Nimi: Mustat varjot
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Jotain angstin ja draaman sekamelskaa
Paritus: Severus/Remus
Vastuunvapaus: Kumpikaan herroista ei ole omani, vaan Rowlingin.
A/N: Osallistuu Shuffle III haasteeseen. Tehtävänä oli siis kirjoittaa kolmen satunnaisesti valitun kappaleen aikana kolme raapaletta samalla parituksella. IPodistani satunnaisesti tulleet biisit löytyvät jokaisen raapaleen lopusta kestoineen. Raapaleet eivät ole millään tavalla aikajärjestyksessä tai muutenkaan yhtenäisiä, joten kaikkia ei tarvitse lukea jos ei halua. Koska jokaisen kohdalla aikaa oli keskimäärin muutama minuutti, tekstit ovat aika "raakaa" tajunnanvirtaa. Lukuiloa siitä huolimatta
Mustat varjot1.
Remuksen kasvot olivat sairaanoloisen kalpeat, silmät näyttivät nukkuvan ikuisia uniaan, vaikka todellisuus olikin toinen. Huoneessa oli hämärää, lähestulkoon pimeää ja melko viileää. He olivat siellä kahdestaan, Remus istumassa tuolillaan ja hän ikkunoiden edessä.
Hän tahtoi esittää katsovansa ulos hengettömään talvipakkaseen, olla muka olemattoman kiinnostunut nuoresta miehestä muutaman metrin päässä itsestään. Mutta se ei ollut kuin pelkkää teeskentelyä, sillä erityisesti niinä hetkinä hän ei saanut tummia hiilisilmiään irti velhosta, ei vaikka kuinka olisi halunnut.
Hän ei kyennyt edes liikkumaan, tai ajattelemaan kunnolla. Sydän etsi tietään rintalastan läpi, pyristeli lentoon mutta jäi kuin jäikin häkkiinsä. Vähitellen sen syke kuitenkin laantui, samaa tahtia kuin Remuksen käden liike hidastui.
Ihmissudeksi toinen soitti uskottoman kauniisti. (Apocalyptica – Conclusion 4:06)
2.
Sinä lähdit pois, koska et enää kestänyt minua. Tukehduit hiljaisuuteeni, ilmeettömyyteeni ja salattuihin tunteisiini, kuristuit siihen, etten koskaan kertonut rakastavani sinua ja vedit näkymättömän hirttosilmukan kaulaasi viimeistään silloin kun tajusit olevasi pelkkä korvike Lily Evansille.
Pelkkää seksiä ja hetken pakoilua omista ajatuksista ja siitäkin huolimatta, kaikista huonoista puolista välittämättä sinä rakastit. Et kuitenkaan tarpeeksi jäädäksesi, ja omalla tavallani olin jopa tyytyväinen ratkaisuusi.
Koska sinä ansaitset jonkun paremman kuin minut. (Ultra Bra – Sinä lähdit pois 2:43)
3.
Remus puhui kapinasta, selviytymisestä, kuolemisesta, rakkaudesta, Voldemortista, Harrysta ja monesta muustakin asiasta, aivan kuin olisi saarnannut hänelle. Kullanruskeisiin silmiin astui aina jokin tuntematon näiden puheiden aikana, ja se jokin oli elämän, voiton halu.
Remus, sinä petät itseäsi kun luulet selviäväsi, hän huusi vasten tämän kasvoja ja vaikeni heti, kun tajusi että joku saattoi jopa siellä olla kuuntelemassa heitä salaa. Mutta Remus ei luopunut typerästä toivostaan, vaan jaksoi uskoa yhteiseen paratiisiin, jossa Pimeyden ruhtinasta ei enää olisi.
Remuksesta tuli liian itsevarma uuden ihmiskunnan odottaessa tilaisuuttaan, ja se koitui heidän molempien tuhoksi. (CMX – Uusi ihmiskunta 3:33)