A/N: Pahoitteluni siitä että tässä on kestänyt näin kauvan.. Olen ollut koko viime kuun ulkomailla, joten jos se jotain selittäisi :S Mutta seuraava lukukin on jo valmis, että ehkä sekin pian tulee sitten.
Niin ja en ole kovinkaan tyytyväinen tähän lukuun, mutta seuraava luku on mielestäni hyvä! Ja se korvaa sitten tämän luvun huonouden JOOKOS?
Ihana kun on tullut kommenttejakin!
HIphei!!!: Eiköhän se pian selviä ketkä ne siellä pimeydessä kuherteli tai juoni tai mitä ne nyt tekiki
Onksi: Veikkaillahan aina saa! Se vaan on sitten eri asia menikö se oikein vai ei
Selviää vaan lukemalla! JA kiitos kun tykkäät!
Chelsey: Ilman sinua tästä ei tulisi mitään joten kiitos kiitos ja kiitos! Tykkään sinusta kamalan paljon ja jos nyt tässä luvussa niitä virheitä ei niin kauheasti olisi
Toivotaan!
4 LUKU
KUOLEMA JA KIKATUSTA
Viikonloppu oli sujunut koko Tylypahkassa tavalliseen tapaan läksyjen ja kaiken muun puuhastelun parissa. Aika oli lentänyt kuin siivillä, ja seuraava opiskeluntäyteinen viikko alkoikin liian nopeasti.
Opettajilla ja koulun muulla henkilökunnalla viikonloppu ei ollut ollut niin tavallinen. Ongelmia oli ollut paljon normaalia enemmän. Ennustuksen opettaja Professori Palmen oli saanut surmansa oudoissa olosuhteissa. Koko koulun henkilökunnalla oli ollut täysi työ piilottaa tämä ikävä tapahtuma, joka kuitenkin viikonlopun jälkeen jotenkin aukeaisi oppilaille. Opettajien olisi ollut mahdotonta selvittää yhtäkkinen ennustuksen opettajan puuttuminen. Rehtori oli tehnyt kaikkensa saadakseen sijaisen ja onnistunutkin siinä. Nyt opettajakunnan tarvitsisi vain päättää, mitä oppilaille kerrotaan ja mitä ei. Koko kuolemantapaus oli niin eriskummallinen, että oli vaikea määritellä oliko uhka jatkuva. Jokaisella opettajalla oli oma ajatuksensa tapahtuneesta, joka tapauksessa murha oli ensimmäinen ajatus. Tekijästä ei kenelläkään vain ollut minkäänlaista aavistusta.
Maanantaiaamun ensimmäiset tunnit olivat olleet järkyttävän pitkäveteisiä. Maggie haukotteli raskaasti yrittäen samalla keskittyä kuuntelemaan opettajan tasaisen tylsää ääntä. Tunnin aiheesta tytöllä ei ollut mitään tietoja ja ajatukset alkoivat harhailla muualle. Maggiella oli oma pieni salaisuus, josta tiesi vain hänen paras ystävänsä Bella. Maggie ei olisi oikeastaan halunnut Bellankaan tietävän, vaikka kertoi tälle yleensä kaiken. Maggie seurusteli, tai tapaili tai miten sitä nyt voisi kutsua, salaa Luihisen huispaisjoukkueen kapteeni Roderick Crainea. Suhteen salaaminen oli ollut Maggien oma ajatus, mutta hän oli varma, että Rock halusi myös salata sen. Koko edeltävä viikonloppu oli kuitenkin mennyt ilman salaisia tapaamisia, sillä Rock oli saanut perjantaina liemitunneilla jotain rohtoa niskaansa, ja turvonnut aivan muodottomaksi. Rock oli siis viettänyt koko viikonlopun sairaala siivessä, eikä Maggie halunnut mennä tapaamaan häntä niin julkiseen paikkaan. He olivat kuitenkin saaneet sovittua, että maanantai-iltana he voisivat viettää aikaa yhdessä. Mitä enemmän Maggie odotti iltaa, sitä tylsemmiksi ja puuduttavammiksi tunnit muuttuivat.
"Herätys!" Bella kiljaisi Maggien korvaan ja tyttö säpsähti rajusti hereille.
"Mitä, mitä nukahdinko minä?" Maggie hätääntyi ja koetti äkkiä saada itsensä taas tilanteen tasalle. Koko luokka huone oli tyhjentynyt ihmisistä ja paikalla olivat enää vain Bella ja Maggie.
"Ummistit silmäsi vain hetkeksi, eli nukuit koko tunnin”, Bella sanoi hilpeästi hymyille ja jatkoi, ”Uneksit kai Roderickista."
"Pidä pienempää suuta! Mutta myönnettäköön, hän saattoi käydä mielessäni."
Maggie tulistui lähes aina, kun Bella otti Rockin puheeksi, mutta turhaahan hän ystävälleen äksyili. Niinpä tyttö teki sopimuksen itsensä kanssa, että lopettaisi sen. Seuraavan kerran, kun Bella mainitsisi Rockin, he puhuisivat tästä ihan asiallisesti.
Rohkelikkotornissa seiskaluokkalainen poikaporukka pulisi taas päät yhdessä jostakin selvästikin salaisesta.
"En tiedä, mistä on kysymys, mutta kuulin, kun Mcgarmiwa ja Lipetit puhuivat siitä", Remus Lupin supisi hiljaa ystävilleen.
"Mitä ihmeellistä siinä on, Kuutamo, että joku vanha tanttana opettaja kupsahtaa?" James ihmetteli kulmat kurtussa, "En pitäisi tuota kovin merkittävänä uutisena."
"Murha, Sarvihaara, murha!" Lupin tulistui, kun James vähätteli hänen uutistaan.
Kerrankin hän oli kuullut jotain ensimmäisenä. Lupin oli jopa varma, että jos Sirius olisi kertonut tätä uutista, James olisi ensimmäisenä ollut innoissaan tutkimassa tapausta. Ei Lupin mustasukkainen ollut, häntä vain ärsytti, kun hän ei saanut enempää arvostusta.
"Okei, okei! Älä huuda rakas Kuutamo. Olisit heti sanonut, että kyseessä on näin suuri uutinen", Sirius sanoi rauhoittelevaan sävyyn.
Sana murha oli kuitenkin saanut porukassa aikaan sitä elämää ja kiinnostusta, jota Remus olikin odottanut. Pojat alkoivat tehdä suunnitelmaa, miten ja keneltä saisivat lisätietoa, ja tehtiin myös pieni luettelo mahdollisista epäillyistä.
Maanantaiaamupäivän aikana yhdelläkään luokalla ei ollut vielä ollut ennustuksen tunteja, mutta iltapäivällä oppilaille selviäisi, että vanha ennustuksen opettaja oli korvattu uudella. Syy jäi vielä tietenkin hämäräksi, mutta opettaja uskoivat oppilaiden pääsevän pian oikeille jäljille. Oppilaille ei kuitenkaan kerrottaisi mitään ja vedottaisiin vain siihen että Professori Palmen oli vanha ja ehkä hänen aikansa oli nyt. Murhasta tai sen epäilyistä ei puhuttaisi halaistua sanaa. Niin koko koulu ja sen oppilaat olisivat paremmassa turvassa. Tai niin ainakin henkilökunta uskotteli itselleen. Lapset olivat liian herkkiä kuulemaan sellaisia asioita.
Maanantaipäivän viimeisten tuntien jälkeen päivällisellä pulistiin jo kovaa vauhtia vaihtuneesta ennustuksen opettajasta. Juttuja ja tarinoita siitä miksi opettaja oli vaihtunut, tai mitä professori Palmenille oli tapahtunut, oli liki main sata liikkeellä. Murhaa epäiltiin, tukehtumisesta oli muutama tarina, oli myös tarinoita, joissa professori ei ollut ollenkaan kuollut. Korkealentoisimmissa jutuissa professori Palmen oli saanut pureman ihmissudelta ja vaelsi nyt täysikuun aikaan linnan pihamaalla vaanimassa öiseen aikaan luvatta liikkuvia oppilaita. Nämä jutut oli liikkeelle laittanut tietysti Sirius. Hänestä oli hauska kuunnella oppilaiden kauhistelua asiasta ja vielä hauskempaa oli se, että linnan pihalla täysikuun aikaan todella liikuskeli ihmissusi, mutta ei suinkaan professori Palmen.
Kelmit istuskelivat keskenään päivällispöydässä ja vuorotellen kehuivat Siriuksen loistavaa ihmissusitarinaa, kun Lily saapui suureen saliin ystävänsä Hollyn kanssa. James pomppasi samassa ylös pöydästä ja riensi Lilyn luokse.
”Minun kanssani sinun ei tarvitse pelätä. Lupaan suojella sinua hengelläni!” James julisti juhlallisesti Lilylle ja polvistui tämän eteen.
Lily punastui hieman ja suhahti Jamesille, että tämän piti nousta ylös lattialta.
Holly puolestaan hymyili Jamesille ja kysyi: ”Olisiko mahdollista, että Sirius suojelisi sitten minua?”
James nousi lattialta ja hymyili: ”Ihan loistava ajatus, Sirius varmasti innostuu. Me pidämme teistä huolta.”
Holly innostui valtavasti ja sai vain vaivoin pidettyä riemunkiljahdukset sisällään ja vastasi Jamesille hymyillen: ”Lilyllä ja minulla onkin nyt heti paljon turvallisempi olo!” Lily nyökkäsi hieman vaivautuneena ja sai pienen hymyn aikaiseksi. Ajatus siitä, että hän viettäisi tämän "suojeluasian" puitteissa enemmän aikaa Jamesin kanssa, tuntui hyvältä. Lilyä myös jännitti mihin niin tiivis yhdessäolo johtaisi. Ei hän ollut vielä valmis tunnustamaan ihastumistaan Jamesille. Eikä hän ainakaan haluaisi seurustella. Ei nyt.
James palasi pöytään muiden kelmien luokse Lily ja Holly vanavedessään. Istuutuessaan Siriuksen viereen James kuiskasi hiljaa tämän korvaan: ”Mitä ikinä seuraavaksi kuuletkin, hymyile vaan ja esitä innostunutta.” Sirius katsoi ystäväänsä hieman epäillen, mutta nyökkäsi kuitenkin.
James kääntyi muuta seuruettaan kohti ja aloitti iloisesti. ”Minä lupasin näille neidoille, että minä ja Sirius suojelemme heitä”, James sanoi ja jatkoi, ”Näin pelottavien tapahtumien jälkeen, on hyvä pitää yhtä, ihmissusia liikkuu vapaana ja murhia tapahtuu vai miten se nyt menikään.”
”Minä en usko sitä ihmissusi juttua!” Lily sanoi kovaan ääneen ja ehkä hieman uhmakkaasti.
”AIJAA! Menepä sitten täysikuun aikaa pihamaalle niin katsotaan käveleekö se susi vastaan vai ei!” Sirius puuskahti ja sai siitä hyvästä Jamesin kyynärpäästä kylkeensä.
Lily ja Sirius vaihtoivat äkäiset katseet ja kääntyivät sitten poispäin toisistaan. Sirius ei sietänyt hänen loistavien juttujensa epäilemistä.
”Minä ainakin uskon siihen. Se kuulostaa niin jännittävältä”, Holly sanoi Siriukselle lempeästi hymyillen.
Sirius hymyili tytölle takaisin, Holly nousi juuri pari pykälää pojan arvostelu asteikossa. Ehkei Holly ollutkaan hullumpi tyttö.
”Hyvä, että täällä on sentään jotain älykkäitä ihmisiä”, Sirius sanoi ja iski silmää tytölle.
Tästä Holly sai järkyttävän kikatuskohtauksen, ja Sirius oli entistä enemmän mielissään.
James taas näytti hapanta naamaa, koska Sirius oli saanut kommentillaan Lilyn pahalle tuulelle, ja tyttöä oli vaikeampi liehitellä vihaisena.
Ateria syötiin loppuun hiljaisuuden vallitessa, ja sitten koko porukka lähti ylös rohkelikkotorniin. Sirius, James, Lily ja Holly viettivät koko illan tiiviisti yhdessä. Lopulta Siriuksen hermot kuitenkin paloivat Hollyn jatkuvaan kikatukseen, ja Hän päätti ottaa pienen tauon.
”Minulla on pari koulujuttua hoidettava, joten menen tästä kirjastoon”, Sirius aloitti.
James kurtisti kulmiaan, koska tiesi, että Sirius ei todellakaan ollut menossa kirjastoon.
”Voin tulla avuksi”, Holly sirkutti.
”Ei kiitos, tässä jutussa tarvitsee keskittymistä, ja sinun kanssasi en osaisi keskittyä”, Sirius sanoi ja hymyili puolihymyä tytölle, joka taas kikatti. Sirius kääntyi kannoillaan ja poistui muotokuva-aukosta rauhalliseen ja kikatusvapaaseen käytävään.
Vihdoinkin päivä oli kääntynyt iltaan, ja Maggie oli selvinnyt puuduttavista ja pitkistä oppitunneista. Hän oli nyt matkalla salakäytävään, josta tuskin kukaan tiesi. Poikkeuksena olivat tietenkin kelmit, mutta Maggie ei halunnut ajatella kelmejä nyt, kun oli menossa salaiseen tapaamiseensa.
Maggie syöksähti sisään salakäytävään heti, kun kivihirviö siirtyi pois edestä. Sisällä hänet ottivat kiinni voimakkaat miehen käsivarret.
Kädet olivat hellästi tytön ympärillä, ja Maggie tajusi vasta nyt, miten oli kaivannut tätä. Hän painautui lähemmäs miestä ja alkoi käsillään etsiä tämän niskaa. Salakäytävässä oli pimeää, joten kädet hapuilivat hetken ilmaa enne kun löysivät paikkansa. Tyttö tunnusteli miehen niskaa ja tunsi hiuksia, jotka eivät sinne kuuluneet. Rock oli kai kasvattanut hiuksensa, Maggie ajatteli. Tyttö siveli hellästi miehen niskaa ja kuiskasi tämän korvaan: ”Mitä olet tehnyt hiuksillesi?”
”En mitään, tai no pesin ne eilen.”
Miehen ääni oli tuttu, mutta ei kuulunut oikealle henkilölle.
Maggie irrottautui miehestä ja siirtyi kauemmas, sen verran kuin ahtaassa käytävässä pystyi. Hän nappasi myös sauvansa esille.
”Valois!” Maggie puuskahti ja näki nyt sauvansa valossa seisovansa vastakkain kenenkäs muunkaan kuin Siriuksen kanssa.
Sirius hymyili typerän näköisenä.
”Odotitko jotakuta toista?”
Maggie oli nyt ahdistettuna nurkkaan, eikä tyttö tiennyt miten toimisi. Jos hän olisi myöntänyt odottaneensa eri henkilön vastaanottoa, koko salasuhde olisi paljastunut. Toinen vaihtoehto olisi ollut esittää, että hän oli tiennyt koko ajan pojan olleen Sirius. Se tuskin menisi läpi, sillä eihän Sirius mikään idiootti ollut, mutta mitä Maggie menettäisi yrittämällä? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua?
Maggie päätti siis toteuttaa suunnitelmaa numero kaksi.
Tyttö siirtyi lähemmäs Siriusta ja sanoi hempeimmällä äänellään kaksoispiste: ”En, mutta sinä pilasit herkän hetken pelleilyllä.”
Sirius meni hieman hämilleen, hän ei todellakaan ollut odottanut Maggien vastaavan noin. Yleensä tytöt olivat Siriuksen käsittelyssä sulaa vahaa, mutta Maggie oli aina ollut poikkeus. Nähtävästi Maggie ei voinut lopulta enää vastustaa Siriusta ja tämän viehätysvoimaa. Poikaa kuitenkin harmittivat tytöt sanat herkän hetken pilaamisesta. Kukaan tyttö ei ikinä ennen ollut syyttänyt häntä sellaisesta. Sirius kuitenkin kokosi itsensä nopeasti. Hän siirtyi nyt aivan kiinni tyttöön ja kuiskasi tämän korvaan: ”Anteeksi, korvaan sen sinulle.”
Ennen kuin Maggie ehti vastata, hän tunsi Siriuksen huulet omillaan. Suudelma ei ollut huono, mutta Maggie joutui silti taistelemaan, ettei olisi työntänyt poikaa pois. Suudelmasta kieltäytyminen olisi vesittänyt koko hyvin toimineen suunnitelman.
Tytön mielessä myllersi monta tunnetta yhtä aikaa. Hän tunsi hirveää syyllisyyttä Rockia kohtaan. Hänhän tavallaan petti poikaa, vaikkakin yritti vain pelastaa heidän salaisuutensa. Maggie kuitenkin päätti viedä roolinsa kunnialla loppuun ja vastasi Siriuksen suudelmaan niin hyvin kuin osasi. Samalla tyttö päätti mielessään, että ei enää koskaan suutelisi Siriusta. Tytön mielessä pyöri myös se, missä Rock oli, ja miksi hän ei ollut ilmestynyt paikalle, sekä se, että milloin suudelma loppuisi.