Little House [Remus - Albumihaaste - S - FF100]

[Annie Black]

Nimi: Little House
Kirjoittaja: Annie Black
Genre: angst
Paritukset: Vähäinen Sirius/Remus
Ikäraja: S
Summary: Jokainen sivu kertoi samaa surullista, kivulla kirjoitettua tarinaa.
Disclaimer: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, mie inspiraationa lennättämänä vähän leikin niillä. Biisi kuuluu Isaac Sladelle ja Joe Kingille.
A/N: Albumihaasteeseen, The Frayn kappale Little House, jonka kohdasta 'scratching out' intouduin niin, että muu kappale on jäänyt vähän varjoon, pahoittelut siitä. Kunnon fluffyisten ficcien jatkeeksi tuli nyt vähän [] angstisempi pala, nuo kappaleet ovat kyllä semmoisia, että taitaapi tulla vielä 11 muuta angstista palaa lisää. Ikäraja on vähän kysymysmerkillä, koska en oikein osannut arvioida tuota 'väkivallan' määrää. Osallistuu myös FFsataseen. Enjoy!

020. Väritön 11. Little House


Something’s scratching its way out

Remus tunsi sen. Se yritti hiipiä tietään vapaaksi hänen sisältään, eikä hän voinut taistella sitä vastaan. Terävät kynnet olivat jättäneet häneen vuosien kuluessa satoja erilaisia merkkejä, hänen kehonsa oli kuin elämänkerta. Arpikudosta kykeni lukemaan samoin kuin musteella painettuja kirjaimia. Jokainen sivu kertoi samaa surullista, kivulla kirjoitettua tarinaa.

Viime aikoina kynnet olivat kaivautuneet syvemmälle kuin koskaan ennen. Edelleen punaiset arvet olivat pidempiä ja kivuliaampia kuin muut. Hampailla oli nyt jokin todellinen tehtävä, ne halusivat tuhota, tuhota omistajansa ja raadella tämän niin, ettei tuskaa enää olisi. Vain keho olisi jäljellä, ei enää sielua, ei sutta, ei miestä, ei kipua.

Something you want to forget about

Muutokset olivat pahempia kuin koskaan. Susi raivosi voimalla, jota sillä ei ennen ollut. Jos Remus ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi väittänyt suden kaipaavan koiraansa, samalla tavalla kuin hän kaipasi Siriustaan. Kaikki se viha osui suoraan häneen.

Joka kuukausi peto hänessä pääsi purkamaan pahaa oloaan tavalla, jota Remus kadehti. Hänkin olisi tarvinnut jonkin, minkä läpi suodattaa kaipuutaan.

No one expects you to get up

Ilman Siriusta elämä oli turhaa. Kukaan ei auttanut häntä enää, ystävät olivat poissa.
Oli vain hän ja sydämensä särkenyt susi.

Remuksen omat ajatukset hautautuivat pedon huudon alle. Ei koiraa, ei hirveä. Ainoastaan pieni talo tuhoavien jalkojen alla.

All on your own with no one around

Kipu vihloi sääressä, piinasi kaulalla, kidutti selässä. Talo oli hiljainen, ei ajatusta, eikä tunnetta. Vain rikkinäinen mies tuoreine arpineen, uusine tarinoineen.

A/N2: Kommenttia saa pistää tulemaan. ;>

[aabi]

Oi, hienoa. Voi vitsi. Alku oli ihan järjettömän hienoa settiä. Toimi todella hienosti. Olisin toivonut tuota alkua seuraavan joku tosiupea tarina samanlaisilla kuvauksilla ja mietteillä. Sitten tämä olisi ollut todella lähellä täydellisyyttä.
Ei niin. Tämä kyllä toimii hyvin näinkin ja olet selvästi lahjakas kirjoittaja, mutta haluaisin mieluusti nähdä sinulta jonkun juonellisen tarinan tällaisella tekstillä. Ai nam.

[Taki]

Vau, tämä oli tosi hyvä.

Aihe on varsin omaperäinen idea ja hieno oivallus.

Susi raivosi voimalla, jota sillä ei ennen ollut. Jos Remus ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi väittänyt suden kaipaavan koiraansa, samalla tavalla kuin hän kaipasi Siriustaan. Kaikki se viha osui suoraan häneen.

Ehdottomasti ficin helmi <3 Jotenkin tuo, kuinka susi elää omaa tunne-elämäänsä ja vaikuttaa jotenkin itsenäiseltä Remuksesta, on kamalan vaikuttavaa. Tästä tulee sellainen vaikutelma ettei Remus ole senkään vertaa kontrollissa noiden muutosten aikana kuin on ennen ollut. Ja vielä tuo, että susi purkaa vihaansa Remukseen eli oikeastaan itseensä ja satuttaa itseään -vau. Tämä on vaan niin mahtavan luova idea

En oikein tiedä mitä muuta sanoa. Tykkäsin hirveästi, mikä kai tulikin jo selväksi. Ihanaa lukea välillä omaperäinen versio perus 'Remus kaipaa Siriusta'-angstficistä. Kiitos!