Viiden minuutin hiljaisuus | Hermione/Ron, S

[FractaAnima]

Title: Viiden minuutin hiljaisuus
Author: FractaAnima
Genre: drama
Rating: S
Pairing: Hermione Granger/Ron Weasley
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, Kaija Koo biisin sanat ja minä mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Ficlet

Haasteisiin:
Yhtyeen tuotanto (Kaija Koo - Viiden minuutin hiljaisuus)
FF50 sanalla 038.Valo.
Ficlet300 sanalla 11. Arkinen
Kerää kaikki hahmot (Ron Weasley)


Viiden minuutin hiljaisuus

Se tais olla harhaa,
että kun hyppäät,
lähdet ylöspäin putoamaan.
Sitä kaikkensa uhraa
ja ihmiset vain töihinsä pyhiinvaeltaa.
Sitten todettiin,
elämä pidempi on,
jos ei tarvi olla kuolematon.
Hetken huomion sä veit,
mutta maailma siihen pysähtynyt ei,
maailma siihen pysähtynytkään ei.

Voi Ron. Pari vuotta sitten päätit piinasi ihmisten takana, varjoissa. Halusit olla edes hetken legendaa. Edes hetken näkyvillä korkeammalla kuin Harry. Mutta niin kuin sanotaan, ei ylöspäin voi pudota. Kunpa olisit uskonut, ettei maine ole kaikki kaikessa. Ja ettei Harrykaan halunnut olla julkisuudessa. Ei hän valinnut kohtaloaan. No, en halua puolustella Harrya. Oikeastaan kirjoitan tätä sinulle, koska minulla on ikävä. Ihan mielettömän suuri ikävä. Kyllähän minä tiedän, ettet sinä koskaan tule tätä saamaan. Ei taivaaseen ole postiosoitetta. Mutta ehkä aallot tän perille tois, jos laskisin pullopostina sillalta alas. Ehkä siltä samalta sillalta. Eikö kaikki joet virtaa mereen?

Tai ehkä tuulen mukaan tuhkana poltan. Ylös leijaa ja tavoittaa sinut. Sanotaanhan, että terveisensä tuuli toi. Lentääköhän pöllöt taivaaseen asti?

Tänään on taas samanlainen ilta kuin silloin. Kolea, mutta oranssinhehkuinen. Liikenne pauhaa ja lokit raakkuvat. Historia toistaa itseään. Ron, etkö voisi pyytää, että saisit tulla takaisin? Tai hei, miksi et jäänyt haamuksi? Sinä uhkailit sillä niin kovasti. Silloin se nauratti. Nyt se on kovin lohduttava ajatus. Ehkä sinä haahuilet jossain, minä en vain ole vielä löytänyt sinua.

Ron... Vaikka sinä väititkin olevasi varjossa, että elit kaikkien takana, sivuosassa, niin minä haluan, että sinä tiedät, että minulle sinä olit aina pääosassa. Olit minun satuni prinssi, minun kohtaloni, joka ivastaan sitten muuttui. Ensimmäisen vuoden minä hain ja etsin uutta tarkoitusta, kuitenkaan löytämättä. Nyt minä elän. Päivä kerrallaan. Viisi minuuttia kerrallaan. Uskon, että jos kohtalo on, se ohjaa. Jos jotain on tarkoitus tapahtua se tapahtuu, turha totuutta on etsiä.

Kello tulee kohta kahdeksan illalla. Vuotuinen viisi minuuttia alkaa kohta. On niin ironista, että eläessäsi sinä sait kaiken mitä halusit ja halutessasi enemmän hyppäsit sillalta. Nyt sinä saat viisi minuuttia hiljaisuutta vuodessa. Jos sinä tätä kaipasit, niin olisihan sitä meidän tulevaisuudessakin riittänyt, hiljaisuutta. Tuntuu hölmöltä hymyillä. Minä kaipaan niin paljon. Aika kultaa muistot, ja kultaiset muistot valaisevat elämän hämärää matkaa. Minä sytytän kynttilän sinun reitillesi.

Ron, minä rakastan sinua aina.

Se on jotenkin turhaa,
kun viiden minuutin tähden elämänsä antaa
ja aivan pokkana aurinko laskee taivaanrantaan.
Turhan arkinen tilaisuus,
viiden minuutin hiljaisuus.

-Hermione

[nnora]

Tämä on todella kaunis fic, yksi kauneimmista mitä olen pitkään aikaan lukenut. Tämä oli Hermionemainen ja todella kaunis kirje, pidin tosi paljon. Tässä oli kaunista kuvailua ja pohdintaa.

Mä en osaa kirjoittaa kommenttia tänään. Joka tapauksessa, pidin tästä kovasti ja aion vastedeskin lukea ficcejäsi, taidan suunnata tuon H/D:n(tai HG/SK:n) pariin! (:

// Ai niin, ja pidin tästä vaikka tämä oli R/Hrm enkä tykkää kyseisestä parituksesta.

[FractaAnima]

nnora Kiitos oikein paljon. Täytyy sanoa, etten itsekään juurikaan pidä Ron/Hermione parituksesta.

[RaistlinMajere]

Olipas surku  : < Vaikkei Ron mun lempihahmoja ole koskaan ollutkaan niin vallan meinasi ruveta itkettään. Mä olen kyllä jotenkin aina kuvitellut että sen kuuluukin tippua pohjalle. Tai siis kun mä luen ficcejä niin Ronin kuuluu olla sodan jälkee masentunu tai alkoholisti tai muute hirvee, muu ei tunnu luonnolliselta : D Tää oli hyvä, vaikkakin mieliala laski heittämällä ja pala on kurkussa edelleen, kiitoos : ]

[FractaAnima]

RaistlinMajere Olen otettu, että sain sinussa tunteet heräämään.

[marieophelia]

Löysin tämän stalkkeri-napin kautta (jota oikeasti inhoan) ja toivottavasti et pelästy, että vanhaa ficciä nostetaan. Minulle vain jäi tästä ficistä sellainen olo, että pitää olla hetki hiljaa. Ja kun ficin nimi on Viiden minuutin hiljaisuus, eikö se kerro siitä, että olet onnistunut kirjoittamaan tarinaan tason, johon vain harva kirjoittaja yltää?

Ei minulla muuta. Tämä on todella vaikuttava. Kiitos!

[FractaAnima]

marieophelia Vau, huh, kiitos. Onpa hurjaa, piti hetki ihan miettiä, kun näin uuden viestin tässä, että mikäs teksti tämä edes oli, niin kauas unholaan tämä oli jo painunut. Kiva, kun kommentoit.

[Waulish]

Löysin tänne marieophelian jalanjäljissä, ja minunkin oli pakko ihan hengähtää hetki tämän tekstin äärellä! Ihan uskomatonta, että tämä on kirjoitettu monen monta vuotta sitten ja silti tämä tuntuu jotenkin niin raikkaalta ja ajankohtaiselta. En ole varmaan ikinä aiemmin lukenut mitään Harry Potterin maailmaan sijoittuvaa ihan tällaisesta kulmasta. Tämä teksti tuo itsemurhan ja kaiken siihen liittyvän kivun ja kaipauksen hätkähdyttävällä tavalla taikamaailmaan. En ole edes osannut ajatella taikamaailmassa tapahtuvan tällaisiakin tragedioita, vaikka totta kai siellä niitä tapahtuu ihan niin kuin missä tahansa muuallakin. Hienoa työtä!

Tässä tekstissä käsitellään niin kovin inhimillisiä ja samaistuttavia aiheita, joihin varmaan jokaisella on jonkinlaista kosketuspintaa. Ron on siinä mielessä tosi inhimillinen ja helposti tavoitettava hahmo, että on helppo ymmärtää parhaan ystävän kuuluisuuden ja kunnian aiheuttavan kalvavaa kateutta ja muita kielteisiä, myrkyllisiä tunteita. Onhan Ron tietyllä tapaa taustalla, kun kaikki pyörii aina Harryn ympärillä, mutta ei hän kuitenkaan ole millään tavalla vähemmän merkityksellinen, vaikka hänestä itsestään tuntuisikin siltä. Niin kuin Hermione kirjeeseensä vuodattaa, Ronkin on omalla tavallaan jonkun elämän ja maailman pääosassa, keskipisteessä. Sydäntä riipaisee, ettei Ron ole tässä nähnyt sitä vaan on päätynyt tällaiseen ratkaisuun. Viisi minuuttia kuuluisuutta on mitätön palkkio hengen menettämisestä, mutta samalla se on hyvin inhimillinen houkute, eikä minun ole vaikea uskoa Ronin valitsevan sitä. Ihminen haluaa aina olla joku, ja lisäksi ihmisellä on paha tapa haluta olla aina enemmän. Varmaan Ronilla on takanaan todella vaikeita ja synkkiä aikoja eikä päätös ehkä ole ihan hetken mielijohteesta tehty, mutta voihan se olla, ettei Ron siltikään aivan käsitä kaiken lopullisuutta ennen kuin on jo liian myöhäistä. Kun on tietynlaisessa mielentilassa, ei välttämättä osaa katsoa hetkeä pidemmälle.

On niin ironista, että eläessäsi sinä sait kaiken mitä halusit ja halutessasi enemmän hyppäsit sillalta.

Minusta tuntuu, että toistelen koko ajan samaa tässä kommentissa, mutta pakko on toistaa vielä kerran: niin inhimillistä! Vaikka elämän peruspilarit olisivat vankasti pystyssä ja perustarpeet tyydytettyinä, on aina mahdollista olla enemmän tai parempaa, ja se houkuttaa jopa siinä määrin, että samalla tulee riskeeranneeksi kaiken sen hyvän, mitä on. Huhhuh.

Pysäyttävä lukukokemus, suuret kiitokset! -Walle

[FractaAnima]

Waulish apua, ihan käsittämätöntä, että tämä saa kehuja. Lukaisin tämän itse läpi tuossa aiemman vastauksen yhteydessä ja näin vain huonon tekstin ja lyriikoiden toistoa omin sanoin väänneltynä. Huh, mutta hyvä jos kelpasi. Ja kiitos. <3