BBC!Merlin: Ylimielinen [S, draama, Arthurin lapsuutta]

[Mightyena]

Otsikko: Ylimielinen
Kirjoittaja: Mightyena
Fandom: BBC! Merlin
Genre: draama
Ikäraja: Sallittu tämä taitaa olla
Paritus/Päähenkilöt: Ei parituksia. Arthur-keskeistä, mutta Uther esiintyy tässä myös.
Disclaimer: Merlin kuuluu luojilleen ja minä en ansaitse tällä mitään.
Haaste: Yksilön elämänkaari. Arthur on tässä lapsi (noin seitsemän). :--)

Summary: Ja niinhän sitä sanotaan, ettei omena kauas puusta putoa.

A/N: Arthur on niin ihana hahmo, että teki mieli hänestä kirjoittaa. Minulla ei oikeastaan ole tästä suurempia sanottavia, paitsi että mahdolliset kirjoitusvirheeni saa korjata ja muukin palaute otetaan avosylin vastaan (oikeastaan tämä on toinen kerta ikinä, kun kirjoitan tästä fandomista). ;3

~~~~~~~~~~

Ylimielinen

Kukaan ei synny kuolemansyntien tai liioin taivaallisten hyveidenkään kanssa. Ihmisen kehityksen suunnan määräävät hänen sisimpänsä lisäksi myös muut ihmiset, ympäristö, yhteiskunta. Sinä voit antaa jollekulle muulle hyveen, jos olet valmis olemaan hänen rinnallansa aina.

Arthurin rinnalla oli koko hänen pienen ikänsä ollut (kukapa muukaan kuin) hänen oma isänsä.

Kerran Arthur uskaltautui kysymään äidistään. Isän silmissä häivähti Arthurille outo tunne, jotakin surun ja vihan väliltä. Isä ei vastannut mitään, käski vain mennä leikkimään jonnekkin. Katseellansa ja äänensävyllänsä hän teki hyvin selväksi, että tämä oli asia, josta pojan ei kannattanut kysellä. Arthur totteli isäänsä ääneti, mutta uteliaisuus paloi hänen sisällään, korvensi sydäntä ja koko kehoa.

Kuningas Uther Pendragon oli hyvin jyrkkä mies kaikessa, mihin hän uskoi. Joidenkin mielestä jopa julma ja ehdottomasti ylimielinen, vaikkei kukaan sitä myöntänytkään ääneen; jos myönsi, niin korkeintaan pienenä, pelokkaana kuiskauksena, joka hukkui kaupungin vilinään tai pimeään yöhön. Ja niinhän sitä sanotaan, ettei omena kauas puusta putoa.

Arthur hävisi karismassa isällensä, sitä ei kukaan voinut kiistää. Jonain päivänä Arthur halusi ylittää isänsä: ei ollakseen ilkeä, vaan koska niin asioiden kuuluikin mennä. Mutta siihen päivään asti Arthur ei halunnut ainakaan hävitä kenellekkään muulle; kun joku kohteli häntä kuin pikkulasta, hänen sisällänsä kiehahti. Ei hänen tarvinnut olla kenenkään alapuolella, hän pystyi kyllä pitämään huolen itsestään - tai vaikka koko kuningaskunnasta.

Jo pienenä Arthur tiesi vallan hyvin, kuka hän oli. Prinssi, kruununperillinen. Kun hänen epävarma miekkailunsa ulkona harjoitellessa alkoi hiljalleen muuttua sulavan taitavaksi, pikkuhiljaa hän alkoi myös tosissaan uskoa olevansa tärkeämpi kuin kukaan muu. Niin tyypillistä lapselle, niin tyypillistä prinssille.

Mutta myös niin kovin, kovin vaarallista.

Arthur oli pihalla leikkimässä, niin kuin tavallisetkin lapset tekivät. Riita, itku, huuto. Hän tönäisi jonkun tytön kumoon: vahingossa tai tahallaan, Arthur ei ollut varma. Naarmu polvessa, riita, itku, huuto. Tässä vaiheessa pojan omaatuntoa olisi pitänyt kolkuttaa, mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä? Ei tuo tyttö ollut prinsessa, ei tuo tyttö ollut kruununperillinen.

Aivan kuten omille virheillensä, Uther oli sokea myös poikansa virheille. Tarvittiin joku muu. Joku, joka olisi valmis näyttämään, että prinssin sijasta Arthur oli ensisijaisesti ihminen. Joku, joka olisi valmis olemaan Arthurin rinnalla aina. Tämä oli välttämätöntä, jotta Arthurista tulisi inhimillinen kuningas, hyvä kuningas. Se tulisi erottamaan pojan isästä.

Tietysti tämä kaikki oli vielä tuolloin kaukana tulevaisuudessa, mutta silti...

Kuka antaisi Arthurille hyveitä?

[Ivory Cutter]

Jee, Merlin-aikeista tekstiä!
Tämä oli mielenkiintoinen, todellakin. En itse ole ennen ajatellutkaan sitä, millaista Arthurin lapsuus mahtoi olla. Mielestäni olit tässä saanut esille hyvin sen, millaista se olisi voinut olla, ja mitä pikku-prinssin päässä voisi liikkua.

Aivan kuten omille virheillensä, Uther oli sokea myös poikansa virheille. Tarvittiin joku muu. Joku, joka olisi valmis näyttämään, että prinssin sijasta Arthur oli ensisijaisesti ihminen. Joku, joka olisi valmis olemaan Arthurin rinnalla aina. Tämä oli välttämätöntä, jotta Arthurista tulisi inhimillinen kuningas, hyvä kuningas. Se tulisi erottamaan pojan isästä.

Tämä oli minusta aivan nerokas. En tiedä, onko näin sanottu itse sarjassa, voi olla. Jos on, niin sitten en ole huomannut sitä. Tämä voisi melkein olla vaikka Gaiuksen suusta tai sen lohikäärmeen... jonkun viisaan hahmon.
Mutta siis, jos todellakin olit keksinyt itse... bravo! Teki minuun vaikutuksen.
Kiitos paljon ja tee ihmeessä lisää, pidin kovasti

[Mightyena]

Aaaw, kiitos tuhannesti kommentista, piristi päivääni.

Tämä oli minusta aivan nerokas. En tiedä, onko näin sanottu itse sarjassa, voi olla.

Ellen sitten ole jotenkin alitajuisesti ottanut vaikutteita, niin kyllä, ihan omaa keksintöäni. :'D

Juu, aion kirjoittaa tuota haastetta varten Arthurista vielä lisää. Ja varmaan vielä sen jälkeenkin, tätä oli sen verran hauska kirjoittaa. (:

[Violetu]

En olekaan ennen lukenut Merlinistä, mutta tämän jälkeen haluan ehdottomasti lukea lisää.
Ehkä maailman kliseisimmin ja ärsyttävimmin sanottu, mutta mielelläni lukisin nimenomaan jatkoa tälle, koska tuo loppu ihan selvästi pohjustaa Merlinin astumista Arthurin elämään. Olisi vaan niin suloista lukea näiden kahden ensimmäisestä tapaamisesta lapsina (en ole nähnyt sarjaa paljonkaan, joten en tiedä onko sitä oikeasti näytetty tai tapahtuiko sellaista edes).

Tämä toimii tarinana ja kielikin toimii, vaikka ei välillä olekaan ihan kaikkein sujuvinta.

Ihmisen kehityksen suunnan määrää hänen sisinpänsä lisäksi myös muut ihmiset, ympäristö, yhteiskunta.

Tässä kohdin korvaisin "määrää"-sanan muodolla "määräävät", koska se viittaa kuitenkin sekä sisimpään, että ihmisin, eli moniin asioihin.

Lisäksi kirjoittaisin "pikkuhiljaa" yhteen tai käyttäisin  synonyymiä "hiljalleen".

Olet kuvannut Arthurin lapsuutta ja ajatuksia uskottavasti, voin hyvin kuvitella, että kuningas on sokea poikansa virheille. Kerronta oli muutenkin hauskan tarinoivaa, juuri sen henkistä, että sopii loistavasti tälle fandomille.
Lisäksi tykästyin katujen hälinään katoaviin kuiskauksiin ja samaan kohtaan kuin Ivory Cutter.
Kirjoita ihmeessä lisää tällä fandomilla, Merliniä löytyy finistä harmillisen vähän

~Violetu

[Mightyena]

Ehkä maailman kliseisimmin ja ärsyttävimmin sanottu, mutta mielelläni lukisin nimenomaan jatkoa tälle, koska tuo loppu ihan selvästi pohjustaa Merlinin astumista Arthurin elämään. Olisi vaan niin suloista lukea näiden kahden ensimmäisestä tapaamisesta lapsina (en ole nähnyt sarjaa paljonkaan, joten en tiedä onko sitä oikeasti näytetty tai tapahtuiko sellaista edes).

Oh shit I got busted. :--D Juu, kyllähän se sitä ihan selvästi pohjustaa (se oli tarkoitukseni). Sarjassahan nämä tapasivat ensimmäisen kerran vasta nuorina aikuisina (ellei meiltä sitten salailla jotakin), mutta ensimmäinen tapaaminen lapsina olisi kieltämättä ollut söpö.

Kiitos palautteesta, palailen tässä kohtapuoliin noihin kohtiin ja korjailen.

Olin aika huolissani, että en välttämättä osaa tehdä tästä ns. "Merlin -henkistä", mutta se onnistuikin ilmeisesti ihan kivasti. Aion kirjoittaa lisää, olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että Merliniä on täällä liian vähän.

Kiitos sinulle kommentista, arvostan suuresti. :') ♥

[Black rose]

Awws.. alkoi kyllä melko mielenkiintoisesti Teksti oli sujuvaa ja hahmot olivat tutunoloisia.
Pystyi aivan kuvittelemaan, että näin olisi oikeasti ollut.
Arthur, joka ihan pienestä pitäen on joutunut kasvamaan kuriin & nuhteeseen, jotta tulevaisuudessa olisi kykenevä täyttämään isänsä valtaisat kuninkaansaappaat, on ihan varmasti voinut pikku prinssinä ajatella sen olevan itsestään selvää, että hän on muita ylempi ja voi tehdä lähes mitä vain (mahtava lausehirviö )
Senkin voi hyvin uskoa, että Uther on armaan poikansa virheille sokea, eikä kykene tai sitten edes halua uskoa tästä mitään pahaa. Eihän hän halunnut uskoa Morganastakaan.

Mutta anyway... Pidin kovasti tästä ficcistä ja toivoisin toisaalta, että kirjoittelisit tähän vielä jatkoa. Jotain sellaista, jossa Merlinkin astuisi kuvaan. Tämä loppui nimittäin toisaalta aivan liian kutkuttavasti... "Kuka antaisi Arthurille hyveitä?"

Ja komppailen vielä toisia täysin siinä, että suomenkielisiä Merlin-ficceröitä on harmittavan vähän, joten lisää sopii tosiaan tuotella. Mutta kiitos tästä!   

[Mightyena]

Vastauksessa hiukan kesti, kun vanha kone sanoi sopimuksensa irti ynnä muuta mukavaa, mutta oikein paljon kiitoksia kommentistasi.

(mahtava lausehirviö )

Ihana lausehirviö. :'D

Mutta anyway... Pidin kovasti tästä ficcistä ja toivoisin toisaalta, että kirjoittelisit tähän vielä jatkoa.

Nyt kun luin tuon jo pienen ajan kuluttua itsekin läpi, niin se tosiaan vaikuttaa hiukan "prologimaiselta" (lieneekö tuo edes sana). Jos inspis iskee, niin voisin kuvitellakin jatkavani tätä joskus tuo ei ollut sitten lupaus ^^. Oli todella mukava kuulla, että pidit. :--)

[flawless]

Selailin muita ficcejäsi edellisen Merlin-ficcisi lukemisen jälkeen, ja voit varmaan arvata, että olin erittäin innoissani, kun huomasin sinulta tulleen enemmänkin tekstiä tästä fandomista.

Tästä ficistä pidin jopa enemmän kuin aiemmin kommentoimastani, tämä oli erittäin hyvää luettavaa ja sen lisäksi vielä suloinenkin. Idea tässä oli hyvä: en ole ennen lukenut pikku-Arthurista, joten tämä oli mielenkiintoinen aiheeltaan. Olit käsitellyt tässä erittäin kiinnostavaa asiaa, nimittäin Arthurin ja Utherin suhdetta ja eroavaisuuksia sekä Arthurin kehitystä ja sitä, miten Utherin luonne siihen vaikuttaa. On hyvin uskottava ajatus, että Arthur on pienenä ollut juuri tuollainen: pöyhkeä, ylimielinen ja ylpeä. (Sellainenhan hän oikeastaan pikkuisen oli vielä sarjan alussakin.) Pidin todella paljon myös tuosta lopusta, koska siinä viitattiin Merliniin ja hänen kohtaloonsa niin kivasti. Aiheesta ja sen toteutuksesta siis suuret plussat: mielestäni idea oli todella hyvä, ja sen toteutus myös, koska aihetta käsiteltiin ns. kevyesti. Siitä huolimatta tästä oli nostettavissa esiin se vähän syvällisempi puoli, mistä pidin kovasti.

Tekstillisestikin tämä oli mielestäni parempi kuin se, johon aiemmin kommentoin (sekin siis oli hyvää tekstiä, tämä vaan oli mielestäni vielä parempaa). Tässä ei tullut töksähdyksiä kuin vain yksi ("Jonain päivänä Arthur halusi ylittää isänsä: ei ollakseen ilkeä, vaan koska niin asioiden kuuluukin mennä. Tuossa kohdassa aikamuoto pomppaa preesensiin ja taas takaisin imperfektiin - oikea muoto olisi siis kuuluikin.), vaan teksti oli sujuvaa ja toimivaa. Toimivuutta paransi sekin, että olit käyttänyt erilaisia tehokeinoja (esim. toisto tuossa riita, itku, jne. -kohdassa), jotka värittivät tekstiä ja tekivät siitä mukavan lukea.

Tässä siis oli uskottavia hahmoja, sujuvaa tekstiä ja loistava idea. Tekstin sekaan ujutetut elämänviisaudet hyveistä ja niiden syntymisestä olivat erittäin paljon mieleeni, ne olivat iso osa siitä, miksi tämä oli mielestäni niin loistava. Erityisesti pidin lopusta, koska siinä viitattiin niin kivasti Merliniin. Ja tietysti Arthur päähenkilönä ilahdutti minua kovasti, koska Arthur on vaan ah niin ihana hahmo jokaisella mahdollisella tavalla. Kokonaisuutena tämä teksti iskee minuun todella lujaa ja ihastuttaa ihan hurjasti, toivottavasti tällaisia tulee vielä lisää sinulta! Tämä nimittäin oli ihana ja piristävä pikku teksti. Kiitos siis tästä

[Mightyena]

Olisit nähnyt ilmeeni täällä, kun luin kommenttiasi! Olen ihan sanaton ja onnellinen, kun tätä jaksetaan vieläkin kommentoida. Ja noin kivasti vielä.

Tekstillisestikin tämä oli mielestäni parempi kuin se, johon aiemmin kommentoin (sekin siis oli hyvää tekstiä, tämä vaan oli mielestäni vielä parempaa).

Juu, minulla oli joku putki päällä silloin kun tätä kirjoitin. Ehkä siksi, että katsoin Merliniä paljon (inspis huipussaan) tai siksi, että kesällä käytin kirjoittamiseen paljon energiaa. Tuon töksähdyksen korjailen. :)

Ja tietysti Arthur päähenkilönä ilahdutti minua kovasti, koska Arthur on vaan ah niin ihana hahmo jokaisella mahdollisella tavalla. Kokonaisuutena tämä teksti iskee minuun todella lujaa ja ihastuttaa ihan hurjasti, toivottavasti tällaisia tulee vielä lisää sinulta!

Niin onkin! Yksi lempihahmoistani aina, jotenkin tykästyn aina jääräpäätyyppeihin. Ja mitä kirjoittamiseen tulee, yritän parhaani! En osaa tosiaan sanoa oikein mitään, mutta kiitos paljon kommentista joka tapauksessa, olen iloinen.  ♥

[Meldis]

En ollut koskaan ajatellut, että Arthurin lapsuudesta olisi jännittävää lukea ficcejä, sitten löysin tämän ja yhtäkkiä minulla on tarve kaivaa lisää tällaisia. ^^ Kuvasit hyvin, miten Arthur ei ole kehittynyt kaltaisekseen tyhjiössä ja jostain se ylimielisyys ja tarve näyttää muille on syntynyt. Tosi hyvä huomio Utherin sokeudesta Arthurin kolttosille. Sarjaa katsoessa tuntuu, että Uther pikemminkin painostaa Arthuria olemaan parempi, pärjäämään, voittamaan, mutta on hän silti katsellut läpi silmien toisenlaista käytöstä. Silloin kun Arthur tulee ensimmäiseksi, Uther on vasta tyytyväinen ja Arthur sitten näkee, että ykkösenä oleminen kaikessa on ainoa tapa saada hyväksyntä. Ja onhan se todettu myös, että jos jättää rankaisematta lasta tämän tyhmyyksistä, ei tee mitään palveluksia vaan silloin lapsesta kasvaa juuri Arthurin kaltainen, noh, kiusaaja, mikä on aika tarkka kuvaus hänestä, kun Merlin ensi kerran tapaa hänet. Kun kuvailit, miten Uther on joidenkin mielestä ylimielinen ja jopa julma, iski jotenkin syvään, miten Arthurkin alkuun oli ylimielinen, mutta ei varmasti julma, se on turhan painokas sana vielä kuvaamaan häntä. Mutta koska hänelle ja Utherille yhteistä oli ylimielisyys, olisiko heillä myöhemmin ollut yhteistä myös julmuus, ilman Merlinin vaikutusta? :O Tosi jännä ajatus, jota sait minut pohtimaan.

Tarinan soljuminen Arthurin elämän läpi kulki miellyttävästi. Kerroit tarpeeksi vähin sanoin erinomaisesti, miksi Arthur kasvoi kuten kasvoi ja mitkä asiat siihen vaikuttivat. Ihana oli myös lopetus, koska tärkeintähän kenen tahansa elämässä on, että ympärillä on ihmisiä, jotka saavat sinusta esiin parhaat puolesi. Arthurilla on potentiaalia, mutta Utherin käsittelyssä ne eivät saa loistaa ja silloin tarvitaan yksi hörökorvainen velho osoittamaan kaapin paikan.
Kiitos jälleen tästä, näitä sinun Merlin-ficcejäsi on ollut ilo lukea, kun olen pudonnut syvälle Merlin-kuoppaan ja täällä on mukava olla ficciesi parissa. ^^