Rating: K11
Pairing: Frank/Alice, Lily/Alice
Summary:
Sormet solisluilla, sileät karheat vahvat sormet, rakastavat sormet, olivat Frankin kosketus. Sormet kaulan ympärillä, ne kipeät, tukahduttavat sormet painautumassa ihoon, ne olivat Lily.Warnings: -
A/N:
Shuffle III (Blackfieldin Perfect World, Glow ja Lullaby), FF100 (musta, valkoinen, väritön), Tunne10 (kylmyys) Tämä oli parisen viikkoa sitten osa 18-vuotislahjaa Vaniljelle, pus. ♥
PalettikuvioHorisonteissa viivoja, harmaita sellaisia. Lily osoitti niitä pureskelluilla sormenpäillään ja sanoi vievänsä Alicen sinne. Se oli satumaista sillä se oli aivan kuten Alicen lukemista saduista: toinen lupasi toiselle kaikenlaista, vannoi vievänsä parempaan paikkaan. Niissä saduissa oli aina istuttu puunoksalla, joka kuin ihmeen kaupalla kesti kahden painon, piirreltiin sydämiä ja kaaria toisen ihoille, maattiin kesän kuumentamalla katolla ja tunnettiin sen pinnan karheus ja lika omaa selkää vasten. Alice tunsi sen hyvinkin, sillä paljas iho oli herkkä. Vaikkei Lily osannut piirtää, oli se hänen taiteilijakankaansa: värit tulivat tunteista ja siitä, miten intiimejä ne hetket olivat heille.
Alice ei voinut estää tunnetta, joka kuristi häntä aina silloin kun Lily kosketti. Miten hän tunsikaan kuuluvansa toiselle tytölle, väkisin, köytettynä, hallittuna – miten hän olisikaan toivonut sillä hetkellä kuuluvansa tytölle täysin kokonaan syvimpien toiveidensakin tahdosta, miten syvästi hän samalla toivoi olevansa jossakin muualla.
Aamuyöhön mennessä ne pilvenhaituvat vaihtuivat uusiin, joskus ne olivat isompia ja suurempia ja joskus ne vain katosivat. Alicekin oli kadonnut jo yön mustuuteen.
***
Aamuöisin kotona tai puiston nurmella Alice koki hehkuvansa: häntä katsottiin kuin jotakin hyvin kaunista, kuin vaaleanpunaista taivaanrantaa, kuin jotakin niin erityistä, että sen olisi heti halunnut maalata tai valokuvata ja saada kiinni, muuttaa ikuiseksi, mutta joka aina katosi sillä tavalla, ettei sitä voinut sanoin kuvailla kenellekään toiselle. Hän tunsi valkeuden ja puhtauden vierellään lepäävässä ihmisessä, hän tunsi, miten toisen hyvyys lämmitti hänen sydäntään ja teki hänestä, puhtaamman, viattomamman. Siveämmänkin jollain kieroutuneella tavalla, ottaen huomioon kaiken, mitä Frank hänelle teki (niitä asioita, joista puhuttiin punastuen, ainakin Alicelle kävi niin väkisin).
Frank oli Alicelle lahja, niin kuin joku todella olisi lähettänyt hänet, Frank oli joku todella häntä varten. Tapa, jolla hän tunsi kodikseen minkä tahansa paikan johon hänet vietiin, tapa, jolla miehen syli oli juuri häntä varten, miten se hengitys kutitti ja kihelmöi niskassa, muttei koskaan pitänyt häntä valveilla kaikessa jatkuvuudessaan –
Frankille hän halusi kuulua.
***
Alice tunsi olonsa värittömäksi, niin kuin jokainen katse olisi lävistänyt hänet ja tehnyt seuraavasta vieläkin terävämmän. Niin kuin sydän siellä jossain palaneen lihan alla olisi ollut haavoittuvainen ja avoin kaikista eniten Lilylle, vaikkei toinen nainen ollut se, jolle hän sen olisi halunnut näyttää. Ylpeä luonne ei ehkä huomannut sitä – niin Alice hyväntahtoisuudessaan toivoi, sillä ainakaan ei todella tiennyt, mitä Lily kuvitteli tekevänsä, rakastavansako? Oliko se Lilylle huolenpitoa, se kontrolli, se tiedonhalu, se vahingollisuus, se tumma, synkkä aggressiivisuus tunteidensa pyörremyrskyn silmässä?
Sormet solisluilla, sileät karheat vahvat sormet, rakastavat sormet, olivat Frankin kosketus.
Sormet kaulan ympärillä, ne kipeät, tukahduttavat sormet painautumassa ihoon, ne olivat Lily, eikä Alice tiennyt, oliko hän mustaa, valkoista, harmaata,
(vai katosiko hän vain halutessaan piiloutua).