehtasi tehdä näin minulle?
Minulle! Ja vielä kaiken sen jälkeen, mitä meillä oli ollut. Jos suurempaa tyhmyyttä oli olemassa, sitä sai kyllä etsiä kissojen ja koirien kanssa. Mutta minä olin tehnyt päätökseni. En aikonut jäädä märehtimään Ronin perään. Sellainen idiootti ei ollut minun arvoiseni.
Yhtenä keväisenä päivänä istuskelin koulun pihalla. Penkki oli sadekuurojen jäljiltä epämiellyttävän kostea ja lähellä hengaileva, suhteellisen äänekäs Luihuisten porukka kävi hermoilleni, mutta parempi ulkona kuin sisällä. Niin, ajatuskin sai pääni vihlomaan. Kukaan Tylypahkassa ei ollut tarpeeksi kypsä minulle. Mitä miehiin tulee, olin jo tehnyt suunnitelman tulevaisuuden varalle...
1. Pidän hyvää huolta ulkonäöstäni. Ja pysyn nuorekkaana.
2. Hurmaan hyvännäköisen, rikkaan huispaajan.
3. Menen naimisiin hänen kanssaan.
4. Ja mitä ikinä teenkin, en enää kertaakaan ihastu idioot-
No mutta
hei!
Cormac oli istunut seurakseni penkille. Muka lukemaan jotakin kirjaa. Olin melko varma, että todellisuudessa hän oli kiinnostunut minusta. Ja nopeasti arvioituna hän oli oikeastaan ihan söpö. Siinä penkillä istuessamme katseemme kohtasivat. Toisen, kolmannenkin kerran. Tuossa vaiheessa leijuin jo pilvissä ja olin melkein unohtanut suunnitelmani.
Melkein.
"No", aloitin niin huolettomasti kuin pystyin, "olin ajatellut jotakuta kuuluisaa ja söpöä, mutta kai sinä menettelet."
Cormac kohotti kulmiaan huvittuneena.
"Kuka on sanonut, että
minä olisin kiinnostunut sinusta?"
Hänen vastauksensa sai minut ärsyyntymään. Miksi pitää olla noin hankala, jos kerran pitää minusta? Käänsin katseeni pois hänen silmistään, heilautin hiukan hiuksiani ja yritin vastata niin viileästi kuin pystyin.
"Tällaisia tarjouksia voi tulla vain kerran elämässä, ota tai jätä."
Cormac vain kohautti olkiaan, nojautui lähemmäs ja painoi suudelman huulilleni. Luihuisten porukka vislasi, kello tikitti, meidän olisi oikeastaan pitänyt olla tunnilla.
Jäimme siihen istumaan.